Taju lähtee

Pyöryttää, sattuu, sydän hakkaa tuhatta, ahdistaa, tuntuu että taju lähtee. Tämä oli vallitseva tunne muutama päivä sitten. Oli jopa pelottavaa tajuta, kuinka lähellä pyörtymistä todennäköisesti kävi. Juoksusta piti vaihtaa crossariin, koska tärähdyn alkoi oksettamaan. Samalla myös tehoja oli laskettava huomattavasti ajatellusta tasosta.

Tapahtuneessa pahointivointikohtauksessa yksi suurin tekijä oli varmasti erittäin huonosti ja vähän nukutut neljän tunnin yöunet. Olin tullut reissusta ja odottanut äitini tulevan iltalennolla omalta reissultaan ja seuraavana aamuna kello herätti aamun ensimmäiseen junaan, jotta kerkesin opiskeluhommien pariin tarpeeksi ajoissa.

Mitä opin: oman kehon kuunteleminen on kohtalokkaan tärkeää sekä arkisessa elämässä että vuorilla. Eilen kirjoitin vuoristotaudista, jonka välttämisessä juuri tuo oman kehon kuuntelu on tärkeää. Tämä episodi osoitti sen, että oppiminen on tässä kohtaa vielä kesken.

Unen merkitys korostuu kun yrittää treenata kovaa ja opiskella. Molempia tehdessä virkeästä olosta on huomattavasti apua, eikä pienet vastoinkäymiset tunnu ylitsepääsemättömiltä seiniltä edessä. Onneksi taas normaalin arjen alkaessa on helppo päästä normaaliin unirytmiin. Olen sikäli onnekas ihminen, että olen kärsinyt pienistä uniongelmista vain muutaman kerran elämässäni. Nykyään asiat ovat jopa niin hyvin, että mielestäni minulla on ongelmia jos uni ei tule kymmenessä minuutissa. KYLLÄ! 10 minuuttia on lyhyt aika, mutta nopeimmillani saatan illalla nukahtaa kesken lauseen tai puolessa minuutissa. Harvemmin edes muistan, että olisin yrittänyt saada unta. Se vain tulee.

Tästä nukahtamistaidosta täytyy kyllä olla kiitollinen, sillä voin vain kuvitella millaista tuskaa nukahtamis- tai uniongelmat voivat ihmisen psyykeelle tehdä.

Ei muuta kuin unta palloon ja terveisiä nukku-Matille!

Harrastuksena vuorikiipeily

Tänään koitti sitten se jännittävä päivä, kun treeniohjelmassani oli ensimmäisen kerran treeni rinkan kanssa. Tavoitteena oli ladata 15 kg rinkkaan ja kiivetä 500 kertaa 60cm korkealle boksille.

Kuinka kävi? Boksi oli 45cm ja rinkassa 15kg ja 500 kerran tavoite täyttyi. Tähän päälle vielä juoksua 8km. Nyt tuntee ja tietää tehneensä.

Eniten tässä päivässä kuitenkin mieltä lämmitti kommentti salilla: ”Hän harrastaa vuorikiipeilyä”. Tässä vaiheessa minunkin korvat höristyi, että mistä arvasitte? Vastaus oli, että kaikki eivät rinkka selässä tule salille.

Rinkan kanssa treenaaminen on erittäin tärkeää tulevaa matkaani ajatellen. Kannamme omia sekä retkikuntamme tavaroita Aconcagualla 4910 metrin korkeudessa ja 6000 metrin korkeudessa. Tämän lisäksi omat henkilökohtaiset päivätavarat siirtyvät retkikunnan aikana omassa kannossa ylöspäin. Haasteellista tästä tavaroiden kantamisesta tekee juuri tuo korkeus. Käytössämme on noin 5000 metrin korkeudesta enää 50 % happea siitä määrästä, mitä täällä merenpinnan tasalla talsiessa on ja määrä vähenee mitä korkeammaksi mennään siten, että 8800 metrissä on enään 30 % happea.

