Artikkelit

Everest ja sen ruuhka

Helsingin Sanomat ja Iltasanomat uutisoi tällä viikolla perjantaina isosti Everestin ruuhkista ja siitä, miten ihmisiä on jäänyt jonottamaan useiksi tunneiksi yli 8000 metrin korkeuteen. Osa ei ole selvinnyt ruuhkasta, vaan kuolinsyyksi on epäilty ruuhkaan jumittumista.

Ruuhka ei ole ensimmäistä tänä vuonna vuorella, vaan samankaltaisia kuvia huipun tuntumasta on julkaistu aiemminkin. Kiipeilykautta usemman vuoden seuranneena nämä uutiset eivät ole tullut minulle yllätyksenä, mutta toki teidän lukijoiden ja lähipiirin kyselyiden määrästä päätellen, olisi hyvä että kerron omat fiilikseni ruuhkaan.

Ruuhkan syy on yksinkertainen: kiipeilylupia myönnetään liikaa suhteessa siihen, kuinka paljon ihmisiä pystyy huipulle samaan aikaan kiipeämään. Toinen iso tekijä, joka vaikuttaa ruuhkien syntymiseen on tietenkin sää. Tänä vuonna huiputukselle sopivaa säätä on ollut vähemmän kuin yleensä, sillä myrsky iski Intian läheisyyteen ja vaikutukset näkyivät myös Nepalissa. Tämä tarkoittanee, että kaikki lähes neljä sataa kiipeilijää sekä heidän sherpansa yrittävät huipulle muutamana päivänä, jotka ovat mahdollisia kiipeämiselle.

Miksi kiipeilylupia sitten myönnetään niin paljon? Kyse on varmasti monesta asiasta, mutta yksi iso tekijä on Everestin kiipeämisen kaupallisuus. Jokainen kiipeilijä maksaa 11 000 dollaria kiipeilyluvasta ja toisaalta tuo samalla Nepaliin paljon rahaa tullessaan muutenkin.

Everestin huippu jää juuri pilvien taakse

Retkikuntaoperaattoreille kiipeily on liiketoimintaa, joten jos mietitään asiaa yrityksen tavoitteiden näkökulmasta, niin voiton maksimoimiseksi firmanhan kannattaa myydä mahdollisimman monta kiipeilypaikkaa retkikuntaansa. Se onko se oikein, onkin tietysti eri keskustelu, mutta jos asiaa mietitään vain liiketoiminnan tavoitteista, niin näin asiat varmasti menevät.

Mielestäni näissä lehtijutuissa ei ole tuotu esille sitä, että Everestin huipulle on mahdollista kiivetä useaa eri reittiä pitkin ja tämä Nepalin reitti, jolta myös lehtijuttujen kuvat ovat on suosituin reitti. Suosioon vaikuttaa monta asiaa ja yksi iso tekijä on se, että Nepaliin on suhteellisen helppo saada viisumi ja monet operaattorit tarjoavat reittiä listoillaan. Näin ollen retkikuntaan osallistuvat kiipeilijät ohjautuvat tälle reitille myös helposti.

Everestin retkikuntaan on siis käytännössä kenen tahansa mahdollista ostaa retkikuntapaikka. Ja tämä mahdollisuus tekee toiminnasta kaupallista, sillä monet retkikunnat myös myyvät paikan rahalla ilman minkäänlaista kiipeilykokemusta. Tämä on myös kaupallisuuden nurja puoli, sillä ruuhkat osittain aiheutuvat ihmisten määrästä, mutta myös siitä, että kiipeilijöissä on paljon kokemattomia kiipeilijöitä, jotka ehkä tarvitsevat enemmän tukea tietyissä tilanteissa kuin kokeneet kiipeilijät.

Olimme nyt Nepalissa ollessamme siis yhden yön Everestin Eteläpuolen perusleirissä ja ruokateltassa oli kiipeilijä, joka oli ollut viimeiset 20 vuotta Everestillä. Hän puhui, kuinka usein kiipeilijöissä on ihmisiä, jotka ovat todella menestyneitä elämässään ja he lähtevät hakemaan elämälleen uusia haasteita. Everest on korkeutensa vuoksi näin ollen ultimaattinen tavoite, jonka he haluavat seuraavaksi tavoittaa. Näillä ihmisillä usein on myös varallisuutta, mutta ei välttämättä niin paljon kokemusta.

Everestin perusleiri

Olen lukenut muutaman lehtijutun siitä, että jonain vuonna kiipeilylupia alettaisiin rajoittaa ja vaatimuksena luvan saamiselle olisi yhden yli 8000 metrin vuoren kiipeäminen. Tämä voisi karsia tietynlaiset kaupallisuuden ongelmat vuorelta ja näin ollen helpottaa ruuhkia. En tiedä, onko Nepali tekemässä oikeasti tämänkaltaisia rajoituksia ja jos on, niin millä aikataululla tämä voisi tapahtua.

Mutta sitten itse asiaa, mitä mieltä minä olen tästä? Kuvia ruuhkasta olen nähnyt aiemminkin, mutta tietenkin nyt kuvat pysäyttivät miettimään asiaa tarkemmin. Olenhan kuitenkin ensi vuonna lähdössä Everestille, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaisesti.

Tarkoitukseni ei ole kiivetä tuota reittiä, miltä kuvat ovat vaan olen päättänyt kiivetä Everestille Tiibetin puolelta. Tietenkin myös tuolla reitillä on muitakin kiipeilijöitä, mutta jos katsoo Himalayan Databasesta vuoden 2018 tilastoja, niin Pohjoisesta on kiivennyt selkeästi vähemmän ihmisiä kuin Etelästä.

Tiibetin reitti on tuulisempi, yleensä kylmempi, leirit ovat korkeammalla, perusleiriin pääsee autolla, helikopterievakuoinnit eivät ole mahdollisia, mutta toisaalta ruuhkaa on vähemmän. Olen myös käynyt Nepalin puolella perusleirissä ja nähnyt väenpaljouden, joten myös tämän kevään reissu varmisti päätökseni kiivetä Tiibetin puolelta.

