Tavoitteita vuodelle 2019

Kirjoitin jo vuosi sitten tavoitteista vuodelle 2018. Oli aika siistiä palata noihin tavoitteisiin samaan aikaan, kun kertasin vuoden tapahtumia. Tavoitteeni ja toiveeni vuoden aikana oli aikalailla täyttynyt. Kovasti töitä kyllä tuli tehtyä tavoitteita varten ja ajattelin kirjoittaa myös tämän vuoden tavoitteet ylös, jotta tavoitteet olisivat mahdollisimman konkreettisesti mielessä.

Tämän vuoden tavoitteita miettiessäni halusin asettaa mahdollisimman konkreettisia, helposti mitattavia tavoitteita, joita kohti sitten pyrkisin. Sen takia niin, koska vuoden lopussa olisi sitten helppoa katsoa, onko tavoitteet täyttyneet vai eivät.

Tämän vuoden suurin teema on sponsoroiden hankkiminen 2020 vuodelle Everestin kiipeämistä varten. Ei helppo työ, mutta varmasti tulen oppimaan uusia asioita itsestäni, sponsoreiden hankkimisesta ja yhteistyösopimuksien tekemisestä. Tämän lisäksi vuosi 2019 tulee olemaan valmistautumisen vuosi ensi vuoden koitoksiin.

Tavoite 1: Denalin huippu kesäkuussa 2019

Seuraava iso tavoite on kiivetä Denalin huipulle kesäkuussa 2019. Ostin eilen lennot Alaskaan ja tuhlasin ison summan lentoihin. Lennot olivat super kalliit ja raastoi ostaa noin kalliit lennot, mutta kerrankos sitä mennään. Tuleva matka jännittää, sillä siihen on enää reilu neljä kuukautta ja paljon hommia on tehtävä niin taitojen kuin kunnon kohottamisen suhteen.

Denali on välietappi ennen Everestin kiipeämistä eikä mikä tahansa etappi, sillä Denali on sanottu haastavammaksi vuoreksi kuin Everestin kiipeämistä. Haastavuus ei tule korkeudesta vaikka Denalissa riittää haasteita, vaan haasteet tulevat kylmistä olosuhteista ja siitä, että reissussa kannetaan kaikki omat varusteet itse.

Denali

Rohkea askel tulevia tavoitteita varten

Vuori on myös täysin uusi kohde ja on aika hienoa päästä näkemään Alaskan maastot. Tuleva lento Alaskan jäätikölle jännittää jo nyt ja odotan innolla tulevaa reissua, sillä reissu on täysin uudenlainen haaste sekä henkisesti että fyysisesti.

Tavoite 2: Oman liiketoiminnan kasvattaminen ja sponsoreiden hankkiminen

Minusta on tullut blogin kirjoittamisen ohella toiminimiyrittäjä ja tämän vuoden tavoite on kasvattaa liiketoimintaa isommin. Tämän vaatii kovaa työtä ja varmasti monenlaisia panostuksia.

Tällä hetkellä yritykseni palveluista löytyy erilaisia blogiartikkeleita, yritystapahtumia ja sisällöntuotantoa yrityksille. Mikäli haluat keskustella näistä lisää oman yrityksesi kanssa tai kaipaat esimerkiksi työntekijöille motivaatiopuheita tai workshoppeja, kerron mielelläni seikkailuista vuorilla tai Pro Gradu -tutkielmastani, kuinka luottamus syntyy vuorikiipeilyretkikunnassa.

Voit lukea lisää palveluista täältä.

Sponsorointi

Sponsoreja hakemassa

Minulla on numeerinen tavoite ja se on kasvattaa toiminimen liiketoiminnan tulos 30 000 euroon ensi vuoden aikana.

Tavoite 3: Olla paremmassa kunnossa ja palautua paremmin

Tämä on oikea ikuisuusprojektitavoite, mutta ei mahdoton eikä epärealistinen. Olen kärsinyt erilaisista stressiin liittyvistä oireista, kuten yöheräilystä, painajaisista, sydämentykyttelystä, hetkellisestä ahdistuneisuudesta ja yleisestä stressistä viimeisen vuoden aikana. Päätin, että tämän vuoden tavoite on muuttaa stressiongelmia.

Ensimmäinen askel on ollut vähentää töitä siten, että suljen koneen illalla viimeistään kahdeksalta. Työt odottavat kyllä aamuun ja olen huomannut, että mitä myöhempään venytän niiden tekemisen, sen myöhempään myös valvon. Toinen tärkeä askel tähän tavoitteeseen on ollut niin sanotusti parempi unihygienia eli nukkumaanmenorutiinien lisääminen. Pyrin menemään sänkyyn ennen 22 ja optimaalisin aika on 21:30. Näin ehdin kuunnella äänikirjaa sängyssä ja yleensä näin saan taattua tarpeeksi pitkät yöunet.

Palautuminen

Pikapalautumistesti

Toinen konkreettinen askel on ollut yhteistyö valmentajani Jussin kanssa ja sitä kautta Firstbeat-teknologian hyödyntäminen laajemmin. Olen nyt ottanut enemmän tai vähemmän joka aamu pikapalautumistestin, jossa mitataan aamuisin kolme minuuttia sykettä ja sykevälinvaihtelua. Testi antaa prosenteissa palautumisen ja on opettanut paljon tarkkailemaan omaa fiilistä siitä, miltä palautunut tai ei niin hyvin palautunut kroppa tuntuu. Tämän lisäksi ollaan tehty nyt yhdeksän päivää yhteensä 24 tunnin mittauksia, joista näkee hyvin kovien treenien ja toisaalta palauttavien harjoitusten vaikutuksen palautumiseen.

Tavoite 4: Tavata uusia treenikavereita ja tehdä arkipäivän seikkailuja

Olen crossfitajoista saakka kaivannut omaa yhteisöä, johon kuulua. Tykkäsin siitä, että olin joka päivä aktiivisesti tekemisissä ihmisten kanssa ja odotin aina salille pääsyä. Crossfitin loppuessa loukkaantumisiin, menetin myös tärkeä ja monesta vaikeudesta eteenpäin auttaneen yhteisön.

Treenikavereita

Uusia treenikavereita – Anna ja Minä Nepalissa

Sen jälkeen onkin tullut etsittyä omaa yhteisöä. Kävin soutamassa yhden kesän ja sieltä löytyi uusi ystävä Kaisa, jonka kanssa edelleen treenataan yhdessä. Soutuyhteisö ei muuten valitettavasti ollut kannustava ja yhteisössä oli aivan liikaa selvittämättömiä draamoja. Tämän jälkeen kiipeilyyn on löytynyt uusia kavereita ja osan kanssa käydään säännöllisesti kiipeilemässä. Crossfitistä on myös jäänyt muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa ollaan treenattu sitten muuta. Olisi ihana löytää oma vuorikiipeily-yhteisö, tätä varten perustin oman Facebook-ryhmän nimeltään Vuorikiipeily.

Tälle vuodelle tavoitteeni on löytää uusia treenikavereita, joiden kanssa on yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja joiden kanssa on kivaa treenata. Mistä näitä sitten löytää? Kokeilemalla uusia lajeja, ilmoittautumalla yhteislenkeille ja aktiivisuudella.

Tässä neljä konkreettista tavoitetta tulevalle vuodelle. Millaisia tavoitteita teillä on?

 

Treenit on alkanut Denalia varten

Kerroin, kuinka tämän vuoden päätavoitteeni on kiivetä Pohjois-Amerikassa Alaskassa Denalin huipulle kesäkuussa. Matka tulee olemaan fyysisesti haastava ja sehän tarkoittaa hikipisaroita kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin olla fiksumpi ja miettiä vielä tarkemmin, millaisella treenillä olisi hyvä Denalin huippua lähteä tavoittelemaan.

Yksi kysytyimpiä kysymyksiä täällä blogin ja sosiaalisen median kanavissa on, kuinka oikein treenaan ja olisiko minulla antaa vinkkejä treeneihin. Kokemusta löytyy jo nyt useammalta vuodelta ja ainakin itse olen kokeillut, miten ei kannata treenata, joten suosittelemaan lukemaan jutun siitä ennen kuin säntäät lenkkipolulle.

