Viime viikkoina tapahtunutta – mitä kuuluu?

Viime viikot ovat Nepalista paluun jälkeen ollut vauhdikkaita. Joka päivä on ehtinyt sattua ja tapahtua monella eri saralla. Ajattelin avata hieman tarkemmin sitä, mitä minulle tällä hetkellä kuuluu ja missä mennään Denalin valmistautumisen lisäksi. Tämä on ollut myös hyvä hetki pohtia, missä mennään tämän vuoden tavoitteiden suhteen.

Tavoite 1: Denalin kiipeäminen

Hyvässä vauhdissa ollaan tämän suhteen. Matkalle lähtö parin viikon päästä ja hommat on sujunut valmistautumisen suhteen lähes siten, miten olen suunniteltu. Pieniä ongelmia kuten kipeytynyt hauis, tärähtänyt nilkka ja työkiireet ovat tuoneet omat haasteensa reissulle valmistautumiseen.

Fiilis reissulle lähtemisestä on hyvä ja eilen viimeksi tuli laatikollinen erilaisia patukoita ja nyt ostettavista tavaroista puuttuu lähinnä karkit reissulle. Olen tänään myös kontaktoinut hotelleja ja varmistellut, että kaikki kyyditykset Alaskassa lentokentän ja hotellien välillä on kunnossa. Sellaista pientä ehkä hiukan ärsyttävääkin hommaa, mutta kerralla hoidettava vain kuntoon.

En ole siis mikään paperihommien ja tylsien taskien ystävä, mutta olen pyrkinyt tsemppaamaan ja hoitamaan tuollaiset asiat aina kerralla kuntoon. Näissä toimii aika hyvin ajatusmalli, että laskee viidestä alas ja nollan kohdalla tekee vain tekemättömät hommat alta pois.

Tavoite numero yksi on siis täyttymässä.

Tavoite 2: oman liiketoiminnan kasvattaminen ja sponsorien hankkiminen

Alkuvuosi on ollut töiden suhteen todella mielenkiintoista aikaa. Nykyisen digimarkkinoinnin konsultin töiden lisäksi minusta on tullut suomalaisen vuoristomatkoja järjestävän matkatoimisto Aventuran matkanjohtaja. Olen siis ottanut askeleen lähemmäksi unelmaani tehdä kiipeilystä itselleni tavan tienata elantoa. Tulevana syksynä olen lähdössä työreissuille Nepaliin Annapurna Circuit -vaellukselle ja Kilimanjaron kiipeilymatkalle.

Markkinointikonsultin työ jatkuu edelleen ja olen todella iloinen yhdistelmästä, jonka olen pystynyt järjestelemään hyvien yhteistyökumppanien kanssa. Suomessa ollessani digimarkkinointi ja sen haasteet tuovat siis leivän pöytään jatkossakin.

Näiden lisäksi olen mukana Puhujatori- ja Sportspot -nimisissä yrityksissä mukana puhujana. Olin viime viikolla Puhujatorin tiimipäivillä puhumassa luottamuksessa retkikunnissa ja palaute oli erittäin kannustavaa. Yksi lisätienesti tulee siis olemaan toivottavasti tulevaisuudessa yrityksille tehtävät puhekeikat.

Puhujatorilla pitämässä puhetta

Isoja nytkähdyksiä siis tavoitetta kohti ja joka päivä on tullut tehtyä hommia näiden tavoitteiden täyttymiseksi. On palkitsevaa saada palautetta, että suunta on ollut oikea ja toisaalta se rohkaisee vain entisestään jatkamaan eteenpäin.

Tavoite 3: palautuminen ja laadukas treenaaminen

Syksystä lähtien olen tehnyt Jussin kanssa yhteistyötä treenien suhteen ja olemme hakeneet koko ajan oikeaa tasoa määrän, palautumisen ja laadun kautta harjoitteluun. Treenisuunnitelmia on täytynyt muuttaa ja toisaalta ohjelmointia on muutettu vastaamaan vielä paremmin kehittämään heikkouksia paremmaksi.

Nyt viimeisimpänä on korjattu ruokavaliota toisen valmentajan kanssa kuntoon ja löydetty sitä kautta taso, kuinka paljon eri makroravintoja täytyy syödä, jotta energiatasot pysyvät mahdollisimman hyvänä. Muutoksia ruokavaliossa tuli erityisesti hiilihydraattien määrään ja on ollut oikeasti opettelua aloittaa syömään näin paljon laadukasta ja prosessoimatonta ruokaa.

Edelleen palautuminen on ollut tämän vuoden yksi haastavampia asioita, sillä käynnissä on ollut monta projektia samanaikaisesti. Välillä aivot ovat hyrrännyt sellaista vauhtia, että iltaisin ei ole nukuttanut. Toisaalta meditaatioharjoitukset, äänikirjat ja kevyempi harjoittelu on auttanut rauhoittumaan paremmin. Opettelua on siis edelleen, mutta onneksi on myös aikaa.

Tavoite 4: uusia treenikavereita ja tuttavuuksia

Olen tämän vuoden aikana tavannut paljon uusia ihmisiä ja saanut uusia ystäviä. Uudet tuttavuudet ovat tulleet työn ja harrastusten kautta ja kaikki ovat olleet mieluisia tuttavuuksia. Tavoite on siis tämänkin osalta täyttynyt ja onneksi tulevilla reissuilla tiedossa on entistä enemmän uusia tuttavuuksia.

Hiihtoreissu Pyhälle, hiihtokavereita, kiipeilykavereita, yhteistyökumppaneita ja mentori. Siinä muutama uusi tuttavuus nyt mainitakseni ja toivottavasti monen monta uutta tuttavuutta tänä vuonna vielä edessä.

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Hyvin siis menee, vaikka haasteita palautumisessa onkin ollut. Vuoden päätavoite Denali kiiltää jo silmissä ja oman yrityksen toiminta mennyt toivottuun suuntaan. Uusia kohtaamisia ihmisten kanssa on tullut paljon ja toivottavasti vastaavanlaisia on vielä paljon edessä.

Miten teillä tavoitteet on täyttyneet? Asetitko itsellesi tavoitteita?

 

Denalin matkaohjelma

Denalille lähtöön alle kolme viikkoa ja lähtövalmistelut ovat edenneet seuraavalla tavalla: tällä viikolla olen hoitanut kaikki paperihommat kuten kansallispuistomaksut ja ESTA-hakemuksen kuntoon, tarkistanut varusteita että listalla on kaikki tarvittava, tilannut eväitä ja ollut yhteydessä retkikunnan jäsenten kanssa.