Uutisten tullessa myös Helsingin Sanomiin, olen ollut melko levollisin mielin päätöksestäni. Jos kiipeän Everestille, se tapahtuu Tiibetin puolelta eikä Nepalin puolelta. En halua lähteä jonottamaan huipulle ja mahdollisesti ottaa riskiä palelemisesta jonossa tai jopa pahemmasta. Ongelma tuolla Tiibetin puolella on se, että viisumin saaminen on haastavampaa ja viisumeita on evätty juuri ennen lähtöä.

Silloin kun olen päättänyt kiivetä Everestille, en ole ollut kokenut kiipeilijä. Kokemuksen myötä on tullut myös ymmärrystä ja ruuhka on yksi sellainen asia, josta en ole varmastikaan tiennyt 2013 mitään. Olen siis päättänyt, että ellei Tiibetin puolelta kiipeäminen onnistu, kiipeän ensi keväänä sitten jonkun toisen 8000 metrin vuoren. Nepalin puolelta en lähde Everestille, vaan valitsen mieluummin jonkun hiljaisemman vuoren, jossa ei tarvitse jonottaa huipulle.

Toivoisin, että lupien myöntämiseen tulisi rajoituksia ja näin ollen myös retkikuntapaikat eivät myydä vain niille, joilla on rahaa vaan niille, joilla on myös kokemusta. Minulle on alusta asti ollut tärkeää omaa tavoitettani kohti mennessä, että silloin kun kiipeän Everestille, minulla tulisi olla tarpeeksi tietoja ja taitoja, jotta pystyn toimimaan mahdollisimman itsenäisesti. Näin ollen lupien rajoittaminen tukisi myös omaa ajattelumaailmaani.

On järkyttävää, että ihmiset maksavat tuhansia euroja päästäkseen jonoon ja ruuhka on ollut yksi isoimmista peloistani tulevaa matkaani ajatellen. Sää, akklimatisoituminen, kipeäksi tuleminen ja muut tämänkaltaiset asiat ovat asioita, joihin on vaikea vaikuttaa, mutta ruuhka on todellinen riski ja me kaikki huipulle haluavat aiheutamme sen. Ei ole ihmishengen arvoista jonottaa huipulle tai jäädä jumiin päästäkseen tavoitteeseen. Siksi toivon, että asiaan tulisi myös virallisilta tahoilta toimenpiteitä.

Raha määrittelee myös tässä harrastuksessa monia asioita, joten muutos lupien myöntämiselle vaatinee varmasti melkoisen muutoksen myös niitä myöntävien tahojen puolella ja retkikuntaoperaattorien liiketoiminta kärsisi todennäköisesti myös radikaalisti, joten yritykset tuskin tukevat päätöstä ensimmäisenä jonossa.

 

Lobuche Eastin kiipeäminen

Lobuche on Nepalissa Khumbun laaksossa sijaitseva 6000 metrin vuori, jolla on kaksi huippua: Lobuche East 6119 metrin korkeudessa ja Lobuche West 6145 metrin korkeudessa. Vaelsimme ensin Everestin perusleiriin ja sen jälkeen jatkoimme kohti Lobuche Eastin leiriä 5200 metrin korkeuteen. Leiri oli viimeinen paikka ennen huipulle lähtöä.

Lobuche Eastin reitti yläleiristä lähtee ensin ylämäkeen kohti kivikkoista polkua, jonka jälkeen ylitetään useampi tunti kivisiä slabejä eli loivia kiviä. Tämän jälkeen ollaan kohdassa, jossa vaihdetaan jääraudat jalkaan. Sitten ylitetään lyhyt jäätikkö, jonka jälkeen päästäänkin kiinteisen köysien alkuun. Köysiä onkin sitten huipulle saakka ja jyrkimmät kohdat ovat jo 60-70 asteisia. Vuorella pääsee autenttiseen vuorikiipeilykokemukseen ja näkymät huipulta ovat kyllä todella upeat. Vuori on samalla kuitenkin helposti lähestyttävä ja järkevänmittainen huiputuspäivä (10 tuntia) tekee siitä mukavan kiivettävän vuoren esimerkiksi ensimmäiseksi 6000 metrin vuoreksi.

Lobuchen kylästä yläleiriin

Everestin perusleiristä palatessamme olimme vielä yhden yön Lobuchen kylästä, josta lähdimme sitten kohti Lobuche Eastin yläleiriä. Yön aikana satoi reilusti lunta ja lähtiessämme kohti leiriä, oli maahan satanut noin 20 senttimetriä lunta. Maisemat olivat kyllä kohdallaan, mutta uusi lumi tarkoittaa kiipeilyn kannalta muuttuvia olosuhteita.

Tarkoituksemme oli kiivetä seuraavana yönä Lobuche Eastin huipulle ja Lobuchen kylästä lähdyttyämme paistoikin aurinko. Matkalla leiriä ja erityisesti viimeisessä jyrkässä nousussa ennen leiriä alkoi sataa lunta ja keli muuttui aikalailla pelkäksi lumisateeksi. Lumisade jatkuikin iltaan ja yöhön saakka. Lunta ehti tulla useita senttejä lisää.

Lobuche Eastin leiri – taustalla Ama Dablam

Viimeinen nousu ennen yläleiriä oli melko jyrkkä ja yli 5000 metrissä vauhti alkaa olla jo hidasta. Tämä oli myös hyvä muistutus siitä, miksi reissuille kannattaa treenata. Matkaa alkoi olla jo takana 1,5 viikkoa ja lähes jokaisena päivänä oltiin kävelty ja erityisesti parina edellisenä päivänä oli suhteellisen pitkiäkin päiviä takana. Silti olimme vasta matkalla kohti päätavoitetta eli Lobuche Eastin huippua. Hyvä peruskunto ja treenit kotona auttavat jaksamaan juuri tämänkaltaista rasitusta ja hyvässä kunnossa matka taittuu tasaisen varmasti ilman sykkeiden nousemista kohtuuttoman korkealle.

