Artikkelit

Denali – kokemuksia vuorelta

Denali on Alaskassa sijaitseva Pohjois-Amerikan korkein vuori 6190 metriä korkealla. Lähdin kesäkuussa Alpine Ascents -nimisen operaattorin kanssa kiipeämään kohti huippua. Jo aiemmista jutuista on selvinnyt, mitä reissulla tapahtui, joten jos se kiinnostaa niin suosittelen lukemaan aiemmat jutut täältä

Tässä artikkelissa kerron tarkemmin, millaista reissulla oli ja mitkä asiat koin itse raskaaksi ja mitkä asiat toisaalta yllättivät matkalla. Alkuun voisin pohjustaa sen verran reissua, että olin valmistautunut huolella ja erityisesti hoitanut fyysisen puolen kuntoon. Alpine Ascents oli kevään aikana lähettänyt lukuisia meilejä, joiden ydinviesti oli selkeä: harjoitelkaa ennen kuin tulette tänne. 

Olin tyytyväinen millaiseen kuntoon olin päässyt ja reissun suhteen ei ollut sen puolesta epäilystä, olisiko kunto tarpeeksi hyvä vai ei. Tämähän ei tietenkään yksistään takaa onnistunutta huiputusta vaan lukuisien muiden asioiden pitää myös sattua täydellisesti kohdalleen. Denali on tunnettu kylmistä, tuulisista ja jopa myrskyisistä säistään ja tarinoita joissa ollaan teltassa useita päiviä myrskyä pitämässä on aika yleisiä tuolta vuorelta.

Denalilla kannetaan tavarat itse ja henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi kannetaan myös retkikunnan tavaroita kuten ruokaa, teltat, polttoainetta ja vessat sekä tuotokset kulkee myös mukana. Tavaraa kuljetetaan rinkassa ja ahkiossa. Jäätiköllä liikutaan lumikengillä tai suksilla tai splitboardin avulla. Me liikuttiin lumikengillä sekä rinkan ja ahkion yhdistelmällä.

Lento jäätikölle Talkeetnasta

Reissu Suomesta alkaa pitkällä lennolla Anchorageen ja sieltä kuljetuksella pieneen Talkeetnan kylään, josta lennetään pienillä potkurikoneilla Denalin kansallispuistoon ja perusleiriin 2600 metrin korkeuteen. Lennolle lähdetään ylävuoristokengissä ja ne jalassa ollaan käytännössä koko ajan, kun ollaan jäätiköllä. Monet teistä lukijoista on käynyt esimerkiksi Nepalissa, jossa ylävuoristokengät laitetaan vasta huiputukseen päälle, Denalilla liikkuminen tapahtuu siis koko kolme viikkoa isoissa kengissä. 

Lento jäätikölle on yksi hienoimmista lennoista, joilla olen tähän mennessä ollut. Lentokoneet lentävät vain hyvällä säällä, joten näkymät Denalin jäätiköille ja sen viereisille huipuille on maagiset. Lentokone lensi todella läheltä vuoren seinämiä ja minulla tulee vieläkin kylmät väreet, kun mietin tuote lentoa. Laitan tästä Instagramiin videota, joten käy sieltä kurkkaamassa jos haluat nähdä tarkemmin, mistä on kyse.

Jäätiköllä liikkuminen

Saavuimme perusleiriin ja vietimme siellä kaksi yötä. Kävimme yhdeksän hengen ryhmämme kanssa ensimmäisenä päivänä jäätiköllä liikkumiseen vaadittavia taitoja vielä yhteisesti läpi ja pakkasimme ahkioita valmiiksi seuraavan päivän liikkumista varten. Olin ehkä hieman yllättynyt siitä, kuinka perusasioista lähdimme liikenteeseen, sillä olin Alpine Ascentsin viestinnästä saanut sellaisen kuvan, että mitään perusasioita ei enää jäätiköllä opetella, vaan reissussa kaikki nuo asiat tulisi olla osallistujille täysin selvää.

Ahkion vetoa lumikengillä

Toisaalta ymmärrän operaattorin näkökulmaa, että tuo on tapa monitoroida jäsenten taitotasoa ja jos perusleirissä selviää, että ihmiset ovat todella pihalla kaikista perusjutuista kuten solmujen tekemisestä, tarkoittaisi se myös oppaiden kannalta eri asioita.

Jäätiköllä liikutaan aina ja koko ajan köysistössä. Meillä oli neljän hengen köysistöt ja jäätiköllä liikuttiin yhtäjaksoisesti tunnin ajan ja sitten pidimme 5-15 minuutin tauon. Tauon aikana oli mahdollisuus juoda ja syödä eväitä. Tällä tavoin liikuimme yllättävän tehokkaasti ja varsinkin ensimmäisten päivien aikana liikuimme myös kilometreissä melko paljon. Vuorillahan yleisesti puhutaan enemmänkin ajasta kuin kilometreistä, koska liikkuminen ohuessa ilmanalassa ja mäkisessä maastossa on yllättävän hidasta jos mietitään vain kilometrejä.

Tauolla jäätiköllä

Köysistössä siis ollaan koko ajan ja siitä irrottautuminen ei ollut sopivaa ennen leiriä. Koko ajan oltiin jäätiköllä, jossa on railojen riski. Leirit sondattiin eli katsottiin turvalliseksi ennen köysistöstä irrottautumista. Tämän vuoksi kulkeminen Denalilla on tavallaan aika itsenäistä. Köysistön jäsenenä täytyy pitää huolta, että pitää oikeanlaista väliä edessä olevaan kiipeilijään, mutta muuten liikutaan aikalailla omien ajatusten kanssa. Kesken tunnin lekin ei kuitenkaan oikein pystynyt pitkiä keskusteluja käymään köysistön muiden jäsenten kanssa.

Kuorman kantaminen

Tosiaan niin kuin jo mainitsin, Denalilla kannetaan kaikki tavarat. Minulla ensimmäisenä päivänä ahkio ja rinkka painoivat useita kymmeniä kiloja ja ensimmäisen puolen tunnin aikana oli yllätys, että kylläpä kuorma painaa. Olin toki harjoitellut tätä varten, mutta silti lumikenkien, valjaiden, rinkan, köysistössä liikkumisen ja ahkion yhdistelmä oli ensimmäisen lekin aikana omanlainen yllätys. Lohduttavaa oli se, että tuo tapa liikkua tulisi tulevien viikkojen aikana kyllä tutuksi.

