Artikkelit

Terveisiä Nepalista!

Moikka lukijat!

Reilun kuukauden hiljaiselo on päättynyt, sillä olen palannut Suomeen toissapäivänä. Terveiset siis Nepalista! Instagramin puolella seuraajat ovatkin jo päässeet hieman kurkistamaan Nepalin fiiliksiin. Tarinoita matkasta riittää.

Baruntsen vuorikiipeily

Terveisiä Nepalista!

Olen ollut kipeänä ja juossut nyt pari päivää lääkärissä, pessyt pyykkiä ja vain yrittänyt totutella Suomen pimeyteen. Kirjoitan matkasta laajemmat raportit ensi viikolla, mutta lyhykäisyydessään hieman tarinaa tässä jo tiedoksi teille lukijoille.

Matka meni erinomaisesti, sillä saavutimme koko retkikunnan voimin 24.10.2018 kello 7 Mera Peakin huipun 6476 metriä. Aamu oli todella rankka ja vaikka Mera Peak ei ole tekninen vuori, niin matka huipulle oli ohuen ilmanalan vuoksi raskas. Pakkasta oli noin -20 ja tuuli siihen päälle, joten arviolta pakkasen purevuus oli -34 astetta. Sanoisin, että Mera Peak oli raskas huippu, vaikkei teknisiä taitoja vaadittu ollenkaan.

mera peakin kiipeäminen Nepalissa

Mera Peakin huipulla 24.10.2018

Sairastuin pari päivää enne Mera Peakiä kurkkukipuun ja sen jälkeen aloin yskiä. Yskä on yksi yleisimpiä juttuja Nepalissa ja meidän retkikunnassa käytännössä varmasti jokainen jäsen yski jossakin kohtaa reissua. Tapasimme lääkärin, joka oli työskennellyt vapaaehtoisena vuoristoklinikalla ja hän kertoi, että yskä tulee kylmän ilman, ilmanpaineen, pölyn ja kuivan ilman yhdistelmänä.

Yskä ei haitannut Mera Peakin kiipeämistä, mutta aloitin päivän huiputuksen jälkeen antibioottikuurin, jonka avulla yritin saada yskän loppumaan. Yskä ei loppunut, mutta se helpotti ja erityisesti trekkailu Baruntsen perusleiriin oli minulle matkan haastavampia kohtia. Tuntui, että pienikin hengästyminen aiheutti yskimisen ja kurkkupastilleja kului aikamoiseen tahtiin.

Baruntsen perusleirissä vietimme kuusi päivää, jonka aikana yskä alkoi parantumaan ja helpottamaan. Tämä antoi hyviä merkkejä tulevasta kiipeilystä. Päivien aikana lepäsimme, söimme, harjoittelimme kiipeilyä, odotimme Sherpojen laittavan köysiä ja aklimatisoiduimme eli totuttelimme ohueeseen ilmanalaan. Kuuden päivän jälkeen lähdimme sitten kiipeämään kohti ensimmäistä yläleiriä 6100 metrin korkeuteen, josta sitten liikuimme 6400 metrin korkeuteen toiseen yläleiriin. Sitten sää tekikin temppunsa.

Alkoi tuulemaan ja alkoi muuten tuulemaan niin paljon, että teltasta ei enää pystynyt poistumaan. Tuulet nousivat myrskytuulten lukemiin ja seuraavat neljä päivää istuimme 100 km/h tuulessa teltan sisällä odottaen huiputussäätä. Tässä vaiheessa myös kuuden henkilön retkikuntamme alkoi hajoamaan. Osa ihmistä kääntyi alas ja lopulta sääikkunaa odotti leirissä minä, Matka-Mikko ja retkikunnan johtaja Don. Sherpat myös olivat ihmeissään odottamassa leirissä, sillä tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, jolloin he ovat pidempää kuin yhden yön 6400 metrin korkeudessa kakkosyläleirissä.

