Artikkelit

Everest Base Camp & Lobuche East

Olen lähdössä ensi viikolla tämän vuoden ensimmäiseen vuorikiipeilyreissuun Nepaliin. Tämä tulee olemaan minulle neljäs kerta Nepalissa ja tällä kertaa matka suuntautuu ensin vaelluksella Everestin perusleiriin ja sen jälkeen Kalapatharille ja viimeisenä kiipeämme Lobuche East -nimisen 6119 metrisen vuoren huipulle.

Reissu kestää yhteensä kolme viikkoa ja on ihan mahtavaa päästä takaisin Nepaliin näin nopealla aikataululla. Reissu tuli hiukan yllättäen tämän vuoden suunnitelmiin ja odotan innolla vuoristomaisemia Everestin laaksossa sekä nauttimaan vuoristokylien tunnelmasta sekä Nepalin kulttuurista.

Lennämme ensin Kathmandusta Luklaan ja sieltä lähdemme vaeltamaan kohti Everestin perusleiriä. Olemme ensimmäiset kaksi yötä Kathmandussa, josta siirrymme Luklan kautta Phakdingiin 2600 metrin korkeuteen. Tästä vaellamme seuraavana päivänä Namche Bazaariin 3420 metrin kokeuteen ja pidämme ensimmäisen lepopäivän Namchessa, joka on kiva ja isoin vuoristokaupunki Everestin alueella.

Namche Bazaar

Namche Bazaar

Namchesta siirrymme hiljaisemmille poluille Mongin kautta Phortseen ja sieltä Dingbocheen 4360 metrin korkeuteen ja pidämme todennäköisesti lepopäivää Dingiksessä, mikä onkin syksyn pikaisen visiitin jälkeen rento paikka pitää lepopäivää. Kylästä löytyy kahviloita, mahtavia näkymiä vuoristoon ja pieniä kioskeja.

Dingbochesta matkaamme sitten kohti Everestin perusleiriä. Tällä reissulla on uniikkia se, että pääsemme yöpymään oikeassa Everestin perusleirissä. Yleensä leiriin pääsevät vain Everestin huipulle kiipeävät kiipeilijät, mutta matkan logistiikkaa hoitava firma mahdollistaa myös meille yöpymisen leirissä. Pääsee aistimaan ensi vuoden tunnelmia leiriin ja fiilistelemään perusleirielämää maailman korkeimman vuoren juurella.

Kalapathar - Everest Base Camp trek

Näkymä Kalatpatharilta

Everestin perusleirin jälkeen suuntaamme Kalapatharille 5545 metrin korkeuteen ihastelemaan maisemaa Everestille ja Lhotselle. Tuolta näkee myös upean auringonnousun Everestin takaa ja toivottavasti sää suosii meitä tällä kertaa, jotta nähdään kirkkaalla säällä kasitonniset vuoret ja niiden huiput.

Kalapatharin jälkeen siirrymme Lobuche Eastin leiriin ja sieltä sitten sääikkunan ollessa suotuisa kiipeämme Lobuche Eastin huipulle. Lobuche East on yli kuuden tonnin korkeudessa oleva huippu, josta aukeaa näkymät Nepalin korkeimmille huipuille. Vuoren huiputtaakseen täytyy kulkea köysistössä ja kiinteissä köysissä, joten tositoimiin päästään myös kiipeilymielessä. Reissuun on lähdössä kaikki kiipeilykamppeet mukaan ja näitä kiipeilypäiviä odotan erityisesti, sillä onhan se myös harjoitusta tulevia matkoja varten.

Paluu Nepaliin tapahtuikin siis nopeammin kuin osasin arvata ja odotan jo hetkeä, jolloin astumme Kathmandun kentälle sekä Thamelin pölyisille kaduille. Valmistautuminen reissuun on mennyt hyvin omalla painollaan ja Pyhän hiihtoreissu oli hyvä valmistava matka pitkiin suorituksiin myös Nepalia varten.

