Tavoitteita vuodelle 2019

Kirjoitin jo vuosi sitten tavoitteista vuodelle 2018. Oli aika siistiä palata noihin tavoitteisiin samaan aikaan, kun kertasin vuoden tapahtumia. Tavoitteeni ja toiveeni vuoden aikana oli aikalailla täyttynyt. Kovasti töitä kyllä tuli tehtyä tavoitteita varten ja ajattelin kirjoittaa myös tämän vuoden tavoitteet ylös, jotta tavoitteet olisivat mahdollisimman konkreettisesti mielessä.

Tämän vuoden tavoitteita miettiessäni halusin asettaa mahdollisimman konkreettisia, helposti mitattavia tavoitteita, joita kohti sitten pyrkisin. Sen takia niin, koska vuoden lopussa olisi sitten helppoa katsoa, onko tavoitteet täyttyneet vai eivät.

Tämän vuoden suurin teema on sponsoroiden hankkiminen 2020 vuodelle Everestin kiipeämistä varten. Ei helppo työ, mutta varmasti tulen oppimaan uusia asioita itsestäni, sponsoreiden hankkimisesta ja yhteistyösopimuksien tekemisestä. Tämän lisäksi vuosi 2019 tulee olemaan valmistautumisen vuosi ensi vuoden koitoksiin.

Tavoite 1: Denalin huippu kesäkuussa 2019

Seuraava iso tavoite on kiivetä Denalin huipulle kesäkuussa 2019. Ostin eilen lennot Alaskaan ja tuhlasin ison summan lentoihin. Lennot olivat super kalliit ja raastoi ostaa noin kalliit lennot, mutta kerrankos sitä mennään. Tuleva matka jännittää, sillä siihen on enää reilu neljä kuukautta ja paljon hommia on tehtävä niin taitojen kuin kunnon kohottamisen suhteen.

Denali on välietappi ennen Everestin kiipeämistä eikä mikä tahansa etappi, sillä Denali on sanottu haastavammaksi vuoreksi kuin Everestin kiipeämistä. Haastavuus ei tule korkeudesta vaikka Denalissa riittää haasteita, vaan haasteet tulevat kylmistä olosuhteista ja siitä, että reissussa kannetaan kaikki omat varusteet itse.

Denali

Rohkea askel tulevia tavoitteita varten

Vuori on myös täysin uusi kohde ja on aika hienoa päästä näkemään Alaskan maastot. Tuleva lento Alaskan jäätikölle jännittää jo nyt ja odotan innolla tulevaa reissua, sillä reissu on täysin uudenlainen haaste sekä henkisesti että fyysisesti.

Tavoite 2: Oman liiketoiminnan kasvattaminen ja sponsoreiden hankkiminen

Minusta on tullut blogin kirjoittamisen ohella toiminimiyrittäjä ja tämän vuoden tavoite on kasvattaa liiketoimintaa isommin. Tämän vaatii kovaa työtä ja varmasti monenlaisia panostuksia.

Tällä hetkellä yritykseni palveluista löytyy erilaisia blogiartikkeleita, yritystapahtumia ja sisällöntuotantoa yrityksille. Mikäli haluat keskustella näistä lisää oman yrityksesi kanssa tai kaipaat esimerkiksi työntekijöille motivaatiopuheita tai workshoppeja, kerron mielelläni seikkailuista vuorilla tai Pro Gradu -tutkielmastani, kuinka luottamus syntyy vuorikiipeilyretkikunnassa.

Voit lukea lisää palveluista täältä.

Sponsorointi

Sponsoreja hakemassa

Minulla on numeerinen tavoite ja se on kasvattaa toiminimen liiketoiminnan tulos 30 000 euroon ensi vuoden aikana.

Tavoite 3: Olla paremmassa kunnossa ja palautua paremmin

Tämä on oikea ikuisuusprojektitavoite, mutta ei mahdoton eikä epärealistinen. Olen kärsinyt erilaisista stressiin liittyvistä oireista, kuten yöheräilystä, painajaisista, sydämentykyttelystä, hetkellisestä ahdistuneisuudesta ja yleisestä stressistä viimeisen vuoden aikana. Päätin, että tämän vuoden tavoite on muuttaa stressiongelmia.

Ensimmäinen askel on ollut vähentää töitä siten, että suljen koneen illalla viimeistään kahdeksalta. Työt odottavat kyllä aamuun ja olen huomannut, että mitä myöhempään venytän niiden tekemisen, sen myöhempään myös valvon. Toinen tärkeä askel tähän tavoitteeseen on ollut niin sanotusti parempi unihygienia eli nukkumaanmenorutiinien lisääminen. Pyrin menemään sänkyyn ennen 22 ja optimaalisin aika on 21:30. Näin ehdin kuunnella äänikirjaa sängyssä ja yleensä näin saan taattua tarpeeksi pitkät yöunet.

Palautuminen

Pikapalautumistesti

Toinen konkreettinen askel on ollut yhteistyö valmentajani Jussin kanssa ja sitä kautta Firstbeat-teknologian hyödyntäminen laajemmin. Olen nyt ottanut enemmän tai vähemmän joka aamu pikapalautumistestin, jossa mitataan aamuisin kolme minuuttia sykettä ja sykevälinvaihtelua. Testi antaa prosenteissa palautumisen ja on opettanut paljon tarkkailemaan omaa fiilistä siitä, miltä palautunut tai ei niin hyvin palautunut kroppa tuntuu. Tämän lisäksi ollaan tehty nyt yhdeksän päivää yhteensä 24 tunnin mittauksia, joista näkee hyvin kovien treenien ja toisaalta palauttavien harjoitusten vaikutuksen palautumiseen.

Tavoite 4: Tavata uusia treenikavereita ja tehdä arkipäivän seikkailuja

Olen crossfitajoista saakka kaivannut omaa yhteisöä, johon kuulua. Tykkäsin siitä, että olin joka päivä aktiivisesti tekemisissä ihmisten kanssa ja odotin aina salille pääsyä. Crossfitin loppuessa loukkaantumisiin, menetin myös tärkeä ja monesta vaikeudesta eteenpäin auttaneen yhteisön.

Treenikavereita

Uusia treenikavereita – Anna ja Minä Nepalissa

Sen jälkeen onkin tullut etsittyä omaa yhteisöä. Kävin soutamassa yhden kesän ja sieltä löytyi uusi ystävä Kaisa, jonka kanssa edelleen treenataan yhdessä. Soutuyhteisö ei muuten valitettavasti ollut kannustava ja yhteisössä oli aivan liikaa selvittämättömiä draamoja. Tämän jälkeen kiipeilyyn on löytynyt uusia kavereita ja osan kanssa käydään säännöllisesti kiipeilemässä. Crossfitistä on myös jäänyt muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa ollaan treenattu sitten muuta. Olisi ihana löytää oma vuorikiipeily-yhteisö, tätä varten perustin oman Facebook-ryhmän nimeltään Vuorikiipeily.

Tälle vuodelle tavoitteeni on löytää uusia treenikavereita, joiden kanssa on yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja joiden kanssa on kivaa treenata. Mistä näitä sitten löytää? Kokeilemalla uusia lajeja, ilmoittautumalla yhteislenkeille ja aktiivisuudella.

Tässä neljä konkreettista tavoitetta tulevalle vuodelle. Millaisia tavoitteita teillä on?

 

Lahden hiihtoladut

Innostuin viime talvena hiihtämisestä ja ostin vuosien hiihtämättömyyden jälkeen omat luistelutyylin sukset. Viime talven aikana hiihtokilometrejä kertyikin lähes 700 kilometriä ja kävimme keväällä viikon Levilläkin hiihtämässä. Varmaa oli, että tänä talvenakin hiihtoladut kutsuisivat ja toiveet oikein lumisesta talvesta on ollut mielessä aktiivisesti.

Olen Lahdesta kotoisin ja asunut elämästäni 16 vuotta Lahden lähistöllä. Äitini asuu edelleen Lahdessa ja Lahti on tunnettu hiihtokaupunki useiden maastohiihdon maailmanmestaruuskilpailuiden ansiosta. Lahti on myös paljon lumivarmempi paikka kuin Helsinki, sillä lähes aina viimeistään joulukuussa Lahdessa on jo lunta.

