Palautuminen treeneistä

Aloitin Denalille valmistautumisen heti vuoden 2019 alussa ja olin saanut vuoden alkuun mennessä karisteltua Nepalin kiipeilypölyt pois ja palauduttua matkasta. Tämän vuoden teemana on ollut perusteiden parantaminen ja aloitin tammikuussa myös yhteistyön Jussi Immosen kanssa, josta tuli samalla valmentajani.

Jussin myötä mukaan on tullut myös uudenlaista mittaamista ja erityisesti treenien tehojen sekä palautumisen mittaamista. Minulle hankittiin oma Firsbeat-laite, jolla pystytään mittaamaan sykevälinvaihteluun perustuen liikuntaa sekä palautumista. Tämän laitteen avulla olen nyt mitannut useita päiviä toimintaani ja alkaa olla aika selvillä se, millaisista asioista kehoni selkeästi rasittuu ja millaiset asiat toimivat palauttavana treeninä.

Taustaa tähän sen verran kaikille lukijoille ellette ole aiemmin blogiani lukeneet, että minulla on taustaa CrossFit-harjoittelusta, jossa treenataan paljon melko kovaa ja erityisesti kovilla tehoilla. Homma on hanskassa niin kauan, kun mukana on myös matalatehoista peruskestävyysharjoittelua ja palautumisesta pitää huolta.

Palautumine treeneistä

Peruskestävyyslenkillä Sipoonkorvessa

Olen itse esimerkiksi viime vuoden puolella lintsannut nimenomaan niistä matalatehoisista treeneistä, joka alkoi paljastumaan syksyllä, kun kone alkoi leikkaamaan niin sanotusti kiinni. Nukuin huonosti, kroppa oli selkeästi alipalautunut ja viimeisenä pisarana juoksin DNF-tuloksen Nuuksio Classicissa, koska peruskunto ja juoksukapasiteetti ei vain riittänyt niin raastavalle kovalle juoksusuoritukselle.

Se, miksi halusin itselleni valmentajan, niin suurin syy oli se, että koin tarvitsevani tukea ja sparrailua miettimään treenaamista ja viemään kuntoa oikeanlaiseen suuntaan ilman hölmöilyä ja ylenpalttista kovalla sykkeellä hakkaamista. Halusin valmentajan lisäksi myös mentorin, jonka myötä opin myös itse treenaamisesta lisää ja opin, millaiset minun omat rajat ovat ja mitä minun täytyy omassa ajatusmaailmassa muuttaa, jotta joka kerta treenit eivät lopu totaaliseen väsymiseen.

Mutta näillä saatesanoilla sitten itse asiaan eli siihen palautumiseen. Tosiaan noiden erilaisten mittareiden avulla ja pääasiassa Firstbeat-laitteen sekä Suunnon kellon avulla olen mitannut siten, miten kovilla tehoilla sitä tulee treenattua ja miten treeneistä tulee palauduttua. Olen pitänyt nyt loppuvuoden sekä alkuvuoden aikana 24 tunnin mittauksia 28 kertaa, joten tietämystä alkaa löytymään, mitkä asiat palauttavat ja mitkä asiat vievät voimia.

Mitkä asiat palauttavat treenistä?

 

  1. Riittävä uni: minulla keskimäärin riittävästi tarkoittaa 7:3-9 tuntia. Erityisesti viikonloppusin tulee panostettua nukkumiseen ja arkena unet pyrin pitämään vähintään kahdeksassa tunnissa. Unessa kaikkein tärkeintä on illan rauhoittaminen ja tiettyjen rutiinien kuten kirjan kuuntelun ja puhelimen laittamisen pois ajoissa ennen sänkyyn menoa.
  2. Netflix: Firstbeat-mittauksissa on löytynyt selkeä yhteys Netflixin katsomisen ja palauttavien jaksojen välille. Useimmiten päivän palauttavat hetket ovat niitä hetkiä, jolloin olet katsonut Netflixiä.
  3. Matalatehoinen liikunta: suurin muutos vuoden alusta alkaen on myös ollut kävelyn lisääminen jokaiseen päivään. Kävelen päivittäin treenien lisäksi vähintään 10 000 askelta ja jos näyttää siltä, että tavoite ei ole tulossa täyteen, saatan kotimatkalla kiertää pienen lenkin ja kerätä askeleita tarpeeksi. Nämä kevyet liikuntapätkät edistävät minulla palautumista ja nimenomaan yönaikaista palautumista.
  4. Lepopäivät: lepopäivät nimenomaan niin, että en myöskään tee töitä lepopäivänä lisäävät palautumista ja parantavat unia sekä sitä kautta päivään tulee enemmän palauttavia hetkiä.
Palautuminen

Hyvin nukuttu yö, jolloin paljon palautumista

Mitkä asiat näkyvät mittauksissa ei-palauttavina?

  1. Salitreeni: usein voimatreenien jälkeen, minulla on seuraava yö ja aamu punaisella eli palautumista ei tapahdu koko ajan. Tämä kun ollaan Jussin kanssa huomattu, niin ollaan lisätty ruokavalioon salin jälkeen aina palautusjuoma, jotta saataisiin palautuminen heti treenin jälkeen käyntiin.
  2. Palaverit töissä: työ digimarkkinoinnin konsulttina sisältää paljon palavereita ja päivässä saatan olla jopa neljässä tai viidessä palaverissa. Tykkään tehdä ihmisten kanssa töitä, mutta palaverit ovat myös sosiaalisesti kuluttavia ja selkeästi stressaavia tilanteita minulle palautumisen näkökulmasta. Olen yrittänyt hallita kalenteriani siten, että palavereita ei olisi putkeen kovin montaa ja hengähdystaukoa jäisi siinä mielessä palaverien välille.
  3. Liian tiheä aikataulu: jos päivässä ei ole aikaa hengähtää, niin kyllähän se näkyy myös mittauksissa. Tämä nyt ei sinänsä ole yllätys, mutta sen sisäistäminen on välillä vaikeaa.
Palautuminen treeneistä

Ei niin hyvä päivä, jolloin ei juuri ollenkaan palautumista

Nämä huomiot ovat tavallaan ollut tiedossa ilman mittauksia, vaikka esimerkiksi voimatreenin palauttamaton vaikutus on yllättänyt. Mittaukset ovat toimineet minulla oikeastaan suunnannäyttäjänä sille, että mihin suuntaan harjoittelua pitäisi viedä ja miten harjoittelua kannattaa rytmittää.

Hyvillä mielen olen myös iltaisin lisännyt Netflixin katsomista, sillä sen vaikutus on merkittävä vihreiden palauttavien käyrien aikaansaamiseksi erityisesti arkena kaiken muun vilkeen ympärillä. Myös rajan vetäminen siihen, että töitä en tee illalla kahdeksan jälkeen, on ollut hyvä rajanveto palautumisen parantamiseksi.

Paljon siis työkaluja ja ihan konkreettisia toimiakin. Sanon aina, varsinkin kun työni myös sisältää paljon datan analysointia, että se datan määrä ei ole itseisarvo vaan se, mitä sillä datalla tehdään. Nyt palautumisdatalla on pyritty tekemään konkreettisia toimenpiteitä, joilla saadaan mahdollisimman paljon lisättyä palautumista treenistä.

 

Retkiluistelu Helsingissä

Olen koko talven nähnyt ihmisten upeita kuvia jäiltä, jossa ollaan porukassa luistelemassa yleensä aurinkoisessa säässä järven tai meren jäällä retkiluistimilla, jotka ovat tarkoitettu nimenomaan pidemmän matkan luisteluun. On tehnyt mieli luistelemaan, mutta kotoota ei löydy oikeanlaisia luistimia ja toisaalta uskallusta lähteä jäille ilman tietoa, missä kannattaa luistella.

Lauantaina kuitenkin työkaverini laittoi aamulla viestiä, että haluttaisiinko lähteä luistelemaan ja oli helppo vastata, että tottakai. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja ulkoilusää oli lähes täydellinen lukuunottamatta navakkaa tuulta rannassa. Heillä oli ylimääräiset luistimet, joita pääsi myös lainaamaan ja ennen kaikkea kokemusta, missä kannattaa luistella ja millainen jäätilanne Helsingin edustalla on.