Everest Base Camp

Vaellus Everestin perusleiriin

Tämä viikonloppu on mennyt viimeisiä asioita hoitaessa ja pakatessa. Huomaan, että pakkaamisesta on tullut helppoa siinä mielessä, että kun kamat ovat kasassa, niin niiden pakkaaminen on melko helppoa ja nopeaa. Tällä kertaa reissuun lähtee vähän vähemmän vaatteita kuin syksyllä, mutta muuten kassin sisältö on aikalailla samanlainen. Hyvin tehty pakkauslista auttaa kyllä pakkaamisessa, sillä lista pysyy aikalailla muuttumattomana reissusta toiseen ja hyväksy havaitut tavarat lähtevät tälläkin kertaa mukaan.

Täällä on jo mukavaa reissujännitystä ja ensi viikon torstai tulee nopeasti. Mukavaa alkavaa viikkoa!

 

Miten löysin intohimon?

Minulta on viime aikoina kysytty, miten löysin vuorille ja miksi erityisesti tykkään panostaa niin paljon aikaa, rahaa ja henkisiä resursseja harrastukseni takia. Uskon, että kyseessä on intohimoni ja se on suurin syy siihen, miksi todella jaksan.

Intohimo on mielestäni todella syvää ja polttavaa tunnetta siitä, että haluat toteuttaa itseäsi tietyllä tavalla. Intohimo saa meidät ihmiset syttymään ja silmät loistamaan ja suupielet nousemaan korviin.

Mawenzi-vuori Afrikassa

Intohimo voi tietyissä tapauksissa myös kääntyä itseään vastaan ja muuttua pakkomielteeksi. Intohimon muuttuessa pakkomielteesi, ollaan usein ongelmissa ja pystyn tunnistamaan itsestäni myös näitä piirteitä.

Suhtaudun todella intohimolla vuorikiipeilyyn. Voi, että millaisia kylmiä väreitä vuorien ajattelu minussa aiheuttaa. Olette olleet varmaankin joskus ihastuneita ja tunteneet sen, miltä ihastus tuntuu. Unohdat kaiken muun ja vatsassa pyörii perhosia. Tuo tunne minulla on aina, kun pääsen fiilistelemään vuoritunnelmia.

Olen kuin rakastunut siihen tunteeseen, joka saa minut kerta toisensa jälkeen lähtemään vuorille ja suunnittelemaan seuraavaa reissua. Suunnittelu ja valmistautuminen on osa tätä prosessia ja sitä kutkutuksen tunnetta vatsanpohjassa.

Mt. Rainier -vuori Yhdysvalloissa

Intohimon ymmärtämiseen ei aina löydy keinoja, mutta vuorihimoon on olemassa joitakin osia, mitä osaan paremmin selittää. Edelleen jaksan toitottaa siitä, kuinka minun ajatusmaailmaani auttoi viiden miksi-kysymyksen miettiminen. Eli kysyt viisi kertaa itseltäsi, että miksi haluat tehdä sitä, mitä haluat tehdä. Jos löydät jokaiseen kysymykseen järkevän selityksen, olet todennäköisesti jo paljon pidemmällä intohimosi selittämisessä.

Miksi haluan lähteä vuorille?

Koska rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Vuoret ovat kauniita ja maisemat lähes henkeäsalpaavia.

Miksi haluan kiivetä Everestille?

Haluan testata oman henkisen ja fyysisen rasituksen rajoja. Projekti on kokonaisvaltainen ja sellainen, jonka jälkeen olen oppinut todennäköisesti elämästä ja elämisestä todella paljon.

Miksi juuri Everest?

Mt. Everest on maailman korkein vuori ja sen vuoksi haluan saavuttaa jotain sellaista, mitä korkeammalle ihminen ei tällä hetkellä omin jaloin voi päästä. Mt. Everest kuuluu myös seitsemän mantereen korkeimpaan huippuun eli 7 Summitsiin.

