Yksi tavoite saavutettu!

Mä tein sen, treenejä on nyt 10/10 viikkoa takana ja fiilis on aivan mahtava. Viimeinen 1000 boksille nousua tuntui menevän kuin juosten ja jalat eivät tuntuneet hapottaneen ollenkaan. Mahdottomalta tuntunut projekti 10 viikkoa sitten on nyt käyty läpi ja voin sanoa tehneeni sen todella tunnollisesti. Treeniohjeita olen noudattanut prikulleen ja kaikki treenit tuli tehtyä. Boksille nousin ohjelman aikana yhteensä 14 000 kertaa!!! Minusta se kuulostaa aikamoiselta määrältä, luulisi pyllyssä olevan voimaa nyt.

Yksi tavoite on siis saavutettu. Mitä seuraavaksi? Ensi viikko on lepoviikko. Suunnon kelloni näyttää aika hurjaa palautumisaikaa, ja aion tehdä kevyitä treenejä niin kauan, että kello näyttää palautumisajaksi pyöreän 0. Tämä tarkoittaa ahkeraa kehonhuoltoa, kävelyä Milleteillä ja kevyttä pyöräilyä/jooga/rollauksia. Kellon näyttäessä nollaa on edessä yksi ”one more time” – viikko eli treeniohjelman inhokkitreenit uudelleen. Boksille nousut eivät ole siis vielä loppuneet, vaikka ne eivät ole lähellekkään ollut pahinta, mitä ohjelma on käskenyt treenaamaan.

Olen todella iloinen siitä, että otin ohjelman. Se oli pitkän pohdinnan lopputulos ja en ole tätä päätöstä hetkeäkään katunut. Olen jopa jo katsonut seuraavaa off season – ohjelmaa itselleni, joka auttaisi pitämään matkan jälkeenkin kuntoa yllä. Sen päätöksen aika tulee kuitenkin myöhemmin, sillä nyt katse on vahvasti tulevaan matkaan.

Lähtölaskenta on alkanut, sillä tasan 30 päivän päästä istun lentokoneessa matkalla kohti Mendozaa. Tuleva kuukausi tulee menemään aivan sormia napsauttamalla, sillä on vielä monta asiaa, jotka täytyy hoitaa. Näistä suurin velvollisuus on edessä olevat kolme tenttiä ja parin ryhmätyön palautus kouluun, jonka jälkeen voi huokaista helpotuksesta, ja alkaa keskittymään täysillä matkaan. Myös monta asiaa on vielä hoitamatta matkaa varten.

Huomenna matkaankin Helsinkiin tapaamaan telttakamua, jotta käymme vielä matkaan liittyviä asioita läpi. Odotan huomista jo innolla! Vertaistuki on tässä hommassa kuitenkin se yksi rikkaus, sillä toinen matkalle lähtevä ymmärtää erilaisia huolenaiheita todella hyvin ja niitä on helppo ruotia yhdessä. Montaa asiaa ei tulisi myöskään ehkä edes ajateltua ilman toisen pohdintoja, kuten kiipeilykypärän ostossa täytyy olla mukana untuvatakki, jotta saa varmasti kokeiltua, että kypärä mahtuu hupun alle.

Matka-Mikko tokaisikin tänään hyvin, että tästä alkaa vähän niinkuin meidän oma joulukalenteri. Luukku 1 on nyt aukaistu.

Salimörkö

Salimörkö on sellainen punainen, iso, lihaksikas, huutaa sarjoja tehdessä, pipo päässä ja juo treenin aikana shakeristä jotakin superjuomaa. Salimöröt kannustavat toisiaan sarjojen keskellä sanoin: ”mieti kuka on voittaja, sä olet voittaja!!” Salimörkö viihtyy salilla lähes joka päivä ja saattaa treenata kamujen kanssa samaa aikaa. Päivän kuumin puheenaihe on se, kuinka paljon penkistä nousi tai paljonko etukyykyssä oli painoja… Tai vastaavasti, mikä markkinoiden herajauhe on parasta. Lappeenrannassa omalla salillani möröt treenaavat vain vapaiden painojen puolella eli mörköpuolella, joka on erotettu seinällä siitä laitteiden puolesta. Näin minä olen määritellyt salimöröt.

Syksyn alkaessa treeniohjelmaani tuli mukaan vapaat painot ja minua suorastaan pelotti mennä salini mörköpuolelle. Mistä löytyy oikeat painot, missä on tangot, mihin ne laitetaan, onko siellä tilaa, näytänkö nololta, tuijottaako kaikki… Mörköpuoleen tutustuminen on ollut kuin laastarin repäisy: aluksi se tuntuu epämielyttävältä, mutta ajan kanssa inhottava tunne häviää. Olen päässyt näistä kaikista, nyt jälkeenpäin ajateltuna, todella turhamaisista ajatuksistani eroon ja voin myöntää alkaneeni viihtymään mörköpuolella.

Käyn usein suunnilleen samaan aikaan iltapäivästä treenaamassa, jolloin salilla samaan aikaan on myös paljon syksyn aikana tutuksi tulleita kanssatreenaajia. Se, mikä on hieman hassua, niin vaikka tutuille moikataan salilla, niin en tiedä näiden ihmisten nimiä. Siksipä, mörköpuolella kun ollaan, olen alkanut kutsumaan heitä möröiksi. Löytyy karjuvaa mörköä, master-mörköä, crossfit-mörköä, pipo-mörkö, von cryyner-mörkö, alaston-mörkö… Onhan möröt täytynyt erottaa jotenkin toisistaan.

En olisi ikinä voinut kuvitella itse olevani mörkö, mutta alussa esittelemäni piirteet ovat alkaneet sopimaan tietyltä osin myös itseeni. Minusta on tullut salimörkö, se joka treenaa siellä mörköpuolella ja kantaa mukanaan ties mitä erilaisia juomia, jotta treeni kulkee. Huutamaan en kuitenkaan vielä ole ryhtynyt. Mietin, mikä mörkökuvaus sopisi itseeni. Se voisi olla rinkka-mörkö, vuori-mörkö, hullu-mörkö, boksi-mörkö… Nimetköön kukakin itse näkemällään parhaalla tavalla.

Aivan mahtavaa on ollut huomata, että möröt ovat oikeasti lempeitä, tsemppaavia eikä he todellakaan katso kanssatreenaajia halveksavasti. Porukkaan on ollut helppo päästä mukaan, mutta sen eteen on toki täytynyt tehdä töitä, mörköys ei ole itsestäänselvyys. Mörköpuolella viihtymiseen on valtavasti vaikuttanut se, että ne oudoimmatkaan treenit ei ole aiheuttanut paheksuntaa muissa, vaan joka kerta joku kannustaa jatkamaan. Vaikka treenaaminen on yksilösuoritus, tämä yhteisöllisyys on tuonut siihen uuden ulottuvuuden. Ihmisillähän on vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön ja voin ylpeänä toteavani kuuluvani omasta mielestäni mörköyhteisöön.

Minusta on tullut siis salimörkö vähän puolivahingossa. Ja olen jopa ylpeä tästä itse itselleni antamasta statuksesta.

Jalka kevyt, reisi hapokas

Havahduin tänään salilla tunteeseen, jossa jalka tuntuu kevyeltä, mutta reisi hapokkaalta. Erikoinen tilanne, enkä tiedä voiko millään maailman mittakaavalla tämä olla edes mahdollista. Tältä se vain tuntui.

Tiistait ovat olleet viimeisen kuuden viikon aikana treeniohjelmassa ”kevyitä” päiviä, tai ainakin siltä ne ovat tuntuneet. Treeniohjelmassa jokainen treeni on luokiteltu eri tavalla. Vaihtoehdot, jotka ovat toistuneet ovat olleet strenght/work capacity, strenght, stamina, core tai näiden eri osa-alueiden sekoitukset. Tänään ohjelmassa luki ”strenght”, joka käytännössä tarkoitti maastavetoa, penkkipunnerrusta, leuanvetoja, takareiden vahvistamista, selkäpitoja ja pohkeiden harjoittelua.

Tein maastavetoennätykseni tänään, mikä toki lämmittää mieltä. Vähän kuitenkin kaihertaa se tunne, että jalkoja tuntuu hapottavan todella paljon. Askel tuntuu kuitenkin kevyeltä ja hapot iskee kovien sarjojen aikana ja aiheuttaa tietysti kipua, senhän tietää kaikki, jotka ovat maitohappojen kanssa ollut joskus tekemisissä. Kuitenkin se, mikä on entiseen verrattuna oleellisesti muuttunut on se, että jalat toimivat näistä hapoista huolimatta.

Huomenna sitten kaikki voimat peliin ja edessä on kovin viikko boksinousujen suhteen. Tänään onkin tullut syötyä kunnolla, venyteltyä treenin jälkeen ja olen tehnyt ”boksille mars” – soittolistaani huomista treeniä varten valmiiksi. On sellainen fiilis, että huomenna tulee hyvä päivä treenata.

Se, mikä on ollut jännä, niin kovasta jalkojen treenistä huolimatta koivet on vielä matkassa mukana. Vasen käteni kuitenkin ilmoitti reilu viikko sitten kovia kivun merkkejä. Vapaa oma diagnoosini käden kipuun on tenniskyynerpää ja tätä on viime viikon ja alkaneen viikon aikana hoidettu buranakuurilla sekä kinesioteipillä. Tuo teippi on kyllä maailmanluokan ihme! Olen aina ajatellut, että sen teho perustuu ”lume” – vaikutukseen, mutta nyt alan tosissani uskoa, että teippi voi auttaa. Viime tiistaina käsi kipuili niin ikävästi, että salilla käytännössä kaikki sattui käsipainon pitämisestä punnertamiseen ja juoksemiseen. Käsi teipattiin ja naps, kipu oli poissa. Aivan käsittämätöntä! No viime viikko meni vähän käden kanssa kipuillessa (onneksi treenit eivät perustu käsillä tekemiseen), mutta nyt kipu alkaa olla hyvin hallinnassa.

