Artikkelit

Suunsa avaaminen kannattaa – saatat löytää uusia kavereita

Olen ollut Pyhällä hiihtämässä nyt muutaman päivän ja tajunnut entisestään, että suunsa avaaminen tilanteessa kuin tilanteessa yleensä auttaa. Reissu tuli melko suunnittelematta, sillä huutelin Instagramin puolella alkuvuodesta, että olisi kiva päästä hiihtämään vielä Lappiin ja Piposilmillä-blogin Milja laittoi kommenttia kuvaani, että lähde Pyhälle. No hetken mietin ja ostin lennot ja täällä ollaan.

Äitini mukaan olen ollut lapsesta asti sellainen, että saan uusissa paikoissa kavereita nopeasti. Kierreltiin lapsena autolla ja teltalla kesälomilla eri leirintäalueilla. Käytiin Tanskassa Legolandissa ja Norjassa Lofooteilla. Saavuttiin uuteen paikkaan ja pian olin löytänyt jo uusia kavereita, kun sisarukseni vielä olivat autolla katsomassa menoa.

Vuorenvarma reissaa Lapissa

Nihkeän nahkea keli Pyhällä – sitäkin paremmassa seurassa

Suun avaaminen on auttanut siis saamaan kavereita jo lapsena ja olen pysynyt samanlaisena tähän päivään saakka. Olen saanut uusia kavereita reissuilla ja oikeastaan jokaista reissua ennen olen super innoissani uusien ihmisten tapaamisesta. Vaikka uusien ihmisten tapaaminen on jossain kohti sosiaalisesti melko raskasta, niin silti se on minulle voimaa tuova elementti elämääni.

Mökkiporukasta, joka täällä Pyhällä on, niin suurimman osan päälaji on vapaalasku. Minulla on vielä liian tuoreessa muistissa, miltä tuntuu kun viisi kertaa leikattu oikea polveni vääntyy ja sieltä paukahtaa kierukka hajalle. Päätin jo ennen reissua, että hiihdän ja vaikka mieli tekisi, niin en mene siltikään rinteeseen kokeilemaan. Olen ollut vahvassa uskossa, että loukkaantuisin ensimmäisestä laskettelukokemuksesta vuosiin, vaikka todennäköisesti mitään erikoista ei tapahtuisi.

Olen siis hiihtänyt itsekseni ja kelit on ollut melko haastavat. Plussa-asteita ja paljon uutta lunta tai lumisadetta, joka on näkynyt ainakin minun suksien pohjassa huonona luistona. Kilometrit ovat olleet kovien hartiavoimien takana, sillä sukselle ei ole päässyt kunnolla liukumaan huonon luiston vuoksi. Meinasi ihan itku tulla, kun suksi ei luistanut mihinkään ja sykkeet vain huitelevat jossain liian korkealla.

Miten tutustua uusiin ihmisiin?

Hilla ja minä lenkin puolessa välissä

Hiihto on välineurheilua ja keliurheilua myös, niin kuin monet muut ulkoilulajit kuten vuorikiipeily. Silloin täytyy vain sopeutua ja pyrkiä löytämään hyviä asioita, kuten miten kauniit maisemat on ja latupohja on todella kivaa maastoa tai kuinka aurinko paistaa. Olen kuitenkin Lapissa, missä vielä hiihtäminen onnistuu toisin kuin Helsingissä taidettiin avata jo maantiepyöräkautta viikonloppuna.

Olin eilen lähdössä mökkimme läheltä lenkille ja eräs nainen tuli kysymään, että olenko Anni ja kirjoitanko sitä Vuorenvarma-blogia. Olin hämmästynyt ja vastasin, että kyllä olen ja nainen kertoi seuraavansa minua sosiaalisessa mediassa ja kysyi haluaisinko lähteä lenkille. Juuri kun olin päivää aiemmin miettinyt, että olisipa kiva käydä pitkällä lenkillä jonkun kanssa.

miten saada uusia ystäviä

Miten saada uusia kavereita? Rohkeasti vain ehdottamaan yhteislenkkiä

Hilla kävi sitten vaihtamassa vaatteet ja varttia myöhemmin lähdimme hiihtämään pitkää lenkkiä ja reilun neljän tunnin lenkillä ehdimme tutustua hyvin toisiimme ja puhumaan urheilusta, elämästä, töistä ja kaikenlaisesta niiden väliltä. Oli todella kiva päivä ja lenkin jälkeen oli lähinnä voimaantunut olo ja nihkeän nahkeassa säässä tuli tehtyä yhdessä ehkä hiukan pidempi lenkki kuin yksi olisi tullut hiihdettyä.

Oli tosi kiva, että Hilla pysäytti minut ladulla ja tuli rohkeasti kysymään lenkkiseuraa. Olisin varmasti itsekin tehnyt niin jos olisin tajunnut jonkun tuntemattoman puolitutun olevan lähdössä lenkille. Suunsa avaaminen siis kannattaa – luulen, että löysin uuden samoista asioista kiinnostuneen kaverin.

 

Viikonlopun retkikohteet – suosituksia pääkaupunkiseudulle

Aurinko pilkottaa pilvien välistä ja monen viikon kurja sadekeli näyttäisi tänä viikonloppuna olevan vain muisto. Föhn-tuuli puhaltaa Norjan vuorilta ja jo eilen ilmassa oli tosi keväinen tuulahdus. Ainakin omalla kohdalla viikonloppu on mahdollisuus tehdä päiväretkiä ulos ja tässä on lempparikohteeni pääkaupunkiseudulta.

Sipoonkorvi

Sipoonkorpi on kansallispuisto Sipoossa ja Vantaalla. Autolla tai bussilla pääsee kaikista näppärimmin Kuusijärvelle, josta voi sitten lähteä retkeilemään. Kuusijärvellä on myös mahdollisuus käydä saunassa ja avannossa retken jälkeen. Sipoonkorvesta on tullut yksi lempparipaikkani, koska siellä alkoi esimerkiksi polkujuoksuharrastus.

Sipoonkorpeen juoksemaan

Sipoonkorpeen juoksulenkille

Sipoonkorvessa lenkkejä saa tehtyä muutamasta kilometristä useisiin jopa kolmenkymmenen kilometrin mittaisiin seikkailuihin metsässä. Suosittelen suuntaamaan Bisajärven suuntaan. Sipoonkorvesta löytyy vaihtoehtoja perinteiseen retkeilyyn ja näin talvella myös hiihtolatuverkosto on kattava.

Kopparnäs

Kopparnäs on Helsingistä noin 40 kilometrin päässä sijaitseva merellinen ulkoilualue, jossa pääsee nauttimaan kallioille ulkoilusta. Voin vain uskoa, että näin talvella maisemat ovat todella kauniit ja ainakin syksyllä, kun viimeksi kävin Kopparnäsissä oli kalliot ehdottomasti yksi lempipaikkani.

Kopparnäs retkeily

Syksyllä Kopparnäsissä eväitä syömässä

Jos suuntaat Kopparnäsiin, niin suosittelen olemaan erittäin varovainen rantakallioilla, sillä ne voivat olla todella liukkaassa kunnossa. Osa lumista on sulanut viime viikkojen vesisateiden jälkeen ja sen vuoksi kallioilla todennäköisesti on erilaisia sulamiskohtia, joita kannattaa varoa.

Nuuksio

Nuuksion kansallispuisto on erinomainen ulkoilukohde myös talvella ja viimeksi olen siellä itse käynyt sauvakävelemässä poluilla. Nuuksio on ollut erittäin suosittu kohde ainakin viimeisen parin vuoden aikana ja kannattaa Nuuksioon suunnatessa varautua siihen, että metsässä tulee vastaan muitakin ihmisiä. Sehän ei sinänsä ole ongelma, mutta jos kaipaat metsän rauhaa, niin Nuuksion suosituimmat polut kuten Haukkalammen maasto ei ole siinä tapauksessa suositteluni.

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Tapaninpäivän pk-lenkki Nuuksiossa

Nuuksiossa tykkään erityisesti heidän luontokeskus Haltian maastoista ja Nuuksiossa on niin ikään näin talvella hyviä mahdollisuuksia myös hiihtämiseen eikä ainoastaan vain retkeilyyn. Näin talvella on hyvä puoli, että Nuuksiossa liikkuu enemmän porukkaa, sillä polut ovat todennäköisesti tallautunut ja liikkuminen onnistuu melko vaivatta ilman, että itse täytyy aurata polkua alusta alkaen.

Hiihtoladut Paloheinässä ja Hakunilassa

Jos retkeily tai ulkoilu ei kiinnosta, vaan olet enemmän hiihtomiehiä tai -naisia, niin suosittelen suuntaamaan Paloheinään tai Hakunilaan. Nämä suositukset toimivat erityisesti vapaan hiihtotavalle, ja perinteisellä Oittaa taitaa olla yksi suosituimpia paikkoja käydä hiihtämässä.

