Onko elämää Everestin jälkeen?

Yksi kysytyimpiä kysymyksiä Everestin reissun jälkeen on ollut, että mitä seuraavaksi? Onko siis elämää Everestin jälkeen? Tietenkin on ja elämä on jatkunut tavalliseen tapaan kotona. Olen toki ollut iloinen saavutuksesta, nauttinut onnitteluista, yrittänyt vastata kysymyksiin ja toisaalta palautua sekä fyysisesti että henkisesti matkasta. Projekti kesti kaiken kaikkiaan kahdeksan vuotta ja se oli tähän mennessä elämäni pisin yhtäjaksoinen ja haastavin projekti.

Seuraavat tavoitteet

Kiipeily jatkuu Everestin jälkeenkin. Everest on vain yksi vuori ja suurimmat haasteet vuorella ovat minun mielestä korkeus ja sääolosuhteet. Tämän korkeammalle ei tällä hetkellä voi kiivetä ja mietin monta kertaa huiputusyön aikana, että on hullua olla melkein 9000 metrissä. Sen verran raskaalta korkeus tuntui ja toisaalta kaikki oli matalammalla kuin missä itse oli.

Everestin lisäksi vuorikiipeilyssä on paljon muitakin haasteita kuten esimerkiksi teknisyys, vaikeammat reitit, millaisessa retkikunnassa on, ilman lisähappea kiipeily ja niin edelleen. Vuoria on maailma täynnä ja haasteet eivät mielestäni lopu Everestiin. Kun asetin Everestin tavoitteekseni 2013 en tiennyt kiipeilystä juuri mitään, mutta näin kahdeksan vuoden jälkeen kokemusta on tietotaitoa on tullut kerättyä ympäri maailmaa erilaisten vuorien parissa. Ajatus pelkästään Everestin huiputtamisesta on vaihtunut ajatukseen, että tästähän se yli 8000 metrin vuorien kiipeily vasta alkaa.

Everest ykkösleiri
Everestillä menossa kakkosleiriin noin 6200 metrin korkeudessa

Näin ollen haaveita ja ajatuksia tulevaisuudesta on jo olemassa, mutta toisaalta tuntuu, että erityisesti henkisesti tarvitsen vielä aikaa palautua Everestin matkastani. Noin pitkä projekti ja sen vuosien aikana olleet haasteet ovat jotain sellasta, mitä on alkanut käsittelemään vasta oikeastaan nyt matkan jälkeen. Tuntuu, että matka antoi voimavaroja ja toisaalta uusia tapoja käsitellä asioita, mutta matka toi esiin myös tietynlaisia haasteita, joita toivon pystyväni käsittelemään paremmin tulevaisuudessa. Ehkä voisin kirjoittaa näistä haasteita täysin oman kirjoituksen jossain kohtaa.

Olen siis hahmotellut jo tulevaa kiipeilykalenteriani, mutta korona aiheuttaa omat haasteensa ja toisaalta en ole halunnut ”julkistaa” mitään tavoitteita. Kiipeän kuitenkin täysin ja ainoastaan sen vuoksi, että nautin siitä suunnattomasti ja pääsen kiipeilyn avulla toteuttamaan itseäni – tittelit, muiden mielipiteet tai arvostus ei ole motivaationi lähde.

Olen myös miettinyt, että pidänkö projektini jatkossa julkisena, sillä julkisuus on tuonut tietylaista painetta. Sitä on äärettömän vaikeaa hallita ja välillä on negatiivisen kommentoinnin myötä ollut todella kurja ja jopa masentunut olo. Tietysti paineiden luonnissa olen itse ollut kaikista isoin tekijä ja monet paineisiin liittyvät asiat ovat olleet täysin oman pääni sisällä olevia haasteita. Toki julkisuus on tuonut matkaan myös todella ihania ihmisiä ja olen saanut paljon tsemppejä sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat seuranneet matkaani useamman vuoden ajan. Julkisuus on tuonut siis hyvää ja huonoa ja julkinen projekti mahdollisti rahoituksen keräämisen Everestin reissulle ja sitä kautta unelman toteuttamisen.