Retkiluistelu Helsinki

Retkiluistelemassa Helsingin edustalla

Minulle löytyi retkiluistimet, joihin sopii normaali vaelluskenkä ja ensimmäiset askeleet jäällä tuntui melko huteralta, kunnes tasapaino alkoi löytymään. Helsingin edustalla oli jo melko paljon lähtenyt jäitä ja meri oli osittain täysin avoimena, mutta Lauttasaaresta lähdettäessä löytyi kaksi tunnin mittaista reittiä, joille pääsimme luistelemaan.

Oli ihan sairaan hauska päivä ja luistelu oli vastatuuleen todellista urheilua ja toisaalta myötätuulessa pystyi vain liukumaan tuulen mukana jäätä pitkin. Arvasin, että luistelu olisi mielestäni hauskaa ja taas yksi uusi ulkoilulaji on löytynyt. Seuraava vaihe olisi miettiä, hankkiako omat luistimet ja liittyäkö Suomen Retkiluistelijoiden jäseneksi.

Eilinen retki opetti muutaman asian ja kiitos vain hyville oppaille, jotka tutustuttivat tämän lajin pariin. Kokemus oli sellainen autenttinen retkiluistelukokemus, jonka olin toivonutkin ja pelkkä ajetun radan luistelu jossain jäällä ei kiinnostanut niin paljon.

Lähden jäille porukassa ja mieluiten kokemusta mukaan

Yksi syy, miksi jäille oli niin kiva lähteä, oli se että tiesin lähteväni sellaisessa seurassa luistelemaan, jossa luistelua on harrastettu pidempää ja tiedettäisiin, miten jäillä kannattaa toimia. Suosittelen siis etsimään porukan, jossa pääsee luistelemaan ja jos porukasta löytyy kokemusta, sen parempi.

Retkiluistelu Helsinki

Retkiluistelu

Kokeneet luistelijat tuntevat jäätilanteen ja ymmärsin, että retkiluistelijoiden yhteisö on erittäin avoin ja ihmiset jakavat luistelemiaan reittejä, jolloin muut voivat myös käydä luistelemassa samoilla seuduilla. Ihmiset jakavat myös tietoja, miltä jää on näyttänyt ja kuulostanut tai jos he ovat nähneet jotain epäilyttävää. Tämä on aika siisti juttu, sillä moni harrastus ja sen sisään pääsemiseen täytyy nähdä ihan hirmuinen vaiva ja retkiluistelussa ei kuulemma piilotella näitä tietoja muilta harrastajilta. Liputan itse mahdollisimman avoimen harrastamisen nimeen ja tämä tieto on kyllä ilahduttavaa.

Turvallisuusasiat ja varusteet

Minun ensimmäinen kysymys oli, että mitä turvallisuusasioita täytyy ottaa huomioon ennen jäille menoa. No kaikilla luistelijoilla pitäisi olla jäänaskalit, joilla on mahdollista päästä jään rikkoutuessa ylös vedestä. Tämän lisäksi pitäisi olla reppu, jossa on lantiovyö ja repussa pitäisi olla vesitiiviisti pakattuna kuivat vaatteet ettei hypotermia pääse yllättämään avannon myötä.

Näiden lisäksi matkassa voi olla sauvat ja retkiluisteluun on tehty erikseen sauvoja, joissa on päässä painavampi jääpiikki ja sillä voi tunnustella minkä paksuista jäätä on. Meidän porukassa työkaverini miehellä olivat nämä sauvat ja hän kävi kokeilemassa jäätä heikolta näyttävistä paikoista. Sauvojen lisäksi mukana oli heittoliina, jonka voi heittää ihmisen joutuessa veden varaan ja sen avulla ihminen saadaan nostettua takaisin jäälle.

Retkiluistelu varusteet

Naskalit kaulassa ja sauvat apuvälineinä liikkumiseen

Luistimia on siis olemassa muutamia erilaisia: retkiluistimet, joihin menee vaelluskengät. Luistimet, joihin menee luistelumonot. Tavalliset hokkarit. Meillä oli näitä kaikkia erilaisia luistimia, mutta ymmärääkseni paras versio olisi luistelumonoon sopiva terä, jolloin voimansiirto onnistuu kaikista parhaiten ja luistelu voisi sitä kautta olla mahdollisimman vaivatonta.

Muuten luistelussa on tavalliset ulkoiluvaatteet ja ainakin eilen tuuli oli todella navakka, joten ihan untuvatakki päällä luisteltiin ja paikoiten vastatuuli oli melko kylmää, joten kannattaa varautua kunnon ulkoiluvaatteilla myös tässä harrastuksessa.

Seikkailumieltä ja yhdessäoloa

Retkiluistelua suositellaan tekemään porukassa ja minulla oli eilen ihan tosi kiva päivä. Parasta oli yhdessä oleminen ja ulkoilu uuden lajin parissa. Kokemuksia, joita on kiva muistella yhdessä ja tuntien ulkoilun jälkeen oli kiva käydä pizzalla.

Retkiluistimet

Retkiluistimet, jotka menevät vaelluskenkään

Retkiluistelu ei ole vaikeaa, mutta vaatii tiettyjen turvallisuustekijöiden huomioonottamista, joten helpoin tapa päästä lajiin on joko tutustua Suomen Retkiluistelijoiden toimintaa tai mennä lajia harrastavien kavereiden kanssa kokeilemaan lajia. Mukaan vain ripaus seikkailumieltä ja päivästä tulee varmasti onnistunut.

 

Vuorikiipeilijän tärkeimmät ominaisuudet

Oltiin eilen illalla Malminkartanolla tunkkaamassa pitkästä aikaa mäkitreeniä, jolla haetaan kuntoa tulevia kevään reissuja varten. Lähden ensin maaliskuun lopussa Pyhälle hiihtämään, sitten huhtikuun alussa Nepaliin kiipeämään Lobuche East -nimistä 6000 metrin vuorta ja sitten kesäkuussa Denalille, joka on tämän vuoden päätavoite. Sen jälkeen alkaakin valmistautuminen Everestille.

Kevät ja alkukesä vierähtää siis reissuissa ja töitä tehdessä siinä välissä. Sen vuoksi on mielestäni tärkeää, että nyt olen pyhittänyt kaikki viikonloput kotona olemiselle ja palautumiselle, koska tulevat kuukaudet ovat hektisiä. Koska reissuja on useampi nyt tiedossa, olen pohtinut, mitkä ovat vuorikiipeilijän tärkeimmät ominaisuudet ja erityinen siitä näkökulmasta, miten voisin vielä itse kehittyä näissä ominaisuuksissa.

Tänään ajattelin siis avata teille vielä ajatuksiani siitä, millaisia ominaisuuksia mielestäni hyvä vuorikiipeilijä tarvitsee ja millainen prioriteettijärjestys näillä mielestäni on. Monelle voi tulla esimerkiksi yllätyksenä, että mielestäni kunto on vasta viimeinen asia, jota vuorikiipeilijältä vaaditaan.

Vuorikiipeilyä Malminkartanolla

Mäkitreeniä Malminkartanolla

Vuorikiipeily on kovaa puuhaa ja kovuus mielestäni tulee erityisesti siitä, että reissut yleensä kestävät pitkään ja viikkojen aikana ehtii tapahtumaan vaikka ja mitä, eikä kaikkia tapahtumia oikein pysty edes ennustamaan ja kiipeilyyn liittyy paljon asioita, kuten sää, johon meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa.

No seuraavaksi niihin ominaisuuksiin, ja muistakaa, että nämä ovat minun mielestä tärkeimpiä. Ei ole oikeaa ja väärää vastausta, vaan tarkoitukseni on herätellä teidät ajattelemaan, millaisia ihmisiä vuorilla ehkä liikkuu ja ketkä mielestäni pärjäävät parhaiten. Todellisuudessa vuorilla pärjäävät monenlaiset tyypit, mutta uskon heitä yhdistävän nämä asiat.