Lahden hiihtoladut

Upea aamuaurinko Lahdessa

Suosittelen katsomaan Lahden ladut vaihtoehtona, kun mietit seuraavaa pitkää hiihtolenkkiä, niin mieti vaihtoehtona myös Lahtea. Lahden urheilukeskukseen ajaa Helsingistä tunnissa ja ladut ovat yllättävänkin helposti saavutettavissa.

Lahden hiihtoladut

Lahdessa latuverkosto on todella laaja, sillä latuja löytyy 180 kilometriä ja 70 kilometriä on valaistua latua. Lumivarmuuden ja aktiivisen kunnostamisen ansiosta Lahdessa on ladut lähes aina aivan priimakuntoiset ja latukartalla tyydyttävä kunto tarkoittaa sellaista kuntoa, jolla helsinkiläiset olisivat jo hiihtänyt useita viikkoja.

Lahden urheilukeskus on latujen mekan aloituspaikka, sillä urheilukeskuksesta löytyy hiihtäjille iso parkkipaikka, siistit vessat ja suihkut. Matkailijat esimerkiksi Helsingistäkin voivat tulla päiväretkelle Lahteen hiihtämään ja hiihtäjät pääsevät suihkuun hiihtojen jälkeen. Lahden urheilukeskus on myös sama paikka, josta löytyy Lahden hiihtostadion ja hyppyrimäet.

Lahden hiihtostadion

Lahden hiihtostadion

Toinen paikka, josta on hyvä lähteä Lahden hiihtoladuille, on Tapanilan hiihtomaja ja sen parkkipaikka. Majalta saa ostettua kuumaa mehua ja pientä purtavaa, sekä Lahden tasaisimmat latupätkät löytyvät Tapanilan hiihtomajan läheisyydestä Perhelenkki-nimiseltä kolmen kilometrin pätkältä. Tapanilan ympäristössä on myös haastavampaa kilpalatua, jossa pääsee kolmen tai viiden kilometrin lenkillä varmasti haastamaan itsensä.

Kolmas hyvä paikka jättää auto on Messilän hiihtokeskus, josta pääsee siis maastohiihtämään ja jos seurueesta kaikki eivät ole innostuneita hiihtämisestä niin vaihtoehtoisesti Messilästä löytyy myös laskettelurinteet. Messilästä lähtee melko haastavat maastot kohti Hollolan Tiirismaata ja maastot sopivat erityisesti niille, jotka etsivät mäkiä kiivettäväksi.

Latujen haastavuus

Lahdessa riittää Salpausselän harjun ansiosta mäkiä. Latujen maastot ovat mielestäni paikoittain jopa erittäin haastavia ja korkeuseroja tulee varmasti eteen. Jos et tykkää mäkien kiipeämisestä ja vastaavasti niiden laskemisesta, niin suuntaa Tapanilaan jos Lahdessa haluat hiihtää.

Lahden hiihtostadion

Lauantaiaamun aktiviteetit Lahdessa

Tänään viimeksi aamulla tuli todettua, että mäet tarjoavat kyllä riittävästi haastetta. Nousu alkaa Lahden urheilukeskuksesta ja ensimmäiset kilometrit Tapanilan hiihtomajalle sisältää enemmän ylämäkeä kuin alamäkeä. Jos näistä kilometreistä selviää kunnialla, alkaa hiihtäminen yleensä sujumaan Tapanilasta eteenpäin. Messilässä on seuraava selkeästi pidempi ja jyrkempi nousu. Ennen Tiirismaata nousut ovat pitkiä, mutta vastaavasti on myös laskutkin. Ylämäkeä hiihtäessä lohduttaa aina se ajatus, että sieltä on tulossa myös alamäkeä, johon pääsee lepäämään suksille.

Latujen kunto

Ladut ovat pääsääntöisesti erittäin hyvässä kunnossa ja melkein aina ajettu latukoneella, kun menee hiihtämään. Latujen tilannetta pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti latuinfosta, joka löytyy tästä linkistä. Olen tuolla huomannut, että tyydyttävä tarkoittaa jo melko hyväkuntoista latua ja hyvä tarkoittaa erittäin timanttisessa kunnossa olevaa latua.

Lahden urheilukeskuksen hiihtoladut

Lahden urheilukeskuksen läheisyydessä

Olen Lahdessa kiivennyt pisimmät mäet, mitä olen hiihtänyt ja toisaalta nauttinut pitkistä laskuista. Ladut ovat sellaista jatkuvaa ylös ja alas menemistä, joten hiihtäminen ei missään nimessä käy tylsäksi. Hiihtämisessä muutenkin aika kuluu nopeaa, sillä maisemat vaihtuvat ja koko ajan täytyy olla tarkkana.

Lahti on upea urheilukaupunki ja harjun maastot tarjoavat ainutlaatuisen maaston ulkoilijoille ja näin talvisin hiihtäjille. Ei voi kuin suositella!

 

Treenit on alkanut Denalia varten

Kerroin, kuinka tämän vuoden päätavoitteeni on kiivetä Pohjois-Amerikassa Alaskassa Denalin huipulle kesäkuussa. Matka tulee olemaan fyysisesti haastava ja sehän tarkoittaa hikipisaroita kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin olla fiksumpi ja miettiä vielä tarkemmin, millaisella treenillä olisi hyvä Denalin huippua lähteä tavoittelemaan.

Yksi kysytyimpiä kysymyksiä täällä blogin ja sosiaalisen median kanavissa on, kuinka oikein treenaan ja olisiko minulla antaa vinkkejä treeneihin. Kokemusta löytyy jo nyt useammalta vuodelta ja ainakin itse olen kokeillut, miten ei kannata treenata, joten suosittelemaan lukemaan jutun siitä ennen kuin säntäät lenkkipolulle.

Peruskestävyyskausi

Heti Nepalista paluun jälkeen oli hyvin selvää, mihin asioihin minun tulisi keskittyä tulevissa treeneissä. Peruskestävyydessä on edelleen parannettavaa huikeasti ja treenitunteja peruskestävyysalueella tulisi lisätä treeniohjelmaan aiempaa enemmän. Tällä hetkellä tavoitteena on, että viikon treenimäärästä vähintään 70 % tapahtuisi peruskestävyysalueella. Tämän lisäksi olen lisännyt arkiliikunnan määrää siten, että joka päivä pyrin kävelemään 15 000 askeleen verran. Tässä kuitenkin on edelleen tsempattavaa, sillä pääsen suhteellisen helposti 10 000 askeleeseen, mutta 15 000 tulee isomman vaivan kanssa.

Peruskestävyys

Peruskestävyyslenkillä Vierumäellä

Tämä toimii siis peruspilarina kaikelle harjoittelulle ja ainakin tulevan kuukauden aikana saan viettää suurimman osan treenitunneista tällä sykealueella. Tämä tarkoittaa todella kevyttä juoksua, sauvakävelyä, kevyttä hiihtoa, pyöräilyä ja uintia. Voin kertoa, että peruskestävyyden harjoitteleminen on ollut tällä hetkellä isoin haaste, sillä treenit lipsahtavat niin helposti hiukan liian koviksi ja koko ajan saa tsempata, että pitää tehot tarpeeksi alhaisena.

Perusvoimaa

Peruskestävyyden lisäksi tavoitteena on alkaa taas pikku hiljaa kasvattamaan voimatasoja, jotka ovatkin aikalailla syksyn aikana hävinnyt. Olen nyt muutaman viikon jo käynyt salilla kolme kertaa viikossa ja herätellyt nukkuvia lihaksia henkiin.

Vaikka vuorikiipeily onkin pitkälti kestävyyslaji, niin silti voimaharjoittelusta ei ole haittaa. Täytyyhän kiipeilijän pystyä kantamaan isoja kuormia, vetämään itseään tarvittaessa ylös ja toisaalta kannattelemaan omaa kehoa jaloilla viikkotolkulla yhteen putkeen. Salilla ahkerointi helpottaa huomattavasti näiden asioiden onnistumisessa ja olen kokenut saavani saliharjoittelusta paljon hyötyä myös vuorilla.

Perusvoima

Perusvoimaa hankkimassa Salilla

Kuulostaapa siltä, että edessä on kaikenlaista perustreeniä ja niinhän se juuri on. Ollakseen huippukunnossa kesäkuussa, vaatii se puurtamista nyt kuukausi ennen, jotta reissusta on mahdollista nauttia täysin siemauksin.

