Olen katsonut jo useamman vuoden ajan Lost in Kainuu -seikkailukisaa ja miettinyt osallistumista. Tänä vuonna, kun koronatilanne on sotkenut suunnitelmia, tuli viimeinkin sopiva tilaisuus osallistua kilpailuun. Olin tavannut jo melkein pari vuotta sitten Hillan Pyhällä ja juttelimme hiihtolenkillä jo silloin kisasta ja siihen osallistumisesta.
Seikkailukilpailussa edetään suunnistaen, maastopyöräillen, kävellen, juosten, uiden, meloen ja tänä vuonna myös uimapatjaillen. Suunnistuksien välissä käydään kisakeskuksella omatoimisessa huollossa, vaihdetaan eri etappien välillä tavaroita ja tankataan evästä. Kilpailussa löytyy eri sarjoja ja osallistuimme Lost-sarjaan, joka kesti kaksi päivää siten, että perjantain kisapäivän jälkeen oli pakollinen yötauko ennen lauantain kilpailupäivää.
Tämä oli minulle ensimmäinen seikkailukisa, mutta Hilla oli ollut jo aiemmin parissa kilpailussa. Sain siis hyviä vinkkejä jo valmistautumisvaiheessa Hillalta ja kävimme treenaamassa useamman kerran yhdessä ennen kilpailua.
Mitä varusteita tarvitsee mukaan?
Olin yllättynyt siitä, kuinka paljon erilaisia varusteita meillä lähti kilpailuun mukaan. Maastopyörä, pyöräilyvarusteet, pyöräilykengät ja kypärä. Sain maastopyörän eräältä seuraajaltani lainaan, kiitos vielä tuhannesti siitä! Tämän lisäksi mukana oli juoksuvaatteita ja reilusti vaihtovaatteita.
Sen lisäksi pakollisena varusteena on reppu, jossa on vaihtovaatetta, pilli, otsalamppu, tulentekovälineet, puukko ja evästä.
Eväänä minulla oli jo Malminkartano 8848 -haasteessa hyväksi todettuja Noshtin marmeladeja, Pågenin pullaa, leipää, karkkia, suolakeksejä, suklaapatukoita, lakuja ja riisikakkuja.
Yöpyminen tapahtui kilpailun järjestäjän määrässä paikassa Kajaanin Vimpelinlaakson urheilukentän nurmikentällä teltassa. Meillä oli kaksi telttaa mukana: toisessa nukuimme itse ja toisessa säilytimme tavaroitamme.
Kilpailun kulku
Saimme torstaina iltana reittikartat käsiin ja perjantaina klo 10:00 oli kilpailun lähtö. Karttoja saa siis jokaiselle etapille ja näiden lisäksi joukkueille jaetaan reittikirja, jossa on tarkemmat kuvaukset rasteista ja etapeista. Piirsimme kaikille kartoille reitit valmiiksi yliviivaustussilla ja näin pääsimme melko hyvin kärryille siitä, mitä tuleva kilpailu pitää sisällään.
Kilpailu alkaa prologilla, jossa lähtöalueella siis jaetaan kaikille joukkueille ensimmäisen etapin kartat. Prologiin ei voi siis valmistautua etukäteen. Tällä kertaa prologi sisälsi juoksua ja uimapatjailua rastilta toiselle.
Prologiin jälkeen hypättiin pyörien selkään, ajettiin ja sitten suunnistettiin ja taas ajettiin maastopyörillä.
Lopulta ensimmäinen kilpailupäivä kesti 9.5 tuntia ja etenimme vauhdikkaasti. Hilla on suunnistanut huomattavasti enemmän kuin minä ja hän oli joukkueemme suunnistusvastuussa. Itseasiassa ilman Hillan suunnistustaitoja emme olisi sijoittuneet niin hyvin.
Olimme ensimmäisen päivän jälkeen maalissa kolmantena ja meillä jäi hyvin aikaa levätä ennen seuraavan aamun kello 6 lähtöä.
Toinen kilpailupäivä alkoi myös prologilla, joka oli puhtaasti suunnistusta rastilta toiselle juosten. Sen jälkeen pyöräiltiin, melottiin ja pyöräiltiin taas. Lopuksi oli epilogi, joka oli myös suunnistustehtävä.
Suunnistustehtävien välissä oli niin sanottuja Quest-tehtäviä, jotka tänä vuonna oli vaijeriliuku, tulen sytyttäminen, porrastehtävä, kolikon heitto ja suunnistus. Toinen kilpailupäivä kesti lopulta 10 tuntia eli kahden päivän aikana kilpailu kesti lähes 20 tuntia ja siinä ajassa taitoimme matkaa 220 kilometriä.
Mitä opin kilpailusta?