Paloheinässä kymmenen kilometrin mittainen peltolenkki mahdollistaa sen, että vähän kokemattomampikin hiihtäjä pääsee nauttimaan laduista ja hiihtoladulla ei tarvitse mennä verenmaku suussa. Hakunilassa sen sijaan maastot ovat selkeästi jyrkempiä ja maasto sopii erityisesti haasteita kaipaavalle oman elämänsä Krista Pärmäkoskille ja Iivo Niskasille.

Maksimaalinen hapenottokyky

Harjoittelemassa Lahdessa

Itse aion nyt lauantaina suunnata ulos rauhalliselle lenkille ja todennäköisesti käydä ulkoilemassa lähimaastoissa pidemmän pk-lenkin. Huomenna sen sijaan ajatus oli mennä hiihtämään pidempi lenkki, mutta kohde on vielä päättämättä. Lahti on myös yksi vaihtoehto hiihtokohteelle ja Lahteen pääseekin näppärästi hiihtämään myös Helsingistä käsin.

Tärkeintä kuitenkin on, että menee näin upealla kelillä ulos ja nauttimaan keväästä! Aurinkoista viikonloppua!

Tavoitteita vuodelle 2019

Kirjoitin jo vuosi sitten tavoitteista vuodelle 2018. Oli aika siistiä palata noihin tavoitteisiin samaan aikaan, kun kertasin vuoden tapahtumia. Tavoitteeni ja toiveeni vuoden aikana oli aikalailla täyttynyt. Kovasti töitä kyllä tuli tehtyä tavoitteita varten ja ajattelin kirjoittaa myös tämän vuoden tavoitteet ylös, jotta tavoitteet olisivat mahdollisimman konkreettisesti mielessä.

Tämän vuoden tavoitteita miettiessäni halusin asettaa mahdollisimman konkreettisia, helposti mitattavia tavoitteita, joita kohti sitten pyrkisin. Sen takia niin, koska vuoden lopussa olisi sitten helppoa katsoa, onko tavoitteet täyttyneet vai eivät.

Tämän vuoden suurin teema on sponsoroiden hankkiminen 2020 vuodelle Everestin kiipeämistä varten. Ei helppo työ, mutta varmasti tulen oppimaan uusia asioita itsestäni, sponsoreiden hankkimisesta ja yhteistyösopimuksien tekemisestä. Tämän lisäksi vuosi 2019 tulee olemaan valmistautumisen vuosi ensi vuoden koitoksiin.

Tavoite 1: Denalin huippu kesäkuussa 2019

Seuraava iso tavoite on kiivetä Denalin huipulle kesäkuussa 2019. Ostin eilen lennot Alaskaan ja tuhlasin ison summan lentoihin. Lennot olivat super kalliit ja raastoi ostaa noin kalliit lennot, mutta kerrankos sitä mennään. Tuleva matka jännittää, sillä siihen on enää reilu neljä kuukautta ja paljon hommia on tehtävä niin taitojen kuin kunnon kohottamisen suhteen.

Denali on välietappi ennen Everestin kiipeämistä eikä mikä tahansa etappi, sillä Denali on sanottu haastavammaksi vuoreksi kuin Everestin kiipeämistä. Haastavuus ei tule korkeudesta vaikka Denalissa riittää haasteita, vaan haasteet tulevat kylmistä olosuhteista ja siitä, että reissussa kannetaan kaikki omat varusteet itse.

Denali

Rohkea askel tulevia tavoitteita varten

Vuori on myös täysin uusi kohde ja on aika hienoa päästä näkemään Alaskan maastot. Tuleva lento Alaskan jäätikölle jännittää jo nyt ja odotan innolla tulevaa reissua, sillä reissu on täysin uudenlainen haaste sekä henkisesti että fyysisesti.

Tavoite 2: Oman liiketoiminnan kasvattaminen ja sponsoreiden hankkiminen

Minusta on tullut blogin kirjoittamisen ohella toiminimiyrittäjä ja tämän vuoden tavoite on kasvattaa liiketoimintaa isommin. Tämän vaatii kovaa työtä ja varmasti monenlaisia panostuksia.

Tällä hetkellä yritykseni palveluista löytyy erilaisia blogiartikkeleita, yritystapahtumia ja sisällöntuotantoa yrityksille. Mikäli haluat keskustella näistä lisää oman yrityksesi kanssa tai kaipaat esimerkiksi työntekijöille motivaatiopuheita tai workshoppeja, kerron mielelläni seikkailuista vuorilla tai Pro Gradu -tutkielmastani, kuinka luottamus syntyy vuorikiipeilyretkikunnassa.

Voit lukea lisää palveluista täältä.

Sponsorointi

Sponsoreja hakemassa

Minulla on numeerinen tavoite ja se on kasvattaa toiminimen liiketoiminnan tulos 30 000 euroon ensi vuoden aikana.

Tavoite 3: Olla paremmassa kunnossa ja palautua paremmin

Tämä on oikea ikuisuusprojektitavoite, mutta ei mahdoton eikä epärealistinen. Olen kärsinyt erilaisista stressiin liittyvistä oireista, kuten yöheräilystä, painajaisista, sydämentykyttelystä, hetkellisestä ahdistuneisuudesta ja yleisestä stressistä viimeisen vuoden aikana. Päätin, että tämän vuoden tavoite on muuttaa stressiongelmia.

Ensimmäinen askel on ollut vähentää töitä siten, että suljen koneen illalla viimeistään kahdeksalta. Työt odottavat kyllä aamuun ja olen huomannut, että mitä myöhempään venytän niiden tekemisen, sen myöhempään myös valvon. Toinen tärkeä askel tähän tavoitteeseen on ollut niin sanotusti parempi unihygienia eli nukkumaanmenorutiinien lisääminen. Pyrin menemään sänkyyn ennen 22 ja optimaalisin aika on 21:30. Näin ehdin kuunnella äänikirjaa sängyssä ja yleensä näin saan taattua tarpeeksi pitkät yöunet.

Palautuminen

Pikapalautumistesti

Toinen konkreettinen askel on ollut yhteistyö valmentajani Jussin kanssa ja sitä kautta Firstbeat-teknologian hyödyntäminen laajemmin. Olen nyt ottanut enemmän tai vähemmän joka aamu pikapalautumistestin, jossa mitataan aamuisin kolme minuuttia sykettä ja sykevälinvaihtelua. Testi antaa prosenteissa palautumisen ja on opettanut paljon tarkkailemaan omaa fiilistä siitä, miltä palautunut tai ei niin hyvin palautunut kroppa tuntuu. Tämän lisäksi ollaan tehty nyt yhdeksän päivää yhteensä 24 tunnin mittauksia, joista näkee hyvin kovien treenien ja toisaalta palauttavien harjoitusten vaikutuksen palautumiseen.

Tavoite 4: Tavata uusia treenikavereita ja tehdä arkipäivän seikkailuja

Olen crossfitajoista saakka kaivannut omaa yhteisöä, johon kuulua. Tykkäsin siitä, että olin joka päivä aktiivisesti tekemisissä ihmisten kanssa ja odotin aina salille pääsyä. Crossfitin loppuessa loukkaantumisiin, menetin myös tärkeä ja monesta vaikeudesta eteenpäin auttaneen yhteisön.

Treenikavereita

Uusia treenikavereita – Anna ja Minä Nepalissa

Sen jälkeen onkin tullut etsittyä omaa yhteisöä. Kävin soutamassa yhden kesän ja sieltä löytyi uusi ystävä Kaisa, jonka kanssa edelleen treenataan yhdessä. Soutuyhteisö ei muuten valitettavasti ollut kannustava ja yhteisössä oli aivan liikaa selvittämättömiä draamoja. Tämän jälkeen kiipeilyyn on löytynyt uusia kavereita ja osan kanssa käydään säännöllisesti kiipeilemässä. Crossfitistä on myös jäänyt muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa ollaan treenattu sitten muuta. Olisi ihana löytää oma vuorikiipeily-yhteisö, tätä varten perustin oman Facebook-ryhmän nimeltään Vuorikiipeily.

Tälle vuodelle tavoitteeni on löytää uusia treenikavereita, joiden kanssa on yhteisiä mielenkiinnonkohteita ja joiden kanssa on kivaa treenata. Mistä näitä sitten löytää? Kokeilemalla uusia lajeja, ilmoittautumalla yhteislenkeille ja aktiivisuudella.

Tässä neljä konkreettista tavoitetta tulevalle vuodelle. Millaisia tavoitteita teillä on?

 

Lahden hiihtoladut

Innostuin viime talvena hiihtämisestä ja ostin vuosien hiihtämättömyyden jälkeen omat luistelutyylin sukset. Viime talven aikana hiihtokilometrejä kertyikin lähes 700 kilometriä ja kävimme keväällä viikon Levilläkin hiihtämässä. Varmaa oli, että tänä talvenakin hiihtoladut kutsuisivat ja toiveet oikein lumisesta talvesta on ollut mielessä aktiivisesti.

