Baruntsen retkikuntapaikka varattu

Toinen kerta toden sanokoon. Eilen on vahvistettu paikat ensi syksyn Baruntsen reissulle. Eli Nepalissa ollaan loka-marraskuussa 2018.

Baruntse

Baruntse on 7162 metriä korkea vuori Nepalissa Khumbun laaksossa. Reissu Baruntselle etenee siten, että ensin lennetään Kathmanduhun ja sieltä Luklaan, josta lähdetään sitte kävelemään kohti Baruntsen eteläpuolen seinämää.

Vuoren huipulta on upeat näkymät Everestille, Lhotselle, Makalulle, Kangchenjunga, Makalu ja Cho Oyolle. Kuulemani mukaan maisemat ovat täysin omaa luokkaansa ja vuori on monen sen kiivenneen henkilön (jotka ovat kiertäneet maailmaa enemmänkin) yksi suosikki.

Nepali

Retkikuntaoperaattoriksi on valikoitunut viime vuoden malliin Summit Climb, jonka mukana olin myös Seattlessa Mt. Rainierin jäätiköllä. Valintaan on vaikuttanut hinta, ajankohta, muiden kokemukset ja omat kokemukset Seattlesta.

Vaelluksesta Baruntsen perusleiriin sanotaan, että se on yksi kauneimpia koko maailmassa ja vaelluksen aikana kuljetaan kylien läpi ja saavutaan perusleiriin. Toisin kuin Everestin reitillä, tällä reitillä myös väkeä on selkeästi vähemmän.

Perusleiri on 5300 metrin korkeudella ja sieltä käsin aloitetaan matka kohti yläleirejä. Ensimmäinen yläleiri on 6100 metrin korkeudessa, toinen yläleiri 6400 metrin korkeudessa ja toisesta yläleiristä lähdetään sitten kohti huippua.

Mera Peak

Eikä Baruntsessa kaikki, vaan aklimatisoitumisena kiivetään ennen Baruntsea 6476 metriä korkealle Mera Peakille. Saman reissun aikana siis kaksi korkeaa huippua tiedossa, jos kaikki menee hyvin.

Mera Peakillä päästään testaamaan kuntoa ja vointia korkeassa ilmanalassa ja toisaalta myös aklimatisoitumaan korkeampaa vuorta varten. Mera Peakillä vielä harjoitellaan taitoja, joita tarvitaan Baruntsen kiipeämistä varten.

Island Peak

Olen ihan todella innoissani ja samaan aikaan jännittynyt. Tänä vuonna olen oikeasti menemässä vuorelle ja viime vuoden epäonni on viimein kääntymässä oikeaan suuntaan.

Seuraavaksi keskityn Coloradon reissulta turvallisesti kotiin pääsemiseen ja siihen, että reissussa kaikki menee hyvin. Tavoite on pitää ennen kaikkea hauskaa Coloradossa.

Kun palaan huhtikuussa kotiin, tarkoituksena olisi aloittaa uusi treeniohjelmointi ja panostaa täysillä valmistautumiseen Baruntsea varten. Paljon on vielä tehtävää, mutta onneksi aikaa on ja valmistautuminen on ollut käynnissä jo reilun vuoden ajan.

Joka päivä tulee tehtyä päätöksiä Baruntsea varten ja mietittyä, että miten nämä päätökset vaikuttavat tulevaan matkaan ja siihen, miten selviän pitkällä ja varmasti todella raskaallakin reissulla.

Olen tosi tyytyväinen, että päätin viime vuonna siirtää reissua vuodella ja tänä vuonna olen jo tähän mennessä ehtinyt kehittyä monella eri osa-alueella, mitä uskoisin myös tarvitsevani reissulla.

Kaipaan tavoitteellista treenaamista

Olen useaan otteeseen kirjoittanut, siitä miten tärkeää ensinnäkin treenaaminen on minulle ihan yleisesti, mutta myös vuorien vuoksi. Urheilu on ollut osa elämääni jo vuosien ajan ja viimeiset pari vuotta hommaa on tullut tehtyä taas nuoruusvuosien kilpauintiuran jälkeen todella tosissaan. Aina on ollut selkeä tavoite, mitä seuraavaksi ja siihen on pyritty kaikin mahdollisin keinoin.

Pian tulee vuosi siitä, kun olkaluuni katkesi ja loukkaantumisen myötä myös tavoitteellinen treenaaminen jäi. Kaikki panostukset ovat olleet kuntoutumisessa ja siinä, että palaan vielä takaisin urheilemaan ensinnäkin ilman kipuja ja toisekseen entistä vahvempana.

Nyt kuntoutusprojektit ovat edenneet siten, että käytännössä pysty tekemään hyvinkin paljon juuri sitä, mitä haluan. Rajoitteita ja pieniä epätasapainoja on tietenkin edelleen, mutta niiden eteen on tehty todella reilusti myös töitä viimeisen vuoden aikana.

Alkuvuosi on mennyt selkeällä treenisuunnitelmalla, mutta silti huomaan, että olen olosuhteiden: lue kiireiden ja oman innostuneisuuden vuoksi tehnyt paljon kaikkea muutakin kuin sitä, mitä olen ajatellut. Tämä on toki johtanut siihen, että lajivalikoima on viimeisten viikkojen aikana ollut todella paljon laajempaa kuin esimerkiksi vuosi sitten, mutta toisaalta tekeminen on ollut vähän sitä sun tätä.

Helmikuun treenit

Sitä sun tätällä tarkoitan sitä, että välillä tekemisestä on puuttunut punainen lanka ja ennen kaikkea suunnitelmallisuus. Tämä on toisaalta johtanut myös siihen, että kehityskään ei ole optimaalisinta.

Sitä sun tätä on kuitenkin ollut myös rentouttavaa, sillä se on tarjonnut joustavuutta ja myös ihan uudenlaista rentoutta vain nautiskella siitä, että tänään saan tehdä mitä haluan tai oikeasti olla tekemättä mitään, jos ei huvita.

Vaikka tämä kaikki on ollut tosi kivaa ja rentouttavaakin, huomaan päivä päivältä kaipaavani taas kerran enemmän ja enemmän suunnitelmallisuutta ja sitä, että teen asioita tavoitteellisesti. Tiedän, en vain voi luonnolleni mitään ja minussa selkeästi asuu jokin sellainen tyyppi, joka haluaa päästä säännöllisesti rääkkäämään itseään urheilun parissa.

Tämähän sitten käytännössä tarkoittaa sitä, että olen alkanut miettimään, minkälaista tavoitteellisuutta etsin tällä hetkellä. Selkeä iso tavoite on ensi lokakuussa, kun lähden Baruntselle ja siinä reissussa olisi tarkoitus olla mahdollisimman kovassa kunnossa. Asioita täytyy siis tehdä sillä näkökulmalla.

Matkalla vuorille

Suunnitelmat ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että olen ajatellut aloittaa suunnitelmallisen ohjelmoinnin keväällä, kun palaan Coloradosta. Toteutus vain vielä puuttuu.

