Treenimatka Rukalle

Viime viikot ovat harjoittelun puolesta sisältänyt paljon lepoa ja uusien varusteiden hankkimista. Tänään lähdemme yöjunalla Ouluun ja huomenna aamulla ajamme Rukalle viettämään itsenäisyyspäivää ja ansaittua pidennettyä viikonloppua lomailun merkeissä.

Ostin pari viikkoa sitten uudet perinteisen hiihtotavan sukset ja kävimme jo viime viikon lauantaina testaamassa niitä Lahden ensilumen 1,5 kilometrin ladulla. En ole hiihtänyt aikoihin perinteisellä hiihtotavalla, joten uutta opittavaa riittää myös sillä sarkaa.

Pyhän hiihtoladuilla - hyvä fiilis tunturissa
Pyhän hiihtoladuilla – hyvä fiilis tunturissa

Kirjoittelen suksista ja niiden valinnasta tarkemmin, kun olen ensin päässyt testaamaan suksia paremmin tulevan viikon aikana. Ostin Fischerin karvapohjaiset Speedmax-sukset ja saman valmistajan Carbonlight-monot. Lahden testin mukaan ne olivat oikein toimivat, mutta todellisuus valkenee todennäköisesti useamman kilometrin jälkeen.

Tuleva viikko on siis ensimmäinen tulevan talven kolmesta viikosta pohjoisessa. Odotan viikkoa innolla, sillä pääsen kunnolla hiihtämään ja hiihto on yksi treenimuoto valmistautumisessa kohti ensi kevään tavoitetta kohti. Tykkään hiihtämisestä ja siinä yhdistyy ulkoilu ja harjoittelu, joten sen parempaa talviaktiviteettia saa kyllä hakea.

Valmistautuminen Denalin kiipeämiseen Alaskassa
Valmistautuminen Denalille on sisältänyt paljon hiihtolenkkejä

Suunnitelmissa on hiihtää Rukalla joka päivä ja useampana päivänä tavoite on hiihtää vähän pidempiä peruskestävyyslenkkejä. Tämä tulee olemaan haaste, sillä usein lenkit lipsahtavat liian kovien sykkeiden puolelle, mutta tärkein tähän liittyvä toimenpide on vain omasta puolestani hiihtää tarpeeksi maltillisesti. Valmentaja Simo sanoi, että pitää pukea tarpeeksi vain päälle, jotta lenkillä ei voi hiihtää liian kovaa, sillä muuten tulisi hiki.

Lahden hiihtostadion
Lahden hiihtostadion

Rukalla näyttäisi olevan jo reilu 60 kilometriä latua auki, mikä on hieno juttu ja lenkeillä pääsee kiertämään isompaa lenkkiä ja sitä kautta myös kilometrejä on helpompi kerätä viikon aikana. Ei tarvitse siis kiertää 1,5 kilometrin latua useita kertoja vaan lenkeillä saa hiihdettyä pidempää lenkkiä.

Odotan reissua tosi innolla ja parasta on se, että on aikaa ja sitä on pyhitetty treenaamiselle ja mikä sen parempaa kuin hiihtämiselle. Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Comments are closed.