8 viikkoa polvileikkauksesta

Eilen tuli tasan kaksi kuukautta oikean polven kierukan ompelusta. Aika päivitellä, miten jalan kanssa menee.

Aika on mennyt yllättävän nopeasti ja etenkin aika sen jälkeen, kun sain aloittaa taas jalalle varaamisen ja kävelyn.

Mitä tämän jälkeen onkaan tapahtunut? Muutama kyynel, mutta myös onnen hetkiä. Olen jumpannut aika paljon. Ensimmäisenä aloitin pyöräilyn pienellä vastuksella. Ensin minuutin kerrallaan, sitten minuutti lisää ja niin edelleen. Eilen sitten poljin jo 40 minuuttia putkeen. Näiden lisäksi olen käynyt uimassa, soutamassa, salilla jumppaamassa ja kävelemässä.

Fiilikset kuntoutumisesta kulkee jyrkkää vuoristorataa sekä ylös että alas. Otetaanpa esimerkiksi eilinen päivä: aamulla tuntui, ettei jalan kanssa tekemisestä tule mitään. Hermokipua polven sisäsyrjällä ja huoli tulevaisuudesta on todella iso. Rikonko jalan taas? Voinko tehdä jo nyt jotain väärin, että jalka menee rikki? Mitä jos? Näitä asioita on tullut mietittyä aika paljon. Sitten illalla menin soutamaan ja pian olin ollut vesillä reilut pari tuntia. Huolet jalan kunnosta oli unohtunut tekemisen lomassa eikä polvi ilmoitellut itsestään mitään soutamisen aikana.

olympiasoutu

Soutamassa soutustadionin lähistöllä

Viime viikolla jumppasin myös maailman parhaimman ja asiantuntevan fysioterapeutti/osteopaatti/hieroja Aleksin kanssa salilla. Jumpat päätyi siihen, että vollotin salilla turhautumistani. Edelleen loukkaantumiset ottaa koville ja etenkin ajatukset siitä, että kovalla työllä hankitut voimat ja kunto heikentyy joka päivä kovempaa vauhtia kuin, millä ne hankittiin. Myös tulevaisuus pelottaa ja ajatukset siitä, että liikunko vielä joku päivä ilman huolia kivuista tai siitä, että hajoaako jokin paikka.

Oloani helpotti puhua näistä asioista sellaiselle ihmiselle, joka antaa myös oman panostuksensa kuntoutumiselle ja Aleksi onkin ollut mukana kuntoutumisprojektissa käden tapaturmasta asti. Oloa helpottaa myös se, että pystyn luottamaan siihen, että kun me sovitaan, mitä seuraavaksi saan tehdä, niin tiedän tekeväni oikeita asioita kuntoutumisen eteen. Kaikki nuo jutut luovat myös uskoa siihen, että kyllä täältä vielä noustaan. Isot raudat eivät ehkä nouse pitkään aikaa, mutta tavoitteena onkin päästä nyt kiipeilykuntoon.

kuntoutusmis-fiilikset

8 viikkoa kierukan kiinnityksestä

Positiivista kaikista negatiivisista fiiliksistä huolimatta on se, että edelleen uskon täysillä täyteen kuntoutumiseen ja siihen, että kiipeän vielä vuorilla ilman minkäänlaisia kipuja. Nyt rauhallisella ja lähinnä peruskestävyyteen keskittyen kuntouttamisella hommat etenee oikeaan suuntaan pienistä epätoivon hetkistä huolimatta.

Kaikki on mennyt ihan toivotulla tavalla, kuntoutuminen on vain piinaavaan hidasta ja toivoisin asioiden etenevän konkreettisemmin päivä päivältä. Sama kuntouttaminen jatkuu nyt eteenpäin ja heinäkuun lopulla saan aloittaa kiertovääntöharjoittelun ja elokuun alussa kevyen juoksemisen. Ennen juoksemisen aloittamista on kuitenkin tehtävä isoja päätöksiä liittyen syksyn reissuun, mutta kerron päätösten lähestyessä täällä vielä tarkemmin.

Luutunut olkaluu

14 viikoa sitten väänsin olkaluuni katki voimistelurenkailla. Tapaturmasta kerroin silloin täällä.

Eilen minulla oli kuitenkin jo käden viimeinen rutiinitarkastus Töölön sairaalassa. Viimeksi kävin siellä kuukausi sitten ja silloin ei vielä pystytty röntgenkuvasta näkemään varmaksi, että onko käsi täysin luutunut vai ei. Sain tuolloin luvan jo aloittaa rauhallisen treenaamisen ja maksimissaan 10 kg nostamisen. Näissä rajoissa onkin sitten tullut pysyteltyä ohjeiden mukaan.

