Denali – kokemuksia vuorelta

Denali on Alaskassa sijaitseva Pohjois-Amerikan korkein vuori 6190 metriä korkealla. Lähdin kesäkuussa Alpine Ascents -nimisen operaattorin kanssa kiipeämään kohti huippua. Jo aiemmista jutuista on selvinnyt, mitä reissulla tapahtui, joten jos se kiinnostaa niin suosittelen lukemaan aiemmat jutut täältä

Tässä artikkelissa kerron tarkemmin, millaista reissulla oli ja mitkä asiat koin itse raskaaksi ja mitkä asiat toisaalta yllättivät matkalla. Alkuun voisin pohjustaa sen verran reissua, että olin valmistautunut huolella ja erityisesti hoitanut fyysisen puolen kuntoon. Alpine Ascents oli kevään aikana lähettänyt lukuisia meilejä, joiden ydinviesti oli selkeä: harjoitelkaa ennen kuin tulette tänne. 

Olin tyytyväinen millaiseen kuntoon olin päässyt ja reissun suhteen ei ollut sen puolesta epäilystä, olisiko kunto tarpeeksi hyvä vai ei. Tämähän ei tietenkään yksistään takaa onnistunutta huiputusta vaan lukuisien muiden asioiden pitää myös sattua täydellisesti kohdalleen. Denali on tunnettu kylmistä, tuulisista ja jopa myrskyisistä säistään ja tarinoita joissa ollaan teltassa useita päiviä myrskyä pitämässä on aika yleisiä tuolta vuorelta.

Denalilla kannetaan tavarat itse ja henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi kannetaan myös retkikunnan tavaroita kuten ruokaa, teltat, polttoainetta ja vessat sekä tuotokset kulkee myös mukana. Tavaraa kuljetetaan rinkassa ja ahkiossa. Jäätiköllä liikutaan lumikengillä tai suksilla tai splitboardin avulla. Me liikuttiin lumikengillä sekä rinkan ja ahkion yhdistelmällä.

Lento jäätikölle Talkeetnasta

Reissu Suomesta alkaa pitkällä lennolla Anchorageen ja sieltä kuljetuksella pieneen Talkeetnan kylään, josta lennetään pienillä potkurikoneilla Denalin kansallispuistoon ja perusleiriin 2600 metrin korkeuteen. Lennolle lähdetään ylävuoristokengissä ja ne jalassa ollaan käytännössä koko ajan, kun ollaan jäätiköllä. Monet teistä lukijoista on käynyt esimerkiksi Nepalissa, jossa ylävuoristokengät laitetaan vasta huiputukseen päälle, Denalilla liikkuminen tapahtuu siis koko kolme viikkoa isoissa kengissä. 

Lento jäätikölle on yksi hienoimmista lennoista, joilla olen tähän mennessä ollut. Lentokoneet lentävät vain hyvällä säällä, joten näkymät Denalin jäätiköille ja sen viereisille huipuille on maagiset. Lentokone lensi todella läheltä vuoren seinämiä ja minulla tulee vieläkin kylmät väreet, kun mietin tuote lentoa. Laitan tästä Instagramiin videota, joten käy sieltä kurkkaamassa jos haluat nähdä tarkemmin, mistä on kyse.

Jäätiköllä liikkuminen

Saavuimme perusleiriin ja vietimme siellä kaksi yötä. Kävimme yhdeksän hengen ryhmämme kanssa ensimmäisenä päivänä jäätiköllä liikkumiseen vaadittavia taitoja vielä yhteisesti läpi ja pakkasimme ahkioita valmiiksi seuraavan päivän liikkumista varten. Olin ehkä hieman yllättynyt siitä, kuinka perusasioista lähdimme liikenteeseen, sillä olin Alpine Ascentsin viestinnästä saanut sellaisen kuvan, että mitään perusasioita ei enää jäätiköllä opetella, vaan reissussa kaikki nuo asiat tulisi olla osallistujille täysin selvää.

Ahkion vetoa lumikengillä

Toisaalta ymmärrän operaattorin näkökulmaa, että tuo on tapa monitoroida jäsenten taitotasoa ja jos perusleirissä selviää, että ihmiset ovat todella pihalla kaikista perusjutuista kuten solmujen tekemisestä, tarkoittaisi se myös oppaiden kannalta eri asioita.

Jäätiköllä liikutaan aina ja koko ajan köysistössä. Meillä oli neljän hengen köysistöt ja jäätiköllä liikuttiin yhtäjaksoisesti tunnin ajan ja sitten pidimme 5-15 minuutin tauon. Tauon aikana oli mahdollisuus juoda ja syödä eväitä. Tällä tavoin liikuimme yllättävän tehokkaasti ja varsinkin ensimmäisten päivien aikana liikuimme myös kilometreissä melko paljon. Vuorillahan yleisesti puhutaan enemmänkin ajasta kuin kilometreistä, koska liikkuminen ohuessa ilmanalassa ja mäkisessä maastossa on yllättävän hidasta jos mietitään vain kilometrejä.

Tauolla jäätiköllä

Köysistössä siis ollaan koko ajan ja siitä irrottautuminen ei ollut sopivaa ennen leiriä. Koko ajan oltiin jäätiköllä, jossa on railojen riski. Leirit sondattiin eli katsottiin turvalliseksi ennen köysistöstä irrottautumista. Tämän vuoksi kulkeminen Denalilla on tavallaan aika itsenäistä. Köysistön jäsenenä täytyy pitää huolta, että pitää oikeanlaista väliä edessä olevaan kiipeilijään, mutta muuten liikutaan aikalailla omien ajatusten kanssa. Kesken tunnin lekin ei kuitenkaan oikein pystynyt pitkiä keskusteluja käymään köysistön muiden jäsenten kanssa.

Kuorman kantaminen

Tosiaan niin kuin jo mainitsin, Denalilla kannetaan kaikki tavarat. Minulla ensimmäisenä päivänä ahkio ja rinkka painoivat useita kymmeniä kiloja ja ensimmäisen puolen tunnin aikana oli yllätys, että kylläpä kuorma painaa. Olin toki harjoitellut tätä varten, mutta silti lumikenkien, valjaiden, rinkan, köysistössä liikkumisen ja ahkion yhdistelmä oli ensimmäisen lekin aikana omanlainen yllätys. Lohduttavaa oli se, että tuo tapa liikkua tulisi tulevien viikkojen aikana kyllä tutuksi.

Kannoimme 3500 metriin asti koko kuormaa eli pakkasimme aamulla leirin ahkioihin ja rinkkoihin ja siirryimme seuraavaan leiriin. Tästä ylöspäin aloitimme sitten kantamaan ensin yhden kuorman ylöspäin, hautasimme sen ja palasimme alemmaksi leiriin. Seuraavana päivänä siirrettiin loppukuorma sitten seuraavaan leiriin ja siitä seuraavana päivänä laskeuduttiin alas keräämään haudatut tavarat myös mukaan. Tämä on yleinen tapa ja erityisesti korkeammalla vuorella ihan järkevä taktiikka sekä aklimatisoitumisen että voimien säästämisen kannalta.

Ylempänä vuoristossa pelkällä Rinkalla

Kannoin itse pitkälti kamoja yläleirien välillä pelkän rinkan avulla, sillä 105 litraiseen rinkkaani mahtui aina kaikki, mitä oli kannettavana. Yleensä kannettiin sekä retkikunnan että henkilökohtaisia tavaroita. Retkikunnan tavarat jaettiin tasaisesti jokaiselle jäsenelle, joten jokaisella oli sitten riippuen omista tavaroista suunnilleen saman verran tavaraa kannettavana.

Yleisesti kuorman kantaminen ei mielestäni ollut kovinkaan paha rasti. Raskasta se kyllä oli ja kaikille Denalille haaveileville sanoisin, että harjoittele. Kyllä vuorella fyysistä kuntoa vaaditaan ja retkikunta liikkuu samassa tahdissa, hitaasti, mutta tuossa tahdissa on pystyttävä pysymään. Mitä parempi kunto on, sen vähemmän energiaa kuluu ensimmäisten päivien aikana, jotka ovat pitkiä ja voimia säästyy vuoren korkeimpiin osioihin. Päivien kestot vaihtelivat 4-9 tunnin välillä.