Huomasin juuri, että tänään teipatussa kädessä ja teipissä oli aika hyvät tsempit loppuviikkoon:

Tsemppii! Go stronger, longer…

 

Matkaohjelma

Reissuun alkaa olla hieman reilu kuukausi, joten tässä vaiheessa ajattelin valottaa teille hieman matkaohjelmaani. Millaisia päiviä se tulee sisältämään, mitä tapahtuu ja millainen nousunopeus meillä tulee olemaan. Olen siis reissussa kolme viikkoa 20.12.2015-10.1.2016 eli kaikki Joulun pyhät sekä vuodenvaihde tulee vietettyä vuorilla, mikä on oikein mieluisa vaihtoehto tämän kaltaiselle ei-joulua-niin-paljon rakastavalle tyypille.

Tässä se tulee:

Päivät 1-2: Lennot Madridin, Santiagon kautta Mendozaan. Mendoza 760m korkealla.

Päivä 3: Mendoza 760m tarvittavien viimeisten tarvikkeiden ostamista, rentoutumista, aikaerosta toipumista ja tavaroiden tarkistamista.

Päivä 4: Mendoza/Penitentes 2725m kiipeilylupien hankkiminen ja ensimmäinen yö Penitentesissä.

Päivä 5: Trekkaamisen aloittaminen Aconcaguan luonnonpuistossa, toinen yö Confluencia leirissä 3300m.

Päivä 6: Trekki Confluenciasta Plaza Francia nimiseen leiriin 4000m korkeuteen, kuitenkin yöksi palataan takaisin Confluenciaan, jotta aklimatisoituminen onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla.

Päivä 7: Lyhyt trekki Confluenciasta Plaza de Mulas nimiseen leiriin 4260m korkeuteen. Plaza de Mulas kuulemma on erittäin kaunis leiri.

Päivä 8: Plaza de Mulas leiristä aklimatisoitumistrekki Mt. Bonete 5100m korkeuteen. Trekki auttaa kehoa totuttautumaan ohueeseen ilma-alaan. Yöksi palataan Plaza de Mulasiin 4260m korkeuteen.

Päivä 9: Plaza de Mulasista trekki Camp 1 4910m korkeuteen. Tässä vaiheessa kannetaan retkikunnan tavaroita leiriin. Trekin tarkoitus on siis lisäaklimatisoitua ja kantaa tarvittavia tavaroita ylempään leiriin. Yöksi palaamme Plaza de Mulasiin.

Päivä 10: Plaza de Mulas, aklimatisoitumispäivä ja lepopäivä. Tämän päivän tarkoitus on valmistautua ylempiin leireihin ja valmistella kaikki tavarat valmiiksi tulevaa nousua varten.

Päivä 11: Plaza de Mulasista siirtyminen Camp 1 ”Canada” 4910m korkeuteen. Tämän päivän aikana kannetaan vain omat henkilökohtaiset varusteet.

Päivä 12: Camp 1 siirtyminen Camp 2 5250m korkeuteen. Trekki on lyhyt ja loppupäivä levätään leirissä ja kerätään voimia tulevaan nousuun.

Päivä 13: Camp 2 siirtyminen Camp 3 6000m korkeuteen. Tämän päivän tarkoitus on kantaa retkikunnan tavaroita Camp 3. Yöksi palataan Camp 2:een.

Päivä 14: Siirtyminen Camp 2 Camp 3:een, tämä on viimeinen leiri ennen huippua. Tämä päivä tulee olemaan lyhyt, mutta silti raskas johtuen jo merkittävästä korkeudesta. Tämän illan aikana on tarkoitus valmistautua huiputukseen ja kerätä voimia huippupäivään ja seurata säätä, onko huiputus mahdollista.

Päivä 15: Viimeinen rypistys 6000m Aconcaguan huipulle 6962 metrin korkeuteen. Päivä tulee olemaan raskas ja pitkä, sillä korkeusmetrejä tulee melkein kilometri = ylämäki.

Päivä 16-17: Varapäiviä huiputukselle huonon sään tai muiden olosuhteiden takia.

Päivä 17-19: Paluu takaisin samaa reittiä Mendozaan. Pitkiä trekkipäiviä Camp 3:sta Puente Del Incan kautta Mendozaan.

Päivä 19-21: Rentoutumista Mendozassa.


Aconcagua siintää jo selkeästi mielessä ja näkyykin taustalla kuvassa. Kuva on otettu aikalailla heti trekin alkumetreillä. Oppaamme kertoi keväällä, kuinka tätä kuvassa olevaa siltaa on käytetty elokuvan ”Seitsemän vuotta Tiibetissä” kuvauksissa.. Aika kaukana Tiibetistä.

