Artikkelit

Elämäni ensimmäinen Murph

Uudenvuoden aattona tänä vuonna kolme kuukautta oikean polveni eturistisideleikkauksesta edessä oli crossfitin kulttitreeni ”Murph”.

Salilla, jossa käyn, on siis tapana aina vuoden viimeisenä päivänä tehdä kyseinen treeni. Crossfitissä on tiettyjä ”kulttitreenejä”, jotka usein on nimetty jonkun henkilön mukaan tai muistolle. Murph on kunniaa amerikkalaiselle sotilaalle, joka kuoli Afganistanissa 2005. Treeni sisältää seuraavaa:

1 maili juoksua
100 leukaa
200 punnerrusta
300 ilmakyykkyä
1 maili juoksua

Treenissä tarkoituksena olisi vielä pitää koko ajan päällä 10kg painoliiviä.

Kuulostaa aika pahalta? Kyllä! Salimme sijaitsee vielä toistaiseksi Bunkkeri-nimisessä rakennuksessa ja sali on kuudennessa kerroksessa. Meidän versio Murphistä tarkoittaa 4 kerrosta portaita, välihässäkkä alkuperäisen Murphin tavalla ja lopuksi vielä 4 kerrosta portaita. Leuat, punnerrukset ja kyykyt saa jaotella miten haluaa sekä painoliivin käyttö on vapaaehtoista.

Olin valmentajani kanssa puhunut Murphin tekemisestä jo hyvissä ajoin. Oikeastaan se oli vain tavoite ja haave, jonka täyttyminen kohdallani tarkoittaisi sitä, että jalan kuntoutuminen on mennyt putkeen. Treenasin etenkin joulukuun Murphiä silmällä pitäen. Alkuperäinen suunnitelma oli se, että en kävelisi portaita vaan polkisin portaisiin menevän ajan Assault Bike -nimistä pyörää, jossa jalat polkee ja kädet veivaa pyörän kahvoista.

Kuitenkin muutamaa viikko ennen vuoden viimeistä päivää ehdotin valmentajalle, että mitä jos kuitenkin kävelisin portaat. Testattiin portaita osittain eräissä treeneissä viime viikolla ja polvi turposi heti näiden jälkeen hieman. Tarkoituksena oli ollut ottaa minkäänlaisia riskejä vaan tehdä tänä vuonna Murph skaalattuna omaan tilanteeseeni sopivaksi.

Lauantaina oli sitten tapahtumapäivä. Melkein kaikki salin tyypit olivat tekemässä Murphiä ja salilla oli ihan urheilutapahtuman tuntua. Itseä vähän jopa jännitti suorituksen tekeminen. Taktiikkana oli siis polkea 80 kaloria Assault Bikea, johon menee reilu 8 minuuttia aikaa, sen jälkeen tehdä 25 kierrosta: 2+2 leukaa, 4+4 punnerrusta ja 12 ilmakyykkyä rauhallisesti ja viimeisenä hypätä vielä pyörän selkään 80 kalorin ajaksi. Kalorit kuulostaa hassuilta, mutta usein soutaessa tai Assault Bikea pyöräillessä käytetään kaloreita mittarina.

Kaikki kyykkyni eivät vielä ole riittävän matalia, mutta pyrin tekemään parhaani tämän hetkisellä tasollani. Taktiikka toimi hyvin ja sain nakuteltua kierrokset suhteellisen hyvällä vauhdilla alusta loppuun. Syke huiteli koko treenin 190 paikkeilla eli aikalailla maksimisuoritus oli kyseessä. Viimeiset kalorit pyörällä olivat kamalia, syke miljoona ja väsymys alkoi painaa päälle. Valmiina tästä treenistä olin reilussa 47 minuutissa ja aikatavoite alittaa tunti täyttyi siis hienosti.