Yläleirielämää

Tarkoituksemme oli siis lähteä heti yläleiriin saapumisen jälkeisenä yönä huipulle. Lumisade jatkui kuitenkin iltaan ja melko myöhään yöhön. Olimme sopineet, että heräämme katsomaan klo 1 yöllä tilannetta ja päätämme sekä toisen suomalaisen että nepalilaisen oppaan kanssa lähdemmekö huipulle.

Heräsimme ja lumisade oli loppunut. Taivas ei kuitenkaan ollut kirkas vaan pilviä oli taivaalla ja huipulla tuuli kovaa. Lisäksi reitillä oli uutta lunta, joka todennäköisesti hidastaisi liikkumista reilusti. Päätimme jäädä leiriin ja käyttää varapäivämme.

Aamulla heräsin teltasta ja keli oli täydellinen: aurinko paistoi ja oli lämmin. Vietimme vapaapäivää siis erittäin hyvässä säässä ja ryhmän jäsenet pääsivät kokemaan yläleirielämää. Soitimme myös Suomesta sääennusteen ja se lupasi seuraavalle yölle erittäin hyvää säätä. Päätös varapäivästä oli siis onnistunut.

Huiputuspäivä

Seuraavana yönä pääsimme lähtemään kohti huippua kello kaksi yöllä. Ensimmäisenä kivuttiin polkua pitkin ja pian alkoikin lumipeitteinen rinne, jossa oli suhteellisen jyrkkiä kohtia. Matka eteni koko ajan hitaasti, mutta tasaisesti ja varmasti. Tunnin välein pidimme pienen tauon, halusimme välttää pelkkää seisoskelua ja edetä reitillä koko ajan.

Kuva jäätiköltä kohti huippua

Slabit olivat myös lumen peitossa, joten niiden ylittäminen sujui nopeasti. Osalle kohtaa reitistä oli laitettu kiinteitä köysiä jo ennen jäätikölle saapumista ja tämä teki slabien ylittämisestä helpompaa kuin mitä se olisi mahdollisesti ilman lunta ollut. Lumi teki myös täysin oman fiiliksen reitille.

Lobuche Eastin harjanne

Saavuimme crampon pointille, jossa laitoimme jääraudat jalkaan ja muodostin asiakkaiden kanssa köysistön, jossa menissa jäätikön yli kiinteiden köysien alkuun. Lobuche Eastin reitillä oleva jäätikkö on helppo ja yksinkertainen ylittää eikä mitään isoja railoja tai varsinkaan tikkaiden avulla ylitettäviä kohtia ole. Näin ollen jäätikön ylittäminen vei aikaa maksimissaan puoli tuntia.

Lobuche Eastin jäätiköllä

Kiinteisiin köysiin päästessä niitä pitkin kiipesimme huipulle saakka. Ankkuripisteitä tuli useita ja aikaa meni muutama tunti kiivetä huipulle saakka. Vaikka kiipeilijöitä oli ryhmämme lisäksi useita eri ryhmiä, niin vältyimme silti pahemmilta ruuhkilta. Matkanteko lähes 6000 metrissä on jo hidasta ja happea täytyi ottaa tasaisin väliajoin.

Rinteen jyrkkyyttä Lobuche Eastillä

Kello 8:30 19.4.2019 olimme Lobuche Eastin huipulle. Huipulta avautui upea näkymä kirkkaassa ja täysin tuulettomassa säässä. Everest, Nuptse, Cholatse ja jopa Mera Peak muun muassa näkyi huipulta. Erittäin onnistunut kiipeily ja kyllä hymy oli herkässä huipulla kaikilla kiipeilijöillä, ja syystäkin – olihan takana monen tunnin kiipeily ja monta selätetty haastetta.

Lobuche East

Lobuche Eastin huipulla 19.4.2019

Vaatetus huiputuspäivänä

Minulla oli huiputuspäivänä pariin otteeseen kylmä. Yöllä pakkasta oli noin 20 astetta ja lähdin paksulla The North Facen takilla matkaan. Jalassa minulla oli kaksi kerrastoa ja kuorihousut. Kädessä Hestran paksun hanskat ja jalassa Meindlin kiipeilykengät.

Fiilis huipussa aamulla

Yön aikana minua ehti paleltaa ja erityisesti sormet ja varpaat olivat kylmänä. Paksummat kengät tai akkupohjalliset eivät olisi ollut tällä kertaa yhtään liikaa. Yön pimeät tunnit ovat aina haastavat ja auringonnousun jälkeen lämpöä on tarjolla riittämiin. Kelit voivat myös vaihdella ja eniten vaikuttaa se, miten kylmäherkkä on ja minulla erityisesti sormet ja varpaat tuntuvat nykyisin melkoisen herkiltä kylmyyteen.

Haluaisitko kuulla lisää Lobuche Eastin kiipeämisestä? Jätä kommenttikenttään kysymys, niin kerron kiipeilystä lisää!

 

Everest Base Camp -vaellus Nepalissa

Tulin viime lauantaina Nepalista, jossa olimme kolme viikkoa ja 18 päivää vaeltamassa sekä kiipeilemässä. Matka suuntautui tällä kertaa Matkatoimisto Aventuran matkanjohtajana kohti Everestin perusleiriä ja Lobuche Eastin 6119 metrin huippua kohden. Ensimmäisenä vaelsimme Everestin perusleiriin ja sen jälkeen edessä oli kiipeilyä.

Kathmandun kautta Luklaan

Kuten jo viime syksynä Baruntsen reissulla, niin myös tälläkin kertaa lensimme Qatar Airwaysin kanssa Dohan kautta Kathmanduhun. Tämä on yksi helpoimmista ja nopeimmista reiteistä Nepaliin ja jopa yöllinen lentojen vaihto Dohassa tekee matkasta jouhevan ja hyvinkin inhimillisen.