Mitä haasteita hapen määrän väheneminen tuo? Riski sairastua akuuttiin vuoristotautiin kasvaa huomattavasti. Tämä tauti tarkoittaa sitä, että kiipeilijä kokee pahaa oloa, päänsärkyä, ruokahaluttomuutta, univaikeuksia ja jopa oksentelua. Paras keino välttää akuutti vuoristotauti on edetä tarpeeksi hitaasti korkeusmetreissä, jotta elimistö kerkeää tottumaan eli aklimatisoitumaan ohueen ilma-alaan. Jos oireet eivät helpota, ainoa keino on tulla alas. Pahimmillaan akuutti vuoristotauti voi hoitamattomana kehittyä aivo- tai keuhkoödeemaksi. Silloin kiire alas on jo kova, sillä nuo taudit voivat olla kohtalokkaita.

Olen aikaisemmilla vuoristomatkoillani onnistunut aklimatisoitumisessa, eikä minulla ole ollut ongelmia. Olen jopa nukkunut paremmin kuin kotona ja ruokahalu on pysynyt sellaisena, että lempieväitäni Snickersejä on kulunut parhaimmillaan kolme päivässä. Vuoristotauti on kuitenkin siinä mielessä viheliäinen tauti, että aikaisemmat kokemukset eivät sulje pois sitä, etteikö vuoristotauti voisi minulle tulla. Kaikkein oleellista taudin tunnistamiseksi onkin oman olon ja kehon kuunteleminen ja niiden viestien tulkitseminen.

 

Todellinen Ranska

Terveiset Rasnkasta! Upea reissu takana. Olimme Provencen maakunnassa, lensimme viikko sitten torstaina Nizzaan, josta jatkoimme matkaa 1,5h autoilla golfresorttiimme.

Golfkenttä sijaitsi aivan meren läheisyydessä ja oli aivan upea maisemiltaan, tuoksuiltaan ja mikä parasta pääsimme nauttimaan auringosta muutaman päivän ihan kunnolla.

Pelasimme neljä kierrosta golfia. Vietin lepoviikkoani näin ja tuntuukin, että jalat palautuivat vaikka toki tuli käveltyä melko paljonkin noiden kierrosten aikana. Yhden golfkierroksen aikana tulee käveltyä noin 10 kilometriä ja lyötyä golfpalloa. Minun tapauksessani melko useasti, sillä tasoitukseni ei ole kovin alhainen. Katsoin kellostani, että yhden kierroksen aikana kaloreita kului aina noin 1500, tämä oli minulle melkoinen yllätys. Sehän on aika paljon!
 
Alueena Provence vaikutti tämän vierailun perusteella aivan mahtavalta. Upeita merimaisemia, pieniä idyllisiä satamakaupunkeja, kulttuuria, hyvää ruokaa, golfkenttiä, viinitiloja ja oikeastaan kaikkea sitä, mitä ajattelen itse Etelä-Ranskan olevan. Tässä hieman lisää kuvia matkalta, nauttikaa pienestä palasta minun todellista Ranskaa:
Näissä tunnelmissa on uutta intoa täynnä aloittamaan viidettä treeniviikkoa.

 

Lepoviikko

Kymmenen viikon harjoitusohjelmastani on nyt neljä ensimmäistä, lihasvoimaa ja erityisesti corea vahvistavaa viikkoa takana. On lepoviikon aika.

Mitä lepoviikko tarkoittaa tässä tapauksessa? Maanantaina lenkkeilin koirien kanssa, tiistaina kävin salilla tekemässä entisen ohjelmani. Oli hienoa huomata, että niillä entisillä painoilla saliohjelma oli muuttunut kevyeksi. Pylly tosin löytyi keskiviikkona taas… Eri kohta oli tullut kipeäksi tästä uudesta vanhasta ohjelmasta. Keskiviikkona lepäilin sitten ihan tosissani.