Matkaohjelma vaikuttaa edelleen mielestäni todella hyvältä, paljon aikaa aklimatisoitua ja tottua ohueen ilmaan. Myös huiputtamisen varapäivät on erittäin tärkeitä huonojen säiden sattuessa. Näin ollaan maksimoitu kaikkien retkikuntaan osallistuvien parhaat mahdolliset mahdollisuudet huipun saavuttamiseen.

Sä pystyt mihin vaan

Treeniviikko 10/10 lähtee käyntiin tänään illalla. Aikamoista, miten treeniprojekti Aconcaguaa varten alkaa loppua vaikka juurihan se alkoi. On ollut happoa, kyykkyä ja hikeä. Välillä tunne, että reidet räjähtää ja henki ei kulje. Viime viikolla alkuviikosta mietin juoksumatolla juoksun tuntuessa tosi nihkeeltä, että taistellen vaikka koko matka.

Treeniviikkoen kuluessa on oma usko fyysiseen kuntoon parantunut. Alkutilanne, josta toukokuussa treenit alkoi oli jopa lohdutun. Muistan salilla tuskailleeni, kuinka en jaksanut tehdä 12 toistoa hauiskääntöjä 5kg käsipainoilla.. Pikku hiljaa kuitenkin voimatasot alkoivat parantua ja samaiset haukkasarjat meni kesän lopussa jo 10kg painoilla.

Parasta toukokuusta lähtien tässä projektissa on ollut huomata se, kuinka oma usko omaan tekemiseen kasvaa koko ajan. Tuloksia näkee peilistä sekä henkisellä puolella. Muistan katsoneeni harjoitusohjeelmaani ja miettineen sen alkaessa, etten ikinä tulisi jaksamaan 1000 boksille nousua. Viime viikolla nousuja oli 900, mutta tonni menee tällä viikolla varmasti rikki. Mielessä ei ole vaihtoehtoa luovuttaminen.

Jaksan vahvasti uskoa siihen, että kunnon puolelta alkaa projekti olemaan aika mukavassa vaiheessa. Kestävyys on selkeästi parantunut ja vuorella ei tule olemaan täysi shokki, kun rinkkaan pistetään 15kg painoa ja edessä on päivä kävelyä. Tämän viikon jälkeen korostuu yhä enemmän mielen vahvuus.

Uskoisin, että huiputtaminen tulee olemaan myös pitkälti vahvasti, sinnikkäästä ja kovapäisyydestä kiinni. Vuoren kipuaminen ei varmasti tule olemaan helppoa, sillä se tulee todennäköisesti sisältämään hetkiä, jolloin tahtoa punnitaan. Näissä hetkissä vahva mieli on keino selviytyä.

Millä minä olen kasvattanut omia henkisiä voimavarojani? Pitkälti varmasti tulee jo luonteesta, olen todella kovapäinen. Motivaation ollessa kohdillaan olen minusta kuullut sanottavan, että menen vaikka läpi harmaan kiven. Paljon on myös kiinni siitä, miten tsemppaan itseäni. Yritän uskoa täysillä siihen mitä teen ja miten teen. Tässä auttaa ajattelutapani, että kyllä minä pärjään. Musiikki on myös yksi voimvaroja kasvattava voima, tsemppiä tulee kun musiikki pauhaa täysillä korvissa. Tykkään erityisesti ulkomailla kuunnella suomalaista musiikkia. Kaikista tärkeintä on kuitenkin uskoa itseensä kokonaisvaltaisesti. Huippu on varmasti saavutettavissa näillä eväillä. Sormet ristiin, että olosuhteet ja sääikkuna on myös meidän puolellamme. Tsemppiä antaa ajatus, että sä pystyt mihin vaan.

Säkin pystyt mihin vaan
 
Muistan jo uidessa korostuneen onnistuneisiin suorituksiin positiivinen mieli. Eräs valmentajani antoikin joskus hyvän neuvon.. Kun Anni menee strattiin nauraen alkaa tulosta syntyä eikä suoritus ole yliyrittäminen. Tämä rentous ja hymy tulee muistaa myös vuorilla. Mukavaa alkanutta viikkoa! Hymyä!

Olenko joutunut uhraamaan jotakin?

Muistan jo kilpauintiaikoinani ihmisten kyselleen, että harmittaako menetetty vapaa-aika tai harmittaako viettää kaikki aika uimahallilla. Tai koinko menettäväni jotakin? Vastaus oli aina ei. Näin lyhyesti: siinä vaiheessa kun alkoi harmittamaan, lopetin uinnin.

Tämän Aconcagua-projektini myötä olen päätynyt pohtimaan samoja kysymyksiä muutamaan otteeseen. Olen tietenkin joutunut luopumaan ja uhraamaan tiettyjä asioita pystyäkseni toteuttamaan tätä projektia. Vastaus on kuitenkin ei, en kadu mitään mitä olen uhrannut tämän projektin eteen.