Leiriin saapumisen jälkeen hommat eivät tietenkään loppuneet siihen vaan sitten aloitettiin kaivamaan teltoille paikkoja ja pystyttämään leiriä, sulattamaan vettä ja laittamaan ruokaa. Eli päivät jatkuivat aktiivisena siihen saakka, että käytiin nukkumaan. 

Sääolosuhteet

Olin varustautunut kylmyyteen ja suurimpana yllätyksenä minulle tuli se, kuinka polttavan kuuma lumipeitteisellä jäätiköllä olikaan. Olen toki useasti ollut sellaisissa paikoissa aiemminkin, mutta tuo Denalin kuumuus oli jotain todella yllättävää.

Päivisin kun aurinko paistoi ja ei tuullut, jäätiköllä tuntui olevan 30 astetta lämmintä. Lumen heijastelämpö on niin kuumaa, että sitä on vaikea edes kuvailla. Samaan aikaan aurinko tekee jäätiköstä petollisen paikan, sillä kuumassa ilmassa tekee mieli riisua ja samaan aikaan nahka kärähtää auringossa ihan hetkessä. Ja edes se 50 aurinkovoide ei välttämättä auta ja jos nahka palaa heti alkumatkasta, altistavat nuo palovammat sitten myöhemmin paleltumille.

Kuumuudessa siis piti liikkua pitkät vaatteet päällä ja ne isot vuoristokengät jalassa. Välillä kuumuus oli jopa ahdistavaa. Onneksi olin saanut Mons Royalelta ohuen ja hupullisen merinovillapaidan mukaan, sillä tuo paita pelasti minut palamiselta auringossa. Huppu oli päässä lähes koko ajan, lippis päässä, hanskat kädessä ja aurinkolasit visusti silmillä ihan koko ajan.

Tämä Mons Royalen paita toimi todella hyvin jäätiköllä auringossa

Alaskassa paistaa kesäisin aurinko 22 tuntia vuorokaudesta, joten koko ajan oli valoisaa. Yöllä kuitenkin lämpömittari painui reilusti pakkasen puolelle ja paksu talvimakuupussi on tärkeä varuste. Aamulla ennen kuin aurinko nousi leiriin oli kylmä, mutta nopeasti auringon tultua leiriin lämpötila nousi taas korkeaksi. 

Ja sitten kun tuuli alkoi puhaltamaan, tuli nopeasti kylmä. Tämän vuoksi varusteiden kanssa saa kyllä pelata jokaisella tauolla ja hyvät varusteet korostuivat mielestäni reissulla. Mukaan ei kannata painon takia ottaa mitään turhaa, koska kaikki paino on omassa repussa, joten valinnat on tehtävä huolella ja mukaan kannattaa ottaa minimaalinen määrä vaatteita.

Yleisesti Alaska oli kyllä todella upea paikka ja erosi mielestäni esimerkiksi Nepalista siinä mielessä, että jäätiköllä ollaan koko ajan. Denalilla kiivetään myös kiinteitä köysiä West Buttress -reitillä ja vuoret ovat koko ajan lähellä. Tunnelma on myös erilainen ja valoisuus on mukavaa, tällä reissulla otsalamppu ei tarvita. Erityinen ympäristö ja todella upea sellainen.

 

Epäonnistumisen häpeä

Nyt on reilut 1,5 viikkoa polven leikkauksesta takana ja pahimmat kivut on selätetty ja toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Tällä kertaa polvi on ollut vähemmän kipeä kuin aiemmin ja tuntuu, että olen nopeammin päässyt takaisin kiinni esimerkiksi normaaliin päivärytmiin ja olen palannut työhommien pariin jo viime viikolla.

Alaskan reissusta on tulossa lisää tarinaa siihen asti, mihin reissua ehti kestää ja monen monta oppia tulikin matkalta taas opittua. Viimeiset viikot ovat menneet intensiivisesti toipumisen aloittamisessa ja energiaa ei ole ollut kirjoittaa projektien etenemisestä tai pysähtymisestä sen enempää. Nyt tuntuu, että on taas virtaa sen verran, että pystyn asiaa enemmän ajattelemaan.

Yksi syy, miksi en ole asiasta jaksanut myöskään kirjoittaa on se, että loukkaantuminen on hävettänyt. Niin tyhmältä ja epäinhimilliseltä kuin se kuulostaakin, niin ensimmäiset fiilikset tapaturman sattuessa oli häpeä. Että miksi nyt taas kävi näin ja miten voikin olla näin huono tuuri ja voisinkohan jäädä tänne jäätiköllä vain potemaan tätä huonoa oloa pois.

Köysistö Denalin jäätiköllä

No pian alkoi selvitä, että haluan aika nopeasti sieltä Denalin jäätiköltä pois ja sinne jääminen ei oikeastaan ole vaihtoehto. Eikä se tietenkään missään vaiheessa ollutkaan. Harmitti ja paljon, koska oli myös epäselvää, mikä jalassa on rikki ja kuinka pitkä toipuminen olisi kyseessä. En saanut jalkaa suoraksi ja sen päälle astuminen sattui, joten aika selvää oli, että jotain vikaa siellä on.

No pääsin Suomeen ja olo alkoi helpottamaan. Siitä lääkäriin, magneettikuviin ja pikaisella aikataululla leikkauspöydälle. Näin saatiin myös toipuminen mahdollisimman nopeasti käyntiin. Olen myös pohtinut todella paljon, miksi näin nyt kävi. Huomaan, että ikävien juttujen tapahtuessa yritän kuitenkin uskoa, että myös tästä vastoinkäymisestä tulee jotain hyvää.

Alkuvuosi oli yllättävän raskas, sillä pohdin pitkään hieman isompaa elämänmuutosta ja useat yöt tuli valvottua mietteiden parissa. Tähän päälle hektinen työrupeama ja kova treenaaminen verotti kyllä voimia ja jossain kohti kirjoitin myös tänne blogin puolelle, että nuo haasteet näkyivät myös palautumisessa. Vauhti oli siis taas kerran melko intensiivistä, mutta onneksi asiat järjestyivät siten, että nyt tiedossa on paremmin aikataulutettua arkea tiedossa.

Ja sitten sattui Denalilla polven vääntyminen ja tuntui, että joku vetäisi maton alta kertaheitolla. Olin juuri järjestellyt elämääni siten, että pystyn syksyllä viettämään aikaa reissussa Aventuran matkanjohtajan hommissa, tekemään Suomessa digimarkkinoinnin hommia ja toisaalta panostamaan enemmän urheiluun. Olin myös juuri varannut ensi kevään Everestin retkikuntapaikan. Näiden suunnitelmien muuttuminen epävarmaksi tuntuu oikeasti paljon pahemmalta kuin se, että en onnistunut Denalin huiputtamisessa.

Denalin jäätiköllä

Onneksi tässä on ensi kevääseen vielä aikaa, sillä sain siirrettyä päätöstäni lähteä eli toisen sanoen lykkäsin ensimmäistä varausmaksun tekemistä Everestille ja katson myöhemmin syksyllä, onko ensi vuosi minun vuoteni vai onko järkevämpää muuttaa isommin suunnitelmia. Syksyn suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta ne selkiytyvät paremmin kun saan keppijakson elokuun alussa päätökseen ja kuntoutuminen alkaa vauhdilla sen jälkeen.

Päätin kuitenkin, että en vielä luovuta. Kyllä tuo jalka kuntoon tulee, mutta nyt tarvitaan aikaa ja malttia. Pitää tehdä järkeviä päätöksiä ja ennen kaikkea miettiä niitä pidemmällä ajanjaksolla. Halu ja palo tehdä juttuja on kuitenkin niin kova, että on vaikea hallita mieltä ja olen jo viime viikolla katsonut, minne sitä voisikaan lähteä reissuun sitten vähän syksymmällä. 

Päätökset tulevista matkoista ja erityisesti Everestistä tulee sitten loppusyksystä, koska siinä vaiheessa alkaa jo näkemään, miten polvi kuntoutuu. Ensi keväänä kuitenkin tarkoitukseni on kiivetä, mutta missä ja onko se Everest varmistuu sitten myöhemmin. 

