Oltiin eilen illalla Malminkartanolla tunkkaamassa pitkästä aikaa mäkitreeniä, jolla haetaan kuntoa tulevia kevään reissuja varten. Lähden ensin maaliskuun lopussa Pyhälle hiihtämään, sitten huhtikuun alussa Nepaliin kiipeämään Lobuche East -nimistä 6000 metrin vuorta ja sitten kesäkuussa Denalille, joka on tämän vuoden päätavoite. Sen jälkeen alkaakin valmistautuminen Everestille.
Kevät ja alkukesä vierähtää siis reissuissa ja töitä tehdessä siinä välissä. Sen vuoksi on mielestäni tärkeää, että nyt olen pyhittänyt kaikki viikonloput kotona olemiselle ja palautumiselle, koska tulevat kuukaudet ovat hektisiä. Koska reissuja on useampi nyt tiedossa, olen pohtinut, mitkä ovat vuorikiipeilijän tärkeimmät ominaisuudet ja erityinen siitä näkökulmasta, miten voisin vielä itse kehittyä näissä ominaisuuksissa.
Tänään ajattelin siis avata teille vielä ajatuksiani siitä, millaisia ominaisuuksia mielestäni hyvä vuorikiipeilijä tarvitsee ja millainen prioriteettijärjestys näillä mielestäni on. Monelle voi tulla esimerkiksi yllätyksenä, että mielestäni kunto on vasta viimeinen asia, jota vuorikiipeilijältä vaaditaan.
Vuorikiipeily on kovaa puuhaa ja kovuus mielestäni tulee erityisesti siitä, että reissut yleensä kestävät pitkään ja viikkojen aikana ehtii tapahtumaan vaikka ja mitä, eikä kaikkia tapahtumia oikein pysty edes ennustamaan ja kiipeilyyn liittyy paljon asioita, kuten sää, johon meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa.
No seuraavaksi niihin ominaisuuksiin, ja muistakaa, että nämä ovat minun mielestä tärkeimpiä. Ei ole oikeaa ja väärää vastausta, vaan tarkoitukseni on herätellä teidät ajattelemaan, millaisia ihmisiä vuorilla ehkä liikkuu ja ketkä mielestäni pärjäävät parhaiten. Todellisuudessa vuorilla pärjäävät monenlaiset tyypit, mutta uskon heitä yhdistävän nämä asiat.
Kärsivällisyys
Eräs kiipeilijä sanoi minulle ennen Baruntsen reissua, että kärsivällisyys on tärkein matkakumppani vuorilla. Ja näin se todella on, sillä kärsivällisyyttä mitataan ihan ensimmäisestä sekuntista lähtien reissussa. Odotetaan lentokentällä, paikkaa koneeseen, pääsyä vuorille, sitten odotellaan ruokaa, laukkuja ja oikeanlaista hetkeä liikkua vuorilla.
Kaikki nuo hetket vaativat kärsivällisyyttä ja malttia, sillä monelle asialle ei myöskään voi oikein mitään. Sää on mitä on ja siihen meidän kiipeilijöiden on sopeuduttava. Toisaalta vuoret tuovat omat haasteensa kuten pieniä mahakipuja, päänsärkyä tai unettomia öitä. Näistäkin selviää kärsivällisyydellä.
Kiire ei ole hyvä kiipeilykaveri, sillä se yleensä aiheuttaa painetta tehdä harkitsemattomia päätöksiä. Kärsivällisyyttä siis tarvitaan vuorikiipeilyn melkein jokaisessa vaiheessa ihan valmistautumisesta itse kiipeilyyn ja reissuista palautumiseen. Ainakin itse jouduin muistuttelemaan usein itselleni sitä, että eihän tässä nyt ole mihinkään kiire, kun on koko elämä aikaa puuhata.
Kärsivällisyys ei siis ole ollenkaan minun vahvuus ja olen tehnyt ihan valtavasti töistä sen eteen, että hyväksyn myös nopeat muutokset ja olen valmis muuttamaan lyhyellä ajanjaksolla suunnitelmia vaikka pidemmän aikavälin suunnitelmat pysyvät samana. Viisi päivää myrskyteltassa osoitti kuitenkin, että kyllä sitä kärsivällisyyttä tarpeen tullen myös löytyy. Toisaalta kärsivällisyyttä on myös vaatinut erilaisista loukkaantumisista kuntoutuminen.
Motivaatio ja asenne
Motivaatio ja asenne ovat mielestäni ehkä tärkeimmät ominaisuudet vuorikiipeilijälle. Näiden avulla pääsee paljon korkeammalle ja haastavampia reittejä ylös kuin kiipeilijä, jolla ominaisuuksia ei löydy. Tärkeää on myös motivoitua jatkuvasti oppimaan uutta ja tietynlaisella nöyryydellä suhtautua asioiden opetteluun.