Nyt kuitenkin käsi on luutunut ja käytännössä saan aloittaa tekemään kaikkea. Voimien ja kunnon mukaan. Selväähän on se, että voimaa on kadonnut ja lihasmassaa siinä samalla. Vielä seuraavat viikot tulisi olla sillä tavalla rauhallisesti, ettei mitään äkillisiä kovia liikkeitä tulisi kädelle. Nyt kuitenkin voin aloittaa progressiivisesti kasvattelemaan painoja ja metsästää kadonneet voimat takaisin.

Tieto oli kyllä todella helpottava, sillä nyt ei tarvitse pelätä, että kestääkö käsi vai ei. Luu on luutunut ja käsi kyllä kestää. Nyt alku oikeastaan mennään sitten muuten voimien ja tuntemusten mukaan. Kivuton käsi ei täysin vielä ole ja saatan öisin edelleenkin herätä kivistelevään kyynärpään kipuun, mutta nämäkin todennäköisesti tulevat tässä lähiviikkojen aikana parantumaan.

Eilen oli tietysti heti päästävä tämän helpottavan tiedon jälkeen kokeilemaan, mitä se käsi taas kestää. Kokeilin jo juhannuksena hieman roikkua kädellä, eikä se aiheuttanut mitään ihmeempiä kipuja. Aloitin eilen roikkumalla tangossa ja pian tuntuikin jo siltä, että kyllähän sieltä vielä leuka tulee.

Ensimmäinen leuka

Ja niinhän se tulikin ja tuli muutama lisää, itseasiassa kolme. Sen jälkeen tuntuikin, että voimat loppuu. Eli tiputusta 14 viikossa leukoihin kerkesi tulemaan kymmenen kappaletta. Onpahan ainakin nyt selkeä tavoite, mihin pyrkiä.

Kyynärpään vieressä näkyy ihon läpi levy, joka kädessä on

Oikeastaan kaikki on muuten ihan hyvin, mutta käden arpi hiukan häiritsee. Sehän on todella pitkä ja tällä hetkellä vielä aika ruma. Arpi tulee tuosta vaalentumaan ja varmaan siihen myös tottuu ajan kanssa. Vieläkin on niitä hetkiä, jolloin koko tapaturma harmittaa niin paljon, että arven näkeminen ei sitä harmitusta ainakaan helpota. Tämäkin varmasti helpottaa, kun käsi alkaa kuntoutumaan vielä eteenpäin.

Tuosta levystä, joka pilkottaa kuvassakin kyynärpään oikealla puolella, olen ollut hiukan huolissani. Se tuntuu puskevan sieltä ihan kunnolla läpi. Murtuma oli sen verran lähellä kyynärpäätä, että levy on jouduttu laittamaan melko pitkäksi. Levyä ja ruuveja ei kuitenkaan ole tarkoitus poistaa, koska poistaminen voi aiheuttaa isoja vaurioita värtinähermoon, jota jouduttiin ja jouduttaisiin venyttämään. Riskinä olisi hermovaurioita ja pahimmassa värtinähermon vioittuminen vaikuttaisi ranteen liikkuvuuteen. Ortopedi sanoi eilen, että unohda nyt vaan se levy. Selvä pyy, minä unohdan sen nyt.

Nyt on kyllä ihan helpottunut olo ja ennen kaikkea sellainen olo, että perkule tästä taas noustaan. On ollut vaikea hyväksyä, että luut ei kestänyt ja miten kaikki kävi, mutta onneksi nyt ollaan jo selkeästi voiton puolella. Ainakaan käsi ei tule vaikuttamaan Baruntsen matkan lähtemisen päätökseen, sillä käsi tulee lokakuussa olemaan jo varmasti melko hyvässä kunnossa. Nyt vain rauhassa eteenpäin ja kuntoutuminen askel askeleelta taas eteenpäin.

Olympiasoutukokeilu

Kirjoittelin jo aiemmin, että tämän kesän yksi tavoite on päästä kokeilemaan olympiasoutuvenettä ja olympiasoutua. Idea oikeastaan lähti sisäsoudun sm-kisoista.