Kärsivällisyys

Eräs kiipeilijä sanoi minulle ennen Baruntsen reissua, että kärsivällisyys on tärkein matkakumppani vuorilla. Ja näin se todella on, sillä kärsivällisyyttä mitataan ihan ensimmäisestä sekuntista lähtien reissussa. Odotetaan lentokentällä, paikkaa koneeseen, pääsyä vuorille, sitten odotellaan ruokaa, laukkuja ja oikeanlaista hetkeä liikkua vuorilla.

Kaikki nuo hetket vaativat kärsivällisyyttä ja malttia, sillä monelle asialle ei myöskään voi oikein mitään. Sää on mitä on ja siihen meidän kiipeilijöiden on sopeuduttava. Toisaalta vuoret tuovat omat haasteensa kuten pieniä mahakipuja, päänsärkyä tai unettomia öitä. Näistäkin selviää kärsivällisyydellä.

Kiire ei ole hyvä kiipeilykaveri, sillä se yleensä aiheuttaa painetta tehdä harkitsemattomia päätöksiä. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan vuorikiipeilyn melkein jokaisessa vaiheessa ihan valmistautumisesta itse kiipeilyyn ja reissuista palautumiseen. Ainakin itse jouduin muistuttelemaan usein itselleni sitä, että eihän tässä nyt ole mihinkään kiire, kun on koko elämä aikaa puuhata.

Kärsivällisyys ei siis ole ollenkaan minun vahvuus ja olen tehnyt ihan valtavasti töistä sen eteen, että hyväksyn myös nopeat muutokset ja olen valmis muuttamaan lyhyellä ajanjaksolla suunnitelmia vaikka pidemmän aikavälin suunnitelmat pysyvät samana. Viisi päivää myrskyteltassa osoitti kuitenkin, että kyllä sitä kärsivällisyyttä tarpeen tullen myös löytyy. Toisaalta kärsivällisyyttä on myös vaatinut erilaisista loukkaantumisista kuntoutuminen.

Motivaatio ja asenne

Motivaatio ja asenne ovat mielestäni ehkä tärkeimmät ominaisuudet vuorikiipeilijälle. Näiden avulla pääsee paljon korkeammalle ja haastavampia reittejä ylös kuin kiipeilijä, jolla ominaisuuksia ei löydy. Tärkeää on myös motivoitua jatkuvasti oppimaan uutta ja tietynlaisella nöyryydellä suhtautua asioiden opetteluun.

Motivaatio näkyy mielestäni siten, että siinä yhdistyy halua kokea, oppia, sietää epämukaviakin hetkiä, sopeutua tilanteeseen ja samalla halu nauttia kiipeilystä. Kiipeily on itselleni sellainen kokonaisvaltainen oppimisprosessi eikä vain huippujen yliviivaamista joltain listalta. Miten se tulee sitten esille, onkin ihan käytännössä toimintana ja siitä, miten hommansa hoitaa vuorilla. Uskoisin, että nämä ovat itselläni kohdallaan, sillä olen vain niin innoissani aina kun reissut lähestyy tai jo silloin, kun pääsen suunnittelemaan tulevia reissuja.

Sinnikkyys ja epävarmuuden sietäminen

No sanomattakin on mielestäni selvää se, että kun reissussa ollaan pitkään, välillä ilman yhteyksiä kotiin, ollaan ulkona suurin osa ajasta ja välillä voi olla vähän haastavaakin, niin sinnikkyyttä ja epävarmuuden sietämistä tarvitaan. Näitä ominaisuuksia mielestäni tarvitaan niin vuorilla kuin nykypäivän työelämässäkin, sillä tilanteet muuttuvat jatkuvasti ja epävarmuutta täytyy sietää monessakin eri suhteessa.

Sinnikkyyttä vuorikiipeilyssä kaivataan erityisesti pitkien huiputuspäivien aikana, jolloin ollaan yhteen menoon liikenteessä useita ja jopa kymmeniä tunteja. Nepalissa huiputuspäivämme kesti yhteensä 19 tuntia ja voin kertoa, että viimeisen parin tunnin aikana oli todella tärkeä sinnikkäästi vain jaksaa ja jatkaa kohti perusleiriä.

Näitä ominaisuuksia voi harjoitella ihan joka päivä, sillä sinnikkäästi täytyy valmistautua tuleviin haasteisiin, jaksaa mennä sinne salille vaikka väsyttäisi ja on jaksettava käydä töissä vaikka maanantaiaamuna kellon soidessa väsyttäisi. Osa tehtävistä on pakko tehdä ja toisia voi valita tehtäväksi tai tekemättä jätettäväksi, mutta kuitenkin usein sinnikkyyden avulla saavutetaan sellainen lopputulos, joka on toivottu. Tavoitteisiin koen päässeeni sitä kautta, että olen vain sinnikkäästi tavoitellut asioita ja uskonut vaikeinakin hetkinä onnistumiseen.

Vuorikiipeily

Harjoittelemassa Malminkartanolla

Kunto

Vasta viimeisenä prioriteettina vuorikiipeilijälle tulee mielestäni kunto ja erityisesti pitkäjaksoinen kestävyyskunto. Mielestäni nuo yllä esitellyt asiat ovat huomattavasti tärkeämmässä roolissa, jos mietitään hyvää vuorikiipeilijää ja onnistunutta reissua.

Kunto on kuitenkin niistä harvoista tekijöistä se, joihin on helppo itse omalla toiminnalla vaikuttaa ja sen takia pidän esimerkiksi itse kunnostani hyvää huolta. Haluan olla varma, että vuorille kiipeäminen ei jää siitä kiinni, että olisin huonossa kunnossa. Huippu-urheilija ei vuorilla tarvitse olla, mutta hyvä peruskunto takaa reissusta nauttimisen.

Olen ollut Perussa vaeltamassa ja olin paljon huonommassa kunnossa kuin nykyään. Olin samaan aikaan buukannut Aconcaguan reissun ja ylämäkeen kävellessä päätin, etten halua ikinä tätä tunnetta vuorilla. Hengittäminen oli vaikeaa, sydän löi mahdottoman kovaa ja tuntui, että työkapasiteettia ei ollut juuri ollenkaan. Treenaan reissuilleni siten, että voin olla ylpeänä seinämällä tai vuoren rinteellä ja todeta, että kunnosta kiipeäminen ei ainakaan jää kiinni. Perusta palatessani aloitin lähes neljä vuotta sitten uudestaan aktiivisen harjoittelun ja nykyään viikossa tulee treenitunteja keskimäärin kymmenen tuntia.

Näitä ominaisuuksia mielestäni hyvältä vuorikiipeilijältä vaaditaan henkisellä ja fyysisellä tasolla. Näiden lisäksi myös erilaiset kiipeilyyn liittyvät taidot ovat myös tärkeitä, mutta ne oppii myös osittain kokemuksen ja vain opettelun avulla. Mitä mieltä te lukijat olette?

 

Painojen ryskiminen pelottaa

Meille kaikille todennäköisesti sattuu elämän aikana sellaisia juttuja, jotka jättävät ikävän jäljen muistoihin ja seuraa pidemmän aikaa elämässä mukana. Peloiksikin näitä voi sanoa ja ajattelin avata tarkemmin, mikä minua on seurannut viimeiset pari vuotta ja miten huomaan ikävien tapahtumien varjostavan nykyistäkin elämää. Käsittelemättömiä pelkojani siis.

No aloitetaanpa siitä hetkestä, joka aiheutti nämä pelot. Aikalailla kaksi vuotta sitten väänsin olkaluuni katki voimistelurenkailla. Tämä tapahtuma muutti sen hetkisiä suunnitelmia, lähitulevaisuuden suunnitelmia ja kaikista eniten se vaikutti ajatteluuni tulevaisuutta kohtaan. Tulevaisuudella tarkoitan erityisesti liikunnallisia tavoitteita, joihin myös vuorikiipeily kuuluu.

Tapahtuma on edelleen varsin voimakkaana mielessäni, sillä on vaikea parin vuodenkaan takaisesti unohtaa, miltä tuntuu, kun luu kädessä pahmahtaa katki. Eniten harmittaa, että loukkaantuminen tuntuu tänäkin päivänä todella turhalta ja siltä, että olinpa tyhmä, kun väänsin niin pitkään että oma luuni katkeaa.

