Artikkelit

Käden ensimmäinen tarkastus

Kävin tänään käpäläni kanssa ensimmäisessä tarkastuksessa tai siis fysioterapiassa. Nyt on reilu kolme viikkoa siis leikkauksesta kulunut ja tässä kohtaa vähän mittailtiin ja katsottiin, miten paraneminen on lähtenyt käyntiin.

Fysioterapeutin ensimmäiset sanat olivat: ”ainakin mitellan ottaminen pois ja takin riisuminen onnistui paremmin kuin lähtiessä sairaalasta. Täällä lukee, että olit todella kipeä.” Kyllä, näinhän se juurikin oli.

Tällä hetkellä käsi taittuu 130 asteen kulmaan  ja suoristaessa se jää noin 10 astetta suorasta kädestä vajaaksi. Liikkuvuus on siis käytännössä niin hyvä kuin  se tässä kohtaa voikin olla. Fyssarilta siis täydet pisteet tähän kohtaan. Kipulääkkeiden määrä on sairaalasta lähdön jälkeen vähentynyt koko ajan tasaisesti ja se on jo hyvä merkki siitä, että paraneminen on käynnissä ja kädessä olevat kivut hallittavissa.

Uusina liikkeinä sain makuuasennossa ojentajan koukistuksen ja ojennuksen ja pehmeän pallon puristamisen nyrkkiin. Eipä vielä kovin kummoisia jumppia, mutta sentäs jotain uutta. Tähän mennessä olen saanut koukistaa kyynärpäätä, liikuttaa kättä ylös ja alas ja liikuttaa olkaniveltä.

Seuraavan kerran näen fysioterapeuttia toukokuun loppupuolella, jolloin myös kädestä otetaan röntgen-kuva ja tapaan käden leikanneen lääkärin. Tässä kohtaa, jos luutuminen on lähtenyt normaalisti käyntiin, saan sitten uusia harjoituksia ja kättä aloitetaan kuormittamaan ahkerammin pienien painojen ja vastuksen avulla.

Yksi isoin ongelma tällä hetkellä kädessä on se, että mitellan ja siitä seuraavien huonojen asentojen vuoksi oikean käteni olkapää ja erityisesti hartia on lähes koko ajan aivan tulessa. Olkapää kääntyy eteenpäin ja hyvää ryhtiä on hyvin haastava pitää yllä.

Tätä varten maanantaina minulle laitettiin kinesioteippiä, jonka tarkoitus on vähentää kipua tuossa hartian ja olkapään alueella. Teippi on toiminut moneen vaivaan tässä moneen otteeseen ja apua haetaan teipistä tälläkin kertaa.

Fyssari meni tosiaan hyvin, mutta eihän sieltä vielä tullut mitään suuria lupia tehdä mitään ihmeellistä. Tämähän oli sinänsä jo tiedossa, sillä minulle kerrottiin jo sairaalassa kuntouttamisen prosessista ja siitä, miten hommat tulee lähiviikkoina etenemään.

Näillä ohjeilla jatketaan nyt muutamat viikot ja odotan jo seuraavaa käyntiä, sillä silloin käden luutumisesta jo tiedetään huomattavasti enemmän kuvien perusteella.

Valonkajastusta tunnelin päässä

Tänään 11 viikkoa eturistisiteen leikkauksesta. Aika on mennyt kyllä tosi nopeaa, sillä alku oli hieman hankalaa kaikkine varoitteluineen ja rauhallisuuksineen.

Perjantaina kävin fysioterapiassa. Viimeistä kertaa todennäköisesti, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jalan liikkuvuus on nyt lähes normaali. Edelleen ääriasentoon venyttelyä voisi ja pitäisi tehdä viikottain. Nyt jalkoja aloitetaan hermottamaan polvennostojuoksuilla, koordinaatiojuoksuilla ja hallituilla hypyillä.

Keskusteltiin fyssarin kanssa pitkään siitä, tarvitsenko enää käyntejä. Hänen vastaus kysymykseen oli, että minun ongelma on lähinnä se, että teen liikaa kun suurinta osaa asiakkaista täytyy kontrolloida usein, jotta he tekevät läksynsä. Katsellaan tilannetta sitten uudestaan ensi vuoden puolella.