Näiden järjestelyjen lomassa monet ihmiset ovat kyselleet, miten reissu etenee ja milloin lähden matkalle. Tässäpä teille tiedoksi hieman lisätietoa tulevan matkan sisällöstä.

Lähden reissuun 7.6. ja lennon Islannin kautta Anchorageen Alaskaan. Anchoragessa olen yhden yön ja tapaa myös Steven, joka tulee Englannista telttakaverikseni reissulle. Seuraavana päivänä otamme sitten kuljetuksen Talkeetnaan.

Matkalla kohti seuraava vuorta Denalia

9.6. Tapaamme Talkeetnassa retkikunnan ja meillä on varusteiden läpikäynti. Retkikunnassa on yhteensä yhdeksän henkilöä: neljä naista ja viisi miestä. Suurin osa on yhdysvaltalaisia ja Steve englantilainen ja minä suomalainen. Käymme siis kaikki tavarat läpi ja voimme tehdä viime hetken säätöjä tavaroihin.

Seuraavana päivänä 10.6. lennämme jäätikölle ja lähdemme liikkeelle kohti ensimmäistä leiriä kaikkien tavaroiden kanssa. Tavarat kannetaan siis isossa rinkassa ja perässä vedetään ahkiota. Jalkaan laitetaan suksien sijaan lumikengät.

Kuva Dingbochesta 4400 metriä – Nepali

11.6-20.6. Liikumme jäätiköllä kohti viimeistä yläleiriä ennen huippua. Toivottavasti sää suosii meitä, että pääsemme tuossa aikataulussa jo odottamaan huiputusikkunaa. Matkaan on toki varattu varapäiviä, jotka mahdollistavat odottamisen huonon sään sattuessa kohdalle.

Varapäiviä on yhteensä varattu kuusi, joten aikaa on odotella sopivaa sääikkunaa. Todennäköisyys, että jokunen päivä joudutaan käyttämään on melko todennäköistä, mutta jos kaikki menisi todella putkeen, niin ensimmäinen mahdollinen huiputuspäivä voisi olla 21.6. ja siitä eteenpäin viikko riippuen säistä on siis päiviä, jolloin kotona jännitetään. Alas palaamme kesäkuun viimeinen päivä ja lennän takaisin Suomeen 2.7.

Tämä on siis hyvin alustava matkaohjelma ja se, miten todellisuudessa etenemme ja menemme selviää tietenkin vasta vuorilla. Eniten epävarmuutta tällä reissulla tulee säätilojen muutoksesta ja siitä, kuinka hyvin akklimatisoituminen tällä kertaa etenee.

Kuva Everestin perusleiristä 5300 metriä – Nepali

Kun olemme jäätiköllä, niin yhteyksiä ei tule olemaan ja Alpine Ascents lähettää päivittäin cybercastiä eli eräänlaista podcastiä vuorilta. Jaan linkin podcastiin lähempänä reissua vielä teille seuraajille, jos haluatte seurata missä etenemme. Muuten raportoin reissusta teille toki sitten matkan jälkeen ja ensifiilikset tulevat aina Instagramiin ensimmäisenä.

Huomaan, että reissu alkaa jännittämään koko ajan enemmän ja enemmän. En ole varsinaisesti aloittanut pakkaamista, mutta olen käynyt tavaroitani jo valmiiksi läpi. Tällä kertaa päivitykset tavaroihin tuli untuvatakkiin ja isompaan rinkkaan. Muuten kaikki tavarat löytyvät jo omasta varastosta.

Eniten jännittää se, että millaiset olosuhteet tulevat olemaan. Oma kunto tuntuu olevan tällä hetkellä niin hyvällä mallilla kuin olin toivonutkin ja sen suhteen valmistautuminen on sujunut erinomaisesti. Tottakai jännitystä aiheuttaa myös se, että millainen retkikunta tulee olemaan. Steven tunnen ja Donin, joka lähtee oppaana mukaan. Loput jäsenet ovat tuntemattomia, mutta toisaalta kokemus aiemmilta reissuilta antaa odottaa tälle reissulle myös hyvää porukkaa.

Onneksi jännitys on positiivista ja hassua olisi jos miltään ei tässä kohtaa tuntuisi. Odottavin fiiliksin siis seuraaviin viikkoihin ja nyt hoittevana on lähinnä viimeiset työprojektit maaliin ja sitten pääsee nauttimaan Alaskan vuoristosta.

 

Thermospullo retkillä – osallistu arvontaan

*Kaupallinen yhteistyö ja arvonta

Denalin reissu lähestyy ja pakkaaminen matkalle on alkanut. Tällä kertaa ajattelin kertoa tarkemmin siitä, miten aion järjestää vesihuollon kiipeilyn aikana. Artikkeli on yhteistyössä Mastermark Brandsin ja Thermos-pullojen kanssa. Ohessa on myös arvonta, jonka tarkemmat ohjeet löytyvät artikkelin alta.

Kylmät olosuhteet – mitä vaatimuksia se aiheuttaa vesipulloille?

Vuorikiipeilyssä vuoristotauti on yksi merkittävä epävarmuutta aiheuttava tekijä vuorilla. Ilmanpaineen laskiessa ja mitä korkeammalle kiivetään, voi ihmiset sairastua niin sanottuun vuoristotautiin. Vuoristotaudissa käytännössä munuaisten virtsaneritys lisääntyy ja pienentynyt ilmanpaine aiheuttaa kropassa fiiliksen, että happea täytyy haukkoa enemmän. Tiheentyneen hengityksen ja virtsanerityksen yhdistelmän vuoksi kehosta haihtuu enemmän nesteitä pois kuin normaalisti merenpinnan tasolla.

Tämän vuoksi vuorilla suositellaan, että päivässä pitäisi juoda vähintään neljä litraa nesteitä. Se tarkoittaa, että päivän aikana pitää tasaisesti juoda ja mukana täytyy kantaa useampaa vesipulloa. Normaalisti minulla on reissuilla mukana kaksi litran pulloa, juomarakko ja mahdollisesti myös thermos-pullo. Näiden välineiden avulla varmistan, että saan nesteitä mahdollisimman paljon ja erityisesti riittävän määrän.

Thermospullosta juomassa Mt. Rainierilla

Nyt Denalilla on tiedossa pakkasta joka yö ja kylmät olosuhteet aiheuttavat omat vaatimukset myös pulloille. Tavallisessa juomapullossa vesi jäätyy teltankin sisällä ja näin ollen vesi ei ole juotavaa. Kuuman veden ottaminen pulloon tai pullojen pitäminen makuupussissa on tietty vaihtoehtoiset tavat toimia, mutta on myös toinen keino.

