Lahden hiihtoladut

Innostuin viime talvena hiihtämisestä ja ostin vuosien hiihtämättömyyden jälkeen omat luistelutyylin sukset. Viime talven aikana hiihtokilometrejä kertyikin lähes 700 kilometriä ja kävimme keväällä viikon Levilläkin hiihtämässä. Varmaa oli, että tänä talvenakin hiihtoladut kutsuisivat ja toiveet oikein lumisesta talvesta on ollut mielessä aktiivisesti.

Olen Lahdesta kotoisin ja asunut elämästäni 16 vuotta Lahden lähistöllä. Äitini asuu edelleen Lahdessa ja Lahti on tunnettu hiihtokaupunki useiden maastohiihdon maailmanmestaruuskilpailuiden ansiosta. Lahti on myös paljon lumivarmempi paikka kuin Helsinki, sillä lähes aina viimeistään joulukuussa Lahdessa on jo lunta.

Lahden hiihtoladut

Upea aamuaurinko Lahdessa

Suosittelen katsomaan Lahden ladut vaihtoehtona, kun mietit seuraavaa pitkää hiihtolenkkiä, niin mieti vaihtoehtona myös Lahtea. Lahden urheilukeskukseen ajaa Helsingistä tunnissa ja ladut ovat yllättävänkin helposti saavutettavissa.

Lahden hiihtoladut

Lahdessa latuverkosto on todella laaja, sillä latuja löytyy 180 kilometriä ja 70 kilometriä on valaistua latua. Lumivarmuuden ja aktiivisen kunnostamisen ansiosta Lahdessa on ladut lähes aina aivan priimakuntoiset ja latukartalla tyydyttävä kunto tarkoittaa sellaista kuntoa, jolla helsinkiläiset olisivat jo hiihtänyt useita viikkoja.

Lahden urheilukeskus on latujen mekan aloituspaikka, sillä urheilukeskuksesta löytyy hiihtäjille iso parkkipaikka, siistit vessat ja suihkut. Matkailijat esimerkiksi Helsingistäkin voivat tulla päiväretkelle Lahteen hiihtämään ja hiihtäjät pääsevät suihkuun hiihtojen jälkeen. Lahden urheilukeskus on myös sama paikka, josta löytyy Lahden hiihtostadion ja hyppyrimäet.

Lahden hiihtostadion

Lahden hiihtostadion

Toinen paikka, josta on hyvä lähteä Lahden hiihtoladuille, on Tapanilan hiihtomaja ja sen parkkipaikka. Majalta saa ostettua kuumaa mehua ja pientä purtavaa, sekä Lahden tasaisimmat latupätkät löytyvät Tapanilan hiihtomajan läheisyydestä Perhelenkki-nimiseltä kolmen kilometrin pätkältä. Tapanilan ympäristössä on myös haastavampaa kilpalatua, jossa pääsee kolmen tai viiden kilometrin lenkillä varmasti haastamaan itsensä.

Kolmas hyvä paikka jättää auto on Messilän hiihtokeskus, josta pääsee siis maastohiihtämään ja jos seurueesta kaikki eivät ole innostuneita hiihtämisestä niin vaihtoehtoisesti Messilästä löytyy myös laskettelurinteet. Messilästä lähtee melko haastavat maastot kohti Hollolan Tiirismaata ja maastot sopivat erityisesti niille, jotka etsivät mäkiä kiivettäväksi.

Latujen haastavuus

Lahdessa riittää Salpausselän harjun ansiosta mäkiä. Latujen maastot ovat mielestäni paikoittain jopa erittäin haastavia ja korkeuseroja tulee varmasti eteen. Jos et tykkää mäkien kiipeämisestä ja vastaavasti niiden laskemisesta, niin suuntaa Tapanilaan jos Lahdessa haluat hiihtää.

Lahden hiihtostadion

Lauantaiaamun aktiviteetit Lahdessa

Tänään viimeksi aamulla tuli todettua, että mäet tarjoavat kyllä riittävästi haastetta. Nousu alkaa Lahden urheilukeskuksesta ja ensimmäiset kilometrit Tapanilan hiihtomajalle sisältää enemmän ylämäkeä kuin alamäkeä. Jos näistä kilometreistä selviää kunnialla, alkaa hiihtäminen yleensä sujumaan Tapanilasta eteenpäin. Messilässä on seuraava selkeästi pidempi ja jyrkempi nousu. Ennen Tiirismaata nousut ovat pitkiä, mutta vastaavasti on myös laskutkin. Ylämäkeä hiihtäessä lohduttaa aina se ajatus, että sieltä on tulossa myös alamäkeä, johon pääsee lepäämään suksille.

Latujen kunto

Ladut ovat pääsääntöisesti erittäin hyvässä kunnossa ja melkein aina ajettu latukoneella, kun menee hiihtämään. Latujen tilannetta pystyy seuraamaan reaaliaikaisesti latuinfosta, joka löytyy tästä linkistä. Olen tuolla huomannut, että tyydyttävä tarkoittaa jo melko hyväkuntoista latua ja hyvä tarkoittaa erittäin timanttisessa kunnossa olevaa latua.

Lahden urheilukeskuksen hiihtoladut

Lahden urheilukeskuksen läheisyydessä

Olen Lahdessa kiivennyt pisimmät mäet, mitä olen hiihtänyt ja toisaalta nauttinut pitkistä laskuista. Ladut ovat sellaista jatkuvaa ylös ja alas menemistä, joten hiihtäminen ei missään nimessä käy tylsäksi. Hiihtämisessä muutenkin aika kuluu nopeaa, sillä maisemat vaihtuvat ja koko ajan täytyy olla tarkkana.

Lahti on upea urheilukaupunki ja harjun maastot tarjoavat ainutlaatuisen maaston ulkoilijoille ja näin talvisin hiihtäjille. Ei voi kuin suositella!

 

Treenit on alkanut Denalia varten

Kerroin, kuinka tämän vuoden päätavoitteeni on kiivetä Pohjois-Amerikassa Alaskassa Denalin huipulle kesäkuussa. Matka tulee olemaan fyysisesti haastava ja sehän tarkoittaa hikipisaroita kuntosalilla ja lenkkipoluilla. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin olla fiksumpi ja miettiä vielä tarkemmin, millaisella treenillä olisi hyvä Denalin huippua lähteä tavoittelemaan.

Yksi kysytyimpiä kysymyksiä täällä blogin ja sosiaalisen median kanavissa on, kuinka oikein treenaan ja olisiko minulla antaa vinkkejä treeneihin. Kokemusta löytyy jo nyt useammalta vuodelta ja ainakin itse olen kokeillut, miten ei kannata treenata, joten suosittelemaan lukemaan jutun siitä ennen kuin säntäät lenkkipolulle.

Peruskestävyyskausi

Heti Nepalista paluun jälkeen oli hyvin selvää, mihin asioihin minun tulisi keskittyä tulevissa treeneissä. Peruskestävyydessä on edelleen parannettavaa huikeasti ja treenitunteja peruskestävyysalueella tulisi lisätä treeniohjelmaan aiempaa enemmän. Tällä hetkellä tavoitteena on, että viikon treenimäärästä vähintään 70 % tapahtuisi peruskestävyysalueella. Tämän lisäksi olen lisännyt arkiliikunnan määrää siten, että joka päivä pyrin kävelemään 15 000 askeleen verran. Tässä kuitenkin on edelleen tsempattavaa, sillä pääsen suhteellisen helposti 10 000 askeleeseen, mutta 15 000 tulee isomman vaivan kanssa.

Peruskestävyys

Peruskestävyyslenkillä Vierumäellä

Tämä toimii siis peruspilarina kaikelle harjoittelulle ja ainakin tulevan kuukauden aikana saan viettää suurimman osan treenitunneista tällä sykealueella. Tämä tarkoittaa todella kevyttä juoksua, sauvakävelyä, kevyttä hiihtoa, pyöräilyä ja uintia. Voin kertoa, että peruskestävyyden harjoitteleminen on ollut tällä hetkellä isoin haaste, sillä treenit lipsahtavat niin helposti hiukan liian koviksi ja koko ajan saa tsempata, että pitää tehot tarpeeksi alhaisena.

Perusvoimaa

Peruskestävyyden lisäksi tavoitteena on alkaa taas pikku hiljaa kasvattamaan voimatasoja, jotka ovatkin aikalailla syksyn aikana hävinnyt. Olen nyt muutaman viikon jo käynyt salilla kolme kertaa viikossa ja herätellyt nukkuvia lihaksia henkiin.