Miksi haluan haastaa itseäni?

Olen todella projekti- ja tavoiteorientoitunut tyyppi ja Everestin kaltainen projekti on tarpeeksi uhkarohkea, vaikea, haastava, pelottava ja kovalla, systemaattisella sekä hyvällä asenteella saavutettavissa. Projekti ei varmasti tule olemaan helppo (tämä on muuten jo huomattu), mutta jaksan uskoa siihen todella vahvasti joka päivä. Ja uskon, että minulla on myös täydet mahdollisuudet onnistua.

Miksi haluan vuorikiipeillä?

Vuorikiipeily on minulle tapa olla todella perusasioiden äärellä ja terävöittää niitä aisteja, jotka lukemattomien näyttöjen maailmassa niin helposti unohtuu. Vuorilla tärkeintä on opetella tuntemaan oman kropan tuntemuksia, syödä hyvin, nukkua hyvin, kävellä, kiipeillä ja nauttia. Puhutaan todella yksinkertaisista asioista ja minua kiehtoo näiden asioiden tekeminen todella paljon.

Tunturin päällä Lapissa

Onko sinulla haaveita? Tavoitteita? Jospa kysyisit sinun viisi miksi-kysymystä vielä kerran! 

 

Miksi kannattaa lähteä vuorille?

Tämän päivän joulukalenterin luukussa on juoksuvideo Seurasaaresta. Sen innoittamana olen tänään miettinyt, että miksi kannattaa lähteä vuorille.

Haasteet

Ainakin itselleni vuorille lähteminen on iso haaste. Se on haaste fyysisesti, mutta myös henkisesti. Vuorille lähtemisessä ja vuorilla olemisessa on oikeasti minun mielestäni omien rajojen venyttämisestä ja niiden rajojen voittamisesta.

Haasteiden myötä olen myös oppinut itsestäni todella paljon. Tiedän, miltä tuntuu tehdä oikeasti jonkin asian eteen kovasti töitä. Näitä taitoja voi muuten hyödyntää ihan kaikessa elämässä.

Vuorilla Kilimanjarolla

Oikeasti Everestin valloittamisessa on kyse pohjimmiltaan haasteiden voittamisesta ja kokonaisvaltaisen suunnitelman sekä projektin toteuttamisesta alusta loppuun. Matka on ollut tähän mennessä hyvinkin erilainen, mitä kuvittelin ja erityisesti matka on ollut täynnä erilaisia haasteita, jotka minun on täytynyt keinolla tai toisella voittaa.

Motivaatio

Olen todella tavoiteorientoitunut ihminen oikeastaan lähes kaikessa, mitä teen. Niin töissä kuin vapaa-ajalla. Tavoitteiden ollessa kohdillaan, on minulla myös motivaatiota toteuttaa haaveitani.

Minulle vuoret ovat yksi isoimmista motivaation lähteistä. Vuoret ovat motivoinut minua kuntoutumaan loukkaantumisista, treenaamaan silloinkin kuin ei olisi huvittanut tai motivoinut nipistämään joistain arjen mukavuuksista ajatellen, että rahat ovat sitten käytettävissä vuorilla.

Vuoret ovat motivaationi

Minulta on joskus kysytty, että miten oikein olen jaksanut jatkaa kaikista vaikeuksista huolimatta. No ihan siitä syystä, että motivaatio on ollut kohdillaan ja halu toteuttaa omia haaveita, on ollut todella kova.

Vuorille kannattaa lähteä siitäkin syystä, että silloin sinulla on selkeä tavoite ja todennäköisesti myös motivaatiota tehdä töitä asioiden eteen. Tiedät, että kannattaa treenata, harjoitella henkisesti ja valmistautua muuten vuorilla kohdattaviin haasteisiin.

