Suomen luonnon päivän retki

Tiesittekin varmaan, että eilen 26.8 vietettiin Suomen luonnon päivää. Ensimmäisenä maana maailmassa Suomessa liputettiin luonnolle ja sille, että meillä kaikilla on mahdollisuus täysin ilmaiseksi nauttia luonnosta ja esimerkiksi poimia marjoja ja sieniä metsästä. Päivä on osa tämän vuoden juhlavuotta, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta.

No sen kunniaksi lähdettiin Nuuksioon retkeilemään. Tai oikeastaan juhlapäivä selvisi, kun retkipäivä oli jo lyöty lukkoon, mutta juhlat antoi vain entistä parempaa intoa lähteä retkeilemään. Nuuksio on siitä kiva paikka, että sinne pääsee pienellä vaivalla myös julkisilla liikennevälineillä ihan Helsingin keskustasta. Bussi 245 lähtee Espoon juna-asemalta ja menee suoraan Haltian luontokeskukselle, josta sitten pääsee näppärästi joko merkatuille poluille tai sitten retkeilemään niiden ulkopuolelle.

Tällä kertaa suuntana oli Pöksynhaara ja Valkealampi. Molemmat leiripaikat ovat merkattujen reittien ulkopuolella ja niille löytämiseksi tarvitsee kompassin ja hyvän kartan. Jotkut pro-retkeilijät saattavat toki löytää myös pelkällä kartalla, mutta nyt mukana oli kompassi ihan senkin takia, että suunta oli aivan uusi ja oli kiva päästä pitkästä aikaa harjoittelemaan kompassin käyttöä.

Kompassi ja kartta suunnistusvälineinä

Haltian luontokeskukselta käveltiin noin 1,5 tuntia ja syötiin järven rannassa lounasta. Tästä jatkettiin sitten kohti Pöksynhaaraa ja sen jylhiä kallioita. Matkalla oli polkua ja sitten suunnistettiin täysin ilman polkua suolla. Matkalla poimittiin kanttarelleja ja mustikoita. Ai että muuten olin taivaissa, sillä suon vieressä oli aivan mielettömän isoja ja makeita mustikoita. Aikaa kului yht’äkkiä reilusti, kun innostuin poimimaan mustikoita.

Matkalla Pöksynhaaraan

Pöksynhaaraan päästessä päätimme jatkaa matkaa kohti Valkealampea, joka on itseasiassa melko lähellä Pöksynhaaraa. Valkealammen vesi oli todella kirkasta ja lämmintä. Ihan harmitti, ettei ollut märkäpukua mukana, että olisi voinut käydä uimassa. Lammen rannassa oli todella hyvä telttapaikka ja lammella sai iltaa viettää todella rauhassa, oikeastaan vasta myöhään illalla paikalle saapui muita retkeilijöitä.

Pöksynhaara

Valkealammelle päästyä laitettiin teltta pystyyn, tehtiin välipalaa ja otettiin päikkärit. Sen jälkeen pienet iltakäppäilyt lähistöllä ja poimimme vielä aamuksi mustikoita aamupuuroon. Illalla tehtiin keittimellä vielä iltapalat ja ajoissa nukkumaan. Nukuin pitkästä aikaa todella hyvin ja sikeästi koko yön. Yöllä lämpötila laski +4 asteeseen, mutta teltassa oli oikein mukavaa ja osasyy hyviin uniin varmasti olikin tuo melko viileä yö.

Valkeamlammen aamu-usva

Aamulla sitten pakattiin kamat ja lähdettiin kohti Haltian luontokeskusta. Tällä kertaa kierrettiin Saarijärven rantaa Orajärvelle ja sieltä sitten polkuja pitkin takaisin Haltiaan. Maastot olivat kyllä tosi vaihtelevia: välillä oltiin lehtimetsässä, suolla, kalliolla ja pian taas järven rannassa.

Olipahan ihana Suomen luonnon päivä. Luonto ei pettänyt tälläkään kertaa, sillä olo on kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla. Tuntui, että kahden päivän patikoinnit keskellä metsää, retkiruoan tekeminen ja teltassa nukkuminen virkistää ihan eri tavalla kuin kotona lepääminen. Kaiken lisäksi nuo metsät tulvivat marjoja ja sieniä, joita teki mieli vain jäädä poimimaan. Aika useasti tulikin napattua muutama mustikka suuhun kävelyn lomassa.

Vaikka nyt olikin erityinen luonnon päivä, niin se päivä voi olla ihan joka päivä ja viikonloppu. Nyt on levännyt ja raukea olo, joilla voi tuleva viikko alkaa. Hyvää alkavaa viikkoa kamut!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *