Tulin viime lauantaina Nepalista, jossa olimme kolme viikkoa ja 18 päivää vaeltamassa sekä kiipeilemässä. Matka suuntautui tällä kertaa Matkatoimisto Aventuran matkanjohtajana kohti Everestin perusleiriä ja Lobuche Eastin 6119 metrin huippua kohden. Ensimmäisenä vaelsimme Everestin perusleiriin ja sen jälkeen edessä oli kiipeilyä.

Kathmandun kautta Luklaan

Kuten jo viime syksynä Baruntsen reissulla, niin myös tälläkin kertaa lensimme Qatar Airwaysin kanssa Dohan kautta Kathmanduhun. Tämä on yksi helpoimmista ja nopeimmista reiteistä Nepaliin ja jopa yöllinen lentojen vaihto Dohassa tekee matkasta jouhevan ja hyvinkin inhimillisen.

Dohasta jatkoimme matkaa Kathmanduhun, jossa pääsimme nauttimaan pari päivää sekavan tuttavallisesta kaupunkimenosta. Kathmandun jälkeen otimme helikopterit suoraan Luklaan ja vältimme ajon Ramechapin lentokentälle ja potkurikoneella lentämisen Luklaan. Tänä keväänä Kathmandun kentän kiitorata oli remontissa, joten suoria lentoja Kathmandusta Luklaan ei lennetty ollenkaan.

Luklasta Namche Bazaariin

Lukla on kiipeilijöiden tukikohta ja lähtöpiste kohti vaelluspolkuja. Sieltä alkoi myös meidän matkamme kohti ensimmäistä yöpaikkaa Phakding-nimiseen 2600 metrin korkeudella sijaitsevaa kylää.

Ensimmäisenä päivänä kävellään noin kolme tuntia Luklasta loivaan alamäkeen ja tiputellaan 300 vertikaalimetriä alaspäin Luklasta. Ensimmäinen yöpaikkamme Phakdingissa oli uudessa teetuvassa, jossa pääsi ylellisesti lakanoihin nukkumaan. Ensimmäisen päivän aikana maasto on helppoa ja vehreää. Vaellus kulkee läpi pienten vuoristokylien ja matkalla tapaa aaseja kuljettamassa mitä erilaisempia tuotteita kuten Coca-Colaa tai sementtiä kohti ylempiä kyliä.

Phakdingista lähdetään seuraavana aamuna kohti Namche Bazaaria, joka on sherpojen pääkaupunki. Namche sijaitsee 3400 metrin korkeudella ja reitti Phakdingista sisältää viimeisen nousun, jolloin otetaan reilusti korkeutta lisää. Namche on myös ensimmäinen paikka, jossa vietetään kaksi yötä totutellessa ohueeseen ilmaan ja akklimatisoidutaan.

Namchessa sainkin kunnon tyhjennystaudin ja kuumeen. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja ripulin alettua aloitin hyvin nopeasti antibioottikuurin, joka lähti auttamaan yllättävän nopeasti tilanteeseen ja yhden päivän lepääminen riitti. Minulla ei vastaavaa ole aiemmin Nepalissa ollut, joten yllätyksenä tuli, kuinka kurja olo voi ripulista nopeasti tulla samaan aikaan kun kehon pitäisi pyrkiä tottumaan korkeuteen ja akklimatiasoitumaan. Sain elämäni ensimmäiset ruokahaluttomuuskokemuksetkin, joten oli todella silmiäavaavaa tajuta, että tältä niistä ihmisistä tuntuu, joilla vuoristotaudissa lähtee ruokahalu.

Mong, Phortse ja Dingpoche

Namchen jälkeen suuntasimme perinteiseltä Everestin perusleirin vaellusreitiltä hiljaisemmalle reitille kohti Mongia, Phortsea ja Dingpochea. Ja hyvä näin, ihmismassat jäivät taakse ja pääsimme erittäin upeille reiteille, joissa pääsee todelliseen vuoristovaelluksen makuun.

Ama Dablam, Tobuche, Thamserku, Cholatse nyt muutama huippu mainitakseni, jotka reitiltä näkyvät. Nämä pari päivää olivat mielestäni vaelluksen kohokohtia, sillä hiljaiset polut, rauhallinen vauhti ja upeat näkymät kapealla vuoristopolulla ovat tämän työn suola ja varsinkin, kun mukana on porukka, joka on vähintään yhtä fiiliksissään vaeltamisesta.