Neljän todella pitkän, piinaavan, hermoja koettelevan ja epäilyttävän päivän jälkeen sääikkuna ihmeen kaupalla aukesikin. Lopulta olin ainut retkikunnan jäsen, joka lähti tavoittelemaan huippua retkikunnan johtajan ja Sherpojen kanssa. 7.11.2018 saavutimme kello 11:20 Baruntsen 7129 metrin huipun ja itkuhan huipulla tuli kotiin soittaessa satelliittipuhelimella. Samalla minusta tuli nuorin suomalainen nainen, joka on kiivennyt Baruntsen huipulle.

Baruntse Nepalissa

Baruntse näkyy taustallani, tuo jylhä huippu vasemmalla

Huiputuksen jälkeen jouduimme kiirehtimään alas kotilennolle pitkiä päiviä ja saavutimme retkikunnan muut jäsenet Kathmandussa. Nämä viimeiset päivät olivat viedä tästä kiipeilijästä mehut, sillä kävelimme kuusi päivää putkeen todella pitkää päivää ajallisesti ja matkallisesti. Olo Luklassa oli korvaamaton ja onnellinen, sillä olihan matkaa tässä vaiheessa taitettu 30 päivää.

Tässä siis pikaiset kuulumiset Nepalista, nyt palaan lepäämisen ääreen. Tällä hetkellä olo on todella väsynyt ja nuutunut, en olisi uskonut, että viiden viikon kiipeily voi viedä kaikki voimat. Tulevan viikonlopun aionkin siis maata sohvalla, huoltaa mieltä ja kehoa, palautua matkustamisesta ja nähdä ystäviä. On ihanaa olla kotona ja palan halusta kertoa lisää teille seikkailusta! Upea sellainen takana, tavoitteet täyttyivät ja usko omaan tekemiseen kasvoi matkalla potenssiin kymmenen. Ihanaa viikonloppua!

 

Vuorikiipeily – Baruntsen matkaohjelma

Kaksi viikkoa ja lähden vuorikiipeilemaan Nepaliin. Tätä Baruntsen reissua on odotettu viimeiset kaksi vuotta ja on todella upeaa, että odottaminen alkaa pikku hiljaa muuttumaan pakkaamiseksi, viimeisiin valmisteluihin ja matkan jännittämiseen. On ollut jotenkin sellainen olo kuin ei olisi lähdössä, kiireinen syksy on meinannut ajoittain viedä voimat ja keskittyminen on ollut lähinnä päivästä toiseen selviytymisessä. Nyt kuitenkin reissu lähestyy ja oikeasti lähtö on ihan pian.

Kuten sanottu, takana on pitkä valmistautuminen ja yli kaksi vuotta on enemmän tai vähemmän odotettu tätä reissua. Pakkaaminen on ollut jo jonkin aikaa käynnissä ja nyt viimeiset tavarat on tullut hankittua ja saatua The North Facelta.

The North Face - vuorikiipeily matkalle

Takki saatu The North Facelta

Vuorikiipeilyyn kuuluu läheisesti pitkä valmistautuminen reissuun ja yleensä matkat ovat hyvissä ajoin tiedossa. Ei tule yllätyksenä, että mitä kaikkea täytyy hankkia ja useimmiten tähän on varattu riittävästi aikaa ja paljon ehtii miettimään reissulle tulevia asioita.

Baruntsen reissusta moni on viime aikoina alkanut kyselemään tarkempiä tietoja ja sen takia avaan tässä artikkelissa hieman tarkemmin tulevaa reissuohjelmaa. Ohjelma tuskin tulee pysymään juuri sellaisena kuin se on suunniteltu, mutta jota kuinkin reissuohjelma tullee menemään näin.

Lähtö ja saapuminen Nepaliin

Lähdemme Suomesta iltapäivästä 11.10 kahden viikon päästä. Lennämme Kathmanduhun Dohan kautta ja olemme perillä Nepalissa 12.10. Siirrymme suoraan lentokentältä viisumirumban jälkeen hotelliin ja seuraavana päivänä tapaamme retkikuntaporukan kanssa.

