Ihailen kovasti ihmisiä, jotka suhtautuvat elämässä intoihimoisesti asioihin. Nämä asiat voivat olla työ, harrastukset, urheilu, perhe tai vaikkapa tutkiminen. Ihailen tämän kaltaisia ihmisiä siksi, että he tekevät töitä asioiden eteen eikä vain voivottele, että pitäisikö nyt jotain tehdä. He kuitenkin suhtautuvat asioihin intohimon lisäksi järkevästi. Järkevästi siten, että riskinotto on aina hallittua ja perusteltua sekä tietynlainen rentous ja hyvä mieli kuuluu tekemiseen, ainakin edes silloin tällöin.
Olen törmännyt useasti tämän kaltaisiin ihmiseen ja jotenkin heistä huokuu selkeästi eteenpäin menevä asenne. He kuitenkin ovat avoimia kokemuksistaan ja haluavat jakaa kokemuksiaan, mutta myös tietoaan eteenpäin. Ihmiset ovat olleet oman alansa huippuosaajia kuten lääkäri, valmentaja, fysioterapeutti tai kiipeilijä.
Tällä viikolla olen työstänyt taas kovasti graduani eteenpäin ja ehkä yksi syy sille, miksi täällä blogin puolella on hieman hiljaisempaa, on se että kun työpäivän jälkeen lukee, litteroi ja kirjoittaa gradua on takki aika tyhjä. Luovuus ja kirjoittamisen ilo ei ole ihan välittynyt tänne asti, vaikka ideoita on todella paljon ja peilaus tekemiini haastatteluihin ja sieltä esille nousseisiin asioihin on todella inspiroiva ja mielenkiintoinen. Koen olevani etuoikeutettu saadessani olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka todella ovat tehneet mielestäni jotakin esikuvalle ominaista. Olipa se sitten graduni haastateltava tai kollega tai ortopedini.
Tällä viikolla oli kahdeksas graduni haastattelu ja taas kerran totesin, kuinka olen tosissani asian ytimessä. Olen päässyt todella haastattelemaan niitä ihmisiä, jotka ovat esikuviani. He ovat tehneet todella kovan työn päästäkseen Everestille ja voivat siitä ylpeänä nyt myös minulle kertoa. He ovat vilpittömästi jakaneet tietoaan, kokemuksiaan ja näkemyksiään vuorikiipeilystä ennen kaikkea Everestillä, mutta myös muille vuorilla.
Hienointa on ollut huomata, että nämä ihmiset ovat niin sanotusti ”tavallisia”. Heillä kaikilla on ollut haave ja sen eteen on lähdetty tekemään hyvällä suunnitelmalla kovasti töitä. Työ on sitten palkittu huipulla, mutta myös unohtumattomilla kokemuksilla ja tiedolla, kuinka esimerkiksi itse toimii ääriolosuhteissa ja hienointa on ollut saada kuulla, että todella vuorikiipeilystä voidaan oppia paljon myös niin sanottuun perinteisempiin organisaatioihin.
Olen myös saanut valtavasti ideoita tulevaisuuteeni kiipeilijänä. Mitä tekijöitä ottaa huomioon ja miten kiipeilyprojekteja kannattaisi lähteä viemään eteenpäin. Voisi sanoa, että akateemisen tutkimuksen lisäksi olen saanut niin paljon inspiraatiota ja ideoita, että mikään arvosana tai edes palautettu työ ja valmistuminen yliopistosta ei tule korvaamaan näitä hetkiä esikuvieni parissa.
Tämä blogi on edelleen tarina suunnitelmasta. Vuorenvarmasta suunnitelmasta kiivetä vuorille ja jonain päivänä maailman korkeimmalle. Esikuvani vain vahvistavat tämän suunnitelman eteenpäin viemistä.