Olen miettinyt valmiita ohjelmointeja ja valmentajan ottamista mukaan projektiin. Olisi kiva, että joku fiksu tyyppi olisi valvomassa vähän, mitä teen ja kuinka paljon, mutta toisaalta haluaisin ottaa itse enemmän vastuuta myös. Siksi olen osaltaan ajatellut valmiiden ohjelmointien sopivan tässä kohtaa. En tietenkään ole sulkenut myöskään ammattitaitoisen valmentajan ottamista mukaan. Tätä asiaa täytyy siis vielä pohdiskella ja kartoittaa eri vaihtoehtoja laajemminkin.

Toki vaihtoehtoja tässä maailmassa riittää, joten seuraavaksi alkaa niiden vaihtoehtojen haravointi ja miettiminen, mikä olisi sopiva ohjelmointi keväälle ja kesälle. Sen täytyy olla haastava, mutta järkevä ja sellainen, joka tukee syksyllä olevaa tavoitetta. Tärkeintä on tietenkin pysyä terveenä.

 

Harjoittelun peruspilarit vuorikiipeilyyn

Tämän vuoden reissut ja vuoret ovat nyt suunniteltuna ja seuraava vaihe on miettiä, millaista treeniä näitä reissuja varten täytyisi sitten tehdä. Treenaaminen on ollut osa arkeani jo hyvin pitkää ja myös tuleva vuosi tulee olemaan urheilupainotteinen.

Soutukilpailut

Ensi viikolla on edessä sisäsoudun soutukilpailut Helsingissä. Mennään soutamaan Crossfit Central Helsingin joukkueella joukkuekilpailuun.

Olin alkuun ajatellut, että jättäisin kilpailut välistä, mutta kilpailuvietti on ehdottomasti vahvempi. Alkuperäisessä päätöksessä pysyin siinä mielessä, että en aio edelleenkään soutaa yksilökilpailussa, mutta joukkuekilpailuun on tosi hauska mennä soutamaan.

Joukkuekilpailussa ei tiedetä etukäteen matkaa, vaan se ilmoitetaan vasta ensi lauantaina paikan päällä. Todennäköisesti, perustuen aiempien vuosien matkoihin, edessä on melko lyhyt ja kova veto.

Olen nyt soutanut todella paljon vähemmän ja oikeastaan kaikki kovat treenit ovat jääneet pois. Tällä viikolla on sitten hiukan tullut testailtua, miltä ne maitohapot kropassa tuntuikaan.

Kiipeily

Kun soutukilpailut ovat taputeltu, seuraava panostuksen kohde on kiipeilyssä. Tavoitteena olisi päästä vähintään kerran viikossa kiipeilemään joko jäälle tai sisälle.

Ei mahdoton tavoite ollenkaan, mutta vaatii omat järjestelynsä, sillä mukaan tarvitaan aina myös tietenkin kiipeilykaveri. Kaveri toki tekee kiipeilystä myös entistä hauskempaa.

Kiipeilyä on myös tarkoitus harjoitella tulevaa Coloradon reissua varten, sillä tulemme Coloradossa kiipeilemään enemmänkin.

Kiipeilyharjoituksia Seattlessa

Kiipeily on siis harjoitteluni tekniikkaosuus eli hiotaan erilaisia teknisiä taitoja, joita tarvitsen vuorikiipeilyä ja kiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu

Tykkään kovasti käydä myös kuntosalilla ja voimaharjoittelu on ollut osa arkipäiviäni jo muutamien vuosien ajan. Jossain kohtaa tuli pyörittyä lähinnä crossfit-salilla ja jossain kohtaa enemmän niin sanotulla perinteisellä kuntosalilla.

Koen, että voimaharjoittelusta on ollut hyötyä monessa eri kohdassa: soutamisen aloittamisessa, hiihdossa, pyöräilyssä, polkujuoksussa ja ennen kaikkea vuorikiipeilyssä.

Tällä hetkellä tarkoituksena on siis pitää pari hyvin perinteistä voimaharjoitusta viikossa, jotta korjataan vieläkin loukkaantumisten jälkeisiä lihasepätasapainoja ja toisaalta rakennetaan pohjaa vuorikiipeilyä varten.

Voimaharjoittelu osana vuorikiipeilyä

Voimaharjoittelu on toinen harjoitteluni tärkeä osa ja tavoitteena on pitää vielä toistaiseksi kaksi voimaharjoitusta viikossa. Painotus tulee muuttumaan, kun ollaan lähempänä esimerkiksi Nepaliin lähtöä tulevana syksynä.

Peruskuntoharjoittelu

Viimeisen parin kuukauden aikana harjoitusohjelmani on muuttunut hyvin paljon ja erityisesti peruskuntoharjoittelun määrä on lisääntynyt.

Olen käynyt juoksemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä ja soutamassa. Näiden lisäksi on tullut tampattua Malminkartanon mäkeä ja Lahden mäkihyppyreiden portaita. Pitkiä aikoja ja maltillisemmalla sykkeellä.

Välillä on turhauttanut, sillä peruskuntoharjoittelu on saattanut ajoittain olla tylsää, mutta toisaalta tällä viikolla kovia soututreenejä tehdessä olen ollut yllättynyt, kuinka paljon hyötyä näistä tunneista on ollut.

Vuorikiipeily on hyvin pitkälti kovaa peruskuntoa vaativaa urheilua ja sen vuoksi tämän vuoden pääpaino tulee olemaan peruskunnon täydelliseksi viilaamisessa. Syksyllä laktaattitestissä todettiin, että minulla on lähes puutteellinen peruskuntoalue ja sen jälkeen asiaan ollaan kiinnitetty erityisen paljon huomiota.

Hiihtämässä

Peruskuntoharjoittelun määrä tulee olemaan kaikista suurin osuus harjoittelussani. Tämä sen vuoksi, että se on myös yksi oleellisimpia tekijöitä vuorilla selviämisen kannalta.

Eli tällä hetkellä harjoittelussa on kolme selkeää kokonaisuutta: kiipeilyn tekniikkaharjoittelu jäällä ja sisällä, voimaharjoittelu ja peruskuntoharjoittelu. Näillä sitten rakennellaan 5-6 treenikertaa viikkoon ja tavoitteena on ennen kaikkea pitää homma järkevänä ja sellaisena, että kunto kehittyy optimaalisesti ilman suuria riskejä.

Jos siellä lukijoiden puolella on paljon eri lajien harrastajia omilla tavoitteilla, tekisi mieli kovasti kuulla, millaisia treenipainotuksia tai suunnitelmia teillä on? Kommentoi alle!

 

Vuosi 2017 – koko vuosi kertauksena

Vuosi 2017 on loppumaisillaan. Millainen tämä vuosi oli? Täynnä vaikeita hetkiä, epäonnistumisia ja vastapainona todella upeita onnistumisia. Paljon muistoja mummonpäiville.

Mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua?