Saapumisen jälkeen meillä on yksi päivä aikaa Kathmandussa hoitaa puuttuvia varusteita, vaihtaa rahaa, pakata tavaroita uudestaan ja levätä ennen siirtymistä vuorille. 13.10. Lähdemme pois Kathmandusta ja siirrymme pienillä lentokoneilla Luklaan, joka on yksi ikonisimpia lentokenttiä keskellä vuoria. Luklasta oikeastaan kaikki sitten alkaakin ja tässä kohtaa siirrymme huonompien yhteyksien ääreen.

Trekkaaminen kohti Mera Peakin perusleiriä

Vaikka reissun pääkohde on 7129 metriä korkea Baruntse, niin pyrimme kiipeämään 6476 metriä korkean Mera Peak -vuoren aklimatisoitumishuippuna ennen Baruntsea. Luklasta lähdemme siis trekkaamaan kohti Mera Peakin perusleiriä.

Matka perusleiriin kestää kahdeksan päivää ja Mera Peakin perusleiri on 5100 metrin korkeudessa eli puhutaan jo hyvistä korkeuksista, joissa pääsee nukkumaan tottumaan ohueeseen ilmaan. Tässä kohtaa liikkuminen on siis pelkästään trekkaamista eikä mitään teknisiä taitoja tarvita. Lähinnä liikutaan hitaasti ja nautitaan vain maisemista.

Mera Peak 6476 metriä

Mera Peakin perusleirin jälkeen aloitamme kiipeämisen kohti Mera Peakin High Campiä, joka on 5768 metrin korkeudessa. Tämä on viimeinen leiri ennen huipulle kiipeämistä ja maisemat tulevat varmasti olemaan omaa luokkaansa. Tässä kohtaa reissussa ollaan oltu 12 päivää ja suunnitelmien mukaisesti seuraavana päivänä yritämme ensimmäisen kerran Mera Peakin huipulle.

Vuorikiipeily matka - valmistautuminen

Pakkaaminen on aloitettu ja kasa alkaa kasvamaan olohuoneessa

24.10. on siis suunnitelmien mukaan se päivä, jolloin yritämme Mera Peakin huipulle. Tähän tulee kuitenkin varmasti vaikuttamaan moni asia, kuten sääolosuhteet, retkikunnan vointi ja muut muuttuvat tekijät. Teille, jotka seurailette blogia, niin on varmasti kiva tietää, missä milloinkin mennään.

Siirtyminen Baruntsen leireihin

Mera Peakin kiipeämisen jälkeen laskeudumme alas 4683 metrin korkeuteen, josta lähdemme sitten trekkaamaan kohti Baruntsen perusleiriä. Tämä matka perusleiriin kestää kolme päivää ja sen jälkeen lepäämme perusleirissä pari päivää ja keräämme voimia tulevaa koitosta kohti.

Perusleirin jälkeen on vielä kaksi leiriä: Camp 1 6120 metrin korkeudessa ja Camp 2 6400 metrin korkeudessa. Näihin leirihin kannetaan omat tavarat ja muuten matkassa kulkee oikeastaan pelkän päivärepun tavarat. Camp 1 vietämme yhden lepopäivän ja sitten lähdemme taas liikkeelle kohti Camp 2:sta. Tämä varmasti on myös sellainen kohta reissusta, jossa mennään paljon olosuhteiden mukaan ja erityisesti sää tulee vaikuttamaan etenemiseen erittäin paljon. Tässä kohtaa reissussa ollaan alkuperäisen suunnitelman mukaan oltu 22 päivää eli reilu kolme viikkoa.

The North Face - untuvatakki Summit Series

Sain The North Facelta puuttuvan Summit Seriesin takin matkalle

Baruntsen huippu

Meillä on suunnitelman mukaisesti varattu ensimmäinen mahdollinen huiputuspäivä Baruntselle 23. reissupäivän kohdalla, joka käytännössä tarkoittaa päivämäärässä marraskuun kolmatta päivää. Tämä tarkoittaa, että mahdollinen Baruntsen huiputus tulee tapahtumaan marraskuun ensimmäisten päivien aikana, sillä huiputukselle on myös varattu kaksi extrapäivää sopivan sääikkunan odotteluun.