Kannoimme 3500 metriin asti koko kuormaa eli pakkasimme aamulla leirin ahkioihin ja rinkkoihin ja siirryimme seuraavaan leiriin. Tästä ylöspäin aloitimme sitten kantamaan ensin yhden kuorman ylöspäin, hautasimme sen ja palasimme alemmaksi leiriin. Seuraavana päivänä siirrettiin loppukuorma sitten seuraavaan leiriin ja siitä seuraavana päivänä laskeuduttiin alas keräämään haudatut tavarat myös mukaan. Tämä on yleinen tapa ja erityisesti korkeammalla vuorella ihan järkevä taktiikka sekä aklimatisoitumisen että voimien säästämisen kannalta.

Ylempänä vuoristossa pelkällä Rinkalla

Kannoin itse pitkälti kamoja yläleirien välillä pelkän rinkan avulla, sillä 105 litraiseen rinkkaani mahtui aina kaikki, mitä oli kannettavana. Yleensä kannettiin sekä retkikunnan että henkilökohtaisia tavaroita. Retkikunnan tavarat jaettiin tasaisesti jokaiselle jäsenelle, joten jokaisella oli sitten riippuen omista tavaroista suunnilleen saman verran tavaraa kannettavana.

Yleisesti kuorman kantaminen ei mielestäni ollut kovinkaan paha rasti. Raskasta se kyllä oli ja kaikille Denalille haaveileville sanoisin, että harjoittele. Kyllä vuorella fyysistä kuntoa vaaditaan ja retkikunta liikkuu samassa tahdissa, hitaasti, mutta tuossa tahdissa on pystyttävä pysymään. Mitä parempi kunto on, sen vähemmän energiaa kuluu ensimmäisten päivien aikana, jotka ovat pitkiä ja voimia säästyy vuoren korkeimpiin osioihin. Päivien kestot vaihtelivat 4-9 tunnin välillä.

Leiriin saapumisen jälkeen hommat eivät tietenkään loppuneet siihen vaan sitten aloitettiin kaivamaan teltoille paikkoja ja pystyttämään leiriä, sulattamaan vettä ja laittamaan ruokaa. Eli päivät jatkuivat aktiivisena siihen saakka, että käytiin nukkumaan. 

Sääolosuhteet

Olin varustautunut kylmyyteen ja suurimpana yllätyksenä minulle tuli se, kuinka polttavan kuuma lumipeitteisellä jäätiköllä olikaan. Olen toki useasti ollut sellaisissa paikoissa aiemminkin, mutta tuo Denalin kuumuus oli jotain todella yllättävää.

Päivisin kun aurinko paistoi ja ei tuullut, jäätiköllä tuntui olevan 30 astetta lämmintä. Lumen heijastelämpö on niin kuumaa, että sitä on vaikea edes kuvailla. Samaan aikaan aurinko tekee jäätiköstä petollisen paikan, sillä kuumassa ilmassa tekee mieli riisua ja samaan aikaan nahka kärähtää auringossa ihan hetkessä. Ja edes se 50 aurinkovoide ei välttämättä auta ja jos nahka palaa heti alkumatkasta, altistavat nuo palovammat sitten myöhemmin paleltumille.

Kuumuudessa siis piti liikkua pitkät vaatteet päällä ja ne isot vuoristokengät jalassa. Välillä kuumuus oli jopa ahdistavaa. Onneksi olin saanut Mons Royalelta ohuen ja hupullisen merinovillapaidan mukaan, sillä tuo paita pelasti minut palamiselta auringossa. Huppu oli päässä lähes koko ajan, lippis päässä, hanskat kädessä ja aurinkolasit visusti silmillä ihan koko ajan.

Tämä Mons Royalen paita toimi todella hyvin jäätiköllä auringossa

Alaskassa paistaa kesäisin aurinko 22 tuntia vuorokaudesta, joten koko ajan oli valoisaa. Yöllä kuitenkin lämpömittari painui reilusti pakkasen puolelle ja paksu talvimakuupussi on tärkeä varuste. Aamulla ennen kuin aurinko nousi leiriin oli kylmä, mutta nopeasti auringon tultua leiriin lämpötila nousi taas korkeaksi. 

Ja sitten kun tuuli alkoi puhaltamaan, tuli nopeasti kylmä. Tämän vuoksi varusteiden kanssa saa kyllä pelata jokaisella tauolla ja hyvät varusteet korostuivat mielestäni reissulla. Mukaan ei kannata painon takia ottaa mitään turhaa, koska kaikki paino on omassa repussa, joten valinnat on tehtävä huolella ja mukaan kannattaa ottaa minimaalinen määrä vaatteita.

Yleisesti Alaska oli kyllä todella upea paikka ja erosi mielestäni esimerkiksi Nepalista siinä mielessä, että jäätiköllä ollaan koko ajan. Denalilla kiivetään myös kiinteitä köysiä West Buttress -reitillä ja vuoret ovat koko ajan lähellä. Tunnelma on myös erilainen ja valoisuus on mukavaa, tällä reissulla otsalamppu ei tarvita. Erityinen ympäristö ja todella upea sellainen.

 

Denali – miten reissussa kävi?

Lähdin hiukan alle kuukausi sitten kohti Alaskaa ja tavoitteena kiivetä Pohjois-Amerikan korkeimmalle huipulle Denalille. Edessä oli uusia haasteita, jäätiköllä olemista useita viikkoja ja painavien kuormien liikuttelua rinkan sekä ahkion kanssa. Olin todella innoissani, sillä kaikki tuntui olevan kunnossa reissuun lähdettäessä.

9.6. Lähdimme Talkeetna-nimisestä pikkukylästä lentokoneilla kohti Denalin perusleiriä ja meillä oli tuuria matkassa, sillä pääsimme lentämään hyvässä säässä suoraan jäätikölle. Joskus näitäkin lentoja voi joutua odottamaan pidemmän aikaa, mutta meillä lennot sujui nopeasti ja pienillä potkurikoneilla laskeuduttiin jäätikölle.

Ahkiot ja rinkat

Tuosta päivästä lähtien vietimme aikaa siis koko ajan jäätiköllä, joka tarkoittaa sitä, että pitää olla tarkkana missä liikutaan ilman köysistöä ja jäätikön haasteet eli piilossa olevat lumikuopat ja railot ovat mahdollisia missä tahansa päin, myös leirissä.