Häpeän tunteiden kokeminen on todella inhimillistä ja niistä puhutaan todella harvoin varsinkin loukkaantumisten yhteydessä. Luulen, että se on kuitenkin melko yleistä tuntea niin. Omien tavoitteiden kertominen isolle yleisölle ääneen on pelottavaa, mutta minua on myös pelottanut kertoa, että tällä kertaa en onnistunutkaan täysin tavoitteessani vaan epäonnistuin.

Kotona toipumassa leikkauksen jälkeen

No, mutta vaikka pahalta on tuntunut ja fiilikset vaihtelevat todella paljon jopa yhden päivän aikana, niin silti olen kyllä pääosin ihan positiivisin fiiliksin. Ei käynyt kuitenkaan tämän pahemmin, tästä jalasta tulee ohjeiden mukaisesti kuntoutettuna varmasti todella hyvä ja nyt täytyy vain malttaa. Asiasta stressaaminen ja murehtiminen ei ainakaan vauhdita paranemista, joten niitä tulisi välttää kaikin mahdollisin keinoin.

Joten päätin, että yritän pysyä mahdollisimman pirteänä kaikista negatiivisista tunteista huolimatta. Kiipeilin pari vuotta todella onnistuneita reissuja ja olen päässyt muutenkin kokemaan erityisiä asioita jo tähän mennessä. Eikä nuo upeat huiput, reissut, uudet ystävät tai koetut haasteet poistu vaan niitä on edessä vielä tulevien vuosien aikana monta huippua lisää.

Seuraavan kuukauden ajan minulla on vielä kepit, mutta saan aloittaa tällä viikolla käymään uimassa käsivetoja ja vesijuoksemassa kevyesti. Tämän lisäksi ortopedi Mikko Ovaska on antanut luvan aloittaa kuntosaliharjoittelun yläkropalle ja kaiken peruskuntoharjoittelun kuten esimerkiksi hiihtolaitteella hiihtämisen ja assault bikella pyöräilyn, kunhan vain leikattua polvea ei näihin juttuihin käytä. 

Aktiivisena ihmisenä tekemättömyys on ehkä kaikkein pahinta ja jo nuo kevyet liikunnat auttavat jaksamaan henkisesti. Tarkoitus ei ole mitenkään kasvattaa kuntoa vaan lähinnä ylläpitää peruskuntoa ettei se pääsisi täysin romahtamaan. Mitään riskejä ei ole tarkoitus ottaa ja polvea tulen kuntouttamaan ohjeiden mukaisesti.

Olen alusta asti halunnut kirjoittaa tätä blogia mahdollisimman rehellisesti ja kertoa kaikesta, mikä minun kiipeilyyn liittyy. Tähän matkaa todella on kuulunut isoja ilon hetkiä ja kyyneleitä harmituksesta. Mutta sellaista elämä on, siihen kuuluu kaikki nämä sävyt ja vuoria ei ainakaan omalla kohdallani tuosta vain valloiteta vaan niiden eteen on täytynyt tehdä paljon töitä. Se on oikea realistinen kuva minun matkastani ja sellaisen haluan myös teille lukijoille kertoa.

Lopulta luulen, että tämäkin vastoinkäyminen muuttuu voimavaraksi ja sellaiseksi periksiantamattomaksi taistelutahdoksi. Motivaatio on ainakin kohdillaan ja tulevat tavoitteet pitävät mieltä kyllä kirkkaana. Katkeroitumiseen ei ainakaan kannata ruveta. Joten tsemppiä kaikille, ketkä ovat loukkaantuneena tai te, jotka joskus olette olleet, tiedätte mistä puhun!

 

Denali – miten reissussa kävi?

Lähdin hiukan alle kuukausi sitten kohti Alaskaa ja tavoitteena kiivetä Pohjois-Amerikan korkeimmalle huipulle Denalille. Edessä oli uusia haasteita, jäätiköllä olemista useita viikkoja ja painavien kuormien liikuttelua rinkan sekä ahkion kanssa. Olin todella innoissani, sillä kaikki tuntui olevan kunnossa reissuun lähdettäessä.

9.6. Lähdimme Talkeetna-nimisestä pikkukylästä lentokoneilla kohti Denalin perusleiriä ja meillä oli tuuria matkassa, sillä pääsimme lentämään hyvässä säässä suoraan jäätikölle. Joskus näitäkin lentoja voi joutua odottamaan pidemmän aikaa, mutta meillä lennot sujui nopeasti ja pienillä potkurikoneilla laskeuduttiin jäätikölle.

Ahkiot ja rinkat

Tuosta päivästä lähtien vietimme aikaa siis koko ajan jäätiköllä, joka tarkoittaa sitä, että pitää olla tarkkana missä liikutaan ilman köysistöä ja jäätikön haasteet eli piilossa olevat lumikuopat ja railot ovat mahdollisia missä tahansa päin, myös leirissä.

Olimme perusleirissä kaksi päivää ja kävimme erilaisia taitoharjoituksia vielä läpi: muodostimme köysistön, pakkasimme ahkioita, kertasimme railopelastuksen ja kävimme erilaisia skenaarioita läpi, jos joku tippuu tai jos joku toinen vaaratilanne tulee eteen. Perusleiristä lähdimme sitten kohti jäätikköä, joka oli tänä vuonna vielä tähänkin aikaan poikkeuksellisen hyvässä kunnossa.

Ensimmäisten päivien aikana jäätikkö on suhteellisen tasaista ja se on hyvä, sillä tässä kohtaa rinkan ja ahkion yhteispaino oli minullakin lähempänä 70 kiloa. Tuon kuorman siirtely tasaisellakin lumikengät jalassa oli riittävän haastavaa ja kahdeksan tunnin päivä jäätiköllä tuntui kyllä illalla lihaksissa.

Lumikengillä Denalilla

Viidessä päivässä etenimme 11 000 jalan eli noin 3500 metrin korkeuteen leiriin, josta tuli lopulta leiri, johon minun matkani myös päättyi. Leirissä harjoittelimme taitoja ylemmälle vuorelle ja lopulta kävimme viemässä ensimmäisen satsin tavaroita yli 4000 metrin korkeuteen ja palasimme takaisin leiriin. 

Denalilla homma menee siten, että riippuen hieman retkikunnan taktiikasta, mutta yleisesti tavaroita kannetaan useassa erässä vuorella. Eli ensimmäisenä päivänä viedään ylemmäksi tavaraa ja ne haudataan lumeen. Sitten seuraavana päivänä viedään loput tavarat seuraavaan leiriin ja taas tästä seuraavana päivänä haetaan tavarat haudatusta kätköstä. Tätä kiertoa sitten toistetaan hieman taktiikasta riippuen useamman kerran.

Olimme siis käyneet tekemässä kätkön ylemmäksi ja ajatuksena oli siirtyä 14 000 jalan leiriin eli reiluun 4000 metriin seuraavaksi. Olimme aamulla pakkaamassa tavaroita 3500 metrin leirissä ja touhuiltiin siinä reippaasti telttaa pois, pakattiin ahkioita ja rinkkoja. Kävellessäni leirin vähemmän kuljetulla alueella, tipuin lumipeitteiseen kuoppaan ja polveni vääntyi ja rusahti ikävästi tippuessani. Nousin ylös ja pian tajusin, että viiltävän kivun vuoksi en pysty astumaan jalalla. Jotain oli ikäänkuin luiskahtanut polven väliin enkä saanut jalkaa suoristettua.

Denalin leiripaikka jäätiköllä

Tästä alkoikin sitten nopealla aikataululla tapahtumaketju, jossa minut siirrettiin kivuissani takaisin telttaan makuupussiin, sillä jo kymmenessä minuutissa minua oli alkanut paleltamaan. Tämän jälkeen satelliittipuhelimella soitettiin kansallispuiston evakuointiin ja yritettiin tilata evakuointilento pois jäätiköltä. Keli oli leirissä kuitenkin niin huono, että seuraavaan kahteen vuorokauteen leiriin ei pystytty laskeutumaan helikopterilla, joten ainut vaihtoehto oli vain odottaa teltassa sopivaa sääikkunaa lennolle.

