Niskalenkki Milleteistä alkaa kiristymään

Kirjoitin maanantaina, kuinka ylävuoristokenkäni Milletit alkoivat painamaan. Tiistaina jalat olivat niin kipeät, että kenkää ei tahtonut laittaa edes jalkaan. Keskiviikkona kävelin kengillä 1,5 tuntia hampaat irvessä ja oikean kengän kanssa homma alkoi sujumaankin. Kipu loppui jossain vaiheessa, mutta vasemman jalan kanssa ongelmat jatkuivat. Olen tässä vaiheessa onnellinen siitä, että vielä yhtään rakkoa ei ole tullut! Sen sijaan pienet mustelmat molempiin jalkoihin.

Tänään oli sitten aika alkaa tehdä muutostoimia, jotta niskilenkki Millettien painamiseen olisi mahdollista kiristyä. Nyt on täysin selvillä kohta, josta kenkä painaa: taitekohta kengästä, kun nilkka taittuu kävellessä. Olin jo yrittänyt keventää kohtaa kahden sukan väliin laitettavalla kevennyksellä, se ei vielä kipua kokonaan ole pois vienyt. Aamu alkoikin siis pienellä askarteluoperaatiolla.


Superloonia, teippiä, tuolien alustalle tarkoitettuja tassuja. Niistä muodostuu minun painamista estävä kiila ylävuoristokengän sisä- ja ulkokengän väliin. Hullulta kuulostavaa hommaa, mutta mikä ilon hetki tästä seurasi jo sisällä, sillä kengät eivät painaneet enää ollenkaan oikeaan jalkaan ja vasemman jalan kanssa painaminen oli vain pieni murto-osa siitä, mitä painaminen oli keskiviikkona.

Nyt minulla on siis kenkiin itse rakennetut kiilat, joilla painamiskohta kevenee. Kävin heti aamusta testaamassa 45min kävelyllä kengät. En vielä tuulettaisi täyttä voittoa, mutta hymyilen. Nämä kengät eivät minua nujerra, vaan toisin päin. Lannistamaan ne on hetkellisesti päässyt, mutta lopulta voiton vien minä, siitä olen aivan varma. Testikävelyllä oikeaan jalkaan ei kenkä painanut ollenkaan, ja vasempaan jalkaan vain todella vähän. Osaltaan varmaan myös mustelmat aiheuttavat kivun tunnetta, mutta nyt kengät ovat taas käyttökelpoiset. Seuraava vaihe on kenkien lämpömuokkaaminen omaan jalkaan sopivaksi.

Niskalenkki kenkien sisäänajosta alkaa kiristymään. Jalat tottuvat niihin kyllä.

Millä valmistautua kylmää vastaan?

Aconcagua on tunnettu kylmistä olosuhteistaan. Kylmä on ikävä tunne, jota ei mieluusti vuorilla halua kaveriksi. Olen kovasti toivonut syksyn muuttuvat todella kylmäksi talveksi, mutta vielä tosikelejä on saatu odotella. Tuuli ja pakkanen olisi tässä hetkellä keli, jossa mieluusti viettäisin päiväni testaten kaikkein paksuimpia ja lämpimimpiä vaatteitani. Tällä hetkellä kelit ovat kuitenkin olleet liian lämpimät. Hiki meinaa puskea päälle melkosen nopeasti nämä kamppeet päällä!

Mielestäni paras keino valmistautua kylmään vastaa on hankkia sellaiset varusteet, joilla uskoo kylmästä selviävänsä. Tärkeimmät lämpimät varusteeni ovat: kolme eri paksuista untuvatakkia.

Alimpaan kerrokseen minulla on erittäin ohut, mutta lämmin Arcteryxin untuvatakki, joka toimii ikään kuin kerrastona. Seuraavaksi tulee paksumpi Arcteryxin untuvatakki, jonka voi näppärästi laittaa tämän ohuen takin päälle. Viimeisenä ja järeimpänä takkina minulla on Peak Performancen Blacklight malliston möhkö untuvatakki, joka päällä ei pitäisi tulla kylmä! Tämän takkicombon täydentää vielä kuoritakki.