Vaikka vuorikiipeily onkin pitkälti kestävyyslaji, niin silti voimaharjoittelusta ei ole haittaa. Täytyyhän kiipeilijän pystyä kantamaan isoja kuormia, vetämään itseään tarvittaessa ylös ja toisaalta kannattelemaan omaa kehoa jaloilla viikkotolkulla yhteen putkeen. Salilla ahkerointi helpottaa huomattavasti näiden asioiden onnistumisessa ja olen kokenut saavani saliharjoittelusta paljon hyötyä myös vuorilla.

Perusvoima

Perusvoimaa hankkimassa Salilla

Kuulostaapa siltä, että edessä on kaikenlaista perustreeniä ja niinhän se juuri on. Ollakseen huippukunnossa kesäkuussa, vaatii se puurtamista nyt kuukausi ennen, jotta reissusta on mahdollista nauttia täysin siemauksin.

Ohjelmointi ja valmentaja

Teen tällä hetkellä yhteistyötä Jussi Immosen kanssa ja Jussilla on pitkä historia eri lajien valmennuksesta. Hän tuli mukaan tähän projektiin jo ennen Nepalin reissua ja keskusteltiin jo silloin mahdollisesta laajemmasta yhteistyöstä ennen Everestiä. Juttelin useamman valmentajan kanssa ja fiilis Jussin ammattitaidosta valmentajana oli niin vakuuttavaa, että oli helppo valita hänet tukemaan tätä projektia siten, että oppisin matkalla myös itse treenaamaan vielä paremmin. Nyt 2019 päätavoitteen Denalin varmistuttua olemme aloittaneet Jussin kanssa ohjelmoinnin ajatuksella, että ensin valmistaudutaan Denalia varten ja sen jälkeen Everestille.

Harjoittelu Denalia varten

Lenkiltä tulossa

Jussi tekee tällä hetkellä saliohjelmaa minulle ja valvoo, miten paljon ja millä intensiteetillä teen peruskestävyysharjoittelua. Hän valvoo myös palautumista Firstbeatin teknologioiden avulla. Olen menossa ensi viikolla Pajulahteen testaamaan hapenottokykyni ja tuo testi tulee antamaan selkeitä seuraavia suuntaviivoja harjoitteluun. Kerron testistä tarkemmin, kun se ensi torstain jälkeen on tehty minulle.

Tällä hetkellä arki koostuu siis aikalailla töistä, treeneistä ja oman yrityksen pyörittämisestä, joka on syntynyt tämän blogin myötä. Hyvin hyvin perinteistä arkea ja sellaista, mitä ei ihan hetkeen oikein ole edes ollut, sillä viime vuoden reissut katkaisivat usein treeniputken. Nyt selkeä tähtäin on kesäkuussa.

 

Vuorille haaveileva, älä tee näitä virheitä harjoittelussa

Vuosi 2018 alkaa olemaan taputeltu ja tässä kohtaa vuotta on hyvä vilkaista taaksepäin ja miettiä, mitä tästä vuodesta olisi hyvä oppia tulevia vuosia varten. Mt. Rainierin reissu, Levin hiihtoreissu, Coloradon kiipeilyt, Norjan jäätiköt ja viimeisenä Baruntsen reissu Nepalissa ovat opettaneet tänä vuonna monen monta oppia. Paljon olette te lukijat toivoneet, että kirjoittaisin harjoittelusta ja treenaamisesta.

Treenaaminen on yksi iso asia, johon vuorikiipeilyssä pystyy itse vaikuttamaan. Nepalissa eräällä miehellä kiipeilymatka loppui huonon kunnon takia ensimmäisen viikon aikana ja mietin silloin hiljaa mielessäni, että miksi ihmiset eivät treenaa jos he ovat lähdössä kalliille vuorikiipeilymatkoille. Olen aina itse ajatellut, että kunnosta homma ei ainakaan saisi jäädä kiinni.

Sauvakävely on yksi paras tapa harjoitella peruskestävyyttä

Pitkän loukkaantumiskierteen jälkeen olenkin tämän vuoden aikana keskittynyt treenaamaan ja tämä vuosi on ollutkin treenien kannalta yllättävänkin puhdas ja ehjä. Toki myös innostuneena on tullut treenattua paljon ja melko kovaa ja näistä havainnoista kirjoittelin aiemmin syksyllä.

Baruntsen reissu oli myös treenaamisen suhteen erittäin opettavainen matka, sillä heikkoudet tulivat matkalla nopeasti esiin. Voimatasot ovat kasvaneet tämän vuoden puolella mukavasti ja kesän alussa tehty 10 viikon voimaohjelmointi antoi erittäin hyvän pohjan kiipeilylle. Isoimmat haasteet tulivatkin esille matkalla siitä, että sykkeiden pitäisi pysyä maltillisena.

Kun reissussa ollaan useita viikkoja ja lähes joka päivä liikutaan, korostuu peruskestävyyden merkitys ja kyky palautua tehokkaasti. Olin treenannut koko vuoden liian kovaa ja käytännössä jättänyt välistä peruskestävyysharjoitukset. Tästä oli seurannut se, että vauhtikestävyyskunto oli kasvanut, mutta pian palautumisen kanssa tuli ongelmia ja olo oli jatkuvasti tukkoinen. Miten huomasin tämän sitten reissulla, niin siellä sykkeet lähtivät todella helposti nousuun ja vauhti, jolla pystyin liikkumaan oli todella maltillista ilman sykkeiden nousua.

Mikäli haaveilet vuorikiipeilystä, älä tee treenaamisessa näitä virheitä

Millaisia asioita olen sitten oppinut tämän vuoden aikana treenirintamalle? Määristä, kärsivällisyydestä, voimasta, lepäämisestä ja ennen kaikkea pohjan eli peruskestävyyden rakentamisesta.

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Tapaninpäivän pk-lenkki Nuuksiossa

  1. Jätät treenit välistä

Tätä ohjetta ei edes tarvitse perustella. On sanomattakin selvää, että vuorikiipeily vaatii hyvää kuntoa, mutta myös henkistä jaksamista. Kunto on kuitenkin asia, johon on suhteellisen helppo vaikuttaa. Älä anna siis kunnon olla syy, miksi et pääse vuoren huipulle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun täytyy olla huippu-urheilija vaan panosta siihen, että olet sellaisessa kunnossa, millä pystyt liikkumaan useita päiviä putkeen. Määrä ei myöskään korvaa laatua, joten panosta laatuun jos aika on vähissä ja tee asioita, jotka vievät kohti tavoitettasi.

  1. Panostat vain kovatehoisiin treeneihin

Tämä on isoin asia, jonka muuttaisin vuoden 2018 treeneistä. Olisin paljon fiksumpi ja laskisin tehoja ja lisäisin sitä pitkäkestoista peruskestävyysharjoittelua reilusti enemmän. Ilman kovaa peruskestävyyspohjaa myös kovatehoisten treenien hyöty saattaa mennä osittain hukkaan ja tulokset nousevat vasta kunnollisella peruskestävyyskaudella.

Tällä hetkellä olen esimerkiksi itse nostanut peruskestävyysharjoittelun määrää reilusti aiemmasta. Peruskestävyyden parantamiseen tulen myös keskittymään ennen seuraavaa reissua, sillä tavoitteena on rautainen peruskunto, jolla pystyy tekemään pitkiä kiipeilyreissuja ja palautumaan tehokkaasti pitkistäkin päivistä.

Huomasin peruskestävyyteni heikkouden Nepalissa nopeasti, sillä minulla oli aikamoinen työ pitää sykkeet maltillisina. Sydämen lyöntitheys kasvaa hapen vähentyessä, joten pienetkin ylämäet (joita vuorikiipeilyssä on tietysti melko runsaasti) aiheutti sykepiikin ja vauhtia, jolla käveli täytyi hidastaa todella reilusti. Tuntui, että vauhti olisi voinut olla kovempaakin, jos vain peruskunto olisi ollut vieläkin kovempi ja kapasiteettia olisi löytynyt enemmän.

peruskestävyys

Nuuksiossa lenkillä

  1. Unohdat levätä ja palautua

Monilla riittää motivaatiota treenisaleille ja lenkkipolulle, mutta palautumista laiminlyödään oikein huolella. En ole itsekään palautumisin paras esimerkki, mutta viimeisen parin kuukauden aikana olen saanut monta uutta työkalua palautumisen tarkkailuun ja olen alkanut vaalimaan erityisesti yöunta aktiivisemmin. Saatoin jossain kohti valvoa iltaisin tehden töitä, mutta tällä hetkellä pyrin pitämään huolta siitä, että arkena puhelin on kiinni 21:30 ja olen sängyssä jo valmistautumassa nukkumiseen.

  1. Harjoittelet kaikkea muuta paitsi sitä, mitä oikeasti tarvitset

Tähänkin virheeseen olen sortunut, sillä välillä on ollut vain niin mahtavaa mennä ja urheilla kaikenlaista mahdollista. Välillä on hukkunut hiukan ajatus, että mitä näillä treeneillä oikein ajetaan takaa ja mikä on lopullinen tavoite. Tätä joudun kyllä muistuttelemaan jatkuvasti itselleni, sillä varsinkin peruskestävyysharjoitukset lipsahtaa helposti kovemmiksi ja menetän voimia samaan aikaan saamatta optimaalista tulosta treeneistä.