Se on nimittäin Thermos-pullo, jotka ovat kevyitä, mutta pitävät nesteet sulana ja parasta on, kuinka kylmän yön jälkeen Thermos-pullossa ollut kiehuva vesi on edelleen lämmintä aamulla. Minulla on ollut näitä pulloja mukana aina reissuilla, joissa on kylmät olosuhteet ja sen vuoksi myös Denalille lähtee kaksi Thermos-pulloa mukaan.

Mastermark Brands Oy – Thermospullot

Pulloon voi samalla tavalla laittaa nesteytystabletit ja usein pidän toiden Thermoksen siten, että käytän sitä nesteytystabletteihin ja toiseen laitan pelkkää vettä. Thermokset ovat näppäriä myös tilanteissa, joissa keitän aamulla veden valmiiksi esimerkiksi lounasta varten ja kaadan kuuman veden vain kuivaruokapussukkaan ja lounas valmistuu kymmenessä minuutissa.

Thermospullo Baruntsella

Mastermark Brandilla on tuotemerkeissään Thermos-merkkiset pullot ja heillä on thermospullojen lisäksi myös ruokathermoksia. Näin voi tehdä retkelle eväät valmiiksi ja ruoka pysyy lämpimänä aamusta lounaalle saakka. Ruokathermoksia olen testaillut myös vuorilla ja ne ovat todella näppäriä, sillä nimenomaan kylmissä olosuhteissa lämmin ruoka on yksi merkittävä tekijä auttamaan kylmiin olosuhteisiin sopeutumista.

Osallistu Thermos-pullon ja ruokathermoksen arvontaan – säännöt

Jos haluat voittaa 500 ml Thermos-pullon ja Stainless King 710 ml ruokathermoksen, tee seuraavaa:

  • seuraa vuorenvarma.fi ja mastermarkbrandsoy Instagramissa
  • kommentoi Thermos-pullo kuvaani, millaisilla retkillä sinä käyttäisit thermoksia
  • arvonta 17.5.-20.5.
  • arvonta järjestetään Instagramissa kommentoiden kesken – jos halua osallistua, muista kommentoida Instagramissa!
  • Facebook/Instagram ei ole mukana arvonnassa.

 

Bose noise-masking sleepbuds kokemuksia

Olen nukkunut useamman vuoden tai jopa kymmenen vuotta korvatulppien kanssa lähes joka yö. Aikoinaan korvatulppien käyttö lähti liikenteeseen siitä, että kotona asuessani menin reilusti aiemmin nukkumaan kuin muut perheessä ja äänet, jotka tulivat muiden iltapuuhista häiritsivät minua.

Sittemmin luin pääsykokeisiin ja lukusalissa muiden ihmisten kääntely ja huokailu häiritsi minua. Tuona pääsykoekeväänä olikin aikoja, jolloin olin päivästä suurimman osan ajasta korvatulpat korvissa ja hiljaisuudessa. Nykyään käytän korvatulppia siis vain nukkuessa ja vastamelukuulokkeita esimerkiksi töissä auttamaan sulkeutumaan toimiston hälyisyydestä pois.

Minulla on ollut käytössä Bosen Comfort 35 -vastamelukuulokkeet ja ne ovat olleet kyllä todella hyvät. Viime syksynä Baruntsen reissulla kävi niin, että valvoin muutaman yön joko telttakaverin tai viereisessä huoneessa kuorsaavan kanssakiipeilijän vuoksi. Tämä rassasi minua sen verran, että edes korvatulpat eivät auttaneet yöllä nukkumaan. Tiedän hyvin sen, että kuorsaava ihminen ei voi äänilleen mitään, mutta ikävää ja ärsyttävää se kuorsaaminen on erityisesti kanssanukkujien kannalta.

Kuorsauksen lisäksi kova tuuli vuorilla tekee telttaan aikamoisen fiiliksen ja meteli on yllättävän iso. Ajattelin, että korvatulpat voisivat sopia myös tilanteeseen, jossa ulkona myrskyäisi ja haluaisin silti nukkua mahdollisimman levolliset yöunet. Keksin ratkaisun, että nämä vastamelukorvatulpat ratkaisivat ongelman täysin.

Baruntselta tullessani kotiin vannotin, että haluan vastamelukorvatulpat. Bosella on markkinoilla Bose noise-masking sleepbudsit, jotka eivät ole siis musiikin kuunteluun tarkoitettu vaan nimenomaan nukkumiseen valmistetut korvatulpat. Luulin virheellisesti, että nämä ovat vastamelukorvatulpat, mutta noise-masking -teknologia vaimentaa taustamelua eikä siis tee sille samalla tavalla vastamelua niin kuin vastamelukuulokkeet.

Bose noise-masking sleepbuds -tulppien latauskotelo

Aika kuitenkin tekee tehtävänsä ja en heti reissusta palatessani hankkinut korvatulppia. Olen puhunut kuulokkeista syksystä asti aktiivisesti ja miettinyt niiden hankkimista. Puheeni oli kuultu ja sain syntymäpäivälahjaksi kuulokkeet testiin. Gigantissa on 50 päivä kokeilu- ja palautusoikeus, jonka turvin sovittiin, että testaan kuulokkeet ja jos ne eivät sovi, niin palautetaan ne kauppaan.

Kuulokkeilla voi siis kuunnella rauhoittavia ääniä kuten veden solinaa, lintujen viserrystä, aaltojen kohinaa tai lentokoneen huminaa. Äänien valintaa varten Bose on tehnyt appin, jolla kuulokkeet liitetään bluetooth-yhteyden avulla. Äänenvoimakkuutta ja esimerkiksi herätysaika valitaan myös tästä puhelinappistä.

Kuulokkeissa on kolme eri kokoista korvakappaletta, jolloin lähes kaikkien käyttäjien on helppo löytää itselle sopiva kuulokekoko. Minulla sujahti hyvin keskikokoinen kuulokekoko korvaan ja erityisen iso plussa täytyy antaa kuulokkeille siitä, että ne istuvat todella hyvin korvaan ja ovat myös erityisen mukavat vaikka olisi kyljellään.

Kuulokkeet ladataan titaanisen kotelon avulla ja koteloa ladataan perinteisesti USB-liitännäisen johdon avulla. Yhdellä kotelon latauksella saa ladattua molemmat korvatulpat siten, että korvatulppien akku kestää 16 tuntia. Käytännössä tulppia täytyy siis ladata kahden yön välein ja koteloa yhtä usein.

Aloitin tulppien käytön ja huomasin ensimmäiseksi, että vuosia jatkunut hiljaisuuteen vajoaminen nukkumaan mennessä muuttuikin aaltojen kohinaan ja olinkin hieman hukassa, sillä nyt nukkuminen ei ollutkaan hiljaista. Vaikka äänet ovat yhtäjaksoista ja rauhoittavaa, niin silti jatkuva melu häiritsi minua.