Torstaina suuntaan seuraavaksi kuudeksi päiväksi Ranskaan, tarkemmin ottaen Nizzaan. Tarkoitus on rentoutua, käydä hotellin salilla ja pelata golfia neljä kierrosta. Golfkierrokset toimivat palauttavana treeninä ja onkin oiva tapa saada jalat ladattua seuraavaan kuuteen viikkoon. Tavoitteeni tämän viikon jälkeen: levännyt keho, mieli ja Suunto kelloni laskema palautumisaika 0. Tällä hetkellä se näyttää 83 tuntia.

Treeniohjelmaani selatessani huomasin erään asian: nyt se oikea treeni vasta alkaakin. Ensimmäiset neljä viikkoa on minulle ollut todellista itsensä ylittämistä ja riemun hetkiä salilla. Nyt seuraavan kuuden viikon aikana tarkoitus on kasvattaa kestävyyttä, edessä on tuhansia boksille nousuja rinkka selässä. Hauskaa tässä kaikessa tulee varmaankin olemaan kanssatreenajien reaktiot tuhansia kertoja boksille nousevasta kahjosta rinkan kanssa.

Lepoviikko tuntuu myös vähän vaikealta. Minulla on laiska olo, tekisi mieli mennä treenaamaan kovaa. Olen myös syönyt paljon ja tuntuu, että kiloja on kertynyt parissa päivässä +10. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, vaan johtunee lähinnä suuremmasta hiilarien määrästä, mihin olen tottunut. Uskon kuitenkin vahvasti siihen ideologiaan, että tämä tekee seuraavasta kuudesta viikosta vielä tehokkaamman ja antoisamman. Seuraavat treenit nimittäin myös tulevat aivan pian, joten nyt on aika yrittää nauttia kaikin keinoin levosta.

Everest

Sunnuntaina ilta vietettiin näissä tunnelmissa, ja myös seuraavana yönä oli ahkerat kiipeilyt Everestille käynnissä.

Elokuva kertoo vuonna 1996 Everestille kiipeävästä retkikunnasta, jonka johtajana toimi Adventure Consultants yhtiön johtaja Rob Hall. Tämä retkikunta ja eräs toinen retkikunta, jota johti Scott Fischer yhdistävät voimansa yhä kasvavassa Everestin kiipeilijäruuhkassa varmistaakseen kaikkien retkikuntien jäsenten mahdollisuudet huiputtaa Everest. Kaikki menee hyvin kunnes retkikunnat huomaavat kiinteiden köysien puuttuvan ja myrskyn yllättäessä…

Mutta pakko sanoa, olipa pitkästä aikaan jännittävin elokuva, mitä olen nähnyt! En yleensä ole ollut 3D-elokuvien suurin fani, mutta tähän se sopi hyvin. Elokuva on kuvattu osittain Nepalissa ja oli hienoa päästä fiilistelemään niitä kohtia, jotka todella hyvin oli tunnistettavissa kiipeilijöiden matkalta.

Elokuva herätti myös syvää kunnioitusta vuoria kohtaan. Kuinka pienet päätökset, huipulle pääsemisen pakkomielle ja sääolosuhteet voivat vaikuttaa lopputulokseen. Pelkoa en kuitenkaan tuntenut, sillä monet riskit ovat minimoitavissa järkevällä käyttäytymisellä ja terveellä jalat maassa asenteella, kunnioittaen vuoren voimaa.

Tämä elokuva on kaikkien suosittelujen arvoinen, vaikket olisikaan kiipeilyyn intohimoisesti suhtautuva, mutta maisemiltaan, tarinaltaan ja jännitykseltään se pitää katsojan kiinni juonnessa ensi minuutista viimeiseen auringonlaskuun Everestiltä.

Hiivatti

Hiiva… Minulle se on leivonnan apuväline. Pullat, leivät, piirakkapohjat ja leivonnaiset kohoaa tämän eriskummallisen aineen avulla. Sitä ruokitaan sokerilla, hieman suolaa ja jauhoa, rakkaudella vaivataan ja annetaan aikaa. Olen vasta viimeisen parin vuoden päästä päässyt sinuksi hiivan kanssa. Sitä ennen suhteemme oli vaikea; taikina jäi aina joko liian löysäksi tai jauhoja tuli tungettua niin paljon että pulla painoi kilon.