Tsemppiä kaikille vuorille treenaaville ja tuleva vuosi tuo uutta tullessaan myös treenirintamalla!

Lepäämisen ihmevoimat

Kehitys tapahtuu levossa superkompensaation kautta, niin sanoi jo keväällä Firstbeatin hyvinvointianalyysin palautteen antanut hyvinvointikonsultti. Treenimäärät ovat olleet ainakin tarpeeksi kovia, mutta olen laiminlyönyt lepoa, sitä oleellisinta osaa, jolla kehitys tapahtuisi. Kummasti kasetti on ollut jumissa ja treenit ovat takunneet. Volyymi ja teho on ollut ajoittain liian kovaa suhteessa levon määrään.

Lepo on ollut itselleni aina haastavaa. Olen lepäämisestä täällä blogin puolella kertonut useasti ja erityisesti sen haasteista. On aika vaikea selittää, miksi lepoa on tullut laiminlyötyä. Ainoa hyvä selitys on vain se, että tekeminen on ollut niin mahtavaa. Oli pari vuotta, jolloin olin loukkaantunut ja käytännössä kuukaudesta toiseen vain kuntouttamassa eri vammoja. Nyt viimeinen vuosi on mennyt ilman vammoja ja on ollut ihan mahtavaa toteuttaa omia haaveita ja kiipeillä ympäri maailmaa.

Olen toteuttanut treeniohjelmaani pilkulleen oikein ja tehnyt kaiken niin kuin olen suunnitellut. Sama pitäisi tehdä lepäämisen puolella. Viimeisen viikon aikana olen levännyt ja nyt onkin aika tehdä lepäämisen “ohjelmointi”. Tämä tarkoittaa, että unelle täytyy varata aikaa, toteuttaa suunnitelmaa nukkua hyvin ja tehdä lepäämisestä ruutinia eikä vain jatkuvasti kuvitella, että kyllä selviän lyhyillä yöunilla.

lepo, nukkuminen, lepoviikko

Päiväunilta herätty ja Kuukausiliitteen kimppuun

Lepo tekee ihmeitä, sehän on ihan selvää ja tuntuu, että ihmevoimia tulee joka lepopäivän jälkeen lisää. Huomaan itse, että lepääminen tuo itselleni lisää luovuutta, innostun asioista helpommin ja keksin uusia ideoita. Pää ei ole jumissa ja ennen kaikkea reidet eivät tunnu tyhjiltä. Sumu hälvenee ja mieli on kirkas. Aamulla ei tarvitse kolmea kuppia kahvia, jotta tuntuu heräävän vaan aamulla on levännyt olo herätessä.

Nukkumaanmenoaika

Oleellisin asia nukkuminen ohjelmassa on itselläni se, että pidän nukkumaanmenoajasta kiinni. Se on todella yksinkertaista, mutta miksi välillä niin vaikeaa. Olen huomannut, että minun pitää olla kotona viimeistään 20:30, jotta ehdin rauhottua ja sänkyyn minun täytyy mennä viimeistään 21:30. Näin olen unessa jo 22 aikaan.

Tärkeää on myös se, että laitan puhelimen ajoissa pois. Vaikka näytössä on sinisen valon vähennys, niin silti tuntuu, että aivot pysyy virittyneessä tilassa ja tämän saa katkaistua vain yksinkertaisesti sillä, että puhelin ei ole enää kädessä juuri ennen nukkumista.

Olen puhelimen kanssa myös tehnyt niin, että jätän puhelimen ihan eri paikkaan kuin sängyn viereen yöksi. Herätyskello on erikseen ja yöllä herätessä ei tule pienintäkään houkutusta katsoa, olisiko jotain “tärkeää” tapahtunut yön aikana.

Kuinka saada unta?

Minulla nukahtaminen on aina ollut helppoa. Nukahdan autoon, lentokoneeseen, päiväunille, yöunille ja jopa lattialle ihan sekunneissa. Ongelmia on tullut yöheräilystä aamuyön aikaan ja siitä, etten ole saanut kunnolla unta sen jälkeen. Välillä olen siirtynyt sohvalle, kääntänyt tyynyn jalkopäähän, juonut, noussut ylös ja niin edelleen.

Firstbeatin hyvinvointikonsultti kysyi minulta, että minkälaisia nukkumaanmenorutiineja minulla on. Vastasin, että menen sänkyyn ja laitan silmät kiinni. Tämän jälkeen hän suositteli, että ottaisi rutiinit osaksi joka iltaa. Se voi olla venyttelyä, kirjan lukemista, musiikin kuuntelua tai mikä parhaiten toimii itsellä.

Tämän jälkeen aloin testaamaan äänikirjoja iltasatuina, ja sehän on toiminut. Äänikirjoista pystyy ajastamaan kirjan esimerkiksi 15 minuutiksi tai 30 minuutiksi ja sen jälkeen kirja loppuu automaattisesti. Kirjan kuuntelusta on tullut oma nukkumaanmenorutiinini ja se toimii hyvin. Alkuyön heräily on loppunut ja nukahdan yleensä parin ensimmäisen minuutin aikana, kun kirja käynnistyy. Olen kuunnellut lukemattomia kirjoja ilman, että tiedän, mitä niissä on tapahtunut.

Lepo

Nukkumisen lisäksi olen lukenut viimeisen viikon aikana paljon kirjoja, lehtiä ja blogeja, joiden seuraaminen on kiireessä jäänyt vähemmälle. Olen joka kuukausi skipannut lauantaiaamun Kuukausiliitteen lukemisen, mutta nyt olen lukenut monta rästissä ollutta lehteä.

Lepo on vaikeaa, mutta tekee hyvää. Oleellisinta on ollut kropalle ja mielelle lupa levätä. Ne hankaavat vastaan, mutta luvan kanssa mieli on rentoutunut, päivisin on pystynyt nukkumaan päiväunet ja iltaisin on silti nukuttanut kunnolla jo ennen kymmentä.

Lukeminen on yksi tärkeimpiä keinoja rentoutumiseen

Kuukausiliite

Rentoutuminen on tärkeä osa lepäämistä ja aivot sekä kroppa pitäisi saada hälytystilasta pois. Kroppa alkaa ymmärtämään, ettei leijonaa tarvitse juosta karkuun koko ajan ja nyt voi relaata.

Kyllähän lepäämisestä tulee niin hyvä olo, että sitä miettii, miksi ei ole vaalinut tätä oloa koko ajan. Sitä varten on treeniohjelma nukkumista varten.

 

Juoksiko luolamies leijonaa karkuun joka päivä?

Viime syksynä Tulikoura sanoi minulle polven viimeisessä tarkastuksessa, että eihän se luolamieskään juossut leijonia karkuun joka päivä. Kommentti tuli vastauksena siihen, kuinka kerroin vähentäneeni kovatehoista harjoittelua ja lisänneeni matalatehoista pyöräilyä, soutua ja kävelyä.

Mitä on sitten viime syksyn jälkeen tapahtunutkaan? Unohtui, ettei se leijona jahtaa joka päivä ja viisaat sanat tuolla vastaanotolla katosi teille tuntemattomille. Olen juossut leijonaa karkuun lähes joka päivä viime syksystä lähtien tai jos en joka päivä, niin ainakin monta kertaa viikossa. Stoppi tuli lauantaina keskeytyneellä maratonilla. Pahinta on se, etten olisi varmaan tajunnut koko asiaa ilman epäonnistumista.

Palautuminen kovasta treenistä

Palautumista ja maksimissaan 30 minuutin kävelyitä

Tein viime syksynä soutuergolla laktaattitestin, jossa katsottiin sykealueitani soutuun ja millaiset sykealueet harjoittelua varten minulla on. Jo tuolloin testin palautteessa lukee sanatarkasti näin: “Tätä voi pitää merkkinä siitä, että peruskestävyysalueesi ei ole kovin selkeästi muodostunut ja tälle alueelle tulisi kohdistaa enemmän harjoittelua… kehityt parhaiten harjoittelulla, joka tähtää peruskestävyytesi (aerobinen kynnys) sekä anaerobisen kynnyksesi kehittämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa runsasta määrää pitkäkestoista peruskestävyysharjoittelua (mielellään vähintään 80% kokonaisharjoittelusta)…Sen sijaan suosittelisin välttämään harjoittelua VK1-alueella sekä sykkeen että tehon puolesta.”