Peruskestävyyskausi

Heti Nepalista paluun jälkeen oli hyvin selvää, mihin asioihin minun tulisi keskittyä tulevissa treeneissä. Peruskestävyydessä on edelleen parannettavaa huikeasti ja treenitunteja peruskestävyysalueella tulisi lisätä treeniohjelmaan aiempaa enemmän. Tällä hetkellä tavoitteena on, että viikon treenimäärästä vähintään 70 % tapahtuisi peruskestävyysalueella. Tämän lisäksi olen lisännyt arkiliikunnan määrää siten, että joka päivä pyrin kävelemään 15 000 askeleen verran. Tässä kuitenkin on edelleen tsempattavaa, sillä pääsen suhteellisen helposti 10 000 askeleeseen, mutta 15 000 tulee isomman vaivan kanssa.

Peruskestävyys

Peruskestävyyslenkillä Vierumäellä

Tämä toimii siis peruspilarina kaikelle harjoittelulle ja ainakin tulevan kuukauden aikana saan viettää suurimman osan treenitunneista tällä sykealueella. Tämä tarkoittaa todella kevyttä juoksua, sauvakävelyä, kevyttä hiihtoa, pyöräilyä ja uintia. Voin kertoa, että peruskestävyyden harjoitteleminen on ollut tällä hetkellä isoin haaste, sillä treenit lipsahtavat niin helposti hiukan liian koviksi ja koko ajan saa tsempata, että pitää tehot tarpeeksi alhaisena.

Perusvoimaa

Peruskestävyyden lisäksi tavoitteena on alkaa taas pikku hiljaa kasvattamaan voimatasoja, jotka ovatkin aikalailla syksyn aikana hävinnyt. Olen nyt muutaman viikon jo käynyt salilla kolme kertaa viikossa ja herätellyt nukkuvia lihaksia henkiin.

Vaikka vuorikiipeily onkin pitkälti kestävyyslaji, niin silti voimaharjoittelusta ei ole haittaa. Täytyyhän kiipeilijän pystyä kantamaan isoja kuormia, vetämään itseään tarvittaessa ylös ja toisaalta kannattelemaan omaa kehoa jaloilla viikkotolkulla yhteen putkeen. Salilla ahkerointi helpottaa huomattavasti näiden asioiden onnistumisessa ja olen kokenut saavani saliharjoittelusta paljon hyötyä myös vuorilla.

Perusvoima

Perusvoimaa hankkimassa Salilla

Kuulostaapa siltä, että edessä on kaikenlaista perustreeniä ja niinhän se juuri on. Ollakseen huippukunnossa kesäkuussa, vaatii se puurtamista nyt kuukausi ennen, jotta reissusta on mahdollista nauttia täysin siemauksin.

Ohjelmointi ja valmentaja

Teen tällä hetkellä yhteistyötä Jussi Immosen kanssa ja Jussilla on pitkä historia eri lajien valmennuksesta. Hän tuli mukaan tähän projektiin jo ennen Nepalin reissua ja keskusteltiin jo silloin mahdollisesta laajemmasta yhteistyöstä ennen Everestiä. Juttelin useamman valmentajan kanssa ja fiilis Jussin ammattitaidosta valmentajana oli niin vakuuttavaa, että oli helppo valita hänet tukemaan tätä projektia siten, että oppisin matkalla myös itse treenaamaan vielä paremmin. Nyt 2019 päätavoitteen Denalin varmistuttua olemme aloittaneet Jussin kanssa ohjelmoinnin ajatuksella, että ensin valmistaudutaan Denalia varten ja sen jälkeen Everestille.

Harjoittelu Denalia varten

Lenkiltä tulossa

Jussi tekee tällä hetkellä saliohjelmaa minulle ja valvoo, miten paljon ja millä intensiteetillä teen peruskestävyysharjoittelua. Hän valvoo myös palautumista Firstbeatin teknologioiden avulla. Olen menossa ensi viikolla Pajulahteen testaamaan hapenottokykyni ja tuo testi tulee antamaan selkeitä seuraavia suuntaviivoja harjoitteluun. Kerron testistä tarkemmin, kun se ensi torstain jälkeen on tehty minulle.

Tällä hetkellä arki koostuu siis aikalailla töistä, treeneistä ja oman yrityksen pyörittämisestä, joka on syntynyt tämän blogin myötä. Hyvin hyvin perinteistä arkea ja sellaista, mitä ei ihan hetkeen oikein ole edes ollut, sillä viime vuoden reissut katkaisivat usein treeniputken. Nyt selkeä tähtäin on kesäkuussa.

 

Valmistautuminen vuorikiipeilyä varten

Nepal on Kiinan ja Intian välissä sijaitseva pikkuruinen maa ja se on erityisesti kuuluisa vuoristaan. Tiesitkö, että kahdeksan kymmenestä maailman korkeimmasta huipuista sijaitsee Nepalissa. Nepal onkin tarunhohtoinen maa, jonka kiehtova kulttuuri sekä luonto, erityisesti maan läpi kulkeva Himalajan vuoristo, on houkuttanut vuorista kiinnostuneita ihmisiä matkustamaan vuoristoon jo vuosikymmenten ajan. Olen itse käynyt Nepalissa nyt kolme kertaa ja tulevaisuuden matkasuunnitelmat vievät varmasti myös Nepaliin.

Harjoittelu on myös osa vuorikiipeilyä

Mt. Everest

Maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin jylhyys on kiehtonut ja inspiroinut kiipeilijöitä ympäri maailman kautta aikain. Everestiä kutsutaan myös ensimmäisenä taivaan otsaksikin ja sen 8848-metriselle huipulle kiipesi uusiseelantilainen Sir Edmund Hillary paikallisen sherpan Tenzing Norgayn kanssa vuonna 1953. Myös lukuisat suomalaiset ovat kiivenneet Mount Everestille, ensimmäisenä Veikka Gustafsson 1993. Suomalaisnaisista ensimmäinen oli Carina Räihä vuonna 2010, ja samana vuonna Anne-Mari Hyryläinen kiipesi niin ikään mailman korkeimman vuoren huipulle. Sittemmin Everestille on kiivennyt useampikin suomalainen, kuten Mia Graeffe, joka lähti koitokseen Everestin pohjoispuolelta.

Kiipeily Nepalissa

Ilman kunnollisia varusteita Nepalissa kiipeäminen on hankalaa. Riippuen omasta harrastuneisuustasosta sekä odotuksista, Nepalissa voi hyvinkin vain vaeltaa tai lähteä kiipeämään haastaville jääreiteille. Tuulenpitävä, tekninen vaatetus sekä kunnolliset kengät (jotka on sisäänajettu hyvissä ajoin) sekä jääraudat ovat ehdoton välttämättömyys lähes jokaisella teknisemmällä reitillä.

Valmistautuminen vuorikiipeilyä varten

Kukaan aidosti motivoinut harrastaja ei lähde vuorihaasteeseen ilman kunnollista valmistautumista, ja usein vuoriharrastajilta löytyykin taustalta vuosien harjoittelu. Jos vuorille halajaa Suomesta käsin, niin on hyvä lähteä liikenteeseen ensi alkuun mäkitreeneillä. Vaikka lähimaastoissa ei olisikaan hurjia huippuja, niin toistoilla vaatimattomistakin lähimaaston mäistä saa muokattua itselle tiukan kestävyystreenin.

Nepalin reissut ovat haastavia, joten ensi alkuun pienemmällä budjetilla voi käydä kokeilemassa Norjan huippuja, Alppeja tai Andeja. Myös Suomi on täynnä kestävyysurheilukisoja, kuten Vaarojen Maraton Pohjois-Karjalassa, ja Pohjois-Suomesta löytyy myös kestävyysurheilusta kiinnostuneille sopivia koettelemuksia, kuten NUTS:in kilpailut. Kilpailuissa tapaa myös samanhenkisiä harrastajia, ja ennen kuin huomaakaan, saattaa kasassa olla sopiva retkikunta vaikka Nepalin rinteille saakka.

Henkinen valmistautuminen

Treenaaminen vuorille on haastavaa. Kiipeilyyn valmistautumisessa puhutaankin usein lihaskestävyydestä ja fyysisestä kunnosta. Tämän lisäksi äärimmäisen tärkeää on henkinen kestävyys. Usein vuorille halajavilta ei puutu päämäärätietoisuutta: kyse on luonnon tarjoamista haasteista ja niiden voittamisesta, ja se motivoi kestävyysurheilijoita. Henkinen puoli on äärimmäisen tärkeä osa tätä kaikkea, ja se on osa haasteeseen valmistautumista. Tapoja on lukuisia: jotkut urheilijat meditoivat, jotkut visualisoivat tulevia haasteita etukäteen, ja jopa strategista ajattelua ja päätöksentekoa opettavat pelit helpottavat ongelmanratkaisukykyä ja keskittymistä. Nämä ominaisuudet ovat korvaamattomia silloin, kun kiipeilijä toimii fyysisten kykyjensä äärirajoilla. Hyvänä esimerkkinä äärirajoille itsensä ajanut espanjalainen Kilian Jornet, joka on kiivennyt Mount Everestille kahdesti.