Uudet ystävät

Retkikunnat tarjoavat yhden otollisimmista hetkistä tutustua todella samanhenkisiin, mutta usein hyvinkin eri lähtökohdista tuleviin ihmisiin. Olen solminut vuorilla niin monta elinikäistä ystävyyssuhdetta, että en olisi ikinä uskaltanut toivoa näinkään montaa uutta ystävää.

Uusia ystäviä

Parasta on tietää, että todennäköisesti tulen tulevien vuosien aikana saamaan entistä enemmän samanhenkisiä uusia ystäviä. Oikeasti odotan joka kerta entistä enemmän vain sitä hetkeä, että tapaan täysin tuntemattoman retkikunnan ja pääsen tutustumaan uusiin tyyppeihin. Osaan ärsyttävällä tavalla olla välillä vähän liiankin innostunut tästä.

Loputon luonnon kauneus

Kuitenkin lopulta vuorilla nauttii siitä loputtomasta kauneudesta, jonka luonto meille tarjoilee.

Nepalin maisemat 2014

Minä en ainakaan kyllästy näihin maisemiin, en sitten ollenkaan. Joka kerta, kun katson kuvia, palaan näihin hetkiin ja siihen tunteeseen, minkä sielu saa täyteen vuorimaisemista. Sitä on jopa hiukan vaikeaa kuvailla, mutta uskokaa pois: luonto on aivan häkellyttävän kaunista. Ja se on paljon kauniimpaa omin silmin kuin näissä kuvissa.

Kannattaako siis lähteä vuorille? Ehdottomasti! Syysi voivat olla mitä tahansa, mutta suosittelen kokeilemaan.

 

Nordic Outdoor Blogger Award 2017

Sain viime viikolla ilahduttavan sähköpostin. Minua kysyttiin mukaan Nordic Outdoor Blogger Award 2017 ehdokkaaksi. Kilpailussa on kaksi osaa: ensin äänestetään Suomen suosituin ulkoilublogi ja sen jälkeen raati valitsee Pohjoismaiden parhaan ulkoilublogin.

Tämä on kiva homma sen takia, että blogini on huomattu ja minua pyydettiin mukaan. Olen tehnyt kevään ja kesän aikana aika paljon töitä blogin ylläpidon eteen ja opetellut käytännössä kaiken täysin nollasta. En tiennyt nettisivujen tekemisestä, ylläpitämisestä tai saati eteen tulevista haasteista yhtään mitään ennen viime kevättä.

On aika siistiä, että taustalla tehty työ alkaa näkymään konkreettisesti lukijamäärän kasvulla ja teidän lukijoiden ihanilla kommenteilla. Ette tiedäkään, kuinka paljon ne lämmittävät mieltä! Te siellä ruudun toisella puolella olette saaneet minut myös jatkamaan blogin kirjoittamista silläkin hetkellä, kun on tehnyt mieli lopettaa.

Minä vuorilla – Aconcagua

No, miten pääsette äänestämään vuoden ulkoilublogia?

1. Klikkaa kilpailun sivuille: TÄSTÄ

2. Äänestä mielestäsi parasta blogia 20.11-3.12

3. Jätä yhteystietosi äänestyksen yhteydessä, jotta voit voittaa lahjakortin Addnaturen verkkokauppaan

4. Ulkoile räntäsateesta ja pimeydestä huolimatta

 

Ei muuta kuin äänestämään! Mukavaa viikon alkua!

 

Surulliset uutiset Everestiltä

Tänään on tullut aamulla surullisia uutisia Everestiltä, jossa kevään kiipeilykausi on kuumimillaan ja kiipeilijät odottavat huippuikkunan avautumista kuumeisesti.

Sveitsiläinen kiipeilyn yksi suurimmista nimistä Ueli Steck on kuollut onnettomuudessa Everestin Camp II lähettyvillä. Uutisen kuolemasta voit lukea täältä.

Ikäviä uutisia ja erityisesti ne laittavat miettimään, että lopulta kokenein, nopein tai taitavinkaan kiipeilijä ei ole turvassa vuorilla.  Kaikki siellä liikkuvat kuitenkin tietävät riskit ja toivottavasti miettivät jo kotona, ovatko valmiita ottamaan riskit vastaan.