Motivaatio näkyy mielestäni siten, että siinä yhdistyy halua kokea, oppia, sietää epämukaviakin hetkiä, sopeutua tilanteeseen ja samalla halu nauttia kiipeilystä. Kiipeily on itselleni sellainen kokonaisvaltainen oppimisprosessi eikä vain huippujen yliviivaamista joltain listalta. Miten se tulee sitten esille, onkin ihan käytännössä toimintana ja siitä, miten hommansa hoitaa vuorilla. Uskoisin, että nämä ovat itselläni kohdallaan, sillä olen vain niin innoissani aina kun reissut lähestyy tai jo silloin, kun pääsen suunnittelemaan tulevia reissuja.
Sinnikkyys ja epävarmuuden sietäminen
No sanomattakin on mielestäni selvää se, että kun reissussa ollaan pitkään, välillä ilman yhteyksiä kotiin, ollaan ulkona suurin osa ajasta ja välillä voi olla vähän haastavaakin, niin sinnikkyyttä ja epävarmuuden sietämistä tarvitaan. Näitä ominaisuuksia mielestäni tarvitaan niin vuorilla kuin nykypäivän työelämässäkin, sillä tilanteet muuttuvat jatkuvasti ja epävarmuutta täytyy sietää monessakin eri suhteessa.
Sinnikkyyttä vuorikiipeilyssä kaivataan erityisesti pitkien huiputuspäivien aikana, jolloin ollaan yhteen menoon liikenteessä useita ja jopa kymmeniä tunteja. Nepalissa huiputuspäivämme kesti yhteensä 19 tuntia ja voin kertoa, että viimeisen parin tunnin aikana oli todella tärkeä sinnikkäästi vain jaksaa ja jatkaa kohti perusleiriä.
Näitä ominaisuuksia voi harjoitella ihan joka päivä, sillä sinnikkäästi täytyy valmistautua tuleviin haasteisiin, jaksaa mennä sinne salille vaikka väsyttäisi ja on jaksettava käydä töissä vaikka maanantaiaamuna kellon soidessa väsyttäisi. Osa tehtävistä on pakko tehdä ja toisia voi valita tehtäväksi tai tekemättä jätettäväksi, mutta kuitenkin usein sinnikkyyden avulla saavutetaan sellainen lopputulos, joka on toivottu. Tavoitteisiin koen päässeeni sitä kautta, että olen vain sinnikkäästi tavoitellut asioita ja uskonut vaikeinakin hetkinä onnistumiseen.
Kunto
Vasta viimeisenä prioriteettina vuorikiipeilijälle tulee mielestäni kunto ja erityisesti pitkäjaksoinen kestävyyskunto. Mielestäni nuo yllä esitellyt asiat ovat huomattavasti tärkeämmässä roolissa, jos mietitään hyvää vuorikiipeilijää ja onnistunutta reissua.
Kunto on kuitenkin niistä harvoista tekijöistä se, joihin on helppo itse omalla toiminnalla vaikuttaa ja sen takia pidän esimerkiksi itse kunnostani hyvää huolta. Haluan olla varma, että vuorille kiipeäminen ei jää siitä kiinni, että olisin huonossa kunnossa. Huippu-urheilija ei vuorilla tarvitse olla, mutta hyvä peruskunto takaa reissusta nauttimisen.
Olen ollut Perussa vaeltamassa ja olin paljon huonommassa kunnossa kuin nykyään. Olin samaan aikaan buukannut Aconcaguan reissun ja ylämäkeen kävellessä päätin, etten halua ikinä tätä tunnetta vuorilla. Hengittäminen oli vaikeaa, sydän löi mahdottoman kovaa ja tuntui, että työkapasiteettia ei ollut juuri ollenkaan. Treenaan reissuilleni siten, että voin olla ylpeänä seinämällä tai vuoren rinteellä ja todeta, että kunnosta kiipeäminen ei ainakaan jää kiinni. Perusta palatessani aloitin lähes neljä vuotta sitten uudestaan aktiivisen harjoittelun ja nykyään viikossa tulee treenitunteja keskimäärin kymmenen tuntia.
Näitä ominaisuuksia mielestäni hyvältä vuorikiipeilijältä vaaditaan henkisellä ja fyysisellä tasolla. Näiden lisäksi myös erilaiset kiipeilyyn liittyvät taidot ovat myös tärkeitä, mutta ne oppii myös osittain kokemuksen ja vain opettelun avulla. Mitä mieltä te lukijat olette?
