Entries by vuorenvarma

Huippuyritys

Viimeinen vaihe matkaraportistani tulee olemaan: mitä tapahtui huippuyrityksessämme. Miksi epäonnistuimme ja mitä seuraamuksia yrityksestä oli. Pidimme siis Camp 2:ssa yhden ylimääräisen lepopäivän 4.1.2016, jolloin oli meidän ensimmäinen huiputuspäivämme. Varapäiviähän oli matkaohjelmaan varattu kaksi ja emme olleet huolissamme siitä, että käytimme yhden varapäivän. Varapäivänä oli todella tuulinen keli ja vietimme aikaa lähinnä teltassa. Aurinko paistoi, mutta […]

Yläleirit

Aconcagualla yläleirejä eli leirejä perusleiristä eteenpäin on kolme. Camp 1 4900m, Camp 2 5500m ja Camp 3 6100m. Näissä leireissä ollaan minimiaika, sillä korkeutta alkaa olemaan jo melkoisesti ja tarkoitus on tehdä perusleiristä tehokkaasti matka huipulle ja alas. Perusleiristä Camp 1:een on matkaa 3 tuntia ja matka alkaa perusleiristä jyrkällä ylämäellä, joka helpottuu ajan myötä […]

Perusleiri ja Mt. Bonete

Perusleiri, BC eli Plaza de Mulas sijaitsee 4300m korkeudessa ja siellä ihmiset viettävät aikataulustaan riippuen usein 3-5 yötä. Me vietimme viisi, kaksi lepopäivää, yksi kiipeilypäivä Mt. Bonetelle 5100m korkeuteen ja yksi retkikunnan tavaroiden kantamispäivä Camp 1:een 4900m korkeuteen. Perusleirissä on erittäin hyvät palvelut, sillä jokaisella retkikunnalla on omat ruokatelttansa, jossa ihmiset voivat viettää aikaa. Löytyy […]

Matka Confluenciaan

Aconcaguan kiipeilymatka alkaa Mendozasta, joka on noin miljoonan asukkaan kaupunki. Kaupunki on myös erittäin tunnettu viineistään ja sen suurin elinkeino onkin viinin tuotanto. Mendoza on mielestäni erittäin sympaattinen kaupunki ja siellä on selkeästi pari ravintolakatua, ostoskatu ja kävelykatu, jonka varrella voi mukavasti pysähtyä kahville erilaisille sympaattisille terasseille. Mendozassa on myös tietynlaista kiipeilytunnelmaa, sillä kaupungissa on […]

Yleisfiiliksiä Aconcagualta

Nyt on pari päivää vedetty happea vuorilta saapumisen jälkeen. Olen ollut pari viimeistä päivää todella väsynyt ja huomaa, että univajetta on syntynyt. Olen onneksi päässyt Suomen aikaan hyvin kiinni ja univelat hupenee nukkumalla. Ajattelin ensimmäisenä kirjoittaa yleiset fiilikset matkastani ja jatkaa sen jälkeen tarkempaa kuvausta matkan selkeistä vaiheista. Aconcagua on iso vuori ja näytti todella […]

Pää pystyyn ja kohti seuraavia vuoria

Takaisin Mendozassa. Olemme olleet Mendozassa nyt kaksi päivää. Kirjoitan ensi viikon alussa matkasta pidemmin ja tarkemmin kun pääsen taas koneen ääreen. Tässä kuitenkin viimeisimmät kuulumiset lyhyesti: Huippu jäi tällä kertaa saavuttamatta erittäin kovan lumisateen ja erityisesti tuulen takia. Kylmyys oli jotain sellaista, mihin en ollut osannut edespahimmissa peloissanivalmistautumaan. Yksikään retkikunta ei huiputtanut meidän huiputuspäivinä ja […]

Terkkui ja erilaista Joulua!

Jos minun täytyisi nyt veikata, niin sosiaalinen media, blogit ja uutiset tulvii: Hyvää Joulua! Jos seuraisin tätä reaaliaikaisesti, todennäköisesti laittaisin someni kiinni. Tässä vaiheessa kiipeily on jo aloitettu, olemme todennäköisesti 3500 metrin korkeudessa jossakin kohtaan Aconcaguan rinnettä, matkalla kohti huippua. Ensimmäiset yöt teltassa on jo vietetty. Jouluruokaa ei teltassa ole tarjolla, vaan todennäköisesti syömme riisiä […]

Retkikunnan tapaaminen

Tänään olemme tavanneet retkikuntamme. Nopea raportti jäsenistä: Turkkilaiset tuntuivat olevan untuvikkoja ja kyselivät todella matkaohjelman perusteita. Hollantilainen nainen tulee olemaan rautaa, mielettömän rauhallinen nainen. Jenkkinainen vaikuttaa todella mukavalta ja kiinalaisen miehen kanssa en kerennyt vielä sen enempää kuin nimemme vaihtamaan. Kävimme matkaohjelmaa läpi, jonka jälkeen jokainen tavaramme käytiin läpi, jotta ne ovat tarpeeksi riittävät vuorelle. […]

Olemme onnellisesti perillä

Santiago Nukuin pitkän lentoni yllättävän hyvin. Lentohan lähti Suomen aikaan noin yhdeltä yöllä ja olin todella väsynyt päästessäni koneeseen. Nukahdin tätä paikallista Argentiinan aikaa 20:30 ja heräsin muutaman kerran yön aikana ja lopullisesti 5:30 eli aikamoiset prinsessaunet tuohon väliin. Skippasin jopa lentokoneen illallisen, sillä olimme juuri ennen konetta syöneet Burger Kingissä ja nälkä ei enää […]

Madrid

Lennot löytyivät, olen nyt Madridin kentällä odottamassa seuraavaa lentoani Santiagoon. Lähtö oli aika jännittävä ja sisälsi aikamoista stressihikeä ja paniikkia. Iso laukkuni painoi 24,5kg ja virkailija halusi punnita myös käsimatkatavarani, jotka olivat 9,4kg ja sekin liikaa. No, seuraavaksi sitten seuraavaksi nappasin vaelluskengät rinkasta jalkaan ja sain repun alle 8kg painoiseksi. Virkailija aloitti kuitenkin katsomaan rinkkaani […]