Ohjelmointi ja valmentaja

Teen tällä hetkellä yhteistyötä Jussi Immosen kanssa ja Jussilla on pitkä historia eri lajien valmennuksesta. Hän tuli mukaan tähän projektiin jo ennen Nepalin reissua ja keskusteltiin jo silloin mahdollisesta laajemmasta yhteistyöstä ennen Everestiä. Juttelin useamman valmentajan kanssa ja fiilis Jussin ammattitaidosta valmentajana oli niin vakuuttavaa, että oli helppo valita hänet tukemaan tätä projektia siten, että oppisin matkalla myös itse treenaamaan vielä paremmin. Nyt 2019 päätavoitteen Denalin varmistuttua olemme aloittaneet Jussin kanssa ohjelmoinnin ajatuksella, että ensin valmistaudutaan Denalia varten ja sen jälkeen Everestille.

Harjoittelu Denalia varten

Lenkiltä tulossa

Jussi tekee tällä hetkellä saliohjelmaa minulle ja valvoo, miten paljon ja millä intensiteetillä teen peruskestävyysharjoittelua. Hän valvoo myös palautumista Firstbeatin teknologioiden avulla. Olen menossa ensi viikolla Pajulahteen testaamaan hapenottokykyni ja tuo testi tulee antamaan selkeitä seuraavia suuntaviivoja harjoitteluun. Kerron testistä tarkemmin, kun se ensi torstain jälkeen on tehty minulle.

Tällä hetkellä arki koostuu siis aikalailla töistä, treeneistä ja oman yrityksen pyörittämisestä, joka on syntynyt tämän blogin myötä. Hyvin hyvin perinteistä arkea ja sellaista, mitä ei ihan hetkeen oikein ole edes ollut, sillä viime vuoden reissut katkaisivat usein treeniputken. Nyt selkeä tähtäin on kesäkuussa.

 

Baru – rohkea vuoristokoira

Te, jotka seuraatte minua Instagramissa, tiedättekin vuorikoira Barusta. Koira, joka seurasi meitä Baruntsen reissulla melkein kolme viikkoa ja joka kiipesi meidän perässä Baruntsen huipulle. Kyllä! Koira on varmasti ensimmäinen koira Baruntsen huipulla ja yksi sitkeimmistä koirista, joita olen koskaan nähnyt.

Koiralla ei tietenkään ollut nimeä, mutta sen aloitettua seuraamaan meitä, aloimme kutsua sitä Baruntsen perusleirissä Baruksi. Baru on todennäköisesti joku sekarotuinen koira, melko iso, mutta hoikka ja jäntevä. Sillä oli erittäin hyvässä kunnossa turkki siihen nähden, että sitä tuskin oli koskaan mitenkään erityisesti huollettu. Barun kuonossa oli valkoista karvaa ja sen katse oli lempeä eikä se näyttänyt minkäänlaisia agressiivisuuden merkkejä.

Tapasin itse Barun ensimmäistä kertaa Kharessa 4900 metrin korkeudessa kun olin menossa omaan telttaani nukkumaan. Meinasin astua sen päälle, nimittäin Baru oli käpertynyt pienelle sykkyrälle aivan telttani viereen enkä meinannut pimeydessä nähdä sitä ja ihan viime hetkellä sain väistettyä ennen kuin astuin sen päälle. Käsittämätöntä oli, kuinka noin hoikka ja jäntevä koira pystyi nukkumaan ulkona, sillä jo Kharessa yöllä lämpötilat painuivat reilusti -10 pakkasasteeseen.

Baru Kharessa

Päivän tullessa Baru asettui aina Kharessa telttojemme vieressä olevalle kivelle nautiskelemaan auringosta. Se nukkui sikeästi vaikka touhuilimme teltoilla ja juttelimme aivan sen vieressä, ehkä Baru oli päättänyt, että on päiväunensa ansainnut vaikka hääräsimme ihan sen vieressä.

Kharessa Baru ei vielä ollut osa retkikuntaa ja hädin tuskin edes huomasimme sitä. Vuoristokoiria nimittäin näkee usein pienissä kylissä, sillä koirat osaavat tulla sinne, missä ihmisetkin ovat. Baru ei myöskään ollut ensimmäinen eikä viimeinen koira, jonka näimme matkalla. Siksi se ei ehkä vielä Kharessa jäänyt erityisemmin mieleen.

Baru nauttimassa auringosta

Olimme pari päivää myöhemmin laskeutumassa Mera Peakin huipulta ja ihan viimeisen jäätikköosuuden kohdalla Baru tuli meitä vastaan ja siitä lähtien Baru seurasi meitä uskollisesti joka päivä. Taisimme jopa ensimmäisenä päivänä hiukan naureskella, kuinka Baru kulki aina vuorotellan jokaisen meidän takana aivan jaloissa kiinni, mutta kuitenkin siten ettei se koskettanut ja vain takana kävelevä ihminen näki, missä Baru tulee.

En tiedä, oliko sitten ihmisluonteen heikkoutta, mutta Don varsinkin ihastui erityisen nopeasti koiraan ja alkoi antamaan sille omista eväistään paloja. Pian omastakin lounaspussukasta “tipahti” salamin palanen Barulle ja koira pysyi entistä lähempänä meitä. Don alkoi myös ottamaan koiran omaan telttaan yöksi, jossa se sai nukkua lämpimämmässä aivan Donin vieressä.

Olimme Baruntsen perusleirissä ja sherpat lähtivät laittamaan kiinteitä köysiä yläleirihin, Baru lähti heidän peräänsä ja seurasi sherpoja ykkösleiriin ja kakkosleiriin. Sherpojen laskeutuessa alas, Baru jäi yksin ykkösleiriin yöksi. Meidän oli vaikea uskoa, että koira ei ollut tullut ihmisten kanssa alas korkealta ja kylmästä, missä sillä ei ole mitään ruokaa tai seuraa. Sherpat tekivät toisen reissun yläleireihin, jossa he kävivät laittamassa köysiä vielä korkeammalle ja tällä kertaa he ottivat myös Barun mukaan.

Minä ja Baru Namchessa. Kuva: Mikko Lautala

Lähdimme vihdoin kiipeämään kohti yläleirejä ja Baru lähti mukaamme. Don auttoi koiran kaikkein teknisimmiltä seinämiltä ylös ja jossain kohti mietin, että mitenhän käy Donin ja koiran. Pelotti, että auttaessaan koiraa Don tipahtaa, mutta toisaalta luotin että ammattiopas kyllä tietää mitä on tekemässä. Mitään ei tapahtunut ja molemmat pääsi aina hyvissä voimissa leiriin.

Huiputuspäivän aamuna Don oli jättänyt teltan vetoketjun hiukan auki, jotta Baru pääsee pois teltasta tarpeilleen. Matka-Mikko kertoi jälkeenpäin, että Baru oli ilmeisesti alkanut ensin hiukan vinkumaan teltassa ja pian vinkuminen oli loppunut, Mikko ei tosin siinä kohtaa ehkä arvannut, että koira lähti kiipeämään meidän perässä. Minä en ainakaan arvannut.

Joskus jo auringon noustua kylmässä Don huusi minulle: “Anni!!!! Se koira on täällä!!”. Mietin, että mitä ihmettä se nyt hourii ja pian Baru hataran, mutta varman näköisesti taiteilee seinämällä, jolla itse olen kiinteässä köydessä ja valjaissa, ohitseni. En ehkä tässä kohtaa itse tajunnut, miten erikoisesta tilanteesta oli kyse, mutta nyt ajateltuna on ihan käsittämätöntä, että koira alkoi seuraamaan meitä ja järkeeni ei vieläkään käy, miten se ylipäätään on mahdollista.

Baru laskeutumassa alas Baruntsen huipulta

Baru kuitenkin kiipesi meidän perässä huipulle asti ja siitä tuli ehkä historian ensimmäinen koira Baruntsen huipulla. Aika hauskaa ja erikoistakin. Matka alas olikin hiukan kinkkisempi ja osassa kohdissa rakensimme Barulle köydestä “valjaat” ja laskimme sitä alas, jottei se tippuisi. Pudotusta oli meinaan pahimmillaan jopa kilometrejä alas.