Olen Lahdesta kotoisin ja asunut elämästäni 16 vuotta Lahden lähistöllä. Äitini asuu edelleen Lahdessa ja Lahti on tunnettu hiihtokaupunki useiden maastohiihdon maailmanmestaruuskilpailuiden ansiosta. Lahti on myös paljon lumivarmempi paikka kuin Helsinki, sillä lähes aina viimeistään joulukuussa Lahdessa on jo lunta.

Lahden hiihtoladut

Upea aamuaurinko Lahdessa

Suosittelen katsomaan Lahden ladut vaihtoehtona, kun mietit seuraavaa pitkää hiihtolenkkiä, niin mieti vaihtoehtona myös Lahtea. Lahden urheilukeskukseen ajaa Helsingistä tunnissa ja ladut ovat yllättävänkin helposti saavutettavissa.

Lahden hiihtoladut

Lahdessa latuverkosto on todella laaja, sillä latuja löytyy 180 kilometriä ja 70 kilometriä on valaistua latua. Lumivarmuuden ja aktiivisen kunnostamisen ansiosta Lahdessa on ladut lähes aina aivan priimakuntoiset ja latukartalla tyydyttävä kunto tarkoittaa sellaista kuntoa, jolla helsinkiläiset olisivat jo hiihtänyt useita viikkoja.

Lahden urheilukeskus on latujen mekan aloituspaikka, sillä urheilukeskuksesta löytyy hiihtäjille iso parkkipaikka, siistit vessat ja suihkut. Matkailijat esimerkiksi Helsingistäkin voivat tulla päiväretkelle Lahteen hiihtämään ja hiihtäjät pääsevät suihkuun hiihtojen jälkeen. Lahden urheilukeskus on myös sama paikka, josta löytyy Lahden hiihtostadion ja hyppyrimäet.

Lahden hiihtostadion

Lahden hiihtostadion

Toinen paikka, josta on hyvä lähteä Lahden hiihtoladuille, on Tapanilan hiihtomaja ja sen parkkipaikka. Majalta saa ostettua kuumaa mehua ja pientä purtavaa, sekä Lahden tasaisimmat latupätkät löytyvät Tapanilan hiihtomajan läheisyydestä Perhelenkki-nimiseltä kolmen kilometrin pätkältä. Tapanilan ympäristössä on myös haastavampaa kilpalatua, jossa pääsee kolmen tai viiden kilometrin lenkillä varmasti haastamaan itsensä.

Kolmas hyvä paikka jättää auto on Messilän hiihtokeskus, josta pääsee siis maastohiihtämään ja jos seurueesta kaikki eivät ole innostuneita hiihtämisestä niin vaihtoehtoisesti Messilästä löytyy myös laskettelurinteet. Messilästä lähtee melko haastavat maastot kohti Hollolan Tiirismaata ja maastot sopivat erityisesti niille, jotka etsivät mäkiä kiivettäväksi.

Latujen haastavuus

Lahdessa riittää Salpausselän harjun ansiosta mäkiä. Latujen maastot ovat mielestäni paikoittain jopa erittäin haastavia ja korkeuseroja tulee varmasti eteen. Jos et tykkää mäkien kiipeämisestä ja vastaavasti niiden laskemisesta, niin suuntaa Tapanilaan jos Lahdessa haluat hiihtää.

Lahden hiihtostadion

Lauantaiaamun aktiviteetit Lahdessa

Tänään viimeksi aamulla tuli todettua, että mäet tarjoavat kyllä riittävästi haastetta. Nousu alkaa Lahden urheilukeskuksesta ja ensimmäiset kilometrit Tapanilan hiihtomajalle sisältää enemmän ylämäkeä kuin alamäkeä. Jos näistä kilometreistä selviää kunnialla, alkaa hiihtäminen yleensä sujumaan Tapanilasta eteenpäin. Messilässä on seuraava selkeästi pidempi ja jyrkempi nousu. Ennen Tiirismaata nousut ovat pitkiä, mutta vastaavasti on myös laskutkin. Ylämäkeä hiihtäessä lohduttaa aina se ajatus, että sieltä on tulossa myös alamäkeä, johon pääsee lepäämään suksille.

Latujen kunto

Ladut ovat pääsääntöisesti erittäin hyvässä kunnossa ja melkein aina ajettu latukoneella, kun menee hiihtämään. Latujen tilannetta pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti latuinfosta, joka löytyy tästä linkistä. Olen tuolla huomannut, että tyydyttävä tarkoittaa jo melko hyväkuntoista latua ja hyvä tarkoittaa erittäin timanttisessa kunnossa olevaa latua.

Lahden urheilukeskuksen hiihtoladut

Lahden urheilukeskuksen läheisyydessä

Olen Lahdessa kiivennyt pisimmät mäet, mitä olen hiihtänyt ja toisaalta nauttinut pitkistä laskuista. Ladut ovat sellaista jatkuvaa ylös ja alas menemistä, joten hiihtäminen ei missään nimessä käy tylsäksi. Hiihtämisessä muutenkin aika kuluu nopeaa, sillä maisemat vaihtuvat ja koko ajan täytyy olla tarkkana.

Lahti on upea urheilukaupunki ja harjun maastot tarjoavat ainutlaatuisen maaston ulkoilijoille ja näin talvisin hiihtäjille. Ei voi kuin suositella!

 

Vuoden 2019 päätavoite

Erittäin hyvää uutta vuotta 2019 ystävät hyvät! Toivottavasti vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Täällä ainakin on suunnitelmat ensi vuotta varten ollut jo Nepalista paluun jälkeen kovassa vauhdissa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman tarkemmin tämän vuoden päätavoitteestani.

Minne lähden kiipeilemään?

Suuntaan kesäkuussa Pohjois-Amerikkaan, tarkemmin sanottuna Alaskaan ja tavoittelemaan mantereen korkeinta vuorta eli Denalin 6190 metrin huippua. Denali kuuluu yhtenä huippuna Seven Summits -vuoriin eli jokaisen mantereen korkeimpaan huippuun.

Denali valikoitui tämän vuoden vuoreksi hiukan sattumalta. Olin ajatellut ennen Nepalin matkaa, että panostan treenaamiseen 2019 ja käyn ehkä kiipeilemässä Perussa ja Norjassa. Tavoitteena olisi edelleen hankkia uusia tietoja, taitoja ja kokemusta, joista toivottavasti tarvitsen 2020 Everestillä.

Nepalissa kuitenkin retkikunnan johtaja Don, joka on Jenkki ja pääasiassa Alpine Ascents -nimisen retkikuntaoperaattorin opas, puhui reissun alusta asti Denalista ja kuinka upea se on ja kaikkien ihmisten pitäisi kokea se ja kuinka Alaska on hänen mielestään yksi maailman kauneimpia vuoria.

Denalille kiipeäminen

Olen jossain kohti sanonut, että haluan mahdollisesti kiivetä Seven Summits -huiput, mutta päätavoite on kuitenkin seuraavien vuosien aikana Everest. Täksi vuodeksi olin päättänyt, että haluan lähteä reissuun kesällä, koska Nepalin matka muistutti hyvin sen, kuinka rankkaa matkalla voi olla. 8000 metristen vuorien kiipeilykausi Nepalissa on pääosin keväällä, joka tulisi aivan liian nopeasti ja toisaalta syksyn kiipeilykausi venyisi taas liian pitkälle ensi vuotta ajatellen. Kasitonnisilla pystyn kiipeämään vielä tulevaisuudessa monen monta vuotta.

Pakistan oli myös yksi vaihtoehto kesän reissupaikaksi ja ensimmäisen 8000 metrin kiipeäminen siellä. Tätä olin miettinyt ihan ajatuksen tasolla ja makustellut, onko vielä tämä vuosi edes kasitonniselle sopiva vuosi. Haluan kuitenkin antaa kaikkeni ja olla elämäni kunnossa keväällä 2020, jolloin toivottavasti suuntaan Everestille.

Matka kohti Denalia on alkanut – kuva Baruntselta

Miksi lopulta päädyin Denalin matkaan?

Jo kävellessämme alas Baruntselta alkoi ajatus Denalista kypsymään. Juttelin Donin kanssa pari päivää Denalista ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin, joista minulla tuli vain mieleen. Suurin huolen aiheeni oli, että riittäisikö taitoni ja kuntoni Denalille. Don oli vakuuttunut, että hän on nyt nähnyt, miten toimin vuorilla ja hän on aivan varma, että selviän.

Taisin sanoa päivä ennen Luklaan saapumista, että olen päättänyt lähteä Denalille. Soitin kotiin ensimmäistä kertaa ja kerroin, että ensi vuoden vuori on päätetty. Vastaus tähän oli, että se arvattiin kyllä.