Henkinen valmistautuminen on vähintään yhtä tärkeää

Matka alkakoon

Kun kaikki on kunnossa, niin alkaa matkasuunnittelu. Kuten sanottua, aivan halpaa lystiä Everestin valloitus ei ole. Yleisimpien arvioiden mukaan matkaan kannattaa budjetoida vähintään 30 000 euroa. Summa kuulostaa hurjalta, mutta rahaa menee lentoihin, kiipeilylupaan, varusteisiin, yöpymisiin ja monenlaiseen muuhunkin yllättävään, joten matkaan kannattaa varata säästöjä.

Nepaliin löytää lentoja helposti ja kustannukset vaihtelevat 500-700 euron välillä. Mitä aiemmin suunnittelun aloittaa, sen todennäköisemmin löytää lennot edullisesti. Tavallisimmin ihmiset varaavat lennot Katmanduun, ja ottavat jatkoyhteyden sieltä Luklaan, joka on lähempänä Mount Everestin rinteitä. Bussiyhteys Katmandusta on hankala, joten monet päätyvätkin lentämään suoraan Luklaan, maailman pelottavimmaksi lentokentäksi tituleerattu lentokenttä, joka on lähimpänä Mount Everestiä. Nimensä Lukla on saanut kiitoradastaan, joka loppuu tyhjään ilmaan. Luklan kauttakin retkeiltävää riittää: Everestin etelä-seinämän perusleiriin kestää noin reilun viikon.

Toinen vaihtoehto on mennä Jirin kautta. Ensin matkataan Katmandusta kymmentuntisella bussikyydilllä Jiriin, josta alkaa noin kuudesta kahdeksaan päivään kestävä vaellus Luklaan. Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta on tavallaan myös pehmeä lasku Himalajan rinteille, sillä sopeutuminen vaellukseen ja ohueen ilmaan alkaa välittömästi. Optimaalisin aika Everestille kiipeilyyn on toukokuussa, jolloin rinteillä riittääkin tunkua. Kaksi kolmasosaa lähtee liikenteeseen Nepalin puolelta, mutta kolmasosa kiipeää myös Tiibetin pohjoisrinteiden kautta.

Harjoittelemassa Norjassa

Ensialkuun on kuitenkin päätettävä oma lähtötaso. Ole itsellesi realistinen. Kyse ei ole kauppareissusta. Jo aiemmin mainittujen varusteiden lisäksi matkaan kannattaa varata sopivia eväitä Suomesta ja runsaasti seikkailumieltä. Matkanjärjestäjät tarjoavat valmiita matkapaketteja, ja vuoret ovat myös avoinna itsenäisille matkaajille. Järkevät itsenäiset matkaajat vuokraavat paikallisoppaan, joita hieman virheellisesti saatetaan nimittää kantajiksi, sherpoiksi. Todellisuudessa sherpat ovat paikallisia, kokeneita kiipeäjiä, jotka tuntevat alueen ja auttavat ensikertalaisia heidän valloitusurakassaan. Hyvä sherpa on kultaakin kalliimpi, ja ansaitsee kaiken kunnioituksen.

Nepal ja sen rinteet saattavat olla vain lentolipun päässä, mutta todellisuudessa vain ne, jotka ovat valmistautuneita vuorien kutsuun, pääsevät loppuun saakka. Päämäärätietoinen harjoittelu yhdistettynä “vuorihulluuteen” vie lopulta huipulle. Tsemppiä vuoritreeneihin!

 

 

 

 

Vuoden 2019 päätavoite

Erittäin hyvää uutta vuotta 2019 ystävät hyvät! Toivottavasti vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Täällä ainakin on suunnitelmat ensi vuotta varten ollut jo Nepalista paluun jälkeen kovassa vauhdissa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman tarkemmin tämän vuoden päätavoitteestani.

Minne lähden kiipeilemään?

Suuntaan kesäkuussa Pohjois-Amerikkaan, tarkemmin sanottuna Alaskaan ja tavoittelemaan mantereen korkeinta vuorta eli Denalin 6190 metrin huippua. Denali kuuluu yhtenä huippuna Seven Summits -vuoriin eli jokaisen mantereen korkeimpaan huippuun.

Denali valikoitui tämän vuoden vuoreksi hiukan sattumalta. Olin ajatellut ennen Nepalin matkaa, että panostan treenaamiseen 2019 ja käyn ehkä kiipeilemässä Perussa ja Norjassa. Tavoitteena olisi edelleen hankkia uusia tietoja, taitoja ja kokemusta, joista toivottavasti tarvitsen 2020 Everestillä.

Nepalissa kuitenkin retkikunnan johtaja Don, joka on Jenkki ja pääasiassa Alpine Ascents -nimisen retkikuntaoperaattorin opas, puhui reissun alusta asti Denalista ja kuinka upea se on ja kaikkien ihmisten pitäisi kokea se ja kuinka Alaska on hänen mielestään yksi maailman kauneimpia vuoria.

Denalille kiipeäminen

Olen jossain kohti sanonut, että haluan mahdollisesti kiivetä Seven Summits -huiput, mutta päätavoite on kuitenkin seuraavien vuosien aikana Everest. Täksi vuodeksi olin päättänyt, että haluan lähteä reissuun kesällä, koska Nepalin matka muistutti hyvin sen, kuinka rankkaa matkalla voi olla. 8000 metristen vuorien kiipeilykausi Nepalissa on pääosin keväällä, joka tulisi aivan liian nopeasti ja toisaalta syksyn kiipeilykausi venyisi taas liian pitkälle ensi vuotta ajatellen. Kasitonnisilla pystyn kiipeämään vielä tulevaisuudessa monen monta vuotta.

Pakistan oli myös yksi vaihtoehto kesän reissupaikaksi ja ensimmäisen 8000 metrin kiipeäminen siellä. Tätä olin miettinyt ihan ajatuksen tasolla ja makustellut, onko vielä tämä vuosi edes kasitonniselle sopiva vuosi. Haluan kuitenkin antaa kaikkeni ja olla elämäni kunnossa keväällä 2020, jolloin toivottavasti suuntaan Everestille.

Matka kohti Denalia on alkanut – kuva Baruntselta

Miksi lopulta päädyin Denalin matkaan?

Jo kävellessämme alas Baruntselta alkoi ajatus Denalista kypsymään. Juttelin Donin kanssa pari päivää Denalista ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin, joista minulla tuli vain mieleen. Suurin huolen aiheeni oli, että riittäisikö taitoni ja kuntoni Denalille. Don oli vakuuttunut, että hän on nyt nähnyt, miten toimin vuorilla ja hän on aivan varma, että selviän.

Taisin sanoa päivä ennen Luklaan saapumista, että olen päättänyt lähteä Denalille. Soitin kotiin ensimmäistä kertaa ja kerroin, että ensi vuoden vuori on päätetty. Vastaus tähän oli, että se arvattiin kyllä.

Vuoritavoitteeni 2019 Denali – kuva Nepalista

Pidän ajatuksesta, että matkaan lähtee tuttu opas ja tiedän, millainen Don on vuorilla. On ihanaa, että tuntee oppaan ja tietää, mitä edessä on sen suhteen. Don oli avulias, opettavainen, tietyissä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tiukka ja toisaalta huomioonottava Nepalissa, joten uskon hänen olevan aivan elementissään Denalilla.

Keitä muita lähtee reissuun?

No saavuttuani kotiin vaihdoimme yhteystietoja ja pian englantilainen Steve laittoi minulle viestiä. Hän onnitteli Baruntsen huipusta ja harmitteli, kuinka hän lähti kotiin jo Mera Peakin jälkeen. Hän ei ollut tajunnut, että reissulla voisi kiivetä kaksi vuorta ja sama porukka olisi se, joka on Mera Peakillä ja Baruntsella.