Eilen kävin näyttämässä jalkaa taas kerran Tulikouran vastaanotolla. Kaikki on hyvin ja hän antoi luvan kokeilla soutua tänään ja oli jopa innoissaan, että haluaisin soutaa sisäsoutulaitteen lisäksi ihan vesilläkin. Jalalla saa nyt rauhassa ruveta tekemään enemmän ja hän oli kirjoittanut kesälle minulle selkeän aikataulun, jonka mukaan sitten aloittaisin kuntouttamaan jalkaa yhä eteenpäin.

Soittelin muutama viikko sitten Smark-soutuseuraan ja kerroin haluistani tulla kokeilemaan olympiavenettä. Päiväksi sovittiin tämä päivä. Pari päivää aiemmin alkoi sään kyttääminen, että onko keliherkällä Helsingin soutustadionin lähivesillä mahdollista päästä kokeilemaan soutua. Viime hetken sateesta ja ukkoskuurosta huolimatta sain päivällä viestin, että tervetuloa.

Astelin pelonsekaisin tuntein soutustadionille. Käytiin läpi paikat, soututekniikkaa sisäsoutulaitteella ja seuraavaksi olinkin jo lähdössä vesille kokeneemman soutajan kanssa, joka pitäisi venettä pystyssä, kun pääsisin hieman kokeilemaan soutua. Lähdettiin siis kokeilemaan kapeaa, kaksipaikkaista olympiasoutuvenettä, jossa soudetaan kahdella airolla. Noita veneitä on siis myös sellaisia, joissa soudetaan vain yhtä airoa.

soutustadion

Soutustadion

Ai vitsit mua jännitti, koska ensinnäkin jo veneeseen meno oli oma projektinsa, mutta pääsin veneeseen näppärästi istuen ensin laiturille ja sitten kiipeämällä veneeseen. Kaveri, joka oli veneessä kanssani sanoi: ”tasapainottele sinä, niin minä soudan meidät tuonne tyynelle alueelle”. Siinähän sitten tasapainoteltiin ja syke heilui jossain 100 pinnassa pelkästä kiikkerässä veneessä istumisesta. Kaikki hyvin ja vene ei kaatunut.

Seuraavaksi sain ohjeen aloittaa pelkkien vetojen vetämisen. Soutaminen oli todella haastavaa, siis todella todella haastavaa. Airojen kääntäminen oikeaan aikaan, sopivan rytmin löytäminen, veneen tasapainottelu ja kaiken sen liikkeen yhdistäminen oli oikeasti vaikeaa. Vesi on elementtinä aika paljon haastavampi kuin olin edes muistanut. Soudeltiin rauhakseen vajaa tunti ja vitsit, ne muutamat vedot, jotka onnistui ja jolloin airo ei haukannut vettä tuntui aika huikeelta. Palaute tekemisestä on todella välitöntä.

Siistiä oli myös istua niin lähellä veden rajaa. Vene alkoi mennä aika kovaa, varsinkin silloin, kun kaveri alkoi myös soutamaan. Ajatuksen pitäminen koossa olikin aika tärkeässä osassa, hetken pienikin ajatuksen herpaantuminen ja airo haukkasi vettä tai jotain muuta tapahtui. Haasteita nyt ainakin siis riittänee.

Olympiasoutuvene

Iloinen soutelija kokeilun jälkeen

Vene ei kaatunut, polvi ei vääntynyt, käteen ei sattunut, vaan fiilis oli pitkästä aikaa oikeasti aika loistava. Nyt sitten kesällä onkin aika mukavasti aikaa harjoitella soututekniikkaa ja nauttia ulkoilmasta, joka oli tänäkin iltana kaikista vesisateista huolimatta aika mahtava.

Olympiasoutukokeilu meni siis hyvin ja tässä onkin aika mukava uusi haaste tulevalle kesälle. Hyvää harjoittelua myös ajatellen vuoritavoitteita varten ja uutta haastetta henkisesti.

Ensimmäiset askeleet

Tiistaista lähtien olen aloittanut kävelemään. Ensimmäiset askeleet olivat taas edessä ja pienellä pelolla niitä myös odotin. Muistoissa oli viime vuoden ensiaskeleet, jolloin polvi ei taipunut milliäkään ja jokainen askel sattui.

Tiistaina ensimmäiset askeleet eivät olleet läheskään yhtä huonoja. Kävely onnistuu, se on hidasta ja turhauttavaa, mutta se ei satu yhtä paljon kuin viime vuonna. Toki polvi lähettelee erilaisia hermotuntemuksia ja viestejä, että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Selkeästi jalan hallintaa täytyy opetella ihan uudestaan ja jo pelkällä yhdellä jalalla seisominen on haastavaa. Jos jalka on kipeä, se on kipeä samasta kohtaa kuin vuosi sitten. Se on juurikin se kohta, jota on myös tässä vuoden aikana hoidettu teippaamalla. Särkylääkkeitä en ole kuitenkaan pariin viikkoon syönyt ollenkaan, joka on iso plussa jo tässä vaiheessa.