Vuoritavoitteeni 2019 Denali – kuva Nepalista

Pidän ajatuksesta, että matkaan lähtee tuttu opas ja tiedän, millainen Don on vuorilla. On ihanaa, että tuntee oppaan ja tietää, mitä edessä on sen suhteen. Don oli avulias, opettavainen, tietyissä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tiukka ja toisaalta huomioonottava Nepalissa, joten uskon hänen olevan aivan elementissään Denalilla.

Keitä muita lähtee reissuun?

No saavuttuani kotiin vaihdoimme yhteystietoja ja pian englantilainen Steve laittoi minulle viestiä. Hän onnitteli Baruntsen huipusta ja harmitteli, kuinka hän lähti kotiin jo Mera Peakin jälkeen. Hän ei ollut tajunnut, että reissulla voisi kiivetä kaksi vuorta ja sama porukka olisi se, joka on Mera Peakillä ja Baruntsella.

Hän myös kysyi, mitä ajattelin kiivetä seuraavaksi ja kerroin Denalista. Muutaman päivän jälkeen sain viestin, että haittaisiko jos hän tulisi samaan retkikuntaan mukaan. Olin tietenkin ilahtunut ja sanoin, että todellakin. Olihan meillä ollut hauskaa Mera Peakilläkin (vaikka Steve oli minua paljon vahvempi ja nopeampi kiipeäjä).

Minä ja Don Nepalissa

Näin sitten tapahtui, että varasimme Denalin retkikuntapaikat ja tapaamme Steven, Donin ja loppuretkikunnan kanssa kesäkuussa Alaskassa. Ihan mahtavaa, sillä tiedän telttakaverini ja oppaan. Voisiko tilanne olla parempi? Enpä usko.

Miten Denali eroaa Baruntsesta?

Denalia sanotaan kovemmaksi vuoreksi kuin Everestiä ja monet kiipeilijät harjoittelevat Denalilla ennen Everestin kiipeilyä. Mistä rankkuus sitten johtuu? No, Denalilla kannetaan kaikki tavarat koko ajan itse. Ei ole siis retkikunnan kantajia perusleiriin, vaan rinkassa ja ahkiossa kulkee kaikki tarvittavat tavarat alusta loppuun.

Denali on myös siinä mielessä tekninen, että reissussa ollaan paljon jäätiköllä ja köysistössä, joka meinaa tietysti jäätikköliikkumisen taitoja tarvittavan ja esimerkiksi railopelastautuminen täytyy olla hyvin hallussa. Tämän lisäksi sääolosuhteet voivat olla korkeuteensa nähden erittäin kylmät ja tähän lisättynä fyysiset haasteet ja korkeus tekevät reissusta varmasti haastavan.

Denali 2019

Denalilla tullaan liikkumaan paljon jäätiköllä

Alkuvuosi tuleekin sisältämään erittäin paljon hyvää, laadukasta ja hyvin mietittyä treenaamista, jolla lähdetään tavoittelemaan Denalin huippua. Olen joka päivä innoissani tulevasta reissusta, mutta samalla tietenkin jännittää tulevat haasteet. Erityisesti valmistautumisesta tulen kirjoittamaan täällä blogin puolella erittäin ahkerasti.

 

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2019?

 

Vuorille haaveileva, älä tee näitä virheitä harjoittelussa

Vuosi 2018 alkaa olemaan taputeltu ja tässä kohtaa vuotta on hyvä vilkaista taaksepäin ja miettiä, mitä tästä vuodesta olisi hyvä oppia tulevia vuosia varten. Mt. Rainierin reissu, Levin hiihtoreissu, Coloradon kiipeilyt, Norjan jäätiköt ja viimeisenä Baruntsen reissu Nepalissa ovat opettaneet tänä vuonna monen monta oppia. Paljon olette te lukijat toivoneet, että kirjoittaisin harjoittelusta ja treenaamisesta.

Treenaaminen on yksi iso asia, johon vuorikiipeilyssä pystyy itse vaikuttamaan. Nepalissa eräällä miehellä kiipeilymatka loppui huonon kunnon takia ensimmäisen viikon aikana ja mietin silloin hiljaa mielessäni, että miksi ihmiset eivät treenaa jos he ovat lähdössä kalliille vuorikiipeilymatkoille. Olen aina itse ajatellut, että kunnosta homma ei ainakaan saisi jäädä kiinni.

Sauvakävely on yksi paras tapa harjoitella peruskestävyyttä

Pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen olenkin tämän vuoden aikana keskittynyt treenaamaan ja tämä vuosi on ollutkin treenien kannalta yllättävänkin puhdas ja ehjä. Toki myös innostuneena on tullut treenattua paljon ja melko kovaa ja näistä havainnoista kirjoittelin aiemmin syksyllä.

Baruntsen reissu oli myös treenaamisen suhteen erittäin opettavainen matka, sillä heikkoudet tulivat matkalla nopeasti esiin. Voimatasot ovat kasvaneet tämän vuoden puolella mukavasti ja kesän alussa tehty 10 viikon voimaohjelmointi antoi erittäin hyvän pohjan kiipeilylle. Isoimmat haasteet tulivatkin esille matkalla siitä, että sykkeiden pitäisi pysyä maltillisena.

Kun reissussa ollaan useita viikkoja ja lähes joka päivä liikutaan, korostuu peruskestävyyden merkitys ja kyky palautua tehokkaasti. Olin treenannut koko vuoden liian kovaa ja käytännössä jättänyt välistä peruskestävyysharjoitukset. Tästä oli seurannut se, että vauhtikestävyyskunto oli kasvanut, mutta pian palautumisen kanssa tuli ongelmia ja olo oli jatkuvasti tukkoinen. Miten huomasin tämän sitten reissulla, niin siellä sykkeet lähtivät todella helposti nousuun ja vauhti, jolla pystyin liikkumaan oli todella maltillista ilman sykkeiden nousua.

Mikäli haaveilet vuorikiipeilystä, älä tee treenaamisessa näitä virheitä

Millaisia asioita olen sitten oppinut tämän vuoden aikana treenirintamalle? Määristä, kärsivällisyydestä, voimasta, lepäämisestä ja ennen kaikkea pohjan eli peruskestävyyden rakentamisesta.

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Tapaninpäivän pk-lenkki Nuuksiossa

  1. Jätät treenit välistä

Tätä ohjetta ei edes tarvitse perustella. On sanomattakin selvää, että vuorikiipeily vaatii hyvää kuntoa, mutta myös henkistä jaksamista. Kunto on kuitenkin asia, johon on suhteellisen helppo vaikuttaa. Älä anna siis kunnon olla syy, miksi et pääse vuoren huipulle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun täytyy olla huippu-urheilija vaan panosta siihen, että olet sellaisessa kunnossa, millä pystyt liikkumaan useita päiviä putkeen. Määrä ei myöskään korvaa laatua, joten panosta laatuun jos aika on vähissä ja tee asioita, jotka vievät kohti tavoitettasi.

  1. Panostat vain kovatehoisiin treeneihin

Tämä on isoin asia, jonka muuttaisin vuoden 2018 treeneistä. Olisin paljon fiksumpi ja laskisin tehoja ja lisäisin sitä pitkäkestoista peruskestävyysharjoittelua reilusti enemmän. Ilman kovaa peruskestävyyspohjaa myös kovatehoisten treenien hyöty saattaa mennä osittain hukkaan ja tulokset nousevat vasta kunnollisella peruskestävyyskaudella.

Tällä hetkellä olen esimerkiksi itse nostanut peruskestävyysharjoittelun määrää reilusti aiemmasta. Peruskestävyyden parantamiseen tulen myös keskittymään ennen seuraavaa reissua, sillä tavoitteena on rautainen peruskunto, jolla pystyy tekemään pitkiä kiipeilyreissuja ja palautumaan tehokkaasti pitkistäkin päivistä.

Huomasin peruskestävyyteni heikkouden Nepalissa nopeasti, sillä minulla oli aikamoinen työ pitää sykkeet maltillisina. Sydämen lyöntitheys kasvaa hapen vähentyessä, joten pienetkin ylämäet (joita vuorikiipeilyssä on tietysti melko runsaasti) aiheutti sykepiikin ja vauhtia, jolla käveli täytyi hidastaa todella reilusti. Tuntui, että vauhti olisi voinut olla kovempaakin, jos vain peruskunto olisi ollut vieläkin kovempi ja kapasiteettia olisi löytynyt enemmän.

peruskestävyys

Nuuksiossa lenkillä

  1. Unohdat levätä ja palautua

Monilla riittää motivaatiota treenisaleille ja lenkkipolulle, mutta palautumista laiminlyödään oikein huolella. En ole itsekään palautumisin paras esimerkki, mutta viimeisen parin kuukauden aikana olen saanut monta uutta työkalua palautumisen tarkkailuun ja olen alkanut vaalimaan erityisesti yöunta aktiivisemmin. Saatoin jossain kohti valvoa iltaisin tehden töitä, mutta tällä hetkellä pyrin pitämään huolta siitä, että arkena puhelin on kiinni 21:30 ja olen sängyssä jo valmistautumassa nukkumiseen.