Sitten puhuttiin pitkään mun hermoilusta, jos jalassa on mitä tahansa tuntemuksia. Niistä hermoiluista tulisi pikku hiljaa päästä eroon, sillä mitä enemmän jalkaa miettii sen enemmän se hallitsee elämää ja jotta päästäisiin niin sanotusti normaalitilanteeseen, niin jalka täytyisi unohtaa ja kaikki operaatiot. Se onkin helpommin sanottu kun tehty, sillä olen ollut tähän hetkeen mennessä aika kauan kuntoutuja enkä urheilija tai kiipeilijä.

Sitten puhuttiin ensi vuoden tavoitteista. Ne on pikku hiljaa tässä kytenyt mielessä ja suunnitelmat ensi vuoden vuorista alkaa olla ihan kivalla mallilla. Olen päättänyt, että treenaan, suunnittelen ja harjoittelen kuin olisi lähdössä reissuun vaikka teenkin lähtöpäätöksen lopullisesti vasta todennäköisesti myöhemmin ensi vuoden keväällä. Tätä ennen jalkojen täytyy olla täysin kunnossa. Puolikuntoisena lähteminen ei ole järkevää kaikkeen siihen panostamiseen nähden sekä rahallisesti että ajallisesti.

Puhuttiin myös seuraavista crossfit-tavoitteista. Haluaisin osallistua ensimmäisiin crossfit-kisoihin, tosin helpotettuun eli skaalattuun sarjaan myös ensi keväänä. Tämä tavoite on ollut mielessä jo viime vuonna ja myös valmentajalla se on ollut tiedossa jo pitkän aikaa. Fyssari ei nähnyt tätäkään ongelmana, kunhan pitää järjen kädessä ja polven mukaan tullaankin menemään. Tästä lopullinen päätös täytyy punnita sitten tarkkaan ennen itse kisoja sitten.

Tein viime perjantaina viimeisen haastattelun graduani varten ja nyt seuraava vaihe tulee olemaan se, että hoidan tämän projektin loppuun ja valmistun. Nyt täytyy tsemppaa muutamat pitkät päivät ja puristaa homma kasaan. Pakko kyllä sanoa, että olen saanut haastatteluista elämää varten niin paljon ja olen vieläkin super innoissani niistä kaikista keskusteluista, jotka olen saanut käydä näiden ihmisten kanssa.

Valonkajastusta on siis havaittavissa välillä niin synkästäkin tunnelista huolimatta. Pohja kaikilta suunnitelmilta lähti viime toukokuussa ja nyt ollaan jo jalkaprojektin ja graduprojektin paremmalla puolella.

Kolmas fysioterapia

Tänään, tasan kahdeksan viikkoa eturistisiteen laittamisesta. Aika on mennyt nopean hitaasti, joka päivä edelleen kriiseilen raaaauhallisesti ja rauhallisesti tekemisen kanssa.

Viime viikko oli aikamoinen hulabaloo Lappeenrannan käynnin, flunssan ja viikonlopun Riikan matkan kanssa. Kerkesin välissä käymään myös fysioterapiassa ja käynti oli kolmas sitten toisen leikkauksen.

Edelleen suunta on oikea: hitaasti ja varmasti eteenpäin. Jalka taipuu lähes koko liikkuvuuden mukaisesti 146 astetta ja pienen jumppailun jälkeen liikkuvuus on 152 astetta. Tämän suhteen siis ollaan hyvissä asemissa siis.

Sain taas vähän uusia ja hieman hurjempia jumppaliikkeitä. Nyt seuraavat kolme viikkoa jumppailen yhdellä jalalla boksille nousuja, yhden jalan hallittua kyykkyä, koordinaatiokävelyitä ja hyppyjä. Tempokyykyt hallituilla, progressiivisilla painon nostoilla on myös sallittuja ja suositeltavia. Niitä onkin nyt treeniohjelmassa ollutkin.

Keskustelimme taas pitkään siitä, mikä on ylijumppaamista. Fysioterapeutti sanoi, että treenien päälle jumppien tekeminen ei välttämättä päivittäin ole järkevää. Palautuminen on ensiarvoisen tärkeää, jottei esimerkiksi takareiden jänne pääse repeämään pienessä, vähäpätöisessä tilanteessa. Aina enempi ei ole parempi.

Vaikeinta onkin ollut koko toipumisen ajan sitten toukokuusta lähtien löytää se taso, joka on riittävä. Olen tehnyt paljon hommia ja se on varmasti yksi isoin syy sille, että jalasta on jo tähän päivään mennessä tullut näin hyvä. Mutta usein mielessä on ollut se, että teenkö nyt liikaa. On hyvin harvinaista, että jalka ei olisi yhtään leikkauksen jälkeen kipeä, mutta silti pienenkin kivun tullessa mietin, että onko tämä se pistä, että tein liikaa.