Ok, tämä tuli sisäistettyä, mutta vain osittain. Olen elänyt täydellisessä illuusiossa, että olen panostanut peruskestävyysalueen harjoitteluun koko viime syksyn, talven, kevään ja vielä tämän kesän. Hiihdin paljon talven aikana, kesällä olen uinut, pyöräillyt ja juossut. Ja paljon, keskimäärin reilun 10 tuntia koko tämän vuoden jokaisena viikkona.

Suunto Movescount yhteenveto

Yhteenveto 2018 treeneistä

Yllä oleva kuva on Suunnon Movescountista, jossa näkee jo monen vuoden ajalta dataa treenaamisestani, sillä kello on ollut kädessä yötä päivää monta vuotta. Tunneissa on vain “oikeat treenit” ja esimerkiksi päivittäistä 5-10 kilometrin kävelyä, työmatkapyöräilyä ja muuta hyötyliikuntaa ei ole otettu mukaan näihin tilastoihin. Tämä kuva näyttää vielä ihan hyvältä. Treenitunteja on kertynyt, matkaa ja nousuakin mukavasti. Fiilis on ollut hyvä ja kaloreita on palanut. Mitä näyttää sykealueiden jakauma koko vuodelta?

Suunto Movescount sykealueet 2018

Sykealueet vuodelta 2018

Siltä, että leijona on jahdannut minua ja paljon. On tullut juostua kovaa karkuun yli 54 tuntia. Huippukova tarkoittaa minulla yli 191 sykkeen ylitystä (maksimini on 207). Käytännössä olen siis treenannut 14,09 % kaikesta tämän vuoden treeneistäni täysiä. No, eipä siinä mitään jos tuo kevyesti ja maltillisen treenin määrä (jota siis suositeltiin olevaan yli 80 % kaikesta) olisi sopiva. Olen todellisuudessa treenannut suositellulla sykealueella vain 47,29 % kaikesta ajasta.

Alueella, jolla laktaattitestin suositusten mukaan minun ei kannattanut treenata, olen kuitenkin harjoitellut yli 47 tuntia. Olen toisin sanoen vetänyt treenejä liian lujaa ja aika paljonkin, jolloin käytetty aika ei tosiaan ole käytetty parhaalla mahdollisella tavalla. Olen vaan pinkonut sitä leijonaa karkuun ja hankkinut itselleni velkaa.

Velkaa on tullut hankittua myös tekemällä pitkää päivää töissä, nukkumalla huonosti ja reissaamalla ilman lepäämistä ympäri maailmaa. Menin muun muassa suoraan Norjan reissulta aamulautalta töihin ja Jenkeistä palatessani olin jo seuraavana päivänä vetämässä vk-sykealueella sisäpyörätreenin. Ei mitään järkeä, ihan tosissaan jos asiaa miettii.

Suunto Movescount - aikajana 2018

Treenien aikajana 2018

Tässä näkyy myös hyvin se, kuinka esimerkiksi heinäkuussa kuorma on kasvanut reilusti ja suurin yksittäinen tekijä oli Norjan reissu, jossa tehtiin pitkiä kiipeilypäiviä matalalla sykkeellä.

Ei tarvitse olla ydinfyysikko tajutakseen, että tämä luolanainen on mennyt liian kovaa nyt vähän liian pitkään. Nyt onkin sitten kerättyjen velkojen takaisinmaksuaika. Onneksi merkkejä palautumisesta on, sillä olen treenimäärän vähennyttyä saanut nukuttua kunnolla ja syyskuun agenda on palautella liian kovaa vedetty kausi, jotta olen iskussa lokakuun reissua varten. Onneksi pystyin myös perustelemaan itselleni lauantaina, että lokakuun reissu on tärkeämpi kuin maratonilta maaliin pääsy.

Tämä kaikki tieto on ollut myös koko ajan tiedossa. Miksi en ole hyödyntänyt sitä? On ollut liian kivaa mennä kovaa ja olen täysin laiminlyönyt peruskestävyysalueen harjoittelun. Minulla ei ole ollut kestävyysharjoitteluun omaa valmentajaa, jolle olisin joutunut selittämään liian kovaa harjoittelua vaan olen tyytyväisesti ollut väsyneeseen kroppaan onnellinen ja seuraavana päivänä jatkanut rasittamista rasituksen päälle. En ole myöskään kyseenalaistanut ollenkaan omia touhuilujani vaan antanut vaan mennä, koska urheilu on myös samalla rentouttanut ja purkanut stressiä.

Peruskunto on myös vuorilla liikkumisen perusta ja oikeastaan maksimikestävyyttä tarvitaan vain ajoittain. Työkalut on siis hyvin tiedossa ja tulevan talven fokus myös. Tavoite on kasvattaa peruskestävyysharjoittelua vähintään tuolle 80 % viikko-ohjelmasta tasolle ja tehdä niin eikä vain joka kerta painella menemään kovempaa. Selittely on tekosyy ja nyt on tehtävä asioita, jotka oikeasti vievät eteenpäin eikä syö pohjaa oikealta tavoitteelta.

Tässä on aika hyvä esimerkki siitä, mitä innostunut treenaaja saa aikaiseksi. Oletko sinä varma ettet juokse leijonaa koko ajan liian kovaa karkuun? Suosittelen tsekkaamaan dataa, joka meillä monilla treenaajilla on käytössä urheilukellojen myötä. Nyt seuraava steppi on tehdä fiksuja päätöksiä ja levätä. Tosi vaikeaa muuten, tuntuu että on ihan luuseri kun ei käy joka päivä tuntien lenkillä ja jo eilen tuntui, että nyt voisi mennä vaikkapa pyöräilemään.

 

Repoveden kansallispuisto – Kaakkurinkierroksen vaellus

Suomessa on 40 kansallispuistoa ihan eteläisestä kärjestä aivan pohjoiseen. Haaveenani on ollut päästä retkeilemään näihin kaikkiin jonain päivänä. Tällä hetkellä listalla on vain muutamia kansallispuistoja, mutta onneksi myös aikaa on loputtomasti retkeilyyn ja vaellukseen. Se on aikamoista, että meillä on noin paljon hienoja polkuja koluttavaksi ja jotenkin mun sydäntä lämmittää se, että selkeästi poluista myös pidetään hyvää huolta sekä retkeilijöiden että ylläpitäjien puolesta.

Olimme ystäväni Tainan kanssa suunnitellut viikonlopuksi pyöräilyretkeä Hankoon. Säätiedotus alkoi kuitenkin näyttämään aika uhkaavalta ja kaatosateen riski maantiepyöräilyyn yhdistettynä ei oikein huvittanut meitä. Päätettiin, että lähdetään lauantaina aamulla Repovedelle vaeltamaan. Tarkoituksena oli viettää yksi yö teltassa ja kävellä Kaakkurinkierros, joka on 26 kilometriä pitkä vaellus.

Kaakkurinkierroksen reitti

Aiemmin kesällä Lapinsalmen riippusilta hajosi Repovedellä ja Lapinsalmi on yksi suosituimmista parkkipaikoista, jolle ihmiset jättävät autot. Kaakkurinkierros kulkee myös Lapinsalmen kautta ja sillan ollessa suljettu, päätimme jättää auton tällä kertaa Tervajärven parkkipaikalle.

Repoveden kansallispuiston Tervajärven maisemat

Tervajärven maisemat Repovedellä

Tervajärveltä lähdimme suuntaamaan kohti Lojukoskea ja päätimme, että kuljemme reipasta vauhtia ensimmäiset kilometrit. Rinkat oli pakattu ja olimme ottaneet mukaan myös reilusti syötävää ja eväitä. Yhden yön vaellus on siinä mielessä aika mukavaa, että mukaan voi ottaa käytännössä mitä tahansa ruokaa ja juotavaa, sillä painon kanssa ei tarvitse olla niin tarkkana.

Etenimme mukavasti ensimmäisen päivän aikana reipasta vauhtia ja paikoitellen oli todella lämmin. Kaakkurinkierros kulkee käytännössä Repoveden “laajinta” polkua pitkin ja reitin aikana näkee Olhavanvuoren, satumaista mäntymetsää, kallioita, pitkospuita ja järvien rantaa. Korkeuserojakin tulee mukavasti lähes 1000 metrin nousun verran ja isomman rinkan kanssa päivistä tuli erittäin hyvä treeni.

Kaakkurinkierros Repovesi

Repoveden Kaakkurinkierroksella

Polku Kaakkurinkierroksella on pääsääntöisesti hyvää metsäpolkua ja vain muutamissa kohdissa tulee eteen sellaista polkua, jossa joutuu olemaan erityisen tarkkana askelten kanssa.  Ensimmäisenä päivänä kuljimme 18 kilometriä ja seuraavana päivänä loput kierroksesta.