  1. Harjoittelet kaikkea muuta paitsi sitä, mitä oikeasti tarvitset

Tähänkin virheeseen olen sortunut, sillä välillä on ollut vain niin mahtavaa mennä ja urheilla kaikenlaista mahdollista. Välillä on hukkunut hiukan ajatus, että mitä näillä treeneillä oikein ajetaan takaa ja mikä on lopullinen tavoite. Tätä joudun kyllä muistuttelemaan jatkuvasti itselleni, sillä varsinkin peruskestävyysharjoitukset lipsahtaa helposti kovemmiksi ja menetän voimia samaan aikaan saamatta optimaalista tulosta treeneistä.

Tsemppiä kaikille vuorille treenaaville ja tuleva vuosi tuo uutta tullessaan myös treenirintamalla!

Vinkit makuualustan huoltoon

Kirjoitin viimeksi paluusta kotiin ja siitä, kuinka yksi oleellinen osa paluuta on kiipeilyvarusteiden huoltaminen ja käytännössä siis ihan jokaisen varusteen puhdistaminen kunnolla ja huolella. Laitoin Instagramin puolella storyyn kuvaa, kuinka puhdistin Exped 9M -makuualustaani ja sen myötä useampi ihminen kysely puhdistusvinkkejä.

Tässä artikkelissa kerron, miten puhdistan omat makuualustani aina reissujen jälkeen. Makuualustan puhdistamisesta löytyy Googlesta melko vähän tietoa, joten nämä vinkit ovat itse opittuja kokemuksen kautta ja todettu parhaaksi. Olen puhdistanut tämän vuoden kiipeilyreissujen jälkeen alustat juuri tällä tavalla ja puhdasta on tullut jokaisella kerralla. Eikä alustat ole mennyt pilalle.

Exped 9 M -makuualusta

Minulla on vuorilla mukana siis Exped 9M -untuvamakuualusta, jossa on integroitu pumppu makuualustassa kiinni. Minulla on ollut makuualusta käytössä jo vuodesta 2015 ja en vaihtaisi patjaa kyllä pois. Se on lämmin, sillä makuualustan sisällä on 250 grammaa untuvatäytettä ja R-arvo on 8.0.

R-arvo kertoo makuualusta lämmöneristävyydestä ja ilmeisesti arvo on lähtöisin Jenkeistä ja erityisesti rakennusalalta. Nyrkkisääntönä voidaan arvon kanssa pitää sitä, että mitä korkeampi R-arvo makuualustalla on, sen lämpimämpi makuualusta myös on. Olen huomannut, että hyvällä makuualustalla voi pelastaa paljon ja lämpimän makuualustan kanssa ei tarvitse kaveriksi niin lämmintä makuupussia. Mikäli palelet helposti nukkuessa niin kuin minä, niin suosittelen hankkimaan tämän Expedin alustan. Nepalissa ja Aconcagualla käytin alustan alla perinteistä solumuovialustaa, joka tekee yhdistelmästä vielä lämpimämmän. En palellut kummallakaan reissulla öisin.

Viisi viikkoa teltassa, syömisen, juomisen ja kaiken puuhailun jälkeen makuualusta alkaa näyttämään aikamoiselta. Oma makuualustani oli ihan järkyttävän näköinen saapuessani Suomeen ja sehän tarkoittaa sitä, että alusta täytyy puhdistaa kunnolla. Nyt kuitenkin oman haasteensa puhdistamiseen tekee se, että alustassa on untuvaa, joten vesipesun kanssa pitää olla tarkkana, ettei koko alusta kastu läpimäräksi ja samalla myös kaikki untuvat patjan sisällä. On myös tärkeää pitää huolta siitä, ettei pumpun sisälle joudu vettä.

Vinkit Exped 9M -untuvamakuualusta puhdistamiseen

Näillä vinkeillä saat makuualustan kuin makuualustan puhtaaksi seikkailujen jälkeen ja alusta on säilössä puhtaana seuraavaa reissua varten.

Exped Downmat 9M pesu

Ensimmäisessä vaiheessa makuualustan pesu

  • huuhtele alusta kevyesti lämpimällä vedellä
  • ota puhdas tiskirätti ja osta esimerkiksi Ruohonjuuresta sappisaippuaa
  • kastele rätti ja hiero rättiin sappisaippuaa
  • puhdista kasteltu makuualusta sappisaippuaisella rätillä
  • huuhtele patja heti
  • anna kuivua ilmavasti täysin kuivaksi
  • säilö patja ilmavasti.

Makuualustan huoltaminen on osa retkeilyvarusteiden huoltamista ja suosittelen tekemään tämän joka kerta, kun makuualustaan on tullut tahroja. Itse yleensä suosin puhdistamista pidempien reissujen jälkeen ja yhden yön matkojen jälkeen saatan puhdistaa vain yksittäiset tahrat samalla tekniikalla pois.

Exped Downmat 9M makuualusta

Sappisaippuaa ja tiskirätti

Varusteiden huoltaminen kasvattaa käyttöikää

On sanomattakin selvää, että kalliita retkeilyvarusteita kannattaa säännöllisesti huoltaa. Hyvä ja huolellinen huoltotyö nimittäin kasvattaa varusteiden käyttöikää reilusti. Olen huomannut, että varusteiden huoltaminen ei voisi kiinnostaa pätkääkään reissujen jälkeen, mutta vaiva säästää myös pitkässä juoksussa rahaa.

Exped 9M Downmat -makuualusta

Pyyhkimisvaihe rätillä makuualustaan

Luottovarusteista en haluaisi luopua, koska uusien vaelluskenkien sisäänajo tai pilaantuneen takin ostaminen ja testaaminen on pidempi työ kuin nykyisten hyväksi todettujen varusteiden huoltaminen. Vaiva maksaa siis myös aikaa uusien luottovarusteiden etsimiseltä.

 

Vuorikiipeilijän kotiinpaluu

Lähes kaksi ja puoli vuotta valmistauduin Baruntsen reissua varten. Matka sinänsä itse reissuun oli aikamoinen tarina jo itsessään, mutta nyt tämän vuoden päätavoite on täytetty. Henkinen erävoitto on saavutettu vuorilla ja tietynlainen apina on pois selästä. Miltä nyt tuntuu?

Ensinnäkin viimeisen muutaman viikon aikana on ehtinyt lähinnä selviytymään työpöydällä olleista todo-taskeista ja miettimään, että mitä kaikkea on jäänyt pitkän reissun aikana hoitamatta. Kuitenkin samaan aikaan olen alkanut jo miettimään tulevaa vuotta ja vuotta 2020, jolloin tarkoitukseni on kiivetä Everestin huipulle.

Reissusta kotiin palaaminen on ollut itselleni aina tosi haastava vaihe koko prosessista. Matkahan ei ole vain itsessä reissussa oleminen, vaan se alkaa suunnittelulla, valmistautumisella, itse reissulla ja jatkuu kotiinpaluuvaiheeseen. Kaikilla vaiheilla on tietysti oma tarkoituksensa ja ajattelin nyt avata hiukan lähemmin teille, millaiset kotiinpaluurutiinit minulla on.

Arkea Helsingissä

Kyllä, minulla on kehittynyt varsinkin viimeisen vuoden aikana tietynlaiset rutiinit reissusta palaamiseen. Tämä helpottaa arkeen paluuta ja sitä, että saa arjen niin sanotusti taas käyntiin. Itsellä ainakin nämä rutiinit helpottavat paluuta erityisesti henkisesti, sillä tiedän sitten tasan tarkkaan, mitä aion tehdä ensimmäisenä kotiin palatessa.

Yksi tärkeä asia on se, että kotona olisi mahdollisimman pian jääkaapissa paljon erilaisia kasviksia ja hedelmiä. Lähes 100 % reissusta himoitsen kylmiä hedelmiä ja niiden syömistä. Jääkaapissa olleita omenoita, mandariineja, salaatteja, kurkkua, tomaatteja ja porkkanoita. On tärkeää täyttää siis jääkaappi kaikella suussa rouskuvalla ruualla.

Aloitan paluun myös aina ensimmäisenä laukkujen purkamisella. Siis ihan ensimmäisenä kaikki laukut auki ja yleensä pyykkiin päätyy ihan kaikki reissussa mukana olleet vaatteet. Lajittelen pyykit ja sitten vain liukuhihnalla pyykkien pesu ja kuivaus.

