Todellakin.
Hulluutta on montaa eri laatua; on treenamishulluutta, syömishulluutta, varustehulluutta, valmistautumishulluutta, vuorihulluutta ja ties mitä hulluuden muotoja.
Mietin tänään hulluuden muotoja salilla kun tein 600 boksille nousun sarjaa. Sinänsä kyseessähän on kovin yksinkertainen liike. Nouset rinkka selässä boksille ja laskeudut alas. Lasket, että teet niin 600 kertaa putkeen. Sykkeet ovat minulla melkoisen korkealla, mutta liike on kuitenkin niin yksinkertainen ettei se vaadi tekijältään muuta kuin tahdonvoimaa. Tahdonvoima on myös yksi vuorihulluuden ilmenemismuoto. Tahdonvoiman avulla onnistuu viimeinen rutistu silloinkin kun pää sanoo, että lopeta. Tahdonvoiman avulla tulee myös kasvatettua henkisiä voimavaroja.
Vuorilla mielestäni tarvitaan kovaa tahdonvoimaa. On tilanteita, jolloin saattaa tuntua epämukavalta. Voi olla vähän huono olo, oksettaa, sattua jalkoihin ja väsyttää. Silloin erityisen tärkeää on se, kuinka kovasta haluat edetä seuraavaan pisteeseen. Ensimmäinen kysymys mielestäni tässä tilanteessa on se, että onko eteneminen turvallista? Seuraavaksi kysymykseen tulee se, haluanko edetä? Molempiin kysymyksiin vastattaessa kyllä, kysytään tahdonvoimaa. Sitä löytyessä myös matka etenee.
Olen lähdössä Aconcagualle kansainväliseen retkikuntaan, jonka jäsenistä kerron myöhemmin lisää. Tässä vaiheessa haluaisin kuitenkin esitellä telttakaverini: ”Matka-Mikon”. Hän on ollut Nepalissa kanssani samoilla matkoilla kaksi kertaa. Olemme täysin tutustuneet näillä matkoilla ja jakaneet jo Nepalissa paljon ajatuksia tulevaisuudesta ja seuraavista kiipeilymatkoista.
Hän on saanut tämän Matka-Mikko lempinimensä sen takia, että elämässäni on myös muita Mikkoja ja täytyyhän heidät erottaa toisistaan. Nimi kuvastaa myös häntä hyvin; intohimoinen matkailija ja etenkin erittäin innostunut vuorista. On osittain Matka-Mikon ansiota, että olen lähdössä Aconcagualle. Hän teki keväällä laajaa selvitystyötä eri retkikuntavaihtoehdoista. Sekä suomalaisista että kansainvälisistä. Minä selvittelin Argentiinassa vaihtoehtoja ollessani Mendozassa. Päädyimme pitkien pohdintojen jälkeen kansainväliseen retkikuntaan suurimmaksi osaksi kustannussyistä. Kansainväliset retkikunnat ovatkin huomattavasti halvempia kuin suomalaisten operaattorien retkikunnat.
Tässä kohtaan tietenkin tulee myös esille se oma vastuu kaikesta järjestelystä. Olemme kansainväliseen retkikuntaan liittyneitä, olemme järjestelleet lentomme itse, ekstrayöt hotellissa, treeniohjelmat, varustehankinnat ja kaikki matkaan liittyvä pohdinta on vahvasti tässä vaiheessa pitkälti omalla vastuullamme. Tietenkin retkikuntamme koordinoijat ovat vastanneet hyvin esiin tulleisiin kysymyksiin, mutta loppu kädessä päätösvalta on itsellämme.
Kansainvälisen retkikunnan myötä on korostunut sen tärkeys, että siellä on myös yksi tuttu. Suomalainen, meillä on yhteinen kieli, jolla voimme hätätapauksissa puhua ja pohtia kaikkia mielessä olevia tyhmältä tai vähemmän tyhmältä tuntuvia asioita. Olen myös aivan varma, että juuri niinä hetkinä kun minun tai Matka-Mikon tahdonvoimaa punnitaan on toinen suomalainen tärkeänä tukena, jotta matka jatkuisi. Koen, että suomalaisen kaverin myötä saan vahvasti tukea ja turvaa sekä mikä parasta, hyvää matkaseuraa. MM varasi matkansa huomattavasti minua ennen, ja yksi merkittävimmistä tekijöistä omaan päätökseeni oli tämä tunne tietynasteisesta turvasta ja siitä, että minulla on joku kenen kanssa voisin jakaa mieltä painavat asiat jo ennen reissua.