Käden kuntoutuminen meni oikeastaan paremmin kuin osasin odottaa ja nykyään käsi ei juurikaan minua vaivaa. Kädessä on edelleen koko olkavarren mittainen levy ja se pilkistelee kyynerpäästä esille. Suurin muisto päivittäin on pitkä arpi kädessä ja silloin tällöin vamma muistuttelee olemassaolostaan ranteen hermokipuina.

Olkaluun murtuma

Kyynärpäässä näkyy pilkottava levy ihon läpi

Mitä tuosta loukkaantumisesta on kuitenkin jäänyt käsittelemättä, on ne tunteet, jotka liittyvät siihen kovaan vääntämiseen, joka nyt tässä tapauksessa päättyi luun katkeamisella. Olen törmännyt siihen, että minua on alkanut pelottamaan tietynlainen fyysiselle äärirajalla meneminen sen pelossa, että milloin taas pamahtaa. Kova treenaaminen on asia erikseen, mutta ääriraja on ollut vaikeampi saavuttaa tuon tapahtuman jälkeen.

Tiedän hyvin, että käteni katkeaminen on ääriesimerkki siitä, että mitä voi tapahtua ja tuskin tulen edes koskaan enää saavuttamaan noin kovia voimia, jotka minulla olivat tapahtuma-aikana. Silti huomaan, että suorastaan pelkään melko useinkin, että milloin näin tapahtuu uudestaan. Pelosta johtuen myös esimerkiksi Nuuksio Classicin polkumaraton jäi kesken ja moni muu kova treeni on muuttunut kovasta hiukan kevyemmäksi.

Näin keittiöpsykologina sanoisin, että kyse on siis käsittelemättömästä pelosta ja iso osa loukkaantumista on myös se kolhu, jonka ottaa henkisesti. Fyysisesti olen nyt toipunut aikalailla normaalille tasolla ja pystyn treenaamaan täysin normaalisti ajattelematta käden vammaa.

Henkisesti vamma näkyy siis tänäkin päivänä siten, että minua pelottaa salilla nostaa kovia painoja. Olen ruvennyt nynnyilemään ja näin myös voimatasot ovat tietenkin pysyneet aikalailla samalla tasolla koko ajan eikä kehitys ole ollenkaan niin kovaa kuin se aiemmin oli. Näen vain niin sieluni silmin, kuinka joku jänne, luu tai nivelside paukahtaa kesken raskaimman kyykyn tai välilevy pullahtaa kesken maastavedon.

Uskallusta siis päättömästi uusien haasteiden ja painavampien painojen ryskimiseen on kadonnut entiseen verrattuna roimasti ja nykyään tykkään tehdä jopa pelkästään omalla kehonpainolla treenejä. Toki voimaharjoitteluakin on mukana, mutta sen rooli ei ole tällä hetkellä niin iso kuin vaikkapa pari vuotta sitten oli.

Olkaluun murtuma

Olkaluun murtumasta muistona jäänyt arpi

Olisi kuitenkin kiva, että jokaista lisättyä painoa ei tarvitsisi miettiä sitä kautta, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Todennäköisyys on kuitenkin melko pieni, sillä tekniikka on yhä tärkeämmässä roolissa tämän päivän treenejä. Loukkaantuminen muistutti myös siitä, kuinka tärkeää on osata ensin kaikki tekniikat oikein, ennen kuin aloitetaan lisäämään sinne tangon päihin yhtään mitään.

Painojen ryskiminen on siis alkanut pelottamaan loukkaantumisen jälkeen, mutta toisaalta pelko on tuonut siinä mielessä paljon uusia työkaluja treeneihin. Nimittäin tekniikan pitämisen prioriteettina ja tärkeämpänä kuin lisättyjen painojen määrän. Olen myös ymmärtänyt, että kiivetäkseni vuorelle, minun ei tarvitse olla maailman paras kyykkääjä samaan aikaan.

Pelko ja arkuus näkyy ehkä voimatasojen maltillisempana kasvuna, mutta kehitystä silti tapahtuu koko ajan ja alkuvuoden voimaharjoittelun jäljiltä myös ne kilomäärät ovat viikko viikolta kasvaneet ja pientä itsevarmuutta sitäkin kautta on tullut. Edelleen sarjat ovat pitkiä, joten isoja painoja ei ole tangon päissä ollut, vaan rakennetaan sitä hyvää pohjaa selättää painomöröt pois.

Kiinnostaisi tietää, että te lukijat, jotka käytte salilla, niin onko teillä pelkoja nostaa tosi isoja painoja? Onko se vain loukkaantumisen kokeneiden pelko vai aivan turhaa?

 

Mistä asioista luottamus rakentuu vuorikiipeilyretkikunnassa?

Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi pian kaksi vuotta sitten ja kirjoitin graduni luottamuksesta vuorikiipeilyretkikunnissa ja millaiset eri tekijät vaikuttavat luottamuksen syntymiseen. Pidin graduni empiirisestä osiosta, jossa pääsin haastattelemaan kiipeilyidoleitani eli suomalaisia, jotka ovat kiivenneet Everestille. En ole kauheasti avannut graduani täällä blogin puolella, koska koko gradun kirjoittamisprosessi oli omalta osaltaan aika raskas.

Nyt valmistumisesta ja siitä graduilusta on kulunut tarpeeksi aikaa, jotta pystyn taas ajattelemaan asiaa ilman, että minua hävettää, kuinka nopeasti esimerkiksi kirjoitin työni tai kuinka minulle lopulta oli tärkeämpää oppia haastateltavilta ihmisiltä vuorikiipeilyä varten kuin saada pelkästään tieteelliseen tutkimukseen materiaalia. Haastatteluissa juteltiin paljon myös asioista, jotka eivät graduani varsinaisesti vienyt eteenpäin, mutta opin tulevia koitoksia varten asioita.

Olen kerännyt luottamuksen syntymisen tässä artikkelissa viiteen väittämään, jotka tulevat esille sekä tutkielmassani että ihan omasta kokemuksesta. Luottamuksen syntymiseen vuorilla vaikuttaa erityiset olosuhteet ja se, että ihmisten kanssa vietetään hetkessä todella paljon aikaa. Näitä samoja väittämiä voidaan myös hyödyntää yrityksissä, sillä samoja piirteitä löytyy niin sanotuista väliaikaisista tiimeistä, jotka rakennetaan tavoittelemaan tiettyä tavoitetta.

Väittämä 1: luottamus rakentuu ihmisten välille toiminnan kautta

Ensimmäinen väittämäni ja gradun tutkimustulos oli se, että luottamus syntyy ihmisten välille erilaisten toiminnan kautta. Tämähän on aika itsestään selvää, eikö? Mutta mitä tämä tarkoittaa erityisesti vuorikiipeilyretkikunnassa?

Toimintaa on monta erilaista, mutta olen itse huomannut, että se miten ihmiset käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa vaikuttaa luottamuksen syntymiseen. Erityisesti tilanteet, joissa käyttäytyminen tulee hyvin esille, ovat erilaiset yhteiset hetket messiteltassa ja tilanteet, joissa ihmiset alkavat väsyä. Usein mitä korkeammalle myös mennään, sen herkemmin ihmisistä paljastuu kaikenlaisia ikäviäkin puolia esille. Luottamusta herättää ihmisten välinen inhimillinen kanssakäyminen.

luottamus vuorikiipeilyssä

Luottamus syntyy ihmisten välille

Vuorikiipeilyretkikunta on usein niin sanottu väliaikainen tiimi, joka on muodostunut yhteisen tavoitteen eli tietyn vuoren kiipeämistä varten. Ihmiset saattavat olla toisilleen tuntemattomia ja sen vuoksi toiminta ja yhteinen tavoite ovat tärkeimmistä tekijöistä, jotka kasvattavat luottamusta.