Hän myös kysyi, mitä ajattelin kiivetä seuraavaksi ja kerroin Denalista. Muutaman päivän jälkeen sain viestin, että haittaisiko jos hän tulisi samaan retkikuntaan mukaan. Olin tietenkin ilahtunut ja sanoin, että todellakin. Olihan meillä ollut hauskaa Mera Peakilläkin (vaikka Steve oli minua paljon vahvempi ja nopeampi kiipeäjä).

Minä ja Don Nepalissa

Näin sitten tapahtui, että varasimme Denalin retkikuntapaikat ja tapaamme Steven, Donin ja loppuretkikunnan kanssa kesäkuussa Alaskassa. Ihan mahtavaa, sillä tiedän telttakaverini ja oppaan. Voisiko tilanne olla parempi? Enpä usko.

Miten Denali eroaa Baruntsesta?

Denalia sanotaan kovemmaksi vuoreksi kuin Everestiä ja monet kiipeilijät harjoittelevat Denalilla ennen Everestin kiipeilyä. Mistä rankkuus sitten johtuu? No, Denalilla kannetaan kaikki tavarat koko ajan itse. Ei ole siis retkikunnan kantajia perusleiriin, vaan rinkassa ja ahkiossa kulkee kaikki tarvittavat tavarat alusta loppuun.

Denali on myös siinä mielessä tekninen, että reissussa ollaan paljon jäätiköllä ja köysistössä, joka meinaa tietysti jäätikköliikkumisen taitoja tarvittavan ja esimerkiksi railopelastautuminen täytyy olla hyvin hallussa. Tämän lisäksi sääolosuhteet voivat olla korkeuteensa nähden erittäin kylmät ja tähän lisättynä fyysiset haasteet ja korkeus tekevät reissusta varmasti haastavan.

Denali 2019

Denalilla tullaan liikkumaan paljon jäätiköllä

Alkuvuosi tuleekin sisältämään erittäin paljon hyvää, laadukasta ja hyvin mietittyä treenaamista, jolla lähdetään tavoittelemaan Denalin huippua. Olen joka päivä innoissani tulevasta reissusta, mutta samalla tietenkin jännittää tulevat haasteet. Erityisesti valmistautumisesta tulen kirjoittamaan täällä blogin puolella erittäin ahkerasti.

 

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2019?

 

Vuosi 2018 – kiitos seikkailuista!

Vuosi 2018 on ollut yksi upeimmista vuosista sitten moneen vuoteen. Tämä on vuosi, jolloin reissasin yhteensä 75 päivää ulkomailla ja opettelin monen monta uutta taitoa vuorille, vuorilla ja kiipeilystä. Millainen vuoteni on ollut kuukausi kuukaudelta?

Tammikuu

Vuosi 2018 vaihtui vauhdikkaasti Seattlessa hotellihuoneessa yli 30 tunnin matkustamisen ja kellon kääntymisellä täysin väärään suuntaan. Matka kohti Mt. Rainierin jäätikkökurssia oli alkamassa ja siinä kohtaa olikin hiukan epäselvää, mitä muuta vuosi toisi tullessaan kuin Nepalin reissun.

Opin tammikuun aikana paljon jäätiköllä liikkumisesta ja jääkiipeilystä erityisesti Adventure Partnersin jääkiipeilykurssilla Pirunkalliolla. Tammikuu oli myös hiihtoharrastuksen käynnistämiskuukausi, sillä talvi oli tullut myös Helsinkiin.

Asetin myös tavoitteet vuodelle 2018. Nämä ovatkin täyttyneet ja monen monta seikkailua sen lisäksi.

Mt. Rainier -vuori Yhdysvalloissa

Helmikuu

Helmikuu oli aikaa, jolloin olin Suomessa ja treenasin kovaa. Kävin jääkiipeilemässä, varasin seuraavan reissuni Coloradoon, kirjoitin intohimon löytymisestä ja jaoin lukuvinkkejä.

Jääkiipeilyä Pirunkalliolla

Maaliskuu

Maaliskuu oli alkuvuoden yksi vauhdikkaimmista kuukausista, sillä ensin maaliskuussa tuli vuosi täyteen olkaluun murtumasta, tein Firstbeatin Hyvinvointianalyysin, varasin retkikuntapaikan Baruntselle, kirjoitin millaista on olla nainen vuorikiipeilyretkikunnassa ja olin hiihtämässä Levillä.

Leirielämää Aconcagualla

Huhtikuu

Huhtikuu oli upea kuukausi, sillä se alkoi Coloradon reissulla. Kalliokiipeilimme useammassa paikassa, kiersimme kansallispuistoja ja kävimme kuumilla lähteillä.

Jenkkireissun jälkeen palasin suomeen ja tein treenitavoitteet Baruntsea varten. Huhtikuussa täytin myös 25-vuotta ja sen kunniaksi kävimme juoksemassa porukalla Sipoonkorpi Trailin 21 kilometrin polkujuoksukilpailun.

sipoonkorpi trail

Maalissa laskemassa sykettä alas

Toukokuu

Toukokuu oli kotikuukausi, jonka aikana alkoi valmistautuminen Baruntselle ihan tosissaan. Tämä valmistautuminen tarkoitti ensimmäisten varusteiden hankkimista kuten lämpöpohjallisten ja vakuutusten vertailusta.

Kuukauden aikana tuli pyöräiltyä Porvooseen, polkujuostua Nuuksiossa ja Repovedellä. Ehjä treenikuukausi ja valmistautuminen triathlonin perusmatkalle alkoi myös lainassa olleen maantiepyörän avulla.

boulderointia pälkäne

Boulderointia

Kesäkuu

Kesäkuu oli myös treenikuukausi, jolloin kilpailin Vantaa Triathlonissa, valmistauduin jäätikkökurssille Norjaan ja pyöräiltiin Saimaalla upeissa järvimaisemissa.

triathlon

Ai että tykkään pyöräilystä

Heinäkuu

Olin toista kertaa elämässäni Norjassa ja tämä reissu ei varmasti jäänyt viimeiseksi Norjan jäätiköille. Opeteltiin jäätikkökurssilla todella tärkeitä taitoja tulevaisuutta varten ja kiipeilimme Uranostindin ja Store Smorstabbtindin huipulle. Heinäkuun aikana täyttyi myös yksi virstanpylväs kiipeilyn suhteen, sillä ensimmäiset täysin omatoimiset vuoren huiputukset tuli kiipeiltyä Norjassa ja omatoiminen seikkailu sai sitä kautta ison harppauksen eteenpäin.

jäätikkökurssi norja

Kurssin kohokohta: railopelastukset

Elokuu

Elokuussa lähiretkeiltiin Kirkkonummella Meikon ulkoilualueella ja Turun Saaristoreitillä pyöräillen. Tämän lisäksi aloitin valmistautumisen Nuuksio Classicin polkujuoksumaratonia varten.

Tuli myös päivä, jolloin sähköpostiin tuli kirje Baruntsen reissun lähestymisestä ja matkan alkuun oli 60 päivää. Millaisia fiiliksiä oli elokuussa?

meikon ulkoilualue

Meikon ulkoilualueella uimassa

Syyskuu

Epäonnistunut Nuuksio Classic ja paniikki, olenko treenannut ihan liikaa ja ylikunnossa. Syyskuussa lepäsin paljon ja aloitin pakkaamisen Baruntselle. Kirjoitin myös Baruntsen tulevasta matkaohjelmasta ja upouudesta untuvatakistani.

Syyskuu oli myös jännittävä kuukausi, sillä vuoden päätavoite eli Baruntsen kiipeäminen oli edessä ja parin vuoden valmistautuminen oli vihdoinkin kantamassa hedelmää ja konkretisoitumassa oikeaksi reissuksi.

puuttuvat varusteet Baruntselle

Tarkka varustelista ja ohjeet

Lokakuu

Lokakuu olikin jännittävää aikaa, sillä reissu Nepaliin lähestyi ja kirjoitin vuorikiipeilyn kustannuksista ja viime hetken fiiliksistä juuri ennen lähtöä.

Vuorikiipeilyn kustannukset

Nepalissa 2014

Marraskuu

Olin suurimman osan marraskuusta reissussa ja reissun jälkeen kirjoitin matkasta laajasti blogiin. Kohokohtana oli tietenkin Baruntsen 7129 metrin huipun kiipeäminen.

Baruntsen 7129 metrin huipulla

Joulukuu

Joulukuu alkoi vauhdikaasti Islannin matkalla ja sen jälkeen joulukuu onkin mennyt nopeasti ja oikeastaan palautumisella tämän vuoden reissuista.