Baruntse on 7129 metriä korkea vuori ja tähän mennessä korkein vuori, jolle yritän kiivetä. Isoin haaste tulee olemaan ohut ilmanala, kylmä sää ja pitkä reissu, joka varmasti haastaa sekä fyysisesti että henkisesti.

Baruntselta palataan sitten alas ja aikaa Kathmanduuhun jää parista päivästä päivään, riippuen aikataulusta, jolla päästään yrittämään huipulle. Kotiin palataan 15.11 torstaina.

Reissussa ollaan siis viisi viikkoa ja kyllä alkaa jännitys pikku hiljaa nousemaan. Olen tosi innoissani lähdössä reissuun ja palan halusta päästä vuorille!

 

Puuttuvat varusteet Baruntselle

Vuorikiipeilyn yksi iso osa varusteiden haaliminen kasaan ja niiden testaaminen sekä pakkaaminen ennen reissua. Olen huomannut, että varusteiden kanssa käy jokaisen reissun kanssa niin, että kuvittelen vihdoinkin haalineeni kasaan kaikki mahdolliset varusteet ja pian huomaan tarvitsevani lisää joko parempia vaatteita, elektroniikkaa tai muita varusteita.

Näimme viime viikolla Matka-Mikon kanssa ja kävimme läpi lokakuun Nepalin vuorikiipeilymatkan Baruntsen varustelistaa. Kokemus alkaa näkymään listassa, sillä lista on kattava, mutta toisaalta kaikki turhat varusteet on karsittu minimiin. Paljon on vielä hankittavaa, se ainakin tuli selväksi.

Kirjoitin jo ennen Norjan reissua pakkaamisesta ja siitä, millainen minun pakkaamisfilosofiani on. Kerään kamoja kasaan ja sitten listan kanssa käyn läpi, että onhan kaikki tarvittava mukana ja kerään sillä tavalla myös puuttuvat ja ostettavat tavarat. 

Nyt Baruntsen osalta varustelistaa on tullut käytyä monta kertaa läpi. Mitä vielä puuttuu?

Puuttuvien varusteiden listaa tutkimassa

Varustelistaa tutkimassa

Eväät

Retkikuntaoperaattori Summit Climb suosittelee, että mukaan otetaan 2-4 kiloa välipaloja. Se on melkoisen iso määrä pähkinöitä, karkkia, patukoita, kuivattuja hedelmiä ja muita herkkuja. Saa rakentaa yhdistelmiä näistä kaikista ja erityisesti omia lemppareitani ovat pähkinät, patukat, karkit ja Snickersit.

Tämän lisäksi mukaan yläleireihin täytyy ottaa kuivattuja retkiruokia. En yleensä syö retkillä näitä, vaan rakennan makaroneista, riiseistä ja säilykkeistä omia ruoka, mutta vuorilla helpointa on ottaa mukaan ruokia, joihin pussiin kaadetaan vain vesi. Olen testannut monenlaisia ruokia ja parhaiten uppoaa Real Turmat -nimiset retkiruuat.

Olen osan ruuista jo kerännyt ja ostanut erilaisia patukoita, joista pidän ja jotka ovat olleet sopivasti tarjouksessa, mutta vielä osa eväistä puuttuu. Erilaisten omien pähkinä/kuivahedelmä/suklaa -sekoitusten tekeminen kuuluu oleellisena osana eväshifistelyyn.

Apteekki

Apteekin tyhjennys on taas kerran edessä. Suuvettä, Buranaa, silmätippoja, nenäsuihketta, maitohappobakteereja, ripulilääkettä, suolatabletteja, aftalääkettä, kurkkupastilleja, sinkkirasvaa ja kynsiharjaa. Noin nyt muutama mainitakseni.