Takkien lisäksi minulla tulee olemaan erinäisiä kerroksia jalkoihin: merinovillakerrastoa, fleecekerrasto, softsell, kuori ja viimeisenä kuituhousut. Käsiin tulee paksut untuvatumput ja kädenlämmittimet ja päähän klassikkokypärämyssy, joka on varmaan monelle tuttu lapsuudesta, paksu pipo ja kaulaan merinovilla puffi.

En ole aikaisemmilla matkoillani ikinä kärsinyt kylmyydestä. Öisin ei ole ollut kylmä, päivisin ei ole ollut kylmä ja kerroksia säätämällä on ollut aina mahdollista säätää sopiva vaatetus jokaiseen tilanteeseen. Olen myös sellaista tyyppiä, jolla tulee helposti kuuma liikkuessa eli suurin haaste tulee olemaan kylmyys paikallaan ollessa. Paikallaan ollessa oleellista onkin pitää itsensä lämpimänä, jotta säästyy mahdollisilta vilustumisilta ja ylipäätään palelemiselta. Kuivien sukkien vaihtaminen aina trekkipäivän päätteeksi ja kuivan kerraston laittaminen yöksi ovat keinoni, jolla pidän itseni leireissä lämpimänä.

Aseeni kylmyyttä vastaan ovat siis yksinkertaisesti: lämpimät vaatteet.

Mieltä nakertaa

Vaikka tänään on ollut niin ihana talvinen päivä ja jopa aurinkokin näyttäytyi, niin siitäkin huolimatta minun oma mieleni on nakertunut monesta kohtaan ja jonkunasteista paniikkia on ollut nähtävissä.

Homma lähti siitä, että aloitin tarkastamaan varustelistaa ja vertaamaan sitä omiin varusteisiini. Vaikka koen, että minulla on hyvät varusteet, samalla kuitenkin nousi epäilys, että ovatko ne kuitenkin riittävän hyvät? Google on hyvä kaveri näissä asioissa ja eri tuotteista löytyy sitä kautta runsaasti tietoa.

Seuraava kohta, jossa mieltäni alkoi nakertamaan oli hetki, jolloin laitoin ylävuoristokengät jalkaani. Eilisen kävelyn myötä oikean jalkani nilkan ulokeluu sisäsyrjässä on kipeytynyt. Kenkä painaa luuhun, mutta ei hierrä. Tuntuu kuin jalassa olisi mustelma vaikkei mitään näy. Eniten tässä ehkä nakertaa se, että tätä hetkeä ennen kengät eivät ole painaneet vaan tuntuneet oikein hyvältä.  Manasin kotona, että miksi ihmisen evoluutio on ylipäätään jättänyt jälkeensä kyseisen ulokkeen jalkaan? Eihän siitä ole mitään hyötyä!

Päätin, että tänään on välipäivä kengistä ja huomenna uudella tarmolla kenkien kanssa pihalle temmeltämään. Onneksi minulla on muutama ässä hihassa, joilla yritän saada niskalenkin kenkien painamisesta.


Sain viime viikolla treeniohjelmani päätökseen ja kirjoitin jo aikasemmin, kuinka aion levätä tämän viikon. Tiedostan hyvin vahvasti järkisyyt, miksi minun täytyy levätä, miksi kroppa vaatii lepoa ja moni eri taho on tästä asiasta minua muistuttanut. Kirjoitin eilen sähköpostia jenkkifirmaan, josta olen ohjelmani ottanut ja ohje oli selkeä: totaalilepoa tai kevyttä treeniä tämä viikko, seuraavat kaksi viikkoa saa taas painaa täysillä ja viikko ennen matkaa totaalilepo.