Väittämä 2: luottamus rakentuu kokemuksen kautta

Yksi graduni isoimpia teemoja, jotka haastatteluista tuli esille, oli se kuinka luottamus rakentuu kokemuksen kautta ihmisten välille. Haastateltavat kokivat, että aiemmat reissut, yhteiset kokemukset ja erityisesti yhteinen tausta oli yksi merkittävimpiä luottamukseen vaikuttavia tekijöitä

Olen myös itse huomannut, kuinka retkikunnassa luottamus tulee sen kautta, kuinka kokeneita ihmiset ovat. Otetaanpa tästä ihan havainnollistava esimerkki, nimittäin Baruntsella pääsherpamme oli kiivennyt esimerkiksi Everestille, K2:lle ja muille maailman korkeimmille vuorille. Hänestä tuli heti fiilis, että tuo mies tietää, mitä vuorilla tehdään ja miten sieltä tullaan hengissä myös kotiin.

luottamus retkikunnassa

Jangbu-sherpa – kokenut ammattikiipeilijä

Kokemuksen vaikutuksen voin myös allekirjoittaa siinä mielessä, että itse luotan kiipeilijöihin, jotka ovat kokeneita. Kokemus ei kuitenkaan ole välttämättömyys, sillä enemmän luottamuksen rakentumiseen vaikuttaa myös retkikunnan jäsenten asenne.

Väittämä 3: luottamus rakentuu kiipeilijän asenteesta

Tämä on aihe, joka ei noussut esille tutkielmassani erityisen isona esille, vaikka viitteitä yhteisestä kulttuurista ja toimintatavoista nousikin esille. Olen kuitenkin omilla reissuilla huomannut, että minulla luottamuksen syntymiseen retkikunnan jäsenten välillä vaikuttaa vahvasti kiipeilijöiden asenne ja asenne suhteessa omaan näkemykseen.

Tästä hyvä esimerkki on Baruntsen reissulta, jossa eräs erittäin kokenut kiipeilijä alkoi mielestäni käyttäytymään jopa törkeällä tavalla meidän retkikunnan johtajaa Donia kohtaan. Hän kyseenalaisti kaikki päätökset, oli selkeästi pettynyt Donin johtamistyyliin (vaikka hän ei mielestäni tehnyt mitään väärää) ja piti kokemattomampaa retkikunnan johtajaa ihan pilkkanaan. Vaikka kiipeilijällä olisi ollut kokemusta ja osaamista selvitä todennäköisesti todella haastavista tilanteista, ei hänen toiminta juurikaan tuon negatiivisen asenteen vuoksi herättänyt luottamusta minussa.

Luottamus vuorikiipeilyssä

Luottamus syntyy asenteesta

Toisaalta luottamusta on herättänyt taas sellaiset ihmiset, jotka eivät ole välttämättä kokeneita, mutta asenne on täyttä timanttia. Vastoinkäymiset käsitellään järkevästi, on intoa oppia uutta ja valmiita tuomaan ehkä jostain muusta elämän osa-alueesta oppeja myös vuorikiipeilyyn. Tämä jos joku herättää minun luottamuksen.

Väittämä 4: vilpitön toiminta herättää luottamuksen

Vilpittömyys oli yksi tärkeä piirre, joka nousi esille graduni luottamukseen liittyvässä tieteellisessä teoriaosuudessa ja empiirisessä aineistossa. Vilpittömyydellä tarkoitetaan sitä, että luottamus rakentuu ihmisten välille kaikista vahvimmin silloin, kun ihmiset toimivat vilpittömästi ajattelematta omaa etuaan ja tekevät asioita nimenomaan tiimin hyväksi.

Miten mielestäni vilpittömyys on sitten näkynyt omissa vuorikiipeilyretkikunnissa, niin ihmiset ovat auttaneet tilanteissa, jolloin itsellä on ollut vaikeaa. Kova yskä aiheutti harmia minulle Nepalissa ja kysymättä kaveri antoi kurkkupastillin helpottamaan yskää. Toisaalta Jenkeissä kaverit tulivat hakemaan lentokentältä ja valmiita opettamaan minulle tuntemattomia asioita vain siitä syystä, että päästiin yhdessä kiipeilemään.

Väittämä 5: luottamus ja sen syntyminen on aina henkilökohtaista

Viimeinen väittämä perustuu sekä graduuni että ihan elämään yleisesti. Luottamus, sen rakentuminen ja sen kokeminen on aina henkilökohtaista. Meistä jokainen kokee eri tavalla, miten luottamus rakentuu ja erityisesti olosuhteet kuten vuorikiipeilyssä saattaa vaikuttaa luottamuksen syntymiseen.

Henkilökohtainen kokemus tuo myös oman mausteensa koko hommaan, sillä ei ole mitään suoraa kaavaa, jolla esimerkiksi vuorikiipeilyretkikunnan luottamus syntyisi vaan joka kerta porukka ja sen henkilökemioiden sattuminen sopivaksi määrittelee sen, miten hyvin luottamus eri ihmisten välille syntyy.

Mistä tekijöistä sinun mielestä luottamus syntyy?

 

Miten hankin lisätuloja vuorikiipeilyä varten? Laskutuspalvelu kevytyrittäjän tukena

*Yhteistyössä Kassavirtasen kanssa

Vuorikiipeily ei ole halvimmasta päästä oleva harrastus ja olen vuorikiipeilyn kustannuksia avannut täällä blogin puolella teille lukijoille aikaisemmin. Varmaan joku lukija on miettinyt, miten oikein rahoitan vuorikiipeilyn ja ajattelin tänään avata tätä puolta tarkemmin. Tämän artikkelin tavoitteena olisi kertoa teille mahdollisuuksista hankkia lisätuloja ammattitaidosta kuten valokuvaamisesta, sisällöntuotannosta tai vaikkapa käsitöiden tekemisestä. Artikkeli on tehty yhteistyössä Kassavirtasen kanssa.

Olen pitkään haaveillut sellaisesta elämästä, jossa voin joustavasti tehdä töitä ja kiipeillä vuorilla. Toiveissani on ollut elämäntyyli, joka mahdollistaa kiipeilyn eri puolilla maailmaa ja toisaalta sellaisen ansaintalogiikan, joka mahdollistaa järkevän elämäntyylin myös kotona ollessa. Kallis harrastus asettaa omat haasteensa tähän yhtälöön, sillä rahaa pitäisi saada säästettyä reissuja varten aikamoista tahtia ja samaan aikaan olisi hyvä saada lisätuloja normaalin päivätyön palkan lisäksi, joilla rahoittaa harrastamista.

Blogitöitä tekemässä läheisessä kahvilassa

Olen digitaalisen markkinoinnin konsultti ja teen tällä hetkellä 80 % työaikaa normaalisti työnantajan palkkalistoilla. Tämän lisäksi olen ollut vuoden päivät toiminimiyrittäjä. Mietin pitkää, laitanko oman yrityksen pystyyn vai käyttäisinkö erilaisia markkinoilla olevia laskutuspalveluja. Päädyin itse perustamaan toiminimen, mutta yhtä hyvin laskutuspalveluiden käyttö olisi mahdollista. Oman toiminimen perustamisen yhteydessä olen joutunut tutustumaan erilaisiin yrittäjyyteen liittyviin asioihin kuten laskujen maksamiseen, kirjanpitoon ja velvoitteisiin, joita minulla yrittäjänä tulee.

Laskutuspalvelu helpottaa kevytyrittäjän arkea, sillä laskutuspalvelun kautta pystyy pienistä sivutoimisista projekteista laskuttamaan ilman oman yrityksen haasteita kuten esimerkiksi kirjanpitoa. Laskutuspalvelua voi käyttää myös työntekijöiden palkkaamiseen, sillä laskutuspalvelu hoitaa työnantajan ja työntekijän puolesta erilaisista velvoitteista. Sanoisin, että laskutuspalvelun suurin hyöty verrattuna yrittäjyyteen on nimenomaan helppous ja joustavuus. Laskutuspalvelu sopii myös testaamaan omaa yrittäjyyttä ja mahdollisuutta lisätuloihin.