Olimme perusleirissä kaksi päivää ja kävimme erilaisia taitoharjoituksia vielä läpi: muodostimme köysistön, pakkasimme ahkioita, kertasimme railopelastuksen ja kävimme erilaisia skenaarioita läpi, jos joku tippuu tai jos joku toinen vaaratilanne tulee eteen. Perusleiristä lähdimme sitten kohti jäätikköä, joka oli tänä vuonna vielä tähänkin aikaan poikkeuksellisen hyvässä kunnossa.

Ensimmäisten päivien aikana jäätikkö on suhteellisen tasaista ja se on hyvä, sillä tässä kohtaa rinkan ja ahkion yhteispaino oli minullakin lähempänä 70 kiloa. Tuon kuorman siirtely tasaisellakin lumikengät jalassa oli riittävän haastavaa ja kahdeksan tunnin päivä jäätiköllä tuntui kyllä illalla lihaksissa.

Lumikengillä Denalilla

Viidessä päivässä etenimme 11 000 jalan eli noin 3500 metrin korkeuteen leiriin, josta tuli lopulta leiri, johon minun matkani myös päättyi. Leirissä harjoittelimme taitoja ylemmälle vuorelle ja lopulta kävimme viemässä ensimmäisen satsin tavaroita yli 4000 metrin korkeuteen ja palasimme takaisin leiriin. 

Denalilla homma menee siten, että riippuen hieman retkikunnan taktiikasta, mutta yleisesti tavaroita kannetaan useassa erässä vuorella. Eli ensimmäisenä päivänä viedään ylemmäksi tavaraa ja ne haudataan lumeen. Sitten seuraavana päivänä viedään loput tavarat seuraavaan leiriin ja taas tästä seuraavana päivänä haetaan tavarat haudatusta kätköstä. Tätä kiertoa sitten toistetaan hieman taktiikasta riippuen useamman kerran.

Olimme siis käyneet tekemässä kätkön ylemmäksi ja ajatuksena oli siirtyä 14 000 jalan leiriin eli reiluun 4000 metriin seuraavaksi. Olimme aamulla pakkaamassa tavaroita 3500 metrin leirissä ja touhuiltiin siinä reippaasti telttaa pois, pakattiin ahkioita ja rinkkoja. Kävellessäni leirin vähemmän kuljetulla alueella, tipuin lumipeitteiseen kuoppaan ja polveni vääntyi ja rusahti ikävästi tippuessani. Nousin ylös ja pian tajusin, että viiltävän kivun vuoksi en pysty astumaan jalalla. Jotain oli ikäänkuin luiskahtanut polven väliin enkä saanut jalkaa suoristettua.

Denalin leiripaikka jäätiköllä

Tästä alkoikin sitten nopealla aikataululla tapahtumaketju, jossa minut siirrettiin kivuissani takaisin telttaan makuupussiin, sillä jo kymmenessä minuutissa minua oli alkanut paleltamaan. Tämän jälkeen satelliittipuhelimella soitettiin kansallispuiston evakuointiin ja yritettiin tilata evakuointilento pois jäätiköltä. Keli oli leirissä kuitenkin niin huono, että seuraavaan kahteen vuorokauteen leiriin ei pystytty laskeutumaan helikopterilla, joten ainut vaihtoehto oli vain odottaa teltassa sopivaa sääikkunaa lennolle.

Lopulta odotin siis kaksi vuorokautta helikopterievakuointia Talkeetnaan, kävin Talkeetnassa lääkärissä mutta mitään ei voitu todeta ilman magneettikuvaa ja siirryin siitä autokyydillä Anchorageen. Vakuutusyhtiöni sitten hankki kotilennot takaisin Suomeen ja pääsin viikko sitten maanantaina Suomessa lääkäriin ja magneettikuviin. Polven kierukka oli kokonaan repeytynyt tippumistilanteessa ja vääntynyt kaksikerroin nivelen väliin. Jalka oli edelleen lukossa, joten sillä ei pystynyt astumaan ja ainoa hoitotapa oli leikata jalka. Nyt torstaina sitten polvi operoitiin kasaan Helsingissä.

Tästä alkoi siis kuntoutusoperaatio, jossa olen nyt seuraavat kuukaudet. Kuusi viikkoa kepeillä kävelyä ja puolivarauskieltoa jalalle. Tämän jälkeen rauhalliset kuntoutumiset kohti takaisin kiipeilykuntoa. Onneksi olen saanut luvan mennä uimaan ja vesijuoksemaan, kun jalasta poistetaan tikit ensi viikon jälkeen. Tämä tuo henkiselle puolelle tosi paljon helpotusta, vaikka kävely onkin kiellettynä.

Ylämäessä ahkioiden kanssa

Kyllä on harmittanut ja sellaisia pettymyksen kyyneleitä on tullut vuodatettua ettei tosikaan. Tiedän, että Denali pysyy ja Alaska pysyy paikallaan ja pääsen vuorelle kyllä uudestaan. Reissu oli upea ja varmasti myös tulen palaamaan Alaskaan, mutta eniten huolta on ollut tulevasta. Minulla on kesän kynnyksellä työkuviot muuttunut reilusti ja tulevana syksynä oli tarkoitus olla kahdessa reissussa vuorilla. Tämän lisäksi olin ehtinyt jo varaamaan Everestin retkikuntapaikkani. 

Huoli siis tulevista reissuista ja siitä, mitä Everestille käy on oikeastaan isompi kuin harmi menetetystä Denalin huipusta. Kiipeilyyn liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä, että pelkkien huippujen takia kiipeily saattaa aiheuttaa isojakin pettymyksiä. Minulle kiipeilystä on tullut elämäntapa ja montaa muuta asiaa määrittelevä tekijä, kyse ei ole vain Denalin huipulle pääsemisestä tai minkään toisen vuoren huipusta. Kyse on elämäntavasta ja itsensä toteuttamisesta, jotka ovat kokonaisuutena paljon laajempia asioita kuin vain yksi huippu.