Uusi treenijakso

Viime viikolla alkoi uusi treenijakso kohti seuraavia tavoitteita ja erityisesti ajatukset ovat ensi vuodessa. Treenit jatkuvat melko samanlaisella kaavalla kuin aiemmin, mutta nyt tavoitteena on lisätä kiipeilyn määrää ja sitä kautta tuoda varmuutta uudenlaisille haasteille. Olen miettinyt myös muutaman erilaisen kurssin ja Briteissä järjestettävän Mountain Leader koulutuksen käymistä.

Perusarki kuluu syksyllä Helsingissä töiden ja treenien parissa. Treeneissä volyymia on nyt yritetty nostaa 20 tuntia viikossa tasolle ja treenit sisältävät sauvarinnettä, kiipeilyä, punttisalia, juoksua ja pyöräilyä. Mahdollisimman monipuolisesti, jotta jalat kestävät rasitusta ja homma pysyy mielekkäänä. Kesän aikana tuli maastopyöräiltyä melko paljon ja olen ollut siitä melko innoissani, sillä se on mukavan ja välillä ärsyttävänkin haastavaa sekä samaan aikaan palkitsevaa.

Joulukuun puolessa välissä on tiedossa muutto kymmeneksi viikoksi Ylläkselle, jossa tarkoituksena on viettää hyvä treenijakso talvimaisemissa hiihtäen, lasketellen ja ulkoillen.

Henkinen palautuminen

Ajatukset harhailee edelleen melkein päivittäin Everestillä. Mitä tapahtui ja milloin, mitä säätä oli, mitkä fiilikset olivat ja olen palannut käsin kirjoitettuun ja videopäiväkirjaan useaan otteeseen. Tuntuu, että mieli ei kuitenkaan palaudu samaa vauhtia kuin mitä fyysisesti reissusta palautui. Ja nyt olen ajatellut, että on täysin ok olla tekemättä mitään, asettamatta tavoitteita ja vaan nauttia arjesta sellaisenaan.

Everest perusleiri illalla
Perusleiri iltavalossa 5400 metriä

Koin matkalla Everestille niin monenlaisia tunteita ihan laidasta laitaan. Itkin reissussa surusta, ilosta, väsymyksestä ja onnesta. Nauroin, olin vihainen, turhautunut, koin koti-ikävää ja olin välillä todella väsynyt. Tunneskaalan läpikäynti fyysisen rasituksen kanssa on niin iso pala kakkua haukattavaksi, että siitä tulee pakostakin ähky hetkeksi aikaan. En myöskään halua tehdä sitä virhettä, että kiirehtisin nyt tekemään uusia tavoitteita miettimättä niitä rauhassa ja senkään vuoksi en ole halunnut hoppuilla asian kanssa.

Luulen, että tuollaisen reissun aikana kropassa olevan stressihormonien määrä on vähintäänkin yhtä korkea kuin kotona ellei enemmän. Moni asia huoletti matkan aikana, ensisijaisesti sää oli yksi isoimmista stressin aiheuttajista ja muistan murehtineeni säätä varsinkin perusleirissä. Ainakin minulle on mysteeri, kuinka kauan tuollaisesta stressistä lopulta kestää palautua.

Everest perusleiri
Khumbun jäätikkö

Toisaalta olen ihmisenä myös sellainen, että tykkään haasteista ja tavoitteista. Ilman eläminen tuntuu hassulta, mutta opin myös Everest-projektini aikana sen, että kiirehtiminen aiheuttaa yleensä vain huonomman lopputuloksen. Yritin kiirehtiä monen loukkaantumisen kuntoutumisen kanssa, ahmia reissuja useita vuodessa ja toisaalta ymmärsin hyvin sen, kuinka kaikkea ei vain voi suunnitella etukäteen. Kiire ei ole hyvä kumppani. Elämä on siitä ihmeellistä, että se näyttää tuovan eteen hyvää ja huonoa vaikka kuinka yrittäisi pysyä tietyllä ennalta määritellyllä suunnalla.

Elämää on siis Everestin jälkeen ja seuraavista tavoitteista myöhemmin lisää, kun niiden aika tulee.

Comments are closed.