Lopulta odotin siis kaksi vuorokautta helikopterievakuointia Talkeetnaan, kävin Talkeetnassa lääkärissä mutta mitään ei voitu todeta ilman magneettikuvaa ja siirryin siitä autokyydillä Anchorageen. Vakuutusyhtiöni sitten hankki kotilennot takaisin Suomeen ja pääsin viikko sitten maanantaina Suomessa lääkäriin ja magneettikuviin. Polven kierukka oli kokonaan repeytynyt tippumistilanteessa ja vääntynyt kaksikerroin nivelen väliin. Jalka oli edelleen lukossa, joten sillä ei pystynyt astumaan ja ainoa hoitotapa oli leikata jalka. Nyt torstaina sitten polvi operoitiin kasaan Helsingissä.

Tästä alkoi siis kuntoutusoperaatio, jossa olen nyt seuraavat kuukaudet. Kuusi viikkoa kepeillä kävelyä ja puolivarauskieltoa jalalle. Tämän jälkeen rauhalliset kuntoutumiset kohti takaisin kiipeilykuntoa. Onneksi olen saanut luvan mennä uimaan ja vesijuoksemaan, kun jalasta poistetaan tikit ensi viikon jälkeen. Tämä tuo henkiselle puolelle tosi paljon helpotusta, vaikka kävely onkin kiellettynä.

Ylämäessä ahkioiden kanssa

Kyllä on harmittanut ja sellaisia pettymyksen kyyneleitä on tullut vuodatettua ettei tosikaan. Tiedän, että Denali pysyy ja Alaska pysyy paikallaan ja pääsen vuorelle kyllä uudestaan. Reissu oli upea ja varmasti myös tulen palaamaan Alaskaan, mutta eniten huolta on ollut tulevasta. Minulla on kesän kynnyksellä työkuviot muuttunut reilusti ja tulevana syksynä oli tarkoitus olla kahdessa reissussa vuorilla. Tämän lisäksi olin ehtinyt jo varaamaan Everestin retkikuntapaikkani. 

Huoli siis tulevista reissuista ja siitä, mitä Everestille käy on oikeastaan isompi kuin harmi menetetystä Denalin huipusta. Kiipeilyyn liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä, että pelkkien huippujen takia kiipeily saattaa aiheuttaa isojakin pettymyksiä. Minulle kiipeilystä on tullut elämäntapa ja montaa muuta asiaa määrittelevä tekijä, kyse ei ole vain Denalin huipulle pääsemisestä tai minkään toisen vuoren huipusta. Kyse on elämäntavasta ja itsensä toteuttamisesta, jotka ovat kokonaisuutena paljon laajempia asioita kuin vain yksi huippu.

Toki olen ymmärtänyt myös varsin hyvin riskit, jotka liittyvät kiipeilyyn ja tällä kertaa kävi todella huono tuuri. Kuka vain ja mikä tahansa jalka olisi voinut mennä rikki tapaturmassa ja näin asiaa hetken sulatelleeni olen onnellinen ettei pahemmin sattunut. Kaksi päivää jäätiköllä odottamista on pitkä aika ja nyt saimme kivut järkevästi hallintaan särkylääkkeillä. Eli oikeasti matkassa oli paljon tuuria.

Oloni alkoi helpottamaan, kun pääsin Suomeen ja tiesin, että pääsen nopeasti hoitoon. Nyt kyse tulee olemaan vain siitä, että jalka kuntoutuu takaisin hyväksi ja siitähän minulla on jo aiempaa kokemusta, miten homma hoidetaan. Minulla on siis varsin hyvä fiilis siitä, että kunhan tämä kuuden viikon keppijakso saadaan taputeltua, niin kovalla työllä jalasta tulee kyllä entistä parempi kiipeilyjalka. 

Onneksi pystyn tekemään töitä kotoota käsin ja pääsen normaaliin arkeen jo tällä viikolla kiinni siltä osin kuin se on töiden parissa mahdollista. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä siis tarvitaan tulevien viikkojen aikana, mutta onneksi ainakin tällä hetkellä on ihan luottavainen fiilis, että täältä kerätään taas kunnolla taistelutahtoa tuleviin koitoksiin. En ole luovuttaja ja tämä vastoinkäyminen tekee minusta vain entistä vahvemman.

 

Saako jännittää? Lähtö Denalille

Voihan vitsin vitsit! Huomenna se lähtö on sitten edessä Denalille. Ja jännittää monellakin tapaa. Kerroin Instagramissa muutama päivä sitten, miten jännitys on ottanut vallan ja tämä reissu tuntuu olevan pitkästä aikaa sellainen, mikä oikeasti jännittää todella paljon.

Onko luvallista jännittää vaikka on mukamas kokenut? Todellakin, jännittäminen on todella inhimillistä ja se viestii, että kyseessä on jokin itselle merkityksellinen tapahtuma edessä. Olen kyllä yleisesti jännittäjä, sillä saatan jännittää tulevaa treeniä, palaveria, esiintymistä tai tulevaa matkaa niin kuin tässä tapauksessa. Jännitys kyllä lisää mukavasti virittyneisyyttä reissua varten, joten on mukava, että mahassa tuntuu jännitystä.

Kohti lunta ja jäätikköä

Matka Denalille jännittää monesta syystä: edessä on huomenna pitkä lento Anchorageen ja iso hyppy uudelle aikavyöhykkeelle. Mutta matkan tekemisen lisäksi jännittää se, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan. Jäätiköllä lähdemme heti sunnuntaina ja siellä olemme heinäkuun alkuun asti. Edessä on varmasti uusia haasteita ja oppeja omista vahvuuksista ja heikkouksista. Muistoja vähintäänkin kiikkustuoliin.

En ole yhtään helteen ystävä, joten olen super innoissani lähdössä kylmään Alaskaan. Katsoin sääennusteita ja näyttää siltä, että lähes koko reissu tulee olemaan yön lämpötilat pakkasen puolella ja tällä hetkellä miinusasteet painuvat alhaisimmillaan –30 asteen kohdille. Jättiuntuvatakista tulee olemaan minulle siis hyötyä reissussa.

Jos haluatte seurata matkaa, niin Alpine Ascents lähettää joka päivä reissusta cybercastiä ja te seuraajat pääsette kuuntelemaan lähetyksiä tästä linkistä.

Kohti vuoden päätavoitetta – Denalia

Jännittää, mutta samaan aikaan kesälomani alkoi juuri, joten olen myös super innoissani tulevasta reissusta. Tämän vuoden yksi mieleenpainuvimmista hetkistä on alkamassa aivan pian ja jännitys alkaa helpottamaan varmasti heti, kun pääsee lentokentälle.

Erittäin hyvää kesäkuuta kaikille! Seuratkaahan Instagramista päivittelyä, sinne tulee ensimmäisenä tarinaa matkasta ja vasta sen jälkeen tänne blogin puolelle.

 

Eväät Denalille – energiaa tuhansilla kaloreilla

Viikon päästä olen lentokoneessa kohti Alaskaa. Olen ostanut tällä viikolla reissun viimeiset varusteet mukaan ja nyt alkaa näyttämään siltä, että kaikki tarvittava löytyy. Seuraava haaste onkin mahduttaa kaikki tarpeellinen isoon duffelkassiin ja 23 kilon painorajoitukseen.

Retkikunta tarjoaa matkalla kaksi ruokaa päivittäin ja ne ovat aamiainen ja illallinen. Lounaat ja välipalat täytyy hankkia itse mukaan ja Alpine Ascents eli retkikuntaoperaattori on suositellut, että kiipeilijät tuovat mukanaan tietyn määrän eväitä.

Suosituimpia juttuja täällä blogissa ovat ollut kaikki varusteisiin ja ruokaan liittyvät artikkelit. Tämän vuoksi ajattelin avata nyt hieman tarkemmin sitä, mitä kaikkea minulla lähtee Denalille eväskassiin mukaan. Näistä voi sitten miettiä, mitä kaikkea omaan tankkaamiseen voisi sopia.

