Kirjoitin maanantaina, kuinka ylävuoristokenkäni Milletit alkoivat painamaan. Tiistaina jalat olivat niin kipeät, että kenkää ei tahtonut laittaa edes jalkaan. Keskiviikkona kävelin kengillä 1,5 tuntia hampaat irvessä ja oikean kengän kanssa homma al ...
Millä valmistautua kylmää vastaan?
Aconcagua on tunnettu kylmistä olosuhteistaan. Kylmä on ikävä tunne, jota ei mieluusti vuorilla halua kaveriksi. Olen kovasti toivonut syksyn muuttuvat todella kylmäksi talveksi, mutta vielä tosikelejä on saatu odotella. Tuuli ja pakkanen olisi tässä ...
Vuorikiipeilijä on onnellisimmillaan makuupussissa
Olen lukenut muutaman viimeisen vuoden aikana ahkerasti blogeja ja muistan, kuinka eräässä fitness-urheilijan blogissa (en valitettavasti muista missä) urheilijan puoliso kirjoitti dieetistä ja millaista sitä on ollut seurata. Puhuin asiasta kerran s ...
Hyvinvointiviikot – vai olivatko sittenkään?
Kerroin maanantaina osallistuneeni yliopistomme hyvinvointiviikkojen aloitustapahtumaan SK-10 juoksukilpailuun. Kilpailuhan oli tahtojen taistelu ja olo ei tosiaan ollut mikään maailman paras tuon kilpailun jälkeen. Hyvinvointiviikot saivat kuitenkin ...
Miksi pää sanoo muuta kuin peili?
Olen kamppaillut tämän kysymyksen ääressä jo hetken aikaan. Välillä se pahenee ja välillä se on poissa mielestä pitkiäkin aikoja. Olen mielestäni perusluonteeltani melko itsevarma ja sinänsä sinut itseni kanssa, että yritän olla mahdollisimman paljon ...
Cheat like a mother
Treeniohjelmani mukana tuli myös suositukset, kuinka tulisi syödä. Kuusi päivää viikossa on mahdollisuus syödä puhtaita proteiineja, lihaa, kanaa, kalaa, kananmunia ja papuja niin paljon kuin napa vetää, samaten kasviksia, pähkinöitä ja siemeniä. Kai ...
Hulluus – yksi vuorikiipeilijältä vaadittava ominaisuus
Todellakin. Hulluutta on montaa eri laatua; on treenamishulluutta, syömishulluutta, varustehulluutta, valmistautumishulluutta, vuorihulluutta ja ties mitä hulluuden muotoja. Mietin tänään hulluuden muotoja salilla kun tein 600 boksille nousun sarja ...
Muisti kovilla
Oma muistini on ollut ylikierroksilla viimeisen parin päivän aikana. Meillä on syksyn ensimmäinen tenttiviikko meneillään ja syksyn ensimmäinen maisterikurssin tentti oli tänään. Pelätty ja paljon puhuttu Organization Theory, joka siis nimensä mukaan ...