Untuvatakit ja makuupussin vien yleensä pidempien reissujen jälkeen pesulaan pesetettäväksi, sillä pesujälki on todella paljon parempi asiantuntevassa pesulassa. Maksan mielusti kalliiden vaatteiden pesusta kuin nypin linttaan menneet märät untuvavaatteet takaisin kuohkeaksi pesun jälkeen. Kotiinpaluupäivänä vien vaatteet Pyykkipoika-nimiseen pesulaan, jossa työntekijät jo tuntevat minut ja ensimmäinen kysymys tiskillä on: “missä olet tällä kertaa ollut?”.

Vuorikiipeilijä kotona

Pesulan jälkeen olen aina varannut hierojan ja käyn hierotuttamassa yleensä jalat. Tämä on myös traditio ennen reissua, sillä käyn usein hierojalla myös ennen matkalle lähtöä. Reissun jälkeinen hieronta on palkinto, joka odottaa kun pääsee kotiin. Olen käynyt jo pidemmän aikaa samalla hierojalla ja on kiva päästä juttelemaan tutun kanssa reissusta ja reissukuulumisista.

Epämieluisin tehtävä kotiinpaluussa on kaikkien tavaroiden huoltaminen, kuten makuualustan peseminen ja kuivattaminen, kenkien peseminen ja vahaaminen ja tavaroiden pakkaaminen alas kellariin. Ihan inhokkijuttuja! Mutta osa reissaamista ja nämäkin täytyy vain hoitaa.

Onneksi kotiinpaluuseen kuuluu myös paljon nautintoa, kuten omaan sänkyyn pääseminen. Puhtaat vaatteet, suihku, ruokaa ja mahdollisuus olla läheisten kanssa. Ei nämä ole ollenkaan hassuja juttuja ja reissussa on tietysti näitä myös tullut ikävöityä.

Nyt olen ollut kotona jo useamman viikon Nepalista paluun jälkeen ja hoitanut kaikki kotiinpaluurutiinit. Sen jälkeen on tietysti alkanut seuraavien seikkailuiden suunnittelu ja suunnitelmien tekeminen tulevaa vuotta varten. Kirjoittelen tulevista matkakohteista myöhemmin lisää.

On ollut ihana olla kotona ja ladata akkuja tulevaa treenitalvea varten ja seuraavia haasteita kohti. Paljon on tehtävää tuleville reissuille ja olen todella innoissani tulevista kuukausista, sillä edessä on pääasiassa treenaamista ja tavoitteellista tekemistä kohti Everestiä ja ensi vuoden vuoria varten. Tein useamman eri oivalluksen myös liittyen treenaamiseen reissussa, joten avaan näitä ajatuksia myös tulevina viikkoina teille lukijoille.

Ihanaa torstaitaita lukijat!

 

Islanti – neljän päivän matka Islannin luontoon

Terveisiä Islannista! Saavuimme eilen Suomeen neljän päivän pidennetyltä viikonloppureissulta Länsi-Islantiin. En ehtinyt täällä blogin puolella matkasta edes mainita, mutta tosiaan Islannin reissu oli tiedossa jo ennen Nepaliin lähtöä, mutta vuorikiipeily vei itsessään paljon tältä matkalta huomiota.

Varattiin matka joskus syksyllä, kun tajuttiin, että Islantiin saa erittäin edullisia lentoja 120 euron edestakaiseen hintaan. Islanti on tunnettu kalliista hintatasosta, mutta sanoisin enemmänkin hintatason olevan täysin samaa luokkaa kuin Suomessa. Ravintolassa syöminen on kallista, mutta jos tekee vaikkapa lounaaksi omat eväät, maksavat ruokakaupassa tarvikkeet saman verran kuin Suomessa.

Matkan tarkoitus oli rentoutua. Ei ollut siis suuria suunnitelmia siihen, että kiivetään jotain tai vaelletaan jotain tiettyjä reittejä vaan tarkoitus oli mennä fiiliksen mukaan ja tehdä sellaisia juttuja, jotka auttaisivat lataamaan akkuja eikä kuluttaisi niitä. Tämä suunnitelma toteutui erinomaisesti, sillä nukuttiin pitkiä yöunia ja nautittiin Islantilaisista nähtävyyksistä.

Islannin nähtävyydet

Olimme vuokranneet auton Reykjavikin lentokentältä ja valitsimme talviseen säähän sopivan nelivetomaasturin, jolla pääsisi myös huonommassa kelissä ajamaan pienempiä teitä Islannin maaseudulla.

Yksi ikonisin reiteistä on ajaa autolla saaren ympäri Golden Circle, mutta meillä oli aikaa vain kolme kokonaista päivää, joten päätimme suunnata pienemmälle alueelle ja tutkia perusteellisesti kyseinen saaren osa. Näillä kriteereillä ja Lonely Planetin matkaoppaan avustuksella päätimme suunnata kohti Länsi-Islantia ja valitsimme ensimmäiseksi kohteeksi Kirkufell-nimisen vuoren.

Kirkufjell nähtävyys Islannissa

Kirkufjell

Kirkufell on vuori Länsi-Islannissa ja se kohoaa suoraan merestä muodostaen jylhän näkymän sen juurelta. Monet valokuvaajat käyvät kuvaamassa vuorta, sillä sen juurella on hienot vesiputoukset ja talvella on mahdollisuus nähdä upeita revontulia.

Kirkufjellille on mahdollista myös kiivetä ja pienen tutkimisen jälkeen selvisi, että myös syksyllä kiipeily olisi mahdollista. Vuorella on kuitenkin aikojen saatossa muutama ihminen kuollut tippuessaan, joten turvallisuudella leikkiminen ei tulisi kuuloonkaan. Päätimme kuitenkin ensimmäisenä päivänä yrittää kiipeilyä, mutta käännyimme noin sata metriä ennen huippua alas, koska kova tuuli ja lumiset olosuhteet eivät tuntuneet enää turvalliselta kiipeilyltä ilman köysiä ja kunnon varusteita. Kesällä kiipeily olisi varmasti onnistunut paremmin.

Nähtävyydet Islannissa

Matkalla alas Kirkufjell-vuorelta

Kirkufjellin jälkeen ajoimme Stykkisholmur-nimiseen kaupunkiin, jossa kävelimme satama-aueella ja kävimme katsomassa majakkaa sekä upeita näkymiä vuorille. Stykkisholmur on myös paikka, josta pääsee kesäisin katselemaan valaita merelle, joten jos valassafarit kiinnostavat, tämä on paikka josta pääsee safarille. Näin talvisin kaupunki on todella hiljainen ja 1100 asukkaan kylässä ei juuri muita ihmisiä näy kuin kalastajat satamassa. Kävimme kuitenkin erittäin hyvällä lounaalla sataman lähellä Narfeyarstofa-nimisessä ravintolassa.

Tämän jälkeen ajoimme Grabrokin kraaterille ja yövyimme kraaterin parkkipaikalla autossa. Autossa yöpyminen ei ole sallittu Islannissa, mutta näin off-season aikana ajattelimme, että saamme olla aikalailla rauhassa ja näin olikin. Emme yhtenäkään yönä nähneet ketään muita. Kesällä yöpymistä varten on paljon erilaisia leirintäalueita, jotka eivät tähän aikaan vuodesta olleet auki.

Islanti nähtävyydet Kirkufjell

Näkymän Kirkufjell-vuoren rinteeltä

Kraaterin jälkeen lähdimme kohti Snaesfellsjökullin jäätikköä ja tarkoituksena oli tehdä 10 kilometrin vaellus. Vuoristotie oli kuitenkin suljettu, joten päädyimme Anarstapin rannalle kävelemään ja katselemaan maisemia. Rannalla menee selkeä polku, joka on 2,6 kilometriä pitkä. Kävelimme tästä muutaman kilometrin ja jatkoimme sitten kohti hylkeiden pesimispaikkaa, jossa pääsi katsomaan luonnonvaraisia hylkeitä.

Hylkeiden näkemisen ja retkikeittimellä keitettyjen iltapäiväkahvien jälkeen auton nokka osoitti kohti Borganes-nimistä kaupunki ja siellä kävimme kahvilla Geirabakari Kaffihusissa. Täällä samaisessa kahvilassa on myös kuvattu yksi lempielokuvani Walter Mittyn ihmeellinen elämä -elokuvan kohtaus. Kahvilasta avautui koko seinän mittaiset lasi-ikkunat kohti vuoria ja hämärtyvässä illassa näkymä oli erityisen henkeäsalpaava.

Luonto Islannissa

Anarstapin rannalta Länsi-Islannista

Viimeiseksi autoyöksi ajoimme Glymur-nimisen vesiputouksen juureen, josta seuraavana päivänä kävelimme kuuden kilometrin vaelluksen katsomaan yhtä Islannin korkeimpaa vesiputousta. Tämä vaellus oli todella hieno ja jopa haastava kovan nousun ja vierivien kivien vuoksi. Glymur oli kuitenkin näin talvellakin upea näky jäätyneine putouksineen ja pudotuksena 200 metrin syvyiseen rotkoon.