Lokla Phakding -välin reitiltä

Dohasta jatkoimme matkaa Kathmanduhun, jossa pääsimme nauttimaan pari päivää sekavan tuttavallisesta kaupunkimenosta. Kathmandun jälkeen otimme helikopterit suoraan Luklaan ja vältimme ajon Ramechapin lentokentälle ja potkurikoneella lentämisen Luklaan. Tänä keväänä Kathmandun kentän kiitorata oli remontissa, joten suoria lentoja Kathmandusta Luklaan ei lennetty ollenkaan.

Luklasta Namche Bazaariin

Lukla on kiipeilijöiden tukikohta ja lähtöpiste kohti vaelluspolkuja. Sieltä alkoi myös meidän matkamme kohti ensimmäistä yöpaikkaa Phakding-nimiseen 2600 metrin korkeudella sijaitsevaa kylää.

Ensimmäisenä päivänä kävellään noin kolme tuntia Luklasta loivaan alamäkeen ja tiputellaan 300 vertikaalimetriä alaspäin Luklasta. Ensimmäinen yöpaikkamme Phakdingissa oli uudessa teetuvassa, jossa pääsi ylellisesti lakanoihin nukkumaan. Ensimmäisen päivän aikana maasto on helppoa ja vehreää. Vaellus kulkee läpi pienten vuoristokylien ja matkalla tapaa aaseja kuljettamassa mitä erilaisempia tuotteita kuten Coca-Colaa tai sementtiä kohti ylempiä kyliä.

Phakding 2600 metriä

Phakdingista lähdetään seuraavana aamuna kohti Namche Bazaaria, joka on sherpojen pääkaupunki. Namche sijaitsee 3400 metrin korkeudella ja reitti Phakdingista sisältää viimeisen nousun, jolloin otetaan reilusti korkeutta lisää. Namche on myös ensimmäinen paikka, jossa vietetään kaksi yötä totutellessa ohueeseen ilmaan ja akklimatisoidutaan.

Namchessa sainkin kunnon tyhjennystaudin ja kuumeen. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja ripulin alettua aloitin hyvin nopeasti antibioottikuurin, joka lähti auttamaan yllättävän nopeasti tilanteeseen ja yhden päivän lepääminen riitti. Minulla ei vastaavaa ole aiemmin Nepalissa ollut, joten yllätyksenä tuli, kuinka kurja olo voi ripulista nopeasti tulla samaan aikaan kun kehon pitäisi pyrkiä tottumaan korkeuteen ja akklimatiasoitumaan. Sain elämäni ensimmäiset ruokahaluttomuuskokemuksetkin, joten oli todella silmiäavaavaa tajuta, että tältä niistä ihmisistä tuntuu, joilla vuoristotaudissa lähtee ruokahalu.

Mong, Phortse ja Dingpoche

Namchen jälkeen suuntasimme perinteiseltä Everestin perusleirin vaellusreitiltä hiljaisemmalle reitille kohti Mongia, Phortsea ja Dingpochea. Ja hyvä näin, ihmismassat jäivät taakse ja pääsimme erittäin upeille reiteille, joissa pääsee todelliseen vuoristovaelluksen makuun.

Auringonlasku Mongissa 4000 metrin korkeudessa

Ama Dablam, Tobuche, Thamserku, Cholatse nyt muutama huippu mainitakseni, jotka reitiltä näkyvät. Nämä pari päivää olivat mielestäni vaelluksen kohokohtia, sillä hiljaiset polut, rauhallinen vauhti ja upeat näkymät kapealla vuoristopolulla ovat tämän työn suola ja varsinkin, kun mukana on porukka, joka on vähintään yhtä fiiliksissään vaeltamisesta.

Ama Dablam – mun lempivuori

Dingpochessa olimme pari yötä 4400 metrin korkeudessa ja samalla harjoittelimme ryhmän kanssa tulevaa Lobuche Eastin kiipeilyä varten vaadittavia taitoja: kiinteässä köydessä kiipeämistä nousukahvan avulla, laskeutumista laskeutumiskasilla ja ankkurilta toiseen siirtymistä.

Lobuchen kylä – lavatanssit ja epäilyttävä vessa

Dingpochen jälkeen matkasimme suoraan Lobuchen kylään 4900 metrin korkeuteen. Lobuche oli viimeinen yö ennen Everestin perusleiriä ja paikkana Lobuche ei ole mikään maailman ihana. Olimme teetuvassa, jossa oli useita muitakin ryhmiä ja kolmikerroksissa teetuvassa tuntui, että olisi ollut lavatansseissa. Kiitos vain ryhmäläisen tästä mielikuvasta – omassa sängyssä yläkerran meteli ja ihmisten askeleet siis kuulostivat aivan lavatansseilta.

Lobuchesta jäi mieleen myös epäilyttävät vessat ja näiden toimitusten nopeuden. Ihmisten määrä, erilaiset tavat toimia ja vessan ällöttävyys yhdessä tekivät vessoista vielä epäilyttävämmät. No ei niistä sen enempää – vessat täytyy kokea itse!

Everest Base Camp 5545 metriä

Vaellus Everestin perusleiriin huipentui päivään, jolloin lähdimme Lobuchesta kohti Gorak Shepin kylään 5200 metrin korkeuteen. Gorak Shepistä jatkoimme lounaan jälkeen suoraan Everestin etelä-puolen leiriin.

Khumbu Ice Fall

Khumbun jäätikkö

Suurin osa turisteista pääsee katsomaan leiriä noin 300 metrin päästä. Leiriin meneminen on kielletty ja siellä oleminen on pyhitetty kiipeilijöille, jotka ovat kiipeämässä Everestin huipulle. Tähän on muutama syy ja ensimmäinen on se, että kiipeilijöille halutaan taata rauha perusleirissä. Tämän lisäksi halutaan välttää, että tuhannet vain perusleirissä käyvät ihmiset eivät pääse kompastelemaan telttakylään ja telttojen nauhoihin eivätkä samalla toisi erilaisia flunssapöpöjä leiriin.

