Yhteydenpito kotiin vuorilta – inReach-laite lainassa

Alle neljä kuukautta Everestille lähtöön ja vihdoinkin kaikki isoimmat varusteet näyttäisi olevan kasassa. Olen vuosien aikana saanut sekä hankkinut varusteita pikku hiljaa aina sen hetkistä reissua varten ja sen vuoksi en ole joutunut ensi kevättä varten tekemään kovin suuria varusteinvestointeja. On ollut kuitenkin yksi varuste, jota on miettinyt pitkään ja sen tarve kokretisoitui kesällä Alaskassa.

Minulta kysytään suhteellisen usein sitä, kuinka aion pitää reissulta yhteyttä kotiin. Aiemmilla matkoilla minulla ei ole ollut käytännössä minkäänlaista mahdollisuutta yhteydenpitoon, sillä puhelinverkosta loppuu palkit yllättävän nopeasti vuoristossa ja nettiä on vaihtelevasti, joskus ei ollenkaan tarjolla. Tämä on ollut samalla yksi vuoristossa liikkumisen viehätys, sillä vuorilla minulla ei ole ollut tarvetta päivitellä tekemisiäni esimerkiksi sosiaaliseen mediaan.

Jollain reissuilla olen saanut lainata kavereiden laitteita, joilla voi lähettää satelliittiverkossa tekstiviestejä kotiin ja olen saanut laitettua reissuilta edes muutaman viestin kotiin, että kaikki kunnossa. Aina matkassa ja retkikunnassa on ollut mukana satelliittipuhelin, jolla voi tarvittaessa soittaa apua ja soitin esimerkiksi Baruntsen huipulta kotiin, että olen nyt huipulla ja pääsimme sinne vaikka odotimme teltassa monta päivää hyvää sääikkunaa.

Kun kesällä loukkasin Alaskassa jalkani, päätin että en enää lähde pitkälle reissulle ilman mahdollisuutta lähettää kotiin viestejä. Sain soitettua lyhyen minuutin puhelun kotiin satelliittipuhelimella ja kerrottua, että kaikki ok ja reissu loppuu tähän, ilmoitan kun tiedän lisää. Olisi kuitenkin ollut kiva kertoa tilanteesta tarkemmin ja esimerkiksi seuraavien kahden päivän odottamisesta jäätiköllä ennen evakuoinnin onnistumista. 

Niinpä otin yhteyttä Garminiin, jolla on inReach-niminen laite, jolla voi Iridium-verkon eli satelliittiverkon ylitse lähettää tekstiviestejä ja samalla vastaanottaa niitä. Sain laitteen Garminilta lainaan ja samalla sain valita, minkälaisen laitteen otan. Päädyin pienimpään mahdolliseen laitteeseen ensin kysyttyäni neuvoa parilta tuntemaltani henkilöltä, joilla tämä laite jo on.

inReach Garmin
inReach MINI -laite Garminilta lainassa

Garminin inReach MINI on ison tulitikkuaskin kokoinen ja 100 grammaa painava laite, jolla yhteydenpito onnistuu joko suoraan tai laitteen voi liittää mobiiliappiin, jossa viestien kirjoittaminen onnistuu nopeammin. Minulla on Everestillä ja muilla reissuilla mukana puhelin, joka vaikutti isoimpana pienimmän laitteen valintaan. Säästän muutamia grammoja pienemmällä inReach-laitteen valinnalla, koska puhelin on kuitenkin mukana ja saan sen ja Garminin appin kautta näppäiltyä viestit nopeammin. Laitteella voi myös itsessään kirjoittaa viestejä, mutta viesti täytyy näppäillä kirjain kerrallaan, jolloin appin käyttö puhelimessa nopeuttaa viestien lähettämistä huomattavasti.

Laitteen hankkiminen on mietityttänyt minua useamman kerran, sillä nautin suunnattomasti tunteesta, että vuorilla olen kaukana kaikesta ja vain sillä on väliä, mitä reissussa tapahtuu. Se on yksi syy, mikä saa minut palaamaan vuorille ja pystyn elämään hetkessä vielä paremmin kuin kotona. Kuitenkin asioilla on monta puolta.

Laite tuo tietynlaista turvaa, sillä mukana tulee myös SOS-toiminto, jolla voi laukaista hätäviestin ja aktivoida pelastuksen. Tämä ominaisuus on tarpeellinen myös omille tuleville seikkailuille. Tulevaisuudessa on myös tärkeää, että kun lähden Aventuran ryhmien kanssa reissuun, minulla on mahdollisuus viestiä tarpeen mukaan myös asiakkaiden tilanteesta. Toki Aventuralla on tätä varten satelliittipuhelin, joka on aina matkanjohtajan mukana, mutta omasta laitteesta ei ole haittaa reissussa asiakkaiden kanssa.

inReach MINI SOS painike

Sääennusteiden saaminen ja kotiin viestiminen onkin ominaisuuksia, joita odotan laitteelta eniten. Haluan edelleen pitää viestimisen sillä tasolla, että kerron reissun päältä tärkeimmät asiat enkä aio ottaa siitä mitään paineita. Tulevalta Everestin reissulta tulee myös päivityksiä, mutta ei joka päivä vaan silloin, kun on tehty merkittäviä siirtoja matkan etenemisen kannalta.

Laitteesta on mahdollista jakaa GPS-sijainti, jolloin minua tai retkikuntaa voidaan seurata lähes reaaliajassa. En todennäköisesti tule käyttämään ainakaan Everestin matkallani tätä ominaisuutta, mutta ehkä tulevilla matkoillani kyllä.

inReach MINI
inReach MINI

Näin yhteydenpito vuorilta on siis mahdollista sekä kotipuoleen ja teille seuraajille. Pääsette siis mukaan reaaliajassa Everestin reissulle ja teidän ei tarvitse odottaa kuutta viikkoa täydessä radiohiljaisuudessa.

Comments are closed.