Kirkufjell nähtävyys Islannissa

Kirkufjell

Huh! Aikamoinen vuosi siis takana. Niin monta upeaa seikkailua, uusia ystäviä, uusia suunnitelmia ja kokemuksia, joita on hyvä muistella kiikkustuolissa. Ensi vuosi tulee olemaan hiukan erilainen, sillä tiedossa on vasta kaksi varmaa reissua, mutta sitäkin enemmän treenaamista 2020 vuotta varten ja kohti Everestiä.

Ihanaa uutta vuotta ja jatketaan vuoriseikkailuja vuoden 2019 aikana!

 

Vuorille haaveileva, älä tee näitä virheitä harjoittelussa

Vuosi 2018 alkaa olemaan taputeltu ja tässä kohtaa vuotta on hyvä vilkaista taaksepäin ja miettiä, mitä tästä vuodesta olisi hyvä oppia tulevia vuosia varten. Mt. Rainierin reissu, Levin hiihtoreissu, Coloradon kiipeilyt, Norjan jäätiköt ja viimeisenä Baruntsen reissu Nepalissa ovat opettaneet tänä vuonna monen monta oppia. Paljon olette te lukijat toivoneet, että kirjoittaisin harjoittelusta ja treenaamisesta.

Treenaaminen on yksi iso asia, johon vuorikiipeilyssä pystyy itse vaikuttamaan. Nepalissa eräällä miehellä kiipeilymatka loppui huonon kunnon takia ensimmäisen viikon aikana ja mietin silloin hiljaa mielessäni, että miksi ihmiset eivät treenaa jos he ovat lähdössä kalliille vuorikiipeilymatkoille. Olen aina itse ajatellut, että kunnosta homma ei ainakaan saisi jäädä kiinni.

Sauvakävely on yksi paras tapa harjoitella peruskestävyyttä

Pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen olenkin tämän vuoden aikana keskittynyt treenaamaan ja tämä vuosi on ollutkin treenien kannalta yllättävänkin puhdas ja ehjä. Toki myös innostuneena on tullut treenattua paljon ja melko kovaa ja näistä havainnoista kirjoittelin aiemmin syksyllä.

Baruntsen reissu oli myös treenaamisen suhteen erittäin opettavainen matka, sillä heikkoudet tulivat matkalla nopeasti esiin. Voimatasot ovat kasvaneet tämän vuoden puolella mukavasti ja kesän alussa tehty 10 viikon voimaohjelmointi antoi erittäin hyvän pohjan kiipeilylle. Isoimmat haasteet tulivatkin esille matkalla siitä, että sykkeiden pitäisi pysyä maltillisena.

Kun reissussa ollaan useita viikkoja ja lähes joka päivä liikutaan, korostuu peruskestävyyden merkitys ja kyky palautua tehokkaasti. Olin treenannut koko vuoden liian kovaa ja käytännössä jättänyt välistä peruskestävyysharjoitukset. Tästä oli seurannut se, että vauhtikestävyyskunto oli kasvanut, mutta pian palautumisen kanssa tuli ongelmia ja olo oli jatkuvasti tukkoinen. Miten huomasin tämän sitten reissulla, niin siellä sykkeet lähtivät todella helposti nousuun ja vauhti, jolla pystyin liikkumaan oli todella maltillista ilman sykkeiden nousua.

Mikäli haaveilet vuorikiipeilystä, älä tee treenaamisessa näitä virheitä

Millaisia asioita olen sitten oppinut tämän vuoden aikana treenirintamalle? Määristä, kärsivällisyydestä, voimasta, lepäämisestä ja ennen kaikkea pohjan eli peruskestävyyden rakentamisesta.

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Tapaninpäivän pk-lenkki Nuuksiossa

  1. Jätät treenit välistä

Tätä ohjetta ei edes tarvitse perustella. On sanomattakin selvää, että vuorikiipeily vaatii hyvää kuntoa, mutta myös henkistä jaksamista. Kunto on kuitenkin asia, johon on suhteellisen helppo vaikuttaa. Älä anna siis kunnon olla syy, miksi et pääse vuoren huipulle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun täytyy olla huippu-urheilija vaan panosta siihen, että olet sellaisessa kunnossa, millä pystyt liikkumaan useita päiviä putkeen. Määrä ei myöskään korvaa laatua, joten panosta laatuun jos aika on vähissä ja tee asioita, jotka vievät kohti tavoitettasi.

  1. Panostat vain kovatehoisiin treeneihin

Tämä on isoin asia, jonka muuttaisin vuoden 2018 treeneistä. Olisin paljon fiksumpi ja laskisin tehoja ja lisäisin sitä pitkäkestoista peruskestävyysharjoittelua reilusti enemmän. Ilman kovaa peruskestävyyspohjaa myös kovatehoisten treenien hyöty saattaa mennä osittain hukkaan ja tulokset nousevat vasta kunnollisella peruskestävyyskaudella.

Tällä hetkellä olen esimerkiksi itse nostanut peruskestävyysharjoittelun määrää reilusti aiemmasta. Peruskestävyyden parantamiseen tulen myös keskittymään ennen seuraavaa reissua, sillä tavoitteena on rautainen peruskunto, jolla pystyy tekemään pitkiä kiipeilyreissuja ja palautumaan tehokkaasti pitkistäkin päivistä.

Huomasin peruskestävyyteni heikkouden Nepalissa nopeasti, sillä minulla oli aikamoinen työ pitää sykkeet maltillisina. Sydämen lyöntitheys kasvaa hapen vähentyessä, joten pienetkin ylämäet (joita vuorikiipeilyssä on tietysti melko runsaasti) aiheutti sykepiikin ja vauhtia, jolla käveli täytyi hidastaa todella reilusti. Tuntui, että vauhti olisi voinut olla kovempaakin, jos vain peruskunto olisi ollut vieläkin kovempi ja kapasiteettia olisi löytynyt enemmän.

peruskestävyys

Nuuksiossa lenkillä

  1. Unohdat levätä ja palautua

Monilla riittää motivaatiota treenisaleille ja lenkkipolulle, mutta palautumista laiminlyödään oikein huolella. En ole itsekään palautumisin paras esimerkki, mutta viimeisen parin kuukauden aikana olen saanut monta uutta työkalua palautumisen tarkkailuun ja olen alkanut vaalimaan erityisesti yöunta aktiivisemmin. Saatoin jossain kohti valvoa iltaisin tehden töitä, mutta tällä hetkellä pyrin pitämään huolta siitä, että arkena puhelin on kiinni 21:30 ja olen sängyssä jo valmistautumassa nukkumiseen.

  1. Harjoittelet kaikkea muuta paitsi sitä, mitä oikeasti tarvitset

Tähänkin virheeseen olen sortunut, sillä välillä on ollut vain niin mahtavaa mennä ja urheilla kaikenlaista mahdollista. Välillä on hukkunut hiukan ajatus, että mitä näillä treeneillä oikein ajetaan takaa ja mikä on lopullinen tavoite. Tätä joudun kyllä muistuttelemaan jatkuvasti itselleni, sillä varsinkin peruskestävyysharjoitukset lipsahtaa helposti kovemmiksi ja menetän voimia samaan aikaan saamatta optimaalista tulosta treeneistä.

Tsemppiä kaikille vuorille treenaaville ja tuleva vuosi tuo uutta tullessaan myös treenirintamalla!

Vinkit makuualustan huoltoon

Kirjoitin viimeksi paluusta kotiin ja siitä, kuinka yksi oleellinen osa paluuta on kiipeilyvarusteiden huoltaminen ja käytännössä siis ihan jokaisen varusteen puhdistaminen kunnolla ja huolella. Laitoin Instagramin puolella storyyn kuvaa, kuinka puhdistin Exped 9M -makuualustaani ja sen myötä useampi ihminen kysely puhdistusvinkkejä.

Tässä artikkelissa kerron, miten puhdistan omat makuualustani aina reissujen jälkeen. Makuualustan puhdistamisesta löytyy Googlesta melko vähän tietoa, joten nämä vinkit ovat itse opittuja kokemuksen kautta ja todettu parhaaksi. Olen puhdistanut tämän vuoden kiipeilyreissujen jälkeen alustat juuri tällä tavalla ja puhdasta on tullut jokaisella kerralla. Eikä alustat ole mennyt pilalle.