Dingpochessa olimme pari yötä 4400 metrin korkeudessa ja samalla harjoittelimme ryhmän kanssa tulevaa Lobuche Eastin kiipeilyä varten vaadittavia taitoja: kiinteässä köydessä kiipeämistä nousukahvan avulla, laskeutumista laskeutumiskasilla ja ankkurilta toiseen siirtymistä.

Lobuchen kylä – lavatanssit ja epäilyttävä vessa

Dingpochen jälkeen matkasimme suoraan Lobuchen kylään 4900 metrin korkeuteen. Lobuche oli viimeinen yö ennen Everestin perusleiriä ja paikkana Lobuche ei ole mikään maailman ihana. Olimme teetuvassa, jossa oli useita muitakin ryhmiä ja kolmikerroksissa teetuvassa tuntui, että olisi ollut lavatansseissa. Kiitos vain ryhmäläisen tästä mielikuvasta – omassa sängyssä yläkerran meteli ja ihmisten askeleet siis kuulostivat aivan lavatansseilta.

Lobuchesta jäi mieleen myös epäilyttävät vessat ja näiden toimitusten nopeuden. Ihmisten määrä, erilaiset tavat toimia ja vessan ällöttävyys yhdessä tekivät vessoista vielä epäilyttävämmät. No ei niistä sen enempää – vessat täytyy kokea itse!

Everest Base Camp 5545 metriä

Vaellus Everestin perusleiriin huipentui päivään, jolloin lähdimme Lobuchesta kohti Gorak Shepin kylään 5200 metrin korkeuteen. Gorak Shepistä jatkoimme lounaan jälkeen suoraan Everestin etelä-puolen leiriin.

Suurin osa turisteista pääsee katsomaan leiriä noin 300 metrin päästä. Leiriin meneminen on kielletty ja siellä oleminen on pyhitetty kiipeilijöille, jotka ovat kiipeämässä Everestin huipulle. Tähän on muutama syy ja ensimmäinen on se, että kiipeilijöille halutaan taata rauha perusleirissä. Tämän lisäksi halutaan välttää, että tuhannet vain perusleirissä käyvät ihmiset eivät pääse kompastelemaan telttakylään ja telttojen nauhoihin eivätkä samalla toisi erilaisia flunssapöpöjä leiriin.

Everestin perusleiri sijaitsee aivan Khumbun jäätikön vieressä ja näkyvät leiristä ovat henkeäsalpaavat kohti Khumbun jäätikkö, Nuptsen huippu ja PumoRin huippu näkyvät leirissä todella läheltä ja tätä vuoristonäkymä on kyllä täysin omaa luokkaansa. On vaikeaa löytää vastaavaa ja tunnelma on myös täysin uniikki leirissä, sillä tähän aikaa vuodesta ihmiset valmistautuvat kiipeilemään maailman korkeimman vuoren huipulle.

Vaelluskokemukset Everest Base Camp -vaellukselta

Tämä oli ensimmäinen reissuni matkanjohtajana ja täysin uusi kokemus uudessa roolissa. Opin valtavasti reissun aikana monesta erilaisesta asiasta ja pääsin samalla nauttimaan Nepalin upeasta vuoristosta.

Päälimmäisenä vaelluksesta jäi mieleen Mongin kylä 4000 metrin korkeudessa ja sinä iltana ollut upea auringonlasku. Tämän lisäksi Everestin perusleiri oli todella silmiä avaava kokemus, sillä ensi vuonna tarkoitukseni on päästä kokemaan perusleiri ja kiipeily itse.

Meitä oli matkassa tällä kertaa seitsemän asiakasta ja kaksi opasta sekä paikallisoperaattorin kantajat ja kaksi opasta. Olimme liikenteessä siis melko pienellä porukalla ja tosi mukavalla sellaisella – samoista asioista innostuneilla ihmisillä tuntuu löytyvän nopeasti yhteinen sävel reissussa.

Seuraavassa artikkelissa kerronkin tarkemmin Lobuche Eastin kiipeämisestä ja olosuhteista, jotka meillä vallitsivat reissulla. Pysykäähän kuulolla!