Mielestäni suurin asia, jonka suhteen olen tehnyt etenkin tämän syksyn aikana kompromisseja on yleinen elämän ylellisyys. Olen syönyt yliopiston halpaa opiskeluruokaa, en ole shoppaillut, ulkona syöminen on vähentynyt selvästi ja yleisesti olen ajatellut elämisen kulujani todella tarkkaan. Tämä on tietynlaista arjen yleistä suunnitelmallisuutta siis, ei ollenkaan kurjuudessa elämistä.

Aika on rajallista ja valintani on ollut treenata vapaa-aikanani.  Motivaatio on ollut kohdillaan tänä syksynä treenien suhteen, sillä muistan lopettaessani uintiurani vannoneen, etten ikinä enää herää aamulla aikaisin treenaamaan… Hah. Muutama vuosi tästä huomaan laittavani kellon soimaan 5:30 maanantaiaamuina, jotta kerkeän treenaamaan ja tekemään päivän muut hommat. Älä siis ikinä sano, en enää ikinä – voisi toimia tässä kohtaan. Olen jopa yllätykseksi alkanut nauttimaan myös näistä aamutreeneistä, kunhan olen oppinut sen tosiasian, että kroppa vaatii aamulla muutaman minuutin pidempää aikaa lähteä käyntiin.

Yksi asia, jonka olen uhrannut on herkkujen syöminen. Olen ollut pitkään todella kova herkuttelija. Suurimpia herkkujani ovat olleet karkit, jätskit ja erilaiset leivonnaiset. Usein viikonloppuun on vahvasti kuulunut leipominen ja herkkujen tekeminen sekä syöminen. Vietin ensin sokerittoman syyskuun, jossa en syönyt mitään lisättyjä sokereita. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli todella vaikeaa, käytännössä karkkihammasta kolotti koko ajan ja herkut pyöri jatkuvasti mielessä. Herkkuhimo alkoi kuitenkin helpottamaan ja nyt olen ollut siitä syyskuusta asti syömättä karkkia. Sokeria olen syyskuun jälkeen hallitusti syönyt siten, että olen noudattanut cheat like a mother -päivääni. Tämä ei tavallaan ole suuri uhraus, mutta aikaisemmat tottumukseni ovat muuttuneet tämän projektin myötä. Herkkuja ei enää tee yhtään samalla mittakaavalla edes mieli ja niihin on tullut selkeästi terveämpi suhde, jota pystyn itse hallitsemaan.


Vaikka ajattelenkin asian niin, että nämä vuoriprojektit eivät ole rahasta kiinni, sillä määritteleehän nämä projektit minua ihmisenä kovin syväluotaavalla tavalla, niin tietenkin raha määrittelee projekteille tietynlaiset raamit. Vuorille ei mennä jossei rahaa ole. Siksi tarkka budjetin laskeminen keväällä ennen matkapäätöstä oli erittäin oleellisessa osassa ja olen tässä syksyn aikana huomannut, että olen pysynyt todella raadollisesti tässä budjetissa. Siispä sanonta: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, on pitänyt hyvin paikkaansa. Niitä niin sanottuja yllättäviä kustannuksia ei ole vielä tullut, mutta niihinkin olen varautunut budjetissani. Joku viisas joskus sanoi, että budjettiin kannattaa varata 10% enemmän kuin olisi alunperin suunnitellut. Tämä varmasti pitää hyvin paikkansa.

Kesä ja syksy on kuitenkin osoittanut minulle sen, kuinka paljon todella nautin tästä valmistautumisesta ja suunnittelusta. Vaikka usein on ollut epätoivon hetkiä ja hetkiä, jolloin usko omaan tekemiseen on ollut lopussa, niin silti kokonaisvaltaisesti on tunne, että olen nauttinut tästä matkasta kokonaisvaltaisesti käytännössä koko ajan. Treenaaminen, suunnittelu ja vuorien miettiminen on tuonut käytännössä niin paljon mielihyvää, että edes huonoin päivä tämän projektin aikana ei ole ollut niin huono, jotta projekti tuntuisi turhalta. Koko matka toukokuusta tähän hetkeen on ollut upea matka, ja mikä parasta: itse matka on vasta edessä.

Siispä: pieniä arjen uhrauksia, budjettia, säästämistä, aikataulun säätämistä, treenaamisen priorisointia ja herkkujen vähentämistä. Ei mitään maailmaa mullistavaa, vaan kaikille mahdollisia uhrauksia. Ja lopulta ne eivät edes tunnu uhrauksilta. Siinä vaiheessa kun uhraukset alkaa tuntumaan pakolta, niin olisi ehkä hyvä kohta pohtia syitä, miksi tai onko uhraukset omien tavoitteiden arvoisia.

Vaikea levätä

Lepo, se on avain kehittymiseen. Kuitenkin tuntuu, että se on kovin vaikeaa. Lepääminen tuntuu laiskottelulta ja siltä, ettei saa aikaiseksi mitään järkevää, vaikka näitäkin hetkiä on hyvä sisällyttää omaan elämään. Paljon treenatessa lepo myös on avain palautumiseen ja parempii treeneihin seuraavalla viikolla.