Suurin virhe, jonka olin kuitenkin tehnyt, oli väärä tulkinta tulppien vastameluominaisuudesta. Kyseessä ei siis ole kaikkia ääniä peittävät tulpat, vaan noise-masking -teknologia perustuu taustamelun (joka on siis eri asia kuin vastamelu) tekemiseen. Olin jotenkin ajatellut niin, että näillä tulpilla vajoan entistä hiljaisempaan maailmaan ja kaikki kuorsaamiset tai myrskyt jäävät kuulematta. Tämä oli siis kuitenkin virhe, sillä tulppien läpi kuului kyllä toisessa huoneessa päällä oleva televisio, kuorsaaminen ja autojen ääni kadulta.

Toinen ongelmakohta on tulppien lataaminen, sillä vuorilla latausmahdollisuuksia ei välttämättä ole niin hyvin tarjolla kuin kotona. Näin ollen lataaminen saattaisi jäädä välistä ja tulppien tarjoamasta teknologista ei pystyisi saamaan kaikkea hyötyä irti. Kolmen päivän välein lataaminen on kuitenkin mielestäni hiukan liian usein siihen tarkoitukseen, johon olin itse ajatellut näitä tulppia käyttää.

Kolmas ongelma tuli esille omista tavoistani. Otan usein normaalitkin korvatulpat pois korvasta yön aikana ja saman tein näille korvatulpille. Apteekista muutamalla kymmenellä sentillä ostetulle tulpalle on oikeastaan se ja sama vaikka se häviäisi, mutta Bosen kuulokkeet ovat 300 euron arvoiset ja näin ollen toisen kuulokkeen hävittäminen tulisi todella kalliiksi. Voin hyvin kuvitella tilanteen, jossa olen teltassa vuorilla ja pienen pieni Bosen kuuloke häviää yön aikana tavaroiden sekaan.

Plussaa tulpat saavat ehdottomasti mukavuudestaan ja siitä, että tulppia ei meinannut huomata korvassa vaikka ne olivat siellä koko yön. Äänivalikoimaa on myös paljon ja Bose on onnistunut luomaan yksinkertaisen appin, johon kuulokkeet yhdistyivät ilman minkäänlaisia ongelmia. Lataaminen on myös helppoa, sillä kuulokkeet asettuu koteloon automaattisesti oikein sinne asetetun magneetin avulla.

Tulpat ovat mielestäni todella arvokkaat ja miinuslista on minusta liian pitkä suhteessa saavutettuun hyötyyn. Korvatulpat ovat siis menneet takaisin kauppaan ja suurin syy epäonnistuneeseen ostoon oli minun huono selvittelytyö liittyen vastameluominaisuuteen. Tulin siihen lopputulokseen, että korvatulpat ja niiden kanssa vastamelukuulokkeet ovat parempi yhdistelmä ja lähempänä sitä, mitä olin vuorille etsinyt. Se, että uskallanko raahata kuulokkeita sitten mukaan vuorille, on toinen kysymys.

Korvatulpat testissä

Bose noise-masking sleepbuds plussat:

  • hyvä istuvuus
  • paljon erilaisia äänivaihtoehtoja
  • helppo ladata
  • nopea yhteys appin ja kuulokkeiden välillä
  • kaunis muotoilu.

Bose noise-masking sleepbuds miinukset:

  • kalliit
  • ei vastamelutoimintoa → vain tautamelun peitto aaltojen jne. äänillä
  • pitää opetella nukkumaan taustakohinan kanssa
  • lyhyt akunkesto ja vaikea ladata vuorilla.

Korvatulpat ovat siis palautettu jo takaisin kauppaan ja olen iloinen, että ne on nyt testattu. Harmillista, että ne eivät toimineet siten, kuten olin toiminut, mutta toisaalta usein tilanne on juuri tämä uudenlaisissa tuotteissa. Korvatulppia näistä ei kuitenkaan minun käyttööni vuorikiipeilyyn tullut.

 

Kuukausi Denalille – ehtiikö vielä tehdä jotain?

Tasan kuukausi lähtöön Alaskaan kiipeilemään Pohjois-Amerikan korkeinta huippua eli Denalia. Palautuminen Nepalin reissusta on ollut hyvin jo käynnissä ja ajatukset ovat siirtynyt jo Denalin kiipeilyyn ja kaikkiin asioihin, jotka liittyvät sen kiipeämiseen.

Ensimmäiset ajatukset lähtivät liikenteeseen jo Nepalissa, sillä päätös lähteä Denalille syntyi jo viime syksynä Nepalissa kävellessämme alas Baruntselta. Juttelin päivän Donin kanssa ja kyselin eri juttuja liittyen Denaliin ja haaveet Alaskasta alkoi kasvamaan. Siinä ennen Namche Bazaariin saavuttaessa olin päättänyt tämän vuoden kohteeni ja soitin kotiin, että lähden kesällä Alaskaan.

Nyt samoilla poluilla kävellessä Lobuche Eastiltä alas tuli hyvin nuo fiilikset mieleen ja innostus tulevaa reissua kohtaa vain kasvoi. Laitoin valmentaja Jussille viestiä, että kun palaan, niin meidän täytyy miettiä tarkkaan treenejä ja laitoin omia ajatuksiani ylös jo tuossa vaiheessa.

Mt. Rainier – kuukausi Denalille

Olen nyt siis toukokuun Suomessa ja 7. kesäkuuta lennän Anchorageen Alaskaan. Tapaan Steven jo samana iltana ja seuraavana aamuna siirrymme Talketnaan, jossa tapaamme loput retkikunnasta. Siitä yhdeksäs kesäkuuta lennämme sitten jäätikölle ja matka kohti Denalin huippu alkaa. Palaamme vuorilta 28.6. ja lennän kotiin heinäkuun ensimmäinen päivä.

Treenien puolesta ehtii tekemään vielä paljonkin ja riski totaaliseen asioiden mokaamiseen on olemassa. Lähinnä mokaamiseen siten, että ylitreenaisi ja pistäisi hyvin menneen talven treenit ja onnistuneen Nepalin kiipeilyn ihan plörinäksi. Minulla on kuitenkin kokemuksia myös siitä, miltä tuntuu olla alipalautunut ja miten esimerkiksi juoksukisa voi mennä täysin pieleen huonolla valmistautumisella.