Nämä uutiset vetävät silti aivan sanattomaksi. Ja samalla ajattelee isot osanotot Uelin perheelle ja ystäville.

Kokemusperäisen tiedon hyödyntäminen vuorikiipeilyssä

Kuten edellisessä tekstissä kerroin, niin kokemusperäinen tieto on mielestäni valtaisan arvokasta. Puhuttiinpa sitten työelämästä, urheilusta tai ihan vaan elämästä ylipäätään. Kokemusperäisen tiedon avulla voi ehkä välttää elämän ilmeisiin harhakuoppiin astumista ja niistä voi myös oppia sekä muokata oman harkinnan varassa itselle mieleistä muotoa.

Kirjoitan tällä hetkellä tosiaan graduani, viimeinen ja viides opiskeluvuosi lähti hyvin vauhdikkaasti elokuussa käyntiin graduseminaarikurssilla, joka on viimeinen kurssini yliopistossa. Jäljellä on siis se viimeinen puristus gradu.

En kesällä inspiroitunut oikein mistään aiheesta, kun mietin graduani. Pää oli oikeastaan aika tyhjä ja vain ja aioastaan polven kuntoutusprojektissa ja sen ympärillä pyörivistä asioista. Gradun kirjoittaminen, aiheen valitseminen ja sen miettiminen lähinnä nosti niskavillat pystyyn ahdistuksesta, että pitäisi päättää. Onhan kyseessä isoin itsenäisesti tehtävä työ koko yliopiston aikana tai ylipäätään koskaan.

Aiheen valinnasta toitotetaan monessa kohtaa ja se onkin yksi tärkein elementti hyvän gradun valmistumiselle. Aiheen tulisi kiinnostaa ja olla sellainen, ettei sen kanssa joudu painimaan loputtomasti… Onhan kaikilla tiedossa, mitä tapahtuu jos aihe ei kiinnosta tai inspiroi, gradu ei myöskään ikinä valmistu. Olin ajatellut, että haluaisin kirjoittaa graduni sellaisesta aiheesta, joka liittyisi joko urheiluun tai vuoriin ja mieluusti molempiin. Tämä aihe yhdistettynä tietojohtamiseen olisi mielestäni vähintäänkin mielenkiintoinen.

Sitten tapahtuikin niin, että kysyin graduseminaarin vetäjältä seminaarin aikataulusta, jotta osasin suunnitella toisen leikkauksen aikataulua paremmin. Samaan aikaan olin muuttanut Google+ – profiilistani tähän blogiin liitetyn nimen Vuorenvarma Suunnitelmaksi, enkä ollut tajunnut että muutos muuttaisi kakki sähköpostini myös niin, että lähettäjän olisi ”Vuorenvarma Suunnitelma”. Seminaarin vetäjä vastasi ja kysyi, mikä tämä Vuorenvarma Suunnitelma on. Kerroin ja linkitin blogin.

Näin päästiin keskusteluun, jossa aiheekseni alkoi muodostumaan se, kuinka luottamus on merkittävä tekijä vuorikiipeilyretkikunnassa. Mielenkiintoista olisikin, miten luottamus syntyy ja mitkä tekijät siihen mahdollisesti vaikuttavat. Tarkoituksena olisi käyttää tämän blogin ideaa, Everestiä empiirisenä aineistona ja tutkia nimenomaa luottamusnäkökulmaa suomalaisten vuorikiipeilijöiden mielestä.

Näin ollen homma on kehittynyt tähän pisteeseen, jossa olen sopinut haastatteluja suomalaisten vuorikiipeilijöiden kanssa. En voisi olla oikeastaan iloisempi, sillä pääsen haastattelemaan esikuviani: onnistuneesti Mt. Everestin huipulle kiivenneitä suomalaisia. Näin ollen päästään tämänkin tekstin otsikkoon eli kokemusperäisen tiedon hyödyntämiseen. Pääsen kysymään, analysoimaan ja keräämään sellaista tietoa, josta uskon olevan minulle hyötä tulevaisuudessa sekä vuorilla että muussakin elämässä.