Menin tänään salille ja tarkoitukseni oli tehdä kevyt treeni, jossa poljin ensin tunnin pyörällä sillä ajatuksella, että sykkeeni ei saa nousta liian korkeaksi. Olin asettanut rajaksi 150 jonka alla minun täytyi pysyä. Pakko myöntää, että kenkänakerrus mielessäni muutaman kerran teki mieli luukuttaa pyörän päällä niin kovia spurtteja kuin jaloista olisi lähtenyt. Maltoin kuitenkin mieleni sillä ajatuksella, että myös tätä taitoa tulen tarvitsemaan Aconcagualla: malttia, etenemistä hitaasti ja kärsivällisyyttä. Syke pysyi mukavasti rajan alla ja tuntui kuin tuota vauhtia olisi pystynyt polkemaan käytännössä loputtomiin.

Mieli oli taas ravitun oloinen treenin jälkeen ja ruuanlaitto sujui ihan uudella energialla, verrattuna siihen mielentilaan, jolla olin salille lähtenyt. Mieli todella tarvitsee liikuntaa, siitä tulee hyvä olo ja kroppa tuntuu toimivalta liikunnan myötä. Liikunnan myötä olen myös sata kertaa onnellisempi ja paremmalla fiiliksellä noin yleisesti ottaen. Tämän päivän kohokohta on ollut treenin ohella myös testipäikkärit makuualustalla olohuoneen lattialla… Kyllä on hyvä patja!

 

Treeniohjelman lopputulokset

Näin jälkeen päin on helppo miettiä, mitä kymmenessä viikossa sain aikaiseksi. Nyt hieman harmittaa, että tulokset eivät ole suorituksia vain lähinnä ulkonäköön liittyviä muutoksia. Vaaka, mittanauha ja peili kertoo miten kroppa on muuttunut. Olisi ollut erittäin mielenkiintoista tehdä jokin jopa hyvin yksinkertainenkin kuntotesti treenijakson alkaessa ja nyt. No… se on nyt myöhäistä, joten tässä muutama fakta:

– vyötärö kaventui 5 cm
– kiloja lähti 4,5 kg
– peilikuva näyttää ”tiivistyneemmältä”
– mikä parasta: jaksaminen ja kunto on parantunut merkittävästi. Jalkojen kestävyys, keskivartalon voima ja juoksunopeus kasvoi viimeisen kymmenen viikon aikana. Se, mikä kärsi: ylävartalon voima, mutta onneksi käsillä ei huipulle mennä!


Huomaan, että nämä raportit ovat kovin ulkonäkökeskeisiä ja pinnallisia. Kuitenkin suurin hyöty, joka kymmenessä viikossa on myös tapahtunut on itseluottamuksen kasvaminen. Kovista treeneistä selviäminen on kasvattanut uskoa omaan tekemiseen ja tuntuu, että mahdottomaltakin tuntuneet treenit ovat olleet saavutettavissa. Tämä sama tulee pätemään Aconcagualla, haastavalta tuntuva huippu tulee varmasti olemaan saavutettavissa.

Nyt olen matkalla Helsinkiin ja edelleen aivan fiiliksissäni eilisestä, mukavaa viikonloppua kamut!

Yksi tavoite saavutettu!

Mä tein sen, treenejä on nyt 10/10 viikkoa takana ja fiilis on aivan mahtava. Viimeinen 1000 boksille nousua tuntui menevän kuin juosten ja jalat eivät tuntuneet hapottaneen ollenkaan. Mahdottomalta tuntunut projekti 10 viikkoa sitten on nyt käyty läpi ja voin sanoa tehneeni sen todella tunnollisesti. Treeniohjeita olen noudattanut prikulleen ja kaikki treenit tuli tehtyä. Boksille nousin ohjelman aikana yhteensä 14 000 kertaa!!! Minusta se kuulostaa aikamoiselta määrältä, luulisi pyllyssä olevan voimaa nyt.

