Everestin perusleiri

Retkikuntapaikka Everestille

Otin viime viikolla selkeän konkreettisen askeleen kohti ensi kevättä ja Mt. Everestille kiipeämistä. Olen jo keväällä keskustellut ensimmäisen kerran retkikuntaoperaattorien kanssa kiinnostuksestani lähteä kiipeämään Everestille Tiibetin puolelta j ...

IMG_3844

Ruskaretki Ylläkselle

Terveisiä Ylläkseltä! Tulimme sunnuntaina aamulla ruskaretkelle Ylläkselle. Vaikka olemme kuulleet nyt usean kerran, että ruskakausi on ohi, niin värikkäältä täällä silti näyttää. Tänä vuonna ruskakausi oli ilmeisesti hiukan myöhässä ja näin syyskuu ...

kto1

KTO-kurssi

Olen kevään aikana käynyt Suomen Kiipeilyliiton köysitoiminnan ohjaajakurssia eli KTO-kurssia. Kurssi on sisältänyt kaksi viikonlopun mittaista kurssimoduulia ja eilen osallistuin kokeeseen, jonka lopuksi kaikki kurssin läpipäässeet saivat luvan alk ...

everest

Kun tuntuu kurjalta

Loukkaantuminen on tuntunut tosi kurjalta. Henkisesti vaikeammalta kuin osasin odottaa. Kesäkuussa, kun loukkasin polveni Alaskassa, yritin pitää evakuointia odotellessa mielen korkealla ja miettiä, että kuntouttaminen on prosessi, joka kuitenkin et ...