Kokemus, joka näillä kiipeilijöillä on kaikista heidän retkikunnistaan on varmasti ihan huikeaa. Vaikeinta koko hommassa tulee olemaan se, kuinka suhtaudun heihin objektiivisena tutkijana, en Annina, joka on halkeamassa innostuksesta päästäkseen puhumaan vuorista ja Everestistä.

Pääsen keräämään kokemusperäistä tietoa, joka graduni ohjaajanikin mukaan, tulee todennäköisesti olemaan todella hedelmällistä oman tavoitteeni täyttämiseksi. Ja näin vahvasti uskonkin. Odotan haastatteluja ja aineiston keruuta siis todella paljon ja olen tästä innoissani – todennäköisesti graduni myöskin siis valmistuu.

Haaveilua Everestistä

Huhti- ja toukokuu ovat Everestillä kuuminta kiipeilykautta ja monet firmat sekä itsenäiset retkikunnat pyrkivät valloittamaan maailman korkeimman vuoren.

Viimeiset kolme vuotta on ollut todella dramaattisia Everestillä.

2013 sherpat ja länsimaalaiset kiipeilijät ottivat yhteen tappelun muodossa.

2014 16 sherpaa kuoli lumivyöryissä juuri ennen kiipeilykauden alkua ja sherpat menivät lakkoon huonojen työolojen takia, jonka seurauksena kaikki nousut peruttiin eikä kukaan päässyt yrittämään matkaansa Everestin perusleiristä ylös päin. Olin samaisena aikana itse Nepalissa Everest Base Camp – vaelluksella ja Island Peak nimisellä vuorella.

Pettymys, joka näiden kiipeilijöiden kasvoilta oli luettavissa oli sydäntä särkevää. Tärkeä asia kuitenkin paikallisten sherpojen kannalta mielestäni oli se, että he menivät lakkoon. Työolot ja niiden vaarallisuus nostettiin aktiivisesti mediassa esiin ja sen jälkeen (toivottavasti) käytännön muutoksia on tähän asiaan tullut.

Tiesittekö muuten, että sherpa ei tarkoita vain kantajaa/opasta? Sherpa on nepalilainen sukunimi, jonka nepalilainen saa asuessaan tietyllä alueella. Sherpat eivät välttämättä siis aina ole kantajia tai oppaita, vaikka usein näin luullaan ja niin luulin itsekin ennen kuin minulle tämä asia selitettiin.

2015 järkyttävä, iso maanjäristys aiheutti suuria tuhoja Nepalissa ja 22 ihmistä kuoli järistyksen aiheuttamissa lumivyöryissä Everestin alueella. Tämän lisäksi Nepalissa tuhoutui paljon muuta ja tuhojen uudelleenrakentaminen on edelleen käynnissä.

2016? Toivottavasti muutaman vuoden ikävät ja surulliset käänteet ovat loppuneet. Järistykset ovat aiheuttaneet Khumbun jäätikölle paljon muutoksia ja isoja railoja, jotka varmasti aiheuttanee kiipeilijöille todellisia haasteita. Luin, että Everestille on myönnetty tänä vuonna 275 kiipeilylupaa, joka on 40 lupaa vähemmän kuin aiempina vuosina. Surullisilta uutisilta ei ole kuitenkaan vältytty, sillä jo nyt on uutisoitu useamman kiipeilijän kuolemasta ja yhden katoamisesta. Toivottavasti nämä uutiset ovat viimeisiä ikäviä tällä kiipeilykaudella.