Tammikuu

Tammikuu aloitettiin crossfitin klassikkotreenillä Murphillä. Tuolloin yläkropan voimatasot olivat ihan huikeat ja pystyin helposti punnertamaan esimerkiksi tuon 200 kertaa. Tammikuu oli muutenkin hyvin treenipainotteinen ja kehityin joka päivä paremmaksi urheilijaksi crossfitissä. Tykkäsin ihan todella paljon tavoitteellisesta ohjelmoinnista ja treenaamisesta.

Muscle up -treenit

Helmikuu

Helmikuussa olikin sitten kovassa käynnissä seuraavan vuorimatkan suunnittelu. Tässä kohtaa en vielä ollut paljastanut, että lähtisin Baruntselle kiipeilemään, vaan projektin suunnittelu oli melko salaista puuhastelua. Siitä oli kuitenkin kyse ja rakenneltiin erilaisia taulukkoja siitä, mitä kaikkea varusteita tarvitsisi vielä hankkia ja mikä retkikunta valittaisiin.

Helmikuussa tein myös elämäni ensimmäisen muscle upin. Tämä oli oikeasti tosi hieno hetki sen takia, että olimme tavoitelleet tuota liikettä yli puoli vuotta ja takana oli kova työ tavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka myöhemmin tämä tavoite alkoikin tuntua ihan turhalta ja väärältä, tuntui onnistuminen tuossa kohtaa todella hienolta.

Matkan suunnittelua

Maaliskuu

Maaliskuu oli alkukuukaudesta urheilujuhlaa, sillä voitin sisäsoudun sm-kisoissa kaksi kultamitalia ja tein yhden Suomen ennätyksen. Nämä voitot tuntuivat tosi hyviltä sen vuoksi, että myös soudun eteen oltiin tehty kovasti töitä ja tuntui, että palkinnot oli ansaittu kovalla puurtamisella.

Yksi iso asia maaliskuussa oli myös valmistuminen kauppatieteiden maisteriksi. Elämä oli myös muuttunut, sillä nyt edessä olisi ”aikuisen elämää”. Eli ei enää painetta koulutehtävistä tai toisaalta myöskään opiskelijan vapautta.

Vaikka maaliskuussa oli onnistumisia urheilupuolella, niin tämän vuoden pahin ja edelleen kylmät väreet nostattava tapahtuma oli olkaluun katkeaminen muscle upissa. Tämä tapaturma muutti monta asiaa, joista en sillä hetkellä osannut edes arvata. Tässä kohtaa elin vielä toivossa, että lähden kiipeilemään Baruntselle ja käden ennuste toipumisesta oli todella hyvä.

Sisäsoudun sm-kilpailut

Huhtikuu

Käden toipuminen lähti hyvin käyntiin ja varasin lennot. Suunnitelmat lähteä Nepaliin kiipeilemään 7000 metrin vuorta Baruntsea olivat kovassa käynnissä.

Koko ajan taustalla oli kuitenkin ihan valtava paha olo siitä, mitä kädelle tapahtui. Vielä tänäkään päivänä en ihan täysin pysty käsittämään, että miten pystyin tuottamaan sellaista voimaa, joka katkaisee käden suurimman luun. Tai miksi oikein tein niin, miksi minun täytyi vääntää niin kauan tai miksi en vain luovuttanut.

Treenaamista mitella kädessä

Toukokuu

Toukokuu oli kyllä tämän vuoden ehdottomasti raskain kuukausi. Juuri kun olin oppinut elämään käsi mitellassa ja olin alkanut elätellä toiveita hyvästä parantumisesta, pamahti polvesta kierukka mäsäksi. Taas oltiin leikkauspöydällä ja siellä oltiinkin itku silmässä. Tuntui, että koko tulevaisuus kaikin puolin oli vedetty juuri vessanpöntöstä alas. Istuin pyörätuolissa, koska kädellä ei vielä saanut nojata kyynärsauvaan ja jalalla ei saanut astua.

Käsi alkoi kuitenkin luutumaan hyvin ja pääsin pitkästä aikaa vähän liikkumaan. Nämä olivat toukokuun ehdottomasti suurimmat saavutukset.

Oikea polvi lukossa ennen leikkausta

Kesäkuu

Kesäkuussa Suomen kesä tarjoaa valoa ja onneksi loukkaantumisista parantuminen sattui tähän aikaan vuodesta. Kesäkuussa käsi todettiin luutuneeksi ja pääsin kokeilemaan olympiasoutua. Vihdoin taas niitä kutkuttavia onnistumisen kokemuksia ja minusta alkoi tuntumaan, että oikeasti mä selviän näistäkin jutuista.

Olympiasoutua

Heinäkuu

Heinäkuussa oli aikaa miettiä, mitkä tekijät olivat omassa toiminnassa aiheuttaneet kevään tapahtumia. Mukana on ollut paljon paljon huonoa tuuria, mutta myös omassa toiminnassani on ollut monta hyvin kieroutunutta käyttäytymismallia. Olin alkanut tunnistamaan, mitkä ovat tekijät, joista kellojen pitäisi alkaa soimaan.

Heinäkuussa myös toipuminen sekä polvi- että käsileikkauksesta alkoi etenemään niin hyvin, että minusta jopa tuntui jonkun asian olevan vialla.

Heinäkuun treenit menivät hyvin

Elokuu

Elokuussa oli isojen päätösten aika, sillä minun oli tehtävä viimeinen päätös siitä lähdenkö tänä vuonna Baruntselle vai en. Päätin, että siirrän reissua vuodella eteenpäin.

Elokuussa asetin myös seuraavat urheilulliset tavoitteet. Samalla tein päätöksen, että lähden Kilimanjarolle kiipeilemään Baruntsen sijasta.

Elokuu oli myös siitä ihanaa aikaa, että silloin tuli vihdoin ja viimein retkeiltyä kunnolla rinkan kanssa ja oltua ulkona soutamassa todella upeina kesäiltoina.

Retkeilyä

Syyskuu

Syyskuussa treenit olivatkin kohdistettua Kilimanjarolle valmistautumiseen. Tämän lisäksi soudin aika paljon ja tein myös sisäsoudussa laktaattitestin.

Takaraivossa oli kuitenkin koko ajan vielä pelko uusista loukkaantumisista ja kirjoittelin peloistani syyskuussa.

Valmistautumista Kilimanjarolle

Lokakuu

Vuoden yksi suurimpia kohokohtia oli tietenkin Kilimanjaron reissu. Kuten varmaan tuosta alkuvuodesta huomasitte, oli sen verran paljon erilaisia vastoinkäymisiä käyty läpi, että tuntui erityisen ansaitulta seisoa Afrikan korkeimman vuoren huipulla.

Sain myös hyviä uutisia ortopediltani ja viimein polven kuntoutuminen oli siinä pisteessä, että seuraavia kontrollikäyntejä ei enää tarvittaisiin.