Baruntsen kiipeämisen jälkeen Baru seurasi meitä alas ja base camp managerimme Kaji oli hiukan ihastunut meidän muiden tavoin Baruun. Hän kertoi matkalla Namche Bazariin ilouutisen, että aikoo adoptoida Barun Kathmanduhun Summit Climbin toimistokoiraksi. Olimme iloisia, sillä olimme miettineet, että mitenköhän Barun käy kun me lähdemme. Barun tarina loppui siis iloisesti, vuoristokoirasta tulikin retkikuntaoperaattorin toimistokoira. Toki mietimme, että mitenköhän se sopeutuisi kaupungin vilinään.

Baru, tuo rohkea sankaritar

No, sain Kajilta meiliä, jossa oli useampi kuva Barusta. Baru voi hyvin ja on sopeutunut Kathmanduhun ja vitsit, miten iloinen olinkaan saadessani tuon sähköpostin! Barun tarina loppui oikeasti hyvin. Ehkä se pääsee vielä joskus Summit Climbin retkikuntakoiraksi? Kuka tietää.

 

Vuoden 2019 päätavoite

Erittäin hyvää uutta vuotta 2019 ystävät hyvät! Toivottavasti vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Täällä ainakin on suunnitelmat ensi vuotta varten ollut jo Nepalista paluun jälkeen kovassa vauhdissa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman tarkemmin tämän vuoden päätavoitteestani.

Minne lähden kiipeilemään?

Suuntaan kesäkuussa Pohjois-Amerikkaan, tarkemmin sanottuna Alaskaan ja tavoittelemaan mantereen korkeinta vuorta eli Denalin 6190 metrin huippua. Denali kuuluu yhtenä huippuna Seven Summits -vuoriin eli jokaisen mantereen korkeimpaan huippuun.

Denali valikoitui tämän vuoden vuoreksi hiukan sattumalta. Olin ajatellut ennen Nepalin matkaa, että panostan treenaamiseen 2019 ja käyn ehkä kiipeilemässä Perussa ja Norjassa. Tavoitteena olisi edelleen hankkia uusia tietoja, taitoja ja kokemusta, joista toivottavasti tarvitsen 2020 Everestillä.

Nepalissa kuitenkin retkikunnan johtaja Don, joka on Jenkki ja pääasiassa Alpine Ascents -nimisen retkikuntaoperaattorin opas, puhui reissun alusta asti Denalista ja kuinka upea se on ja kaikkien ihmisten pitäisi kokea se ja kuinka Alaska on hänen mielestään yksi maailman kauneimpia vuoria.

Denalille kiipeäminen

Olen jossain kohti sanonut, että haluan mahdollisesti kiivetä Seven Summits -huiput, mutta päätavoite on kuitenkin seuraavien vuosien aikana Everest. Täksi vuodeksi olin päättänyt, että haluan lähteä reissuun kesällä, koska Nepalin matka muistutti hyvin sen, kuinka rankkaa matkalla voi olla. 8000 metristen vuorien kiipeilykausi Nepalissa on pääosin keväällä, joka tulisi aivan liian nopeasti ja toisaalta syksyn kiipeilykausi venyisi taas liian pitkälle ensi vuotta ajatellen. Kasitonnisilla pystyn kiipeämään vielä tulevaisuudessa monen monta vuotta.

Pakistan oli myös yksi vaihtoehto kesän reissupaikaksi ja ensimmäisen 8000 metrin kiipeäminen siellä. Tätä olin miettinyt ihan ajatuksen tasolla ja makustellut, onko vielä tämä vuosi edes kasitonniselle sopiva vuosi. Haluan kuitenkin antaa kaikkeni ja olla elämäni kunnossa keväällä 2020, jolloin toivottavasti suuntaan Everestille.

Matka kohti Denalia on alkanut – kuva Baruntselta

Miksi lopulta päädyin Denalin matkaan?

Jo kävellessämme alas Baruntselta alkoi ajatus Denalista kypsymään. Juttelin Donin kanssa pari päivää Denalista ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin, joista minulla tuli vain mieleen. Suurin huolen aiheeni oli, että riittäisikö taitoni ja kuntoni Denalille. Don oli vakuuttunut, että hän on nyt nähnyt, miten toimin vuorilla ja hän on aivan varma, että selviän.

Taisin sanoa päivä ennen Luklaan saapumista, että olen päättänyt lähteä Denalille. Soitin kotiin ensimmäistä kertaa ja kerroin, että ensi vuoden vuori on päätetty. Vastaus tähän oli, että se arvattiin kyllä.

Vuoritavoitteeni 2019 Denali – kuva Nepalista

Pidän ajatuksesta, että matkaan lähtee tuttu opas ja tiedän, millainen Don on vuorilla. On ihanaa, että tuntee oppaan ja tietää, mitä edessä on sen suhteen. Don oli avulias, opettavainen, tietyissä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tiukka ja toisaalta huomioonottava Nepalissa, joten uskon hänen olevan aivan elementissään Denalilla.

Keitä muita lähtee reissuun?

No saavuttuani kotiin vaihdoimme yhteystietoja ja pian englantilainen Steve laittoi minulle viestiä. Hän onnitteli Baruntsen huipusta ja harmitteli, kuinka hän lähti kotiin jo Mera Peakin jälkeen. Hän ei ollut tajunnut, että reissulla voisi kiivetä kaksi vuorta ja sama porukka olisi se, joka on Mera Peakillä ja Baruntsella.

Hän myös kysyi, mitä ajattelin kiivetä seuraavaksi ja kerroin Denalista. Muutaman päivän jälkeen sain viestin, että haittaisiko jos hän tulisi samaan retkikuntaan mukaan. Olin tietenkin ilahtunut ja sanoin, että todellakin. Olihan meillä ollut hauskaa Mera Peakilläkin (vaikka Steve oli minua paljon vahvempi ja nopeampi kiipeäjä).

Minä ja Don Nepalissa

Näin sitten tapahtui, että varasimme Denalin retkikuntapaikat ja tapaamme Steven, Donin ja loppuretkikunnan kanssa kesäkuussa Alaskassa. Ihan mahtavaa, sillä tiedän telttakaverini ja oppaan. Voisiko tilanne olla parempi? Enpä usko.

Miten Denali eroaa Baruntsesta?

Denalia sanotaan kovemmaksi vuoreksi kuin Everestiä ja monet kiipeilijät harjoittelevat Denalilla ennen Everestin kiipeilyä. Mistä rankkuus sitten johtuu? No, Denalilla kannetaan kaikki tavarat koko ajan itse. Ei ole siis retkikunnan kantajia perusleiriin, vaan rinkassa ja ahkiossa kulkee kaikki tarvittavat tavarat alusta loppuun.

Denali on myös siinä mielessä tekninen, että reissussa ollaan paljon jäätiköllä ja köysistössä, joka meinaa tietysti jäätikköliikkumisen taitoja tarvittavan ja esimerkiksi railopelastautuminen täytyy olla hyvin hallussa. Tämän lisäksi sääolosuhteet voivat olla korkeuteensa nähden erittäin kylmät ja tähän lisättynä fyysiset haasteet ja korkeus tekevät reissusta varmasti haastavan.

Denali 2019

Denalilla tullaan liikkumaan paljon jäätiköllä

Alkuvuosi tuleekin sisältämään erittäin paljon hyvää, laadukasta ja hyvin mietittyä treenaamista, jolla lähdetään tavoittelemaan Denalin huippua. Olen joka päivä innoissani tulevasta reissusta, mutta samalla tietenkin jännittää tulevat haasteet. Erityisesti valmistautumisesta tulen kirjoittamaan täällä blogin puolella erittäin ahkerasti.

 

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2019?

 

Vuosi 2018 – kiitos seikkailuista!

Vuosi 2018 on ollut yksi upeimmista vuosista sitten moneen vuoteen. Tämä on vuosi, jolloin reissasin yhteensä 75 päivää ulkomailla ja opettelin monen monta uutta taitoa vuorille, vuorilla ja kiipeilystä. Millainen vuoteni on ollut kuukausi kuukaudelta?

