Ensinnäkin kiitos kaikille, jotka kommentoi viimeisintä artikkelia tavoitteistani vuodelle 2019. Olen saanut monta uutta inspiraation lähdettä näistä ja pää tuntuu olevan uusia ideoita. Sain myös muutama viikko sitten kysymyksen lukijalta, joka kysyi, että mitä ruokaa vuorilla syödään ja mitä siellä juodaan?
Tämä on muuten yksi kysytyimpiä kysymyksiä, enkä ole sitä koskaan täysin täällä blogin puolella teille lukijoille avannut. Instagramissa olen jakanut kuvia eväistä ja kertonut erityisesti, millaisilla ruuilla olen kerännyt energiaa kiipeilyn aikana.
Alkuun on hyvä kertoa siitä, että vuorille lähtiessä ruokavalio muuttuu melko yksipuoliseksi ja ainakin omassa arjessa vahvasti mukana olevat vihannekset ja hedelmät poistuvat lähes kokonaan ruokavaliosta jopa useiden viikkojen ajaksi. Nämä ovat myös niitä asioita, joita reissulla usein tulee kaivattua.
Nepalin riisi, pasta, nuudeli ja peruna
Nepalissa vuoriruoka perustuu hyvin pitkälti erilaisten hiilihydraattien ympärille. Ruokana on pastaa, nuudeleita, riisiä ja perunaa. Eri muodoissa eli paistettuna, keitettynä, haudutettuna, uppopaistettuna tai kaikkien näiden sekoituksena. Hiilivarastot pysyvät täytenä varmasti, mutta viikkojen aikana joku näistä yleensä alkaa tökkimään.
Hämmentävintä ruokaa, jota olen Nepalissa Baruntsen perusleirissä syönyt, on nuudeleista tehty pizza. Nuudelit oli keitetty ja paistettu ja sen jälkeen päälle oli laitettu pizzan lailla tomaattikastiketta ja juustoa. Minulla oli tuona iltana erittäin hyvä ruokahalu ja söin näitä pizzoja useamman.
Hiilareiden lisäksi lautaselle päätyy usein myös kananmunia eri muodoissa ja säilöttyjä lihoja. Itse olen hygieniasyistä jättänyt liharuuat syömättä, mutta kananmunia olen kyllä syönyt. Niissäkin olen tosin tarkkaillut, että muna on kypsä ja välttänyt näin epämukavat fiilikset vatsassa.
Kasviksia on tarjolla rajallisesti ja useimmiten Nepalissa tarjotaan porkkanaa, sipulia, erilaisia kaaleja ja pinaatin näköistä, mutta jotain muuta, olevaa “pinaattia”. Kasviksia on usein lusikallisen verran jokaisella aterialla, joten päiväsuosituksista jäädään kauaksi.
Tämän lisäksi jokaisella aterialla tarjotaan alkukeitto, joka on sellainen harmahtava valmis pussikeitto, jonka maku vaihtelee sienikeitosta kasviskeittoon. Keiton lisukkeena tuli usein popkornia ja katkarapukakkuja. Jälkiruuaksi tarjoiltiin erilaisia säilykehedelmiä kuten ananasta tai mangoa.
Yläleiressä alkaakin sitten kuivaruokien syöminen. Minulla oli Nepalissa mukana Real Turmat -nimisiä kuivaruokia ja ne maistuivat viikkojen hiilarimättöjen jälkeen todella hyviltä, sillä pusseissa oli selkeästi eri mausteita kuin muissa ruuissa. Söin limekanaa, hapanimeläpossua ja kebabpataa yläleireissä. Hassua näiden pussien välillä oli se, että ruuan ulkonäön perusteella aterian makua ei olisi voinut arvata, vaan kaikki näyttivät täysin identtisiltä.
USA: Mt. Rainierilla & Coloradossa wrappeja eri täytteillä
Jenkkien reissuilla ruokavalioon ja sen sisältöön olen päässyt vaikuttamaan kaikista eniten itse. Se, mitä olen reissussa syönyt, on oikeastaan määräytynyt omien mieltymysten mukaisesti. Vein Mt. Rainierin reissulle Suomesta erilaisia kuivattuja pussiruokia, mutta lopulta päädyin syömään aika paljon muutakin.
Ostimme ruokaa paikallisista ruokakaupoista ja mukaani tarttui erilaisia kovia juustoja ja makkaraa. Aamupalaksi söin puuroa pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä. Napostelin karkkia lounaaksi ja illalla tein Suomesta tuotuun kuivatusta pussiruuasta illallisen. Tämä kaava oikeastaan toistui Mt. Rainierin reissulla joka päivä.