Varusteita reissuun

Marraskuu

Marraskuun pyhitin reissukertomuksille Kilimanjarolta ja Leviltä. Molemmat reissut olivat upeita ja hinku molempiin paikkoihin takaisin on kova.

Minua vaivaa kova matkakuume. Koko alkuvuoden reissujen peruuntuessa, olen potenut jopa luuserioloa siitä, että voinko edes kutsua itseäni vuorikiipeilijäksi kun en käy missään. Onneksi loukkaantumisista kuntoutuminen on sujunut todella hyvin ja Kilimanjarolla kaikki meni enemmän kuin nappiin.

Onnistumisista rohkaistuneena päätin hakea Seattlessa järjestettävään jäätikkökurssille. Tänään lähden tähän reissuun jännittyneenä ja erittäin odottavaisin fiiliksin.

Melkein Kilimanjaron huipulla

 

Joulukuu

Joulukuun isoin projekti oli joulukalenteri. Onnistunut projekti olikin, sillä lukijamäärät nousivat joulukuussa todella mukavasti ja kiinnostusta esimerkiksi erilaisissa kilpailuissa tuntui olevan hyvinkin paljon.

Joulukuussa innostuin taas moneen vuoteen hiihtoladulle ja hurahdin lajiin tietysti täysillä alusta alkaen. Hankin uudet sukset ja varasin hiihtoloman Leville maaliskuulle.

Vuoden viimeinen kuukausi oli myös useamman mieluisen yhteistyön aikaa. Sain käyttööni ihanan villapaidan ja kiipeilyvarusteita tulevaa Seattlen reissua varten.

Hiihtämässä

Vuosi oli kyllä vaihderikas! Huh! Näin viimeisenä päivänä näiden asioiden läpikäynti saa jopa minut itseni hengästymään. On ollut tapahtumaa: hyvää ja huonoa. Vaaka on pysynyt aika hyvin tasapainossa. Jos jotain olisin jättänyt pois, niin loukkaantumiset ja sen vuoksi ensi vuoden lupaukseni on tehdä kaikkeni sen eteen, että pysyn terveenä ja pääsen kiipeilemään.

Mistä aloitan, kun haluan tuloksia?

Olen törmännyt viime aikoina ongelmaan, että mistä aloittaa kun haluan aikaiseksi tuloksia? Tämä on oikeastaan liittynyt vahvasti siihen, että miten aion nyt treenata, jotta olen vahvempi kiipeilijä sekä henkisesti että fyysisesti.

Ohjelmointi

Olen harjoitellut viimeisen parin vuoden aikana aika tiukassakin ohjelmoinnissa ja nauttinut siitä kovasti. Olen ollut todella iloinen ja motivoitunut siitä, että minulla on ollut valmentaja, jolle raportoin omia tekemisiäni.

No keväällä sattui ja tapahtui, ohjelmointi meni tauolle ja oli syvällisen pohdinnan aika: mitä oikein haluan tehdä ja mitkä ovat tavoitteeni. Näitä asioita on muuten tullut pohdittua todella paljon ja useaan otteeseen.

Pk-lenkillä Sipoonkorvessa

Sitten syksyllä aloitettiin yhteistyö fysioterapeuttini Aleksin kanssa ja Aleksi teki minulle ohjelmointia syksyllä. Meillä oli selkeät tavoitteet ja ne täyttyivät. Kirsikkana kakun päällä oli tietenkin onnistunut Kilimanjaron huiputus.

Tulin reissusta kotiin ja palauttelin ensimmäisen viikon ennen kuin palasin treenien pariin. Nyt muutama viikko myöhemmin tapasin Aleksin ja käytiin hieman läpi tulevan vuoden suunnitelmia.

Tavoitteet

Ensimmäinen askel tuloksien saavuttamisessa on mielestäni selkeiden tavoitteiden asettaminen. Missä haluan olla seuraavaksi, mihin haluan päästä, millaisen ajan tai matkan haluan kilpailussa mennä ja niin edelleen.

Polkujuoksua

Sen jälkeen ruvetaan sitten miettimään, että miten päästään tavoitteisiin. Eli puhutaan juurikin siitä aloittamisesta. Polkuja tavoitteiden saavuttamiseen on varmasti paljon erilaisia, enkä väitä että omani olisi oikea, vaan tällä tavoin toivottavasti omat tavoitteeni täyttyvät.

Hanki apua

Olen todennut, että tarvitsen apua tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä käytännössä tarkoittaa valmentajaa, joka piiskaa sopivalla hetkellä ja pistää jarrua, kun hommat alkavat etenemään epäsuotuisaan suuntaan. Toki oman järjen ja kropan tuntemus on korostunut entisestään ja niiden merkitystä ei pidä yhtään vähätellä.

Sipoonkorpi

Oleellista on löytää itselle sopiva valmennus/ohjelmointi ja yhteinen sävel siitä, mitkä tavoitteet ovat. Tämä on oikeasti todella tärkeää, sillä ilman yhteisymmärrystä hommat saattavat mennä hyvinkin nopeasti pieleen.

Tällä hetkellä myös koen, että isojen vammojen jälkeen, en vielä ole valmis mihinkään valmiiseen ohjelmointiin. Voisin ostaa vaikka heti netistä treeniohjelmat, mutta todellisuudessa vammat täytyy vielä ottaa huomioon omalla tavallaan ja valmis ohjelmointi ei välttämättä näitä ota huomioon. Tämän vuoksi koen, että räätälöity ohjelmointi on minulle tässä kohtaa parempi.

Seuraavat suunnitelmat

Tänään siis tavattiin Aleksin kanssa ja hiukan suunniteltiin tulevaa vuotta. Baruntsen reissu on seuraava isompi tavoite ja sitä ennen on Seattlen jäätikkökurssi. Isossa kuvassa aloitamme kuitenkin valmistautumisen Baruntsea varten.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? No, pidetään voimatreeniä viikko-ohjelmassa noin kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi paljon peruskestävyystreeniä. Juoksua, pyöräilyä, uintia, polkujuoksua, mäkitreenejä, soutua ja oikeastaan kaikkea mahdollista sporttailua, missä syke pysyy järkevissä raameissa eli pk-alueella.

Pk-lenkillä

Eli tiedossa on paljon pitkiä treenejä ja helmikuun loppuun asti on isompi kokonaisuus, jonka tarkoituksena on parantaa minun peruskestävyysaluetta paljon paremmaksi kuin mitä se tällä hetkellä on.

Mitä aloittaa?

Ensimmäisenä mietin aina tavoitteen ja siitä alkaa suunnittelu, miten tähän tavoitteeseen päästään. Sitten hankin apua jos sellaista tarvitsen tulosten saamiseksi ja siitä hommat sitten alkavat. Tämän jälkeen tarvitaan vain kovaa työtä ja päättäväisyyttä, jotta tavoitteet täyttyvät. Kuulostaa todella helpolta, mutta tavoitteiden ollessa selvää, se myös on helppoa.

