Jääkiipeily – ensi kertaa Korouomalla ja Lyngenissä

Puhun usein harrastavani kiipeilyä. Tarkemmin ottaen harrastan siis pääasiassa vuorikiipeilyä ja kiipeily termi sisältää alleen useita erilaisia alalajeja. Näin esimerkiksi Suomen Kiipeilyliitto kuvailee eri kiipeilyn lajeja. Olen harrastanut myös esimerkiksi köysikiipeilyä ja boulderointia, mutta ne ovat omassa kiipeilyn monimuotoisuudessaan minulle selkeästi uudempia juttuja kuin vuorikiipeily.

Kävin 2018 jääkiipeilyn peruskurssin ja kiipesin kyseisenä talvena aktiivisesti eri paikoissa jäätä. Jääkiipeily oli haastava uusi laji, löysin kivaa kiipeilyseuraa ja hyvä talvi Etelä-Suomessa takasi mahdollisuudet päästä useamman kerran viikossa jäille. Pääasiassa kävimme Oulunkylässä Pirunkalliolla kiipeämässä yläköydellä. Silloin Pirunkalliolla oli vielä kiipeilytoimintaa ja valitettavasti sitä ei enää ole samassa muodossa Pirunkalliolla.

Sen jälkeen talvet ovat mennyt muiden harrastusten parissa, kuntoutuessa polvileikkauksesta ja toisaalta kehnot talvet eivät ole mahdollistaneet kiipeilyä etelässä. Viime talvena kävin vain kerran kiipeämässä ja muuten keskittyminen oli Everestille valmistautumisessa.

Koen itse, että kaikenlaisen kiipeilyn harrastaminen tukee toinen toisiaan ja on rikkaus osata ja oppia monenlaisia taitoja. Erityisen motivoivana olen itse kokenut eri osa-alueilla kehittymisen ja matkaa tasoon, jossa toivoisin olevani kiipeilyn eri osa-alueilla, on vielä huimasti.

Vuori- ja jääkiipeilyn aloittaminen

Saan usein kysymyksiä siitä, että miten voisi aloittaa vuorikiipeilyn. Vaikka jääkiipeily ei välttämättä vastaa suoraan esimerkiksi fiksatuissa köysissä kiipeämistä mitä esimerkiksi monilla Himalajan vuorilla normaalireiteillä tehdään, niin jääkiipeily on hyvä tapa tutustua kylmissä olosuhteissa tapahtuvaan kiipeilyyn, erilaisiin varusteisiin kuten hakkuihin ja jäärautoihin ja jääkiipeilyssä pääsee varmasti haastamaan itseään samalla tavalla kuin vuorikiipeilyssä.

Jääkiipeilyyn kannattaa mielestäni tutustua erilaisten kurssien avulla tai oppaan kanssa. Näin pääsee mukaan lajin pariin, saa työkaluja omaan tekemiseen ja toisaalta saattaa löytää uusia kavereita, joiden kanssa jatkaa kurssin jälkeen harjoittelua. Ennen kaikkea hyvä kouluttaja ja opas tutustuttaa lajin pariin turvallisesti.

Korouoma Posio
Korouoma Ruskea Virta

Olin viime talvena menossa Lyngeniin jääkiipeilyn jatkokurssille, mutta jouduimme perumaan kurssin erilaisten syiden vuoksi ja asia on jäänyt odottamaan parempaa hetkeä.

Ennen kuin lähdin Ama Dablamille, laitettiin viestiä Sami Haapasalmen kanssa ja sovimme, että menemme kiipeämään ensin Korouomalle Posiolle ja sen jälkeen suunnittelisimme reissua ja jääkiipeilyn jatkokurssia Lyngeniin. Sami valmistuu pian vuoristo-oppaaksi ja kouluttaa esimerkiksi jääkiipeilykursseja. Jos et tiedä, mistä lähteä kiipeilyn kanssa liikkeelle, niin suosittelen osallistumaan esimerkiksi Samin kurssille tai ottamaan yksityisopetusta hänen kanssa.

Korouoma Posiolla

Posiolla sijaitsee Korouman jääputoukset ja ne ovat yksi Suomen tunnetuimpia sekä ainakin minun mielestä hienoimpia jääkiipeilypaikkoja. Olen itse nähnyt vain kuvia Korouomalta, mutta en ollut koskaan aiemmin käynyt putouksilla.

Putouksia on useampi ja täältä Luontoon.fi -sivustolta löytyy tietoa eri putouksista.