Lähestymistapa on siis nyt tulevalle kuukaudelle seuraavanlainen:

  • peruskuntoharjoittelua suurin osa ajasta
  • paljon kehonhuoltoa, joka on ohjelmoitua ja aikataulutettua
  • rentoutusharjoituksia palautumista edistämään
  • intervalliharjoitus terävöittämään kuntoa
  • vaeltamista rinkan kanssa mahdollisimman mäkisessä maastossa simuloimaan Denalin päiviä.

Eli käytännössä kuukaudessa yritetään hiukan terävöittää kuntoa, mutta pitää järki kädessä ja pyrkiä rentoutumaan ja huoltamaan kehoa mahdollisimman hyvin.

Tämän lisäksi olen täydentänyt puuttuvasta varustelistasta muutamia asioita ja hoitanut juoksevia asioita, kuten kansallispuistomaksua ja ESTA-hakemusta, joka tarvitaan Yhdysvaltoihin matkustettaessa. Arki on tullut töissä rymistellen vastaan ja kalenteri täyttyi nopeasti erilaisilla menoilla.

Juoksevien asioiden ja varusteiden lisäksi pitää päivittää eväät mukaan, mahdollisesti ostaa apteekista täydennyksiä lääkkeisiin ja lopulta tietenkin pakata. Tällä kertaa mukaan lähtee erittäin minimaalinen määrä tavaraa, sillä jokainen gramma täytyy kantaa itse ja minulla on lähdössä lentokoneeseen vain 23 kiloa ja käsimatkatavarat mukaan.

Mt. Rainier Wahingtonissa – seuraavaksi Denalille

Fiilikset on todella odottavaiset Denalin suhteen ja mitä useamman ihmisen kanssa on puhunut, sen useammat ovat kehuneet Alaskaa yhdeksi kauneimmaksi paikaksi, jossa ovat ikinä käyneet. Tämäkin lisää omalta osaltaan odotusta ja tietenkin myös toiveita tulevaa reissua kohtaan.

Aika tuntuu menevän ihan siivillä ja lähtö lähenee kovaa vauhtia. Tämä on myös uusi tilanne siinäkin mielessä, että olen ollut yleensä lähdössä kiipeilemään joko keväällä tai syksyllä. Nyt olen elämäni ensimmäistä kertaa kesällä juhannuksen reissussa enkä mökillä järven rannassa. Uusia kokemuksia myös siinäkin mielessä tiedossa!

Nyt tavoitteena on siis treenata järkevästi, nukkua, syödä ja valmistautua niin, että kaikki menisi näiden asioiden osalta mahdollisimman mallikkaasti Alaskassa.

 

Lobuche Eastin kiipeäminen

Lobuche on Nepalissa Khumbun laaksossa sijaitseva 6000 metrin vuori, jolla on kaksi huippua: Lobuche East 6119 metrin korkeudessa ja Lobuche West 6145 metrin korkeudessa. Vaelsimme ensin Everestin perusleiriin ja sen jälkeen jatkoimme kohti Lobuche Eastin leiriä 5200 metrin korkeuteen. Leiri oli viimeinen paikka ennen huipulle lähtöä.

Lobuche Eastin reitti yläleiristä lähtee ensin ylämäkeen kohti kivikkoista polkua, jonka jälkeen ylitetään useampi tunti kivisiä slabejä eli loivia kiviä. Tämän jälkeen ollaan kohdassa, jossa vaihdetaan jääraudat jalkaan. Sitten ylitetään lyhyt jäätikkö, jonka jälkeen päästäänkin kiinteisen köysien alkuun. Köysiä onkin sitten huipulle saakka ja jyrkimmät kohdat ovat jo 60-70 asteisia. Vuorella pääsee autenttiseen vuorikiipeilykokemukseen ja näkymät huipulta ovat kyllä todella upeat. Vuori on samalla kuitenkin helposti lähestyttävä ja järkevänmittainen huiputuspäivä (10 tuntia) tekee siitä mukavan kiivettävän vuoren esimerkiksi ensimmäiseksi 6000 metrin vuoreksi.

Lobuchen kylästä yläleiriin

Everestin perusleiristä palatessamme olimme vielä yhden yön Lobuchen kylästä, josta lähdimme sitten kohti Lobuche Eastin yläleiriä. Yön aikana satoi reilusti lunta ja lähtiessämme kohti leiriä, oli maahan satanut noin 20 senttimetriä lunta. Maisemat olivat kyllä kohdallaan, mutta uusi lumi tarkoittaa kiipeilyn kannalta muuttuvia olosuhteita.

Tarkoituksemme oli kiivetä seuraavana yönä Lobuche Eastin huipulle ja Lobuchen kylästä lähdyttyämme paistoikin aurinko. Matkalla leiriä ja erityisesti viimeisessä jyrkässä nousussa ennen leiriä alkoi sataa lunta ja keli muuttui aikalailla pelkäksi lumisateeksi. Lumisade jatkuikin iltaan ja yöhön saakka. Lunta ehti tulla useita senttejä lisää.

Lobuche Eastin leiri – taustalla Ama Dablam

Viimeinen nousu ennen yläleiriä oli melko jyrkkä ja yli 5000 metrissä vauhti alkaa olla jo hidasta. Tämä oli myös hyvä muistutus siitä, miksi reissuille kannattaa treenata. Matkaa alkoi olla jo takana 1,5 viikkoa ja lähes jokaisena päivänä oltiin kävelty ja erityisesti parina edellisenä päivänä oli suhteellisen pitkiäkin päiviä takana. Silti olimme vasta matkalla kohti päätavoitetta eli Lobuche Eastin huippua. Hyvä peruskunto ja treenit kotona auttavat jaksamaan juuri tämänkaltaista rasitusta ja hyvässä kunnossa matka taittuu tasaisen varmasti ilman sykkeiden nousemista kohtuuttoman korkealle.

Yläleirielämää

Tarkoituksemme oli siis lähteä heti yläleiriin saapumisen jälkeisenä yönä huipulle. Lumisade jatkui kuitenkin iltaan ja melko myöhään yöhön. Olimme sopineet, että heräämme katsomaan klo 1 yöllä tilannetta ja päätämme sekä toisen suomalaisen että nepalilaisen oppaan kanssa lähdemmekö huipulle.

Heräsimme ja lumisade oli loppunut. Taivas ei kuitenkaan ollut kirkas vaan pilviä oli taivaalla ja huipulla tuuli kovaa. Lisäksi reitillä oli uutta lunta, joka todennäköisesti hidastaisi liikkumista reilusti. Päätimme jäädä leiriin ja käyttää varapäivämme.