Kuntoutus etenee nyt rauhallisesti siten, että saan aloittaa rauhalliset ja vastuksettomat pyöräilyt, vesijuoksun ja soutelun.

uimastadion

Uimastadionilla vesijuoksemassa

Eilen sitten kävelin uimastadionille tuon loputtoman tuntuisen matkan ja kävin ystävän kanssa vesijuoksemassa. Sanonpahan vain, vesijuoksu on mielestäni yksi turhauttavimpia liikuntamuotoja, mitä tiedän. Se on hidasta ja eilinen 35 minuuttia tuntui paljon pidemmältä kuin se todellisuudessa oli. Vesijuoksu tekee kuitenkin jalalle hyvää ja kävely vesijuoksun jälkeen on selkeästi helpomman tuntuista.

Eilen myös katsottiin, miten pystyn aloittamaan jumppaamaan jalan kanssa kotona kuminauhojen kanssa. Pyörä on taas kannettu telakkaan sisälle ja olen kokeillut jo pyöräilyä päivien aikana. Aikalailla perus polven kuntoutusjumppaa siis taas kerran. Tänään käymme sitten katsomassa, mitä saan aloittaa tekemään salilla.

Mietin juuri eilen, että näiden koettelemuksien jälkeen minulla täytyy olla oikein lehmän hermot. Kävelyn hitaus ärsyttää, mutta sekin tuntuu voitolta, koska pääsen edes liikkeelle. Olen tullut siihen tulokseen, että selkeästi tärkeämpää on nyt se, kuinka hyvin pää jaksaa tämän kuntoutuksen läpi. Kuntouttaminen muuten sujuu varmasti muuten hyvin.

Mitä seuraavaksi?

Minulla on ollut reilu kolme viikkoa aikaa olla kotona, parantua, levätä ja miettiä. Ennen kaikkea miettiä, että mitä seuraavaksi? Tauko on sinällään tehnyt ihan hyvää, toki tauon oisi voinut pitää ilman leikkauspöytäkäyntejäkin. Mutta sitten asiaan…

Olen yrittänyt keksiä, että mitä voisin tehdä, mikä ei liity urheilemiseen. Olen lukenut kirjoja, kokkaillut erilaisia virityksiä yhdellä jalalla seisoen ja miettinyt, mitä tuleva pitää.

Urheilu jatkuu, mutta hieman eri muodossa vähintäänkin seuraavat pari kuukautta. Nyt kuntoutan jalkaa ja kättä ihan rauhassa ”normisalilla” ja mietin crossfitin jatkoa sitten elokuussa uudestaan. Tämä sen takia, että nyt ei ole kiire oikeastaan niihin treeneihin, vaan pitää kuntoa yllä muuten. Mutta, kuten ystäväni sanoi, ei tiikeri pääse raidoistaan ja haluaisin kovasti vielä joskus mahdollisesti kilpailla jossain urheilulajissa. Tätä siis täytyy vielä miettiä, kun paikat taas kestää paremmin. Yksi tämän kesän tavoitteeni on päästä soutamaan olympiaveneellä.

Valmennus on nyt tauolla myös tuon pari kuukautta ja tavoitteenani on pitää kuntoa yllä itsenäisesti. Olen saanut tähän valtavasti oppia valmennuksessa olemisesta viimeisen vuoden aikana ja näillä opeilla on hyvä toteuttaa omatoimista harjoittelua. Rajoitteiden vuoksi tuleva kesä tulee keskittymään erityisesti peruskuntopuolelle, sillä kohta pystyn jo aloittamaan rauhalliset pyöräilyt, vesijuoksun ja soutamisen. Voiman kasvattaminen ei tässä kohtaa sovi, koska käsi sekä jalka rajoittaa voimatreenejä. Nyt lähinnä elvytellään oikean käden voimia takaisin normaaliin tasoon ja sama on edessä jalkojen kanssa.