Aikatavoitetta isompi onnistuminen mielestäni oli erityisesti se, että pystyi tekemään treenin itselleni skaalattuna ja vielä siten, että olin lopussa tyytyväinen. Kaikki nämä jalkojen ongelmat, leikkaukset ja pitkä kuntoutuminen tuottaa siis jonkinlaista tulostakin. Maltillisesti ollaan koko ajan progressiivisesti lisätty treeneihin juttuja, joita jalat kestävät koko ajan paremmin ja paremmin.

Vaikka vuosi 2016 oli vaikea kiipeilysuunnitelmien muuttuessa loukkaantumiseen ja kuntoutupotilaana olemiseen, olen silti oppinut paljon uutta. Ehkä siisteintä on ollut se, että olen löytänyt Helsingistä paikan, missä tykkään viettää aikaani. Salilta on löytynyt uusia ystäviä, valmentaja ja ilmapiiri, jossa kehittyminen on mahdollista. Nämä jutut lämmittävät mieltä, vaikka moni juttu pieleen menikin viime vuoden aikana.

Elämäni ensimmäinen Murph on siis nyt takana ja tästä oli hyvä aloittaa uusi vuosi sekä uudet tavoitteet.

Valonkajastusta tunnelin päässä

Tänään 11 viikkoa eturistisiteen leikkauksesta. Aika on mennyt kyllä tosi nopeaa, sillä alku oli hieman hankalaa kaikkine varoitteluineen ja rauhallisuuksineen.

Perjantaina kävin fysioterapiassa. Viimeistä kertaa todennäköisesti, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jalan liikkuvuus on nyt lähes normaali. Edelleen ääriasentoon venyttelyä voisi ja pitäisi tehdä viikottain. Nyt jalkoja aloitetaan hermottamaan polvennostojuoksuilla, koordinaatiojuoksuilla ja hallituilla hypyillä.

Keskusteltiin fyssarin kanssa pitkään siitä, tarvitsenko enää käyntejä. Hänen vastaus kysymykseen oli, että minun ongelma on lähinnä se, että teen liikaa kun suurinta osaa asiakkaista täytyy kontrolloida usein, jotta he tekevät läksynsä. Katsellaan tilannetta sitten uudestaan ensi vuoden puolella.

Sitten puhuttiin pitkään mun hermoilusta, jos jalassa on mitä tahansa tuntemuksia. Niistä hermoiluista tulisi pikku hiljaa päästä eroon, sillä mitä enemmän jalkaa miettii sen enemmän se hallitsee elämää ja jotta päästäisiin niin sanotusti normaalitilanteeseen, niin jalka täytyisi unohtaa ja kaikki operaatiot. Se onkin helpommin sanottu kun tehty, sillä olen ollut tähän hetkeen mennessä aika kauan kuntoutuja enkä urheilija tai kiipeilijä.

Sitten puhuttiin ensi vuoden tavoitteista. Ne on pikku hiljaa tässä kytenyt mielessä ja suunnitelmat ensi vuoden vuorista alkaa olla ihan kivalla mallilla. Olen päättänyt, että treenaan, suunnittelen ja harjoittelen kuin olisi lähdössä reissuun vaikka teenkin lähtöpäätöksen lopullisesti vasta todennäköisesti myöhemmin ensi vuoden keväällä. Tätä ennen jalkojen täytyy olla täysin kunnossa. Puolikuntoisena lähteminen ei ole järkevää kaikkeen siihen panostamiseen nähden sekä rahallisesti että ajallisesti.

Puhuttiin myös seuraavista crossfit-tavoitteista. Haluaisin osallistua ensimmäisiin crossfit-kisoihin, tosin helpotettuun eli skaalattuun sarjaan myös ensi keväänä. Tämä tavoite on ollut mielessä jo viime vuonna ja myös valmentajalla se on ollut tiedossa jo pitkän aikaa. Fyssari ei nähnyt tätäkään ongelmana, kunhan pitää järjen kädessä ja polven mukaan tullaankin menemään. Tästä lopullinen päätös täytyy punnita sitten tarkkaan ennen itse kisoja sitten.