Toki olen ymmärtänyt myös varsin hyvin riskit, jotka liittyvät kiipeilyyn ja tällä kertaa kävi todella huono tuuri. Kuka vain ja mikä tahansa jalka olisi voinut mennä rikki tapaturmassa ja näin asiaa hetken sulatelleeni olen onnellinen ettei pahemmin sattunut. Kaksi päivää jäätiköllä odottamista on pitkä aika ja nyt saimme kivut järkevästi hallintaan särkylääkkeillä. Eli oikeasti matkassa oli paljon tuuria.

Oloni alkoi helpottamaan, kun pääsin Suomeen ja tiesin, että pääsen nopeasti hoitoon. Nyt kyse tulee olemaan vain siitä, että jalka kuntoutuu takaisin hyväksi ja siitähän minulla on jo aiempaa kokemusta, miten homma hoidetaan. Minulla on siis varsin hyvä fiilis siitä, että kunhan tämä kuuden viikon keppijakso saadaan taputeltua, niin kovalla työllä jalasta tulee kyllä entistä parempi kiipeilyjalka. 

Onneksi pystyn tekemään töitä kotoota käsin ja pääsen normaaliin arkeen jo tällä viikolla kiinni siltä osin kuin se on töiden parissa mahdollista. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan tulevien viikkojen aikana, mutta onneksi ainakin tällä hetkellä on ihan luottavainen fiilis, että täältä kerätään taas kunnolla taistelutahtoa tuleviin koitoksiin. En ole luovuttaja ja tämä vastoinkäyminen tekee minusta vain entistä vahvemman.

 

Saako jännittää? Lähtö Denalille

Voihan vitsin vitsit! Huomenna se lähtö on sitten edessä Denalille. Ja jännittää monellakin tapaa. Kerroin Instagramissa muutama päivä sitten, miten jännitys on ottanut vallan ja tämä reissu tuntuu olevan pitkästä aikaa sellainen, mikä oikeasti jännittää todella paljon.

Onko luvallista jännittää vaikka on mukamas kokenut? Todellakin, jännittäminen on todella inhimillistä ja se viestii, että kyseessä on jokin itselle merkityksellinen tapahtuma edessä. Olen kyllä yleisesti jännittäjä, sillä saatan jännittää tulevaa treeniä, palaveria, esiintymistä tai tulevaa matkaa niin kuin tässä tapauksessa. Jännitys kyllä lisää mukavasti virittyneisyyttä reissua varten, joten on mukava, että mahassa tuntuu jännitystä.

Kohti lunta ja jäätikköä

Matka Denalille jännittää monesta syystä: edessä on huomenna pitkä lento Anchorageen ja iso hyppy uudelle aikavyöhykkeelle. Mutta matkan tekemisen lisäksi jännittää se, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan. Jäätiköllä lähdemme heti sunnuntaina ja siellä olemme heinäkuun alkuun asti. Edessä on varmasti uusia haasteita ja oppeja omista vahvuuksista ja heikkouksista. Muistoja vähintäänkin kiikkustuoliin.

En ole yhtään helteen ystävä, joten olen super innoissani lähdössä kylmään Alaskaan. Katsoin sääennusteita ja näyttää siltä, että lähes koko reissu tulee olemaan yön lämpötilat pakkasen puolella ja tällä hetkellä miinusasteet painuvat alhaisimmillaan –30 asteen kohdille. Jättiuntuvatakista tulee olemaan minulle siis hyötyä reissussa.

Jos haluatte seurata matkaa, niin Alpine Ascents lähettää joka päivä reissusta cybercastiä ja te seuraajat pääsette kuuntelemaan lähetyksiä tästä linkistä.

Kohti vuoden päätavoitetta – Denalia

Jännittää, mutta samaan aikaan kesälomani alkoi juuri, joten olen myös super innoissani tulevasta reissusta. Tämän vuoden yksi mieleenpainuvimmista hetkistä on alkamassa aivan pian ja jännitys alkaa helpottamaan varmasti heti, kun pääsee lentokentälle.

Erittäin hyvää kesäkuuta kaikille! Seuratkaahan Instagramista päivittelyä, sinne tulee ensimmäisenä tarinaa matkasta ja vasta sen jälkeen tänne blogin puolelle.

 

Denalin matkaohjelma

Denalille lähtöön alle kolme viikkoa ja lähtövalmistelut ovat edenneet seuraavalla tavalla: tällä viikolla olen hoitanut kaikki paperihommat kuten kansallispuistomaksut ja ESTA-hakemuksen kuntoon, tarkistanut varusteita että listalla on kaikki tarvittava, tilannut eväitä ja ollut yhteydessä retkikunnan jäsenten kanssa.

Näiden järjestelyjen lomassa monet ihmiset ovat kyselleet, miten reissu etenee ja milloin lähden matkalle. Tässäpä teille tiedoksi hieman lisätietoa tulevan matkan sisällöstä.

Lähden reissuun 7.6. ja lennon Islannin kautta Anchorageen Alaskaan. Anchoragessa olen yhden yön ja tapaa myös Steven, joka tulee Englannista telttakaverikseni reissulle. Seuraavana päivänä otamme sitten kuljetuksen Talkeetnaan.

Matkalla kohti seuraava vuorta Denalia

9.6. Tapaamme Talkeetnassa retkikunnan ja meillä on varusteiden läpikäynti. Retkikunnassa on yhteensä yhdeksän henkilöä: neljä naista ja viisi miestä. Suurin osa on yhdysvaltalaisia ja Steve englantilainen ja minä suomalainen. Käymme siis kaikki tavarat läpi ja voimme tehdä viime hetken säätöjä tavaroihin.

Seuraavana päivänä 10.6. lennämme jäätikölle ja lähdemme liikkeelle kohti ensimmäistä leiriä kaikkien tavaroiden kanssa. Tavarat kannetaan siis isossa rinkassa ja perässä vedetään ahkiota. Jalkaan laitetaan suksien sijaan lumikengät.

Kuva Dingbochesta 4400 metriä – Nepali

11.6-20.6. Liikumme jäätiköllä kohti viimeistä yläleiriä ennen huippua. Toivottavasti sää suosii meitä, että pääsemme tuossa aikataulussa jo odottamaan huiputusikkunaa. Matkaan on toki varattu varapäiviä, jotka mahdollistavat odottamisen huonon sään sattuessa kohdalle.