 

Keskittymistä tärkeisiin asioihin

Olen joutunut miettimään syvällisesti sitä, että mitkä asiat ovat minulle tärkeitä tässä elämässä. Iso tekijä tähän on ollut se, että olin pitkään telakalla niin kovasti pitämästäni asiasta eli liikkumisesta. Reissussa tuli mietittyä näitä asioita, mutta etenkin kotiin palaamisen jälkeen.

Keskittyminen oikeisiin asioihin tuntuu olevan aika tärkeä osa onnistumista. Täytyisi koko ajan pitää mielessä, miksi teen tiettyjä asioita ja viekö kaikki toimet eteenpäin suhteessa tavoitteisiin.

En ole mikään keskittymisen mestari, sillä innostun aikalailla kaikesta uudesta ja uusista ihmisistä. Tuntuu, että adrenaliini ja endorfiini virtaa, kun pääsen tutustumaan johonkin uuteen asiaan tai ihmiseen. Ja aina tietysti täytyy panostaa ihan sata lasissa meneillä oleviin juttuihin ja ihmissuhteisiin. Kyllästyn myös suhteellisen nopeasti, mikäli homma menee tylsäksi.

Ongelma taitaa joskus olla myös se, että niin moni asia on todella kivaa. Crossfit, soutaminen, retkeily ja kilpaileminen. Nämä kaikki asiat ovat tuoneet elämääni paljon uusia onnen hetkiä, oppimisen hetkiä, elämyksiä, ystäviä, muistoja ja myös toisaalta pettymyksiä. Ovatko nämä kaikki asiat kuitenkaan vieneet minua kohti tavoitetta eli Everestin huippua?

Omalta osaltaan kyllä, mutta jossain kohtaa olisi pystynyt tekemään fiksumpia asioita. Keskittymään tärkeisiin asioihin eli palautumiseen, terveenä pysymiseen ja tavoitteen saavuttamiseen.

Päätin Kilimanjaron vaelluksen aikana, että jatkossa minun täytyy pystyä keskittymään paremmin tärkeisiin asioihin. Tärkeät asiat ovat siis kaikki niitä toimia, jotka vievät kohti Everestin huippua.

Missä asioissa minun pitäisi olla parempi?

Minun täytyy tulla paremmaksi kulkemaan alamäkeen maastossa, minun täytyy kantaa painavaa rinkkaa useammin, minun täytyy opetella teknisiä kiipeilytaitoja lisää ja minun täytyy kehittyä sekä fyysisesti että henkisesti vielä vahvemmaksi. Montaa asiaa täytyy siis vielä kehittää.

Rinkan kantamista

Mitä aion tehdä näiden asioiden eteen?

Monestihan me sorrutaan siihen, että jaaritellaan kun täytyisi tehdä sitä ja tätä. Mitään toimia ei kuitenkaan ikänä välttämättä tapahdu. Nyt kuitenkin alkaa tapahtumaan. Jos minun täytyy olla noin monessa asiassa parempi, niitä täytyy harjoitella aktiivisesti. Etsiä koko ajan mahdollisuuksia kehittyä näissä taidoissa. Kertoohan tämä blogikin myös matkastani paremmaksi kiipeilijäksi.

Vuorimaisemaa Perusta 2015

Miten aion kehittyä?

Treenikuviot ovat kehittymässä siten, että tulen kehittämään näitä heikkouksia. Ja koska nautin monipuolisesti kaikenlaisesta urheilusta, sallin myös niiden harrastamisen. Suunnitelmana on koostaa ohjelma crossfitistä, soutamisesta ja pitkistä pk-lenkeistä, pyöräilystä ja uinnista. Kuitenkin siten, että kaikki treenit veisivät eteenpäin kohti tavoitetta eivätkä syö pohjaa niiltä.

Kiipeilytaitojen kehittämiseksi minulla on jo muutama hyvä suunnitelma valmiiksi. Kirjoitan näistä, kun ne varmistuvat. Suunnitelmat kuitenkin kehittävät teknisten taitojen osaamista.

Pitkä pk-lenkki Lapissa

Haasteita tulee etsittyä joka päivä ihan monipuolisesti ja usein huomaan olevani uuden haasteen edessä. Nämäkin taidot kehittyvät toivottavasti joka ikinen päivä. Täytyy vain muistaa pitää nimenomaan se tavoite mielessä.

Keskittyminen nimenomaan tavoitteiden saavuttamiseen toivottavasti tuottaa myös tulosta jatkossa. Onhan se jo nähty: tulokset kyllä parantuvat, kun keskittyy kehittymään oikeanlaisissa taidoissa. Tämä pätee sekä töissä, kotona että urheilussa.

 

 

Lähdenkö Baruntselle?

Alun perin tarkoituksenahan oli, että lähden tämän vuoden lokakuussa Baruntse-nimiselle vuorelle Nepaliin. Baruntse olisi ollut ensimmäinen yli 7000 metrin ylittävä kokeilu ja siten myös korkein sekä pisin retkikunta, mihin tähän mennessä olen osallistunut.

No sitten tapahtui muutama juttu. Ensin katkesi olkakuu  ja sitten pamahti oikeasta polvesta kierukkaSuunnitelmat ovat siis siitä asti ollut hiukan vaakalaudalla ja sain nyt elokuun alkuun asti miettimisaikaa, perunko vai lähdenkö Baruntselle. Ja oikeasti päätöksen tekeminen olikin todella vaikeaa. Miksi?

Sen takia, että käsi on kuntoutunut hyvin. Huomaan sen heikkoudet enää muutamissa jutuissa ja lokakuuhun mennessä käsi on varmasti aika hyvä. Polvi on kuntoutunut myös suunnitelmien mukaisesti. Polven kanssa on vielä tekemistä ja kuntoutuminen jatkuu koko ajan pikku hiljaa eteenpäin. Eli siis loukkaantumisista huolimatta, kuntoutuminen on ollut nopeaa ja hyvää. Jossain kohtaa aika toivottomalta tuntunut tilanne on alkanut pikku hiljaa kääntymään paremmaksi ja paremmaksi.

Jos toukokuussa joku olisi kysynyt, mitä aiot tehdä Baruntsen suhteen, olisin varmasti vastannut, että perun reissun. Kuitenkin heinäkuun aikana koko ajan eteenpäin menevä kuntoutus toi mukanaan myös toivoa. Mitä jos sittenkin? Mitä jos lähtisin kokeilemaan. Jos en lähde, niin huiputukselle ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta jos lähden on kuitenkin olemassa joku mahdollisuus, että pääsisin Baruntsen huipulle. Toivo siis matkasta eli koko aika ja joka päivä kuntoutuksen edetessä myös toivo kasvoi. Sitten alkoikin armoton pohdinta, onko lähteminen järkevää.

Monen mielestä vastaus on hyvinkin selvä: ei ole järkevää lähteä. Niin se oli tietyllä tavalla myös minunkin mielestä, mutta sitten kuitenkin oli se pieni mahdollisuus päästä huipulle. Mietin asiaa aika pitkälti sitä kautta, että millainen riski lähtemisessä olisi.