Vastausta tähän kysymykseen ei ole ortopedi, valmentaja tai kaksi fysioterapeuttia pystynyt antamaan ja tiedän ettei asia tosiaankaan ole niin mustavalkoinen, miltä se saattaa vaikuttaa. Progressiivisuus onkin nyt ensiarvoisen tärkeää, sillä sen avulla rasitus varmasti pysyy sopivana ja vie kuitenkin jalan kuntoutumista koko ajan eteenpäin.


Olen kuitenkin edelleen toiveikas. Kyllä näistä vielä jalat tulevat ja tuleekin. Rauhallisesti ja hyvää pohjatyötä tehden eteenpäin koko ajan, sieltä ne vuoretkin sitten aikanaan myös tulevat ehjillä jaloilla.

Fysioterapia vol. 2

Eilen maanantaina oli kulunut polveni toisesta leikkauksesta neljä viikkoa. Ne meni muuten nopeasti graduni parissa. Nyt arki on taas alkanut ja eilen kävin toisen kerran fysioterapiassa. Hommat etenee… No miten?

Polven liikkuvuus on 142 astetta eli käytännössä täysin normaaliin tilanteeseen enää noin 15 astetta. Tilanne on siis parempi kuin olettaa saattaisi. Vasen jalka, josta jänne otettiin on ollut venytyskiellossa ja takareisi kinnaakin aika ajoin hieman ja etenkin jalan koukistaminen ei tällä hetkellä vielä täysin onnistu. Pyöräily ja kävely onnistuu ja kivutkin on selkeästi lähes olemattomia.

Olin tehnyt jumppani ensimmäisen fysioterapiakerran jälkeen tunnollisesti joka päivä kahdesti ja jumpannut tämän lisäksi omia jumppia sen lisäksi vielä. Sain kiitosta fysioterapeutti Lasse Heinoselta, että kuntoutus etenee hyvin. Seuraavaksi saan asteittain nostaa pyöräilyssä vastusta ja jopa hieman sykettä. Kaikki siis tältä osin hyvin ja progressio on edennyt suunnitelmien mukaisesti.


Nyt seuraavalle kolmelle viikolle sain paljon erilaisia kuminauhaliikkeitä. Lähentäjiä, loitontajia, yms pieniä lihaskuntoharjotteluita. Yllä oleva liike on yksi uusista jumpistani. Arpia täytyy myös hoitaa nyt, ihan vain kevyellä hieronnalla ja arpien sivuttaisliikkeellä.Tämä toinen vaihe polveni korjauksesta on ollut selkeästi rankempi.

Kerkesin palautua ensimmäisestä leikkauksesta hyvään kuntoon ja päästä taas urheilun makuun. Nyt olen aloittanut rakentamisen taas alusta ja tuntuu, että pelkän yläkropan intensiivinen treenaaminen on toisinaan ottanut henkisesti aika koville. Uuvuttanut, turhauttanut ja ärsyttänyt.

Crossfitin puolella ollaan siis keskitytty ainoastaan yläkroppaan. Jahdataan ohjelmoinnissa ensimmäistä muscle uppia ja progressio voiman lisäämiseksi sen suhteen haussa. Olen myös hiihtänyt istuen ja ai että, miten ihanaa onkaan ollut päästä hikoilemaan! Hiihtovauhdin etsiminen pitkiin intervalleihin onkin nyt työn alla. Fysioterapiassa keskusteltiin paljon myös siitä, mikä on riittävää? Mikä on taso, jolla polvi kuntoutuu, muttei rasitu liikaa? Yksiselitteistä vastaustahan ei ole eikä kukaan tiedä vastausta näihin kysymyksiin. Minun kohdalla kuulemma tilanne todennäköisesti on liikaa kuin liian vähän. Nyt haetaan uusien liikkeiden kohdalla tasoa, jossa lihakset saavat kipeytyä, mutta niiden tulisi palautua seuraavaan päivään mennessä. Näillä ohjeilla uuteen jumppaviikkoon!

Vapautettu tikeistä ja hatun ostoon

Tänään oli ensimmäinen kontrolli toisen polvileikkaukseni jälkeen. Kaikki on mennyt tähän asti hyvin ja polvi on kuntoutunut hyvää vauhtia melko normaalin oloiseksi. Olen saanut liikkuvuuden polveeni hyvin takaisin ja osittain sen vuoksi kävely ja normaalit askareet tuntuu lähes normaalilta.