Telttapaikka Repovedellä

Jäimme yöksi Kapiaveden telttapaikalle, josta löytyi ihan huikea piilopaikka melko läheltä nuotiopaikkaa. Kallioiden takana oli pieni alue, jolle juuri ja juuri sai asetettua teltan sopivaan kohtaan. Teltalle paikka oli hiukan liian pieni, mutta päätimme silti jäädä lähes täydelliselle telttapaikalle yöksi.

Olhavanvuori

Illan tullen keitimme ruokaa, kävimme uimassa ja joimme lasilliset punaviiniä samalla elämästä juoruillen ja nautiskellen. Vesi oli järvessä vielä suhteellisen lämmintä, mutta illalla alkoi jo huomaamaan, että kesä alkaa olemaan ohitse. Jouduimme molemmat vetämään untuvatakkia niskaan ja laittamaan pidempää vaatetta päälle.

Olhavanvuori Repovedellä

Repoveden Olhavanvuori

Yöllä alkoi satamaan, mutta onneksi hieman huonomminkin pystytetty teltta piti vedet teltan ulkopuolella. Meillä kävi myös siinä mielessä tuuri, että saimme pakattua kaikki varusteet sateen hellittäessä ja uusi saderintama tuli vasta, kun olimme uudelleen liikenteessä.

Sauna-paikka

Kun Repoveden kansallispuistoon ajaa maantie numero 15 vierestä, niin aivan tien varressa on Sauna-niminen ulkosaunapaikka, joka on siis yllättävän epäidyllisen näköinen paikka aivan ison tien varressa. Koska olimme kastuneet Repovedellä, niin päätimme takaisin ajaessa pysähtyä saunomaan ja uimaan.

Sauna oli todella iloinen yllätys. Paikka on varmaankin melko uusi, sillä tilat ovat siistit, täysin moitteettomat ja pukuhuoneesta löytyi saippuat ja shampoot asiakkaiden käyttöön. Saunoja on paikassa kaksi ja kaikki saunat ovat sekä naisille että miehille eli sanomassa käydään uimapuvut päällä.

Vaeltamassa Repoveden kansallispuistossa

Repoveden kansallispuiston meträä

Todella kiva paikka ja oli tosi kiva päästä saunomaan heti kastumisen jälkeen ja pesemään vaellushiet pois. Ainakaan eilen saunomassa ei ollut kovin paljon ihmisiä, joten tunnelma oli sopivan rauhallinen, mutta kuitenkin saunassa juttua riitti tuntemattomien saunojien kanssa.

Onnistunut viikonlopun vaellus Repovedelle siis takana ja kaiken lisäksi löytyi uusia paikkoja. Täydellinen telttapaikka Kapiavedeltä ja Sauna, jossa pääsi puhdistamaan vaelluksen hiet pois. Iso suositus molemmille paikoille. Vaikka säät eivät tällä kertaa ollut maailman parhaat, niin hyvä seura ja ruoka pelastaa reissun kuin reissun.

Vaellus oli taas hyvää treeniä Baruntsea varten, sillä tuli tällä kertaa mukavasti painavaa rinkkaa kantaessa. Tosi hyvä fiilis jäi repun kantamisesta ja vaellus tuntui melko kevyeltä, mikä on tietysti positiivinen merkki syksyä varten.

Tunteiden hallintaa – mikä auttaa minulla?

Olin eilen huonolla tuulella. Kiukutti, olin herännyt niin sanotusti väärällä jalalla. Mikään erityinen juttu ei mennyt pieleen niin kuin usein väärällä jalalla menee. Olin vain huonolla tuulella. Tämähän kuuluu elämään, mutta pohdin eilen sitä, että miten nämä ikävät fiilikset vaikutti omaan toimintakykyyn ja käsittelin niitä. Tunteiden hallinta on mun mielestä oleellinen omaisuus urheilijalle, kiipeilijälle ja vuorikiipeilijälle. Turha hermostua asioista, joille ei välttämättä ole tehtävissä mitään ja toisaalta on tärkeää päästä fiiliksistä yli mahdollisimman tehokkaasti.

Sain eräältä lukijalta meiliä tuossa hetki sitten ja hän kysyi olenko pohtinut, millaisia ominaisuuksia pidän tärkeinä kiipeilykavereissa ja toisaalta, onko minulla omasta mielestäni sellaisia piirteitä, joita haluaisin parantaa. Noniin, nyt päästään sitten itse asiaan.

nuuksio polkujuoksu

Mistä kiukku oikein tulee?

Olen huomannut, että olen välillä kiukkunen ihan turhista asioista. Niin kuin me kaikki silloin tällöin, mutta en oikein tykkää tämänkaltaisesta piirteestä, jossa annan kiukun ottaa minusta vallan ja vaikuttaa niin voimakkaasti sekä itseeni että ympärillä oleviin ihmisiin. Anteeksi vilpittömästi vain kaikille, jotka ovat saaneet kiukkumyrkystä osansa.

Mitä nämä turhat asiat siis ovat? No ärsyynnyn siitä, että kaikki asiat eivät mene niin kuin suunnittelin. Ruuhkasta, haastavasta asiakascasesta töissä, äänekkäästä työkaverista, puristavasta kengästä ja kauramaito loppuu ja kahvi ei maistu samalta tavallisen kanssa. Siis aivan turhaa kaikki ja oikeasti ärsyyntyminen on täysin oma syyni eikä asiakkaiden tai oikeastaan kenenkään muun ympärillä hyvää tarkoittavan ihmisen.

nuuksio kansallispuisto

Ulkoilemassa kiukkua pois

Millä hiljentää näitä negatiivisia fiiliksiä ja pyrkiä harjoittelemaan mieltä sen mukaisesti, että samanlaiseen negatiivisuuden kierteeseen ei joutuisi vuorilla? Itsellä yksi oleellisimpia tekijöitä negatiivisten fiilisten kitkemiseksi on se, että pääsen rauhoittumaan ja mieluiten ulos. Kiukku alkaa laantumaan heti ulkoilmassa ja poluilla pääsee rauhoittumaan omiin fiiliksiin eikä negatiivisuus ota samalla tavalla valtaa mielestä.

Eilen kiukkua laannutti tieto polkujuoksulenkistä Nuuksion kanssallispuistossa. Maratonin valmistautumista silmällä pitäen tarkoitus oli tehdä vielä tällä viikolla yksi pidempi lenkki matalilla sykkeillä ja testailla eväitä, joita ottaisin mukaan tulevalle maratonille. Karkkipussin kanssa siis lenkille, vähän nihkein fiiliksin, mutta puolipakolla menin vain.

Lenkki alkoi nihkeästi, sillä pää tuntui olevan jumissa päivän kiukkufiiliksistä. Hymyä ei meiannut irrota, mutta jo muutaman ensimmäisen kilometrin jälkeen kroppa alkoi rentoutumaan. Sai keskityttyä erityisesti vain ja ainoastaan seuraavaan askeleeseen. Ylitettävään puuhun, juurakkoon, kiveen ja kiivettävään mäkeen. Matka alkoi luistamaan ja pian kilometrejä olikin kertynyt useampi.

Ilma on muuttunut viimeisen viikon aikana selkeästi syksyiseksi ja eilen illalla oli jo selkeästi viileämpää kuin viikko aiemmin. Edelleen oli lämmintä ja juoksulenkki taittui The North Facen juoksuhameessa (joka on muuten yksi mun tämän hetken ehdoton suosikki treenivaatteista) ja t-paidassa. Elokuinen ilta on siitä maaginen, että ilmassa on syksyä ja toisaalta kesän lämpö ja valo siivittää iltaa vielä pitkälle.

No äkkiä olinkin juoksuflowssa ja kiukku alkoi unohtumaan. En edes muistanut, miksi olin ollut vihainen tai kenelle. Lenkki oli siis onnistunut, kiukku laantunut ja akku tyhjennetty sopivasti Nuuksion poluille. Loppulenkki menikin nauttiessa upeasta säästä ja siitä, että meillä on tuollainen paikka alle tunnin päässä Helsingin keskustasta, jossa pääsee nauttimaan hiljaisuudesta keskellä arkiviikkoa ja nauttimaan luonnosta.

Kiukkuhallintaa siis haluaisin opetella paremmin myös vuoria varten. Sielläkin tulee, varsinkin pitkällä reissulla, hetkiä jolloin ei ehkä huvita, tunnu hyvältä tai fiilis ei ole katossa. Miten opetella hallitsemaan paremmin näitä fiiliksiä? Itsellä ainakin tekeminen auttaa, ajatuksien saaminen pois näistä asioista. Ja oikeasti ihan puhdas tsemppaaminen. Tiedän, että tuo on heikko kohtani ja minun täytyy tietoisesti opetella toimimaan toisin.