Yksi tavoite on siis saavutettu. Mitä seuraavaksi? Ensi viikko on lepoviikko. Suunnon kelloni näyttää aika hurjaa palautumisaikaa, ja aion tehdä kevyitä treenejä niin kauan, että kello näyttää palautumisajaksi pyöreän 0. Tämä tarkoittaa ahkeraa kehonhuoltoa, kävelyä Milleteillä ja kevyttä pyöräilyä/jooga/rollauksia. Kellon näyttäessä nollaa on edessä yksi ”one more time” – viikko eli treeniohjelman inhokkitreenit uudelleen. Boksille nousut eivät ole siis vielä loppuneet, vaikka ne eivät ole lähellekkään ollut pahinta, mitä ohjelma on käskenyt treenaamaan.

Olen todella iloinen siitä, että otin ohjelman. Se oli pitkän pohdinnan lopputulos ja en ole tätä päätöstä hetkeäkään katunut. Olen jopa jo katsonut seuraavaa off season – ohjelmaa itselleni, joka auttaisi pitämään matkan jälkeenkin kuntoa yllä. Sen päätöksen aika tulee kuitenkin myöhemmin, sillä nyt katse on vahvasti tulevaan matkaan.

Lähtölaskenta on alkanut, sillä tasan 30 päivän päästä istun lentokoneessa matkalla kohti Mendozaa. Tuleva kuukausi tulee menemään aivan sormia napsauttamalla, sillä on vielä monta asiaa, jotka täytyy hoitaa. Näistä suurin velvollisuus on edessä olevat kolme tenttiä ja parin ryhmätyön palautus kouluun, jonka jälkeen voi huokaista helpotuksesta, ja alkaa keskittymään täysillä matkaan. Myös monta asiaa on vielä hoitamatta matkaa varten.

Huomenna matkaankin Helsinkiin tapaamaan telttakamua, jotta käymme vielä matkaan liittyviä asioita läpi. Odotan huomista jo innolla! Vertaistuki on tässä hommassa kuitenkin se yksi rikkaus, sillä toinen matkalle lähtevä ymmärtää erilaisia huolenaiheita todella hyvin ja niitä on helppo ruotia yhdessä. Montaa asiaa ei tulisi myöskään ehkä edes ajateltua ilman toisen pohdintoja, kuten kiipeilykypärän ostossa täytyy olla mukana untuvatakki, jotta saa varmasti kokeiltua, että kypärä mahtuu hupun alle.

Matka-Mikko tokaisikin tänään hyvin, että tästä alkaa vähän niinkuin meidän oma joulukalenteri. Luukku 1 on nyt aukaistu.

Jalka kevyt, reisi hapokas

Havahduin tänään salilla tunteeseen, jossa jalka tuntuu kevyeltä, mutta reisi hapokkaalta. Erikoinen tilanne, enkä tiedä voiko millään maailman mittakaavalla tämä olla edes mahdollista. Tältä se vain tuntui.

Tiistait ovat olleet viimeisen kuuden viikon aikana treeniohjelmassa ”kevyitä” päiviä, tai ainakin siltä ne ovat tuntuneet. Treeniohjelmassa jokainen treeni on luokiteltu eri tavalla. Vaihtoehdot, jotka ovat toistuneet ovat olleet strenght/work capacity, strenght, stamina, core tai näiden eri osa-alueiden sekoitukset. Tänään ohjelmassa luki ”strenght”, joka käytännössä tarkoitti maastavetoa, penkkipunnerrusta, leuanvetoja, takareiden vahvistamista, selkäpitoja ja pohkeiden harjoittelua.

Tein maastavetoennätykseni tänään, mikä toki lämmittää mieltä. Vähän kuitenkin kaihertaa se tunne, että jalkoja tuntuu hapottavan todella paljon. Askel tuntuu kuitenkin kevyeltä ja hapot iskee kovien sarjojen aikana ja aiheuttaa tietysti kipua, senhän tietää kaikki, jotka ovat maitohappojen kanssa ollut joskus tekemisissä. Kuitenkin se, mikä on entiseen verrattuna oleellisesti muuttunut on se, että jalat toimivat näistä hapoista huolimatta.

