Varusteista kysellään minulta kaikista eniten vuorikiipeilyyn liittyvissä kysymyksissä ja makuupussi on mielestäni yksi tärkeimmistä varusteista sekä vuorilla että millä tahansa retkellä. Jos yöllä ei nukuta kylmyyden, kuumuuden tai huonon makuupussin takia, saattaa koko reissu olla pilalla ja energiat sekä pitkien päivien sietokyky laskee heti minimiin.
Minulla on useampi makuupussi, sillä yleisin kysymys on, että jos ostaisin yhden makuupussin, niin mikä se olisi. Valitettavasti vastaus tähän kysymykseen on, että kaikki riippuu siitä mihin on makuupussilla lähdössä. Harva makuupussi on sellainen, että se sopisi kaikkiin harrasteisiin tai erityisesti vuodenaikoihin. Onneksi kuitenkin parilla laadukkaalla valinnalla pääsee jo todella pitkälle jos aikomuksena on retkeillä Suomessa kaikkina vuodenaikoina ja kiivetä vuoria maailmalla.
Mielestäni makuupussin valinnassa kannattaa kiinnittää seuraaviin asioihin huomiota.
1. Missä käytät makuupussia?
Tuleeko makuupussi vain Suomiretkille vai onko haaveissasi tehdä talvivaelluksia Lapin erämaissa? Jos haet pelkästään makuupussia kesällä retkeilyyn, riittänee todennäköisesti kevyempikin pussi. Jos puolestaan olet lähdössä talvella pitkille retkille, on tärkeää että pussi on valittu sitä silmällä pitäen.
Käyttötarkoistus on mielestäni tärkein makuupussin valintaan vaikuttava tekijä. Valitse sellainen pussi, joka palvelee juuri sinun tarpeitasi ja mieti ne ennen kauppaan menemistä tarkkaan. Myyjän on helpompi auttaa sinua jos tiedät, millaisiin retkiin tarvitset makuupussin. Mitä tarkemmin osaat sen määritellä, sen todennäköisemmin löydät onnistuneesti sopivan makuupussin.
2. Paleletko helposti?
Makuupusseissa on kolme eri lämpöarvoa: comfort, limit ja extreme. Nämä arvot kertovat, millaisiin olosuhteisiin makuupussi on tarkoitettu. Kannattaa siis silmäillä, millaisiin retkiin makuupussi tulee. Itse palelen melko helposti yöllä, joten makuupussissa etsin sellaista comfort-lämpöä, joka vastaa tulevan retken lämpötiloja.
Comfort-arvo tarkoittaa lämpötilaa, jossa keskivertonainen nukkuu mukavasti yön yli. Limit-arvolla keskivertomies nukkuu mukavasti yön yli. Extreme-arvolla pärjää kärsimättä hypotermiasta. Extreme-arvo ei ole kuitenkaan se arvo, jolla kannattaa makuupussia valita vaan se on hätätapauksia varten ajateltu alaraja.
Kylmyyden sietämiseen vaikuttaa sukupuoli, ikä, ruokailut ennen nukkumista ja päivän aikana ja tärkeimpänä, millainen makuualusta on makuupussin kanssa. Näihin asioihin kannattaa siis kiinnittää myös huomiota retkillä.
3. Kuinka pitkä ja minkä mallinen olet?
Makuupussin valinnassa kannattaa huomioida se, että pussivalmistajilla on useita eri pituuksia makuupusseihin. Paras tapa valita sopiva pussi on kokeilla makuupusseja. Liian suuressa pussissa käyttäjä joutuu lämmittämään turhaan ylimääräistä ilmaa ja toisaalta liian pienessä makuupussissa tulee ahdasta ja nukkuminen voi olla vaikeaa sen vuoksi.
Useilla valmistajilla on erikseen naisten ja miesten makuupussit. Malleissa on huomioita kriittiset kohdat ja usein esimerkiksi naisten pusseissa on rinnan ja lantion kohdalla lisätäytettä, jotta nukkujalle ei tule kylmä. Minulla on kuitenkin unisex-malleja ja olen ollut tyytyväinen makuupusseihini.
4. Untuva vai kuitu?
Makuupusseissa on valittavissa pääasiassa kaksi materiaalia: untuva tai kuitu. Untuvapusseissa on käytetty hanhen- tai ankanuntuvaa ja kuitupussit ovat valmistettu synteettisistä kuiduista.
Suurin ero näiden kahden materiaalin välillä on se, että kuitupussi pitää hyvin lämpöä kastuessaan kun taas untuvapussi menettää lämpöominaisuutensa kosteuden yllättäessä. Untuvapussit ovat usein kevyempiä ja myös hintavampia. Yleisesti keveydestä ja lämpöominaisuuksista joutuu maksamaan enemmän.
Untuvapussit saa usein myös pakattua tiiviimmin ja korkean fill power -arvon untuvatpussit menevät yllättävän pieneenkin tilaan vaikka täytteenä olisi paljonkin untuvaa. Kannattaa untuvapussin valinnassa pyrkiä valitsemaan mahdollisimman korkean fill power -arvon untuvaa.
Omat makuupussini
Tällä hetkellä kaapeista löytyy kolme makuupussia: talvikäyttöön lämmin neljän vuodenajan makuupussi, kolmen vuodenajan untuvapussi ja kolmen vuodenajan kuitupussi.
Neljän vuodenajan makuupussina minulla on Rab Andes 1000 -pussi, joka on ollut nyt usealla eri reissulla mukana ja toiminut erinomaisesti joka tilanteessa. Baruntsella minulla oli muutamana yönä viileä, joten nukuin pussissa untuvatakki päällä tai pidin untuvatakkia ikäänkuin peittona makuupussin sisällä.
Kolmen vuodenajan untuvamakuupussina minulla on Marmotin Sawtooth -makuupussi ja tämä on ensimmäinen oma makuupussini. Se on ollut retkillä mukana useassa eri paikassa kuten Nepalissa ja Coloradossa. Nyt vuosien jälkeen olen huomannut, että sen lämpöominaisuudet ovat hiukan huonontuneet ja tulevina vuosina edessä on uuden makuupussin hankinta. Pussi on kuitenkin edelleen hyvä kesäretkillä, Nepalissa vaelluksilla ja helmikuussa aion ottaa sen Kilimanjarolle.
Kuitupussina kotoota löytyy The North Facen Cat’s Meouw -pussi ja se on tullut taloon uusimpana. Sopii hyvin kesäretkeilyyn (syksyllä ja talvella en ole tätä kokeillut) ja kahden makuupussin yhdistelmään tämä makuupussi sopii myös erinomaisesti.
Millaisia makuupusseja teillä on ja mitkä olet todennut hyviksi seikkailuilla?