Tein viime perjantaina viimeisen haastattelun graduani varten ja nyt seuraava vaihe tulee olemaan se, että hoidan tämän projektin loppuun ja valmistun. Nyt täytyy tsemppaa muutamat pitkät päivät ja puristaa homma kasaan. Pakko kyllä sanoa, että olen saanut haastatteluista elämää varten niin paljon ja olen vieläkin super innoissani niistä kaikista keskusteluista, jotka olen saanut käydä näiden ihmisten kanssa.

Valonkajastusta on siis havaittavissa välillä niin synkästäkin tunnelista huolimatta. Pohja kaikilta suunnitelmilta lähti viime toukokuussa ja nyt ollaan jo jalkaprojektin ja graduprojektin paremmalla puolella.

Miten treenata ilman jalkoja?

Edellisen kirjoituksen jälkeen olen harkinnut:

– lopettavani urheilun
– urheilupsykologia
– tukihenkilön etsimistä
– tajunnut ettei se nyt niin vakavaa ehkä olekaan

Minua on nyt, syystäkin, neuvottu tekemään asioita rauhallisesti. Tämä tarkoittaa siis kaikkea jaloilla tehtäviä juttuja. Sain tiistaina ortopedi Ilkka Tulikouran tekemän sanelun ja kertomuksessa toistui sana rauhallisesti. Tarmoa saa kertomuksen mukaan purkaa ylävartalon treenaamiseen ja vartaloliikkeisiin. Vartaloliikkeet ovat kaikkia inhottavia syviä keskivartalon pitoja, mitä Tulikoura on minut laittanut tekemään myös vastaanotolla. Mukavaa sinänsä, että hän tuntuu ymmärtävän tarpeen päästä hikoilemaan.

Polven jumppaaminen on jatkunut fysioterapeutin ohjeiden mukaan ja tällä hetkellä liikkeet ovat varovaisia ja todella rauhallisia. Aliarvioin kylläkin näinkin yksinkertaisten liikkeiden tehokkuuden, sillä olen saanut jalkojen lihakset liikkeillä kipeäksi. Nyt keskitytään oikeastaan polven liikkuvuuteen, reisilihasten ylläpitämiseen ja rauhallisiin lonkan liikkeisiin. Yritetään myös korjata hieman mun alaselän asentoa paremmaksi, jolloin tämä työ tulee näkymään, kun kuntoutuksessa edetään pidemmälle.

Murhe oli iso alkuviikosta, siitä etten saa. Mutta jo nyt valmentajani on keksinyt minulle tapoja purkaa energiaa järkevästi, jalkoja rikkomatta ja vahingoittamatta työtä, joka leikkaussalissa on tehty.

Mitä olen sitten saanut tehdä? Tiedättekö sellaisen sisähiihtolaitteen? Sitäkin voi hiihtää istuen, ilman jalkoja. Entäs Assault biken? Sitäkin voi tehdä pelkästään käsillä. Ja yläkropan progressiota jatketaan samalla tavalla kuin ennen leikkausta. Leukoja, penkkipunnerrusta, selkäjuttuja jne. Olen siis saanut jo vähän fiilistä, miltä hikoilu taas tuntuu. Mukavaa ja jo se, että näkee päivän aikana ihmisiä salille tekee mielen virkeämmäksi.

Treenimäärät on tietysti maltillisia, ja nyt alkuun lihakset hyvinkin kipeänä muutaman viikon tekemättömyyden vuoksi. Pienin askelin, ilman hölmöilyjä on tavoite ja se on hyvä pitää mielessä koko ajan.

Olen nyt kirjoittanut graduani eteenpäin ja olen päässytkin mukavasti sen kanssa eteenpäin. Ensimmäiset haastattelutkin olen jo sopinut marraskuulle, joten olen todella tyytyväinen tähän tilanteeseen. Kerron tulevassa hieman enemmän, mistä on oikein kyse, sillä aiheeni on lähellä myös tämän blogin kirjoittamista ja tutkielmani tekemisestä tulee varmasti olemaan minulle paljon hyötyä tulevaisuudessa monestakin näkökulmasta ajatellen.

