Aalef

Sain kunnian osallistua Lappeenrannan teknillisen Yliopiston ylioppilaskunnan lehden tekemiseen.
Aalef on lehden nimi – lehti meistä. Meistä Lutin opiskelijoista, vaihtuvilla aiheilla, teemoilla ja henkilöillä. Tässä lehden yksi teema oli henkilöt harrastustensa takana. Minun lisäkseni jutussa oli kaksi muuta todella mielenkiintoista tarinaa – toinen muusikosta ja toinen jääkiekkopelien tuomarista.

Jutun tekeminen oli todella mielenkiintoista, sillä vaikka haastattelija oli minulle hyvä ystävä, niin esille tuli vieläkin uusia puolia tulevasta matkastani. Minulle itsestäänselvät asiat eivät ollutkaan niin itsestäänselviä asiaa eri näkökulmasta katsovalle… Toki eihän tämä yllätys ole, mutta silti huomasin itse ajattelevani asiaa uudestaan eri tavalla ja siten, ettei kaikki minulle selvät asiat välttämättä ole selvää muille.

Lehden päätoimittaja luuli, että samalla tavalla kuin Nepalin matkoillamme (Annapurna Circuit, Everest Base Camp), emme kiipeä vuoren huipulle vaan käymme tietyssä pisteessä ja tulemme takaisin. Minullehan vuoren huippu on ollut selvä asia alusta lähtien, huipulla ovat tavoitteet ja sinne matka on huipentumassa.

Kuva: Jari Muinonen

Oli myös mielenkiintoista lukea näistä kahdesta muusta henkilöstä. Vaikka lajimme ovat todella erilaiset, niin kuitenkin tiettyjä piirteitä tuntui kaikilta löytyvän. Kunnianhimoa ja erityistä rakkautta omaan lajiin, kovaa työtä ja tavoitteita. Mielestäni yksi hauska huomio, joka pisti jutuista silmään oli myös se, että kaikki olimme tosissamme innostuneet nykyisestä harrastuksesta lukioikäisenä.

Lehden löytää täältä ja Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Ylioppilastalon aulasta, Sodexon ruokalasta, ja tietenkin Aalef päivittelee myös omaa Facebookiaan ja Instagramia.

Kiitos Aalef upeasta lopputuloksesta!

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.