Varapäiviä on yhteensä varattu kuusi, joten aikaa on odotella sopivaa sääikkunaa. Todennäköisyys, että jokunen päivä joudutaan käyttämään on melko todennäköistä, mutta jos kaikki menisi todella putkeen, niin ensimmäinen mahdollinen huiputuspäivä voisi olla 21.6. ja siitä eteenpäin viikko riippuen säistä on siis päiviä, jolloin kotona jännitetään. Alas palaamme kesäkuun viimeinen päivä ja lennän takaisin Suomeen 2.7.

Tämä on siis hyvin alustava matkaohjelma ja se, miten todellisuudessa etenemme ja menemme selviää tietenkin vasta vuorilla. Eniten epävarmuutta tällä reissulla tulee säätilojen muutoksesta ja siitä, kuinka hyvin akklimatisoituminen tällä kertaa etenee.

Kuva Everestin perusleiristä 5300 metriä – Nepali

Kun olemme jäätiköllä, niin yhteyksiä ei tule olemaan ja Alpine Ascents lähettää päivittäin cybercastiä eli eräänlaista podcastiä vuorilta. Jaan linkin podcastiin lähempänä reissua vielä teille seuraajille, jos haluatte seurata missä etenemme. Muuten raportoin reissusta teille toki sitten matkan jälkeen ja ensifiilikset tulevat aina Instagramiin ensimmäisenä.

Huomaan, että reissu alkaa jännittämään koko ajan enemmän ja enemmän. En ole varsinaisesti aloittanut pakkaamista, mutta olen käynyt tavaroitani jo valmiiksi läpi. Tällä kertaa päivitykset tavaroihin tuli untuvatakkiin ja isompaan rinkkaan. Muuten kaikki tavarat löytyvät jo omasta varastosta.

Eniten jännittää se, että millaiset olosuhteet tulevat olemaan. Oma kunto tuntuu olevan tällä hetkellä niin hyvällä mallilla kuin olin toivonutkin ja sen suhteen valmistautuminen on sujunut erinomaisesti. Tottakai jännitystä aiheuttaa myös se, että millainen retkikunta tulee olemaan. Steven tunnen ja Donin, joka lähtee oppaana mukaan. Loput jäsenet ovat tuntemattomia, mutta toisaalta kokemus aiemmilta reissuilta antaa odottaa tälle reissulle myös hyvää porukkaa.

Onneksi jännitys on positiivista ja hassua olisi jos miltään ei tässä kohtaa tuntuisi. Odottavin fiiliksin siis seuraaviin viikkoihin ja nyt hoittevana on lähinnä viimeiset työprojektit maaliin ja sitten pääsee nauttimaan Alaskan vuoristosta.

 

Kuukausi Denalille – ehtiikö vielä tehdä jotain?

Tasan kuukausi lähtöön Alaskaan kiipeilemään Pohjois-Amerikan korkeinta huippua eli Denalia. Palautuminen Nepalin reissusta on ollut hyvin jo käynnissä ja ajatukset ovat siirtynyt jo Denalin kiipeilyyn ja kaikkiin asioihin, jotka liittyvät sen kiipeämiseen.

Ensimmäiset ajatukset lähtivät liikenteeseen jo Nepalissa, sillä päätös lähteä Denalille syntyi jo viime syksynä Nepalissa kävellessämme alas Baruntselta. Juttelin päivän Donin kanssa ja kyselin eri juttuja liittyen Denaliin ja haaveet Alaskasta alkoi kasvamaan. Siinä ennen Namche Bazaariin saavuttaessa olin päättänyt tämän vuoden kohteeni ja soitin kotiin, että lähden kesällä Alaskaan.

Nyt samoilla poluilla kävellessä Lobuche Eastiltä alas tuli hyvin nuo fiilikset mieleen ja innostus tulevaa reissua kohtaa vain kasvoi. Laitoin valmentaja Jussille viestiä, että kun palaan, niin meidän täytyy miettiä tarkkaan treenejä ja laitoin omia ajatuksiani ylös jo tuossa vaiheessa.

Mt. Rainier – kuukausi Denalille

Olen nyt siis toukokuun Suomessa ja 7. kesäkuuta lennän Anchorageen Alaskaan. Tapaan Steven jo samana iltana ja seuraavana aamuna siirrymme Talketnaan, jossa tapaamme loput retkikunnasta. Siitä yhdeksäs kesäkuuta lennämme sitten jäätikölle ja matka kohti Denalin huippu alkaa. Palaamme vuorilta 28.6. ja lennän kotiin heinäkuun ensimmäinen päivä.

Treenien puolesta ehtii tekemään vielä paljonkin ja riski totaaliseen asioiden mokaamiseen on olemassa. Lähinnä mokaamiseen siten, että ylitreenaisi ja pistäisi hyvin menneen talven treenit ja onnistuneen Nepalin kiipeilyn ihan plörinäksi. Minulla on kuitenkin kokemuksia myös siitä, miltä tuntuu olla alipalautunut ja miten esimerkiksi juoksukisa voi mennä täysin pieleen huonolla valmistautumisella.

Lähestymistapa on siis nyt tulevalle kuukaudelle seuraavanlainen:

  • peruskuntoharjoittelua suurin osa ajasta
  • paljon kehonhuoltoa, joka on ohjelmoitua ja aikataulutettua
  • rentoutusharjoituksia palautumista edistämään
  • intervalliharjoitus terävöittämään kuntoa
  • vaeltamista rinkan kanssa mahdollisimman mäkisessä maastossa simuloimaan Denalin päiviä.

Eli käytännössä kuukaudessa yritetään hiukan terävöittää kuntoa, mutta pitää järki kädessä ja pyrkiä rentoutumaan ja huoltamaan kehoa mahdollisimman hyvin.

Tämän lisäksi olen täydentänyt puuttuvasta varustelistasta muutamia asioita ja hoitanut juoksevia asioita, kuten kansallispuistomaksua ja ESTA-hakemusta, joka tarvitaan Yhdysvaltoihin matkustettaessa. Arki on tullut töissä rymistellen vastaan ja kalenteri täyttyi nopeasti erilaisilla menoilla.

Juoksevien asioiden ja varusteiden lisäksi pitää päivittää eväät mukaan, mahdollisesti ostaa apteekista täydennyksiä lääkkeisiin ja lopulta tietenkin pakata. Tällä kertaa mukaan lähtee erittäin minimaalinen määrä tavaraa, sillä jokainen gramma täytyy kantaa itse ja minulla on lähdössä lentokoneeseen vain 23 kiloa ja käsimatkatavarat mukaan.