Kevytyrittäjyys ja laskutuspalvelut sopivat erityisesti vuorikiipeilijälle ja muille projektiluontoisia töitä tekeville yrittäjille kuten bloggaajille. Laskutuspalvelu luo mahdollisuuden täydentää tuloja normaalin palkkatulon lisäksi. Kirjoitan itse paljon erilaisista yhteistöistä ja nämä sisällöntuotantoprojektit omaan blogiini ovat yrityksille maksullisia. Näihin palveluihin pystyn käyttämään laskutuspalvelua hyväksi. Tämän lisäksi käyn kertomassa matkoistani erilaisille järjestöille ja yrityksille, jolloin voisin hyvin käyttää laskutuspalvelua palkkioiden laskuttamiseen.

Yrittäjyyden yksi parhaimmista puolista on se, että töitä pystyy tekemään lähes mistä päin tahansa maailmaa. Voin olla Lapissa erämökissä, Norjassa vuoren juurella tai Nepalissa Namche Bazaarissa katselemassa työhuoneen ikkunasta vuoristomaisemia. Oikeastaan ainut iso vaatimus töille on toimiva läppäri ja nettiyhteys. Nykyään lähes kaikki palaverit ja muut työasiat hoituvat etänä ja ainut haaste voisi olla iso aikaero maiden välillä. Myös laskutuspalvelua voi käyttää mistä päin tahansa maailmaa ja esimerkiksi tapaamiset kirjanpitäjän kanssa, jotka yrittäjänä tulisi, jäävät täysin pois.

Töitä voisi tehdä vaikka tuolla pienessä vuoristomökissä

Laskutuspalvelun isoimpia hyötyjä verrattuna esimerkiksi toiminimiyrittäjyyteen ovat sen helppous ja vaivattomuus. Vaivattomuuden ja nopeuden lisäksi laskutuspalvelua on nopeaa käyttää eli tehdyistä sivuprojekteista saa nopeasti lähetettyä laskun asiakkaalle ja työntekijänä saa palkan nopeassa aikataulussa omalle tilille. Arvostan ainakin itse sitä, että laskutuspalvelun kautta laskujen lähettäminen on helppoa ja minulla ei mene laskutuksessa tunteja kerrallaan.

Yksi laskutuspalvelua tarjoava yritys on Kassavirtanen, joka on kevytyrittäjille sopiva laskutuspalvelu. Kassavirtanen on markkinoiden edullisin vaihtoehto, sillä se on ainoa yritys, jossa palvelumaksu on 2 % laskujen hinnasta. Tämän lisäksi Kassavirtasta on helppo käyttää ja käyttöliittymä sopii hyvin vaikka työpaikan sijainti olisi fyysisesti siellä vuorien juurella. Kassavirtasessa on myös mahdollisuus käyttää pikapalkkaa, jolloin palkan saa jo samana päivänä tilille. Pikapalkassa palvelumaksu on hiukan korkeampi, nimittäin 2,5 %:a normaalin palvelumaksun lisäksi. Palvelu sopii niin kevytyrittäjille työstä laskuttamiseen kuin yrittäjille työntekijän palkkaamiseen.

Laskutuspalvelun hyödyntäminen on minulle mahdollisuus toteuttaa omia unelmia ympäri maailmaa ja tehdä elämästäni sen näköistä kuin toivoisin. Me eletään täällä vain kerran ja unelmien täyttymiseksi laskutuspalvelu tuo juuri sellaisen mahdollisuuden, jolla esimerkiksi itse rahoitan paljon tulevia reissujani. Ilman näitä lisätuloja ei kaikki tehdyt reissut toteutuisi, sillä pelkät palkkatulot eivät riitä kattamaan harrastuksen kustannuksia.

Koen, että olen saanut yrittäjänä paljon mahdollisuuksia kehittää omaa osaamistani siihen suuntaan, jonka näen tärkeäksi. Mutta yrittäjyys on tuonut myös omanlaista stressiä, sillä joka kuukausi täytyy tietyt juoksevat asiat hoitaa ja sen vuoksi laskutuspalvelu sopii monelle kevytyrittäjälle erinomaisesti. Oleellista onkin se, että mietit, mitä sinä voisit tarjota yrityksille ja toivottavasti teet sitä intohimoisesti. Tsemppiä kaikille unelmien jahtaamiseen ja yrittäjyyteen!

 

 

Viikonlopun retkikohteet – suosituksia pääkaupunkiseudulle

Aurinko pilkottaa pilvien välistä ja monen viikon kurja sadekeli näyttäisi tänä viikonloppuna olevan vain muisto. Föhn-tuuli puhaltaa Norjan vuorilta ja jo eilen ilmassa oli tosi keväinen tuulahdus. Ainakin omalla kohdalla viikonloppu on mahdollisuus tehdä päiväretkiä ulos ja tässä on lempparikohteeni pääkaupunkiseudulta.

Sipoonkorvi

Sipoonkorpi on kansallispuisto Sipoossa ja Vantaalla. Autolla tai bussilla pääsee kaikista näppärimmin Kuusijärvelle, josta voi sitten lähteä retkeilemään. Kuusijärvellä on myös mahdollisuus käydä saunassa ja avannossa retken jälkeen. Sipoonkorvesta on tullut yksi lempparipaikkani, koska siellä alkoi esimerkiksi polkujuoksuharrastus.

Sipoonkorpeen juoksemaan

Sipoonkorpeen juoksulenkille

Sipoonkorvessa lenkkejä saa tehtyä muutamasta kilometristä useisiin jopa kolmenkymmenen kilometrin mittaisiin seikkailuihin metsässä. Suosittelen suuntaamaan Bisajärven suuntaan. Sipoonkorvesta löytyy vaihtoehtoja perinteiseen retkeilyyn ja näin talvella myös hiihtolatuverkosto on kattava.

Kopparnäs

Kopparnäs on Helsingistä noin 40 kilometrin päässä sijaitseva merellinen ulkoilualue, jossa pääsee nauttimaan kallioille ulkoilusta. Voin vain uskoa, että näin talvella maisemat ovat todella kauniit ja ainakin syksyllä, kun viimeksi kävin Kopparnäsissä oli kalliot ehdottomasti yksi lempipaikkani.

Kopparnäs retkeily

Syksyllä Kopparnäsissä eväitä syömässä

Jos suuntaat Kopparnäsiin, niin suosittelen olemaan erittäin varovainen rantakallioilla, sillä ne voivat olla todella liukkaassa kunnossa. Osa lumista on sulanut viime viikkojen vesisateiden jälkeen ja sen vuoksi kallioilla todennäköisesti on erilaisia sulamiskohtia, joita kannattaa varoa.

Nuuksio

Nuuksion kansallispuisto on erinomainen ulkoilukohde myös talvella ja viimeksi olen siellä itse käynyt sauvakävelemässä poluilla. Nuuksio on ollut erittäin suosittu kohde ainakin viimeisen parin vuoden aikana ja kannattaa Nuuksioon suunnatessa varautua siihen, että metsässä tulee vastaan muitakin ihmisiä. Sehän ei sinänsä ole ongelma, mutta jos kaipaat metsän rauhaa, niin Nuuksion suosituimmat polut kuten Haukkalammen maasto ei ole siinä tapauksessa suositteluni.

Harjoittelu vuorikiipeilyä varten

Tapaninpäivän pk-lenkki Nuuksiossa

Nuuksiossa tykkään erityisesti heidän luontokeskus Haltian maastoista ja Nuuksiossa on niin ikään näin talvella hyviä mahdollisuuksia myös hiihtämiseen eikä ainoastaan vain retkeilyyn. Näin talvella on hyvä puoli, että Nuuksiossa liikkuu enemmän porukkaa, sillä polut ovat todennäköisesti tallautunut ja liikkuminen onnistuu melko vaivatta ilman, että itse täytyy aurata polkua alusta alkaen.

Hiihtoladut Paloheinässä ja Hakunilassa

Jos retkeily tai ulkoilu ei kiinnosta, vaan olet enemmän hiihtomiehiä tai -naisia, niin suosittelen suuntaamaan Paloheinään tai Hakunilaan. Nämä suositukset toimivat erityisesti vapaan hiihtotavalle, ja perinteisellä Oittaa taitaa olla yksi suosituimpia paikkoja käydä hiihtämässä.