Usein itsellä urheilu on myös paras tapa nollata ajatuksia. Tuntuu, että pääsee irtautumaan päivän muista asioista, rentoutumaan ja keskittymään olennaiseen eli omaan tekemiseen enkä siihen, mitä muut tekevät. Kiukkupäiviä varmaan tulee jatkossakin, mutta ehkä tietoisella ajattelulla ja tekemisellä osaan käsitellä kiukkua paremmin. Tsemppiä ruudun toiselle puolelle, mikäli sinulle on sattunut kiukkupäivä!

 

Matkalla kohti Nuuksio Classic polkujuoksumaratonia

60 päivää ja tänään hiukan vähemmän ennen kuin Baruntsen reissu alkaa. Syksy tuo sen lisäksi myös muita urheilullisia tavoitteita. Olen menossa juoksemaan syyskuun ensimmäisenä päivänä elämäni ensimmäistä maratonia ja vieläpä polkujuoksumaratonia.

Syksystä lähtien on tullut juostua poluilla. Polvivammojen jälkeen poluilla on ollut turvallisen tuntuista juosta ja juokseminen on ollut mukavaa. Ei kipuja polvessa ja polvi on kestänyt juoksemista todella hyvin, yllättävänkin hyvin. Polkujuoksussa on yhdistynyt luonnossa liikkuminen, haastavuus ja toisaalta urheilullisuus. Poluilla vaeltaminen on oma lajinsa, mutta juostessa pääsee täysin omaan fiilikseen ja flowhun. Samalla poluilla juokseminen voi olla kortin kääntöpuolella kammottavaa ja todella raskasta.

Syksyllä tuli juostua Sipoossa, sitten Sipoonkorpi Trailin 21 kilometrin matkalla, keväällä juostiin Nuuksiossa pitkä polkujuoksulenkki, Repovedellä viikonloppu, heinäkuussa Kopparnäs Coast Traililla, viime viikolla Nuuksiossa pitkä lenkki ja tällä viikolla olen käynyt Keskuspuistossa juoksemassa.

Juoksemiseen on minulla sellainen jännä viha-rakkaussuhde. Ensimmäisen kerran päädyin poluille Suunnon kellon karttojen vuoksi: katsoin, missä olisi mahdollista päästä ulos ja pian olin juoksemassa kelloon piirretyn reitin avulla Sipoonkorvessa. Välillä juokseminen on upeaa ja mukavaa, mutta toisaalta se on viedä kropasta kaikki mehut.

nuuksio classic polkujuoksu

Nuuksio Classicille harjoittelemassa Keskuspuistossa

Yksi syy, miksi olen juoksemisesta oikeasti innostunut, on se kuinka polkujuoksu on myös harjoittelua vuoria varten. Tulee oltua haastavassa maastossa juoksemassa, opeteltua liikkumista kivillä, kallioilla ja poluilla ja lähemmäs luontoa on vaikea päästä jokaisena arkipäivänä.

Polkujuoksu tarjoaa myös mahdollisuus arkipäivien seikkailuille. Keskuspuisto on ihan Helsingin keskustassa ja arkena on mahdollista lähteä lähipoluille juoksemaan. Toisaalta polkujuoksu avaa mahdollisuuksia lähes missä tahansa Suomea. Reittejä riittää ja upeita maastoja löytyy käytännössä kaikista kaupungeista.

nuuksio classic polkujuoksu

Keskuspuistossa lenkillä

Päätin ilmoittautua maratonille hiukan ystäväni Kaisan innoittamana, sillä hän ilmoittautui ensin. Mietin pitkään, että hitto vie, enhän minä ole mikään maratoonari tai juoksija ja pian olinkin jo ilmoittautunut. Maratonista tulisi testi, mitä kroppa kestää ja oikeanlaisella valmistautumisella uskoisin selviytyväni tulevasta juoksusta.

Nyt viime viikkojen aikana on sitten tullut käytyä poluilla ja olen pyrkinyt juoksemaan vähintään pari kertaa viikossa. Tarkoitus on selvitä säällisessä ajassa kotiin kilpailusta ja päästä tekemään päivän paras suoritus. Kärkijuoksijat menevät todella kovaa, lähes käsittämättömän kovaa vauhtia, joten mitään aikatavoitetta ei suoraan ole. Toki toiveita kuuden tunnin alituksesta löytyy, mutta päivän kunto täytyy olla kohdillaan ja valmistautumisen mennä nappiin.

nuuksio classic

Testaamassa uusia vaatteita Keskuspuistossa – Nuuksio Classic maratonia varten

Välillä on kauhunsekaiset fiilikset, mitä tässä on taas tullut tehtyä. Toisaalta olen innoissani, mutta kyllä joka päivä jännittää myös tuleva juoksu enemmän ja enemmän. Nyt tulevat viikot sisältävät vielä treenejä, mutta ennen maratonia tarkoitus on rauhoittua, huoltaa kehoa ja palautua kunnolla.

Koko ajan on pääfokus tietenkin Baruntsen reissussa ja mitään turhia riskejä en aio ottaa sen suhteen, että reissu vaarantuisi. Sen vuoksi olen ottanut juoksemisen nyt rauhassa ja pyrkinyt lisäämään maltillisesti juoksukilometrejä viikko viikolta lisää. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin myös pitää hauskaa ja nauttia tekemisestä.

Saariston Rengastie – pyöräretki Suomessa

Kävin ajamassa juhannuksen jälkeen Puumalan Saaristoreitin Mikkelin lähellä Puumalassa. Minulla oli kesäkuun lainassa ystävän maantiepyörä ja silloin tuli ajeltua aika paljon pitkiäkin lenkkejä. Tämän jälkeen jäin pohtimaan oman pyörän ostamista ja ennen Norjan jäätikkökurssia, sitten löysin tarjouksesta pyörän, joka lähti mukaan kaupasta.

Pyöräily on aina ollut minulle melko helppoa ja kilpauintiuran jälkeen kävin monta kertaa viikossa spinningissä. Pyörä on aina liikkunnut suhteellisen kevyesti ja pyöräily ei ole aiheuttanut juuri mitään kiputiloja kroppaan. Polvileikkausten jälkeen olen polkenut omalla pyörälläni paljon sisätiloihin asetettavan pyörätelakan avulla ja kuntouttanut jalkaani sillä tavalla.

Oli aika arvattavaa siis, että lainatessani pyörää tykästyisin maantiepyöräilyyn. Pyöräillessä pystyy taittamaan melko pitkiäkin matkoja ja siistiä on se, miten matka taittuu lihasvoimalla. Pyörällä on tullut käytyä Helsingistä Porvoossa ja Lahdessa pyöräretkellä. Viime viikonloppuna suunnattiin sitten kohti Turkua ja Saariston Rengastietä.

Pyöräily on myös siinä mielessä mahtavaa, että pyörän avulla pystyy tekemään pitkäkestoisia peruskestävyysharjoituksia ja sykkeet eivät pomppaa heti taivaisiin. Nämä harjoitukset toimivat siis erinomaisena valmistautumisena Baruntsea varten. Uskon, että peruskestävyysalueeni on paremmassa kunnossa kuin aiemmin, kiitos siitä kuulu myös pitkille pyöräretkille.

Reittisuunnitelma

Reittisuunnitelma lähti liikkelle siten, että ensin haaveena oli mennä Ahvenanmaalle pyöräilemään. Pian kuitenkin selvisi, että lauttamatkoineen ja siirtymisien kanssa Ahvenanmaa olisi hiukan liian kunnianhimoinen retkikohde viikonlopuksi. Googlen avulla sitten selvittelin, että mikä olisi hyvä reitti, jossa pääsisi polkemaan pitkää matkaa ja toisaalta nauttimaan maisemista.

Näillä kriteereillä päädyin sitten Turun suuntaan ja saaristoreitille, jossa olisi pyöräiltävää 183 kilometriä. Tavoitteena oli päästä polkemaan Saariston Rengastie, myös pieni rengasreitti on mahdollinen. Matkalla olisi useita losseja ja niiden aikataulun sovittaminen pyöräilyvauhtiin oli myös oleellisessa osassa reitin suunnittelua.

saariston rengastie

Matkalla Kustaviin Saariston rengastiellä

Koska olin liikenteessä maantiepyörällä, yöpyminen täytyisi hoitaa jollain muulla tavalla kuin teltassa. Vaihtoehtoja oli erilaiset majatalot, tuttavat ja hotellit. Pian muistin, että perhetuttumme, joita en ollut vuosiin tavannut, asuvat Kaarinassa ja kaupunki sattuisi aivan reitin varrelle. Tämän jälkeen tutkin karttaa lisää ja tajusin, että Kaarinasta on mahdollista ajaa Helsinkiin. Kilometrejä tulisi Saariston rengastiestä ja ajosta Kaarinasta Helsinkiin reilut neljä sataa.