Olen katsellut viime päivien aikana paljon Instagram kuvia länsimaalaisilta kiipeilyfirmoilta sekä ihmisiltä, jotka ovat tänä vuonna kiipeämässä Everestille. Sellainen kuumotus, kova hinku Nepaliin ja Everestille on vain kasvanut. Kuvat ovat hurvjia, railot isoja ja varmasti isoimmista ei edes ole kuvia. Tämä ei kuitenkaan ole poistanut intoa vaan varmuus siitä, että viimeistään seitsemän vuoden päästä yritän kyseistä vuorta on ja pysyy.

Everest toinen huippu oikealta

Tasan seitsemän vuotta

Siihen kun täytän 30. Siihen, että kiipeän Everestin.

Täytin siis eilen 23 vuotta, mutta päivä sisälsi oikeastaan aika paljon isompiakin merkkipaaluja kuin syntymäpäivät.

Tein eilen nimittäin myös KTM tutkintoni viimeisen tentin ja sen mennessä toivottavasti läpi, minulla on suoritettavana enää Pro Gradu -tutkielma ja tämän jälkeen valmistun. Tämä jos jokin oli mielestäni juhlimisen arvoista!

Tämän viimeisen tentin lisäksi tämä viikko on ollut melko kiireinen, sillä huomenna on muutto edessä Helsinkiin. Muutto on sikäli hieman erilaisempi kuin aiemmin, nyt paluumuuttoa Lappeenrantaan ei ainakaan toistaiseksi oli tiedossa.

Tämä on oikeastaan tosi merkittävä kohta ja käännekohta nimenomaan omassa elämässäni: opinnot ovat todella loppusuoralla, muutto Helsinkiin töiden perässä on edessä, mutta kuitenkin tulevaisuus on syyskuun jälkeen täysin avoinna kaikelle ja kaikille eri vaihtoehdoille. Gradupaikka, aihe, työpaikka, vakituinen työ, kaikki on oikeastaan hieman avoinna. Se jos joku on varmaa, että nykyiseen opiskelijaelämään verrattuna arki tulee todennäköisesti hieman muuttumaan.

23 vuotta on ollut pitkään unelmaikäni. Miksi? No tarkkaa syytä en oikeastaan muista, mutta muistan näin miettineeni jo pitkään. Syy on ehkä kuitenkin se, että 23 vuotias on aikuinen, mutta kuitenkin vielä niin nuori että koko elämä on käytännössä edessä. Toki elämä tämäkin jälkeen on varmasti aivan yhtä siistiä, sillä sehän on pitkälti myös omasta asenteesta kiinni. Tuleva vuosi olkoonkin kuitenkin odottamisen arvoista ja sen tavoitteena on olla vielä parempi kuin edeltäjänsä!

Seitsemän vuotta kuulostaa pitkältä, mutta uskoisin ajan menevän hyvin nopeasti. Siivittäähän tätä odotusta myös muiden vuorien kiipeäminen!

Miksi odotan Everestiä?

Useampi ihminen on kysynyt minulta: ”Miksi odotat Everestille lähtöä siihen, että täytät 30-vuotta?”

Tässä tarjoan teille selityksen, joka on ollut koko projektin lähtökohta.

Olen ajatellut asian niin, että haluan olla mahdollisimman hyvä kiipeilijä siinä vaiheessa kun lähden Everestille. Mahdollisimman hyvällä tarkoitan sitä, että minulla olisi niin paljon tietoa ja taitoa, että pärjäisin edes säädyllisesti itsenäisesti vuorella. Tietenkin apua tulen todennäköisesti jossain määrin tarvitsemaan, mutta idea olisi se, että kerään kokemusta sekä kiipeilijänä että ihmisenä ennen Everestiä.

Erän tuttavani rohkaisi minua pari vuotta sitten kun kerroin tästä projektista, että Everest on mahdollista kiivetä paljon aikaisemmin. Miksi oikeastaan odottaa? Asia on varmasti näin, mahdollisuudet kiivetä on aikaisemmin, mutta onko huippu tällöin todella realistinen? Uskon, että kokemus vuorilla lisää myös Everestin huiputusmahdollisuutta, vaikka jokainen vuori on aina oma projektinsa ja olosuhteet toki vaihtelevat vuoresta riippuen.