Vapautettu tikeistä ja hatun ostoon

Tänään oli ensimmäinen kontrolli toisen polvileikkaukseni jälkeen. Kaikki on mennyt tähän asti hyvin ja polvi on kuntoutunut hyvää vauhtia melko normaalin oloiseksi. Olen saanut liikkuvuuden polveeni hyvin takaisin ja osittain sen vuoksi kävely ja normaalit askareet tuntuu lähes normaalilta.

Olen viime päivät alkanut tuntea itseni valmiiksi urheilemaan ihan kunnolla. Tilanne nyt on paljon parempi kuin kahdella aiemmalla eturistisideleikkauksella 2008 ja 2011. Kahdessa viikossa olen päässyt tilanteeseen, joka muistuttaa aiempia leikkauksien jälkeistä aikaa kahden kuukauden jälkeen.

Olen jo hehkuttanut valmentajalleni, että nyt päästään treenaamaan kunnolla. Oon hyvässä kunnossa ja täältä tullaan kaasu pohjassa valmiina ihan mihin vain. Ja siltä on tuntunutkin, täältä tullaan ja näytän koko maailmalla, että olen nopea kuntoutuja ja takaisin pelissä aiemmin kuin kukaan muu.

No, mitenkäs tämä homma nyt sit tosiasiassa etenee. Ei näin, miten olin ajatellut, että jatketaan vaan siitä minne on jääty. Kävin eilen ensimmäisessä fysioterapiassa ja fysioterapeutti teilasi täysin kaiken takareittä venyttävät liikkeet. Sen takia, että vasemman jalan takareidestäni on otettu jänne oikeaan polveen ja se vastaa takareidessä samaa kuin jännerepeämää ja kuntoutus menee sen mukaisesti. Oikean polven kanssa täytyy olla rauhassa, sillä jänne menee ensin kuolioon ja alkaa verisuonittumaan 5-7 viikon kohdalla leikkauksesta ja tämä on kriittinen aika sen suhteen, miten hyvin leikkaus lopulta onnistuu.

Tänään minut vapautettiin tikeistä. Ihoa ei enää kiristä, mutta ortopedini Ilkka Tulikoura käski kävellä ostamaan hatun, missä on jäitä. Nyt ei saa liian nopealla ja kovalla paluulla pilata sitä, mikä on vaivalla polveen rakennettu ja korjattu. Yhteinen tavoitteemme on, etten enää ikinä ole leikkauspöydällä eturistisiteeni takia. Tämä edellyttää sitä, että nyt seuraavat reilu pari kuukautta en ole urheilija vaan kuntoutuja.

Saan kuitenkin jotain onneksi tehdä. Kävimme vastaanotolla läpi keskivartaloliikkeitä, joita saan tehdä mielin määrin kotona. Onhan näissäkin toki hommaa ja ne luovat perustan muille jutuille. Saan siis treenata yläkroppaa normaalisti. Pyörällä saan ajaa, kuin olisin helteessä sunnuntaina katselemassa kauniita maisemia. Samoin soutaminen täytyy olla rauhallista. Skierg – laitetta vain istuen, ettei takareisi veny ja polvelle tule repivää liikettä liikaa.

Huhhu, mikä maailmanlopun fiilis tästä kaikesta mulla on. Oon harkinnut valmennuksen lopettamista, salin vaihtamista, kotiin jäämistä, peiton alle piiloutumista, itkupotkuraivareita ja sitä, kuinka kaikki muut saavat tehdä, mutta minä en.

Olin ihan valmis kyykkäämään, soutamaan täysiä ja pyöräilemään kunnon intervalleja. No nyt täytyy sitten kaupoille etsimään hattua, jossa olis niitä jäitä. Onneks on gradu ja uusi työ odottamassa, niin haasteita löytää tältä osin kyllä tulevaisuudessa.

Leikkaus nro 2

Polveni leikattiin siis maanantaina Tilkassa. Nyt vihdoin jalkani on korjattu suunnitellun kaksivaiheisen operaation mukaisesti.