Huomenna sitten kaikki voimat peliin ja edessä on kovin viikko boksinousujen suhteen. Tänään onkin tullut syötyä kunnolla, venyteltyä treenin jälkeen ja olen tehnyt ”boksille mars” – soittolistaani huomista treeniä varten valmiiksi. On sellainen fiilis, että huomenna tulee hyvä päivä treenata.

Se, mikä on ollut jännä, niin kovasta jalkojen treenistä huolimatta koivet on vielä matkassa mukana. Vasen käteni kuitenkin ilmoitti reilu viikko sitten kovia kivun merkkejä. Vapaa oma diagnoosini käden kipuun on tenniskyynerpää ja tätä on viime viikon ja alkaneen viikon aikana hoidettu buranakuurilla sekä kinesioteipillä. Tuo teippi on kyllä maailmanluokan ihme! Olen aina ajatellut, että sen teho perustuu ”lume” – vaikutukseen, mutta nyt alan tosissani uskoa, että teippi voi auttaa. Viime tiistaina käsi kipuili niin ikävästi, että salilla käytännössä kaikki sattui käsipainon pitämisestä punnertamiseen ja juoksemiseen. Käsi teipattiin ja naps, kipu oli poissa. Aivan käsittämätöntä! No viime viikko meni vähän käden kanssa kipuillessa (onneksi treenit eivät perustu käsillä tekemiseen), mutta nyt kipu alkaa olla hyvin hallinnassa.

Huomasin juuri, että tänään teipatussa kädessä ja teipissä oli aika hyvät tsempit loppuviikkoon:

Tsemppii! Go stronger, longer…

 

Olenko joutunut uhraamaan jotakin?

Muistan jo kilpauintiaikoinani ihmisten kyselleen, että harmittaako menetetty vapaa-aika tai harmittaako viettää kaikki aika uimahallilla. Tai koinko menettäväni jotakin? Vastaus oli aina ei. Näin lyhyesti: siinä vaiheessa kun alkoi harmittamaan, lopetin uinnin.

Tämän Aconcagua-projektini myötä olen päätynyt pohtimaan samoja kysymyksiä muutamaan otteeseen. Olen tietenkin joutunut luopumaan ja uhraamaan tiettyjä asioita pystyäkseni toteuttamaan tätä projektia. Vastaus on kuitenkin ei, en kadu mitään mitä olen uhrannut tämän projektin eteen.

Mielestäni suurin asia, jonka suhteen olen tehnyt etenkin tämän syksyn aikana kompromisseja on yleinen elämän ylellisyys. Olen syönyt yliopiston halpaa opiskeluruokaa, en ole shoppaillut, ulkona syöminen on vähentynyt selvästi ja yleisesti olen ajatellut elämisen kulujani todella tarkkaan. Tämä on tietynlaista arjen yleistä suunnitelmallisuutta siis, ei ollenkaan kurjuudessa elämistä.

Aika on rajallista ja valintani on ollut treenata vapaa-aikanani.  Motivaatio on ollut kohdillaan tänä syksynä treenien suhteen, sillä muistan lopettaessani uintiurani vannoneen, etten ikinä enää herää aamulla aikaisin treenaamaan… Hah. Muutama vuosi tästä huomaan laittavani kellon soimaan 5:30 maanantaiaamuina, jotta kerkeän treenaamaan ja tekemään päivän muut hommat. Älä siis ikinä sano, en enää ikinä – voisi toimia tässä kohtaan. Olen jopa yllätykseksi alkanut nauttimaan myös näistä aamutreeneistä, kunhan olen oppinut sen tosiasian, että kroppa vaatii aamulla muutaman minuutin pidempää aikaa lähteä käyntiin.