Aamulla heräsin teltasta ja keli oli täydellinen: aurinko paistoi ja oli lämmin. Vietimme vapaapäivää siis erittäin hyvässä säässä ja ryhmän jäsenet pääsivät kokemaan yläleirielämää. Soitimme myös Suomesta sääennusteen ja se lupasi seuraavalle yölle erittäin hyvää säätä. Päätös varapäivästä oli siis onnistunut.

Huiputuspäivä

Seuraavana yönä pääsimme lähtemään kohti huippua kello kaksi yöllä. Ensimmäisenä kivuttiin polkua pitkin ja pian alkoikin lumipeitteinen rinne, jossa oli suhteellisen jyrkkiä kohtia. Matka eteni koko ajan hitaasti, mutta tasaisesti ja varmasti. Tunnin välein pidimme pienen tauon, halusimme välttää pelkkää seisoskelua ja edetä reitillä koko ajan.

Kuva jäätiköltä kohti huippua

Slabit olivat myös lumen peitossa, joten niiden ylittäminen sujui nopeasti. Osalle kohtaa reitistä oli laitettu kiinteitä köysiä jo ennen jäätikölle saapumista ja tämä teki slabien ylittämisestä helpompaa kuin mitä se olisi mahdollisesti ilman lunta ollut. Lumi teki myös täysin oman fiiliksen reitille.

Lobuche Eastin harjanne

Saavuimme crampon pointille, jossa laitoimme jääraudat jalkaan ja muodostin asiakkaiden kanssa köysistön, jossa menissa jäätikön yli kiinteiden köysien alkuun. Lobuche Eastin reitillä oleva jäätikkö on helppo ja yksinkertainen ylittää eikä mitään isoja railoja tai varsinkaan tikkaiden avulla ylitettäviä kohtia ole. Näin ollen jäätikön ylittäminen vei aikaa maksimissaan puoli tuntia.

Lobuche Eastin jäätiköllä

Kiinteisiin köysiin päästessä niitä pitkin kiipesimme huipulle saakka. Ankkuripisteitä tuli useita ja aikaa meni muutama tunti kiivetä huipulle saakka. Vaikka kiipeilijöitä oli ryhmämme lisäksi useita eri ryhmiä, niin vältyimme silti pahemmilta ruuhkilta. Matkanteko lähes 6000 metrissä on jo hidasta ja happea täytyi ottaa tasaisin väliajoin.

Rinteen jyrkkyyttä Lobuche Eastillä

Kello 8:30 19.4.2019 olimme Lobuche Eastin huipulle. Huipulta avautui upea näkymä kirkkaassa ja täysin tuulettomassa säässä. Everest, Nuptse, Cholatse ja jopa Mera Peak muun muassa näkyi huipulta. Erittäin onnistunut kiipeily ja kyllä hymy oli herkässä huipulla kaikilla kiipeilijöillä, ja syystäkin – olihan takana monen tunnin kiipeily ja monta selätetty haastetta.

Lobuche East

Lobuche Eastin huipulla 19.4.2019

Vaatetus huiputuspäivänä

Minulla oli huiputuspäivänä pariin otteeseen kylmä. Yöllä pakkasta oli noin 20 astetta ja lähdin paksulla The North Facen takilla matkaan. Jalassa minulla oli kaksi kerrastoa ja kuorihousut. Kädessä Hestran paksun hanskat ja jalassa Meindlin kiipeilykengät.

Fiilis huipussa aamulla

Yön aikana minua ehti paleltaa ja erityisesti sormet ja varpaat olivat kylmänä. Paksummat kengät tai akkupohjalliset eivät olisi ollut tällä kertaa yhtään liikaa. Yön pimeät tunnit ovat aina haastavat ja auringonnousun jälkeen lämpöä on tarjolla riittämiin. Kelit voivat myös vaihdella ja eniten vaikuttaa se, miten kylmäherkkä on ja minulla erityisesti sormet ja varpaat tuntuvat nykyisin melkoisen herkiltä kylmyyteen.

Haluaisitko kuulla lisää Lobuche Eastin kiipeämisestä? Jätä kommenttikenttään kysymys, niin kerron kiipeilystä lisää!

 

Everest Base Camp -vaellus Nepalissa

Tulin viime lauantaina Nepalista, jossa olimme kolme viikkoa ja 18 päivää vaeltamassa sekä kiipeilemässä. Matka suuntautui tällä kertaa Matkatoimisto Aventuran matkanjohtajana kohti Everestin perusleiriä ja Lobuche Eastin 6119 metrin huippua kohden. Ensimmäisenä vaelsimme Everestin perusleiriin ja sen jälkeen edessä oli kiipeilyä.

Kathmandun kautta Luklaan

Kuten jo viime syksynä Baruntsen reissulla, niin myös tälläkin kertaa lensimme Qatar Airwaysin kanssa Dohan kautta Kathmanduhun. Tämä on yksi helpoimmista ja nopeimmista reiteistä Nepaliin ja jopa yöllinen lentojen vaihto Dohassa tekee matkasta jouhevan ja hyvinkin inhimillisen.

Lokla Phakding -välin reitiltä

Dohasta jatkoimme matkaa Kathmanduhun, jossa pääsimme nauttimaan pari päivää sekavan tuttavallisesta kaupunkimenosta. Kathmandun jälkeen otimme helikopterit suoraan Luklaan ja vältimme ajon Ramechapin lentokentälle ja potkurikoneella lentämisen Luklaan. Tänä keväänä Kathmandun kentän kiitorata oli remontissa, joten suoria lentoja Kathmandusta Luklaan ei lennetty ollenkaan.

Luklasta Namche Bazaariin

Lukla on kiipeilijöiden tukikohta ja lähtöpiste kohti vaelluspolkuja. Sieltä alkoi myös meidän matkamme kohti ensimmäistä yöpaikkaa Phakding-nimiseen 2600 metrin korkeudella sijaitsevaa kylää.

Ensimmäisenä päivänä kävellään noin kolme tuntia Luklasta loivaan alamäkeen ja tiputellaan 300 vertikaalimetriä alaspäin Luklasta. Ensimmäinen yöpaikkamme Phakdingissa oli uudessa teetuvassa, jossa pääsi ylellisesti lakanoihin nukkumaan. Ensimmäisen päivän aikana maasto on helppoa ja vehreää. Vaellus kulkee läpi pienten vuoristokylien ja matkalla tapaa aaseja kuljettamassa mitä erilaisempia tuotteita kuten Coca-Colaa tai sementtiä kohti ylempiä kyliä.

Phakding 2600 metriä

Phakdingista lähdetään seuraavana aamuna kohti Namche Bazaaria, joka on sherpojen pääkaupunki. Namche sijaitsee 3400 metrin korkeudella ja reitti Phakdingista sisältää viimeisen nousun, jolloin otetaan reilusti korkeutta lisää. Namche on myös ensimmäinen paikka, jossa vietetään kaksi yötä totutellessa ohueeseen ilmaan ja akklimatisoidutaan.