Nuudelikeittoa teltassa Nepalissa

Katselin tuossa viikko takaperin NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumaan menevien ihmisten tarinoita Instagramista ja tämä eväspakkaaminen tuntui olevan myös monen juoksijan mielessä tuolloin. Samanlaisia eväitä voi siis hyödyntää sekä juoksussa että vuorikiipeilyssä, joten nämä eväät toimivat molemmissa ympäristöissä.

Millaiset kriteerit minulla on kaikille eväille, jotka otan mukaan?

  • Niiden pitää maistua hyvälle, myös silloin kun kaikki muu ruoka ällöttää
  • mahdollisimman tiheästi energiaa
  • proteiinipatukat eivät saa olla jauhoisia
  • suklaa on sellaisenaan huonoa, koska se sulaa helposti ja samalla jäätyy nopeasti.

Tällä kertaa mukaan lähtee ihan valtava määrä patukoita. Yhteensä 42 erilaista energia- tai proteiinipatukkaa. Pääasiassa olen päättänyt ottaa mukaan Cliffin energiapatukoita, koska ne maistuvat tilanteessa kuin tilanteessa todella hyvältä. Makuina on kolme erilaista patukkaa: valkosuklaa ja macadamiapähkinä, mustikka, maapähkinävoi ja mysli.

Eväät Denalille

Patukoiden lisäksi olen ottamassa Cliffin blokseja, jotka ovat samaa tavaraa kuin useimmat urheilugeelit, mutta pureskeltavassa ja karkkimaisessa muodossa. Nämä ovat mun lemppareita, mutta saatavuus Suomessa hiukan heikko tai vähintäänkin törkyhintainen. Tilasin blokseja ulkomailta verkkokaupasta, jolloin niiden hinta jäi siedettävälle tasolle.

Energiavohvelit ovat uusi lisä eväslistalle, mutta olen vohveleita syönyt ja testannut ja ne ovat kyllä todella hyviä. GU valmistaa siis vohveleita, joiden sisusta on täynnä energiaa ja osasta vohveleista löytyy myös kofeiinia lisäksi. Nämä vohvelit ovat kivaa vaihtelua patukoille ja ajavat käytännössä saman asian kuin patukat.

Tärkeimmät eväät ovat karkit Suomesta. Ne on jokaisella reissulla ollut ja tulee varmasti olemaan. Olen tehnyt lempparikarkeista pieniin minigrip-pusseihin päiväannoksia ja näiden voimalla jaksaa heikoimmallakin hetkellä. Jokaisella reissulla karkit ovat myös aina loppunut ennen aikojaan, joten ajattelin täydentää vielä lentokentältä jo pakattujen karkkien lisäksi muutaman pussin mukaan.

Karkkia Mera Peakillä 6000 metrin korkeudessa

Näiden lisäksi lähtee kurkkupastilleja mukaan, sillä usein kuivassa vuoristoilmassa kurkkua alkaa kivistää ja pastillit auttavat pitämään yskän loitolla ja helpottavat epämiellyttävää oloa kurkussa. Kurkkukipuun kannattaa ottaa ihan tavallisia imeskeltäviä karkkeja, sillä Mynthon-paketillisen jälkeen saattaa vatsassa kivistää päivän päätteeksi ja käytännössä olo ei ole yhtään sen kummoisempi kuin kovilla karkeilla kurkussa olisi.

Energiaa lähtee mukaan siis usean tuhannen kalorin verran, mutta todennäköisesti sitä tulee myös kulumaan vähintäänkin saman verran. Jos kilojen kanssa tulee ongelmaa, niin jätän eväitä Suomeen ja ostan korvaavat sitten Anchoragesta Alaskasta.

 

Viime viikkoina tapahtunutta – mitä kuuluu?

Viime viikot ovat Nepalista paluun jälkeen ollut vauhdikkaita. Joka päivä on ehtinyt sattua ja tapahtua monella eri saralla. Ajattelin avata hieman tarkemmin sitä, mitä minulle tällä hetkellä kuuluu ja missä mennään Denalin valmistautumisen lisäksi. Tämä on ollut myös hyvä hetki pohtia, missä mennään tämän vuoden tavoitteiden suhteen.

Tavoite 1: Denalin kiipeäminen

Hyvässä vauhdissa ollaan tämän suhteen. Matkalle lähtö parin viikon päästä ja hommat on sujunut valmistautumisen suhteen lähes siten, miten olen suunniteltu. Pieniä ongelmia kuten kipeytynyt hauis, tärähtänyt nilkka ja työkiireet ovat tuoneet omat haasteensa reissulle valmistautumiseen.

Fiilis reissulle lähtemisestä on hyvä ja eilen viimeksi tuli laatikollinen erilaisia patukoita ja nyt ostettavista tavaroista puuttuu lähinnä karkit reissulle. Olen tänään myös kontaktoinut hotelleja ja varmistellut, että kaikki kyyditykset Alaskassa lentokentän ja hotellien välillä on kunnossa. Sellaista pientä ehkä hiukan ärsyttävääkin hommaa, mutta kerralla hoidettava vain kuntoon.

En ole siis mikään paperihommien ja tylsien taskien ystävä, mutta olen pyrkinyt tsemppaamaan ja hoitamaan tuollaiset asiat aina kerralla kuntoon. Näissä toimii aika hyvin ajatusmalli, että laskee viidestä alas ja nollan kohdalla tekee vain tekemättömät hommat alta pois.

Tavoite numero yksi on siis täyttymässä.

Tavoite 2: oman liiketoiminnan kasvattaminen ja sponsorien hankkiminen

Alkuvuosi on ollut töiden suhteen todella mielenkiintoista aikaa. Nykyisen digimarkkinoinnin konsultin töiden lisäksi minusta on tullut suomalaisen vuoristomatkoja järjestävän matkatoimisto Aventuran matkanjohtaja. Olen siis ottanut askeleen lähemmäksi unelmaani tehdä kiipeilystä itselleni tavan tienata elantoa. Tulevana syksynä olen lähdössä työreissuille Nepaliin Annapurna Circuit -vaellukselle ja Kilimanjaron kiipeilymatkalle.

Markkinointikonsultin työ jatkuu edelleen ja olen todella iloinen yhdistelmästä, jonka olen pystynyt järjestelemään hyvien yhteistyökumppanien kanssa. Suomessa ollessani digimarkkinointi ja sen haasteet tuovat siis leivän pöytään jatkossakin.

Näiden lisäksi olen mukana Puhujatori- ja Sportspot -nimisissä yrityksissä mukana puhujana. Olin viime viikolla Puhujatorin tiimipäivillä puhumassa luottamuksessa retkikunnissa ja palaute oli erittäin kannustavaa. Yksi lisätienesti tulee siis olemaan toivottavasti tulevaisuudessa yrityksille tehtävät puhekeikat.

Puhujatorilla pitämässä puhetta

Isoja nytkähdyksiä siis tavoitetta kohti ja joka päivä on tullut tehtyä hommia näiden tavoitteiden täyttymiseksi. On palkitsevaa saada palautetta, että suunta on ollut oikea ja toisaalta se rohkaisee vain entisestään jatkamaan eteenpäin.

Tavoite 3: palautuminen ja laadukas treenaaminen

Syksystä lähtien olen tehnyt Jussin kanssa yhteistyötä treenien suhteen ja olemme hakeneet koko ajan oikeaa tasoa määrän, palautumisen ja laadun kautta harjoitteluun. Treenisuunnitelmia on täytynyt muuttaa ja toisaalta ohjelmointia on muutettu vastaamaan vielä paremmin kehittämään heikkouksia paremmaksi.

Nyt viimeisimpänä on korjattu ruokavaliota toisen valmentajan kanssa kuntoon ja löydetty sitä kautta taso, kuinka paljon eri makroravintoja täytyy syödä, jotta energiatasot pysyvät mahdollisimman hyvänä. Muutoksia ruokavaliossa tuli erityisesti hiilihydraattien määrään ja on ollut oikeasti opettelua aloittaa syömään näin paljon laadukasta ja prosessoimatonta ruokaa.