Olen viime päivät alkanut tuntea itseni valmiiksi urheilemaan ihan kunnolla. Tilanne nyt on paljon parempi kuin kahdella aiemmalla eturistisideleikkauksella 2008 ja 2011. Kahdessa viikossa olen päässyt tilanteeseen, joka muistuttaa aiempia leikkauksien jälkeistä aikaa kahden kuukauden jälkeen.

Olen jo hehkuttanut valmentajalleni, että nyt päästään treenaamaan kunnolla. Oon hyvässä kunnossa ja täältä tullaan kaasu pohjassa valmiina ihan mihin vain. Ja siltä on tuntunutkin, täältä tullaan ja näytän koko maailmalla, että olen nopea kuntoutuja ja takaisin pelissä aiemmin kuin kukaan muu.

No, mitenkäs tämä homma nyt sit tosiasiassa etenee. Ei näin, miten olin ajatellut, että jatketaan vaan siitä minne on jääty. Kävin eilen ensimmäisessä fysioterapiassa ja fysioterapeutti teilasi täysin kaiken takareittä venyttävät liikkeet. Sen takia, että vasemman jalan takareidestäni on otettu jänne oikeaan polveen ja se vastaa takareidessä samaa kuin jännerepeämää ja kuntoutus menee sen mukaisesti. Oikean polven kanssa täytyy olla rauhassa, sillä jänne menee ensin kuolioon ja alkaa verisuonittumaan 5-7 viikon kohdalla leikkauksesta ja tämä on kriittinen aika sen suhteen, miten hyvin leikkaus lopulta onnistuu.

Tänään minut vapautettiin tikeistä. Ihoa ei enää kiristä, mutta ortopedini Ilkka Tulikoura käski kävellä ostamaan hatun, missä on jäitä. Nyt ei saa liian nopealla ja kovalla paluulla pilata sitä, mikä on vaivalla polveen rakennettu ja korjattu. Yhteinen tavoitteemme on, etten enää ikinä ole leikkauspöydällä eturistisiteeni takia. Tämä edellyttää sitä, että nyt seuraavat reilu pari kuukautta en ole urheilija vaan kuntoutuja.

Saan kuitenkin jotain onneksi tehdä. Kävimme vastaanotolla läpi keskivartaloliikkeitä, joita saan tehdä mielin määrin kotona. Onhan näissäkin toki hommaa ja ne luovat perustan muille jutuille. Saan siis treenata yläkroppaa normaalisti. Pyörällä saan ajaa, kuin olisin helteessä sunnuntaina katselemassa kauniita maisemia. Samoin soutaminen täytyy olla rauhallista. Skierg – laitetta vain istuen, ettei takareisi veny ja polvelle tule repivää liikettä liikaa.

Huhhu, mikä maailmanlopun fiilis tästä kaikesta mulla on. Oon harkinnut valmennuksen lopettamista, salin vaihtamista, kotiin jäämistä, peiton alle piiloutumista, itkupotkuraivareita ja sitä, kuinka kaikki muut saavat tehdä, mutta minä en.

Olin ihan valmis kyykkäämään, soutamaan täysiä ja pyöräilemään kunnon intervalleja. No nyt täytyy sitten kaupoille etsimään hattua, jossa olis niitä jäitä. Onneks on gradu ja uusi työ odottamassa, niin haasteita löytää tältä osin kyllä tulevaisuudessa.

Mitenkäs sillä polvella menee?

Viimeiset pari viikkoa on kulunut aikamoisessa arjen hullun myllyssä. Arki pyörii pitkälti töiden, gradun kirjottamisen ja jalan jumppaamisen ympärillä.

Polvella menee aika mukavasti tällä hetkellä. Päivä päivältä jalka on parempi. Pystyn koko ajan tekemään enemmän ja normaalimpia asioita kuin aikoihin. Tämä ehkä näkyy siten, että en välttämättä enää päivittäin huomaa jalan olevan erityisen kipeä. Toisinaan sitten, kuten tiistaina itkua salin pukkarissakin tihrustin, jalka turhauttaa. Rajoitteet, hitaus ja heikkouksien jatkuva treenaaminen on saanut minut aika ajoin tuntemaan jotain todella syviä turhautumisen pohjamutarypemisiä.

