Saako jännittää? Lähtö Denalille

Voihan vitsin vitsit! Huomenna se lähtö on sitten edessä Denalille. Ja jännittää monellakin tapaa. Kerroin Instagramissa muutama päivä sitten, miten jännitys on ottanut vallan ja tämä reissu tuntuu olevan pitkästä aikaa sellainen, mikä oikeasti jännittää todella paljon.

Onko luvallista jännittää vaikka on mukamas kokenut? Todellakin, jännittäminen on todella inhimillistä ja se viestii, että kyseessä on jokin itselle merkityksellinen tapahtuma edessä. Olen kyllä yleisesti jännittäjä, sillä saatan jännittää tulevaa treeniä, palaveria, esiintymistä tai tulevaa matkaa niin kuin tässä tapauksessa. Jännitys kyllä lisää mukavasti virittyneisyyttä reissua varten, joten on mukava, että mahassa tuntuu jännitystä.

Kohti lunta ja jäätikköä

Matka Denalille jännittää monesta syystä: edessä on huomenna pitkä lento Anchorageen ja iso hyppy uudelle aikavyöhykkeelle. Mutta matkan tekemisen lisäksi jännittää se, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan. Jäätiköllä lähdemme heti sunnuntaina ja siellä olemme heinäkuun alkuun asti. Edessä on varmasti uusia haasteita ja oppeja omista vahvuuksista ja heikkouksista. Muistoja vähintäänkin kiikkustuoliin.

En ole yhtään helteen ystävä, joten olen super innoissani lähdössä kylmään Alaskaan. Katsoin sääennusteita ja näyttää siltä, että lähes koko reissu tulee olemaan yön lämpötilat pakkasen puolella ja tällä hetkellä miinusasteet painuvat alhaisimmillaan –30 asteen kohdille. Jättiuntuvatakista tulee olemaan minulle siis hyötyä reissussa.

Jos haluatte seurata matkaa, niin Alpine Ascents lähettää joka päivä reissusta cybercastiä ja te seuraajat pääsette kuuntelemaan lähetyksiä tästä linkistä.

Kohti vuoden päätavoitetta – Denalia

Jännittää, mutta samaan aikaan kesälomani alkoi juuri, joten olen myös super innoissani tulevasta reissusta. Tämän vuoden yksi mieleenpainuvimmista hetkistä on alkamassa aivan pian ja jännitys alkaa helpottamaan varmasti heti, kun pääsee lentokentälle.

Erittäin hyvää kesäkuuta kaikille! Seuratkaahan Instagramista päivittelyä, sinne tulee ensimmäisenä tarinaa matkasta ja vasta sen jälkeen tänne blogin puolelle.

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.