Everestin perusleiri sijaitsee aivan Khumbun jäätikön vieressä ja näkyvät leiristä ovat henkeäsalpaavat kohti Khumbun jäätikkö, Nuptsen huippu ja PumoRin huippu näkyvät leirissä todella läheltä ja tätä vuoristonäkymä on kyllä täysin omaa luokkaansa. On vaikeaa löytää vastaavaa ja tunnelma on myös täysin uniikki leirissä, sillä tähän aikaa vuodesta ihmiset valmistautuvat kiipeilemään maailman korkeimman vuoren huipulle.

Vaelluskokemukset Everest Base Camp -vaellukselta

Tämä oli ensimmäinen reissuni matkanjohtajana ja täysin uusi kokemus uudessa roolissa. Opin valtavasti reissun aikana monesta erilaisesta asiasta ja pääsin samalla nauttimaan Nepalin upeasta vuoristosta.

Päälimmäisenä vaelluksesta jäi mieleen Mongin kylä 4000 metrin korkeudessa ja sinä iltana ollut upea auringonlasku. Tämän lisäksi Everestin perusleiri oli todella silmiä avaava kokemus, sillä ensi vuonna tarkoitukseni on päästä kokemaan perusleiri ja kiipeily itse.

PumoRi -vuori

Meitä oli matkassa tällä kertaa seitsemän asiakasta ja kaksi opasta sekä paikallisoperaattorin kantajat ja kaksi opasta. Olimme liikenteessä siis melko pienellä porukalla ja tosi mukavalla sellaisella – samoista asioista innostuneilla ihmisillä tuntuu löytyvän nopeasti yhteinen sävel reissussa.

Seuraavassa artikkelissa kerronkin tarkemmin Lobuche Eastin kiipeämisestä ja olosuhteista, jotka meillä vallitsivat reissulla. Pysykäähän kuulolla!

Terveisiä Nepalista!

Moikka moi!

Pitkästä aikaan hyvät blogin lukijat. Saavuin lauantaina aamulla Nepalista pienien mutkien jälkeen. Kathmandussa oli huono keli ja koneet eivät päässyt nousemaan, jonka vuoksi olimme Dohassa odotettua pidempää ja saavuimme perjantain sijaan vasta lauantaina Suomeen.

Lähdin suoraan lentokentältä Suomen kiipeilyliiton köysitoiminnanohjaajan kurssille ja saavuin kaksipäiväisen kurssin jälkeen eilen kuuden aikaan illalla kotiin melko väsyneenä. Tämän vuoksi päivittely tänne blogin puolelle onkin kestänyt hetken aikaa.

Lobuche East

Lobuche Eastin huipulla 19.4.2019

Matka oli onnistunut ja olin vetämässä siis Matkatoimisto Aventuran ryhmää matkanjohtajana. Kävimme ensin Everestin perusleirissä trekkaamalla ja sitten kiipesimme 6119 metriä korkean Lobuche East -nimisen vuoren huipulle, josta aukesi kirkkaana ja tuulettomana päivänä upea näkymä vuoristoon sekä esimerkiksi Everestille.

Matkalla oli omat haasteensa ja paljon paljon uusia oppeja tulevaisuutta varten. Erityisesti roolinvaihto asiakkaasta matkanjohtajaksi oli täysin uutta ja erityisen opettavaista. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja olen todella innoissani tulevaisuuden suunnitelmista.

Kirjoitan lisää matkasta vielä tällä viikolla ja sen eri vaiheista, nyt ensin pitää ottaa pari päivää rennosti ja nauttia Suomen keväisestä säästä. Matkalaukku on jo purettu ja ajatukset kohti tulevaa Denalin reissua on alkanut kertymään.

 

Everest Base Camp & Lobuche East

Olen lähdössä ensi viikolla tämän vuoden ensimmäiseen vuorikiipeilyreissuun Nepaliin. Tämä tulee olemaan minulle neljäs kerta Nepalissa ja tällä kertaa matka suuntautuu ensin vaelluksella Everestin perusleiriin ja sen jälkeen Kalapatharille ja viimeisenä kiipeämme Lobuche East -nimisen 6119 metrisen vuoren huipulle.

Reissu kestää yhteensä kolme viikkoa ja on ihan mahtavaa päästä takaisin Nepaliin näin nopealla aikataululla. Reissu tuli hiukan yllättäen tämän vuoden suunnitelmiin ja odotan innolla vuoristomaisemia Everestin laaksossa sekä nauttimaan vuoristokylien tunnelmasta sekä Nepalin kulttuurista.

Lennämme ensin Kathmandusta Luklaan ja sieltä lähdemme vaeltamaan kohti Everestin perusleiriä. Olemme ensimmäiset kaksi yötä Kathmandussa, josta siirrymme Luklan kautta Phakdingiin 2600 metrin korkeuteen. Tästä vaellamme seuraavana päivänä Namche Bazaariin 3420 metrin kokeuteen ja pidämme ensimmäisen lepopäivän Namchessa, joka on kiva ja isoin vuoristokaupunki Everestin alueella.

Namche Bazaar

Namche Bazaar

Namchesta siirrymme hiljaisemmille poluille Mongin kautta Phortseen ja sieltä Dingbocheen 4360 metrin korkeuteen ja pidämme todennäköisesti lepopäivää Dingiksessä, mikä onkin syksyn pikaisen visiitin jälkeen rento paikka pitää lepopäivää. Kylästä löytyy kahviloita, mahtavia näkymiä vuoristoon ja pieniä kioskeja.

Dingbochesta matkaamme sitten kohti Everestin perusleiriä. Tällä reissulla on uniikkia se, että pääsemme yöpymään oikeassa Everestin perusleirissä. Yleensä leiriin pääsevät vain Everestin huipulle kiipeävät kiipeilijät, mutta matkan logistiikkaa hoitava firma mahdollistaa myös meille yöpymisen leirissä. Pääsee aistimaan ensi vuoden tunnelmia leiriin ja fiilistelemään perusleirielämää maailman korkeimman vuoren juurella.