Peruskuntokausi tulee myös sikäli hyvään kohtaan, että edelleen mietin Baruntselle lähtemistä. Oikeastaan seuraava kuukausi tulee näyttämään, että millainen kohtalo reissulla on. Olen miettinyt jopa sen siirtämistä vuodella ja kahden vuoren kiipeämistä ensi vuonna ehjemmän treenikauden jälkeen. Vuoria varten myös peruskunnon kasvattaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä ja sinällään kovien voimatreenien pois jättäminen hetkeksi ei haittaa, koska pystyn kuitenkin pitämään hyvää peruskuntoa yllä.

Oikeastaan valmennuksen tauottaminen tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta. Itkuhan siinä pääsi, kun tämän päätöksen tein ja pohdin tätä todella pitkään. Monta viikkoa itseasiassa. Tykkään harjoitella siten, että raportoin siitä valmentajalle ja pidän ajatuksesta, että kun teen ohjeiden mukaisesti osa vastuu kehityksestä on myös valmentajalla. Nyt kuntoutuksen alaisena kuitenkin ensisijainen tavoite on vain kuntoutua ja monen vamman sattuessa samaan aikaan, sulkeutuu myös esimerkiksi vain ylä- tai alakropan treenaaminen pois.

Valmennuksen tauottaminen tarkoittaa myös hieman vapaampaa aikataulutusta. Tänä kesänä aion viettää enemmän aikaa ulkona, sillä melominen ja ulkosoutu ovat hyviä vaihtoehtoja viettää aikaa ulkona. Töiden puolesta olen töissä koko kesän, joten kesällä vapaista on mahdollista nauttia iltaisin ja viikonloppuisin. Suunnitteilla on viikonloppureissuja meloen lähialueille siten, että voi olla teltassa yötä viikonlopun ja nauttia ulkona olemisesta.

Mieli menee aikamoista vuoristorataa ihan päivittäin, mutta nyt on oikeastaan yllättävän hyvä olo. Toisaalta varmaan tietynlaisia paineita suorittamiselta jäi pois, kun päätin, että tulen nyt ottamaan kesän ihan rauhassa ja enemmän pitempiä pk-treenejä tehden. Yritän kuitenkin pitää mieltä korkealla, muukaan ei tässä kohtaa auta. Päätökset Baruntsesta tulee sitten ajan kanssa ja nyt on rauha vielä parantumiselle. Kuitenkin jokainen päivä on parempi ja sekä jalkaa että kättä pystyy jumppaamaan paremmin ja paremmin päivästä toiseen.

Kaipuu kuitenkin koviin crossfit-treeneihin on kova ja niihin paluuta ainakin jollain tasolla on myös edessä tulevaisuudessa. Nyt ei vain ole niiden hetki, enkä toisaalta halua nyt myöskään kiirehtiä vaan ottaa hetken ihan rauhassa. Syyskuun alussa soudetaan taas puolimaraton, joten toivoisin olevani kunnossa siihen mennessä. Katsotaan sitä myös lähempänä.

Ensi viikolla alkaa sitten vihdoinkin varaaminen taas leikatulle jalalle ja kävelyn opetteleminen uudestaan. Tästä ja varmaankin vertailua viime vuoden toipumiseen tulen käymään myös täällä läpi tarkemmin, kun ensimmäiset päivät on takana. Onneksi minulla on video viime vuoden ensimmäisistä askelista, joten nyt voi hyvin vertailla, millaista se kävelemisen aloittaminen on tällä kertaa.

Kun tunnet vihaa ja rakkautta samaa aikaan

Tiedättekö sen tunteen, kun tunnet vihaa ja rakkautta samaa aikaan? Viha-rakkaussuhteeksikin sitä voisi kutsua. Sellainen voi muodostua ruokaan, ihmiseen, harrastukseen, tunteeseen tai minun tapauksessani pyörään. Siihen niin monesti mainitsemaani Assault Bikeen.

Assault Bike on siis pyörä, jossa on myös kahvat. Pyörää voi polkea samaan aikaan käsillä ja jaloilla, pelkästään jaloilla, pelkästään käsillä tai tässä kohtaa myös kolmella raajalla. Vastuksena toimii ilmanvastus. Kuten rakkaalla lapsella, myös Assault Bikella on monta nimeä: assbike, hell’s bike ja niin edelleen.

Usein treeneissä on tullut pyöräiltyä joko aikaa tai kaloreita, joita pyörä laskee. Jostain syystä pyörällä tulee usein tai oikeastaan lähes aina polkiessa huono olo. Se todennäköisesti johtuu siitä, että mitä lujempaa menee, sen kovempi vastus ja korkeampi syke. Pyörällä saa aikaiseksi myös kerrytetty nopeasti maitohappoja kokonaisvaltaisesti koko kroppaan.

