KTO-kurssi

Olen kevään aikana käynyt Suomen Kiipeilyliiton köysitoiminnan ohjaajakurssia eli KTO-kurssia. Kurssi on sisältänyt kaksi viikonlopun mittaista kurssimoduulia ja eilen osallistuin kokeeseen, jonka lopuksi kaikki kurssin läpipäässeet saivat luvan alkaa toimia virallisena köysitoiminnanohjaajana.

Köysitoiminnan ohjaaja saa kiipeilyttää asiakkaita sisäseinällä ja ulkokalliolla. Tämän lisäksi ohjaaja saa järjestää laskeuduttamisia esimerkiksi polttariporukoille tai kouluryhmille.

Kurssin ensimmäisessä moduulissa käydään sisäseinällä tarvittavia taitoja läpi. Solmuja, teoriaa, varmistamista eri varmistuslaitteilla ja ongelmatilanteita, joita voi sisäseinällä kiivettäessä tulla esille. Moduulissa on kaksi kurssipäivää ja toisen päivän aikana ollaan kalliolla. Kalliolla opetellaan ankkureiden tekemistä, laskeutumista ja tilanteita, jotka täytyy ottaa huomioon ulkokalliolla liikuttaessa.

Laskeutumispisteen rakentaminen

Kurssin toinen moduuli keskittyy asiakasryhmien ohjaamiseen, kiipeilyttämiseen ja kalliolta laskeuduttamiseen. Toisessa moduulissa käydään läpi, miten rakennetaan laskeuduttamispiste ja kuinka toimitaan mahdollisissa ongelmatilanteissa. Opin erityisesti uusia juttuja kurssin toisella moduulilla ja erilaiset ongelmatilanteet ja niiden ratkominen laskeutumisen yhteydessä tulivat tarpeeseen.

Eilen koe meni hyvin ja sain hyvää palautetta palautekeskustelussa ja KTO-kortin mukaani. Nyt saan siis virallisesti kiipeilyttää asiakkaita ja laskeuduttaa heitä kalliolta alas. Ennen kaikkea eilinen päivä oli tärkeä myös sen vuoksi, että kiipeilyitsetuntoni on ollut loukkaantumisen jäljiltä melko nollissa ja läpi mennyt koe loi hiukan taas uskoa tulevaan.

KTO-koe
Kokeessa laskeutumispisteen rakentaminen

Kurssi on ollut intensiivinen ja hyödyllinen. Eniten aikaa on mennyt viime viikkoina kurssisisältöjen kertaamiseen ja harjoitteluun. Aika monta viikonloppua tuli vietettyä kalliolla harjoittelemassa koetta varten ja hyvä niin, sillä kokeessa ei tarvinnut arpoa, miten vaaditut tehtävät tulisi suorittaa.

Olin eilen aika puhki, kun pääsin kokeesta kotiin, sillä takana oli intensiivinen viikkoa usean harjoituskerran, pienen jännityksen ja koko päivän kestäneen kokeen jälkeen. On mahtavaa, että koe on nyt ohi ja voi suunnata katsetta seuraavia haasteita kohti. Tämä kurssi oli ensimmäinen tulevista haaveista kohti parempaa tietotaitoa ja asiakasryhmien ohjaamista varten.

KTO-kurssia käy monet luokanopettajat, leirikoulujenohjaajat, nuoriso-ohjaajat ja erilaiset omassa työssään kiipeilyaktiviteetteja harjoittavat henkilöt. KTO-kurssin jälkeen on mahdollista jatkaa kouluttautumista kiipeilyohjaajaksi.

KTO-kurssi
Pelastustoimia KTO-koetta varten

Tämä kurssi oli yksi tämän syksyn tavoitteistani ja olen tosi iloinen, että pystyin loukkaantumisesta huolimatta suorittamaan kokeen. Vielä viikko sitten tuntui, että en voi mennä kokeeseen, mutta kokeen vastaanottajat olivat sattumalta samaa aikaan kalliolla ja sanoivat, että mukaan vain ja saamme varmasti sellaisen kokeen, jossa pystyn näyttämään taidot ilman varsinaista kiipeilyä tai laskeutumista.

Polvi on jo sen verran hyvässä kunnossa, että laskeutuminen ja kiipeilykin olisi varmasti mahdollista, mutta en ole halunnut ottaa mitään turhaa riskiä tässä kohtaa. Nyt on kiva jatkaa eteenpäin kohti seuraavia tavoitteita ja mahdollisia kursseja varten.

Comments are closed.