Kalapathar - Everest Base Camp trek

Näkymä Kalatpatharilta

Everestin perusleirin jälkeen suuntaamme Kalapatharille 5545 metrin korkeuteen ihastelemaan maisemaa Everestille ja Lhotselle. Tuolta näkee myös upean auringonnousun Everestin takaa ja toivottavasti sää suosii meitä tällä kertaa, jotta nähdään kirkkaalla säällä kasitonniset vuoret ja niiden huiput.

Kalapatharin jälkeen siirrymme Lobuche Eastin leiriin ja sieltä sitten sääikkunan ollessa suotuisa kiipeämme Lobuche Eastin huipulle. Lobuche East on yli kuuden tonnin korkeudessa oleva huippu, josta aukeaa näkymät Nepalin korkeimmille huipuille. Vuoren huiputtaakseen täytyy kulkea köysistössä ja kiinteissä köysissä, joten tositoimiin päästään myös kiipeilymielessä. Reissuun on lähdössä kaikki kiipeilykamppeet mukaan ja näitä kiipeilypäiviä odotan erityisesti, sillä onhan se myös harjoitusta tulevia matkoja varten.

Paluu Nepaliin tapahtuikin siis nopeammin kuin osasin arvata ja odotan jo hetkeä, jolloin astumme Kathmandun kentälle sekä Thamelin pölyisille kaduille. Valmistautuminen reissuun on mennyt hyvin omalla painollaan ja Pyhän hiihtoreissu oli hyvä valmistava matka pitkiin suorituksiin myös Nepalia varten.

Everest Base Camp

Vaellus Everestin perusleiriin

Tämä viikonloppu on mennyt viimeisiä asioita hoitaessa ja pakatessa. Huomaan, että pakkaamisesta on tullut helppoa siinä mielessä, että kun kamat ovat kasassa, niin niiden pakkaaminen on melko helppoa ja nopeaa. Tällä kertaa reissuun lähtee vähän vähemmän vaatteita kuin syksyllä, mutta muuten kassin sisältö on aikalailla samanlainen. Hyvin tehty pakkauslista auttaa kyllä pakkaamisessa, sillä lista pysyy aikalailla muuttumattomana reissusta toiseen ja hyväksy havaitut tavarat lähtevät tälläkin kertaa mukaan.

Täällä on jo mukavaa reissujännitystä ja ensi viikon torstai tulee nopeasti. Mukavaa alkavaa viikkoa!

 

Miten löysin intohimon?

Minulta on viime aikoina kysytty, miten löysin vuorille ja miksi erityisesti tykkään panostaa niin paljon aikaa, rahaa ja henkisiä resursseja harrastukseni takia. Uskon, että kyseessä on intohimoni ja se on suurin syy siihen, miksi todella jaksan.

Intohimo on mielestäni todella syvää ja polttavaa tunnetta siitä, että haluat toteuttaa itseäsi tietyllä tavalla. Intohimo saa meidät ihmiset syttymään ja silmät loistamaan ja suupielet nousemaan korviin.

Mawenzi-vuori Afrikassa

Intohimo voi tietyissä tapauksissa myös kääntyä itseään vastaan ja muuttua pakkomielteeksi. Intohimon muuttuessa pakkomielteesi, ollaan usein ongelmissa ja pystyn tunnistamaan itsestäni myös näitä piirteitä.

Suhtaudun todella intohimolla vuorikiipeilyyn. Voi, että millaisia kylmiä väreitä vuorien ajattelu minussa aiheuttaa. Olette olleet varmaankin joskus ihastuneita ja tunteneet sen, miltä ihastus tuntuu. Unohdat kaiken muun ja vatsassa pyörii perhosia. Tuo tunne minulla on aina, kun pääsen fiilistelemään vuoritunnelmia.

Olen kuin rakastunut siihen tunteeseen, joka saa minut kerta toisensa jälkeen lähtemään vuorille ja suunnittelemaan seuraavaa reissua. Suunnittelu ja valmistautuminen on osa tätä prosessia ja sitä kutkutuksen tunnetta vatsanpohjassa.

Mt. Rainier -vuori Yhdysvalloissa

Intohimon ymmärtämiseen ei aina löydy keinoja, mutta vuorihimoon on olemassa joitakin osia, mitä osaan paremmin selittää. Edelleen jaksan toitottaa siitä, kuinka minun ajatusmaailmaani auttoi viiden miksi-kysymyksen miettiminen. Eli kysyt viisi kertaa itseltäsi, että miksi haluat tehdä sitä, mitä haluat tehdä. Jos löydät jokaiseen kysymykseen järkevän selityksen, olet todennäköisesti jo paljon pidemmällä intohimosi selittämisessä.

Miksi haluan lähteä vuorille?

Koska rakastan luontoa ja siellä liikkumista. Vuoret ovat kauniita ja maisemat lähes henkeäsalpaavia.

Miksi haluan kiivetä Everestille?

Haluan testata oman henkisen ja fyysisen rasituksen rajoja. Projekti on kokonaisvaltainen ja sellainen, jonka jälkeen olen oppinut todennäköisesti elämästä ja elämisestä todella paljon.

Miksi juuri Everest?

Mt. Everest on maailman korkein vuori ja sen vuoksi haluan saavuttaa jotain sellaista, mitä korkeammalle ihminen ei tällä hetkellä omin jaloin voi päästä. Mt. Everest kuuluu myös seitsemän mantereen korkeimpaan huippuun eli 7 Summitsiin.

Miksi haluan haastaa itseäni?

Olen todella projekti- ja tavoiteorientoitunut tyyppi ja Everestin kaltainen projekti on tarpeeksi uhkarohkea, vaikea, haastava, pelottava ja kovalla, systemaattisella sekä hyvällä asenteella saavutettavissa. Projekti ei varmasti tule olemaan helppo (tämä on muuten jo huomattu), mutta jaksan uskoa siihen todella vahvasti joka päivä. Ja uskon, että minulla on myös täydet mahdollisuudet onnistua.

Miksi haluan vuorikiipeillä?