Mt. Rainier Wahingtonissa – seuraavaksi Denalille

Fiilikset on todella odottavaiset Denalin suhteen ja mitä useamman ihmisen kanssa on puhunut, sen useammat ovat kehuneet Alaskaa yhdeksi kauneimmaksi paikaksi, jossa ovat ikinä käyneet. Tämäkin lisää omalta osaltaan odotusta ja tietenkin myös toiveita tulevaa reissua kohtaan.

Aika tuntuu menevän ihan siivillä ja lähtö lähenee kovaa vauhtia. Tämä on myös uusi tilanne siinäkin mielessä, että olen ollut yleensä lähdössä kiipeilemään joko keväällä tai syksyllä. Nyt olen elämäni ensimmäistä kertaa kesällä juhannuksen reissussa enkä mökillä järven rannassa. Uusia kokemuksia myös siinäkin mielessä tiedossa!

Nyt tavoitteena on siis treenata järkevästi, nukkua, syödä ja valmistautua niin, että kaikki menisi näiden asioiden osalta mahdollisimman mallikkaasti Alaskassa.

 

Denalille valmistautuminen: miten sujuu?

Havahduin eilen saadessani Alpine Ascentsilta meiliä, että Denalin matka lähestyy kovaa vauhtia. Kevät on ollut kiireinen tähän mennessä, mutta treenirutiinit on pysynyt hyvänä alkuvuodesta saakka. Pääpaino on ollut perusasioissa: peruskestävyyden ja perusvoiman kasvattamisessa, jotta tulevat reissut sujuvat mahdollisimman mutkitta.

En ole treeneistä viime aikoina kovin paljon kirjoitellut, sillä tekeminen on tuntunut sellaiselta “perusjaksolta”, että suuria ylä- tai alamäkiä siihen ei ole kuulunut. Kovasti treenitunteja kuitenkin viikottain on kertynyt ja lisääntynyt arkiliikunta on lisännyt mukavasti aktiivisuutta ihan jokaiseen päivään.

Treenien intensiteetissä ollaan valmentaja-Jussin kanssa haettu sopivaa tasoa ja sen pohjalta ohjelmointia on muutettu ja viilattu paremmin tavoitteisiin sopivaksi. Muutoksia ovat vauhdittaneet palautumiseen liittyvä data, jota ollaan kerätty Firstbeat-laitteen avulla. Urheilu ja valmistautuminen on sellaisen jatkuvan sopivanlaisen tasapainon etsimistä ja tällä hetkellä esimerkiksi työt vaikuttavat tasapainon löytämiseen melko paljon. Tärkeintä onkin minun mielestä ollut se, että muutoksia on ollut mahdollista ylipäätään tehdä ja edistymistä seurataan aktiivisesti.

Fyysiset vaatimukset Denalille

Sain eilen tosiaan kirjeen retkikuntaoperaattorilta, jossa vielä painokkaasti kehotettiin harjoittelemaan fyysisesti ennen matkaa. Tähän on muutama syy: Donin mukaan yksi isoimpia syitä epäonnistumiselle on huono kunto tai kunnon loppuminen kesken ja Alpine Ascents painottaa, että valmistautuminen on tärkeää sekä yksilön että koko retkikunnan kannalta.

Operaattori suosittelee, että harjoitusmääriä kannattaisi olla viitenä päivänä viikossa ja vähintään kolme kertaa kuukaudessa kannattaisi tehdä vähintäänkin kolmen tunnin treenisessio. Vauhti reissussa pitäisi olla 300 vertikaalimetriä tunnissa, joka tarkoittaa korkeassa ilmanalassa melko nopeaa tahtia vaikka liikkumisnopeus hidastuu merenpinnan tasolla tapahtuvaa liikkumiseen.

Valmistautuminen Denalin kiipeämiseen Alaskassa

Valmistautuminen Denalille on sisältänyt paljon hiihtolenkkejä

Tämän lisäksi suositellaan, että ylipainoa ei olisi mahdottomasti, mutta liian laihakaan ei saa olla. Hassua oli ohjeissa mielestäni se, että verrataan painoindeksiä, mutta ehkäpä sen tarkasteleminen on yksinkertaisin mittari ylipainon mittaamiselle. Pointti taisi olla se, että tulkaa Denalille kiipeilemään ilman ylimääräisiä liikakiloja kropassa, joita joudutte kantamaan koko reissun ajan itse.

Muistutuksena kerrottiin myös se, että parhaimmastakin valmistautumisesta huolimatta, huippu saattaa jäädä saavuttamatta. Vuorikiipeily on aina toimintaa olosuhteiden armolla ja Denalilla on myös hyvin yleistä kovat tuulet ja myrkykelit, jotka saattavat vaikeuttaa kiipeämistä tai jopa estää sen kokonaan.

Missä mennään vaatimuksien suhteen?

Treenimäärät ovat kohdillaan niin kertojen kuin määrien suhteen. Nimenomaan matalatehoista harjoittelua on lisätty ohjelmaan ja sitä kautta haetaan peruskestävyyskuntoa entistäkin rautaisemmaksi. Keskimäärin treenitunteja tulee kymmenisen joka viikko ja siihen jokaiselle päivälle vähintään 10 000 askelta lisäksi.

Ohjelmointia on jouduttu keventämään, sillä palautuminen ei ole koko ajan ollut kohdallaan. Minulla piti alkaa vauhtikestävyyttä parantava kausi, mutta jo ensimmäisten viikkojen jälkeen tuntui, että aloin heräilemään ja valvomaan öitä ja olo oli koko ajan tukkoinen. Lisättiin Jussin kanssa kevyitä harjoituksia ohjelmaan ja nimenomaan sitä peruskestävyysharjoittelua. Tasapaino on sen jälkeen palautumisen ja treenin välillä ollut parempi.

Denalille valmistautuminen

Kävelylenkillä

Olen käynyt sauvakävelemässä, hiihtämässä, pyöräilemässä sisällä, juoksemassa ja kävelemässä juoksumatolla ja ulkoilemassa peruskestävyysharjoittelun merkeissä. Vähän oman fiiliksen ja kelin mukaan. Tämän lisäksi ohjelmassa on ollut kaksi kertaa viikossa perusvoimaharjoittelua salilla ja silloin tällöin seinäkiipeilyä.