Yksi asia, jonka olen uhrannut on herkkujen syöminen. Olen ollut pitkään todella kova herkuttelija. Suurimpia herkkujani ovat olleet karkit, jätskit ja erilaiset leivonnaiset. Usein viikonloppuun on vahvasti kuulunut leipominen ja herkkujen tekeminen sekä syöminen. Vietin ensin sokerittoman syyskuun, jossa en syönyt mitään lisättyjä sokereita. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli todella vaikeaa, käytännössä karkkihammasta kolotti koko ajan ja herkut pyöri jatkuvasti mielessä. Herkkuhimo alkoi kuitenkin helpottamaan ja nyt olen ollut siitä syyskuusta asti syömättä karkkia. Sokeria olen syyskuun jälkeen hallitusti syönyt siten, että olen noudattanut cheat like a mother -päivääni. Tämä ei tavallaan ole suuri uhraus, mutta aikaisemmat tottumukseni ovat muuttuneet tämän projektin myötä. Herkkuja ei enää tee yhtään samalla mittakaavalla edes mieli ja niihin on tullut selkeästi terveämpi suhde, jota pystyn itse hallitsemaan.


Vaikka ajattelenkin asian niin, että nämä vuoriprojektit eivät ole rahasta kiinni, sillä määritteleehän nämä projektit minua ihmisenä kovin syväluotaavalla tavalla, niin tietenkin raha määrittelee projekteille tietynlaiset raamit. Vuorille ei mennä jossei rahaa ole. Siksi tarkka budjetin laskeminen keväällä ennen matkapäätöstä oli erittäin oleellisessa osassa ja olen tässä syksyn aikana huomannut, että olen pysynyt todella raadollisesti tässä budjetissa. Siispä sanonta: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, on pitänyt hyvin paikkaansa. Niitä niin sanottuja yllättäviä kustannuksia ei ole vielä tullut, mutta niihinkin olen varautunut budjetissani. Joku viisas joskus sanoi, että budjettiin kannattaa varata 10% enemmän kuin olisi alunperin suunnitellut. Tämä varmasti pitää hyvin paikkansa.

Kesä ja syksy on kuitenkin osoittanut minulle sen, kuinka paljon todella nautin tästä valmistautumisesta ja suunnittelusta. Vaikka usein on ollut epätoivon hetkiä ja hetkiä, jolloin usko omaan tekemiseen on ollut lopussa, niin silti kokonaisvaltaisesti on tunne, että olen nauttinut tästä matkasta kokonaisvaltaisesti käytännössä koko ajan. Treenaaminen, suunnittelu ja vuorien miettiminen on tuonut käytännössä niin paljon mielihyvää, että edes huonoin päivä tämän projektin aikana ei ole ollut niin huono, jotta projekti tuntuisi turhalta. Koko matka toukokuusta tähän hetkeen on ollut upea matka, ja mikä parasta: itse matka on vasta edessä.

Siispä: pieniä arjen uhrauksia, budjettia, säästämistä, aikataulun säätämistä, treenaamisen priorisointia ja herkkujen vähentämistä. Ei mitään maailmaa mullistavaa, vaan kaikille mahdollisia uhrauksia. Ja lopulta ne eivät edes tunnu uhrauksilta. Siinä vaiheessa kun uhraukset alkaa tuntumaan pakolta, niin olisi ehkä hyvä kohta pohtia syitä, miksi tai onko uhraukset omien tavoitteiden arvoisia.

Apteekin tyhjennys

Olen tehnyt apteekkiostoslistaa jo useamman viikon ajan. Koko ajan tulee mieleen uusia, muistettavia asioita. Tulevaa matkaa varten tarvitsen yllättävän paljon apteekkitavaraa ja varmasti vielä uupuu monta lääkettä, joiden tarvitsemisesta en tiedä vielä mitään.

Mitä kaikkea henkilökohtainen EA-laukkuni tulee sisältämään?