Polvella menee siis kivasti, hyvin ja koko ajan paremmin. Jumpatkin on mennyt hyvin. Viime viikolla oli hieman kevyempi viikko, jolla haettiin etenkin yläkropan palautumista. Sisältäähän tällä hetkellä jumppani hyvin pitkälti yläkropan liikkeitä ja polven kuntouttamista.

Jumpat salilla on sujunut aika mukavasti ja olen saanut valmentajalta myös hyvää palautetta. Se lämmittää erityisesti mieltä, kuulemma homma etenee suunnitellusti ja erityisen ylpeä olen siitä, että olen tunnollisesti toteuttanut treenejä. Yhdet treenit jäivät välistä pitkän megatyöpäivän jälkeen, jolloin suurimmat energiat oli jätetty tapahtumapaikalle.Tänään kävin myös fysioterapeutilla kinesioteippauksessa ja jalkaan laitettiin ihan kunnon teippaukset. Ihme ja kyllä, taas kerran teippaus auttoi. Ihmeellistä ja niin käsittämätöntä kuin se onkin, niin tuo ihmeellinen joustava teippi auttaa ilmeisestikin hermoperäiseen kipuuni jalan sisäsyrjällä. Nyt minulle on opetettu, miten pääsen teippauksia itekseni tekemään ja seuraavaksi täytyykin suunnata teippikaupoille.

Paljon olen vieläkin pyöräillyt. Intervalleja, kevyesti, lyhyempiä pätkiä ja pitempiä pyöräilyjä. Sanoisin, että aerobinen kunto on pysynyt suhteellisen samalla tasolla kuin mitä se ennen leikkausta oli. On myös kiva huomata, että satunnaisista epätoivon hetkistä huolimatta, kuntoutuminen menee koko ajan eteenpäin.

Polvella siis kaikki hyvin ja koko ajan kuntoutuminen menee oikeaan suuntaan.

Fysioterapeutin vastaanotolla

Kävin keskiviikkona ensimmäisen kerran fysioterapeutin vastaanotolla. Pitkään juteltiin, että mitä oikeastaan fysioterapiasta haen. Miksi koen, että fysioterapia on tärkeää minulle?

Polven kuntoutus on hyvällä mallilla. Kovasti olen tehnyt polven kuntouttamisen eteen töitä. Tuntuu, että päiväni oikeastaan tällä hetkellä pyörivät sen ympärillä, kuinka pääsen jalkaani jumppaamaan. Näinhän sen täytyykin olla, sillä tällä hetkellä suurin vastuu polven kuntouttamisen onnistumisesta on minulla.

Jotta tämä vastuu ei kävisi liian suureksi, päätin mennä fysioterapeutin vastaanotolle. Alussa tosiaan keskustelimme vähän tavoitteista. Eniten apua kaipasin uusiin ideoihin, mitä voin tehdä jalallani. Millaisia uusia jumppaliikkeitä ja millä tavalla lihaksia saadaan aktivoitua uudemman kerran. Etsin myös tukea, tarvitsen tsemppiä ja tietynlaista rohkaisua myös tulevaa syksyä varten polviprojektini toista vaihetta varten.

Kävimme läpi, mitä olen tähän mennessä tehnyt ja mitkä ovat ongelmakohtani. Polvi on minun huonoilla pelikorteillani yllättävänkin hyvä. Olen saanut liikkuvuuden takaisin kovalla harjoittelulla ja nyt voimme aloittaa lihasmassan takaisin metsästämisen. Vasen jalka on hyvässä kunnossa ja tavoitteena on, että oikeasta jalasta tulisi vähintäänkin yhtä hyvä. Nyt oikealle jalalle on uusia ja selkeästi rankempia harjoitteita kuin aiemmin. Fysioterapeutti tarjosi juurikin oikeanlaista uutta puhtia harjoitteisiin.

Elätän edelleen toiveitani 2017 kiivettävästä 7000 metrin vuoresta Nepalissa. Nyt epätoivon ja turhautumisen hetkinä pyrin ajattelemaan, että teen näitä asioita juurikin siksi, että pääsen taas vuorille. Hinku ihan vain luontoon on melko kova ja olemme miettineet, voisimmeko lähteä vaikka vain telttailemaan turvallisesti. Helppoon maastoon kyllä, mutta painavan rinkan kantaminen voi olla sitten toinen ongelmakohta.

