Mitä crossfit on tuonut minun elämääni?

Kävin tänään ”viimeistä” kertaa treenaamassa kovaa ennen huomista leikkausta. Kotiin tullessa fiilis oli hyvä, vaikka itku meinasikin päästä salin ovesta ulos marssiessa. Mielessä olikin vahvasti se ajatus, että mitä uusi harrastus on tuonut elämääni. Salille palaan, mutta tulevien kuukausien aikana on käytettävä enemmän mielikuvitusta kuin tällä hetkellä.

Olen löytänyt mielekkään tavan treenata. Crossfit sopii vuorikiipeilyn tueksi paremmin kuin hyvin. Etekin off-season – kaudella crossfitin voimapuolen treenit auttaa kasvattamaan vuorikiipeilyssä tarvittavia tärkeitä lihasryhmiä. Sen lisäksi treeneihin on tullut mukaan selkeästi monipuolisemmin kaikkea: heikkouksia ja vahvuuksien opettelemista ja treenaamista.

Alkuun treenaaminen oli vaikeaa: tuntui, että koko ajan teki puoliteholla ja selkeästi lyhyemmiksi muuttuneet treenit eivät riittäneet mihinkään. Salaa jopa toivoin, että voisinpa mennä tekemään 1000 boksiaskellusta ilman, että kukaan sen kummemmin kyselee miksi teen moista. En kuitenkaan tehnyt niin ja itseasiassa hyvä niin. Lappeenrannassa tein melkeinpä joka wodin jälkeen jotain ekstraa ja sama on jatkunut Helsingissä. Olen tullut ennen treenejä soutamaan ja huoltamaan kehoa, ihan vain siksi että se on niin kivaa.

Olen kaivannut jo pitkään kilpailemista. Muutaman vuoden olen vain tohkeissani puhunut, että haluaisin uudelleen aloittaa kilpaurheilun. Tiedän myös, että moneen lajiin huipulle pääseminen pitäisi olla 23 – vuotiaana jo kovassa käynnissä tai jopa ohi. Crossfitissä kaikki on kuitenkin vielä mahdollista ja joskus ehkä haluaisin kokeilla kilpailujuttuja. Tämä on kuitenkin haave, jonka täyttyminen näyttää aika ja polven kuntoutuminen.

Kilpailemaan olen kuitenkin päässyt, sillä jokaisessa treenissä kilpailen itseäni vastaan. Koukuttavaa onkin ollut se, että melkein aina on jäänyt hampaan koloon jotain. Aina voisi tehdä paremmin, kovemmilla painoilla, nopeammin, useamman kierroksen, pari toistoa enemmän tai laadukkaampia toistoja. Tiedän treenaavani omalla tasolla, mutta myönnän, että omien tulosten vertailu muiden tuloksiin on myös hauskaa. Ihaillen olen katsonut, kuinka paremmat vetävät kovia tuloksia ja pyrkinyt tekemään treenejä omalla tasollani mahdollisimman hyvin.

Ilman ongelmia ei tietysti tässä viimeisen kolmen kuukauden aikana ole vältytty: olkapää on ollut kipeä, polveen sattunut, käden nahkat revennyt, hermoa kiristellyt, mustelmia, palovammoja ja ties vaikka minkä ihmeen moisia lihaskipuja! Pari kertaa olen itkua vääntänyt kotiin tullessani tai salilta lähtiessäni. Seuraavana tai viimeistään sitä seuraavana päivänä olen kuitenkin salille palannut eikä ole kertaakaan kaduttanut.

Crossfit on opettanut minut myös olemaan ruokailujen suhteen huolettomampi. Lappeenrannassa minulle toitotettiin jatkuvasti, että syö ja syö ja ilman ruokaa et kehity. Tämähän on täyttä totta, mutta käskyt välillä otti päähän. Olen ottanut kuitenkin neuvosta vaarin ja mättänyt ruokaa niin paljon kuin napa on vetänyt. Tässä siis tulos kolmen kuukauden jälkeen:

Kävin tänään myös pitkästä aikaa vaa’alla. Painoa on tullut kolmessa kuukaudessa kolme kiloa lisää. En kuitenkaan usko, että nuo kilot olisivat pelkkää rasvaa. Toivon, että vähän lihastakin olisi tullut. Etenkin hartioihin tuntuu tulleen lisää massaa ja kädet näyttävät siltä, että niillä on jotain tehty. Olen siis oppinut syömään ja olemaan stressaamatta kasvavista kiloista. Vaa’alla ramppaaminen on vähentynyt ja tulokset näkyvät ennemmin peilistä kuin vaa’asta. Voimaa on myös tullut lisää, sillä koko ajan olen pystynyt nostamaan treenipainoja.

Suurimmat muutokset, joita olen ruokailussani tehnyt on hiilarit. Olen lisännyt ruokavalioon takaisin riisin, pasta, bataatin ja perunan. Etenkin riisi ja bataatti maistuu viikottain ja uusi ehdoton lempiruokani on uunibataattia ja kanaa. Viikon ruokalistalla löytyy kanaa ja bataattia siis joka viikko.

Yhteisö ja valmentaja. Olen crossfitin myötä saanut takaisin ihan mahtavan crossfityhteisön, jossa minut on otettu mitä ihanimmin vastaan. Kovan treenin tullessa ihmiset tsemppaa ja murheiden ratkaisussa ihmiset auttavat vilpittömästi. Valmentaja ohjeistaa, neuvoo ja puskee yrittämään parhaansa. Tunnen olevani vastuussa valmentajille tekemisistäni ja pyrin tekemään asioita oikein, jotta myös valmentaja voi olla tyytyväinen. Tykkään tunteesta, että tuloksista vastaan minä ja valmentajat tietävät missä mennään ja auttavat tarvittaessa muokkaamaan harjoitusta oikeanlaiseksi, jotta päästään tavoitteisiin. Olen enemmän kuin kiitollinen uudesta yhteisöstäni, motivoivista treenikavereista ja valmentajista, jotka auttavat meitä pääsemään tavoitteisiin.Polven uudelleen rakentaminen alkaa huomenna, mutta se jos jokin on varmaa, niin vuoret ja crossfit pysyy elämässäni myös tämän polviprojektin aikana. Näen, että crossfit auttaa minua pääsemään vuoritavoitteisiini.

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.