Exped 9 M -makuualusta

Minulla on vuorilla mukana siis Exped 9M -untuvamakuualusta, jossa on integroitu pumppu makuualustassa kiinni. Minulla on ollut makuualusta käytössä jo vuodesta 2015 ja en vaihtaisi patjaa kyllä pois. Se on lämmin, sillä makuualustan sisällä on 250 grammaa untuvatäytettä ja R-arvo on 8.0.

R-arvo kertoo makuualusta lämmöneristävyydestä ja ilmeisesti arvo on lähtöisin Jenkeistä ja erityisesti rakennusalalta. Nyrkkisääntönä voidaan arvon kanssa pitää sitä, että mitä korkeampi R-arvo makuualustalla on, sen lämpimämpi makuualusta myös on. Olen huomannut, että hyvällä makuualustalla voi pelastaa paljon ja lämpimän makuualustan kanssa ei tarvitse kaveriksi niin lämmintä makuupussia. Mikäli palelet helposti nukkuessa niin kuin minä, niin suosittelen hankkimaan tämän Expedin alustan. Nepalissa ja Aconcagualla käytin alustan alla perinteistä solumuovialustaa, joka tekee yhdistelmästä vielä lämpimämmän. En palellut kummallakaan reissulla öisin.

Viisi viikkoa teltassa, syömisen, juomisen ja kaiken puuhailun jälkeen makuualusta alkaa näyttämään aikamoiselta. Oma makuualustani oli ihan järkyttävän näköinen saapuessani Suomeen ja sehän tarkoittaa sitä, että alusta täytyy puhdistaa kunnolla. Nyt kuitenkin oman haasteensa puhdistamiseen tekee se, että alustassa on untuvaa, joten vesipesun kanssa pitää olla tarkkana, ettei koko alusta kastu läpimäräksi ja samalla myös kaikki untuvat patjan sisällä. On myös tärkeää pitää huolta siitä, ettei pumpun sisälle joudu vettä.

Vinkit Exped 9M -untuvamakuualusta puhdistamiseen

Näillä vinkeillä saat makuualustan kuin makuualustan puhtaaksi seikkailujen jälkeen ja alusta on säilössä puhtaana seuraavaa reissua varten.

Exped Downmat 9M pesu

Ensimmäisessä vaiheessa makuualustan pesu

  • huuhtele alusta kevyesti lämpimällä vedellä
  • ota puhdas tiskirätti ja osta esimerkiksi Ruohonjuuresta sappisaippuaa
  • kastele rätti ja hiero rättiin sappisaippuaa
  • puhdista kasteltu makuualusta sappisaippuaisella rätillä
  • huuhtele patja heti
  • anna kuivua ilmavasti täysin kuivaksi
  • säilö patja ilmavasti.

Makuualustan huoltaminen on osa retkeilyvarusteiden huoltamista ja suosittelen tekemään tämän joka kerta, kun makuualustaan on tullut tahroja. Itse yleensä suosin puhdistamista pidempien reissujen jälkeen ja yhden yön matkojen jälkeen saatan puhdistaa vain yksittäiset tahrat samalla tekniikalla pois.

Exped Downmat 9M makuualusta

Sappisaippuaa ja tiskirätti

Varusteiden huoltaminen kasvattaa käyttöikää

On sanomattakin selvää, että kalliita retkeilyvarusteita kannattaa säännöllisesti huoltaa. Hyvä ja huolellinen huoltotyö nimittäin kasvattaa varusteiden käyttöikää reilusti. Olen huomannut, että varusteiden huoltaminen ei voisi kiinnostaa pätkääkään reissujen jälkeen, mutta vaiva säästää myös pitkässä juoksussa rahaa.

Exped 9M Downmat -makuualusta

Pyyhkimisvaihe rätillä makuualustaan

Luottovarusteista en haluaisi luopua, koska uusien vaelluskenkien sisäänajo tai pilaantuneen takin ostaminen ja testaaminen on pidempi työ kuin nykyisten hyväksi todettujen varusteiden huoltaminen. Vaiva maksaa siis myös aikaa uusien luottovarusteiden etsimiseltä.

 

Vuorikiipeilijän kotiinpaluu

Lähes kaksi ja puoli vuotta valmistauduin Baruntsen reissua varten. Matka sinänsä itse reissuun oli aikamoinen tarina jo itsessään, mutta nyt tämän vuoden päätavoite on täytetty. Henkinen erävoitto on saavutettu vuorilla ja tietynlainen apina on pois selästä. Miltä nyt tuntuu?

Ensinnäkin viimeisen muutaman viikon aikana on ehtinyt lähinnä selviytymään työpöydällä olleista todo-taskeista ja miettimään, että mitä kaikkea on jäänyt pitkän reissun aikana hoitamatta. Kuitenkin samaan aikaan olen alkanut jo miettimään tulevaa vuotta ja vuotta 2020, jolloin tarkoitukseni on kiivetä Everestin huipulle.

Reissusta kotiin palaaminen on ollut itselleni aina tosi haastava vaihe koko prosessista. Matkahan ei ole vain itsessä reissussa oleminen, vaan se alkaa suunnittelulla, valmistautumisella, itse reissulla ja jatkuu kotiinpaluuvaiheeseen. Kaikilla vaiheilla on tietysti oma tarkoituksensa ja ajattelin nyt avata hiukan lähemmin teille, millaiset kotiinpaluurutiinit minulla on.

Arkea Helsingissä

Kyllä, minulla on kehittynyt varsinkin viimeisen vuoden aikana tietynlaiset rutiinit reissusta palaamiseen. Tämä helpottaa arkeen paluuta ja sitä, että saa arjen niin sanotusti taas käyntiin. Itsellä ainakin nämä rutiinit helpottavat paluuta erityisesti henkisesti, sillä tiedän sitten tasan tarkkaan, mitä aion tehdä ensimmäisenä kotiin palatessa.

Yksi tärkeä asia on se, että kotona olisi mahdollisimman pian jääkaapissa paljon erilaisia kasviksia ja hedelmiä. Lähes 100 % reissusta himoitsen kylmiä hedelmiä ja niiden syömistä. Jääkaapissa olleita omenoita, mandariineja, salaatteja, kurkkua, tomaatteja ja porkkanoita. On tärkeää täyttää siis jääkaappi kaikella suussa rouskuvalla ruualla.

Aloitan paluun myös aina ensimmäisenä laukkujen purkamisella. Siis ihan ensimmäisenä kaikki laukut auki ja yleensä pyykkiin päätyy ihan kaikki reissussa mukana olleet vaatteet. Lajittelen pyykit ja sitten vain liukuhihnalla pyykkien pesu ja kuivaus.

Untuvatakit ja makuupussin vien yleensä pidempien reissujen jälkeen pesulaan pesetettäväksi, sillä pesujälki on todella paljon parempi asiantuntevassa pesulassa. Maksan mielusti kalliiden vaatteiden pesusta kuin nypin linttaan menneet märät untuvavaatteet takaisin kuohkeaksi pesun jälkeen. Kotiinpaluupäivänä vien vaatteet Pyykkipoika-nimiseen pesulaan, jossa työntekijät jo tuntevat minut ja ensimmäinen kysymys tiskillä on: “missä olet tällä kertaa ollut?”.

Vuorikiipeilijä kotona

Pesulan jälkeen olen aina varannut hierojan ja käyn hierotuttamassa yleensä jalat. Tämä on myös traditio ennen reissua, sillä käyn usein hierojalla myös ennen matkalle lähtöä. Reissun jälkeinen hieronta on palkinto, joka odottaa kun pääsee kotiin. Olen käynyt jo pidemmän aikaa samalla hierojalla ja on kiva päästä juttelemaan tutun kanssa reissusta ja reissukuulumisista.

Epämieluisin tehtävä kotiinpaluussa on kaikkien tavaroiden huoltaminen, kuten makuualustan peseminen ja kuivattaminen, kenkien peseminen ja vahaaminen ja tavaroiden pakkaaminen alas kellariin. Ihan inhokkijuttuja! Mutta osa reissaamista ja nämäkin täytyy vain hoitaa.

Onneksi kotiinpaluuseen kuuluu myös paljon nautintoa, kuten omaan sänkyyn pääseminen. Puhtaat vaatteet, suihku, ruokaa ja mahdollisuus olla läheisten kanssa. Ei nämä ole ollenkaan hassuja juttuja ja reissussa on tietysti näitä myös tullut ikävöityä.