Kuulun Suomen Alppikerhoon ja heillä on reissu itsenäisyyspäivän aikaan Korouomalle. Tänä vuonna reissu meni sivu suun, koska olin Ama Dablamilla. Kuitenkin talvi Ylläksellä tuo sekä Norjan että Pohjois-Suomen alueet lähemmäksi kuin Helsingistä lähtiessä ja olin jo päättänyt, että haluaisin tämän talven aikana käydä Korouomalla kiipeämässä ensimmäistä kertaa. Sovimme Samin kanssa viikonlopun, jolloin Sami näyttäisi paikkoja Korouomalla.

Majoituimme Perä-Posiolla vanhalla kyläkoululla ja koululta on putouksille noin 20 minuutin ajomatka. Parkkipaikalta on eri putouksille muutaman kilometrin mittainen lähestyminen eli kiipeilyn lisäksi päivään tulee myös siirtymiä putouksille sekä autolla että jalan.

Ruskea Virta Korouoma
Sami Ruskealla Virralla

Ennen joulua olin ensimmäisen kerran Korouomalla ja menimme kävimme kiipemässä Ruskea Virta -nimisellä putouksella. Sami liidasi ja minä tulin perässä muistellen, miten jääkiipeily nyt menikään. Ruskea Virta tuntui jyrkältä ja haastavalta, mutta tuli myös motivoitunut olo siitä, että tänä talvena voisi olla mahdollista kiivetä aktiivisemmin taas Suomen jäillä.

Päivä oli onnistunut, haastava ja motivoiva. Sovimme, että suunnittelemme seuraavan reissun Lyngeniin.

Jääkiipeily Lyngenissä

Olen käynyt Lyngenissä vain kesällä ja olen nähnyt paljon laskukuvia talvelta esimerkiksi Instagramissa. Lyngenissä on myös hyvät mahdollisuudet kiipeilyyn ja olimme heti uuden vuoden jälkeen kiipeämässä jäätä Lyngenissä.

Harmillisesti juuri ennen uutta vuotta sekä Ylläksellä että Lyngenissä oli upeat kirkkaat säät, mutta sää muuttui melko radikaalisti heti vuoden vaihduttua. Ajoin Lyngseidetiin ja jo matkalla huomasi, että tuuli on yltynyt ja lumi pöllysi autotielle.

Lyngen jääkiipeily
Toisen päivän jääputous

Pääsimme tuulesta huolimatta kiipeämään kahtena päivänä. Ensimmäisenä päivänä Sami opetti vielä muutamia ankkuriin liittyviä asioita ja kiipesimme useamman linjan minulle ihan tiukkoja linjoja. Lähestyminen autolta putouksille oli melko jyrkkä ja aamulla saimme kahlata syvässä lumihangessa niin, että putoukselle saavuttaessa oli vähintäänkin lämmin.

Välillä näkyvyys nollassa

Toisena päivänä menimme toiselle putoukselle, jossa kiipesimme useamman köyden pituuden verran ja lopulta käännyimme seinältä alas, koska tuuli pöllytti putouksen ylhäältä lunta niin kuin olisimme olleet ”lumisuihkussa”. Minulla oli takki täynnä lunta ja Sami joutui myös sekä kiipeämään että varmistamaan lumipöllyssä.

Lumisuihkun jälkeen

Opettelin opastuksella tekemään Abalakovin eli ankkurin jäähän, jossa hyödynnetään jääruuvia ja kiipeilyköyttä ja ankkurin avulla pystyy laskeutumaan keskeltä jääputousta alas.

Jääkiipeily on tuntunut motivoivalta, vaikealta, vanhojen muistojen kertaamiselta, uuden oppimiselta ja nälkä kasvaa ikääkuin jokaisen kiivetyn reitin myötä. Tuntuu siltä, että olisi kiva asettaa tavoitteita jääkiipeilyn suhteen ja esimerkiksi haaveilen ensimmäisestä liidilinjasta. Harjoittelu tämä vaatii ja säännöllistä kiipeilyä.

Lyngen jääkiipeily
Lähestyminen putoukselle Lyngenissä

Vaikka säät eivät tällä kertaa suosineet, niin sekin kuuluu lajiin. En oikeastaan ole harmistunut siitä jos suunnitelmia joutuu muuttamaan säiden vuoksi. Mitä enemmän harrastaa erilaisia lajeja ulkona, sen todennäköisemmin kohtaa huonoa säätä. Onneksi osaan nauttia hyvästä säästä sitten sen edestä, kun sattuu kaunis päivä kohdalle.

Suosittelen sekä Korouomaa että Lyngeniä jääkiipeilypaikkoina. Erityisen helppoa on tällä hetkellä Suomesta matkustaa Korouomalle ja paikka on jo itsessään nähtävyys ilman yhtään kiivettyä linjaa. Pakkaa mukaan lämmintä vaatetta, hanki asintuntevaa opastusta ja nauti jääkiipeilystä!

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.