– Lavantautirokote
– Panacod mahdolliseen yskään, tätä ei kuitenkaan voi vuorilla käyttää sillä se vaikuttaa keskushermostoon ja saattaa täten piilottaa vuoristotaudin oireita. Tämä on siis varotoimi alastulomatkalle kovan yskän iskiessä.
– Codesan comp, joka on myöskin yskänlääke ja ajatus tämän kanssa sama kuin Panacodin.
– Strepsilsit mahdolliseen kurkkukipuun ja yskään.
– Laastareita
– Rakkolaastareita
– Duodermiä, joka on todella hyvää ikään kuin ”tekoihoa” ja estää minulla kaikkien rakkojen syntymisen.
– Kynsiharja käsien pesuun.
– Käsidesiä, tämä on tärkeä kamu vuorilla. Mukaan lähtee enemmänkin kuin tuo yksi pullo, joka on kuvassa.
– Ciprofloxacin, joka on antibiootti mahdollisen kovan vatsataudin taltuttamiseksi. Yleensä vatsataudit näissä olosuhteissa aiheutuu bakteereista, joten hoitona toimii antibiootti.
– Precosa, mielestäni markkinoiden paras maitohappobakteeri. Suojaa mahaa mahdollisilta bakteereilta ja tasapainottaa vatsan toimintaa.
– Cuplaton, joka helpottaa vuorilla esiintyvään vatsavaivaan eli ilman kertymiseen vatsaan.
– Imodium, no tähän lääkkeeseen turvaudutaan silloin ku ripuli iskee.
– Tasectan, tämäkin on ripulilääke.
– Buranaa ja Panadolia mahdollisiin särkyihin.
– Korvatulpat, jotka helpottaa nukkumista lentokoneessa ja teltassa.
– Micropur eli vedenpuhdistuspillerit, jotka tappavat likaisesta vedestä bakteerit, virukset ja siimaeläimet. Tämä tuote saattaa tehdä veteen hieman oudon sivumaun, mutta ei mielestäni ole ollut liian häiritsevä etteikö tällä puhdistettua vettä voisi juoda.
– Aurinkorasvaa, tärkeää ettei pala! Aurinkohan on voimakkaampaa vuoristossa ilma-alan ohentuessa eli näiden tuotteiden kanssa ei voi olla liikakäyttöä.
Ja vielä yksi tärkeimmistä asioista, jota en ole apteekista ostanut, mutta kuuluu tähän listaan: Unipyyhe

Nämä silmälaput ovat palvelleet jo useamman vuoden ajan ja tulevat palvelemaan myös tällä matkalla. Ne ovat pehmeät, mukavat ja takaavat paremmat yöunet tilanteessa kuin tilanteessa. Olen saanut nämä aikoinaan äidiltäni lahjaksi ja siitä asti ne ovat kulkeneet ympäri maailmaa uskollisesti mukana. Joku on ehkä näille joskus nauranut, mutta siitä vain. Minua nukuttaa paremmin unipyyhkeen kanssa ja sehän riittää syyksi käyttää sitä!

Huh! Onpahan lista. Kaikki on tarpeellisia ja tekee olosta turvallisemman, varautuneemman ja valmiimman mahdollisia ongelmia vastaan. Näiden avulla pitäisi pärjätä ja mahdolliset muut lääkkeet tulevat retkikunnan hätäpakkauksesta. Tämä lista on myös muotoutunut omaksi oman kokemuksen ja suosittelujen kautta. Käytännössä samoilla tuotteilla olen pärjännyt aina Nepalissa ja kaikkea ei tosiaan ole edes tarvinnut käyttää, mutta ikinä ei voi tietää, joten siksi on hyvä varautua pahimpaan.

 

Testissä pissapullo ja vähän muutakin

Matka lähenee kovaa vauhtia. Valmisteluihin liittyy monta testattavaa varustetta, ruokaa ja toimintatapaa. Näistä erikoisin ja, jopa minulla sellaisia kiusallisia hihityksiä aiheuttava on pissapullo. Kyllä, luit aivan oikein, pissapullo. Vähän niinkuin alusastia, mutta pissaamista varten. Vaikka asia kiusaantuneesti vähän naurattaa ja ujostuttaa, niin kyse on oikeasti vakavasta asiasta.