Tammikuu

Vuosi 2018 vaihtui vauhdikkaasti Seattlessa hotellihuoneessa yli 30 tunnin matkustamisen ja kellon kääntymisellä täysin väärään suuntaan. Matka kohti Mt. Rainierin jäätikkökurssia oli alkamassa ja siinä kohtaa olikin hiukan epäselvää, mitä muuta vuosi toisi tullessaan kuin Nepalin reissun.

Opin tammikuun aikana paljon jäätiköllä liikkumisesta ja jääkiipeilystä erityisesti Adventure Partnersin jääkiipeilykurssilla Pirunkalliolla. Tammikuu oli myös hiihtoharrastuksen käynnistämiskuukausi, sillä talvi oli tullut myös Helsinkiin.

Asetin myös tavoitteet vuodelle 2018. Nämä ovatkin täyttyneet ja monen monta seikkailua sen lisäksi.

Mt. Rainier -vuori Yhdysvalloissa

Helmikuu

Helmikuu oli aikaa, jolloin olin Suomessa ja treenasin kovaa. Kävin jääkiipeilemässä, varasin seuraavan reissuni Coloradoon, kirjoitin intohimon löytymisestä ja jaoin lukuvinkkejä.

Jääkiipeilyä Pirunkalliolla

Maaliskuu

Maaliskuu oli alkuvuoden yksi vauhdikkaimmista kuukausista, sillä ensin maaliskuussa tuli vuosi täyteen olkaluun murtumasta, tein Firstbeatin Hyvinvointianalyysin, varasin retkikuntapaikan Baruntselle, kirjoitin millaista on olla nainen vuorikiipeilyretkikunnassa ja olin hiihtämässä Levillä.

Leirielämää Aconcagualla

Huhtikuu

Huhtikuu oli upea kuukausi, sillä se alkoi Coloradon reissulla. Kalliokiipeilimme useammassa paikassa, kiersimme kansallispuistoja ja kävimme kuumilla lähteillä.

Jenkkireissun jälkeen palasin suomeen ja tein treenitavoitteet Baruntsea varten. Huhtikuussa täytin myös 25-vuotta ja sen kunniaksi kävimme juoksemassa porukalla Sipoonkorpi Trailin 21 kilometrin polkujuoksukilpailun.

sipoonkorpi trail

Maalissa laskemassa sykettä alas

Toukokuu

Toukokuu oli kotikuukausi, jonka aikana alkoi valmistautuminen Baruntselle ihan tosissaan. Tämä valmistautuminen tarkoitti ensimmäisten varusteiden hankkimista kuten lämpöpohjallisten ja vakuutusten vertailusta.

Kuukauden aikana tuli pyöräiltyä Porvooseen, polkujuostua Nuuksiossa ja Repovedellä. Ehjä treenikuukausi ja valmistautuminen triathlonin perusmatkalle alkoi myös lainassa olleen maantiepyörän avulla.

boulderointia pälkäne

Boulderointia

Kesäkuu

Kesäkuu oli myös treenikuukausi, jolloin kilpailin Vantaa Triathlonissa, valmistauduin jäätikkökurssille Norjaan ja pyöräiltiin Saimaalla upeissa järvimaisemissa.

triathlon

Ai että tykkään pyöräilystä

Heinäkuu

Olin toista kertaa elämässäni Norjassa ja tämä reissu ei varmasti jäänyt viimeiseksi Norjan jäätiköille. Opeteltiin jäätikkökurssilla todella tärkeitä taitoja tulevaisuutta varten ja kiipeilimme Uranostindin ja Store Smorstabbtindin huipulle. Heinäkuun aikana täyttyi myös yksi virstanpylväs kiipeilyn suhteen, sillä ensimmäiset täysin omatoimiset vuoren huiputukset tuli kiipeiltyä Norjassa ja omatoiminen seikkailu sai sitä kautta ison harppauksen eteenpäin.

jäätikkökurssi norja

Kurssin kohokohta: railopelastukset

Elokuu

Elokuussa lähiretkeiltiin Kirkkonummella Meikon ulkoilualueella ja Turun Saaristoreitillä pyöräillen. Tämän lisäksi aloitin valmistautumisen Nuuksio Classicin polkujuoksumaratonia varten.

Tuli myös päivä, jolloin sähköpostiin tuli kirje Baruntsen reissun lähestymisestä ja matkan alkuun oli 60 päivää. Millaisia fiiliksiä oli elokuussa?

meikon ulkoilualue

Meikon ulkoilualueella uimassa

Syyskuu

Epäonnistunut Nuuksio Classic ja paniikki, olenko treenannut ihan liikaa ja ylikunnossa. Syyskuussa lepäsin paljon ja aloitin pakkaamisen Baruntselle. Kirjoitin myös Baruntsen tulevasta matkaohjelmasta ja upouudesta untuvatakistani.

Syyskuu oli myös jännittävä kuukausi, sillä vuoden päätavoite eli Baruntsen kiipeäminen oli edessä ja parin vuoden valmistautuminen oli vihdoinkin kantamassa hedelmää ja konkretisoitumassa oikeaksi reissuksi.

puuttuvat varusteet Baruntselle

Tarkka varustelista ja ohjeet

Lokakuu

Lokakuu olikin jännittävää aikaa, sillä reissu Nepaliin lähestyi ja kirjoitin vuorikiipeilyn kustannuksista ja viime hetken fiiliksistä juuri ennen lähtöä.

Vuorikiipeilyn kustannukset

Nepalissa 2014

Marraskuu

Olin suurimman osan marraskuusta reissussa ja reissun jälkeen kirjoitin matkasta laajasti blogiin. Kohokohtana oli tietenkin Baruntsen 7129 metrin huipun kiipeäminen.

Baruntsen 7129 metrin huipulla

Joulukuu

Joulukuu alkoi vauhdikaasti Islannin matkalla ja sen jälkeen joulukuu onkin mennyt nopeasti ja oikeastaan palautumisella tämän vuoden reissuista.

Kirkufjell nähtävyys Islannissa

Kirkufjell

Huh! Aikamoinen vuosi siis takana. Niin monta upeaa seikkailua, uusia ystäviä, uusia suunnitelmia ja kokemuksia, joita on hyvä muistella kiikkustuolissa. Ensi vuosi tulee olemaan hiukan erilainen, sillä tiedossa on vasta kaksi varmaa reissua, mutta sitäkin enemmän treenaamista 2020 vuotta varten ja kohti Everestiä.

Ihanaa uutta vuotta ja jatketaan vuoriseikkailuja vuoden 2019 aikana!

 

Vuorille haaveileva, älä tee näitä virheitä harjoittelussa

Vuosi 2018 alkaa olemaan taputeltu ja tässä kohtaa vuotta on hyvä vilkaista taaksepäin ja miettiä, mitä tästä vuodesta olisi hyvä oppia tulevia vuosia varten. Mt. Rainierin reissu, Levin hiihtoreissu, Coloradon kiipeilyt, Norjan jäätiköt ja viimeisenä Baruntsen reissu Nepalissa ovat opettaneet tänä vuonna monen monta oppia. Paljon olette te lukijat toivoneet, että kirjoittaisin harjoittelusta ja treenaamisesta.

Treenaaminen on yksi iso asia, johon vuorikiipeilyssä pystyy itse vaikuttamaan. Nepalissa eräällä miehellä kiipeilymatka loppui huonon kunnon takia ensimmäisen viikon aikana ja mietin silloin hiljaa mielessäni, että miksi ihmiset eivät treenaa jos he ovat lähdössä kalliille vuorikiipeilymatkoille. Olen aina itse ajatellut, että kunnosta homma ei ainakaan saisi jäädä kiinni.

Sauvakävely on yksi paras tapa harjoitella peruskestävyyttä

Pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen olenkin tämän vuoden aikana keskittynyt treenaamaan ja tämä vuosi on ollutkin treenien kannalta yllättävänkin puhdas ja ehjä. Toki myös innostuneena on tullut treenattua paljon ja melko kovaa ja näistä havainnoista kirjoittelin aiemmin syksyllä.

Baruntsen reissu oli myös treenaamisen suhteen erittäin opettavainen matka, sillä heikkoudet tulivat matkalla nopeasti esiin. Voimatasot ovat kasvaneet tämän vuoden puolella mukavasti ja kesän alussa tehty 10 viikon voimaohjelmointi antoi erittäin hyvän pohjan kiipeilylle. Isoimmat haasteet tulivatkin esille matkalla siitä, että sykkeiden pitäisi pysyä maltillisena.