Pyöräretken ensimmäinen päivä

Pyöräretki lähti liikkeelle siitä, että varasin junaliput Helsingistä Turkuun, josta sitten hypättäisiin pyörän selkään. Vinkkinä muuten pyörän kanssa junailuun, liput kannattaa varata ajoissa, sillä junissa on rajallinen määrä pyöräpaikkoja ja kaksi viikkoa aiemmin perjantai-iltapäivän junat olivat täynnä ja otimme yhden jälkeen Helsingistä lähtevän junan Turkuun.

Pyöräretkelle kannattaa uskaltaa lähteä mahdollisimman kevyellä varustuksella, sillä tarvittavia vaatteita on vähän. Pyöräilyvaatteet ovat päällä ja illaksi tarvitsee kevyet vaihtovaatteet. Kosmetiikasta välttämättömyyshyödykkeet eli deodorantti ja hammasharja vain mukaan. Loput tavarat saisi ostettua matkalta tai todennäköisesti huomaisi, että repun tavaroista ei ole tullut käytettyä suurinta osaa. Tavarat kulkivat pyöräilypaidan taskuissa ja pienessä pyörän satulatankoon kiinnitettävässä laukussa.

saariston rengastie turussa

Söpöt majatalot Peterzensin rannassa

Turusta hypättiin siis pyörän selkään ja lähdimme ajelemaan kohti Kustavia. Kustavista oli varattuna ensimmäiselle yölle Peterzens-nimisestä venesatamasta pieni mökki majoitukseksi. Turusta Kustaviin matkaa tuli ensimmäisenä päivänä 90 kilometriä ja välillä tuuli painoi todella kovaa vastaan ja tuntui, että sai polkea ihan tosissaan.

Tiet olivat todella hyvässä kunnossa ja pääasiassa poljettiin maalaismaiseman läpi peltojen vieressä ja tie mutkitteli ajoittain ylös ja alas. Ohitettiin muutama jylhempi silta ja kyllähän meri tuo oman fiiliksen jos vertaa vaikkapa Puumalan saaristoreittiä.

Peterzens on todella sympaattinen satama ja suosittelen paikassa yöpymistä. Mökki oli pieni ja jokaisessa mökissä oli oma vessa, mutta suihkut ja saunat olivat sataman asukkaille yhteiset. Ravintolasta sai kohtuuhintaista illallista ja Toast Skagen -leivät maistuivat erityisen hyvältä pyöräilypäivän jälkeen.

peterzens majatalo

Onnellinen syöjä ensimmäisen päivän jälkeen

Illalla uni maistui ajoissa ja aamulla syötiin vielä Peterzensillä aamiainen ja lähdettiin kohti päivän ensimmäistä lossia, joka lähti kilometrin päästä 10 aikaa aamulla.

Pyöräretken toinen päivä

Toisena päivänä oli edessä reilun 100 kilometrin päivä, jonka aikana ylitettäisiin Saariston Rengastie pyörällä ja matkaan mahtuisi useampi lossimatka. Lossit kestivät tunnista muutamaan minuuttiin ja varsinkin alkumatkan losseihin oli tärkeää ehtiä, sillä niillä oli tarkempi aikataulu.

Aamu alkoi sateella ja sääennuste lupasi sadetta käytännössä koko päiväksi. Vähän kauhistutti, että miten päivä tulee menemään, mutta säätä kun ei voi pyöräilyssä tai vuorilla valita, on vain mentävä siinä säässä joka kohdalle sattuu. Oma rajani pyöräilyssä menee siihen kohtaan, että ukkosella en aja.

Lossiaikataulu on suunniteltu siten, että pyörällä ajettaisiin 16 km/h, joka on maantiepyörälle melko leppoinen ajeluvauhti. Toinen tapa kiertää reittiä on optimoida omaa ajoa siten, että ajaa autojen kanssa samaa vauhtia. Tähän toiseen tapaan on mahdollista päästä, mutta on hyvä tiedostaa, että se vaatii kovaa ajoa muutamassa kohtaa.

Ensimmäiset neljä lossinväliä vaati kovaa tempoajoa ja vieläpä kaatosateessa. Välillä tuntui, että onkohan sitä uimassa vai pyöräilemässä. Kovin veto oli 12 kilometriä pitkä pätkä Mossalan ja Houtskarin välille, joka täytyi vetää täysiä, jotta ehdimme pitkään lauttaan. Muuten odotusaikaa sateessa olisi tullut 1.5 tuntia ja siinä ajassa olisi ehtinyt todennäköisesti tulemaan melko kylmä. No ehdittiin tempoajolla lauttaan.

saariston rengastie

Lossimatkalta sateen ja tempoajon jälkeen

Kovat vedot päivän alkuun sai minut väsähtämään ja Galtbyn satamassa pidimme tauon, jonka aika tuli syötyä kevyt lounas. Tästä eteenpäin myös aurinko alkoi paistamaan, joten päivän fiilis tyhjistä reisistä huolimatta alkoi parantumaan. Sovittiin, että edetään tästä rauhallisesti kohti Kaarinaa.

Päivän viimeinen pidempi ajomatka Nauvosta Kaarinaan oli melko raskas, sillä tie alkoi olla paikoitellen melko mäkistä ja maantieltä täytyi siirtyä pyörätielle, joka mutkitteli tien toiselta puolelle toiselle ehkä kilometrin välein. Kaarina kuitenkin lähestyi kilometri kerrallaan ja perille pääsimme kuuden aikaa illalla.

Jännitti mennä kylään perhetutuille, joita en ollut nähnyt vuosiin, mutta muistot kyllä pitivät hyvin paikkansa. Oli vastaanotettu olo, tarjottiin heti juotavaa ja suihku. Ilta sujuikin mukavasti ruokapöydän ääressä ja vaihtaessa kuulumisia.

Pyöräretken kolmas päivä

Takana oli jo 200 kilometriä ajoa, reidet tyhjänä ja pylly hellänä. Edessä olisi toiset mokomat pari satasta. Aamulla nukutti pitkään, yö oli selkeästi viileämpi kuin aiemmin ja yöllä ei herännyt helteeseen. Syötiin hartaudella aamiaista ja ei pidetty kiirettä Helsinkiin.

Lähimme matkaan 11 aikaa aamupäivästä ja pian olimmekin taas maantiellä. Mutkiteltiin Paimion kautta pieniä maanteitä ja seuraavaksi kiintopisteeksi oli valittu Fiskars, jossa oli tarkoitus nauttia lounasta. Minulla oli edellisenä päivänä kipeytynyt oikea takareisi ajamisesta ja jouduin jopa ottamaan buranan aamulla. Ensimmäisen 20 kilometrin jälkeen oli aika toivoton olo: otin buranan ja suolatapletin ja matkaa jatketttiin pikku hiljaa.

Reitti Paimiosta Saloon ja Fiskarsiin sisältää pitkiä nousuja. Ei mitään todella jyrkkää, mutta nousua kertyy salakavalasti ja poljinta saa pyörittää ihan tosissaan. Toki nousujen päälle oli myös pitkiä laskuja, jolloin pääse lepäilemään ja nautiskelemaan vauhdista.

saariston rengastie

Auringostakin päästiin nauttimaan matkan varrella

Syötiin Fiskarsissa ihan kunnon lounas, joka oli aikalailla merkittävä tekijä loppumatkaa varten. Lounaan jälkeen pääsimme 51-tien alkuun ja reitti alkoi muuttumaan kunnon maantieksi, jossa pääsi ajamaan koviakin pätkiä leveällä pientareella. Tuntui, että lounas ja kunnon paussi puolessa välissä matkaa auttoi ja reisikipu oli poissa ja päästeltiin ihan koviakin kymppejä kohti Helsinkiä.

Matka Espoosta Helsinkiin olikin sitten päivän hitain ja ei niin siisti. En oikeasti tykkää yhtään ajaa kaupungissa lukkopolkimilla, sillä sen tuntuu vaaralliselta ja sitähän se kyllä on. Tuli nyt kuitenkin ajettua kilsojen vuoksi ja kotiin päästessä mittari näytti reilua 400 kilometriä.

Olin yllättynyt, kuinka rankka reissu oli. Ajattelin, että tuollaisen matkan ajelee kuka vain ja milloin vain. Vähintäänkin kaikki, ketä minä tunnen ja vieläpä huomattavasti kovempaa. Kolotti takareiteen, selkään, joutui säätämään satulaa, vaihteita ja ajoasentoa. Pylly oli myös kovilla, mutta ei ehkä niin kovilla kuin odotin.

Taas kerran korostui se, että taukoja ja energiaa on saatava mahdollisimman tasaisesti ettei isoja romahduksia pääse tulemaan. Sade ei haitannut ajamista juuri yhtään ja tavaraa oli tarpeeksi vähän mukana, mitään ei kaivannut. Varusteet ja pyörä toimi juuri niin kuin pitikin. Maisematkin olivat upeat ja onhan meillä todella uniikki saaristoreitti, jossa monet eivät käy ikinä. Matkalta löytyy kahviloita, ravintoloita, majapaikkoja, shoppailtavaa ja nähtävää hitaaseen nautiskeluun ja toisaalta maantietä kovaa ajoa vaativille ihmisille. Iso suositus myös tälle pyöräilyreitille!