Nyt olen ollut kotona jo useamman viikon Nepalista paluun jälkeen ja hoitanut kaikki kotiinpaluurutiinit. Sen jälkeen on tietysti alkanut seuraavien seikkailuiden suunnittelu ja suunnitelmien tekeminen tulevaa vuotta varten. Kirjoittelen tulevista matkakohteista myöhemmin lisää.

On ollut ihana olla kotona ja ladata akkuja tulevaa treenitalvea varten ja seuraavia haasteita kohti. Paljon on tehtävää tuleville reissuille ja olen todella innoissani tulevista kuukausista, sillä edessä on pääasiassa treenaamista ja tavoitteellista tekemistä kohti Everestiä ja ensi vuoden vuoria varten. Tein useamman eri oivalluksen myös liittyen treenaamiseen reissussa, joten avaan näitä ajatuksia myös tulevina viikkoina teille lukijoille.

Ihanaa torstaitaita lukijat!

 

Artikkeleita Baruntselta

Nyt on vihdoin Baruntsen reissukirjoitukset takana. Tämän jälkeen olen ajatellut käsitellä, mitä kaikkea opin itsestäni, varusteista ja kiipeilystä yleisesti. Jos teillä on toiveita näihin aiheisiin, niin pistä kommentti tai minulle sähköpostia, niin käsittelen toiveaiheita myös täällä blogin puolella.

Todella paljon on tullut kysymyksiä erityisesti varusteisiin liittyen ja matkaan muutenkin. Montaa aihetta olen ehtinyt ruotimaan myös täällä blogin puolella ja ajattelin kerätä tähän artikkeliin vielä kootusti, mistä löydätte kaikki suosituimpia juttuja viimeisen vuoden ajalta liittyen Baruntsen kiipeämiseen.

Valmistautuminen ja pakkaaminen

The North Face takki vuorikiipeilyä varten

Paksu untuvatakki Baruntselle

Varustelista Baruntselle

 

Treenaaminen

Tätä varten harjoiteltiin

 

Mera Peak ja Baruntse

Teltassa Mera Peakillä

Teltassa ennen Mera Peakiä

Rukouslippuja Baruntsen perusleirissä

Baruntsen perusleiri

Matkalla kohti Baruntsen perusleiriä

Baruntsen perusleiri

Baruntsen perusleiri 5400 metrin korkeudessa

Tunnisteella Baruntse, Treeni ja Välineet löytyy lisää juttuja Baruntsesta, vuorikiipeilystä ja valmistautumisesta vuorikiipeilyä varten. Minua haastateltiin myös W8 Podcastiin ja jakson löydät täältä!

Baruntsen huiputuspäivä

Olimme Nepalissa ensin trekannut Khareen, kiivennyt Mera Peakin, siirtynyt Baruntsen perusleiriin ja viimeisenä yläleireihin, joihin olimme jääneet useammaksi päiväksi jumiin. Lopulta sää alkoi muuttumaan suotuisempaan suuntaan ja sääikkuna alkoi aukeamaan. Lähtisimme yrittämään Baruntsen huipulle kiipeämistä. Millainen huiputuspäivästä lopulta tuli?

Aamuyön kylmät tunnit

Heräsimme yhdeltä yöllä 7.11.2018 ja sääennusteen mukaisesta 100 km/h myrskytuulet olivat laantuneet. Teltassa oli hiljaista ja monen päivän odottelu oli ohitse. Jo edellisenä iltana myrskytuuli oli alkanut laantumaan ja odottavainen fiilis kasvamaan. Ilta oli minulle jännittävä ja hermotunutta aikaa, sillä pitkä odotus oli pian loppumassa. Oli koko ajan ollut luottavainen olo omiin kykyihin, mutta epäilyksen hetkiäkin oli ollut.

Kellon soidessa olin nukkunut pari tuntia ja nähnyt pari todella outoa unta. En ollut ihan varma olinko levännyt vai en, mutta tässä kohtaa sillä ei enää ollut väliä. Kahdelta lähtisimme kiipeämään. Aloin pukemaan vaatteita päälle: kaksi kerrastoa, untuvahousut, kaksi untuvatakkia, valjaat, ylävuoristokengät, pipo, kypärä ja isot tumput. Ihmettelin, kun Matka-Mikko ei alkanut raivokkaasti pukeutumaan teltassa ja kävi ilmi, että hänellä oli tullut huono olo yön aikana ja hän jäisi leiriin, sillä noin korkealle huonovointisena ylös lähteminen ei olisi turvallinen idea.

Matkalla huipulle, kuva: Don Wargowsky

Lopulta kahdelta yöllä liikkelle lähdin minä, retkikunnan johtaja Don ja kolme Sherpaa, joista kaksi kiipeäisi edellä laittaen köydet huipulle ja yksi minun takanani. Sherpat vitsaili lähtiessä, että onko kaikki mukana ja erityisesti kamera. No olihan se, mutta kaikista eniten läsnä oli jännitys. En muista, milloin viimeksi minua olisi jännittänyt niin paljon kuin muutama minuutti ennen lähtöä. Olin arvellut, että edessä olisi elämäni rankin päivä, mutta en ollut tajunnut kuinka rankkaa todellisuudessa kiipeily 7000 metrissä on.

Lähdimme rauhassa kävelemään ylämäkeen ja Don sanoi minulle, kuinka tämän päivän aikana olisi tärkeää mennä omaa kiipeilyvauhtiani. Ei haittaisi, vaikka en pystyisi olemaan yhtä nopea kuin miehet ja päivän onnistumisen kannalta voin ottaa rauhassa omia taukoja. Pian ylämäki alkoikin ja sen jälkeen ei juuri tasaisella liikuttu.

Koko aamuyö kiivettiin kiinteissä köysissä, joka tarkoittaa sitä, että valjaat ovat päällä ja valjaissa on kiinni nousukahva sekä lehmänhännällä safty ja näillä kiinnittäydytään aina köyteen. Jumari kulkee ylöspäin ja siihen voi varata koko painon. Seinät olivat 40-90 % asteisia ja maasto vaihteli todella jyrkästä erittäin jyrkkään. Jokaisella ankkurilla tunsin, kuinka voimat vähenivät koko ajan ja jouduin ottamaan minuuttien taukoja vaihtaessani köydestä toiseen.

Don huusi minulle jossain kohti, että yritä vaihtaa tahtiasi siten, että otat kunnon asekeleen ja sen jälkeen reilusti syvää henkeä. Olin tätä ennen töpöttänyt tasaisesti pieniä askeleita eteenpäin ja tahdin muutos helpotti oloani. Aloitin ottamaan yhden askeleen ja kolme syvää hengitystä ja siitä tulikin minulle sopiva tahti ylämäkeen. Välillä täytyi ottaa neljä tai jopa viisi puuskutusta.

Lähellä 7000 metriä, kuva: Don Wargowsky

Yöllä päässäni ei liikkunut juurikaan mitään muuta kuin, että yksi askel kerrallaan. Tavoitteeni oli päästä aina ankkurilta toiselle, sillä tiesin voivani pitää pienen tauon ankkurilla. Tauko motivoi jatkamaan ja toiveikkaana aina katsoin ylöspäin, kun näin Donin odottavan ankkurilla minua. Jokainen tauko oli tarpeeseen, sillä kiipeily muuttui koko ajan myös raskaammaksi.

Pimeys tekee sen, että kiipeillessä ei juuri näe, minne on menossa. Tuijottelee omaa otsalampun valoa, katsoo välillä ylös edellä menevää kiipeilijää ja pääasiassa on täysin omien ajatusten vallassa. Tässä kohtaa on mielestäni mielen kanssa kaikista haastavinta, sillä tyhjiin ja rankkoihin ajatuksiin sekoittuu kaiken lisäksi myös kylmyys. Vaikka tuuli oli laantunut, niin silti pakkasta oli –37 astetta.

Minulla oli haasteita saada isot tumput kädessä termospullostani juotavaa ja hanskan ottaminen pois kädestä palellutti sormia. Lopulta join siis todella vähän yön aikana, mutta sormiani palelsi ihan reilusti. Chhawang Sherpa, joka käveli takanani koko huiputuspäivän, yritti välillä lämmittää sormiani ja tsemppasi jokaisella ankkurilla jatkamaan. Jotenkin sydän ihan sulaa tuosta nappisilmästä ja siitä, miten pyyteettömästi hän pysyi takanani koko päivän.