Haluan kerryttää kokemusta sekä eri tekniikoista että korkealla olemisesta. Haluan, että olen oppinut lukemaan eri reittien mahdollisuuksia, uhkia ja riskejä. Ymmärtämään paremmin vuorilla olemisen todellista luonnetta ja sitä, miten itse pärjään niissä tilanteissa ja mitkä tilanteet ovat minulle haasteellisia. Tavoitteeni on kiivetä Everest siten, että ymmärrän riskit ja kiipeäminen on mahdollisimman turvallista.

Yksi merkittävä vuoriprojektejani määrittelevä tekijä on myös raha. Olen tällä hetkellä opiskelija ja vaikka ajattelen, ettei harrastaminen ole rahasta kiinni, niin todellisuudessa raha asettaa tietynlaiset rajat. Opiskelen nyt viimeistä vuottani, jonka jälkeen suunnitelmat on tietysti siirtyä työelämään. Näin ollen rahaongelmat ainakin jossain määrin toivottavasti helpottavat, mutta näin ollen myös aikaani kuluu työn tekemiseen ja ajasta tulee uusi rajoittava tekijä. Nyt minulla on aikaa siis kerätä varoja, jotta Everestin unelma tullee realistisemmaksi.

Kaikki vähänkin vuorikiipeilystä kiinnostuneet tai asiasta muuten vain lukeneet ovat myös törmänneet tarinoihin kalliista matkoista, joihin kuka vain voi osallistua. Karu totuus mielestäni on se, että tämä on totta. Kuka vain, millä tahansa kokemuksella voi kiivetä Everestille, kunhan lompakosta löytyy tarpeeksi iso tukku seteleitä. Minä en kuitenkaan haluaisi olla Everestillä ”sellainen” turisti, vaan haluan, että olen sen verran kokenut, että selviän tietyistä asioista itsenäisesti vaikka retkikunnasta tulen maksamaankin isohkon summan rahaa.

Näistä syistä odotan vielä hetken Everestiä ja kerrytän kokemustani.

Melkein perillä

Ensinnäkin, hyvää ystävänpäivää kaikki kamut!

Katselen ikkunasta ulos ja näen lumisateen, mutta haaveilen samaan aikaan tulevaisuudestani vuorilla.

Tänään Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomissa ilmestyi henkilöjuttu minusta. Otsikkona on ”Melkein perillä”. Lehtijuttu ja kuten tämä blogikikin kertoo matkastani Everestille.


Mitä tähän melkein perillä matkaan on tähän asti kuulunut?

Paljon valmistautumista Aconcagualle, treeniä, epäonnistumista, epätoivon hetkiä ja onnistumisia. Matka on ollut jo tähän mennessä todella antoisa ja mielenkiintoinen, se on ollut matka tuntemaan itseni paremmin kiipeilijänä, mutta myös ihmisenä.

Matka on kuitenkin vielä kesken ja siihen, että täytän 30 vuotta on vielä seitsemän vuotta aikaa. Seitsemän vuotta aikaa harjoitella, hioa kiipeilytaitoja, ymmärtää vuoria, säätä, itseäni, rajoja ja kanssa kiipeilijöitä paremmin. Seuraavat seitsemän vuotta elämästäni tulevat olemaan intensiivisiä tämän unelman parissa ja kantamaan minut vielä maailman korkeimman vuoren huipulle.

Matka on jatkumassa ja jatkuu seuraavien haasteiden parissa; uudet treenit, uudet vuorisuunnitelmat ja uusia haasteita sekä opiskeluiden että töiden parissa. Hyvän ystäväni sanoin: ”valmistaudu elämässä kaikenlaisiin vuoriin”.

Melkein perillä, mutta vielä niin kaukana.