Glymurin jälkeen ajoimme Reykjavikiin, jossa menimme kylpemään kaupungin uimahalliin nimeltään Sundhöll Reykjavikur ja tämä oli todella miellyttävä kokemus. Uimahallissa oli siis vain ulkoaltaita, joiden lämpötila oli 30-42 astetta. Tässä kohtaa viimeistään kolmen päivän ulkona olemisen, kovan tuulen ja kosteuden aiheuttama syväjää alkoi sulamaan. Uimahallista löytyi myös höyrysauna, tavallinen sauna ja kylmäallas.

Luonto Islannissa

Glymur-vesiputous

Islannin hintataso

Taisin jo mainita valittavista turisteista, jotka ei kerro Islannista mitää muuta kuin korkean hintatason? Ei hätää! Nimittäin suomalaisena hintataso vaikuttaa hyvinkin samanlaiselta kuin Suomessa.

Ravintolassa pääruuat maksavat 15-20 euroa, ruokakaupassa avokadot 4 euroa kilo, liha 8 euroa kilo ja viinipullo ravintolassa 40 euroa. Täysin samanlaiseen hintatasoon ollaan totuttu ainakin Helsingin keskustassa ja mielestäni ruokakaupassa hintataso oli täysin Suomen tasoa.

Islanti nähtävyydet Kirkufjell

Näkymän Kirkufjell-vuoren rinteeltä

Rahaa saa toki kulumaan, sillä erilaiset retket ja opastetut matkat jäätikölle, nähtävyyksille ja lähikohteisiin maksavat 150 euron luokkaa per retki. Jos kuitenkin omaat hiukankin seikkailumieltä, niin tämän matkan kokemuksen mukaan voin hyvin suositella matkustamista itsenäisesti Islannissa.

Sanoisin arvioni mukaan, että Norja on kalliimpi kohde kuin Islanti. Otimme eväitä jo Suomesta mukaan, joka säästi tietysti itse matkalla rahoja ja matkan kulut pysyivät maltillisena.

Islannin luonto

Mielestäni parasta Islannissa oli sen luonto. Kaikkine vuorien, kuumien lähteiden, vesiputousten, karujen maisemien, jään olomuotojen ja taivaan keltaisten sekä oranssien sävyjen vuoksi Islantia ei turhaan sanota tulen ja jään ihmemaaksi.

Nähtävyydet Länsi-Islannissa

Matkalla Stykkisholmuriin

Mielestäni talvi oli myös hyvä aika vuodesta mennä Islantiin. Turisteja oli liikenteessä todella vähän ja vaelluskohteissa sai liikkua täysin omassa rauhassa. Islannissa on toki pimeämpää tähän aikaa vuodesta kuin Suomessa, mutta mielestäni se ei haitannut yhtään. Pimeän ajan voi käyttää autossa istumiseen ja siirtymiseen paikasta toiseen ja toisaalta pimeys tuo oman rauhallisuuden matkusteluun: nähtävyyksiä kun ei oikein pimeällä näe.

Islanti oli kyllä tämän vuoden retkikohteista yksi upeimpia ja tulen varmasti tulevaisuudessa vielä palaamaan Islantiin, toivottavasti kesällä ja pidemmän loman kera. Voin suositella lämpimästi Islantia lomakohteeksi.

Baruntsen huiputuspäivä

Olimme Nepalissa ensin trekannut Khareen, kiivennyt Mera Peakin, siirtynyt Baruntsen perusleiriin ja viimeisenä yläleireihin, joihin olimme jääneet useammaksi päiväksi jumiin. Lopulta sää alkoi muuttumaan suotuisempaan suuntaan ja sääikkuna alkoi aukeamaan. Lähtisimme yrittämään Baruntsen huipulle kiipeämistä. Millainen huiputuspäivästä lopulta tuli?

Aamuyön kylmät tunnit

Heräsimme yhdeltä yöllä 7.11.2018 ja sääennusteen mukaisesta 100 km/h myrskytuulet olivat laantuneet. Teltassa oli hiljaista ja monen päivän odottelu oli ohitse. Jo edellisenä iltana myrskytuuli oli alkanut laantumaan ja odottavainen fiilis kasvamaan. Ilta oli minulle jännittävä ja hermotunutta aikaa, sillä pitkä odotus oli pian loppumassa. Oli koko ajan ollut luottavainen olo omiin kykyihin, mutta epäilyksen hetkiäkin oli ollut.

Kellon soidessa olin nukkunut pari tuntia ja nähnyt pari todella outoa unta. En ollut ihan varma olinko levännyt vai en, mutta tässä kohtaa sillä ei enää ollut väliä. Kahdelta lähtisimme kiipeämään. Aloin pukemaan vaatteita päälle: kaksi kerrastoa, untuvahousut, kaksi untuvatakkia, valjaat, ylävuoristokengät, pipo, kypärä ja isot tumput. Ihmettelin, kun Matka-Mikko ei alkanut raivokkaasti pukeutumaan teltassa ja kävi ilmi, että hänellä oli tullut huono olo yön aikana ja hän jäisi leiriin, sillä noin korkealle huonovointisena ylös lähteminen ei olisi turvallinen idea.

Matkalla huipulle, kuva: Don Wargowsky

Lopulta kahdelta yöllä liikkelle lähdin minä, retkikunnan johtaja Don ja kolme Sherpaa, joista kaksi kiipeäisi edellä laittaen köydet huipulle ja yksi minun takanani. Sherpat vitsaili lähtiessä, että onko kaikki mukana ja erityisesti kamera. No olihan se, mutta kaikista eniten läsnä oli jännitys. En muista, milloin viimeksi minua olisi jännittänyt niin paljon kuin muutama minuutti ennen lähtöä. Olin arvellut, että edessä olisi elämäni rankin päivä, mutta en ollut tajunnut kuinka rankkaa todellisuudessa kiipeily 7000 metrissä on.

Lähdimme rauhassa kävelemään ylämäkeen ja Don sanoi minulle, kuinka tämän päivän aikana olisi tärkeää mennä omaa kiipeilyvauhtiani. Ei haittaisi, vaikka en pystyisi olemaan yhtä nopea kuin miehet ja päivän onnistumisen kannalta voin ottaa rauhassa omia taukoja. Pian ylämäki alkoikin ja sen jälkeen ei juuri tasaisella liikuttu.

Koko aamuyö kiivettiin kiinteissä köysissä, joka tarkoittaa sitä, että valjaat ovat päällä ja valjaissa on kiinni nousukahva sekä lehmänhännällä safty ja näillä kiinnittäydytään aina köyteen. Jumari kulkee ylöspäin ja siihen voi varata koko painon. Seinät olivat 40-90 % asteisia ja maasto vaihteli todella jyrkästä erittäin jyrkkään. Jokaisella ankkurilla tunsin, kuinka voimat vähenivät koko ajan ja jouduin ottamaan minuuttien taukoja vaihtaessani köydestä toiseen.

Don huusi minulle jossain kohti, että yritä vaihtaa tahtiasi siten, että otat kunnon asekeleen ja sen jälkeen reilusti syvää henkeä. Olin tätä ennen töpöttänyt tasaisesti pieniä askeleita eteenpäin ja tahdin muutos helpotti oloani. Aloitin ottamaan yhden askeleen ja kolme syvää hengitystä ja siitä tulikin minulle sopiva tahti ylämäkeen. Välillä täytyi ottaa neljä tai jopa viisi puuskutusta.

Lähellä 7000 metriä, kuva: Don Wargowsky

Yöllä päässäni ei liikkunut juurikaan mitään muuta kuin, että yksi askel kerrallaan. Tavoitteeni oli päästä aina ankkurilta toiselle, sillä tiesin voivani pitää pienen tauon ankkurilla. Tauko motivoi jatkamaan ja toiveikkaana aina katsoin ylöspäin, kun näin Donin odottavan ankkurilla minua. Jokainen tauko oli tarpeeseen, sillä kiipeily muuttui koko ajan myös raskaammaksi.

Pimeys tekee sen, että kiipeillessä ei juuri näe, minne on menossa. Tuijottelee omaa otsalampun valoa, katsoo välillä ylös edellä menevää kiipeilijää ja pääasiassa on täysin omien ajatusten vallassa. Tässä kohtaa on mielestäni mielen kanssa kaikista haastavinta, sillä tyhjiin ja rankkoihin ajatuksiin sekoittuu kaiken lisäksi myös kylmyys. Vaikka tuuli oli laantunut, niin silti pakkasta oli –37 astetta.

Minulla oli haasteita saada isot tumput kädessä termospullostani juotavaa ja hanskan ottaminen pois kädestä palellutti sormia. Lopulta join siis todella vähän yön aikana, mutta sormiani palelsi ihan reilusti. Chhawang Sherpa, joka käveli takanani koko huiputuspäivän, yritti välillä lämmittää sormiani ja tsemppasi jokaisella ankkurilla jatkamaan. Jotenkin sydän ihan sulaa tuosta nappisilmästä ja siitä, miten pyyteettömästi hän pysyi takanani koko päivän.