Tuota pyörää olen nyt polkenut ja paljon. Jo syksystä lähtien, jolloin polvi oli leikattu ja nyt käden tapaturman jälkeen. Pyörällä ja minulla on alkanut syntymään se kuuluisa viha-rakkaussuhde. Suhde on vireillä sen vuoksi, että ensinnäkin kolmella raajalla pyörän ajaminen on aika haastavaa ja koko ajan tekee mieli ottaa toinen käsi avuksi. Toisekseen lähinnä jaloilla polkiessa myös reidet hapottuu nopeasti ja hapot tarkoittavat inhottavaa oloa kropassa. Happoja vastaan täytyy taistella, sillä niiden kertyessä pään sisällä oleva ääni huutaa lopettamaan heti tuon kamalan rääkkäämisen.

Toisaalta olen päässyt tekemään jo sykettä kohottavia ja maitohappoja kerryttäviä treenejä, vaikka 1/4 raajoista ei olekaan käytössä. Sinällään pyörän polkeminen ei kipeytä paikkoja ja esimerkiksi se tuntuu luontevammalta kuin juokseminen käsi mitellassa. Hiki on jo virrannut ja olen toivonut niin hitaasti etenevien minuuttien ja sekuntien pyörän päällä loppuvan.

Tuo pyörä kaikessa ihanuus-kamaluudessaan on tällä hetkellä todella hyvää kestävyystreeniä myös vuoria ajatellen. Turvallista tämän hetken tilanteeseen, mutta kuitenkin kunnon kohottaminen on suhteellisen helppoa. Siinä piileekin varmasti suurin syy, miksi pyöräilyminuutteja tuolla pyörällä on jo tähän mennessä tullut aika reilusti ja, miksi niitä on todennäköisesti tulossa myös reilusti lisää.

 

PS. Blogilla on myös oma Facebook-sivu, siitä tykkäämällä näet näppärästi uudet päivitykset.

Kolmen raajan varassa treenaaminen

Taas kerran ollaan kolmen raajan varassa, mikäli puhutaan valmistautumisesta Baruntselle. Mikäs siinä, tämähän on tavallaan ihan tuttu juttu.

Nyt neljäs puuttuva raaja on vain tällä kertaa oikea käsi eikä jalka. Treenit lähtivät jo reilu viikko sitten käyntiin, kun kädestä poistettiin hakaset ja hikoilukielto poistui. Mitä sen jälkeen on ollut ohjelmassa?

Vatsalihastreeniä, boksille nousuja, pyöräilyä, kyykkäämistä vyö lanteilla ja yhden käden voimaharjoittelua. Rakennetaan edelleen kuntoa, mutta vain kolmen raajan avulla. Käsi on koko ajan apteekin kertakäyttömitellassa, jotta treenaaminen ja hikoileminen onnistuu.

Tarkoituksena ei ole, että vasemmasta kädestä kasvatetaan yksipuolinen mutaatio, joka on kolme kertaa isompi kuin oikea käteni. Tarkoituksena on, että vasemman käden treenillä hermotetaan oikeaa kättä jo valmiiksi sitä päivää varten, kun taas taas aloittaa kuntouttamisen muutenkin kuin käden koukistuksilla ja ojennuksilla.

Olen nyt myös kävellyt aika paljon. Salimatkoja, lenkkeillyt iltaisin ja ohjelmoinnissakin on ollut pidempää lenkkiä. Sitä kuuluisaa peruskestävyystreeniä, joka luo pohjaa sitten kovemmille sykkeille ja tahdeille. Ihan mukavaa pitkästä aikaa vetää pidempiä treenejä ja rentoutua sitä kautta eri tavalla. Rakastan sitä veren makua suussa, joka kovista treeneistä tulee, mutta pidän myös pitkistä ja ehkä hieman ”tylsistäkin” treeneistä. Ei tarvitse kuin tehdä eikä ajatella.

Ohjelmointi valmentajan JP:n kanssa on jatkunut samaan malliin kuin aiemminkin. Joka päivä saan ohjelmoidusti treenit ja teen niiden mukaan, mitä käsketään. Treenit on ollut jo ihan rankkoja ja niissä on ollut tekemisen meininki… Mutta myös tatti on ollut otsassa, sillä välillä vain ottaa niin paljon pannuun olla taas kolmen raajan varassa.

Onni on, että pystyy liikkumaan, sillä pää pysyy kasassa sen avulla ja jokainen tehty työtunti on kohti Baruntsea ja vuoria ylipäätänsä.