Joka viikko ohjelmassa on ollut vähintään yksi pidempi, yleensä hiihtolenkki tai sauvakävelyä. Eli pitkiä treenejä on tullut tasaisesti myös tässä alkuvuoden aikana. Seuraavat oikeasti pitkät päivät ovat edessä hiihtoladuilla Pyhällä ja Nepalissa, joka onkin hyvä harjoittelu monta päivää putkeen vaeltamista ja sitten viimein kiipeämistä.

Valmistautuminen on mennyt ihan hyvillä mielin ja tuntuu ihan hullulta, miten nopeasti aika on mennyt. Denalille lähtöön on kolme kuukautta aikaa ja Nepaliin lähtöön alle kuukausi, joten aika tulee rientämään tässä ennen reissuja ihan mieletöntä vauhtia. Olen kyllä todella innoissani lähdössä reissuun ja odotan sitä vuorillaolemisen raukeaa fiilistä ja sitä, että on läsnä siinä hetkessä kaikilla aisteilla.

Nyt edessä on vain valmistautumista reissuille ja viimeisten hankintojen tekemistä kuten 8000 metrin untuvatakin metsästäminen oikeankokoisena minulle. Muuten varusteiden suhteen on melko hyvä tilanne, sillä suurimmat hankinnat olen tehnyt jo aiempia matkoja varten ja pärjään niillä myös tuleville matkoilla.

 

Rengastreeni – ahkion vetämisen harjoittelua

Treenit Denalia varten on alkanut ja kirjoitin jo hiukan treenien jaksottamisesta ja sisällöstä. Tavoitteena on alkuun kasvattaa peruskestävyyttä ja perusvoimaa. Kuten olen jo aiemmin kertonut, niin Denalilla kannetaan kaikki tavarat itse ja vedetään ahkiota. Minulla on minimaalisen vähän kokemusta ahkion vetämisestä, joten yksi huolenaihe on ollut, milloin ja miten harjoittelen sen vetämistä. 

Minulla ei ole omaa ahkiota ja alkutalvesta lumimäärän ollessa epävarmaa Helsingissä, selvittelin miten voisin harjoitella mahdollisimman paljon ahkion vetämistä tai ainakin mahdollisimman lähelle ahkion vetämistä. Tätä varten syntyi ajatus renkaan vetämisestä perässä. Renkaita pystyy vetämään ahkion tavalla, mutta lumi ei ole välttämätön elementti renkaille.

Denali

Renkaat valmiina poraukseen

Norjassa tapaamani kiipeilykaveri Juha kertoi hankkineensa renkaita ja rakentaneensa perässä vedettävän systeemin, jolla pystyy harjoittelemaan vaikka lumitilanne olisi kehnompi. Kyselin renkaista Juhalta ja hän lupasi auttaa rengassetin rakentamisessa (toin hänelle kiitokseksi ehkä maailman parhaita suklaakonvehteja Islannista!!!). Renkaisiin täytyisi nimittäin rakentaa systeemi, jolla vetäminen onnistuisi mahdollisimman näppärästi ja Juha oli tutkinut norjalaisen tuttavan ja internetin avulla eri vaihtoehdot, kuinka renkaasta saisi rakennettua mahdollisimman helposti perässä vedettävän version ja mahdollisimman paljon ahkiota muistuttavan treenisysteemin.

Kysyin sen jälkeen lähimmästä rengasliikkeestä, että onnistuisiko käytöstä poistettujen renkaiden hakeminen ja mukana mies rengasliikkeestä vastasi, että ehdottomasti, varsinkin jos käyttötarkoitus tulee vuorikiipeilyn harjoittelemiseen Suomessa. Hain renkaita pari kappaletta Kalliosta ja sain luvan palauttaa todennäköisesti käytössä kuluvat treenirenkaat liikkeeseen hävitettäväksi, kun sen aika tulisi.

Denalin kiipeäminen

Veneen koukku paikallaan

Ensin Juha porasi renkaisiin kaksi reikää ja sen jälkeen aloitimme painamaan renkaaseen veneen koukkuja, joihin saisi rakennettua sitten rengasletkan ja kiinnitettyä vetovaljaat renkaisiin. Työläin osuus koko prosessissa oli saada veneen koukku renkaan sisäisen metalliverkon läpi ja minulla tuntui seuraavanakin päivänä, että olin yrittänyt painaa metallista koukkua renkaan läpi.

Koukkujen lisäämisen jälkeen saatiin yhdistettyä kolme rengasta putkeen ja Juhalla löytyi Varustelekan taisteluvyö, ihan oikeasti sen nimi on taisteluvyö, josta hän oli rakentanut oman vetosysteeminsä rengasahkioon. Vetovaljaat voi myös rakentaa oikean ahkion vetovaljaista ja oleellista on lisätä vetovaljaisiin narun lisäksi kuminauhaa, joka vähentää vetämisestä aiheutuvaa edestakaista nykivää liikettä.

Denali harjoittelu

Renkaat testissä – toimii

Käytiin testaamassa systeemiä ja setti toimii erinomaisesti! Kolmen renkaan vetäminen samaan aikaan tuntuu raskaalta, mutta tasaisella kolmen setti sopii hyvin. Luulen, että aloitan itse renkaiden vetämisen yhdellä renkaalla ja saan näin paremmin irti peruskestävyystreeneistä ja siirryn sitten kahden renkaan vetämiseen.

Renkaiden avulla lähdetään kasvattamaan ahkion vetämiseen tuntumaan ja ajatus on parantaa taitoja renkaan vetämisen avulla kohti kevättä ja kesäkuun Denalin matkaa varten. Ratkaisematta on vain yksi ongelma: miten vetää renkaita herättämättä mahdollisimman vähän huomiota? Töölöstä lähtiessä voi saada muutaman kummeksuvan katseen, jos vetää useita autonrenkaita perässään. Todennäköisesti menen keskuspuistoon lenkkeilemään renkaiden kanssa, jolloin katseita on vähemmän.

 

Vuoden 2019 päätavoite

Erittäin hyvää uutta vuotta 2019 ystävät hyvät! Toivottavasti vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Täällä ainakin on suunnitelmat ensi vuotta varten ollut jo Nepalista paluun jälkeen kovassa vauhdissa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman tarkemmin tämän vuoden päätavoitteestani.