Treeniohjelmassani jokaiseen viikkoon kuuluu viisi treeniä ja kaksi lepopäivää. Suositus on se, että lepopäivät pidettäisiin aina peräkkäin ja viikon ensimmäinen treeni maanantaihin. Tämä siis käytännössä tarkoittaa sitä, että viikonloppu on aina pyhitetty levolle. Olen kuitenkin joutunut soveltamaan aina silloin tällöin tätä ohjeistusta omien menojeni mukaan ja vapaapäivät ovat saattaneet olla myös viikolla. Tämä on johtanut sitten sellaiseen kierteeseen, jossa treenipäiviä on saattanut enimmillään tulla yhdeksän putkeen. Silloin viimeisen treenin jälkeen ennen lepopäiviä tietää ja tuntee tehneensä.

Lepääminen on mielestäni vaikeaa sen takia, että olen tottunut tekemään ja urheileminen kuuluu vahvasti omaan arkeen. Tuntuu hassulta kun ei aamulla suunnittele menojaan sen mukaan, milloin treenaa vaan vapaapäivän suurin ongelma on se, että milloin syödään. Mieli myös kaipaa tekemistä; ajateltavaa, työstämistä ja uusia ideoita. Onneksi lepäämisongelmaan on tänä viikonloppuna ratkaisu, sillä tulin äitin luo koiravahdiksi. Luvassa on siis koirien kanssa touhuilua, rentoa lenkkeilyä ja tankkailla.

Olen muutaman kerran katsellut ruokakaupoissa ja kirjakaupoissa myytäviä aikuisten värityskirjoja ja lukenut niiden suuresta hehkutuksesta sosiaalisessa mediassa. En ole omaa kirjaani ostanut, koska luulen että kärsivällisyyteni riittäisi yhden kuvan värittämiseen ja väritys jäisi siihen. Löysin äitini yhdestä lehdestä kuitenkin pari perhosta, jotka kehotettiin värittämään ja pakkohan tätäkin oli kokeilla. Aika rentouttavaa itseasiassa, vaatii keskittymistä ja oma luovuus on käytännössä melko rajaton. Vaikka yhden kuvan värittäminen olikin ihan kivaa, niin en usko, että minusta vakituista värittelijää tulisi. Yksinkertaisesti aika on rajallista ja vietän rentouttavaa aikaa mielummin salilla.

Parasta kuitenkin tässä viikonlopussa on se, kuinka rentoutunut olo sopivasta ulkoilusta, koirien kanssa touhuilusta ja kehonhuollosta tulee! Hyvää viikonloppua!

Viimeisenä… Samaan aikaan olen kuitenkin syvästi järkyttynyt Pariisin tapahtumista. Ihmisjärki ei pysty päässäni selittämään syytä miksi. Siksi #prayforparis

Millaisena Argentiina minulle näyttäytyy?

Olen kertonut aikaisemmissa teksteissäni, kuinka päädyin vaihto-opiskelemaan Argentiinaan. Tunnen vahvaa kotiinpaluun tunnetta tulevaa matkaa ajatellessani, vaikken vaihtoani Mendozassa viettänytkään. Kävimme viiden päivän pikavisiitillä Mendozassa ja kaupunki on edes jollain tavalla tuttu. Aconcaguan valloitus siis alkaa tästä samasta kaupungista, josta ensin matkataan pari tuntia Aconcaguan luonnonpuistoon.

Muistan kun kerroin vaihtokohteestani ihmisille, sillä monien reaktio oli todella yllättynyt ja samaan aikaan alkoi usein varoittelut, siitä kuinka vaarallinen paikka Etelä-Amerikka on. Monet manasivat etukäteen, kuinka minut tullaan ryöstämään ja naisena matkustaminen sekä macho-kulttuuri tulee olemaan shokki. No ha! Eipä ollut. Kaikkea muuta.

Olin todella shokissa ensimmäiset pari viikkoa vaihtoni alussa ja hallitsevin tuntemus kaikkeen uuteen oli raju vastareaktio ja kova koti-ikävä. Ajattelin, että haluan kotiin nyt heti. Tiesin kuitenkin, että maitojunalla kotiin palaaminen ei ole vaihtoehto vaan tilanteessa on aloitettava sopeutumaan. Yllättävän nopeasti kaikki sopeutuminen alkoi ja pian muutaman kuukauden päästä Buenos Aires alkoi tuntua kodilta ja kaupungin omat systeemit tutuilta. Missä kannattaa liikkua, millä kannattaa liikkua ja missä on turvallista.

On totta, että Argentiinassa esiintyy paljon varkauksia. Kavereiltani monilta varastettiin jotakin kuten rahaa, puhelimia tai laukkuja. Minulle ei kuitenkaan käynyt yhtään mitään, ei edes lähellä piti -tilanteita ollut. Luulisin, että yksi syy on myös tietynlainen varovaisuus. En koskaan kuljettanut pankkikortteja mukanani, minimäärä käteistä enkä kulkenut julkisilla paikoilla puhelin kädessä kuin silloin jos katsoin karttaa tai muuta tärkeää. Näillä ohjeilla sekä maalaisjärjellä selvittiin alusta loppuun.