Namchessa sainkin kunnon tyhjennystaudin ja kuumeen. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja ripulin alettua aloitin hyvin nopeasti antibioottikuurin, joka lähti auttamaan yllättävän nopeasti tilanteeseen ja yhden päivän lepääminen riitti. Minulla ei vastaavaa ole aiemmin Nepalissa ollut, joten yllätyksenä tuli, kuinka kurja olo voi ripulista nopeasti tulla samaan aikaan kun kehon pitäisi pyrkiä tottumaan korkeuteen ja akklimatiasoitumaan. Sain elämäni ensimmäiset ruokahaluttomuuskokemuksetkin, joten oli todella silmiäavaavaa tajuta, että tältä niistä ihmisistä tuntuu, joilla vuoristotaudissa lähtee ruokahalu.

Mong, Phortse ja Dingpoche

Namchen jälkeen suuntasimme perinteiseltä Everestin perusleirin vaellusreitiltä hiljaisemmalle reitille kohti Mongia, Phortsea ja Dingpochea. Ja hyvä näin, ihmismassat jäivät taakse ja pääsimme erittäin upeille reiteille, joissa pääsee todelliseen vuoristovaelluksen makuun.

Auringonlasku Mongissa 4000 metrin korkeudessa

Ama Dablam, Tobuche, Thamserku, Cholatse nyt muutama huippu mainitakseni, jotka reitiltä näkyvät. Nämä pari päivää olivat mielestäni vaelluksen kohokohtia, sillä hiljaiset polut, rauhallinen vauhti ja upeat näkymät kapealla vuoristopolulla ovat tämän työn suola ja varsinkin, kun mukana on porukka, joka on vähintään yhtä fiiliksissään vaeltamisesta.

Ama Dablam – mun lempivuori

Dingpochessa olimme pari yötä 4400 metrin korkeudessa ja samalla harjoittelimme ryhmän kanssa tulevaa Lobuche Eastin kiipeilyä varten vaadittavia taitoja: kiinteässä köydessä kiipeämistä nousukahvan avulla, laskeutumista laskeutumiskasilla ja ankkurilta toiseen siirtymistä.

Lobuchen kylä – lavatanssit ja epäilyttävä vessa

Dingpochen jälkeen matkasimme suoraan Lobuchen kylään 4900 metrin korkeuteen. Lobuche oli viimeinen yö ennen Everestin perusleiriä ja paikkana Lobuche ei ole mikään maailman ihana. Olimme teetuvassa, jossa oli useita muitakin ryhmiä ja kolmikerroksissa teetuvassa tuntui, että olisi ollut lavatansseissa. Kiitos vain ryhmäläisen tästä mielikuvasta – omassa sängyssä yläkerran meteli ja ihmisten askeleet siis kuulostivat aivan lavatansseilta.

Lobuchesta jäi mieleen myös epäilyttävät vessat ja näiden toimitusten nopeuden. Ihmisten määrä, erilaiset tavat toimia ja vessan ällöttävyys yhdessä tekivät vessoista vielä epäilyttävämmät. No ei niistä sen enempää – vessat täytyy kokea itse!

Everest Base Camp 5545 metriä

Vaellus Everestin perusleiriin huipentui päivään, jolloin lähdimme Lobuchesta kohti Gorak Shepin kylään 5200 metrin korkeuteen. Gorak Shepistä jatkoimme lounaan jälkeen suoraan Everestin etelä-puolen leiriin.

Khumbu Ice Fall

Khumbun jäätikkö

Suurin osa turisteista pääsee katsomaan leiriä noin 300 metrin päästä. Leiriin meneminen on kielletty ja siellä oleminen on pyhitetty kiipeilijöille, jotka ovat kiipeämässä Everestin huipulle. Tähän on muutama syy ja ensimmäinen on se, että kiipeilijöille halutaan taata rauha perusleirissä. Tämän lisäksi halutaan välttää, että tuhannet vain perusleirissä käyvät ihmiset eivät pääse kompastelemaan telttakylään ja telttojen nauhoihin eivätkä samalla toisi erilaisia flunssapöpöjä leiriin.

Everestin perusleiri sijaitsee aivan Khumbun jäätikön vieressä ja näkyvät leiristä ovat henkeäsalpaavat kohti Khumbun jäätikkö, Nuptsen huippu ja PumoRin huippu näkyvät leirissä todella läheltä ja tätä vuoristonäkymä on kyllä täysin omaa luokkaansa. On vaikeaa löytää vastaavaa ja tunnelma on myös täysin uniikki leirissä, sillä tähän aikaa vuodesta ihmiset valmistautuvat kiipeilemään maailman korkeimman vuoren huipulle.

Vaelluskokemukset Everest Base Camp -vaellukselta

Tämä oli ensimmäinen reissuni matkanjohtajana ja täysin uusi kokemus uudessa roolissa. Opin valtavasti reissun aikana monesta erilaisesta asiasta ja pääsin samalla nauttimaan Nepalin upeasta vuoristosta.

Päälimmäisenä vaelluksesta jäi mieleen Mongin kylä 4000 metrin korkeudessa ja sinä iltana ollut upea auringonlasku. Tämän lisäksi Everestin perusleiri oli todella silmiä avaava kokemus, sillä ensi vuonna tarkoitukseni on päästä kokemaan perusleiri ja kiipeily itse.

PumoRi -vuori

Meitä oli matkassa tällä kertaa seitsemän asiakasta ja kaksi opasta sekä paikallisoperaattorin kantajat ja kaksi opasta. Olimme liikenteessä siis melko pienellä porukalla ja tosi mukavalla sellaisella – samoista asioista innostuneilla ihmisillä tuntuu löytyvän nopeasti yhteinen sävel reissussa.

Seuraavassa artikkelissa kerronkin tarkemmin Lobuche Eastin kiipeämisestä ja olosuhteista, jotka meillä vallitsivat reissulla. Pysykäähän kuulolla!

Terveisiä Nepalista!

Moikka moi!

Pitkästä aikaan hyvät blogin lukijat. Saavuin lauantaina aamulla Nepalista pienien mutkien jälkeen. Kathmandussa oli huono keli ja koneet eivät päässyt nousemaan, jonka vuoksi olimme Dohassa odotettua pidempää ja saavuimme perjantain sijaan vasta lauantaina Suomeen.