Yllätyin, kuinka kovalla teholla pystyimme liikkumaan ja kilpailu oli rankempi kuin odotin. Juoksu, pyöräily ja suunnistus mittasi fyysistä kuntoa ihan tosissaan. Kilpailussa liikutaan aina joukkueena, joten myös tietysti joukkueen kokoonpanolla on väliä. Hilla on kovakuntoinen ja piti kyllä varsinkin juoksussa reipasta vauhtia yllä (jouduin useasti sanomaan, että nyt mennään minulle liian kovaa vauhtia). Joukkue, jossa ollaan tasapainossa eri omaisuuksien suhteen, on todennäköisesti paras vaihtoehto.
Suunnistustaidot ovat todella tärkeässä roolissa. Kajaanissa oli paljon muitakin rasteja kuin Lost in Kainuu -kilpailun rasteja ja koronavuoden erikoisjärjestelyiden vuoksi emit-leimausta ei ollut käytössä – teimme itsekin yhden todella turhan virheen, koska olimme käyneet väärällä rastilla, joka oli oikean rastin vieressä. Suunnistaminen etenkin pyöräillessä on todella haastavaa ja mitä vaikeampi maaasto, sen hankalampi on samalla suunnistaa.
Sanonta ”joukossa tyhmyys tiivistyy” pitää hyvin paikkaansa. Joukkueet etenivät varsinkin alkuun aika samaa matkaa ja monet joukkueet meidät mukaan lukien etsivät yhtä rastia todella pitkään melko läheltä oikeaa paikkaa, mutta kuitenkin melko kaukana oikeasta rastista. Helposti porukassa ajattelee, että muut tietävät paremmin, minne ollaan menossa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa. Myös parhaimmat joukkueet voivat tehdä virheitä.
Tasaisessa kilpailussa virheet ratkaisevat voiton. Lost-sarjan naisten neljä ensimmäistä joukkuetta olivat todella tasaisia. Lopulta voitto mielestäni ratkaistiin siinä, kuka teki eniten virheitä ja kuka pystyi korjaamaan tehdyt virheet parhaalla mahdollisella tavalla. Teimme toisen kilpailupäivän aikana melko pahan suunnistuspummin pyörillä ja olimme naisten sarjan johtajajoukkueen kanssa. Päätimme Hillan kanssa kääntyä takaisin ja erkanimme toisen joukkueen kanssa. Lopulta pääsimme huomattavasti nopeammin takaisin tielle ja takaisin kilpailuun, joka ratkaisi toisen päivän loppuajassa meidän hyväksemme useamman minuutin.
Jos epäilyttää, kannattaa pysähtyä ja miettiä. Meillä oli pari sellaista kohtaa, jossa olisimme voineet välttyä virheiden tekemisen vain pienellä pysähdyksellä ja oman tekemisen pohtimisella. Tarkkuutta siis vaan seuraavassa kilpailussa.
Hauska, mutta rankka kilpailu. Seikkailu-urheilu on raskasta ja varusteiden kirjo on valtava. Eniten tuntui olevan pyöräilyllä merkitystä, koska suurin osa kilometreistä taitetaan pyöräillen. Jatkossa suosisin jäykkäperäistä maastopyörää kilpailussa ja jopa gravel-pyörällä olisi mielestäni pärjännyt.
Kommunikointi. Kilpailu on joukkuekilpailu ja yksi tärkeimpiä asioita kilpailun onnistumisen kannalta on se, miten jäsenet kommunikoivat keskenään. Suunnistuksesta, vauhdista, eväiden syömisestä, juomisesta ja meneillään olevasta kilpailun vaiheesta. Mielestäni onnistuimme tässä melko hyvin ja ihan pieniä kehityskohtia tietysti löytyi tuleviin kilpailuihin.
Lopputulokset
Tulimme maaliin toiseksi nopeimmalla yhteisajalla kahden päivän kilpailun jälkeen. Lähdimme heti kisan jälkeen ajamaan takaisin Helsinkiin ja yllätyimme, että emme olleet palkintosijoilla.
Selvisi, että meillä oli tosiaan yksi rasti jäänyt hakematta ja olimme virheellisesti käyneet väärällä rastilla aivan oikean rastin vieressä. Rasteilla ei ollut rastimerkkejä, joten emme voineet varmistua oikeasta rastista. Näin ollen olimme pudonneet palkintosijoilta.
Sain kuitenkin alle viikko kilpailusta sähköpostin, jossa sarjan joukkueiden kulkemista oli käyty tarkemmin läpi ja ilmeisesti emme olleet ainoa joukkue, jolla löytyi virheellisiä rasteja. Tuloksia siis muutettiin ja lopulta meidän sijoitus kilpailussa oli siis jaettu toinen sija.
Olin kyllä yllättynyt, että olimme noin korkealla tuloslistalla ja kilpailun voitto olisi ilman isoja virheitä ollut täysin mahdollinen. Se jos jokin motivoi tulevaisuudessa tekemään vielä tarkemmin hommia.
Motivoituneina lopputuloksesta olemme ilmoittautuneet jo seuraavaan kilpailuun X-kaato nimiseen kilpailuun Espoossa 10.10.