Nyt vuorien jahtaaminen on kuitenkin siinä pisteessä, että se jatkuu polven kuntouttamisen muodossa. Pieni tauko vuorista tietysti ei tarkoita sitä, ettenkö enää sinne mene vaan päin vastoin. Nälkä kasvaa odottaessa ja suunnitelmat sekä kuntoutusmotivaatio on ihan huipussaan hyvin pitkälti vuorien takia.

Pettääkö keho?

Tällä viikolla olen pyörinyt salilla yhtä ahkeraa kuin aikaisempina viikkoina. Salilla on kuitenkin sattunut ja tapahtunut. Eräs mies alkoi muutama päivä sitten katsomaan tekniikaani kun tein maastavetoja. Hetken päästä hän tuli kommentoimaan, että huomaanko kuinka selkäni pettää isolla painolla. No kyllähän minä huomasin. Seuraavaksi kävimme läpi maastavedon ja etukyykyn tekniikan. Tästä pääsimme ongelma-alueena käsittelyyn: heikko keskivartalo, josta lähtee tuo kaikki tuki myös näihin edellä menneisiin liikkeisiin. Olen toki huomannut tämän heikkouden keskivartalon treeneissä, mutta tämä kohtaaminen vahvisti käsitykseni. No, onneksi tie on vain ylöspäin ja entistä sisukkaampana kohti vahvaa keskivartaloa.

Oikea polveni on leikattu kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla polvesta on korjattu eturistiside ja viimeinen operaatio on tehty 2011. Kuntoutus leikkauksen jälkeen mielestäni onnistui ja polvi on pysynyt hyvin matkassa. Nyt paljon kyykkyjä ja polviseisonnassa tehtäviä liikkeitä tehdessäni olen huomannut polven kipeytyvän. Nimenomaan polvilumpion kohdalta, josta on otettu uusi jänne eturistisiteeksi. Kipu ei kuitenkaan ole ollut sietämätöntä, se tuntuu tietyissä liikkeissä kuten rappusia noustessa tai laskiessa, mutta ei kyykätessä. Päätin kuitenkin hakea tähän fysioterapeutin apua ja tulos oli tämä:

Teipin tarkoitus on ”keventää” kipeilevää kohtaa, jossa on myös fysioterapeutin mukaan eniten leikkauksista jäänyttä arpikudosta. Hän epäili, että eturistiside on saattanut jäädä hieman löysäksi, mikä tarkoittaa, että sääriluu osuisi polvilumpion jänteeseen eli patellajänteeseen. Tässä jänteessä on todennäköisesti minulla arpikudosta, koska uusi leikattu eturistisiteeni on tehty tästä jänteestä. Pieni kitka jänteeseen voisi aiheuttaa kivun. Tietenkin tämä oli vain arvaus, mutta mikä parasta teippi tuntuu auttavan! Onko se sitten henkistä päänsisällä tapahtuva tuki vai aitoa apua teipistä, on mysteeri joka jää selvittämättä.

Tällä viikolla on myös korostunut useaan otteeseen kehonhuolto. Sen merkitys ja ennen kaikkea tärkeys osana kovaa harjoittelua. Myönnän heti olevani surkea näissä asioissa. Treenaamiseen kyllä löytyy intoa, mutta kehonhuolto on mielestäsi usein tylsää. Tavoitteeni on kuitenkin ottaa niskalenkki tästä ongelmasta; pieniä muutoksia päivittäin on iso muutos tähän tilanteeseen. Siksi olen ottanut avukseni oivan apuvälineen, foamrollerin. Ai että tekee muuten kipeää, mutta hyvää rullata pari kertaa viikossa koko keho läpi ajan kanssa.

Olemme jo pikkuhiljaa päässeet rollerin kanssa tutustumisessa jonkinlaiselle esiasteelle, eikä se enään tunnu niin vastenmieliseltä kaverilta kuin alkuun. Etenkin osaksi lepopäivää tulee roller vahvasti mukaan venyttelyiden lisäksi.

Unentarpeen määrä on myös selkeästi kasvanut. Tällä hetkellä ensimmäisen kerran illalla väsyttää 20 aikaan, jolloin saatan jo mennä sänkyyn pötköttelemään ja lukemaan tai selailemaan nettiä. Uni on myös osa tätä koko pakettia, jolla uskon tulevani vahvemmaksi, kestävämmäksi ja kovemmaksi kohti Aconcaguaa.

Pettääkö keho? Ei vielä, mutta sen eteen on tehtävä töitä, jotta se pysyy vahvana. Hyvää viikonloppua!