Odotan todella paljon juuri Mendozaan menemistä, sillä tuo kaupunki on todella idyllinen ja sympaattinen Argentiinalainen kaupunki. Kaupunki sijaitsee lähellä Argentiinan ja Chilen rajaa ja on noin 1300 kilometrin päässä Buenos Airesista. Mendoza on tunnettu viinialue ja varmasti vuorilla olon jälkeen maistuu lasi punaviiniä. Se, mikä Mendozasta on minulle jäänyt parhaiten mieleen on Grido – niminen jäätelöpaikka, josta saa todella edullisia ja isoja jäätelöannoksia. Kävimme Mendozassa olon aikana joka päivä hakemassa ”pikkujälkkärit” Gridosta. Tämän lisäksi Mendozassa on myös muita hyviä ravintoloita ja tulen varmasti syömään kunnon pihvin Argentiinan kunniaksi. Jos haluat syödä hyvää pihviä, mene Argentiinaan!

Perinteinen pihviannos Buenos Airesissa

Maailman parhaimmat jäätelöt

Sitten se kielimuuri: espanja. En puhunut käytännössä espanjaa kun menin Argentiinaan. Olin käynyt yhden yliopiston peruskurssin ja osasin käytännössä esitellä itseni ja kertoa, että minulla on koira (vaikkei edes ole). Muista, kuinka ensimmäisien päivien aikana kävin Buenos Airesissa kysymässä eräästä kenkäkaupasta eräiden kenkien hintaa, en neljännenkään kysymyskerran jälkeen ymmärtänyt mikä kenkien hinta oli ja annoin asian olla. Viimeisellä viikollani Buenos Airesissa menin samaan kenkäkauppaan ja ymmärsin ensimmäisellä kerralla paljonko kengät maksoivat. Opin siis ennen kaikkea ymmärtämään espanjaa, puheen tuottaminen on edelleen vaikeaa ja huomaa, että osa opituista asioista on jo unohtunut tässä kesän ja syksyn aikana. Auttavallakin espanjalla Argentiinassa on siis mahdollista pärjätä, se vain vaatii kärsivällisyyttä ja luovuutta ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi.

Raha. Argentiinan valuutta on peso. Heidän rahapolitiikkansa on sitäkin monimutkaisempi ja erikoisin kohtaamani systeemi. Käytännössä Argentiinassa on kaksi valuuttakurssia: virallinen ja epävirallinen. Virallinen kurssi toimii silloin kun maksetaan pankki/luottokortilla ja on noin puolet huonompi kuin epävirallinen kurssi. Epävirallisen kurssin salaisuus on käteinen, homma toimii dollareilla tai euroilla, joita sitten vaihdetaan Argentiinan pesoihin esimerkiksi kadulla olevien ihmisten kanssa, jotka huutelevat ”cambio, cambio!!!” eli rahanvaihto. Sitten kurssi neuvotellaan ja kurssiin vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi se, minkä suuruisia seteleitä olet vaihtamassa tai kuinka paljon vaihdat yhdellä kertaa. Tämä käteisen kanssa säätäminen oli silloin tällöin todella kuluttavaa, sillä halusinhan tietenkin elää mahdollisimman hyvällä vaihtokurssilla. Vaihtopaikkojen löytäminen ja ainainen käteisen piilottelu vaatteiden alla olevan rahavyön kanssa alkoi vaihdon lopussa jopa rassaamaan, mutta tästäkin selvittiin. Pankkikorttiaan arvosti Suomeen tullessa huomattavasti enemmän ja uudella tavalla, samoin myös toimivaa valuuttakurssia ja rahapolitiikkaa. Onneksi tämä rahanvaihtorumba ei ole tulevan matkani ongelma, sillä maksut on hoidettu etukäteen dollareissa ja pesojen tarve on todennäköisesti melko pieni.

Parasta mielestäni Argentiinassa on kuitenkin ihmiset, jotka välittävät aidosti siitä kuka sinä olet. Ihmiset ottavat lämmöllä vastaan ja ovat kiinnostuneita siitä, mistä olet tulossa ja mihin olet menossa. Poskisuudelmat ja lämpö on todella läsnä paikallisten kanssa toimiessa ja heistä välittyy lämpö. Ei ole ollenkaan liioiteltua, että ihmiset tekevät matkustamiskokemuksesta kaikista mielekkäimmän. Ja toki, koska olen kovasti ruuan perään, niin ihmiset pihvin ja punaviinilasin ääressä kruunaa koko kokemuksen!

oisin siis kaikin puolin suositella Argentiinaa matkakohteena. Lentomatka on todella pitkä, joten tarvitset aikaa, jotta kerkeät näkemään Buenos Airesin lisäksi monen muuta upeaa kohdetta. Tarvitset myös kärsivällisyyttä, sillä välimatkat on pitkiä ja useimmat taitoin itse bussissa. Pisin bussimatkani oli 22 tuntia putkeen, mutta hyvässä seurassa sekin taittui mukavasti. Näkemistä Argentiinassa riittää varmasti!
 