Oma ensiapupakkaus on laaja, sillä haluan olla varma, että jokainen pikkuvaiva hoituu heti jos sellaisia eteen tulee. Pitää varustautua yskään, flunssaan, vatsavaivoihin, rakkoihin ja pieniin revähdyksiin.  Kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja muutamaan muuhunkin vaivaan löytyy sitten lääkettä.

puuttuvat varusteet Baruntselle

Tarkka varustelista ja ohjeet

Ostoslista on apteekkiin pitkä ja harkitsin jo jopa tuotteiden tilaamista verkkokaupasta. Kyllä tosi monella apteekilla on nykyään verkkokauppa ja ajattelin, että jos kokeilin sitä. Toisaalta verkossa ei pääse keskustelemaan tuotteiden välisistä eroista, joten todennäköisesti suuntaan vielä ihan perinteiseen apteekkiin.

Elektroniikka

Tämä osasto on yksi loputon suo, loputtomin suo kaikista varusteista. Aina tarvitsee paremman kameran, uuden akun, muistikortin, gimbaalin, aurinkokennolaturin tai vaikkapa uuden puhelimen. Mitä enemmän haluaa hifistellä, sen enemmän myös elektroniikkaa tarvitsee mukaan. Sitä enemmän on myös liikkuvia osia lähdössä mukaan ja tuntuu, että elektroniikalle on oma kassi mukana.

Tänä vuonna ostoslistalla on uusi aurinkokennolaturi, sillä edellinen on niin huonossa kunnossa, ettei kameran lataaminen enää onnistu. Tämän lisäksi olen hankkimassa kameraan gimbaalin, jotta voin kuvata paremmin liikkuvaa kuvaa.

Hinnaltaan eniten tulee hankinnoissa myös menemään elektroniikan hankkimiseen. Hullunkurisesti samaan syssyyn sattuu vielä uuden puhelimen ostaminen, joten hintalappu kauhistuttaa jo etukäteen. Mutta näin se menee, välillä hankintoja täytyy tehdä ja sitten tulee pidempiä aikoja, kun ei osta isoja juttuja ollenkaan.

Olen tämän viikon vain levännyt ja vihdoin myös Baruntsen reissun suunnitteluun on löytynyt oikeanlaista intoa, jännitystä ja energiaa. Näköjään tämänkin löytäminen on vaatinut lepoa ja olen tosi iloinen, että nälkä tulevaa reissua kohti alkaa vain kasvamaan.

 

Kaipaan tavoitteellista treenaamista

Olen useaan otteeseen kirjoittanut, siitä miten tärkeää ensinnäkin treenaaminen on minulle ihan yleisesti, mutta myös vuorien vuoksi. Urheilu on ollut osa elämääni jo vuosien ajan ja viimeiset pari vuotta hommaa on tullut tehtyä taas nuoruusvuosien kilpauintiuran jälkeen todella tosissaan. Aina on ollut selkeä tavoite, mitä seuraavaksi ja siihen on pyritty kaikin mahdollisin keinoin.

Pian tulee vuosi siitä, kun olkaluuni katkesi ja loukkaantumisen myötä myös tavoitteellinen treenaaminen jäi. Kaikki panostukset ovat olleet kuntoutumisessa ja siinä, että palaan vielä takaisin urheilemaan ensinnäkin ilman kipuja ja toisekseen entistä vahvempana.

Nyt kuntoutusprojektit ovat edenneet siten, että käytännössä pysty tekemään hyvinkin paljon juuri sitä, mitä haluan. Rajoitteita ja pieniä epätasapainoja on tietenkin edelleen, mutta niiden eteen on tehty todella reilusti myös töitä viimeisen vuoden aikana.

Alkuvuosi on mennyt selkeällä treenisuunnitelmalla, mutta silti huomaan, että olen olosuhteiden: lue kiireiden ja oman innostuneisuuden vuoksi tehnyt paljon kaikkea muutakin kuin sitä, mitä olen ajatellut. Tämä on toki johtanut siihen, että lajivalikoima on viimeisten viikkojen aikana ollut todella paljon laajempaa kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta toisaalta tekeminen on ollut vähän sitä sun tätä.