 

Kopparnäs Coast Trail -polkujuoksukilpailu

Viime lauantaina 28.7. järjestettiin ensimmäistä kertaa Kopparnäs Coast Trail -niminen polkujuoksukilpailu Siuntiossa. Ilmoittauduttiin mukaan kilpailuun jo jokunen tovi sitten ja ajatuksissa oli mennä juoksemaan vähän pidempi lenkki ja kilpailu vielä ennen syksyn Nuuksio Classic maratonia.

Olin tullut Norjasta saman viikon maanantaina ja olimme viimeisenä ennen kotiin paluuta tehneet kaksi pidempää kiipeilyä ensin Uranostindin huipulle ja sitten Store Smorstabbtindin huipulle. Norjasta ajettiin kauheeta kyytiä Ruotsiin ja sieltä yölautalla Suomeen. Jotta aika oli optimoitu ihan tappiin, niin menin tietysti suoraa lautalta myös töihin maanantaina.

kopparnns coast trail polkujuoksu

Tunnelmat ennen lähtöä -nauratti

Aika haipakkaa siis oli viikon ohjelma ja sitten vielä päälle tavaroiden purkaminen, huoltaminen ja vähän pitkäksi venyneet palauttelulenkit. Laiminlöin oikeastaan täysin palautumisen reissusta ja tuleva juoksukisa viikonloppuna alkoi jo torstaina lähinnä ahdistamaan. Tukkoinen olo kropassa, todella kuuma päivä ja hellettä tiedossa sekä vähäiset juoksukilometrit viime viikoilta lähinnä kauhistutti tulevaa kilpailua varten.

Koska Kopparnäs Coast Trail voitti juuri Suomen kauneimman polkujuoksureitin äänestyksen, olisi tuntunut tuhlaukselta jättää menemättä tapahtumaan. Päätin, että menen retkeilemään ja tulos tulee olemaan, mitä sitten se on. Olinhan kuitenkin itse vähän aiheuttanut omalla säätämisellä huonon valmistautumiseni.

Lauantai sitten koitti ja lähdimme hyvissä ajoin Helsingistä matkaan. Ajomatkaa keskustasta tulee noin 50 kilometriä kisapaikalle, jossa autot parkkeerattiin kahden kilometrin päähän lähtöpaikalta. Siinä käppäiltiin rauhassa lähtöpaikalle, haettiin kisalaput ja valmistauduttiin lähinnä varjossa tulevaan koitokseen.

Ilmoittautuminen nopeimpaan lähtöryhmään osoittautui myös hienoiseksi virheeksi, sillä kovat juoksijat tietenkin lähtivät melkoista vauhtia heti lähtömerkistä. Lähtöryhmän hännille jääminen tosin mahdollisti sen, että pääsi heti alusta asti juoksemaan täysin omaa juoksuaan.

Reitti alkoi hiekkarannalta, jossa juostiin noin 100 metriä. Heti tämän jälkeen siirryttiin kapeammalle metsäpolulle ja aika pian rantakallioille. Eikä mikään ihme, miksi reitti on äänestetty Suomen kauneimmaksi: rantakalliolta avautui upeat maisemat merelle, aurinko paahtoi kuumana ja kalliolla paineltiin yllättävänkin kovaa vauhtia eteenpäin. Kalliota juostiin alkumatkasta noin neljä kilometriä ja välillä poikettiin isolla hiekkatiellä ja taas palattiin kallioille.

Ensimmäinen huoltopiste oli seitsemän kilometrin kohdilla ja otin ensimmäisen geelin tässä kohtaa. Tuntui, että kroppa kiehuu sisältä päin ja otin pari vesimukillista, jotka kaadoin vaan päälleni huollossa. Olin kurkannut sykemittaria kolmannen kilometrin kohdalla ja sykeluvusta 200 tiesin, että alkumatkan vauhti oli liian kovaa.

kopparnns coast trail

Fiilikset tuskaisen kisan jälkeen

Huoltopisteeltä sitten jatkettiin isompaa hiekkatietä ja takaisin kalliolle, josta ensimmäisen kympin kohdalla palattiin lähtöviivan tuntumaan. Ensimmäinen kymppi oli takana ja tiesin reittikuvauksesta jo etukäteen, että se oli myös nopeampi kymppi. Tästä alkaisi sitten hitaampi lenkki kapealla metsäpolulla. Olo oli aikalailla uupunut, juoksu takkusi ja tuntui suorastaan kammottavalta.

Päätin kympin kohdilla, että juoksen koko matkan, vaikka teki välillä mieli kävellä. Juoksen vaikka ihan hitaasti ja yritän nautiskella reitistä ihan rauhassa. Oli kuuma ja tarkoituksena ei kuitenkaan ollut esimerkiksi pilata tämän viikon treenejä repimällä kaikkea irti selkärengasta kilpailusuoritukseen. Hoin itselleni, että muista mikä on tavoite ja muista, että nyt ei kannata loukkaantua vaan suorittaa järkevästi.

Tämä päätös helpotti oloa tosi paljon, sillä päästin nopeampia edelle, söin seuraavalla huoltopisteellä 14 kilometrin kohdilla geelin ja jatkoin omaa hidasta hölköttelyä poluilla. Takalenkki eli viimeinen kahdeksan kilometriä kulki kapeaa metsäpolkua, joka ei varmaan lauantain juoksijoiden tamppaamisen jälkeen ole niin kapea, jossa välillä hypittiin kaatuneiden puiden yli. Ei mahdottoman vaikeaa polkua, mutta selkeästi hitaampaa kuin ensimmäisellä kympillä.

Viimeinen pari kilometriä olikin aikamoista taistelua, sillä poluilta palattiin taas aivan rannan tuntumaan ja kallioille, joissa kuumuus oli aivan eri luokkaa kuin metsän keskellä. Ja tuntui muuten tosi pitkiltä kilometreiltä, mutta pääsin maaliin ja mereen vilvoittelemaan. Aika 18 kilometrin kilpailussa oli 2:10 ja maalissa olin onnellinen, että en kävellyt ja viilennys odotti heti mereen pulahtaessa.

Olin kyllä vaikein kisa sitten hetkeen, mutta sehän on elämää ja urheilua. Välillä näitä tulee ja olin vähän osannut odottaa tuloksen tasoa edellisten viikkojen menojen perusteella. Vaikka haluaisin sanoa, etten ole pettynyt, niin vaikeaahan se on ja toisaalta merkki siitä, että asiasta kuitenkin vähän välittää. Viimeisen vuoden aikana kaikki tapahtumat, joissa olen käynyt, on onnistunut hyvin ja olen pystynyt venymään joka kerta jopa parempiin tuloksiin, mitä olisin arvannut. Olin tyytyväinen Sipoonkorpi Trailin aikaan ja triathlonin perusmatkaan.

Tämä kilpailu oli myös erittäin hyvä muistutus levon tarpeesta ja siitä, että tapahtumien ahnehtiminen ei myöskään kannata. Joka viikonlopulla olisi mahtavaa tekemistä, mutta jossain kohti kannattaa miettiä, viekö kaikki nämä tekemiset alkuperäistä tavoitetta eteenpäin. Olen kyllä tyytyväinen, että tuli juostua pidempi lenkki ja kokeiltua, että miltä oikeasti urheilu helteessä tuntuu.

kopparnns coast trail

Uimisen jälkeen jo hymyilytti

Kopparnäs Coast Trailin reitti sen sijaan oli juuri niin upea, mitä olin ajatellut. Rantakalliot, metsäpolku ja vain vähän hiekkatietä kruunasi kyllä reitin. Erityisen paljon mieltä lämmitti se, että kilpailun reitti oli erinomaisesti merkattu. Kertaakaan ei tullut tunnetta, etteikö olisi tiennyt, mihin pitää seuraavaksi mennä. Järjestäjät olivat onnistuneet siis täydellisesti reitin merkkaamisessa ja huoltopisteillä oli riittävästi juotavaa ja kannustusta myös tarjolla.

Reitti pääsee kyllä myös omalla listalla erittäin korkealle ja voin lämpimästi suositella kilpailua kaikille. Fiilis oli mukava ja maalialuueella kannustus kuului. Alueella ei ollut vesivessoja, mutta kenttävessat ja tavaroiden säilytys oli silti onnistuttu hoitamaan tyylikkäästi ilman, että niitä edes jäi kaipaamaan. Täysi kymppi suoritus siis järjestäjiltä, kiitos vielä!