Kun reissussa ollaan useita viikkoja ja lähes joka päivä liikutaan, korostuu peruskestävyyden merkitys ja kyky palautua tehokkaasti. Olin treenannut koko vuoden liian kovaa ja käytännössä jättänyt välistä peruskestävyysharjoitukset. Tästä oli seurannut se, että vauhtikestävyyskunto oli kasvanut, mutta pian palautumisen kanssa tuli ongelmia ja olo oli jatkuvasti tukkoinen. Miten huomasin tämän sitten reissulla, niin siellä sykkeet lähtivät todella helposti nousuun ja vauhti, jolla pystyin liikkumaan oli todella maltillista ilman sykkeiden nousua.

Mikäli haaveilet vuorikiipeilystä, älä tee treenaamisessa näitä virheitä

Millaisia asioita olen sitten oppinut tämän vuoden aikana treenirintamalle? Määristä, kärsivällisyydestä, voimasta, lepäämisestä ja ennen kaikkea pohjan eli peruskestävyyden rakentamisesta.

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Tapaninpäivän pk-lenkki Nuuksiossa

  1. Jätät treenit välistä

Tätä ohjetta ei edes tarvitse perustella. On sanomattakin selvää, että vuorikiipeily vaatii hyvää kuntoa, mutta myös henkistä jaksamista. Kunto on kuitenkin asia, johon on suhteellisen helppo vaikuttaa. Älä anna siis kunnon olla syy, miksi et pääse vuoren huipulle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun täytyy olla huippu-urheilija vaan panosta siihen, että olet sellaisessa kunnossa, millä pystyt liikkumaan useita päiviä putkeen. Määrä ei myöskään korvaa laatua, joten panosta laatuun jos aika on vähissä ja tee asioita, jotka vievät kohti tavoitettasi.

  1. Panostat vain kovatehoisiin treeneihin

Tämä on isoin asia, jonka muuttaisin vuoden 2018 treeneistä. Olisin paljon fiksumpi ja laskisin tehoja ja lisäisin sitä pitkäkestoista peruskestävyysharjoittelua reilusti enemmän. Ilman kovaa peruskestävyyspohjaa myös kovatehoisten treenien hyöty saattaa mennä osittain hukkaan ja tulokset nousevat vasta kunnollisella peruskestävyyskaudella.

Tällä hetkellä olen esimerkiksi itse nostanut peruskestävyysharjoittelun määrää reilusti aiemmasta. Peruskestävyyden parantamiseen tulen myös keskittymään ennen seuraavaa reissua, sillä tavoitteena on rautainen peruskunto, jolla pystyy tekemään pitkiä kiipeilyreissuja ja palautumaan tehokkaasti pitkistäkin päivistä.

Huomasin peruskestävyyteni heikkouden Nepalissa nopeasti, sillä minulla oli aikamoinen työ pitää sykkeet maltillisina. Sydämen lyöntitheys kasvaa hapen vähentyessä, joten pienetkin ylämäet (joita vuorikiipeilyssä on tietysti melko runsaasti) aiheutti sykepiikin ja vauhtia, jolla käveli täytyi hidastaa todella reilusti. Tuntui, että vauhti olisi voinut olla kovempaakin, jos vain peruskunto olisi ollut vieläkin kovempi ja kapasiteettia olisi löytynyt enemmän.

peruskestävyys

Nuuksiossa lenkillä

  1. Unohdat levätä ja palautua

Monilla riittää motivaatiota treenisaleille ja lenkkipolulle, mutta palautumista laiminlyödään oikein huolella. En ole itsekään palautumisin paras esimerkki, mutta viimeisen parin kuukauden aikana olen saanut monta uutta työkalua palautumisen tarkkailuun ja olen alkanut vaalimaan erityisesti yöunta aktiivisemmin. Saatoin jossain kohti valvoa iltaisin tehden töitä, mutta tällä hetkellä pyrin pitämään huolta siitä, että arkena puhelin on kiinni 21:30 ja olen sängyssä jo valmistautumassa nukkumiseen.

  1. Harjoittelet kaikkea muuta paitsi sitä, mitä oikeasti tarvitset

Tähänkin virheeseen olen sortunut, sillä välillä on ollut vain niin mahtavaa mennä ja urheilla kaikenlaista mahdollista. Välillä on hukkunut hiukan ajatus, että mitä näillä treeneillä oikein ajetaan takaa ja mikä on lopullinen tavoite. Tätä joudun kyllä muistuttelemaan jatkuvasti itselleni, sillä varsinkin peruskestävyysharjoitukset lipsahtaa helposti kovemmiksi ja menetän voimia samaan aikaan saamatta optimaalista tulosta treeneistä.

Tsemppiä kaikille vuorille treenaaville ja tuleva vuosi tuo uutta tullessaan myös treenirintamalla!

Vinkit makuualustan huoltoon

Kirjoitin viimeksi paluusta kotiin ja siitä, kuinka yksi oleellinen osa paluuta on kiipeilyvarusteiden huoltaminen ja käytännössä siis ihan jokaisen varusteen puhdistaminen kunnolla ja huolella. Laitoin Instagramin puolella storyyn kuvaa, kuinka puhdistin Exped 9M -makuualustaani ja sen myötä useampi ihminen kysely puhdistusvinkkejä.

Tässä artikkelissa kerron, miten puhdistan omat makuualustani aina reissujen jälkeen. Makuualustan puhdistamisesta löytyy Googlesta melko vähän tietoa, joten nämä vinkit ovat itse opittuja kokemuksen kautta ja todettu parhaaksi. Olen puhdistanut tämän vuoden kiipeilyreissujen jälkeen alustat juuri tällä tavalla ja puhdasta on tullut jokaisella kerralla. Eikä alustat ole mennyt pilalle.

Exped 9 M -makuualusta

Minulla on vuorilla mukana siis Exped 9M -untuvamakuualusta, jossa on integroitu pumppu makuualustassa kiinni. Minulla on ollut makuualusta käytössä jo vuodesta 2015 ja en vaihtaisi patjaa kyllä pois. Se on lämmin, sillä makuualustan sisällä on 250 grammaa untuvatäytettä ja R-arvo on 8.0.

R-arvo kertoo makuualusta lämmöneristävyydestä ja ilmeisesti arvo on lähtöisin Jenkeistä ja erityisesti rakennusalalta. Nyrkkisääntönä voidaan arvon kanssa pitää sitä, että mitä korkeampi R-arvo makuualustalla on, sen lämpimämpi makuualusta myös on. Olen huomannut, että hyvällä makuualustalla voi pelastaa paljon ja lämpimän makuualustan kanssa ei tarvitse kaveriksi niin lämmintä makuupussia. Mikäli palelet helposti nukkuessa niin kuin minä, niin suosittelen hankkimaan tämän Expedin alustan. Nepalissa ja Aconcagualla käytin alustan alla perinteistä solumuovialustaa, joka tekee yhdistelmästä vielä lämpimämmän. En palellut kummallakaan reissulla öisin.

Viisi viikkoa teltassa, syömisen, juomisen ja kaiken puuhailun jälkeen makuualusta alkaa näyttämään aikamoiselta. Oma makuualustani oli ihan järkyttävän näköinen saapuessani Suomeen ja sehän tarkoittaa sitä, että alusta täytyy puhdistaa kunnolla. Nyt kuitenkin oman haasteensa puhdistamiseen tekee se, että alustassa on untuvaa, joten vesipesun kanssa pitää olla tarkkana, ettei koko alusta kastu läpimäräksi ja samalla myös kaikki untuvat patjan sisällä. On myös tärkeää pitää huolta siitä, ettei pumpun sisälle joudu vettä.

Vinkit Exped 9M -untuvamakuualusta puhdistamiseen

Näillä vinkeillä saat makuualustan kuin makuualustan puhtaaksi seikkailujen jälkeen ja alusta on säilössä puhtaana seuraavaa reissua varten.