Maanantaina tarkoituksena oli siis leikata eturistisiteeni käyttämällä vasemman jalan takareiden jännettä. Samalla tarkistettiin, että kierukat, jotka leikattiin toukokuussa ovat pysyneet ehjänä ja samoin nivelpinnat.
Olin varautunut nukutukseen, mutta maanantaina aamulla anestesialääkäri ehdotti vaihtoa selkäydinpuudutukseen. En ollut pitänyt puudutusta vaihtoehtona, mutta suostuin puudutukseen aiempien hyvien kokemusten perusteella. Leikkaussaliin mennessä tuli kyyneleitä ja pistäminen pelotti. Onneksi nykyään lääkitään niin hyvin, etten tuntenut minkäänlaista kipua pistettäessä ja näin jälkeen päin en edes muista pistämistä kovin hyvin tai ylipäätään koko leikkauksesta.
Minua pidettiin hyvin lääkittynä, joten leikkaus sujui osaltani oikein mallikkaasti. Pian olinkin jo heräämössä jalat edelleen puuduksissa. Kaikki oli mennyt hyvin ja kierukat sekä nivelpinnat olivat täysin ehjät, joten jalasta korjattiin vain eturistiside. Tämä jos jokin oli hyvä uutinen! Nyt minulla on lupa astua jalalla ja kuntouttamisen voi aloittaa rauhallisesti heti.
Jäin Tilkkaan yöksi, sillä jalka oli leikkauspäivänä kipeä. Itseasiassa molemmat jalat on ollut kipeänä, sillä otettiinhan jänne vasemmasta jalasta vaikka sinänsä jänteen ottaminen ei vasempaan jalkaan suuremmin vaikuta. Yö meni aika mukavasti, sillä sain hyvin kipulääkettä ja pystyin nukkumaan melko hyvin omassa huoneessani.
 
Eilinen päivä meni sitten kotona hyvin pitkälti nukkuessa. Kaikki aika, jonka olen ollut hereillä, olen levännyt ja torkkunut. Se, mikä on mahtavaa, niin jalka on huomattavasti vähemmän kipeä kuin ensimmäisessä vaiheessa. Hämmästyttävän vähän ja kävely on hidasta, mutta melko varman tuntuista. Jalka menee jo aika mukavasti koukkuun ja jumpat on aloitettu rauhakseen etenkin jalan koukistusliikkeillä.
Kaikki meni siis hyvin ja nyt tulevaisuudessa siintään yksinomaan täydellinen kuntoutus, jolla polvesta tulee täyttä timanttia. Usko on kova ja täältä tullaan hyvää vauhtia kohti parampaa polvea!

Elämä alkaa voittamaan

Maanantain jälkeen päivät ovat menneet aikamoisessa sumussa polvileikkauksen jälkimeiningeissä. Kovat kipulääkkeet ovat tehneet päästä hieman tokkuraisen oloisen ja päivät ovet kuluneet ihan omalla painollaan.

Kivut ovat olleet yllättävän kovia ja kävin torstaina lääkärissä vielä säätämässä kipulääkitystä sopivammaksi, jotta ei tarvitsisi kärsiä kotona ja yöt tulisi nukuttua paremmin. Öisin olen nukkunut hyvin pätkittäistä unta ja milloin kivut ja milloin mikäkin on herättänyt noin tunnin välein katsomaan kelloa.

Kävimme hakemassa minulle myös pyörätuolin, jonka avulla olen nyt parina päivänä päässyt hetkeksi ulkoilemaan. Nuo 15 minuutin ulkoilut tekevät kyllä hyvää, sillä mieli pysyy selkeästi virkeämpänä kun pääsee neljän seinän sisältä myös ulos. Kököintähän polven kanssa liikkuessa tällä hetkellä on se, ettei polveen saa varata seuraavaan neljään viikkoon vaan keppien kanssa on kynkättävä pienetkin liikkumiset kotona ja ulkona. Pitemmät matkat taittuu sitten tuolla pyörätuolilla.

