Polveni operaatio on alkanut

Kotiuduin eilen sairaalasta. Vietin yhden yön sairaalassa  polvioperaation jälkeen ja se oli erittäin hyvä päätös.

Polveni siis leikattiin maanantaina illalla. Operaatio oli pitkä (noin kolme tuntia) ja taitava ortopedi löysi polvesta yllättäviäkin vikoja.

Alunperin tarkoituksena oli vain poistaa eturistisiteeni ja täyttää ruuvien kolot biopankista saatavalla luumassalla. Nyt kuitenkin molemmista kierukoistani löytyi myös repeämiä. Toisessa kierukassa oli yksi repeämä ja toisessa kaksi. Nämä repeämät ovat nyt ommeltu ja paikattu sekä eturistisiteen reiät täytetty.

Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavat neljä viikkoa kävelen kepeillä eikä jalalle saa astua. Polvi on todella kivulias ja sen kanssa liikkuminen on tällä hetkellä vielä todella hidasta.

Olen onnellinen, että leikkaus tehtiin nyt, sillä nivelpintani eivät olleet vielä kulunut ja ennuste parantumiselle on erittäin hyvä. Tämä oli ortopedinkin sanojen mukaan täysin oikea aika leikata.

Nyt alkaakin sitten sinnikäs kuntoutumisoperaatio ja seuraavan parin viikon suurin agenda on saada jalka koukkuun ja suoraksi. Treenit muuttuivat aika dramaattisesti, mutta nyt kuntoutumishetkiä on kuusi kertaa päivässä ja tarkoituksena on saada polveeni mahdollisimman hyvä liikkuvuus.

Kipu on ainut riesa, mutta onneksi kipuun on lääkkeitä ja juuri nyt voin onnellisesti sanoa, että juuri tällä hetkellä kipu on vähäistä. Hyviä ovat nuo vahvat kipulääkkeet!

Nyt positiivisin mielin eteenpäin ja polvi tulee olemaan kiipeilykunnossa ja parempana kuin koskaan tämän operaation jälkeen!

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.