Exped Downmat 9M pesu

Ensimmäisessä vaiheessa makuualustan pesu

  • huuhtele alusta kevyesti lämpimällä vedellä
  • ota puhdas tiskirätti ja osta esimerkiksi Ruohonjuuresta sappisaippuaa
  • kastele rätti ja hiero rättiin sappisaippuaa
  • puhdista kasteltu makuualusta sappisaippuaisella rätillä
  • huuhtele patja heti
  • anna kuivua ilmavasti täysin kuivaksi
  • säilö patja ilmavasti.

Makuualustan huoltaminen on osa retkeilyvarusteiden huoltamista ja suosittelen tekemään tämän joka kerta, kun makuualustaan on tullut tahroja. Itse yleensä suosin puhdistamista pidempien reissujen jälkeen ja yhden yön matkojen jälkeen saatan puhdistaa vain yksittäiset tahrat samalla tekniikalla pois.

Exped Downmat 9M makuualusta

Sappisaippuaa ja tiskirätti

Varusteiden huoltaminen kasvattaa käyttöikää

On sanomattakin selvää, että kalliita retkeilyvarusteita kannattaa säännöllisesti huoltaa. Hyvä ja huolellinen huoltotyö nimittäin kasvattaa varusteiden käyttöikää reilusti. Olen huomannut, että varusteiden huoltaminen ei voisi kiinnostaa pätkääkään reissujen jälkeen, mutta vaiva säästää myös pitkässä juoksussa rahaa.

Exped 9M Downmat -makuualusta

Pyyhkimisvaihe rätillä makuualustaan

Luottovarusteista en haluaisi luopua, koska uusien vaelluskenkien sisäänajo tai pilaantuneen takin ostaminen ja testaaminen on pidempi työ kuin nykyisten hyväksi todettujen varusteiden huoltaminen. Vaiva maksaa siis myös aikaa uusien luottovarusteiden etsimiseltä.

 

Vuorikiipeilijän kotiinpaluu

Lähes kaksi ja puoli vuotta valmistauduin Baruntsen reissua varten. Matka sinänsä itse reissuun oli aikamoinen tarina jo itsessään, mutta nyt tämän vuoden päätavoite on täytetty. Henkinen erävoitto on saavutettu vuorilla ja tietynlainen apina on pois selästä. Miltä nyt tuntuu?

Ensinnäkin viimeisen muutaman viikon aikana on ehtinyt lähinnä selviytymään työpöydällä olleista todo-taskeista ja miettimään, että mitä kaikkea on jäänyt pitkän reissun aikana hoitamatta. Kuitenkin samaan aikaan olen alkanut jo miettimään tulevaa vuotta ja vuotta 2020, jolloin tarkoitukseni on kiivetä Everestin huipulle.

Reissusta kotiin palaaminen on ollut itselleni aina tosi haastava vaihe koko prosessista. Matkahan ei ole vain itsessä reissussa oleminen, vaan se alkaa suunnittelulla, valmistautumisella, itse reissulla ja jatkuu kotiinpaluuvaiheeseen. Kaikilla vaiheilla on tietysti oma tarkoituksensa ja ajattelin nyt avata hiukan lähemmin teille, millaiset kotiinpaluurutiinit minulla on.

Arkea Helsingissä

Kyllä, minulla on kehittynyt varsinkin viimeisen vuoden aikana tietynlaiset rutiinit reissusta palaamiseen. Tämä helpottaa arkeen paluuta ja sitä, että saa arjen niin sanotusti taas käyntiin. Itsellä ainakin nämä rutiinit helpottavat paluuta erityisesti henkisesti, sillä tiedän sitten tasan tarkkaan, mitä aion tehdä ensimmäisenä kotiin palatessa.

Yksi tärkeä asia on se, että kotona olisi mahdollisimman pian jääkaapissa paljon erilaisia kasviksia ja hedelmiä. Lähes 100 % reissusta himoitsen kylmiä hedelmiä ja niiden syömistä. Jääkaapissa olleita omenoita, mandariineja, salaatteja, kurkkua, tomaatteja ja porkkanoita. On tärkeää täyttää siis jääkaappi kaikella suussa rouskuvalla ruualla.

Aloitan paluun myös aina ensimmäisenä laukkujen purkamisella. Siis ihan ensimmäisenä kaikki laukut auki ja yleensä pyykkiin päätyy ihan kaikki reissussa mukana olleet vaatteet. Lajittelen pyykit ja sitten vain liukuhihnalla pyykkien pesu ja kuivaus.

Untuvatakit ja makuupussin vien yleensä pidempien reissujen jälkeen pesulaan pesetettäväksi, sillä pesujälki on todella paljon parempi asiantuntevassa pesulassa. Maksan mielusti kalliiden vaatteiden pesusta kuin nypin linttaan menneet märät untuvavaatteet takaisin kuohkeaksi pesun jälkeen. Kotiinpaluupäivänä vien vaatteet Pyykkipoika-nimiseen pesulaan, jossa työntekijät jo tuntevat minut ja ensimmäinen kysymys tiskillä on: “missä olet tällä kertaa ollut?”.

Vuorikiipeilijä kotona

Pesulan jälkeen olen aina varannut hierojan ja käyn hierotuttamassa yleensä jalat. Tämä on myös traditio ennen reissua, sillä käyn usein hierojalla myös ennen matkalle lähtöä. Reissun jälkeinen hieronta on palkinto, joka odottaa kun pääsee kotiin. Olen käynyt jo pidemmän aikaa samalla hierojalla ja on kiva päästä juttelemaan tutun kanssa reissusta ja reissukuulumisista.

Epämieluisin tehtävä kotiinpaluussa on kaikkien tavaroiden huoltaminen, kuten makuualustan peseminen ja kuivattaminen, kenkien peseminen ja vahaaminen ja tavaroiden pakkaaminen alas kellariin. Ihan inhokkijuttuja! Mutta osa reissaamista ja nämäkin täytyy vain hoitaa.

Onneksi kotiinpaluuseen kuuluu myös paljon nautintoa, kuten omaan sänkyyn pääseminen. Puhtaat vaatteet, suihku, ruokaa ja mahdollisuus olla läheisten kanssa. Ei nämä ole ollenkaan hassuja juttuja ja reissussa on tietysti näitä myös tullut ikävöityä.

Nyt olen ollut kotona jo useamman viikon Nepalista paluun jälkeen ja hoitanut kaikki kotiinpaluurutiinit. Sen jälkeen on tietysti alkanut seuraavien seikkailuiden suunnittelu ja suunnitelmien tekeminen tulevaa vuotta varten. Kirjoittelen tulevista matkakohteista myöhemmin lisää.

On ollut ihana olla kotona ja ladata akkuja tulevaa treenitalvea varten ja seuraavia haasteita kohti. Paljon on tehtävää tuleville reissuille ja olen todella innoissani tulevista kuukausista, sillä edessä on pääasiassa treenaamista ja tavoitteellista tekemistä kohti Everestiä ja ensi vuoden vuoria varten. Tein useamman eri oivalluksen myös liittyen treenaamiseen reissussa, joten avaan näitä ajatuksia myös tulevina viikkoina teille lukijoille.

Ihanaa torstaitaita lukijat!

 

Islanti – neljän päivän matka Islannin luontoon

Terveisiä Islannista! Saavuimme eilen Suomeen neljän päivän pidennetyltä viikonloppureissulta Länsi-Islantiin. En ehtinyt täällä blogin puolella matkasta edes mainita, mutta tosiaan Islannin reissu oli tiedossa jo ennen Nepaliin lähtöä, mutta vuorikiipeily vei itsessään paljon tältä matkalta huomiota.

Varattiin matka joskus syksyllä, kun tajuttiin, että Islantiin saa erittäin edullisia lentoja 120 euron edestakaiseen hintaan. Islanti on tunnettu kalliista hintatasosta, mutta sanoisin enemmänkin hintatason olevan täysin samaa luokkaa kuin Suomessa. Ravintolassa syöminen on kallista, mutta jos tekee vaikkapa lounaaksi omat eväät, maksavat ruokakaupassa tarvikkeet saman verran kuin Suomessa.

Matkan tarkoitus oli rentoutua. Ei ollut siis suuria suunnitelmia siihen, että kiivetään jotain tai vaelletaan jotain tiettyjä reittejä vaan tarkoitus oli mennä fiiliksen mukaan ja tehdä sellaisia juttuja, jotka auttaisivat lataamaan akkuja eikä kuluttaisi niitä. Tämä suunnitelma toteutui erinomaisesti, sillä nukuttiin pitkiä yöunia ja nautittiin Islantilaisista nähtävyyksistä.