Tänään 4.10 on virallinen korvapuustipäivä, jota tietenkin tulisi viettää leipoen ja tankkaamalla korvapuusteja niin paljon, että vatsa tuntuu halkeavan ja illalla hiivan tulisi kuplia vatsassa niin, että kaikkille tutut ”kaardemumma röyhtäykset” tulee suuhun. Olin tästä korvapuustipäivästä saanut hyvän syyn leipoa pullaa. Ajattelin eilen ottaa vähän varaslähdön korvapuustipäivään ja leipoa pullaa.

Tästä alkoikin sitten taistelun tie, joka loppui totaaliseen hermojen menemiseen ja mököttämiseen. Yhden ainoaa korvapuustia ei syntynyt, ei vatsakipua hiivasta eikä lämpöistä pullaa maitolasin kanssa. Mihin tämä korvapuustiprojekti kaatui? Hiivaan.

Olin käynyt pullatarvikeostoksilla jo muutama päivää sitten. Muistan kuin kristallin kirkkaana, kuinka olen kaupassa siirtänyt tuorehiivan ostoskoriin. Kuitissa tätä hiivaa ei kuitenkaan näy. Eli se on todennäköisesti unohtunut koriin. Tämän jälkeen kananmunat loppuivat kotoa, ja kävin kaupassa ostamassa kananmunia, jotta saadaan pullat tehtyä. Eilen aloitin pullan leipomisen, kananmunat kulhossa jo rikoittuna ja tarvikkeet esillä, kunnes tuli hetki sekoittaa hiiva maitoon. Missä se hiiva on????? Käänsin jääkaapin, kuiva-ainekaapit, jopa salirepun ympäri etsien hiivaa. No ei sitä mistään löytynyt, kunnes tein tämän havainnon kuitista, ettei sitä ole missään vaiheessa edes ostettu! Tässä vaiheessa turhautumiseni oli jo niin huipussaan, että päätin korvapuustien antaa olla. Ei niitä ilman hiivaa tehdä ja piste. Hermo meni jopa niin pahasti, että joudun lähtemään päiväunille mököttämään jättäen kaikki leivontatarvikkeet levälleen keittiöön. Suutuspäissäni jopa mietin, että kaadanko avatun maidon vain viemäristä alas ja heitän vehnäjauhot ikkunasta pöllyten ulos. Sen verran oli vielä järkeä päässä, että annoin leivontatarvikkeiden jäädä levälleen keittiöön.

Tämä episodi kuvaa kyllä aika osuvasti elämäni ylä- ja alamäkiä. Kyse ei ollut ollenkaan vakavasta asiasta, mutta se meni todella tunteisiin. Elän todella vahvasti hetkessä ja täydellä tunteella ja temperamentilla. Minut paremmin tuntevat ihmiset tietävätkin sen, että suhtaudun todella vahvasti etenkin niihin asioihin, joista todella välitän. Vuorethan on todella sitä, mistä välitän. Vastoinkäymiset liittyen valmistautumiseen tai ilon hetket vuorien haaveiluun ovat voimakkaampia tunteita, mitä koen… Lukuunottamatta näitä pieniä korvapuustiepisodeja lukuunottamatta.

Tunnemyrskyt tekee minusta minut, mutta tärkeintä olisi pystyä ja oppia kanavoimaan myrkyt positiiviseksi energiaksi ja voimaa tuottavaksi voimavaraksi. Se onkin jo paljon vaikeampaa kuin vain spontaani asioiden tunteminen ja voimakas tunne-elämä. Elämäni tämän osa-alueen opettelussa on selvästi kesken (peilaten korvapuustiepidodiin asiaa) ja tulee todennäköisesti kestämään pitkään ja hartaasti sisältäen jos jonkin laatuisia kriisejä, mutta myö suuria onnistumisia.