Paloheinässä kymmenen kilometrin mittainen peltolenkki mahdollistaa sen, että vähän kokemattomampikin hiihtäjä pääsee nauttimaan laduista ja hiihtoladulla ei tarvitse mennä verenmaku suussa. Hakunilassa sen sijaan maastot ovat selkeästi jyrkempiä ja maasto sopii erityisesti haasteita kaipaavalle oman elämänsä Krista Pärmäkoskille ja Iivo Niskasille.

Maksimaalinen hapenottokyky

Harjoittelemassa Lahdessa

Itse aion nyt lauantaina suunnata ulos rauhalliselle lenkille ja todennäköisesti käydä ulkoilemassa lähimaastoissa pidemmän pk-lenkin. Huomenna sen sijaan ajatus oli mennä hiihtämään pidempi lenkki, mutta kohde on vielä päättämättä. Lahti on myös yksi vaihtoehto hiihtokohteelle ja Lahteen pääseekin näppärästi hiihtämään myös Helsingistä käsin.

Tärkeintä kuitenkin on, että menee näin upealla kelillä ulos ja nauttimaan keväästä! Aurinkoista viikonloppua!

Ystävien merkitys vuorilla

Ihanaa ystävänpäivää! Tänään ajattelin kertoa teille, miten tärkeitä ystävät ovat vuorilla ja mitä ystävyys merkitsee minulle. Ilman muita ihmisiä en usko, että olisin saavuttanut juuri mitään ja toivon, että pystyn tukemaan ystäviäni samalla tavalla kuin he tukevat minua. Vuorilla tiimipeli on kyllä yksi isoin onnistumisen avain.

Ystävyys vuorilla on siinä mielessä erilaista, sillä toisin kuin arjessa, saattaa vuorilla ystävyys syntyä huomattavasti nopeammassa ajassa. Uskon, että suurin syy tähän on se, että ihmiset viettävät todella intensiivisesti aikaa vuorilla ja retkikunnan jäsenten kanssa jaetaan erilaiset murheet ja ilot. Parin viikon intensiivinen reissu voi vastata vuosien ystävyyssuhdetta toisaalla.

Olen saanut matkojeni aikana sellaisia ystäviä, joita ei oikein muualta ole löytynyt. Vuorilla ystävyys syntyy jotenkin huomaamatta ihmisten välille ja se on kuin liima, joka mahdollistaa yhteisen tavoitteen täyttymisen. Usein uudet ystävät ovat olleet telttakamuja tai Suomessa yksi tärkeä ystäväni vuorilla on ollut Matka-Mikko. 

Uusia ystäviä vuorilla

Vuorilla ystävyys syntyy tekemisen ja yhdessä vietetyn ajan avulla, mutta sanoisin, että ennen kaikkea tekemisen kautta. Yhdessä kävellään, käydää kiven takana pissalla, nauretaan valtaville peruna-annoksille, harmaalle keitolle ja kuivasta ilmasta halkeavalle iholle tai maailmanluokan pahimmalle pandarusketukselle.

Ystävät, joita olen reissuilta löytänyt, on siinä mielessä ainutlaatuisia, että heidän kanssaan ei välttämättä nähdä usein tai edes toista kertaa reissun jälkeen. Silti sanon heitä ystäväksi, sillä tiedän että minulla on majapaikka Jenkeissä, Turkissa tai Hollannissa jos sinne haluan mennä. Vastaavasti ystävät ovat aina tervetulleita Suomeen ja joulukuussa englantilainen ystäväni vierailikin Suomessa vaimonsa kanssa.

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Kiipeilykaverit Mera Peakin yläleirissä

Ystävyys on minulle sukupuoleen, ikään tai oikeastaan mistään muusta riippumatonta ja eniten merkkaa se, miten henkilökemiat kohtaavat. Minulle on ollut pienestä asti helppo saada kavereita, mutta sydänystäviä on vähän. Olen potenut huonoa omatuntoa, koska en aina ole kovin hyvä pitämään yhteyttä ja viime aikoina kiire on lisännyt oikeastaan stressiä sosiaalisista tilanteista. En siis ole aina hyvä ystävä, mutta tosipaikan tullen toivottavasti sitäkin luotettavampi.

Ystävyydessä muutenkin uskon siihen, että laatu korvaa määrän. Vuorilla saadut ystävät on sellaisia, että niistä on tullut elämänmittaisia suhteita, joissa jaetaan ystävyyden ja vuorilla olemisen haasteet sekä ilot. Onko sen parempaa kuin viettää myrskyä teltassa ystävän kanssa tai juhlia onnistunutta reissua pizzalla reissun jälkeen tai suunnitella tulevia seikkailuja yhdessä luotettavien reissukumppanien kanssa? Ei ainakaan omasta mielestäni.

Baruntsen ykkösleiri 6100 metrin korkeudessa

Minä ja Don matkalla ykkösleiriin

Vaikka tänään on ystävänpäivä, niin se on vain muistutus ystävyydestä ja toisaalta mahdollisuus antaa kiitosta elämän seikkailukumppaneille! Kiitos ystävät, että olette siellä ja toivottavasti seikkaillaan myös tulevaisuudessa yhdessä!

 

Telttapaikkojen top 5

Katselin tässä Instragramista kuvia eräänä iltana ja jollain telttavalmistajalla oli upea kuva öisestä maisemasta, jossa oli teltta ja teltan lähistöllä ihmisiä otsalamppuineen. En telttaile Suomessa joka viikko, vaikka siitä kovasti pidänkin, mutta vuorilla telttamajoitus on hyvinkin tuttu. Telttapaikkoja on tähän mennessä ollut useita erilaisia ja haluaisin jakaa tässä artikkelissa teidän kanssanne minun tähän mennessä top 5 telttapaikkaa eri puolilta maailmaa.

Top 5: Baruntsen II leiri 6400 metrin korkeudessa

Tämä telttapaikka on pääsee listallani viidenneksi oikeastaan sen vuoksi, että telttapaikka tuli viidessä yössä erityisen tutuksi ja lopulta paikka toimi tukikohtana Baruntsen huiputtamiselle. Telttapaikka sijaitsi keskellä jäätikköä ja siitä oli reilusti matkaa lähimmälle jyrkänteelle. Telttapaikka oli erityisen kaunis vähän kauempaa itse teltalta katseltuna ja pidin erityisesti paikan näkymistä Baruntselle ja muille lumihuippuisille vuorille.

Baruntsen toinen yläleiri

Top 4: Kilimanjaro Mawenzi 4315 metrin korkeudessa

Kilimanjaron vieressä on Mawenzi-niminen vuori, jonka juurella olimme yhden yön ennen Kilimanjaron huiputusta. Vuoren vieressä on pieni vuoristojärvi ja näkymät leiripaikalta on tosi jylhät aivan vuoren juurella. Kävimme myös kävelemässä leirin lähistöllä ja näkymät leiriin olivat todella kauniit vaikka pilvinen sää ei näyttänyt meille koko maisemasta ihan parhaimpia paloja.

Kilimanjaro Mawenzi telttapaikka

Top 3: Utah Canyonlands

Olimme Utahissa kanjoneilla Canyonlands-nimisessä kansallispuistossa. Koska kanjoneilla ei juurikaan sada keväällä, niin emme käyttäneet telttaa vaan nukuimme taivasalla. Olin ensin hiukan skeptinen ilman telttaa nukkumiseen, mutta kaverit olivat niin vahvasti sitä mieltä, että se on täysin turvallista, niin uskalsin nukkua ja hyvin nukuttikin tähtitaivaan alla. Tämä yöpaikka oli todella upealla paikalla ja keitimme illalliseksi riisiä ja mustia papuja ja joimme punaviiniä pimenevässä illassa. Ihan tosi upea ilta ja kanjoneiden kerrostuneisuus teki minuun ison vaikutuksen.