Aurinko alkoi nousemaan kuuden aikaan, jolloin olimme kulkeneet neljä tuntia ja näky oli upea. Ensin taivas muuttuu tummansiniseksi ja sinisen väreihin alkaa nousemaan horisontista keltaista, oranssia ja 6:30 ensimmäiset auringonsäteet nousevat ylös. Auringon tullessa rupeaa myös tajuamaan, missä sitä onkaan. Korkeammalla kuin suurin osa lähellä olevista huipuista ja näky on henkeäsalpaava. Aurinkoa alkaa lämmittämään ja pimeys on viimein ohi.

Olin väsynyt ja keskittynyt vain ottamaan yhden askeleen ja kolme syvää hengitystä. Kuvia tuosta upeasta auringonnoususta löytynee siis vain pääni sisältä aivojen kovalevyltä, mutta muistan ne aivan varmasti kiikkustuolissakin. Kiipeily oli todella raskasta sekä henkisesti että fyysisesti ja tuntui, että tsemppaan joka askeleelta. Pahinta oli se tunne, että en meinaa saada happea. Pysähtyminen helpotti asiaa, mutta liikkeen tuottaminen oli todella raskasta. Raskainta, mitä olen ikinä tehnyt.

Baruntsen huipulle matkalla, kuva: Don Wargowsky

Don huusi minulle auringonnousun aikaan, että Anni sä olet ainoa nainen tässä maailmassa, joka näkee tämän auringonnousun tästä paikasta. Ja niin olinkin ja lopun elämää kiitollinen noista tsempeistä, sillä ne saivat minut ottamaan taas seuraavan askeleen kohti seuraavaa ankkuria. Tässä kohtaa kiipeilyä sitä ei juuri mieti edes huippua vaan vain seuraavaa liikettä.

Luovuttamisen hetki 7000 metrissä

Pääsimme lähes 7000 metriin, johon asti Sherpamme olivat etukäteen käyneet laittamassa köydet. Tästä eteenpäin köydet täytyisi laittaa ylös huipulle. Tässä pisteessä jouduimme myös odottamaan.

Seisoimme 7000 metrissä puoli tuntia ja vaikka päällä olivat kaikki vaatteet, niin silti odottaminen aiheutti palelua. Sherpat tekivät vaarallista ja kovaa työtä edessä olevan jyrkän seinämän ääressä kiiveten liidaten seinää ylös. Haastavassa kohdassa aikaa kului ja rupesin epäilemään, että onko minulla mahdollisuuksia huipulle pääsemiseen.

Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin, palelsi kokonaisvaltaisesti ihan joka puolelta kroppaa ja vaikka näin huipulle, niin tiedostin myös kuinka huipulle olisi vielä lähes kaksi tuntia matkaa. Tämä oli myös sama kohta, jossa Stuart oli kääntynyt kolme vuotta aiemmin alas samasta syystä. Väsymys alkoi painaa ja tunsin olevani todella väsynyt, olisin oikeasti halunnut vain kuumaan saunaan ja nukkumaan.

Yksi askel ja kolme syvää hengitystä, kuva: Don Wargowsky

Sitten tuli se hetki, jolloin sanoin, että en ole varma jaksanko huipulle. Don ja Chhawang Sherpa oli kanssani ja Don antoi juotavaa ja tsemppasi, että me pääsemme kyllä huipulle. Odotimme ja tuntui, että väsymys vain valtaa minut ja näen, kuinka mahdollisuuteni huipulle pääsemisestä hupenee. Kaiken lisäksi palelsi niin paljon, että hytisin seisoessani rinteessä.

Seuraavaksi kysyin, että kauan tästä menee huipulle ja kauankohan Sherpoilla kestää laittaa köydet. Ymmärsin, etten pystyisi odottelemaan enää kylmässä ja jos köysien laittamisessa kestäisi, minun mahdollisuuteni huipulle pääsemiseksi olisi siinä. Tämä on aika karu kohta olla, sillä kova valmistautuminen muuttuu sillä hetkellä turhan tuntuiseksi.

Don sanoi, että hän soittaisi radiopuhelimella pääsherpallemme Jambulle, mutta hän oli ollut myös kipeänä ja menettänyt äänensä. Don kiipesi jyrkän seinämän ylös kysymään Jangbolle, että kauan kestää huipulle ja miten köysien laittamisen laita on. Seinämän päältä Don huutaa: “Anni, se on täysin sinun päätös ja tuen sinua, missä tahansa päätöksessä. Tuen sinut myös huipulle. Tästä on kuitenkin 1,5 tuntia huipulle ja Sherpat ovat vetäneet köysiä jo pari ankkuria eteenpäin. Tämä on viimeinen jyrkkä kohta ennen huippua. Mitä tehdään?”

Tieto siitä, että edessä ei olisi odottamista, vaan suoraan kiipeäminen huipulle helpotti. Vaikka olin jo sanonut, että käännyn alas. Silti Don sai minut tsemppaamaan ja päätin, että kiipeän ylös. Lähdimme Chhawang kanssa jyrkälle seinälle ja voin kertoa, että se ei ollut viimeinen kohta. Jyrkkyyttä vielä riitti tuonkin seinän jälkeen.

Viimeiset metrit huipulle

Matka luovuttamispisteestä huipulle kesti lopulta kaksi tuntia ja jyrkkyyttä riitti. Jätimme reppuni odottamaan eräälle ankkurille, joten minun ei tarvinnut kantaa reppua ylös asti. Tämä oli hyvä päätös, sillä en ollut muutenkaan saanut juuri syötyä tai juotua yön tai aamun aikana.

Näin koko ajan huipulle ja tuntui, että sinne on loputtoman pitkä aika. Viimein näin, kuinka Sherpoista kaksi seisoi jo huipulla. Olimme pitäneet viimeisen tauon puoli tuntia ennen ja sopineet, että seuraavaksi pysähdytään huipulle. Koko matkan Don ja Chhawang oli kanssani ja viimein 11:20 astuimme Baruntsen korkeimmalle kohdalle.

Baruntsen 7129 metrin huipulla

Fiilis oli sekainen, sillä olin kyllä todella väsynyt, mutta huipulle astuessa adrenaliinipiikki poisti kaiken väsymyksen. Istuin huipulle ja halasimme kaikkien kanssa, olihan pitkä aamu takana. Kiitin Donia ja Sherpoja siitä, kuinka upeaa työtä he olivat tehneet ja miten paljon arvostan sitä, että he tekivät kaiken työn vain sitä varten, että pääsisimme huipulle. Oli kyllä niin kiitollinen olo, että itku meinaa tulla tälläkin hetkellä tuota hetkeä miettiessä.

Soitin satelliittipuhelimella kotiin itkien, että olen täällä huipulla nyt. Otimme kaikista kuvat huipulta ja juhlimme hiukan saavutustamme. Sherpat ovat kyllä ihania tyyppejä ja aidosti innoissaan, kun pääsimme onnistuneesti huipulle.

Matka takaisin leiriin

12:00 lähdimme kohti toista yläleiriä ja ennen lähtöä Don sanoi minulle, että muista vielä skarpata, sillä nyt alkaa vaikeampi osuus tästä kiipeilystä. Laskeutuminen on haastavampaa, rankempaa ja selkeästi hetki, jolloin täytyy koko ajan skarpata.

Olin yllättynyt, kuinka rankkaa myös laskeutuminen oli ja jouduin taas ottamaan jokaisella ankkurilla tauon ja tasaamaan hengistystäni. Matka alas sisälsi laskeutumista kasilla ja laskeutumista köydessä kiinni, mutta ilman kasia. Tosi rankkaa, mutta silti paljon nopeampaa kuin kiipeily ylös.

Chhawang Sherpa

Kakkosleiriin pääsimme 12 tuntia myöhemmin. Onnellisena ja väsyneinä, mutta tietoisina myös siitä, että joutuisimme vielä laskeutumaan saman päivän aikana takaisin perusleiriin. Aikataulumme laskeutumiseen oli tiukka sen takia, että olimme odottaneet sääikkunaa huipulle niin monta päivää yläleirissä.

Lopulta söimme nuudelikeitot leirissä ja pakkasimme tavarat. Lähdimme laskeutumaan kohti perusleiriä ja pääsimme takaisin leiriin pimeän tullessa, olimme liikkumaan vuorokauden aikana 17 tuntia ja en ollut ikinä aiemmin ollut niin väsynyt kuin päästessä perusleiriin. Vaihdoin puhtaat vaatteet, yritin syödä illallista ja nukahdin yhdellä silmäyksellä telttaan. Onnellisena, uupuneena ja epäuskoisena, että minä oikeasti tein sen.