Baruntsen reissu on ensinnäkin hyvin pitkä, lähes kuusi viikkoa, joista suurin osa ajasta kuitenkin liikutaan ja kiivetään. Reissu on siis selkeästi kovempi kuin yksikään aiempi. Tämä mielestäni siis tarkoittaa myös sitä, että reissuun lähtiessä täytyisi olla hyvässä kunnossa. Ehjä treenijakso takana ja treenit ajateltu kiipeämistä varten. Baruntsella kannetaan myös omat tavarat, joka tarkoittaa sitä, että isomman rinkan kantamista kannattaa ehdottomasti totutella jo kotona.

Toisekseen fakta valitettavasti vain on se, että olen ollut pitkään loukkaantunut. Reilun vuoden minulla on ollut koko ajan joku paikka remontissa tai vähintäänkin kuntouttamisvaiheessa. Se tarkoittaa automaattisesti sitä, että ensimmäisen kohdan ehjä treenijakso ei ole käytännössä toteutunut. Vaikka paikat on kuntoutunut, niin loukkaantumiset ovat vaikuttaneet silti monellakin tapaan sekä treenaamiseen että valmistautumiseen.

Sitten päästäänkin kolmanteen ja ehkä kuitenkin ehdottomasti yhteen merkittävimpään tekijään eli siihen, millaisessa kunnossa pääkoppa on tässä kohtaan. Voin ihan suoraan kertoa, että viimeinen vuosi on ollut aikamoinen ja olen joutunut käymään todella syvällä myös henkisen jaksamisen kanssa. Välillä on vain tehnyt mieli luovuttaa, ihan oikeasti vain heittää hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Tyyliin lopettaa urheilu, tämä blogi ja vuorista haaveilu. Onneksi noista kaikista pahimmista fiiliksistä on kuitenkin päästy yli ja koko ajan fyysisen kuntoutumisen ohessa on myös tapahtunut henkistä kuntoutumista. Mielestäni Baruntsen kaltaiselle vuorelle lähtiessä sekä fyysisen että henkisen kapasiteetin pitäisi olla kunnossa. Pelko loukkaantumisesta, siitä kestääkö kroppa, epäily omista tekemisistä ja lähitapahtumat vaikuttavat siihen, että nyt lokakuussa en usko olevani vielä oikeasti valmis henkisellä tasolla Baruntsen kaltaiseen koitokseen, jossa vaikeita päiviä varmasti tulee ja pienet kolotukset kuuluvat asiaan.

Eli lopputuloksena näistä pohdinnoista alkoikin kehkeytymään päätös, että perun matkani. Siirrän Baruntsea vuodella, hoidan kuntoutumisen huolella nyt maaliin ja saan sen ehjän treenijakson sekä olen valmiimpi myös henkisesti isommalle vuorelle. Päätös oli vaikea tehdä ja itkin vuolaasti surkeaa fiilistäni, kun päätös vihdoin oli tehty. Välillä näissä asioissa pitää myös pyrkiä vain ajattelemaan järjellä eikä tunteella. Vaikka huipulle pääsemiseen olisi ollut pieni mahdollisuus, niin silti riski on vain liian iso, että jotain sattuisi vaikkapa heti alkumatkasta ja tällöin kallis reissu jäisi siihen ja harmi olisi täysin käsittämätön.

Perumisen jälkeen alkoi tietysti suunnittelu, että mihin sitten käyttäisin lomani, jotka ovat lokakuussa. Aika selvää oli, että tavoitteena olisi kuitenkin pyrkiä vuorille. Helpompaa maastoa, ei teknistä kiipeilyä, mutta kuitenkin korkealle ja johonkin uuteen kohteeseen. Pallottelin eri vaihtoehtoja ja lopulta päädyin Afrikkaan ja Kilimanjaroon. Kilin lisäksi tarkoituksena olisi mennä myös safarille ja Sansibarille. Eli yhdessä paketissa vähän kaikkea: vuoria, safaria ja rantalomaa. Kuulostaa aika täydelliseltä.

Kilimanjaro on käveltävä huippu. Suurimmat riskit taitavatkin liittyä nopeaan nousutahtiin, jolla huipulle pyritään. Eli käytännössä vuoristotaudin riskit on selkeästi olemassa. Mitään teknistä kiipeilyä, ylävuoristokenkiä tai muita sellasia ei ole tiedossa. Kili on kuitenkin mielestäni tähän kohtaan aika täydellinen vaihtoehto ja nyt minulla on selkeä tavoite lokakuulle.

Kilimanjaron matka on nyt varattu ja nyt alkoikin hiukan yllättäen valmistautuminen hiukan erilaisempaan vuorireissuun kuin aiemmin oli ajatuksissa, mutta pääasia, että vuoria on syksylle tiedossa. Tätä varten oli myös heti tietysti päästävä ulos testaamaan, miten jalalla pystyy tällä hetkellä retkeilemään. Suuntana oli Nuuksio ja yhden yön lyhyt reissu.

Ai vitsit ja jalkahan kestää. Ei ollut suurempia ongelmia vaan pienet matkat sujui ihan mutkitta. Fiilistä toi eniten se, että pääsi oikeasti ulos. Keittelemään iltapalat ja aamupalat keittimellä sekä nukkumaan teltassa.

Välillä suunnitelmiin on tehtävä muutoksia, jotta päästäisiin lopulliseen tavoitteeseen. Omalla kohdallani suunnitelmien muutos tarkoittaa nyt Baruntsen siirtämistä vuodella eteenpäin ja tämän vuoden vuoreksi hieman maltillisempaa Kilimanjaroa. Lopullinen tavoite ei vieläkään ole siis muuttunut, mutta matka sinne jo moneen kertaa. Edelleen kuitenkin tavoitteet kirkkaana mielessä on hyvä jatkaa valmistautumista ensin Kilimanjarolle ja sitten seuraaville vuorille.

 

 

Luutunut olkaluu

14 viikoa sitten väänsin olkaluuni katki voimistelurenkailla. Tapaturmasta kerroin silloin täällä.

Eilen minulla oli kuitenkin jo käden viimeinen rutiinitarkastus Töölön sairaalassa. Viimeksi kävin siellä kuukausi sitten ja silloin ei vielä pystytty röntgenkuvasta näkemään varmaksi, että onko käsi täysin luutunut vai ei. Sain tuolloin luvan jo aloittaa rauhallisen treenaamisen ja maksimissaan 10 kg nostamisen. Näissä rajoissa onkin sitten tullut pysyteltyä ohjeiden mukaan.

Nyt kuitenkin käsi on luutunut ja käytännössä saan aloittaa tekemään kaikkea. Voimien ja kunnon mukaan. Selväähän on se, että voimaa on kadonnut ja lihasmassaa siinä samalla. Vielä seuraavat viikot tulisi olla sillä tavalla rauhallisesti, ettei mitään äkillisiä kovia liikkeitä tulisi kädelle. Nyt kuitenkin voin aloittaa progressiivisesti kasvattelemaan painoja ja metsästää kadonneet voimat takaisin.