Suurimman tunteiden läpikäymisen jälkeen voisi olla jo otollisempi hetki kokeilla niitä korvapuusteja uudestaan. Vaikeuksien kautta voittoon, vai mitenkä?

 

Pettääkö keho?

Tällä viikolla olen pyörinyt salilla yhtä ahkeraa kuin aikaisempina viikkoina. Salilla on kuitenkin sattunut ja tapahtunut. Eräs mies alkoi muutama päivä sitten katsomaan tekniikaani kun tein maastavetoja. Hetken päästä hän tuli kommentoimaan, että huomaanko kuinka selkäni pettää isolla painolla. No kyllähän minä huomasin. Seuraavaksi kävimme läpi maastavedon ja etukyykyn tekniikan. Tästä pääsimme ongelma-alueena käsittelyyn: heikko keskivartalo, josta lähtee tuo kaikki tuki myös näihin edellä menneisiin liikkeisiin. Olen toki huomannut tämän heikkouden keskivartalon treeneissä, mutta tämä kohtaaminen vahvisti käsitykseni. No, onneksi tie on vain ylöspäin ja entistä sisukkaampana kohti vahvaa keskivartaloa.

Oikea polveni on leikattu kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla polvesta on korjattu eturistiside ja viimeinen operaatio on tehty 2011. Kuntoutus leikkauksen jälkeen mielestäni onnistui ja polvi on pysynyt hyvin matkassa. Nyt paljon kyykkyjä ja polviseisonnassa tehtäviä liikkeitä tehdessäni olen huomannut polven kipeytyvän. Nimenomaan polvilumpion kohdalta, josta on otettu uusi jänne eturistisiteeksi. Kipu ei kuitenkaan ole ollut sietämätöntä, se tuntuu tietyissä liikkeissä kuten rappusia noustessa tai laskiessa, mutta ei kyykätessä. Päätin kuitenkin hakea tähän fysioterapeutin apua ja tulos oli tämä:

Teipin tarkoitus on ”keventää” kipeilevää kohtaa, jossa on myös fysioterapeutin mukaan eniten leikkauksista jäänyttä arpikudosta. Hän epäili, että eturistiside on saattanut jäädä hieman löysäksi, mikä tarkoittaa, että sääriluu osuisi polvilumpion jänteeseen eli patellajänteeseen. Tässä jänteessä on todennäköisesti minulla arpikudosta, koska uusi leikattu eturistisiteeni on tehty tästä jänteestä. Pieni kitka jänteeseen voisi aiheuttaa kivun. Tietenkin tämä oli vain arvaus, mutta mikä parasta teippi tuntuu auttavan! Onko se sitten henkistä päänsisällä tapahtuva tuki vai aitoa apua teipistä, on mysteeri joka jää selvittämättä.

Tällä viikolla on myös korostunut useaan otteeseen kehonhuolto. Sen merkitys ja ennen kaikkea tärkeys osana kovaa harjoittelua. Myönnän heti olevani surkea näissä asioissa. Treenaamiseen kyllä löytyy intoa, mutta kehonhuolto on mielestäsi usein tylsää. Tavoitteeni on kuitenkin ottaa niskalenkki tästä ongelmasta; pieniä muutoksia päivittäin on iso muutos tähän tilanteeseen. Siksi olen ottanut avukseni oivan apuvälineen, foamrollerin. Ai että tekee muuten kipeää, mutta hyvää rullata pari kertaa viikossa koko keho läpi ajan kanssa.

Olemme jo pikkuhiljaa päässeet rollerin kanssa tutustumisessa jonkinlaiselle esiasteelle, eikä se enään tunnu niin vastenmieliseltä kaverilta kuin alkuun. Etenkin osaksi lepopäivää tulee roller vahvasti mukaan venyttelyiden lisäksi.

Unentarpeen määrä on myös selkeästi kasvanut. Tällä hetkellä ensimmäisen kerran illalla väsyttää 20 aikaan, jolloin saatan jo mennä sänkyyn pötköttelemään ja lukemaan tai selailemaan nettiä. Uni on myös osa tätä koko pakettia, jolla uskon tulevani vahvemmaksi, kestävämmäksi ja kovemmaksi kohti Aconcaguaa.