Edelleen palautuminen on ollut tämän vuoden yksi haastavampia asioita, sillä käynnissä on ollut monta projektia samanaikaisesti. Välillä aivot ovat hyrrännyt sellaista vauhtia, että iltaisin ei ole nukuttanut. Toisaalta meditaatioharjoitukset, äänikirjat ja kevyempi harjoittelu on auttanut rauhoittumaan paremmin. Opettelua on siis edelleen, mutta onneksi on myös aikaa.

Tavoite 4: uusia treenikavereita ja tuttavuuksia

Olen tämän vuoden aikana tavannut paljon uusia ihmisiä ja saanut uusia ystäviä. Uudet tuttavuudet ovat tulleet työn ja harrastusten kautta ja kaikki ovat olleet mieluisia tuttavuuksia. Tavoite on siis tämänkin osalta täyttynyt ja onneksi tulevilla reissuilla tiedossa on entistä enemmän uusia tuttavuuksia.

Hiihtoreissu Pyhälle, hiihtokavereita, kiipeilykavereita, yhteistyökumppaneita ja mentori. Siinä muutama uusi tuttavuus nyt mainitakseni ja toivottavasti monen monta uutta tuttavuutta tänä vuonna vielä edessä.

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Hyvin siis menee, vaikka haasteita palautumisessa onkin ollut. Vuoden päätavoite Denali kiiltää jo silmissä ja oman yrityksen toiminta mennyt toivottuun suuntaan. Uusia kohtaamisia ihmisten kanssa on tullut paljon ja toivottavasti vastaavanlaisia on vielä paljon edessä.

Miten teillä tavoitteet on täyttyneet? Asetitko itsellesi tavoitteita?

 

Denalin matkaohjelma

Denalille lähtöön alle kolme viikkoa ja lähtövalmistelut ovat edenneet seuraavalla tavalla: tällä viikolla olen hoitanut kaikki paperihommat kuten kansallispuistomaksut ja ESTA-hakemuksen kuntoon, tarkistanut varusteita että listalla on kaikki tarvittava, tilannut eväitä ja ollut yhteydessä retkikunnan jäsenten kanssa.

Näiden järjestelyjen lomassa monet ihmiset ovat kyselleet, miten reissu etenee ja milloin lähden matkalle. Tässäpä teille tiedoksi hieman lisätietoa tulevan matkan sisällöstä.

Lähden reissuun 7.6. ja lennon Islannin kautta Anchorageen Alaskaan. Anchoragessa olen yhden yön ja tapaa myös Steven, joka tulee Englannista telttakaverikseni reissulle. Seuraavana päivänä otamme sitten kuljetuksen Talkeetnaan.

Matkalla kohti seuraava vuorta Denalia

9.6. Tapaamme Talkeetnassa retkikunnan ja meillä on varusteiden läpikäynti. Retkikunnassa on yhteensä yhdeksän henkilöä: neljä naista ja viisi miestä. Suurin osa on yhdysvaltalaisia ja Steve englantilainen ja minä suomalainen. Käymme siis kaikki tavarat läpi ja voimme tehdä viime hetken säätöjä tavaroihin.

Seuraavana päivänä 10.6. lennämme jäätikölle ja lähdemme liikkeelle kohti ensimmäistä leiriä kaikkien tavaroiden kanssa. Tavarat kannetaan siis isossa rinkassa ja perässä vedetään ahkiota. Jalkaan laitetaan suksien sijaan lumikengät.

Kuva Dingbochesta 4400 metriä – Nepali

11.6-20.6. Liikumme jäätiköllä kohti viimeistä yläleiriä ennen huippua. Toivottavasti sää suosii meitä, että pääsemme tuossa aikataulussa jo odottamaan huiputusikkunaa. Matkaan on toki varattu varapäiviä, jotka mahdollistavat odottamisen huonon sään sattuessa kohdalle.

Varapäiviä on yhteensä varattu kuusi, joten aikaa on odotella sopivaa sääikkunaa. Todennäköisyys, että jokunen päivä joudutaan käyttämään on melko todennäköistä, mutta jos kaikki menisi todella putkeen, niin ensimmäinen mahdollinen huiputuspäivä voisi olla 21.6. ja siitä eteenpäin viikko riippuen säistä on siis päiviä, jolloin kotona jännitetään. Alas palaamme kesäkuun viimeinen päivä ja lennän takaisin Suomeen 2.7.

Tämä on siis hyvin alustava matkaohjelma ja se, miten todellisuudessa etenemme ja menemme selviää tietenkin vasta vuorilla. Eniten epävarmuutta tällä reissulla tulee säätilojen muutoksesta ja siitä, kuinka hyvin akklimatisoituminen tällä kertaa etenee.

Kuva Everestin perusleiristä 5300 metriä – Nepali

Kun olemme jäätiköllä, niin yhteyksiä ei tule olemaan ja Alpine Ascents lähettää päivittäin cybercastiä eli eräänlaista podcastiä vuorilta. Jaan linkin podcastiin lähempänä reissua vielä teille seuraajille, jos haluatte seurata missä etenemme. Muuten raportoin reissusta teille toki sitten matkan jälkeen ja ensifiilikset tulevat aina Instagramiin ensimmäisenä.

Huomaan, että reissu alkaa jännittämään koko ajan enemmän ja enemmän. En ole varsinaisesti aloittanut pakkaamista, mutta olen käynyt tavaroitani jo valmiiksi läpi. Tällä kertaa päivitykset tavaroihin tuli untuvatakkiin ja isompaan rinkkaan. Muuten kaikki tavarat löytyvät jo omasta varastosta.

Eniten jännittää se, että millaiset olosuhteet tulevat olemaan. Oma kunto tuntuu olevan tällä hetkellä niin hyvällä mallilla kuin olin toivonutkin ja sen suhteen valmistautuminen on sujunut erinomaisesti. Tottakai jännitystä aiheuttaa myös se, että millainen retkikunta tulee olemaan. Steven tunnen ja Donin, joka lähtee oppaana mukaan. Loput jäsenet ovat tuntemattomia, mutta toisaalta kokemus aiemmilta reissuilta antaa odottaa tälle reissulle myös hyvää porukkaa.

Onneksi jännitys on positiivista ja hassua olisi jos miltään ei tässä kohtaa tuntuisi. Odottavin fiiliksin siis seuraaviin viikkoihin ja nyt hoittevana on lähinnä viimeiset työprojektit maaliin ja sitten pääsee nauttimaan Alaskan vuoristosta.

 

Kuukausi Denalille – ehtiikö vielä tehdä jotain?

Tasan kuukausi lähtöön Alaskaan kiipeilemään Pohjois-Amerikan korkeinta huippua eli Denalia. Palautuminen Nepalin reissusta on ollut hyvin jo käynnissä ja ajatukset ovat siirtynyt jo Denalin kiipeilyyn ja kaikkiin asioihin, jotka liittyvät sen kiipeämiseen.

Ensimmäiset ajatukset lähtivät liikenteeseen jo Nepalissa, sillä päätös lähteä Denalille syntyi jo viime syksynä Nepalissa kävellessämme alas Baruntselta. Juttelin päivän Donin kanssa ja kyselin eri juttuja liittyen Denaliin ja haaveet Alaskasta alkoi kasvamaan. Siinä ennen Namche Bazaariin saavuttaessa olin päättänyt tämän vuoden kohteeni ja soitin kotiin, että lähden kesällä Alaskaan.

Nyt samoilla poluilla kävellessä Lobuche Eastiltä alas tuli hyvin nuo fiilikset mieleen ja innostus tulevaa reissua kohtaa vain kasvoi. Laitoin valmentaja Jussille viestiä, että kun palaan, niin meidän täytyy miettiä tarkkaan treenejä ja laitoin omia ajatuksiani ylös jo tuossa vaiheessa.

Mt. Rainier – kuukausi Denalille

Olen nyt siis toukokuun Suomessa ja 7. kesäkuuta lennän Anchorageen Alaskaan. Tapaan Steven jo samana iltana ja seuraavana aamuna siirrymme Talketnaan, jossa tapaamme loput retkikunnasta. Siitä yhdeksäs kesäkuuta lennämme sitten jäätikölle ja matka kohti Denalin huippu alkaa. Palaamme vuorilta 28.6. ja lennän kotiin heinäkuun ensimmäinen päivä.