Coloradossa sen sijaan söimme todella paljon wrappeja. Se on muuten ihan maailman helpoin retkieväs, sillä tortillojen sisään voi laittaa lähes mitä vain ja ne maistuvat aina todella hyviltä. Teimme aamupalaksi wrappeja, joissa oli lehtikaalia, kananmunia ja chilikastiketta. Lounaaksi söimme wrappeja, joissa oli cranolaa, maapähkinävoita ja hunajaa. Dippailimme myös porkkanoita maapähkinävoihin. Illalliseksi keittelimme usein papukvinoapataa.
Jenkkien reissun jälkeen onkin tullut tehtyä aktiivisemmin reissuissa wrappeja ja se sopii ihan täydellisesti retkievääksi myös Suomessa retkeillessä.
Kilimanjarolla karibukeittoa ja sopulia
Kilimanjarolla ruokavalio muistuttaa hyvin paljon Nepalin ruokaa. Näiden lisäksi pääruokiin tuli mukaan erilaiset säilykelihasta tehnyt kastikkeet, jotka muistuttivat jauhelihakastiketta. Retkikunnasta Aku keksi sanoa keittoa ja kastiketta karibukeitoksi ja liha oli sopulin lihaa. Tosiasiassa liha oli peräisin säilyketölkistä ja oli todennäköisesti possua.
Vuorilla juotavaksi saa loputtomasti juoda kahvia, teetä ja kaakaota. Näihin juomiin usein tuleekin täydellinen yliannostus reissun aikana ja kotona lähinnä kahvi omasta tutusta aamukahvimukista maistuu hyvältä. Nestettä juodaa osittain vuoristotaudin ehkäisemiseksi ja sen takia ne usein eivät maistu vuorilta paluun jälkeen.
Kilimanjarolla meille tarjoiltiin aamupalaksi aina puuroa, paahtoleipää ja kananmunia. Näiden päälle pystyi laittamaan esimerkiksi hilloa tai maapähkinävoita tai hunajaa. Aamupalasta saa korkeaenergisen lisäämällä erilaisia lisukkeita ja päivä on takuuvarmasti onnistunut näiden eväiden avulla.
Aconcaguan sokeriöverit ja maailman paras lasagne
Aconcagualla toistuu Nepalin ja Kilimanjaron tavoin hyvin samankaltainen ruokavalikoima. Aconcagualta on kuitenkin perusleiristä erittäin hyviä muistoja, sillä edelleen elämäni paras kasvislasagne löytyy Acon perusleiristä. Lasagnessa oli kesäkurpitsaa, bataattia, valkokastiketta, tomaattikastiketta ja juustoa. Taivaallista ja keittiöpoika Pablo oli imarreltu kehuista, jotka hän sai ruuasta.
Acolla valitsimme itse, mitä ottaisimme eläleiriin mukaan aamupalaksi. Retkikunta tarjosi seuraavanlaisia vaihtoehtoja: keksejä, dulce de lecheä eli kinuskikastiketta, sokerihuurrutettuja muroja, kaakaota, kahvia, teetä ja suolakeksejä. Hyvin hiilaripitoista ja minulla on videopäiväkirja, jossa esittelen kuinka olen tehnyt aamiaismuroni siten, että olen tehnyt kulhoon ensin kaakaon ja kaatanut sitten sokeriset murot kulhoon. Sokeria oli varmasti enemmän kuin laki sallii.
Muuten yläleireissä syötiin hyvin yksinkertaista ruokaa, kuten kuivaruokaa, mutta näistä mieleen on jäänyt maailman paras pussissa oleva kanarisotto, jossa kana oli oikeata kanaa eikä mitään korvikkeen kaltaista lihaa. Vastapainona on myös jäänyt traumat lihakastikkeesta pussissa, joka toi lähinnä mieleen ala-asteen traumat läskisestä lihakastikkeesta.
Ruokamuistojakin alkaa olla vuorilta aikalailla ja näitä ajatellessa tuli oikeasti tosi hyvä fiilis. No minkä ihmeen takia? Ei ehkä sen vuoksi, että ruoka olisi ollut aina maailman parasta, mutta vuorilla eläminen pyörii paljon sen ympärillä, mitä seuraavaksi syödään. Syöminen on myös yhteinen hetki retkikunnassa ja se on myös hetki, jolloin jaetaan päivän tapahtumat, mietitään seuraavaa päivää ja fiilistellään tulevaa. Sanoisin, että syöminen on paljon isompi kokemus kuin vain itse ruoka ja makumuistoja on tullut kerättyä jokaiselta reissulta.
Syöminen vuorilla on siis paljon muutakin kuin vain hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiinia. Se on sosiaalinen tapahtuma, joka parhaimmillaan synnyttää uusia ystävyyssuhteita.