Tieto oli kyllä todella helpottava, sillä nyt ei tarvitse pelätä, että kestääkö käsi vai ei. Luu on luutunut ja käsi kyllä kestää. Nyt alku oikeastaan mennään sitten muuten voimien ja tuntemusten mukaan. Kivuton käsi ei täysin vielä ole ja saatan öisin edelleenkin herätä kivistelevään kyynärpään kipuun, mutta nämäkin todennäköisesti tulevat tässä lähiviikkojen aikana parantumaan.

Eilen oli tietysti heti päästävä tämän helpottavan tiedon jälkeen kokeilemaan, mitä se käsi taas kestää. Kokeilin jo juhannuksena hieman roikkua kädellä, eikä se aiheuttanut mitään ihmeempiä kipuja. Aloitin eilen roikkumalla tangossa ja pian tuntuikin jo siltä, että kyllähän sieltä vielä leuka tulee.

Ensimmäinen leuka

Ja niinhän se tulikin ja tuli muutama lisää, itseasiassa kolme. Sen jälkeen tuntuikin, että voimat loppuu. Eli tiputusta 14 viikossa leukoihin kerkesi tulemaan kymmenen kappaletta. Onpahan ainakin nyt selkeä tavoite, mihin pyrkiä.

Kyynärpään vieressä näkyy ihon läpi levy, joka kädessä on

Oikeastaan kaikki on muuten ihan hyvin, mutta käden arpi hiukan häiritsee. Sehän on todella pitkä ja tällä hetkellä vielä aika ruma. Arpi tulee tuosta vaalentumaan ja varmaan siihen myös tottuu ajan kanssa. Vieläkin on niitä hetkiä, jolloin koko tapaturma harmittaa niin paljon, että arven näkeminen ei sitä harmitusta ainakaan helpota. Tämäkin varmasti helpottaa, kun käsi alkaa kuntoutumaan vielä eteenpäin.

Tuosta levystä, joka pilkottaa kuvassakin kyynärpään oikealla puolella, olen ollut hiukan huolissani. Se tuntuu puskevan sieltä ihan kunnolla läpi. Murtuma oli sen verran lähellä kyynärpäätä, että levy on jouduttu laittamaan melko pitkäksi. Levyä ja ruuveja ei kuitenkaan ole tarkoitus poistaa, koska poistaminen voi aiheuttaa isoja vaurioita värtinähermoon, jota jouduttiin ja jouduttaisiin venyttämään. Riskinä olisi hermovaurioita ja pahimmassa värtinähermon vioittuminen vaikuttaisi ranteen liikkuvuuteen. Ortopedi sanoi eilen, että unohda nyt vaan se levy. Selvä pyy, minä unohdan sen nyt.

Nyt on kyllä ihan helpottunut olo ja ennen kaikkea sellainen olo, että perkule tästä taas noustaan. On ollut vaikea hyväksyä, että luut ei kestänyt ja miten kaikki kävi, mutta onneksi nyt ollaan jo selkeästi voiton puolella. Ainakaan käsi ei tule vaikuttamaan Baruntsen matkan lähtemisen päätökseen, sillä käsi tulee lokakuussa olemaan jo varmasti melko hyvässä kunnossa. Nyt vain rauhassa eteenpäin ja kuntoutuminen askel askeleelta taas eteenpäin.

Kiire ja huono odottamaan

On asioita, joita on tullut paljon mietittyä ja yksi näistä asioista on se, mitä teen syksyn kiipeilymatkan eli Baruntsen suhteen.

“Mutta Samulilla oli myös heikkou­tensa, Phil sanoo. Hän oli huono odottamaan. Hänellä oli kova kiire myös Annapurnalle, vaikka sen vaarallisuus tiedetään.” Hs Kuukausiliite 6.5.2017

Nämä sanat ovat lehtijutusta, jossa käsiteltiin Samuli Mansikkaa ja hänen viimeistä kiipeilyään Annapurnalle. Kirjoittelin tästä aiheesta jo aiemmin täällä.

Erityisesti nuo sanat kiire ja huono odottamaan särähti korvaani. Olenko sortumassa itse samankaltaisiin virheisiin? En tietenkään ole verrattavissa Samuliin millään tavalla, mutta ovatko nuo sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat paheita ihan kelle tahansa ja erityisesti ihmisille, jotka liikkuvat vuorilla.

Kiireestä mielestäni kertoo osittain kaikki ne asiat, mitä olen jo tehnyt. Kun käden tapaturma sattui, minulla oli todella kiire takaisin salille ja liikkumaan. En oikeastaan levännyt ja treenasin jo pian särkylääkkeiden voimalla. Pitkälti vain ja ainoastaan sen takia, että pelkäsin syksyn reissun peruuntuvan.

No sitten sattui ja paukkui vielä lisää ja taas reissu on vaakalaudalla. Kuntoutuminen on lähtenyt ihan mukavasti liikenteeseen, mutta pitkät päivät on vielä edessä ennen terveitä päiviä ja sellaisia, että kaikki olisi täysin kunnossa.

Tämän vuoksi olen alkanut pohtimaan Baruntsen siirtämistä vuodella eteenpäin ja vaihtamaan reissua johonkin hiukan rauhallisempaan versioon. Ja samalla olen suunnitellut, että mikäli paikat pysyy nyt kasassa, niin ensi vuonna edessä olisi parikin reissua. Nyt syksyllä kuitenkin johonkin korkealle suuntaan, mutta on eri asia olla reilu kuukausi ison rinkan kanssa reissussa kuin viikko vaeltamassa.

Pohtimisaikaa Baruntsen suhteen on heinäkuun loppuun ja teen lopulliset päätökset silloin.

Baruntse-kiire

Näihin maisemiin Nepaliin tulen palaamaan

Näiden sanojen kirjoittaminen on todella vaikeaa, ja jopa tuntuu, että olen luovuttaja, kun sanon nämä jo täällä ääneen. Riskit ovat kuitenkin jo ihan uudenlaiset Baruntsella sen korkeuden ja haastavuuden takia. Reissu on myös rahallisesti kallis ja iso panostus sekä rahallisesti että henkisesti. Haastavuuden ja reissun hintalapun vuoksi olen tosissani miettinyt reissun lykkäämistä vuodella.

Vuorilla on kuitenkin kaikesta riskien minimoinnista huolimatta voi tapahtua paljon kaikkea. Se voisi olla yksi vierivä kivi ja juuri kuntoon tullut polvi sanoisi naps ja taas se olisi lukossa ja reissu olisi siinä. Pahimmassa tapauksessa kävisi vielä jotain huonompaa kuin vain reissun loppuminen ennen aikojaan.