Pissapulloa tarvitaan Aconcagualla etenkin yläleireissä. Koko vaellus nukutaan siis teltoissa ja yöllä on täydellisen säkkipimeää. Yläleireissä voi olla hengenvaarallista lähteä seikkailemaan keskellä yötä pissalle. Voi olla tuulta, lumisadetta, myrskyä tai muuten vain epävakaa sää, jolloin ilman köysiä yksin kipuaminen teltasta voi koitua turhan vaaralliseksi. Todennäköisyys myös sille, että yöllä pissattaa on erittäin suuri. Vuoristossa yksi vuoristotaudin ehkäisemiskeino on juoda vettä, todella paljon. Olen parhaimmillani juonut 7 litraa erilaisia nesteitä päivässä, joka tarkoittaa myös jatkuvaa vessahätää. Tähän pissaongelmaan ratkaisuksi on siis keksitty pissapullo. Niitä on naisten ja miesten malleja ja ne mahdollistavat pissaamisen teltassa. Ja kyllä, olen myös joutunut tätä pulloa testaamaan kaikesta kiusallisuudesta ja noloudestaan huolimatta, en kuitenkaan halua sotkea koko telttaa, makuupussiani, vaatteita ja olla siinä kaiken lomassa loistavaa telttaseuraa pissaamalla ympäri ämpäri. Pakko sanoa, että vaikka ujostuttaa, niin kyllä on muuten toimiva systeemi!

Muovinen pissapullo, jonka sisällä on lateksinen pussi

Noniin, nyt on vaikein ja kiusallisin testituote ohitettu. Sitten vähän helpompiin. Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, kuinka yritän korvata proteiinipitoisen ruuan puutetta proteiinipatukoilla. En lähtökohtaisesti ole patukoiden suuri ystävä, sillä usein ne ovat jauhoisia ja jäävät pyörimään suuhun. Olen kuitenkin nyt aloittanut päivittäisen patukkatestauksen, jossa tarkoituksenani on löytää sellainen merkki ja maku, mitä minun tekisi mieli myös hieman huonovointisena syödä vuoristossa. Tässä ovat ensimmäisen viikon ehdokkaat:

Testatut proteiinipatukat

Questbareja olen jonkin verran maistellut ja ne pitävätkin ennakkosuosikin paikkaa. Nyt on vain hakusessa, että mikä on paras maku tai onko näille Questbareille haastajia.

Proteiinipatukoiden lisäksi olen testaillut eri varusteita tositoimissa. Ylävuoristokenkiä, kuorivaatteita, rinkkaa, juomapulloja, vaelluskenkiä ja eri vaatteita. Ostin kesällä pitkään himoitsemani Haglöfsin vaellushousut ihan vain sen takia, että ne olivat törkeän makeet! Pinkki on lempivärini, joten se saa myös näkyä vaellusvaatteissa. Nämä housut on todella jämäkät, mukavat ja kestävän oloiset. Todellinen löytö Ruotsista, sillä olin katsonut housuja Haglöfsin nettikaupasta viikkoa aikaisemmin ja sen jälkeen ne tulivat vastaani kuin tarjottimella Haglöfsin kaupassa.

Tuotteita siis pitkältikin testissä. Tänään olin myös Crossfit-salin testitreeneissä. Olipa mukavaa ja tunti meni todella sukkelaan. Kivaa itsensä haastamista ja pitkästä aikaan päivä, jolloin treenasin kaksi kertaa. Myös uusi inhokkiliike on löytynyt: burpee. Huhhu! Siinä liikkeessä kyllä löytyy kehityttävää ja tavoitteita.

Testimerkeissä on siispä lähtenyt tämä treeniviikko käyntiin. Se on jo 9/10! Aika on mennyt niin nopeaa ja nyt on viimeinen kova tsemppi päällä. Määrät nousee, eikä ohjelma anna armoa. Ei sillä, että sitä tässä vaiheessa kaivattaisiinkaan.