Helmikuun treenit

Sitä sun tätällä tarkoitan sitä, että välillä tekemisestä on puuttunut punainen lanka ja ennen kaikkea suunnitelmallisuus. Tämä on toisaalta johtanut myös siihen, että kehityskään ei ole optimaalisinta.

Sitä sun tätä on kuitenkin ollut myös rentouttavaa, sillä se on tarjonnut joustavuutta ja myös ihan uudenlaista rentoutta vain nautiskella siitä, että tänään saan tehdä mitä haluan tai oikeasti olla tekemättä mitään, jos ei huvita.

Vaikka tämä kaikki on ollut tosi kivaa ja rentouttavaakin, huomaan päivä päivältä kaipaavani taas kerran enemmän ja enemmän suunnitelmallisuutta ja sitä, että teen asioita tavoitteellisesti. Tiedän, en vain voi luonnolleni mitään ja minussa selkeästi asuu jokin sellainen tyyppi, joka haluaa päästä säännöllisesti rääkkäämään itseään urheilun parissa.

Tämähän sitten käytännössä tarkoittaa sitä, että olen alkanut miettimään, minkälaista tavoitteellisuutta etsin tällä hetkellä. Selkeä iso tavoite on ensi lokakuussa, kun lähden Baruntselle ja siinä reissussa olisi tarkoitus olla mahdollisimman kovassa kunnossa. Asioita täytyy siis tehdä sillä näkökulmalla.

Matkalla vuorille

Suunnitelmat ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että olen ajatellut aloittaa suunnitelmallisen ohjelmoinnin keväällä, kun palaan Coloradosta. Toteutus vain vielä puuttuu.

Olen miettinyt valmiita ohjelmointeja ja valmentajan ottamista mukaan projektiin. Olisi kiva, että joku fiksu tyyppi olisi valvomassa vähän, mitä teen ja kuinka paljon, mutta toisaalta haluaisin ottaa itse enemmän vastuuta myös. Siksi olen osaltaan ajatellut valmiiden ohjelmointien sopivan tässä kohtaa. En tietenkään ole sulkenut myöskään ammattitaitoisen valmentajan ottamista mukaan. Tätä asiaa täytyy siis vielä pohdiskella ja kartoittaa eri vaihtoehtoja laajemminkin.

Toki vaihtoehtoja tässä maailmassa riittää, joten seuraavaksi alkaa niiden vaihtoehtojen haravointi ja miettiminen, mikä olisi sopiva ohjelmointi keväälle ja kesälle. Sen täytyy olla haastava, mutta järkevä ja sellainen, joka tukee syksyllä olevaa tavoitetta. Tärkeintä on tietenkin pysyä terveenä.

 

Millaista on olla vuorikiipeilijä Helsingistä?

Olen helsinkiläinen ja asunut täällä jo muutamia vuosia. Alun perin olen kotoisin Lahdesta ja sen jälkeen opiskelin vuoden Helsingissä sairaanhoitajakoulussa ennen kuin hain lukemaan kauppatieteitä. Pääsykoerumban jälkeen päädyin Lappeenrantaan opiskelemaan.

Kaikki kesät olen viettänyt Helsingissä kesätöiden vuoksi ja nyt viimeiset vuodet olen asunut Helsingissä ja tuntuu, että täällä se koti myös sijaitsee. Vaikka koti on täällä ja kotiin on aina ihana palata reissuilta, niin silti veri vetää koko ajan ulkomaille.

Minun Helsinki

Suurin syy reissuihin on tietenkin harrastukseni ja unelmani vuorilla. Helsingissä ei ole vuoria ja niitä varten täytyy reissata korkeimmille paikoille. Jos haluaa harrastaa vuorikiipeilyä, niin vuorille täytyy myös matkata harjoittelemaan. Se on fakta, mutta ei yhtään hullumpi sellainen.