Utah Canyonlands

Top 2: Mera Peak yläleiri 5300 metrin korkeudessa

Yksi Mera Peakin kiipeämisen kohokohdista on mielestäni sen yläleiri, jossa nukutaan yksi yö ennen huipulle lähtemistä. Leiri sijaitsee kallioilla ja kun saavuimme leiriin, oli se niin täynnä telttoja, ettemme enää mahtuneet leiriin. Näin ollen siirryimme hiukan leirin yläpuolelle jäätikölle majoittumaan ja olimme oikeastaan kahden railon välissä yötä. Teltasta ei pimeällä uskaltanut kovin pitkälle lähteä vaikka muuten turvallisessa paikassa olikin. Telttapaikalta ei juuri nähnyt tulevan yön koitoksia, mutta sen sijainti jäätiköllä ja oikean yläleirin kivenlohkareiden välillä teki kyllä minuun ison vaikutuksen.

Mera Peakin yläleiri

Top 1: Baruntsen perusleiri 5400 metrin korkeudessa

Baruntsen perusleiri on kyllä tähän mennessä yksi vaikuttavimpia telttapaikkoja, joissa olen ollut. Sen vuoksi, että teltasta ulos astuessa näkymät ovat henkeäsalpaavat ja Baruntsen huippu on aivan perusleirin edessä. Perusleiristä on hyvä katsella tulevaa koitosta, miettiä asioita ja toisaalta haaveilla vielä tulevista reissuista. Perusleiristä tulee myös omanlainen koti, sillä siellä vietetään yleensä enemmän aikaa kuin muissa leireissä. Baruntsen perusleirin ympäristö on myös hieno, sillä leirin vieressä on pieni sulamisvesistä tullut järvi ja järven ympärillä on kiva käydä ulkoilemassa lepopäivän aikana.

Baruntsen perusleiri 5400 metriä

Nämä telttapaikat pääsevät siis ehdottomasti minun top 5 telttapaikkoihin, mutta näiden lisäksi Suomesta ja ulkomailta löytyy niin upeita paikkoja, että niitä on vaikea edes arvottaa, sillä jokaisessa telttapaikassa ja leiripaikassa on oma tunnelmansa. Oikeastaan leiripaikasta erityisen tekee myös se aika ja ne ihmiset, joiden kanssa telttapaikoilla ollaan. Teltta on vuorikiipeilymatkojen koti ja siinä mielessä jokainen telttapaikka on myös kotipaikka. Missä on teidän lemppari telttapaikat?

 

Kolme hyvää kohdetta aloittaa vuorikiipeily

Yksi yleisimpiä kysymyksiä, joita minulta on kysytty, on miten aloittaa vuorikiipeily ja millaiset kohteet voisivat olla hyviä. Vuorikiipeily tuntuu olevan kovassa nosteessa ja harrastajia löytyy Suomesta jo useita. Tämä on tietty hieno juttu ja vuorilla käy yhä useampi nauttimassa niiden tarjoamista haasteista.

Ensimmäisen vuorikohteen mietinnässä on mielestäni hyvä miettiä omaa nykyistä taitotasoa, omaa seikkailuluonnetta ja toisaalta valmiuksia heittäytyä. Olen omilla reissuilla tavannut ihmisiä, jotka ovat ensimmäisellä reissullaan ja toisaalta ollut mukana myös sellaisten matkassa, jotka ovat minua paljon kokeneempia ja monella osa-alueella taitavampia. Olennaista on, millainen seikkailuasenne on matkalla mukana.

Olen itse kiipeillyt Nepalissa, Patagoniassa, Perussa, Tansaniassa, Jenkeissä ja Norjassa. Näiden reissujen lisäksi tänä vuonna suuntaan ainakin Alaskaan ja vuoden muut reissut ovat vielä hitusen avoinna, mutta ne varmistuneet tässä lähiaikoina.

Omien kokemuksien mukaan suosittelen valitsemaan ensimmäisiksi kohteiksi seuraavia vuoria.

Nepali – vaellusta vuoristossa

Nepali on yksi lempikohteitani kautta aikojen. Siellä yhdistyy kulttuuri, vuoristo ja ystävälliset ihmiset. Nepalista löytyy kaikille jotain, sillä eri tasoisia ja vaatimuksiltaan hyvinkin erilaisia vaelluksia löytynee. Jos et ole ollut aiemmin korkealla, niin ensimmäinen kohde voisi hyvin olla vaellus vuoristoon, jossa itse kiipeily siis ei olisi se juttu vaan pääsisi kokeilemaan omia rajoja korkealla ilman teknistä osaamista.

Vuorikiipeilyä Nepalissa

Kävin itse ensimmäisen kerran 2013 Annapurna Circuit -nimisellä vaelluksella ja kahden viikon vaelluksen aikana opin siitä, mitä korkealla tapahtuu kropassa ja millaista vuoristomaisemissa vaeltaminen on. Reissu myös toimi kipinänä haastavampien reissujen tekemiseen.

Seuraavana keväänä 2014 olin jo uudestaan Nepalissa ja tällä kertaa vaeltamassa Everestin perusleiriin. Samalla reissulla kiivettiin Island Peak -niminen 6189 metriä korkea huippu ja tuolla huipulla avautui täysin uusi maailma itse vuorikiipeilyn pariin. Köysistössä liikkumista, railojen ylittämistä ja kiinteässä köydessä kiipeämistä. Reissu oli rankka, mutta kuitenkin sellainen, josta kuka tahansa oikealla asenteella pystyisi selviytymään.

Viimeisin reissu olisin sitten 7129 metrisen Baruntsen ja siinä samalla matalamman Mera Peak 6476 metrisen vuoren kiipeäminen. Edelleenkin yhtä upeaa, ihanaa ja niin ainutlaatuista maisemaa, mitä vain Nepalissa on.

Norja – jäätikkökurssin kautta omatoimista kiipeilyä

Norja on helposti saavutettava kohde ja suosittelen Jostedalin aluetta erittäin lämpimästi. Kävin itse viime kesänä jäätikkökurssin Norjassa ja se reissu oli askel omatoimiseen kiipeilyyn. Kurssin jälkeen kiipesimme kavereiden kanssa kaksi 2000 metrin huippua Uranostindin ja Store Smortabbtindin.

Vuorikiipeilyä Norjassa

Norjasta löytyy paljon kiivettävää ja vuoret tarjoavat mahdollisuuksia harjoitella jäätiköllä liikkumista. Jos olet kiinnostunut jäättikötouhuilusta, niin suosittelen käymään tähän tarkoitetun kurssin, jossa opetetaan asiat alusta pitäen ja oikeastaan kädestäkin pitäen. Näin takaat turvallisen liikkumisen vuorilla ja jäätiköllä ja toisaalta kasvatat sitä kautta myös omaa mukavuutta liikkua vuorilla.

Kilimanjaro – Afrikan korkein huippu

Kilimanjaron kiipeäminen on minulle yksi mieleenpainuvimmista huipuista tähän mennessä. Ei sen vuoksi, että huippu olisi ollut vaikein tai haastavin, vaan sen vuoksi että huipulla olin voittanut monen monta loukkaantumista ja saanut itseni siihen kuntoon, että huipulle kipuaminen oli edes mahdollista. Olin ollut neljä kertaa leikkauspöydällä vuoden sisään ennen huippua ja itkua väänsin samaa aikaan, kun huipun kyltti alkoi näkymään.

Vuorikiipeilyä Kilimanjarolla

Kilimanjaro ei ole ollenkaan helpoin mahdollinen ensimmäinen vuori kiivettäväksi, sillä sen 5895 metriä korkea huippu voi aiheuttaa omat haasteensa korkeuden puolesta. Vuori ei ole kuitenkaan tekninen, sillä huipulle käytännössä vain kävellään. Haasteet tulevat yleensä kovasta nousunopeudesta, sillä useimmat matkanjärjestäjät kipuavat huipulle viidessä tai kuudessa päivässä ja kaiken on mentävä nappiin, jotta huipulle on mahdollista kiivetä.

Afrikka ja Kilimanjaro on kuitenkin ainutlaatuinen kokemus, jossa laajat näkymät vuorelta alas savannille on aika vaikeata edes kuvailla, sillä ne on päästävä kokemaan itse. Kilimanjaro sopii erityisesti ihmisille, jotka hakevat yhtä huippua kiivettäväksi ja ovat kiinnostuneita uudesta kulttuurista Afrikassa. 

Näillä vinkeillä toivottavasti löydät sinun ensimmäisen vuorikohteen!