Pettääkö keho? Ei vielä, mutta sen eteen on tehtävä töitä, jotta se pysyy vahvana. Hyvää viikonloppua!

 

Miten syyskuu meni?

Noin niinkuin treenien suhteen…

Mielestäni erittäin hyvin. Tässä suoraa faktaa:

Salilla on tullut vietettyä eniten aikaan, jopa 38 tuntia syuskuussa. Yhteensä treenasin siis 44:28h.

Käytän treenatessani Suunnon Ambit 3 kelloa, joka on osoittautunut erittäin hyväksi apuvälineeksi. Tykkään seurailla sykettäni, juostessa vauhtia ja käyttää erilaisia sovelluksia. Muutamia erittäin hyviä sovelluksia, joita minulla kellossani on esimerkiksi vedenkulutusmittari, joka ilmoittaa paljonkon kyseisen treenin aikana/jälkeen tulisi juoda vettä. Suunnon Movescout sivustolla on tuhansia sovelluksia, jotka on helppo ladata ja lisätä osaksi omia treeninäyttöjä. Vähän kuin App Store tai vastaava kauppa. Sieltä löytyy ties ja mitä sovelluksia ihan laidasta laitaan kuten kulutusmittari kuohuviinilaseissa tai olut-tuopeissa.

Vertailin myös huvikseni viime vuoden syyskuuta ja tämän vuoden syyskuuta. Ero on aika huikea treenimäärissä.

 

 

Voisin ilmoittautua virallisesti Suuntofaniksi. Minulla on noita kyseisen valmistajan kelloja ollut kolme eri mallia ja kaikki ovat toimineet moiteettomasti. Kellon kanssa treenatessa olen myös osittain jäänyt siihen koukkuun, seuraan melko tarkasti treenien aikana ja jälkeen miten treeni etenee ja millaisella sykkeellä teen treenini. Oiva keino siis mielestäni lisätä treenimotivaatiota. Halvimmat kellot on myös varsin kohtuuhintaisia, joten jos mietit kellon ostamista, sijoitus on mielestäni jokaisen euron arvoinen!

 

Neiti painohädässä

Kävipä tuossa salilla niin, että sähläsin painojen kanssa. Ja pian olinkin autettava neiti painohädässä. Ilmeisesti tämä painolevyjen pois saaminen tangosta näytti niin epätoivoiselta, että eräs mies tuli hätiin ja auttamaan minua niiden saamiseksi pois. Mikä oli oma reaktoni? Tietenkin kiitin, mutta huomasin ärsyyntyväni. Näytinkö tosiaan niin heikolta, että minua täytyy auttaa? Jälkeen päin mietin, oliko oma asenteeni vain negatiivinen tätä ystävällistä apua vastaan?

Luonteeseeni kuuluu vahva pärjäämisen tahto. Haluan olla itsenäinen ja onnistua itse. Tämä näkyy sellaisena kovapäisyytenä ihan jokapäiväisissä asioissa. Olen törmännyt tähän luenteenpiirteeseeni esimerkiksi pyörän puhjennutta sisäkumia vaihtaessa, monta tuntia ja menetettyä hermoa myöhemmin, sain kuin sainkin asian hoidettua itse ja ihan ilman kenenkään apua. Mielestäni tämä piirre on minulle sekä vahvuus että heikkous. Voisi välillä olla helpompaa ja jopa parempi olla hieman vähemmän jääräpäisempi. Toisaalta kyseinen piirre on myös vahvuuteni, sillä tahdonvoima ei lopu kun kyse on asiasta, joka on todella sydämen päällä.