Vuorikiipeily on minulle tapa olla todella perusasioiden äärellä ja terävöittää niitä aisteja, jotka lukemattomien näyttöjen maailmassa niin helposti unohtuu. Vuorilla tärkeintä on opetella tuntemaan oman kropan tuntemuksia, syödä hyvin, nukkua hyvin, kävellä, kiipeillä ja nauttia. Puhutaan todella yksinkertaisista asioista ja minua kiehtoo näiden asioiden tekeminen todella paljon.

Tunturin päällä Lapissa

Onko sinulla haaveita? Tavoitteita? Jospa kysyisit sinun viisi miksi-kysymystä vielä kerran! 

 

Miksi kannattaa lähteä vuorille?

Tämän päivän joulukalenterin luukussa on juoksuvideo Seurasaaresta. Sen innoittamana olen tänään miettinyt, että miksi kannattaa lähteä vuorille.

Haasteet

Ainakin itselleni vuorille lähteminen on iso haaste. Se on haaste fyysisesti, mutta myös henkisesti. Vuorille lähtemisessä ja vuorilla olemisessa on oikeasti minun mielestäni omien rajojen venyttämisestä ja niiden rajojen voittamisesta.

Haasteiden myötä olen myös oppinut itsestäni todella paljon. Tiedän, miltä tuntuu tehdä oikeasti jonkin asian eteen kovasti töitä. Näitä taitoja voi muuten hyödyntää ihan kaikessa elämässä.

Vuorilla Kilimanjarolla

Oikeasti Everestin valloittamisessa on kyse pohjimmiltaan haasteiden voittamisesta ja kokonaisvaltaisen suunnitelman sekä projektin toteuttamisesta alusta loppuun. Matka on ollut tähän mennessä hyvinkin erilainen, mitä kuvittelin ja erityisesti matka on ollut täynnä erilaisia haasteita, jotka minun on täytynyt keinolla tai toisella voittaa.

Motivaatio

Olen todella tavoiteorientoitunut ihminen oikeastaan lähes kaikessa, mitä teen. Niin töissä kuin vapaa-ajalla. Tavoitteiden ollessa kohdillaan, on minulla myös motivaatiota toteuttaa haaveitani.

Minulle vuoret ovat yksi isoimmista motivaation lähteistä. Vuoret ovat motivoinut minua kuntoutumaan loukkaantumisista, treenaamaan silloinkin kuin ei olisi huvittanut tai motivoinut nipistämään joistain arjen mukavuuksista ajatellen, että rahat ovat sitten käytettävissä vuorilla.

Vuoret ovat motivaationi

Minulta on joskus kysytty, että miten oikein olen jaksanut jatkaa kaikista vaikeuksista huolimatta. No ihan siitä syystä, että motivaatio on ollut kohdillaan ja halu toteuttaa omia haaveita, on ollut todella kova.

Vuorille kannattaa lähteä siitäkin syystä, että silloin sinulla on selkeä tavoite ja todennäköisesti myös motivaatiota tehdä töitä asioiden eteen. Tiedät, että kannattaa treenata, harjoitella henkisesti ja valmistautua muuten vuorilla kohdattaviin haasteisiin.

Uudet ystävät

Retkikunnat tarjoavat yhden otollisimmista hetkistä tutustua todella samanhenkisiin, mutta usein hyvinkin eri lähtökohdista tuleviin ihmisiin. Olen solminut vuorilla niin monta elinikäistä ystävyyssuhdetta, että en olisi ikinä uskaltanut toivoa näinkään montaa uutta ystävää.

Uusia ystäviä

Parasta on tietää, että todennäköisesti tulen tulevien vuosien aikana saamaan entistä enemmän samanhenkisiä uusia ystäviä. Oikeasti odotan joka kerta entistä enemmän vain sitä hetkeä, että tapaan täysin tuntemattoman retkikunnan ja pääsen tutustumaan uusiin tyyppeihin. Osaan ärsyttävällä tavalla olla välillä vähän liiankin innostunut tästä.

Loputon luonnon kauneus

Kuitenkin lopulta vuorilla nauttii siitä loputtomasta kauneudesta, jonka luonto meille tarjoilee.

Nepalin maisemat 2014

Minä en ainakaan kyllästy näihin maisemiin, en sitten ollenkaan. Joka kerta, kun katson kuvia, palaan näihin hetkiin ja siihen tunteeseen, minkä sielu saa täyteen vuorimaisemista. Sitä on jopa hiukan vaikeaa kuvailla, mutta uskokaa pois: luonto on aivan häkellyttävän kaunista. Ja se on paljon kauniimpaa omin silmin kuin näissä kuvissa.

Kannattaako siis lähteä vuorille? Ehdottomasti! Syysi voivat olla mitä tahansa, mutta suosittelen kokeilemaan.

 

Nordic Outdoor Blogger Award 2017

Sain viime viikolla ilahduttavan sähköpostin. Minua kysyttiin mukaan Nordic Outdoor Blogger Award 2017 ehdokkaaksi. Kilpailussa on kaksi osaa: ensin äänestetään Suomen suosituin ulkoilublogi ja sen jälkeen raati valitsee Pohjoismaiden parhaan ulkoilublogin.

Tämä on kiva homma sen takia, että blogini on huomattu ja minua pyydettiin mukaan. Olen tehnyt kevään ja kesän aikana aika paljon töitä blogin ylläpidon eteen ja opetellut käytännössä kaiken täysin nollasta. En tiennyt nettisivujen tekemisestä, ylläpitämisestä tai saati eteen tulevista haasteista yhtään mitään ennen viime kevättä.

On aika siistiä, että taustalla tehty työ alkaa näkymään konkreettisesti lukijamäärän kasvulla ja teidän lukijoiden ihanilla kommenteilla. Ette tiedäkään, kuinka paljon ne lämmittävät mieltä! Te siellä ruudun toisella puolella olette saaneet minut myös jatkamaan blogin kirjoittamista silläkin hetkellä, kun on tehnyt mieli lopettaa.

Minä vuorilla – Aconcagua

No, miten pääsette äänestämään vuoden ulkoilublogia?