Treenien puolesta ehtii tekemään vielä paljonkin ja riski totaaliseen asioiden mokaamiseen on olemassa. Lähinnä mokaamiseen siten, että ylitreenaisi ja pistäisi hyvin menneen talven treenit ja onnistuneen Nepalin kiipeilyn ihan plörinäksi. Minulla on kuitenkin kokemuksia myös siitä, miltä tuntuu olla alipalautunut ja miten esimerkiksi juoksukisa voi mennä täysin pieleen huonolla valmistautumisella.

Lähestymistapa on siis nyt tulevalle kuukaudelle seuraavanlainen:

  • peruskuntoharjoittelua suurin osa ajasta
  • paljon kehonhuoltoa, joka on ohjelmoitua ja aikataulutettua
  • rentoutusharjoituksia palautumista edistämään
  • intervalliharjoitus terävöittämään kuntoa
  • vaeltamista rinkan kanssa mahdollisimman mäkisessä maastossa simuloimaan Denalin päiviä.

Eli käytännössä kuukaudessa yritetään hiukan terävöittää kuntoa, mutta pitää järki kädessä ja pyrkiä rentoutumaan ja huoltamaan kehoa mahdollisimman hyvin.

Tämän lisäksi olen täydentänyt puuttuvasta varustelistasta muutamia asioita ja hoitanut juoksevia asioita, kuten kansallispuistomaksua ja ESTA-hakemusta, joka tarvitaan Yhdysvaltoihin matkustettaessa. Arki on tullut töissä rymistellen vastaan ja kalenteri täyttyi nopeasti erilaisilla menoilla.

Juoksevien asioiden ja varusteiden lisäksi pitää päivittää eväät mukaan, mahdollisesti ostaa apteekista täydennyksiä lääkkeisiin ja lopulta tietenkin pakata. Tällä kertaa mukaan lähtee erittäin minimaalinen määrä tavaraa, sillä jokainen gramma täytyy kantaa itse ja minulla on lähdössä lentokoneeseen vain 23 kiloa ja käsimatkatavarat mukaan.

Mt. Rainier Wahingtonissa – seuraavaksi Denalille

Fiilikset on todella odottavaiset Denalin suhteen ja mitä useamman ihmisen kanssa on puhunut, sen useammat ovat kehuneet Alaskaa yhdeksi kauneimmaksi paikaksi, jossa ovat ikinä käyneet. Tämäkin lisää omalta osaltaan odotusta ja tietenkin myös toiveita tulevaa reissua kohtaan.

Aika tuntuu menevän ihan siivillä ja lähtö lähenee kovaa vauhtia. Tämä on myös uusi tilanne siinäkin mielessä, että olen ollut yleensä lähdössä kiipeilemään joko keväällä tai syksyllä. Nyt olen elämäni ensimmäistä kertaa kesällä juhannuksen reissussa enkä mökillä järven rannassa. Uusia kokemuksia myös siinäkin mielessä tiedossa!

Nyt tavoitteena on siis treenata järkevästi, nukkua, syödä ja valmistautua niin, että kaikki menisi näiden asioiden osalta mahdollisimman mallikkaasti Alaskassa.

 

Mikä on parasta vuorikiipeilyssä?

Minua haastateltiin erääseen lehtijuttuun tällä viikolla ja haastattelija kysyi, mikä on mielestäni parasta vuorikiipeilyssä. Tämä kysymys on yksi yleisempiä kysyttyjä kysymyksiä ja sen vuoksi haluan vielä myös teille lukijoille avata, miksi vuorikiipeily on mielestäni maailman paras harrastus sekä intohimon kohde. Mitkä asiat sytyttävät minua vuorikiipeilijänä?

Läsnäolon voima vuorilla

Läsnäolon voima on yksi tärkeimpiä syitä, miksi pidän vuorikiipeilystä. Pääsen vuorilla nopeasti flow-tilaan, jossa päivässä saattaa monta tuntia mennä vain kävellessä kohti seuraavaa leiriä. Läsnäolon taito nykyajan hektisessä ja välillä aika stressaavassakin maailmassa on yksi hienoimpia asioita, joissa vuorilla pääsee kehittymään.

Vuorilla ei ole notifikaatioita tai sähköposteja tai muistutuksia kalenterissa. Päivä täyttyy omasta ajasta, omista ajatuksista, keskusteluista ihmisten kanssa ja maisemien ihmettelystä. Tärkeintä on vain olla läsnä siinä hetkessä ja nauttia ilman ajatuksista seuraavasta sähköpostista tai keskeytyksestä työpöydän ääressä.

Parasta vuorikiipeilyssä: inspiroivat maisemat

Parasta vuorikiipeilyssä: inspiroivat maisemat

Olen joutunut myös opettelemaan olemaan läsnä sekä arjessa että vuorilla. Ensimmäiset hetket reissussa tuntuu stressaavalta ja ajatukset viesteistä ja Instagram-postauksista käy vähän väliä mielessä. Jossain kohti kuitenkin mieli alkaa rentoutumaan ja notifikaatioiden poissaoloa ei edes huomaa tai puhelimen olemassaololla ei ole enää oikeastaan mitään muuta kuin kameran virka Jokainen keskustelu käydään retkikuntakavereiden kanssa hetkessä ja kiirettä oikeastaan ei juuri ole. Lähinnä vain aikaa ja aikaa nauttia.

Itsensä haastaminen kokonaisvaltaisesti

Vuorikiipeily on vahvasti itsensä haastamista. Kyse on pitkälti ensinnäkin projektinhallinnasta, sillä reissut alkavat usein suunnittelulla, sen jälkeen seuraa pitkiäkin selvittelyajanjaksoja ja lopulta päätös reissuun lähtemisestä. Sitten alkaa pähkäily varusteista, eväistä, rokotuksista, lääkkeistä ja muista käytännönasioista kuten viisumista.

Täytyy hallita haastavaakin projektia ja haasteet jatkuvat sitten itse matkalla. Täytyy osata ja oppia sietämään tiettyä epämukavuutta ja etenkin hyväksymään, että tilanteet saattavat muuttua nopeallakin aikataululla. Kiipeily ja erityisesti vuorikiipeily opettaa sietämään myös epävarmuutta.

Parasta vuorikiipeilyssä: uuden opettelu

Parasta vuorikiipeilyssä: uuden opettelu

Mielestäni parasta kiipeilyssä on myös se, kuinka harrastus haastaa sekä henkisesti että fyysisesti usealla eri tasolla ja tavalla. Henkisesti pitkät reissut haastavat monella tapaa: täytyy selviytyä koti-ikävästä, erilaisista haasteista omien fiilisten kanssa ja jaksaa tsempata myös erittäin vaikeinakin hetkinä. Toisaalta fyysisesti reissut haastavat, sillä pitkään korkealla oleminen on jo itsessään raskasta, ajattelemattakaan sitten pitkiä huiputuspäiviä.

Arvostan entistä enemmän luontoa

Vuorikiipeily on tuonut elämääni arvostamisen tunteen monelle eri osa-alueelle, mutta luontoa olen oppinut arvostamaan entistä enemmän kiipeilyharrastuksen avulla. Olen oppinut, että olkoon minulla minkälainen suunnitelma tahansa, voi luontoäiti päättää aivan toista ja siinä kohtaa minun tärkein tehtävä on ymmärtää luonnon realiteetit ja hyväksyä sääolosuhteet.

Myrsky, sateet, tuuli, kova auringonpaiste, helle, hiekkapöly ja viiman kaikki eri muodot on koettu vuorilla ja ainoa vaihtoehto on ollut vain sopeutua vallitseviin oloihin. Olen oppinut arvostamaan myös sitä, mitä keli tarjoaa. Vaikka välillä on vuorilla huonot sääolosuhteet harmittanut ja ärsyttänyt, niin silti arvostus kaikkia sateen olomuotoja ja tuulensuuntia kohtaan on kasvanut.