Aurinko alkoi nousemaan kuuden aikaan, jolloin olimme kulkeneet neljä tuntia ja näky oli upea. Ensin taivas muuttuu tummansiniseksi ja sinisen väreihin alkaa nousemaan horisontista keltaista, oranssia ja 6:30 ensimmäiset auringonsäteet nousevat ylös. Auringon tullessa rupeaa myös tajuamaan, missä sitä onkaan. Korkeammalla kuin suurin osa lähellä olevista huipuista ja näky on henkeäsalpaava. Aurinkoa alkaa lämmittämään ja pimeys on viimein ohi.

Olin väsynyt ja keskittynyt vain ottamaan yhden askeleen ja kolme syvää hengitystä. Kuvia tuosta upeasta auringonnoususta löytynee siis vain pääni sisältä aivojen kovalevyltä, mutta muistan ne aivan varmasti kiikkustuolissakin. Kiipeily oli todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti ja tuntui, että tsemppaan joka askeleelta. Pahinta oli se tunne, että en meinaa saada happea. Pysähtyminen helpotti asiaa, mutta liikkeen tuottaminen oli todella raskasta. Raskainta, mitä olen ikinä tehnyt.

Baruntsen huipulle matkalla, kuva: Don Wargowsky

Don huusi minulle auringonnousun aikaan, että Anni sä olet ainoa nainen tässä maailmassa, joka näkee tämän auringonnousun tästä paikasta. Ja niin olinkin ja lopun elämää kiitollinen noista tsempeistä, sillä ne saivat minut ottamaan taas seuraavan askeleen kohti seuraavaa ankkuria. Tässä kohtaa kiipeilyä sitä ei juuri mieti edes huippua vaan vain seuraavaa liikettä.

Luovuttamisen hetki 7000 metrissä

Pääsimme lähes 7000 metriin, johon asti Sherpamme olivat etukäteen käyneet laittamassa köydet. Tästä eteenpäin köydet täytyisi laittaa ylös huipulle. Tässä pisteessä jouduimme myös odottamaan.

Seisoimme 7000 metrissä puoli tuntia ja vaikka päällä olivat kaikki vaatteet, niin silti odottaminen aiheutti palelua. Sherpat tekivät vaarallista ja kovaa työtä edessä olevan jyrkän seinämän ääressä kiiveten liidaten seinää ylös. Haastavassa kohdassa aikaa kului ja rupesin epäilemään, että onko minulla mahdollisuuksia huipulle pääsemiseen.

Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin, palelsi kokonaisvaltaisesti ihan joka puolelta kroppaa ja vaikka näin huipulle, niin tiedostin myös kuinka huipulle olisi vielä lähes kaksi tuntia matkaa. Tämä oli myös sama kohta, jossa Stuart oli kääntynyt kolme vuotta aiemmin alas samasta syystä. Väsymys alkoi painaa ja tunsin olevani todella väsynyt, olisin oikeasti halunnut vain kuumaan saunaan ja nukkumaan.

Yksi askel ja kolme syvää hengitystä, kuva: Don Wargowsky

Sitten tuli se hetki, jolloin sanoin, että en ole varma jaksanko huipulle. Don ja Chhawang Sherpa oli kanssani ja Don antoi juotavaa ja tsemppasi, että me pääsemme kyllä huipulle. Odotimme ja tuntui, että väsymys vain valtaa minut ja näen, kuinka mahdollisuuteni huipulle pääsemisestä hupenee. Kaiken lisäksi palelsi niin paljon, että hytisin seisoessani rinteessä.

Seuraavaksi kysyin, että kauan tästä menee huipulle ja kauankohan Sherpoilla kestää laittaa köydet. Ymmärsin, etten pystyisi odottelemaan enää kylmässä ja jos köysien laittamisessa kestäisi, minun mahdollisuuteni huipulle pääsemiseksi olisi siinä. Tämä on aika karu kohta olla, sillä kova valmistautuminen muuttuu sillä hetkellä turhan tuntuiseksi.

Don sanoi, että hän soittaisi radiopuhelimella pääsherpallemme Jambulle, mutta hän oli ollut myös kipeänä ja menettänyt äänensä. Don kiipesi jyrkän seinämän ylös kysymään Jangbolle, että kauan kestää huipulle ja miten köysien laittamisen laita on. Seinämän päältä Don huutaa: “Anni, se on täysin sinun päätös ja tuen sinua, missä tahansa päätöksessä. Tuen sinut myös huipulle. Tästä on kuitenkin 1,5 tuntia huipulle ja Sherpat ovat vetäneet köysiä jo pari ankkuria eteenpäin. Tämä on viimeinen jyrkkä kohta ennen huippua. Mitä tehdään?”

Tieto siitä, että edessä ei olisi odottamista, vaan suoraan kiipeäminen huipulle helpotti. Vaikka olin jo sanonut, että käännyn alas. Silti Don sai minut tsemppaamaan ja päätin, että kiipeän ylös. Lähdimme Chhawang kanssa jyrkälle seinälle ja voin kertoa, että se ei ollut viimeinen kohta. Jyrkkyyttä vielä riitti tuonkin seinän jälkeen.

Viimeiset metrit huipulle

Matka luovuttamispisteestä huipulle kesti lopulta kaksi tuntia ja jyrkkyyttä riitti. Jätimme reppuni odottamaan eräälle ankkurille, joten minun ei tarvinnut kantaa reppua ylös asti. Tämä oli hyvä päätös, sillä en ollut muutenkaan saanut juuri syötyä tai juotua yön tai aamun aikana.

Näin koko ajan huipulle ja tuntui, että sinne on loputtoman pitkä aika. Viimein näin, kuinka Sherpoista kaksi seisoi jo huipulla. Olimme pitäneet viimeisen tauon puoli tuntia ennen ja sopineet, että seuraavaksi pysähdytään huipulle. Koko matkan Don ja Chhawang oli kanssani ja viimein 11:20 astuimme Baruntsen korkeimmalle kohdalle.

Baruntsen 7129 metrin huipulla

Fiilis oli sekainen, sillä olin kyllä todella väsynyt, mutta huipulle astuessa adrenaliinipiikki poisti kaiken väsymyksen. Istuin huipulle ja halasimme kaikkien kanssa, olihan pitkä aamu takana. Kiitin Donia ja Sherpoja siitä, kuinka upeaa työtä he olivat tehneet ja miten paljon arvostan sitä, että he tekivät kaiken työn vain sitä varten, että pääsisimme huipulle. Oli kyllä niin kiitollinen olo, että itku meinaa tulla tälläkin hetkellä tuota hetkeä miettiessä.

Soitin satelliittipuhelimella kotiin itkien, että olen täällä huipulla nyt. Otimme kaikista kuvat huipulta ja juhlimme hiukan saavutustamme. Sherpat ovat kyllä ihania tyyppejä ja aidosti innoissaan, kun pääsimme onnistuneesti huipulle.

Matka takaisin leiriin

12:00 lähdimme kohti toista yläleiriä ja ennen lähtöä Don sanoi minulle, että muista vielä skarpata, sillä nyt alkaa vaikeampi osuus tästä kiipeilystä. Laskeutuminen on haastavampaa, rankempaa ja selkeästi hetki, jolloin täytyy koko ajan skarpata.

Olin yllättynyt, kuinka rankkaa myös laskeutuminen oli ja jouduin taas ottamaan jokaisella ankkurilla tauon ja tasaamaan hengistystäni. Matka alas sisälsi laskeutumista kasilla ja laskeutumista köydessä kiinni, mutta ilman kasia. Tosi rankkaa, mutta silti paljon nopeampaa kuin kiipeily ylös.

Chhawang Sherpa

Kakkosleiriin pääsimme 12 tuntia myöhemmin. Onnellisena ja väsyneinä, mutta tietoisina myös siitä, että joutuisimme vielä laskeutumaan saman päivän aikana takaisin perusleiriin. Aikataulumme laskeutumiseen oli tiukka sen takia, että olimme odottaneet sääikkunaa huipulle niin monta päivää yläleirissä.

Lopulta söimme nuudelikeitot leirissä ja pakkasimme tavarat. Lähdimme laskeutumaan kohti perusleiriä ja pääsimme takaisin leiriin pimeän tullessa, olimme liikkumaan vuorokauden aikana 17 tuntia ja en ollut ikinä aiemmin ollut niin väsynyt kuin päästessä perusleiriin. Vaihdoin puhtaat vaatteet, yritin syödä illallista ja nukahdin yhdellä silmäyksellä telttaan. Onnellisena, uupuneena ja epäuskoisena, että minä oikeasti tein sen.