1. Klikkaa kilpailun sivuille: TÄSTÄ

2. Äänestä mielestäsi parasta blogia 20.11-3.12

3. Jätä yhteystietosi äänestyksen yhteydessä, jotta voit voittaa lahjakortin Addnaturen verkkokauppaan

4. Ulkoile räntäsateesta ja pimeydestä huolimatta

 

Ei muuta kuin äänestämään! Mukavaa viikon alkua!

 

Surulliset uutiset Everestiltä

Tänään on tullut aamulla surullisia uutisia Everestiltä, jossa kevään kiipeilykausi on kuumimillaan ja kiipeilijät odottavat huippuikkunan avautumista kuumeisesti.

Sveitsiläinen kiipeilyn yksi suurimmista nimistä Ueli Steck on kuollut onnettomuudessa Everestin Camp II lähettyvillä. Uutisen kuolemasta voit lukea täältä.

Ikäviä uutisia ja erityisesti ne laittavat miettimään, että lopulta kokenein, nopein tai taitavinkaan kiipeilijä ei ole turvassa vuorilla.  Kaikki siellä liikkuvat kuitenkin tietävät riskit ja toivottavasti miettivät jo kotona, ovatko valmiita ottamaan riskit vastaan.

Nämä uutiset vetävät silti aivan sanattomaksi. Ja samalla ajattelee isot osanotot Uelin perheelle ja ystäville.

Kokemusperäisen tiedon hyödyntäminen vuorikiipeilyssä

Kuten edellisessä tekstissä kerroin, niin kokemusperäinen tieto on mielestäni valtaisan arvokasta. Puhuttiinpa sitten työelämästä, urheilusta tai ihan vaan elämästä ylipäätään. Kokemusperäisen tiedon avulla voi ehkä välttää elämän ilmeisiin harhakuoppiin astumista ja niistä voi myös oppia sekä muokata oman harkinnan varassa itselle mieleistä muotoa.

Kirjoitan tällä hetkellä tosiaan graduani, viimeinen ja viides opiskeluvuosi lähti hyvin vauhdikkaasti elokuussa käyntiin graduseminaarikurssilla, joka on viimeinen kurssini yliopistossa. Jäljellä on siis se viimeinen puristus gradu.

En kesällä inspiroitunut oikein mistään aiheesta, kun mietin graduani. Pää oli oikeastaan aika tyhjä ja vain ja aioastaan polven kuntoutusprojektissa ja sen ympärillä pyörivistä asioista. Gradun kirjoittaminen, aiheen valitseminen ja sen miettiminen lähinnä nosti niskavillat pystyyn ahdistuksesta, että pitäisi päättää. Onhan kyseessä isoin itsenäisesti tehtävä työ koko yliopiston aikana tai ylipäätään koskaan.

Aiheen valinnasta toitotetaan monessa kohtaa ja se onkin yksi tärkein elementti hyvän gradun valmistumiselle. Aiheen tulisi kiinnostaa ja olla sellainen, ettei sen kanssa joudu painimaan loputtomasti… Onhan kaikilla tiedossa, mitä tapahtuu jos aihe ei kiinnosta tai inspiroi, gradu ei myöskään ikinä valmistu. Olin ajatellut, että haluaisin kirjoittaa graduni sellaisesta aiheesta, joka liittyisi joko urheiluun tai vuoriin ja mieluusti molempiin. Tämä aihe yhdistettynä tietojohtamiseen olisi mielestäni vähintäänkin mielenkiintoinen.

Sitten tapahtuikin niin, että kysyin graduseminaarin vetäjältä seminaarin aikataulusta, jotta osasin suunnitella toisen leikkauksen aikataulua paremmin. Samaan aikaan olin muuttanut Google+ – profiilistani tähän blogiin liitetyn nimen Vuorenvarma Suunnitelmaksi, enkä ollut tajunnut että muutos muuttaisi kakki sähköpostini myös niin, että lähettäjän olisi ”Vuorenvarma Suunnitelma”. Seminaarin vetäjä vastasi ja kysyi, mikä tämä Vuorenvarma Suunnitelma on. Kerroin ja linkitin blogin.

Näin päästiin keskusteluun, jossa aiheekseni alkoi muodostumaan se, kuinka luottamus on merkittävä tekijä vuorikiipeilyretkikunnassa. Mielenkiintoista olisikin, miten luottamus syntyy ja mitkä tekijät siihen mahdollisesti vaikuttavat. Tarkoituksena olisi käyttää tämän blogin ideaa, Everestiä empiirisenä aineistona ja tutkia nimenomaa luottamusnäkökulmaa suomalaisten vuorikiipeilijöiden mielestä.

Näin ollen homma on kehittynyt tähän pisteeseen, jossa olen sopinut haastatteluja suomalaisten vuorikiipeilijöiden kanssa. En voisi olla oikeastaan iloisempi, sillä pääsen haastattelemaan esikuviani: onnistuneesti Mt. Everestin huipulle kiivenneitä suomalaisia. Näin ollen päästään tämänkin tekstin otsikkoon eli kokemusperäisen tiedon hyödyntämiseen. Pääsen kysymään, analysoimaan ja keräämään sellaista tietoa, josta uskon olevan minulle hyötä tulevaisuudessa sekä vuorilla että muussakin elämässä.

Kokemus, joka näillä kiipeilijöillä on kaikista heidän retkikunnistaan on varmasti ihan huikeaa. Vaikeinta koko hommassa tulee olemaan se, kuinka suhtaudun heihin objektiivisena tutkijana, en Annina, joka on halkeamassa innostuksesta päästäkseen puhumaan vuorista ja Everestistä.

Pääsen keräämään kokemusperäistä tietoa, joka graduni ohjaajanikin mukaan, tulee todennäköisesti olemaan todella hedelmällistä oman tavoitteeni täyttämiseksi. Ja näin vahvasti uskonkin. Odotan haastatteluja ja aineiston keruuta siis todella paljon ja olen tästä innoissani – todennäköisesti graduni myöskin siis valmistuu.