Vuoret ovatkin vieneet minua jo aika moneen paikkaan ja unelmat vievät myös tulevaisuudessakin vuorille ja seikkailuihin eri puolille maailmaa.

Helsinkiläisenä vuorikiipeilijänä on omat haasteensa. Täytyy etsiä mäkiä, joissa treenata ja kerätä rahaa, jotta pääsee vuorien perässä reissuille. Ilman autoa nämä haasteet ovat välillä haastaviakin, sillä aina täytyy myös sumplia, että milläs niille mäille lähdetään täältä kaupungin ytimestä.

Helsinkiläisenä on myös paljon etuja vuorikiipeilijänä, sillä palvelut ovat tarjolla ja sisäliikuntaan sopivat paikat ovat ihan kävelymatkan päässä kotoa käsin. Sisäliikunta- ja ulkoliikuntapaikkoja on myös aivan laidasta laitaan ja vuorikiipeilijä kuin muutkin harrastajat löytävät kyllä omansa. Helsingissä myös pääsee kaikkialle kävellen.

Suomi on maa, missä ei ole yhtään vuorta, mutta Helsingistä löytyy silti useampi varusteisiin erikoistunut kauppa, joissa pääsee kokeilemaan vuorikiipeilyyn sopivia varusteita ennen niiden ostamista. Jos vuoret olisivat takapihalla, niin en tiedä osaisinko arvostaa aikaani vuorilla näin paljon. Olen oppinut siis nauttimaan ajastani vuorilla ihan tosi erityisellä tavalla ja olen pyrkinyt imemään kaiken sen fiiliksen itseeni.

Töölönlahti, yksi lempipaikoistani

Täältä käsin pääsee myös aika näppärästi lentokentälle junalla, joka maksaa muutaman hassun euron. Tämähän on aika kiva juttu, varsinkin kun harrastus vie monesti ulkomaille. Helsinki-Vantaan lentokentältä lähtee myös todella kattavasti lentoja ympäri maailmaa ja hinnat eivät ole aivan mahdottomia edes pidemmille lennoille.

Helsingin lähellä on myös paljon ihan tosi hyviä retkikohteita, joissa voi viettää useamman päivän tai mennä vain päiväretkelle. Kaikki on alle 50 kilometrin päässä keskustasta ja useimpiin paikkoihin on yllättävänkin helppo päästä.

Helsinki on koti ja ihana sellainen, vaikka vuorikiipeilijänä on omat haasteensa, niin silti kotiin on kiva palata vuorilta.

 

Harjoittelun peruspilarit vuorikiipeilyyn

Tämän vuoden reissut ja vuoret ovat nyt suunniteltuna ja seuraava vaihe on miettiä, millaista treeniä näitä reissuja varten täytyisi sitten tehdä. Treenaaminen on ollut osa arkeani jo hyvin pitkää ja myös tuleva vuosi tulee olemaan urheilupainotteinen.

Soutukilpailut

Ensi viikolla on edessä sisäsoudun soutukilpailut Helsingissä. Mennään soutamaan Crossfit Central Helsingin joukkueella joukkuekilpailuun.

Olin alkuun ajatellut, että jättäisin kilpailut välistä, mutta kilpailuvietti on ehdottomasti vahvempi. Alkuperäisessä päätöksessä pysyin siinä mielessä, että en aio edelleenkään soutaa yksilökilpailussa, mutta joukkuekilpailuun on tosi hauska mennä soutamaan.

Joukkuekilpailussa ei tiedetä etukäteen matkaa, vaan se ilmoitetaan vasta ensi lauantaina paikan päällä. Todennäköisesti, perustuen aiempien vuosien matkoihin, edessä on melko lyhyt ja kova veto.

Olen nyt soutanut todella paljon vähemmän ja oikeastaan kaikki kovat treenit ovat jääneet pois. Tällä viikolla on sitten hiukan tullut testailtua, miltä ne maitohapot kropassa tuntuikaan.

Kiipeily

Kun soutukilpailut ovat taputeltu, seuraava panostuksen kohde on kiipeilyssä. Tavoitteena olisi päästä vähintään kerran viikossa kiipeilemään joko jäälle tai sisälle.