Lähdin suoraan lentokentältä Suomen kiipeilyliiton köysitoiminnanohjaajan kurssille ja saavuin kaksipäiväisen kurssin jälkeen eilen kuuden aikaan illalla kotiin melko väsyneenä. Tämän vuoksi päivittely tänne blogin puolelle onkin kestänyt hetken aikaa.

Lobuche East

Lobuche Eastin huipulla 19.4.2019

Matka oli onnistunut ja olin vetämässä siis Matkatoimisto Aventuran ryhmää matkanjohtajana. Kävimme ensin Everestin perusleirissä trekkaamalla ja sitten kiipesimme 6119 metriä korkean Lobuche East -nimisen vuoren huipulle, josta aukesi kirkkaana ja tuulettomana päivänä upea näkymä vuoristoon sekä esimerkiksi Everestille.

Matkalla oli omat haasteensa ja paljon paljon uusia oppeja tulevaisuutta varten. Erityisesti roolinvaihto asiakkaasta matkanjohtajaksi oli täysin uutta ja erityisen opettavaista. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja olen todella innoissani tulevaisuuden suunnitelmista.

Kirjoitan lisää matkasta vielä tällä viikolla ja sen eri vaiheista, nyt ensin pitää ottaa pari päivää rennosti ja nauttia Suomen keväisestä säästä. Matkalaukku on jo purettu ja ajatukset kohti tulevaa Denalin reissua on alkanut kertymään.

 

Iltalehden juttu minusta ja Barusta

Barun huikea tarina on saanut paljon julkisuutta ja syyttä, onhan Baru ehkä maailman rohkein vuoristokoira ja tiettävästi ensimmäinen koira, joka on kiivennyt yli 7000 metrin korkeuteen. Iltalehti kirjoitti viime viikolla juttua minusta ja Barusta.

Minä ja Baru Namchessa. Kuva: Mikko Lautala

Juttu on luettavissa tästä linkistä.

Baru, tuo rohkea sankaritar

Mukavaa maanantaita!

Everest Base Camp & Lobuche East

Olen lähdössä ensi viikolla tämän vuoden ensimmäiseen vuorikiipeilyreissuun Nepaliin. Tämä tulee olemaan minulle neljäs kerta Nepalissa ja tällä kertaa matka suuntautuu ensin vaelluksella Everestin perusleiriin ja sen jälkeen Kalapatharille ja viimeisenä kiipeämme Lobuche East -nimisen 6119 metrisen vuoren huipulle.

Reissu kestää yhteensä kolme viikkoa ja on ihan mahtavaa päästä takaisin Nepaliin näin nopealla aikataululla. Reissu tuli hiukan yllättäen tämän vuoden suunnitelmiin ja odotan innolla vuoristomaisemia Everestin laaksossa sekä nauttimaan vuoristokylien tunnelmasta sekä Nepalin kulttuurista.

Lennämme ensin Kathmandusta Luklaan ja sieltä lähdemme vaeltamaan kohti Everestin perusleiriä. Olemme ensimmäiset kaksi yötä Kathmandussa, josta siirrymme Luklan kautta Phakdingiin 2600 metrin korkeuteen. Tästä vaellamme seuraavana päivänä Namche Bazaariin 3420 metrin kokeuteen ja pidämme ensimmäisen lepopäivän Namchessa, joka on kiva ja isoin vuoristokaupunki Everestin alueella.

Namche Bazaar

Namche Bazaar

Namchesta siirrymme hiljaisemmille poluille Mongin kautta Phortseen ja sieltä Dingbocheen 4360 metrin korkeuteen ja pidämme todennäköisesti lepopäivää Dingiksessä, mikä onkin syksyn pikaisen visiitin jälkeen rento paikka pitää lepopäivää. Kylästä löytyy kahviloita, mahtavia näkymiä vuoristoon ja pieniä kioskeja.

Dingbochesta matkaamme sitten kohti Everestin perusleiriä. Tällä reissulla on uniikkia se, että pääsemme yöpymään oikeassa Everestin perusleirissä. Yleensä leiriin pääsevät vain Everestin huipulle kiipeävät kiipeilijät, mutta matkan logistiikkaa hoitava firma mahdollistaa myös meille yöpymisen leirissä. Pääsee aistimaan ensi vuoden tunnelmia leiriin ja fiilistelemään perusleirielämää maailman korkeimman vuoren juurella.

Kalapathar - Everest Base Camp trek

Näkymä Kalatpatharilta

Everestin perusleirin jälkeen suuntaamme Kalapatharille 5545 metrin korkeuteen ihastelemaan maisemaa Everestille ja Lhotselle. Tuolta näkee myös upean auringonnousun Everestin takaa ja toivottavasti sää suosii meitä tällä kertaa, jotta nähdään kirkkaalla säällä kasitonniset vuoret ja niiden huiput.

Kalapatharin jälkeen siirrymme Lobuche Eastin leiriin ja sieltä sitten sääikkunan ollessa suotuisa kiipeämme Lobuche Eastin huipulle. Lobuche East on yli kuuden tonnin korkeudessa oleva huippu, josta aukeaa näkymät Nepalin korkeimmille huipuille. Vuoren huiputtaakseen täytyy kulkea köysistössä ja kiinteissä köysissä, joten tositoimiin päästään myös kiipeilymielessä. Reissuun on lähdössä kaikki kiipeilykamppeet mukaan ja näitä kiipeilypäiviä odotan erityisesti, sillä onhan se myös harjoitusta tulevia matkoja varten.

Paluu Nepaliin tapahtuikin siis nopeammin kuin osasin arvata ja odotan jo hetkeä, jolloin astumme Kathmandun kentälle sekä Thamelin pölyisille kaduille. Valmistautuminen reissuun on mennyt hyvin omalla painollaan ja Pyhän hiihtoreissu oli hyvä valmistava matka pitkiin suorituksiin myös Nepalia varten.

Everest Base Camp

Vaellus Everestin perusleiriin

Tämä viikonloppu on mennyt viimeisiä asioita hoitaessa ja pakatessa. Huomaan, että pakkaamisesta on tullut helppoa siinä mielessä, että kun kamat ovat kasassa, niin niiden pakkaaminen on melko helppoa ja nopeaa. Tällä kertaa reissuun lähtee vähän vähemmän vaatteita kuin syksyllä, mutta muuten kassin sisältö on aikalailla samanlainen. Hyvin tehty pakkauslista auttaa kyllä pakkaamisessa, sillä lista pysyy aikalailla muuttumattomana reissusta toiseen ja hyväksy havaitut tavarat lähtevät tälläkin kertaa mukaan.

Täällä on jo mukavaa reissujännitystä ja ensi viikon torstai tulee nopeasti. Mukavaa alkavaa viikkoa!