Vuorihan pysyy siellä ja ensi vuonna, toivottavasti ehjän treenivuoden jälkeen minulla olisi paremmat mahdollisuudet myös päästä huipulle. Osa riskien minimoimista on mielestäni myös tässä kohtaa tosiasioiden tunnistaminen ja niiden myöntäminen itselleni. Olen ollut todella pitkään nyt kuntoutujana ja loukkaantuminen toinen toisensa perään on seurannut minua. Se, mikä on vain valitettava tosiasia, niin kroppa ei tällä hetkellä ole iskussa. Halua on enemmän kuin ehjiä raajoja.

Kyse ei ole vain siitä, että tulenko kuntoon, sillä uskon edelleen siihen täysin kaikesta huolimatta. Vieläkään mitään peruuttamatonta ei ole käynyt. Kyse on vain siitä, että olenko täydessä kunnossa ja ehjän harjoittelukauden alle saaneena jo lokakuun alussa. Siihen kukaan ei tietenkään osaa tällä hetkellä vastata vaan seuraava reilu kuukausi tulee näyttämään sen.

Kiire ja huono odottaminen täytyisi kuitenkin unohtaa ja kääntää jollain tavalla voimavaraksi. Rauhassa ja odottamalla tulee myös tuloksia. Olkoonkin se sitten Baruntse tai joku toinen vuori nyt syksyllä. Nyt vain teen töitä joka päivä niin, että jonain päivänä joko syksyllä tai ensi vuonna seison myös Baruntsen huipulla.

Mitä seuraavaksi?

Minulla on ollut reilu kolme viikkoa aikaa olla kotona, parantua, levätä ja miettiä. Ennen kaikkea miettiä, että mitä seuraavaksi? Tauko on sinällään tehnyt ihan hyvää, toki tauon oisi voinut pitää ilman leikkauspöytäkäyntejäkin. Mutta sitten asiaan…

Olen yrittänyt keksiä, että mitä voisin tehdä, mikä ei liity urheilemiseen. Olen lukenut kirjoja, kokkaillut erilaisia virityksiä yhdellä jalalla seisoen ja miettinyt, mitä tuleva pitää.

Urheilu jatkuu, mutta hieman eri muodossa vähintäänkin seuraavat pari kuukautta. Nyt kuntoutan jalkaa ja kättä ihan rauhassa ”normisalilla” ja mietin crossfitin jatkoa sitten elokuussa uudestaan. Tämä sen takia, että nyt ei ole kiire oikeastaan niihin treeneihin, vaan pitää kuntoa yllä muuten. Mutta, kuten ystäväni sanoi, ei tiikeri pääse raidoistaan ja haluaisin kovasti vielä joskus mahdollisesti kilpailla jossain urheilulajissa. Tätä siis täytyy vielä miettiä, kun paikat taas kestää paremmin. Yksi tämän kesän tavoitteeni on päästä soutamaan olympiaveneellä.

Valmennus on nyt tauolla myös tuon pari kuukautta ja tavoitteenani on pitää kuntoa yllä itsenäisesti. Olen saanut tähän valtavasti oppia valmennuksessa olemisesta viimeisen vuoden aikana ja näillä opeilla on hyvä toteuttaa omatoimista harjoittelua. Rajoitteiden vuoksi tuleva kesä tulee keskittymään erityisesti peruskuntopuolelle, sillä kohta pystyn jo aloittamaan rauhalliset pyöräilyt, vesijuoksun ja soutamisen. Voiman kasvattaminen ei tässä kohtaa sovi, koska käsi sekä jalka rajoittaa voimatreenejä. Nyt lähinnä elvytellään oikean käden voimia takaisin normaaliin tasoon ja sama on edessä jalkojen kanssa.

Peruskuntokausi tulee myös sikäli hyvään kohtaan, että edelleen mietin Baruntselle lähtemistä. Oikeastaan seuraava kuukausi tulee näyttämään, että millainen kohtalo reissulla on. Olen miettinyt jopa sen siirtämistä vuodella ja kahden vuoren kiipeämistä ensi vuonna ehjemmän treenikauden jälkeen. Vuoria varten myös peruskunnon kasvattaminen on yksi tärkeimpiä tekijöitä ja sinällään kovien voimatreenien pois jättäminen hetkeksi ei haittaa, koska pystyn kuitenkin pitämään hyvää peruskuntoa yllä.

Oikeastaan valmennuksen tauottaminen tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta. Itkuhan siinä pääsi, kun tämän päätöksen tein ja pohdin tätä todella pitkään. Monta viikkoa itseasiassa. Tykkään harjoitella siten, että raportoin siitä valmentajalle ja pidän ajatuksesta, että kun teen ohjeiden mukaisesti osa vastuu kehityksestä on myös valmentajalla. Nyt kuntoutuksen alaisena kuitenkin ensisijainen tavoite on vain kuntoutua ja monen vamman sattuessa samaan aikaan, sulkeutuu myös esimerkiksi vain ylä- tai alakropan treenaaminen pois.

Valmennuksen tauottaminen tarkoittaa myös hieman vapaampaa aikataulutusta. Tänä kesänä aion viettää enemmän aikaa ulkona, sillä melominen ja ulkosoutu ovat hyviä vaihtoehtoja viettää aikaa ulkona. Töiden puolesta olen töissä koko kesän, joten kesällä vapaista on mahdollista nauttia iltaisin ja viikonloppuisin. Suunnitteilla on viikonloppureissuja meloen lähialueille siten, että voi olla teltassa yötä viikonlopun ja nauttia ulkona olemisesta.

Mieli menee aikamoista vuoristorataa ihan päivittäin, mutta nyt on oikeastaan yllättävän hyvä olo. Toisaalta varmaan tietynlaisia paineita suorittamiselta jäi pois, kun päätin, että tulen nyt ottamaan kesän ihan rauhassa ja enemmän pitempiä pk-treenejä tehden. Yritän kuitenkin pitää mieltä korkealla, muukaan ei tässä kohtaa auta. Päätökset Baruntsesta tulee sitten ajan kanssa ja nyt on rauha vielä parantumiselle. Kuitenkin jokainen päivä on parempi ja sekä jalkaa että kättä pystyy jumppaamaan paremmin ja paremmin päivästä toiseen.

Kaipuu kuitenkin koviin crossfit-treeneihin on kova ja niihin paluuta ainakin jollain tasolla on myös edessä tulevaisuudessa. Nyt ei vain ole niiden hetki, enkä toisaalta halua nyt myöskään kiirehtiä vaan ottaa hetken ihan rauhassa. Syyskuun alussa soudetaan taas puolimaraton, joten toivoisin olevani kunnossa siihen mennessä. Katsotaan sitä myös lähempänä.

Ensi viikolla alkaa sitten vihdoinkin varaaminen taas leikatulle jalalle ja kävelyn opetteleminen uudestaan. Tästä ja varmaankin vertailua viime vuoden toipumiseen tulen käymään myös täällä läpi tarkemmin, kun ensimmäiset päivät on takana. Onneksi minulla on video viime vuoden ensimmäisistä askelista, joten nyt voi hyvin vertailla, millaista se kävelemisen aloittaminen on tällä kertaa.