Parasta vuorikiipeilyssä - itsensä haastaminen henkisesti

Parasta vuorikiipeilyssä – itsensä haastaminen henkisesti

Eniten olen fiilistellyt erilaisia auringonnousuja ja -laskuja vuorilla. Ne ovat olleet niin kauniita, että on useasti itkettänyt luonnon kauneus. Kilimanjarolla on ollut upein auringonnousu, mitä olen tähänastisen elämäni aikana nähnyt. Coloradossa kanjonin reunalla auringonlasku on ollut yksi kauneimmista asioita, jonka olen kokenut. Monen monta muutakin niin upeaa hetkeä, joista on jäänyt muistoja kiikkustuoliin saakka.

Inspiroiva ympäristö

Sanotaan, että luovuus kasvaa inspiroivassa ympäristössä. Vuoristo ja vuoret ovat minulle yksi elämäni suurin inspiraation lähde. Olette ehkä lukijat huomanneet, mutta minun on todella helppo kertoa vuorista, sillä olen täysin hullaantunut niihin ja ihan humaltunut vuorimatkailusta.

Minulla tapahtuu usein niin, että vuorilla aivot pääsevät lepäämään työstä ja luovuus alkaa pulppuamaan. Ideoita omasta tulevaisuudesta ja omaan tulevaisuuteen alkaa syntyä ja suuntaviivoja, miten voisin kehittää tätä blogin liiketoimintaa ja kehittyä omassa työssäni entisestään.

parasta vuorikiipeilyssä

Parasta vuorikiipeilyssä: itsensä haastaminen fyysisesti

Olen aina niin innoissani matkoista ja niin tälläkin kertaa: odotan Nepaliin pääsyä ja sitten tämän vuoden päätavoitetta kohti Alaskaan Denalille. Tulevaa reissukevättä siis odotellessa, sillä vuorikiipeilyssä parasta on myös sen kokonaisvaltaisuus ja millaisia lämpimiä fiiliksiä se minussa aiheuttaa.

 

Denalille valmistautuminen: miten sujuu?

Havahduin eilen saadessani Alpine Ascentsilta meiliä, että Denalin matka lähestyy kovaa vauhtia. Kevät on ollut kiireinen tähän mennessä, mutta treenirutiinit on pysynyt hyvänä alkuvuodesta saakka. Pääpaino on ollut perusasioissa: peruskestävyyden ja perusvoiman kasvattamisessa, jotta tulevat reissut sujuvat mahdollisimman mutkitta.

En ole treeneistä viime aikoina kovin paljon kirjoitellut, sillä tekeminen on tuntunut sellaiselta “perusjaksolta”, että suuria ylä- tai alamäkiä siihen ei ole kuulunut. Kovasti treenitunteja kuitenkin viikottain on kertynyt ja lisääntynyt arkiliikunta on lisännyt mukavasti aktiivisuutta ihan jokaiseen päivään.

Treenien intensiteetissä ollaan valmentaja-Jussin kanssa haettu sopivaa tasoa ja sen pohjalta ohjelmointia on muutettu ja viilattu paremmin tavoitteisiin sopivaksi. Muutoksia ovat vauhdittaneet palautumiseen liittyvä data, jota ollaan kerätty Firstbeat-laitteen avulla. Urheilu ja valmistautuminen on sellaisen jatkuvan sopivanlaisen tasapainon etsimistä ja tällä hetkellä esimerkiksi työt vaikuttavat tasapainon löytämiseen melko paljon. Tärkeintä onkin minun mielestä ollut se, että muutoksia on ollut mahdollista ylipäätään tehdä ja edistymistä seurataan aktiivisesti.

Fyysiset vaatimukset Denalille

Sain eilen tosiaan kirjeen retkikuntaoperaattorilta, jossa vielä painokkaasti kehotettiin harjoittelemaan fyysisesti ennen matkaa. Tähän on muutama syy: Donin mukaan yksi isoimpia syitä epäonnistumiselle on huono kunto tai kunnon loppuminen kesken ja Alpine Ascents painottaa, että valmistautuminen on tärkeää sekä yksilön että koko retkikunnan kannalta.

Operaattori suosittelee, että harjoitusmääriä kannattaisi olla viitenä päivänä viikossa ja vähintään kolme kertaa kuukaudessa kannattaisi tehdä vähintäänkin kolmen tunnin treenisessio. Vauhti reissussa pitäisi olla 300 vertikaalimetriä tunnissa, joka tarkoittaa korkeassa ilmanalassa melko nopeaa tahtia vaikka liikkumisnopeus hidastuu merenpinnan tasolla tapahtuvaa liikkumiseen.

Valmistautuminen Denalin kiipeämiseen Alaskassa

Valmistautuminen Denalille on sisältänyt paljon hiihtolenkkejä

Tämän lisäksi suositellaan, että ylipainoa ei olisi mahdottomasti, mutta liian laihakaan ei saa olla. Hassua oli ohjeissa mielestäni se, että verrataan painoindeksiä, mutta ehkäpä sen tarkasteleminen on yksinkertaisin mittari ylipainon mittaamiselle. Pointti taisi olla se, että tulkaa Denalille kiipeilemään ilman ylimääräisiä liikakiloja kropassa, joita joudutte kantamaan koko reissun ajan itse.

Muistutuksena kerrottiin myös se, että parhaimmastakin valmistautumisesta huolimatta, huippu saattaa jäädä saavuttamatta. Vuorikiipeily on aina toimintaa olosuhteiden armolla ja Denalilla on myös hyvin yleistä kovat tuulet ja myrkykelit, jotka saattavat vaikeuttaa kiipeämistä tai jopa estää sen kokonaan.

Missä mennään vaatimuksien suhteen?

Treenimäärät ovat kohdillaan niin kertojen kuin määrien suhteen. Nimenomaan matalatehoista harjoittelua on lisätty ohjelmaan ja sitä kautta haetaan peruskestävyyskuntoa entistäkin rautaisemmaksi. Keskimäärin treenitunteja tulee kymmenisen joka viikko ja siihen jokaiselle päivälle vähintään 10 000 askelta lisäksi.

Ohjelmointia on jouduttu keventämään, sillä palautuminen ei ole koko ajan ollut kohdallaan. Minulla piti alkaa vauhtikestävyyttä parantava kausi, mutta jo ensimmäisten viikkojen jälkeen tuntui, että aloin heräilemään ja valvomaan öitä ja olo oli koko ajan tukkoinen. Lisättiin Jussin kanssa kevyitä harjoituksia ohjelmaan ja nimenomaan sitä peruskestävyysharjoittelua. Tasapaino on sen jälkeen palautumisen ja treenin välillä ollut parempi.

Denalille valmistautuminen

Kävelylenkillä

Olen käynyt sauvakävelemässä, hiihtämässä, pyöräilemässä sisällä, juoksemassa ja kävelemässä juoksumatolla ja ulkoilemassa peruskestävyysharjoittelun merkeissä. Vähän oman fiiliksen ja kelin mukaan. Tämän lisäksi ohjelmassa on ollut kaksi kertaa viikossa perusvoimaharjoittelua salilla ja silloin tällöin seinäkiipeilyä.

Joka viikko ohjelmassa on ollut vähintään yksi pidempi, yleensä hiihtolenkki tai sauvakävelyä. Eli pitkiä treenejä on tullut tasaisesti myös tässä alkuvuoden aikana. Seuraavat oikeasti pitkät päivät ovat edessä hiihtoladuilla Pyhällä ja Nepalissa, joka onkin hyvä harjoittelu monta päivää putkeen vaeltamista ja sitten viimein kiipeämistä.

Valmistautuminen on mennyt ihan hyvillä mielin ja tuntuu ihan hullulta, miten nopeasti aika on mennyt. Denalille lähtöön on kolme kuukautta aikaa ja Nepaliin lähtöön alle kuukausi, joten aika tulee rientämään tässä ennen reissuja ihan mieletöntä vauhtia. Olen kyllä todella innoissani lähdössä reissuun ja odotan sitä vuorillaolemisen raukeaa fiilistä ja sitä, että on läsnä siinä hetkessä kaikilla aisteilla.

Nyt edessä on vain valmistautumista reissuille ja viimeisten hankintojen tekemistä kuten 8000 metrin untuvatakin metsästäminen oikeankokoisena minulle. Muuten varusteiden suhteen on melko hyvä tilanne, sillä suurimmat hankinnat olen tehnyt jo aiempia matkoja varten ja pärjään niillä myös tuleville matkoilla.