Ei mahdoton tavoite ollenkaan, mutta vaatii omat järjestelynsä, sillä mukaan tarvitaan aina myös tietenkin kiipeilykaveri. Kaveri toki tekee kiipeilystä myös entistä hauskempaa.

Kiipeilyä on myös tarkoitus harjoitella tulevaa Coloradon reissua varten, sillä tulemme Coloradossa kiipeilemään enemmänkin.

Kiipeilyharjoituksia Seattlessa

Kiipeily on siis harjoitteluni tekniikkaosuus eli hiotaan erilaisia teknisiä taitoja, joita tarvitsen vuorikiipeilyä ja kiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu

Tykkään kovasti käydä myös kuntosalilla ja voimaharjoittelu on ollut osa arkipäiviäni jo muutamien vuosien ajan. Jossain kohtaa tuli pyörittyä lähinnä crossfit-salilla ja jossain kohtaa enemmän niin sanotulla perinteisellä kuntosalilla.

Koen, että voimaharjoittelusta on ollut hyötyä monessa eri kohdassa: soutamisen aloittamisessa, hiihdossa, pyöräilyssä, polkujuoksussa ja ennen kaikkea vuorikiipeilyssä.

Tällä hetkellä tarkoituksena on siis pitää pari hyvin perinteistä voimaharjoitusta viikossa, jotta korjataan vieläkin loukkaantumisten jälkeisiä lihasepätasapainoja ja toisaalta rakennetaan pohjaa vuorikiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu osana vuorikiipeilyä

Voimaharjoittelu on toinen harjoitteluni tärkeä osa ja tavoitteena on pitää vielä toistaiseksi kaksi voimaharjoitusta viikossa. Painotus tulee muuttumaan, kun ollaan lähempänä esimerkiksi Nepaliin lähtöä tulevana syksynä.

Peruskuntoharjoittelu

Viimeisen parin kuukauden aikana harjoitusohjelmani on muuttunut hyvin paljon ja erityisesti peruskuntoharjoittelun määrä on lisääntynyt.

Olen käynyt juoksemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä ja soutamassa. Näiden lisäksi on tullut tampattua Malminkartanon mäkeä ja Lahden mäkihyppyreiden portaita. Pitkiä aikoja ja maltillisemmalla sykkeellä.

Välillä on turhauttanut, sillä peruskuntoharjoittelu on saattanut ajoittain olla tylsää, mutta toisaalta tällä viikolla kovia soututreenejä tehdessä olen ollut yllättynyt, kuinka paljon hyötyä näistä tunneista on ollut.

Vuorikiipeily on hyvin pitkälti kovaa peruskuntoa vaativaa urheilua ja sen vuoksi tämän vuoden pääpaino tulee olemaan peruskunnon täydelliseksi viilaamisessa. Syksyllä laktaattitestissä todettiin, että minulla on lähes puutteellinen peruskuntoalue ja sen jälkeen asiaan ollaan kiinnitetty erityisen paljon huomiota.

Hiihtämässä

Peruskuntoharjoittelun määrä tulee olemaan kaikista suurin osuus harjoittelussani. Tämä sen vuoksi, että se on myös yksi oleellisimpia tekijöitä vuorilla selviämisen kannalta.

Eli tällä hetkellä harjoittelussa on kolme selkeää kokonaisuutta: kiipeilyn tekniikkaharjoittelu jäällä ja sisällä, voimaharjoittelu ja peruskuntoharjoittelu. Näillä sitten rakennellaan 5-6 treenikertaa viikkoon ja tavoitteena on ennen kaikkea pitää homma järkevänä ja sellaisena, että kunto kehittyy optimaalisesti ilman suuria riskejä.

Jos siellä lukijoiden puolella on paljon eri lajien harrastajia omilla tavoitteilla, tekisi mieli kovasti kuulla, millaisia treenipainotuksia tai suunnitelmia teillä on? Kommentoi alle!