Polven kipujen lisäksi toissayönä kärsin todella kovasta pahoinvoinnista ja tuskaisena keskellä yötä valvoin muutaman tunnin. Tuo pahoinvointi on ehkä kaikista ikävintä, sillä sille ei oikein voi tehdä mitään ja ainoa asia joka auttaa on uni. Tällä hetkellä pystyssä istuminen aiheuttaa pahoinvointia ja pystyn olemaan vain lyhyempiä aikoja aivan pystyssä.

Ongelma ehkä on se, että kun on hyvä hetki niin olo on todella mainio. Polvi on kivuton ja paha olo on tipo tiessään ja tämä kostautuu helposti omien voimien yliarvioimisella ja seuraavassa hetkessä onkin jo huonompi olo. Nyt pitää vain malttaa olla vähän kerrallaan pystyssä ja levätä mahdollisimman paljon.

 

Se, mistä olen todella ylpeä, on polven liikkuvuuden lisääntyminen. Olen ahkerasti tehnyt ohjeiden mukaan liikkuvuusharjoittelua ja polvi liikkuu jo melko mukavasti. Tiedän, että ortopedi tulee olemaan tyytyväinen parin viikon päästä tikkien pois ottamisen yhteydessä jos ja kun jatkan liikkuvuuden parantamista koko ajan.

 

Vaikka kivut ja pahoinvointi onkin vaivannut, on minulla silti tosi hyvät fiilikset. Jokainen päivä on hieman parempi kuin edellinen ja levolla sekä kipulääkkeillä saa hallittua vaivoja hyvin. Haaveilen jo salille menemisestä parin viikonpäästä ja yläkropan treenaamisesta. Toivotaan, että tämä haave toteutuu!Olen myös onnellinen, että ryhdyin tähän projektiin. Nyt nivelpinnat oli vielä kunnossa ja tämän polven ennuste on erittäin hyvä. Kuntouttaminen tulee olemaan pitkä projekti, mutta varmasti vaivan arvoinen.

Polveni operaatio on alkanut

Kotiuduin eilen sairaalasta. Vietin yhden yön sairaalassa  polvioperaation jälkeen ja se oli erittäin hyvä päätös.

Polveni siis leikattiin maanantaina illalla. Operaatio oli pitkä (noin kolme tuntia) ja taitava ortopedi löysi polvesta yllättäviäkin vikoja.

Alunperin tarkoituksena oli vain poistaa eturistisiteeni ja täyttää ruuvien kolot biopankista saatavalla luumassalla. Nyt kuitenkin molemmista kierukoistani löytyi myös repeämiä. Toisessa kierukassa oli yksi repeämä ja toisessa kaksi. Nämä repeämät ovat nyt ommeltu ja paikattu sekä eturistisiteen reiät täytetty.

Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavat neljä viikkoa kävelen kepeillä eikä jalalle saa astua. Polvi on todella kivulias ja sen kanssa liikkuminen on tällä hetkellä vielä todella hidasta.

Olen onnellinen, että leikkaus tehtiin nyt, sillä nivelpintani eivät olleet vielä kulunut ja ennuste parantumiselle on erittäin hyvä. Tämä oli ortopedinkin sanojen mukaan täysin oikea aika leikata.

Nyt alkaakin sitten sinnikäs kuntoutumisoperaatio ja seuraavan parin viikon suurin agenda on saada jalka koukkuun ja suoraksi. Treenit muuttuivat aika dramaattisesti, mutta nyt kuntoutumishetkiä on kuusi kertaa päivässä ja tarkoituksena on saada polveeni mahdollisimman hyvä liikkuvuus.

Kipu on ainut riesa, mutta onneksi kipuun on lääkkeitä ja juuri nyt voin onnellisesti sanoa, että juuri tällä hetkellä kipu on vähäistä. Hyviä ovat nuo vahvat kipulääkkeet!

Nyt positiivisin mielin eteenpäin ja polvi tulee olemaan kiipeilykunnossa ja parempana kuin koskaan tämän operaation jälkeen!