Minne lähden kiipeilemään?

Suuntaan kesäkuussa Pohjois-Amerikkaan, tarkemmin sanottuna Alaskaan ja tavoittelemaan mantereen korkeinta vuorta eli Denalin 6190 metrin huippua. Denali kuuluu yhtenä huippuna Seven Summits -vuoriin eli jokaisen mantereen korkeimpaan huippuun.

Denali valikoitui tämän vuoden vuoreksi hiukan sattumalta. Olin ajatellut ennen Nepalin matkaa, että panostan treenaamiseen 2019 ja käyn ehkä kiipeilemässä Perussa ja Norjassa. Tavoitteena olisi edelleen hankkia uusia tietoja, taitoja ja kokemusta, joista toivottavasti tarvitsen 2020 Everestillä.

Nepalissa kuitenkin retkikunnan johtaja Don, joka on Jenkki ja pääasiassa Alpine Ascents -nimisen retkikuntaoperaattorin opas, puhui reissun alusta asti Denalista ja kuinka upea se on ja kaikkien ihmisten pitäisi kokea se ja kuinka Alaska on hänen mielestään yksi maailman kauneimpia vuoria.

Denalille kiipeäminen

Olen jossain kohti sanonut, että haluan mahdollisesti kiivetä Seven Summits -huiput, mutta päätavoite on kuitenkin seuraavien vuosien aikana Everest. Täksi vuodeksi olin päättänyt, että haluan lähteä reissuun kesällä, koska Nepalin matka muistutti hyvin sen, kuinka rankkaa matkalla voi olla. 8000 metristen vuorien kiipeilykausi Nepalissa on pääosin keväällä, joka tulisi aivan liian nopeasti ja toisaalta syksyn kiipeilykausi venyisi taas liian pitkälle ensi vuotta ajatellen. Kasitonnisilla pystyn kiipeämään vielä tulevaisuudessa monen monta vuotta.

Pakistan oli myös yksi vaihtoehto kesän reissupaikaksi ja ensimmäisen 8000 metrin kiipeäminen siellä. Tätä olin miettinyt ihan ajatuksen tasolla ja makustellut, onko vielä tämä vuosi edes kasitonniselle sopiva vuosi. Haluan kuitenkin antaa kaikkeni ja olla elämäni kunnossa keväällä 2020, jolloin toivottavasti suuntaan Everestille.

Matka kohti Denalia on alkanut – kuva Baruntselta

Miksi lopulta päädyin Denalin matkaan?

Jo kävellessämme alas Baruntselta alkoi ajatus Denalista kypsymään. Juttelin Donin kanssa pari päivää Denalista ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin, joista minulla tuli vain mieleen. Suurin huolen aiheeni oli, että riittäisikö taitoni ja kuntoni Denalille. Don oli vakuuttunut, että hän on nyt nähnyt, miten toimin vuorilla ja hän on aivan varma, että selviän.

Taisin sanoa päivä ennen Luklaan saapumista, että olen päättänyt lähteä Denalille. Soitin kotiin ensimmäistä kertaa ja kerroin, että ensi vuoden vuori on päätetty. Vastaus tähän oli, että se arvattiin kyllä.

Vuoritavoitteeni 2019 Denali – kuva Nepalista

Pidän ajatuksesta, että matkaan lähtee tuttu opas ja tiedän, millainen Don on vuorilla. On ihanaa, että tuntee oppaan ja tietää, mitä edessä on sen suhteen. Don oli avulias, opettavainen, tietyissä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tiukka ja toisaalta huomioonottava Nepalissa, joten uskon hänen olevan aivan elementissään Denalilla.

Keitä muita lähtee reissuun?

No saavuttuani kotiin vaihdoimme yhteystietoja ja pian englantilainen Steve laittoi minulle viestiä. Hän onnitteli Baruntsen huipusta ja harmitteli, kuinka hän lähti kotiin jo Mera Peakin jälkeen. Hän ei ollut tajunnut, että reissulla voisi kiivetä kaksi vuorta ja sama porukka olisi se, joka on Mera Peakillä ja Baruntsella.

Hän myös kysyi, mitä ajattelin kiivetä seuraavaksi ja kerroin Denalista. Muutaman päivän jälkeen sain viestin, että haittaisiko jos hän tulisi samaan retkikuntaan mukaan. Olin tietenkin ilahtunut ja sanoin, että todellakin. Olihan meillä ollut hauskaa Mera Peakilläkin (vaikka Steve oli minua paljon vahvempi ja nopeampi kiipeäjä).

Minä ja Don Nepalissa

Näin sitten tapahtui, että varasimme Denalin retkikuntapaikat ja tapaamme Steven, Donin ja loppuretkikunnan kanssa kesäkuussa Alaskassa. Ihan mahtavaa, sillä tiedän telttakaverini ja oppaan. Voisiko tilanne olla parempi? Enpä usko.

Miten Denali eroaa Baruntsesta?

Denalia sanotaan kovemmaksi vuoreksi kuin Everestiä ja monet kiipeilijät harjoittelevat Denalilla ennen Everestin kiipeilyä. Mistä rankkuus sitten johtuu? No, Denalilla kannetaan kaikki tavarat koko ajan itse. Ei ole siis retkikunnan kantajia perusleiriin, vaan rinkassa ja ahkiossa kulkee kaikki tarvittavat tavarat alusta loppuun.

Denali on myös siinä mielessä tekninen, että reissussa ollaan paljon jäätiköllä ja köysistössä, joka meinaa tietysti jäätikköliikkumisen taitoja tarvittavan ja esimerkiksi railopelastautuminen täytyy olla hyvin hallussa. Tämän lisäksi sääolosuhteet voivat olla korkeuteensa nähden erittäin kylmät ja tähän lisättynä fyysiset haasteet ja korkeus tekevät reissusta varmasti haastavan.

Denali 2019

Denalilla tullaan liikkumaan paljon jäätiköllä

Alkuvuosi tuleekin sisältämään erittäin paljon hyvää, laadukasta ja hyvin mietittyä treenaamista, jolla lähdetään tavoittelemaan Denalin huippua. Olen joka päivä innoissani tulevasta reissusta, mutta samalla tietenkin jännittää tulevat haasteet. Erityisesti valmistautumisesta tulen kirjoittamaan täällä blogin puolella erittäin ahkerasti.

 

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2019?