Tämä viikko on kesän viimeinen työviikkoni. Puhaltaen olen onnellinen kesätyörupeaman loppuun saamisesta, samalla kiitollinen, samalla helpottunut ja samalla tulevaa odottavainen. Olen toiminut tapahtumakoordinaattorina firmassa, jossa yksittäisi tapahtumia kesän aikana on lähes joka päivä. Työ on ollut hektistä, mutta kuitenkin antoisaa. Olen oppinut tekemään oikeita töitä, ja samalla pelkäämään satunnaisesti maanantaiaamua ja sähköpostin lukemattomia sähköpostien tulvaa. Nyt töiden loputtua voin keskittyä täysipainoisesti opiskeluun, mikä on erittäin hyvä sillä töitähän koulun saralla myös riittää. Ensi viikolla matkaan vielä viimeiselle työmatkalleni Ranskaan.

Päätin syyskuun alkaessa, että hoidan viimeiset työtehtäväni kunnialla loppuun, niin että voin sanoa itselleni tehneeni parhaani. Tällä kertaa en jäänyt mielestäni neidiksi painohätään, vaan onnistuin tavoitteessani.

Huomenna alkaa minun kalenterissani virallisesti syksy. Mukavaa syksyn alkua!

 

Omenavarkaissa

Kävelimme viikko sitten erään Lappeenrantalaisen kadun ohitse, jossa pihoissa oli yksi toisensa kauniimpia omenapuita täynnä tuota suomalaisen syksyn kultaa. Tässä vaiheessa on pakko myöntää, että pari omenaa tarttui mukaan. Nämä olivat kuitenkin puolustukseksi tippunut kadun puolelle!

Tästä se idea kuitenkin sitten lähti: seuraava askel on mennä koputtelemaan oville ja kysymään saisiko omenoita poimia. Myyntipuheet, miksi juuri me olisimme hyviä omenan omistajia, oli valmiina seuraavaa iskua varten.

Tänään se päivä sitten tuli, varsinaisiin omenavarkaisiin luvan kanssa.  Aamun salitreenin jälkeen alkoi omenavarkaus. Yritimme paria eri taloa ennen kuin tärppäsi. Näimme pihalla miehen, joka kyykki omenapuun alla. Tässä vaiheessa myyntipuheet unohtui ja tilanne muuttui spontaaniksi. Kysyimme, saisimmeko omenoita ja vastaanotto oli mitä iloisin ja vastaanottavaisin. Saimme jopa moitteita, ettemme olleet tulleet aikaisemmin omenavarkaisiin. Tämä on mahtava asia tässä kaupungissa: ihmiset ovat niin ystävällisiä! Ja myös tuntemattomille, niin pyyteettömästi ja aidosti.

Saimme upean, isomman saaliin mitä ikinä olisi voinut odottaa. Aivan mahtavaa, nyt syksyn aamupuurokylkiäsongelma on ratkaistu: omenasosetta. Nyt sitä valmistuukin kolme kattilallista.
 
Omenasose on niin helppo tuote. Pilkotaan omenat, keitetään veden kanssa, kanelitanko matkaan kattilaan ja keitetään niin kauan kunnes sose on lähes valmis. Halutessaan sitä voi vielä sauvasekottimella soseuttaa lisää. Tähän satsiin en lisännyt sokeria, sillä soseet menevät pakkaseen ja ne syödään sitä mukaan mitä ne sulatetaan.
Koska on sunnuntai, omenoista hyvä mieli, viikon treenit tehty ja melkein kokonainen kuukausi vietetty ilman lisättyä sokeria, oli hyvä syy leipoa myös omenakaurapaistosta. Se on niin yksinkertaista ja hyvää. Tähän paistokseen lisäsin isoja kaurahiutaleita, jotka toimivat hyvin ja tuo mukavaa suutuntumaa.
Mitä tästä päivästä opin? Ystävällisyys kunniaan. Elämäni motto: ”jos antaa ja jakaa, se tulee jossain vaiheessa takaisin” pätee myös tässä tapauksessa. Näillä eväillä jaksaa herätä huomenna taas maanantaiaamuun. Tällä hetkellä on sellainen olo, että vatsa on täynnä! Näin on hyvä.

Omenankylläistä sunnuntaita!