Islannin nähtävyydet

Olimme vuokranneet auton Reykjavikin lentokentältä ja valitsimme talviseen säähän sopivan nelivetomaasturin, jolla pääsisi myös huonommassa kelissä ajamaan pienempiä teitä Islannin maaseudulla.

Yksi ikonisin reiteistä on ajaa autolla saaren ympäri Golden Circle, mutta meillä oli aikaa vain kolme kokonaista päivää, joten päätimme suunnata pienemmälle alueelle ja tutkia perusteellisesti kyseinen saaren osa. Näillä kriteereillä ja Lonely Planetin matkaoppaan avustuksella päätimme suunnata kohti Länsi-Islantia ja valitsimme ensimmäiseksi kohteeksi Kirkufell-nimisen vuoren.

Kirkufjell nähtävyys Islannissa

Kirkufjell

Kirkufell on vuori Länsi-Islannissa ja se kohoaa suoraan merestä muodostaen jylhän näkymän sen juurelta. Monet valokuvaajat käyvät kuvaamassa vuorta, sillä sen juurella on hienot vesiputoukset ja talvella on mahdollisuus nähdä upeita revontulia.

Kirkufjellille on mahdollista myös kiivetä ja pienen tutkimisen jälkeen selvisi, että myös syksyllä kiipeily olisi mahdollista. Vuorella on kuitenkin aikojen saatossa muutama ihminen kuollut tippuessaan, joten turvallisuudella leikkiminen ei tulisi kuuloonkaan. Päätimme kuitenkin ensimmäisenä päivänä yrittää kiipeilyä, mutta käännyimme noin sata metriä ennen huippua alas, koska kova tuuli ja lumiset olosuhteet eivät tuntuneet enää turvalliselta kiipeilyltä ilman köysiä ja kunnon varusteita. Kesällä kiipeily olisi varmasti onnistunut paremmin.

Nähtävyydet Islannissa

Matkalla alas Kirkufjell-vuorelta

Kirkufjellin jälkeen ajoimme Stykkisholmur-nimiseen kaupunkiin, jossa kävelimme satama-aueella ja kävimme katsomassa majakkaa sekä upeita näkymiä vuorille. Stykkisholmur on myös paikka, josta pääsee kesäisin katselemaan valaita merelle, joten jos valassafarit kiinnostavat, tämä on paikka josta pääsee safarille. Näin talvisin kaupunki on todella hiljainen ja 1100 asukkaan kylässä ei juuri muita ihmisiä näy kuin kalastajat satamassa. Kävimme kuitenkin erittäin hyvällä lounaalla sataman lähellä Narfeyarstofa-nimisessä ravintolassa.

Tämän jälkeen ajoimme Grabrokin kraaterille ja yövyimme kraaterin parkkipaikalla autossa. Autossa yöpyminen ei ole sallittu Islannissa, mutta näin off-season aikana ajattelimme, että saamme olla aikalailla rauhassa ja näin olikin. Emme yhtenäkään yönä nähneet ketään muita. Kesällä yöpymistä varten on paljon erilaisia leirintäalueita, jotka eivät tähän aikaan vuodesta olleet auki.

Islanti nähtävyydet Kirkufjell

Näkymän Kirkufjell-vuoren rinteeltä

Kraaterin jälkeen lähdimme kohti Snaesfellsjökullin jäätikköä ja tarkoituksena oli tehdä 10 kilometrin vaellus. Vuoristotie oli kuitenkin suljettu, joten päädyimme Anarstapin rannalle kävelemään ja katselemaan maisemia. Rannalla menee selkeä polku, joka on 2,6 kilometriä pitkä. Kävelimme tästä muutaman kilometrin ja jatkoimme sitten kohti hylkeiden pesimispaikkaa, jossa pääsi katsomaan luonnonvaraisia hylkeitä.

Hylkeiden näkemisen ja retkikeittimellä keitettyjen iltapäiväkahvien jälkeen auton nokka osoitti kohti Borganes-nimistä kaupunki ja siellä kävimme kahvilla Geirabakari Kaffihusissa. Täällä samaisessa kahvilassa on myös kuvattu yksi lempielokuvani Walter Mittyn ihmeellinen elämä -elokuvan kohtaus. Kahvilasta avautui koko seinän mittaiset lasi-ikkunat kohti vuoria ja hämärtyvässä illassa näkymä oli erityisen henkeäsalpaava.

Luonto Islannissa

Anarstapin rannalta Länsi-Islannista

Viimeiseksi autoyöksi ajoimme Glymur-nimisen vesiputouksen juureen, josta seuraavana päivänä kävelimme kuuden kilometrin vaelluksen katsomaan yhtä Islannin korkeimpaa vesiputousta. Tämä vaellus oli todella hieno ja jopa haastava kovan nousun ja vierivien kivien vuoksi. Glymur oli kuitenkin näin talvellakin upea näky jäätyneine putouksineen ja pudotuksena 200 metrin syvyiseen rotkoon.

Glymurin jälkeen ajoimme Reykjavikiin, jossa menimme kylpemään kaupungin uimahalliin nimeltään Sundhöll Reykjavikur ja tämä oli todella miellyttävä kokemus. Uimahallissa oli siis vain ulkoaltaita, joiden lämpötila oli 30-42 astetta. Tässä kohtaa viimeistään kolmen päivän ulkona olemisen, kovan tuulen ja kosteuden aiheuttama syväjää alkoi sulamaan. Uimahallista löytyi myös höyrysauna, tavallinen sauna ja kylmäallas.

Luonto Islannissa

Glymur-vesiputous

Islannin hintataso

Taisin jo mainita valittavista turisteista, jotka ei kerro Islannista mitää muuta kuin korkean hintatason? Ei hätää! Nimittäin suomalaisena hintataso vaikuttaa hyvinkin samanlaiselta kuin Suomessa.

Ravintolassa pääruuat maksavat 15-20 euroa, ruokakaupassa avokadot 4 euroa kilo, liha 8 euroa kilo ja viinipullo ravintolassa 40 euroa. Täysin samanlaiseen hintatasoon ollaan totuttu ainakin Helsingin keskustassa ja mielestäni ruokakaupassa hintataso oli täysin Suomen tasoa.

Islanti nähtävyydet Kirkufjell

Näkymän Kirkufjell-vuoren rinteeltä

Rahaa saa toki kulumaan, sillä erilaiset retket ja opastetut matkat jäätikölle, nähtävyyksille ja lähikohteisiin maksavat 150 euron luokkaa per retki. Jos kuitenkin omaat hiukankin seikkailumieltä, niin tämän matkan kokemuksen mukaan voin hyvin suositella matkustamista itsenäisesti Islannissa.

Sanoisin arvioni mukaan, että Norja on kalliimpi kohde kuin Islanti. Otimme eväitä jo Suomesta mukaan, joka säästi tietysti itse matkalla rahoja ja matkan kulut pysyivät maltillisena.

Islannin luonto

Mielestäni parasta Islannissa oli sen luonto. Kaikkine vuorien, kuumien lähteiden, vesiputousten, karujen maisemien, jään olomuotojen ja taivaan keltaisten sekä oranssien sävyjen vuoksi Islantia ei turhaan sanota tulen ja jään ihmemaaksi.

Nähtävyydet Länsi-Islannissa

Matkalla Stykkisholmuriin

Mielestäni talvi oli myös hyvä aika vuodesta mennä Islantiin. Turisteja oli liikenteessä todella vähän ja vaelluskohteissa sai liikkua täysin omassa rauhassa. Islannissa on toki pimeämpää tähän aikaa vuodesta kuin Suomessa, mutta mielestäni se ei haitannut yhtään. Pimeän ajan voi käyttää autossa istumiseen ja siirtymiseen paikasta toiseen ja toisaalta pimeys tuo oman rauhallisuuden matkusteluun: nähtävyyksiä kun ei oikein pimeällä näe.

Islanti oli kyllä tämän vuoden retkikohteista yksi upeimpia ja tulen varmasti tulevaisuudessa vielä palaamaan Islantiin, toivottavasti kesällä ja pidemmän loman kera. Voin suositella lämpimästi Islantia lomakohteeksi.