Apteekin tyhjennys

Olen tehnyt apteekkiostoslistaa jo useamman viikon ajan. Koko ajan tulee mieleen uusia, muistettavia asioita. Tulevaa matkaa varten tarvitsen yllättävän paljon apteekkitavaraa ja varmasti vielä uupuu monta lääkettä, joiden tarvitsemisesta en tiedä vielä mitään.

Mitä kaikkea henkilökohtainen EA-laukkuni tulee sisältämään?

– Lavantautirokote
– Panacod mahdolliseen yskään, tätä ei kuitenkaan voi vuorilla käyttää sillä se vaikuttaa keskushermostoon ja saattaa täten piilottaa vuoristotaudin oireita. Tämä on siis varotoimi alastulomatkalle kovan yskän iskiessä.
– Codesan comp, joka on myöskin yskänlääke ja ajatus tämän kanssa sama kuin Panacodin.
– Strepsilsit mahdolliseen kurkkukipuun ja yskään.
– Laastareita
– Rakkolaastareita
– Duodermiä, joka on todella hyvää ikään kuin ”tekoihoa” ja estää minulla kaikkien rakkojen syntymisen.
– Kynsiharja käsien pesuun.
– Käsidesiä, tämä on tärkeä kamu vuorilla. Mukaan lähtee enemmänkin kuin tuo yksi pullo, joka on kuvassa.
– Ciprofloxacin, joka on antibiootti mahdollisen kovan vatsataudin taltuttamiseksi. Yleensä vatsataudit näissä olosuhteissa aiheutuu bakteereista, joten hoitona toimii antibiootti.
– Precosa, mielestäni markkinoiden paras maitohappobakteeri. Suojaa mahaa mahdollisilta bakteereilta ja tasapainottaa vatsan toimintaa.
– Cuplaton, joka helpottaa vuorilla esiintyvään vatsavaivaan eli ilman kertymiseen vatsaan.
– Imodium, no tähän lääkkeeseen turvaudutaan silloin ku ripuli iskee.
– Tasectan, tämäkin on ripulilääke.
– Buranaa ja Panadolia mahdollisiin särkyihin.
– Korvatulpat, jotka helpottaa nukkumista lentokoneessa ja teltassa.
– Micropur eli vedenpuhdistuspillerit, jotka tappavat likaisesta vedestä bakteerit, virukset ja siimaeläimet. Tämä tuote saattaa tehdä veteen hieman oudon sivumaun, mutta ei mielestäni ole ollut liian häiritsevä etteikö tällä puhdistettua vettä voisi juoda.
– Aurinkorasvaa, tärkeää ettei pala! Aurinkohan on voimakkaampaa vuoristossa ilma-alan ohentuessa eli näiden tuotteiden kanssa ei voi olla liikakäyttöä.
Ja vielä yksi tärkeimmistä asioista, jota en ole apteekista ostanut, mutta kuuluu tähän listaan: Unipyyhe

Nämä silmälaput ovat palvelleet jo useamman vuoden ajan ja tulevat palvelemaan myös tällä matkalla. Ne ovat pehmeät, mukavat ja takaavat paremmat yöunet tilanteessa kuin tilanteessa. Olen saanut nämä aikoinaan äidiltäni lahjaksi ja siitä asti ne ovat kulkeneet ympäri maailmaa uskollisesti mukana. Joku on ehkä näille joskus nauranut, mutta siitä vain. Minua nukuttaa paremmin unipyyhkeen kanssa ja sehän riittää syyksi käyttää sitä!

Huh! Onpahan lista. Kaikki on tarpeellisia ja tekee olosta turvallisemman, varautuneemman ja valmiimman mahdollisia ongelmia vastaan. Näiden avulla pitäisi pärjätä ja mahdolliset muut lääkkeet tulevat retkikunnan hätäpakkauksesta. Tämä lista on myös muotoutunut omaksi oman kokemuksen ja suosittelujen kautta. Käytännössä samoilla tuotteilla olen pärjännyt aina Nepalissa ja kaikkea ei tosiaan ole edes tarvinnut käyttää, mutta ikinä ei voi tietää, joten siksi on hyvä varautua pahimpaan.

 

Testissä pissapullo ja vähän muutakin

Matka lähenee kovaa vauhtia. Valmisteluihin liittyy monta testattavaa varustetta, ruokaa ja toimintatapaa. Näistä erikoisin ja, jopa minulla sellaisia kiusallisia hihityksiä aiheuttava on pissapullo. Kyllä, luit aivan oikein, pissapullo. Vähän niinkuin alusastia, mutta pissaamista varten. Vaikka asia kiusaantuneesti vähän naurattaa ja ujostuttaa, niin kyse on oikeasti vakavasta asiasta.

Pissapulloa tarvitaan Aconcagualla etenkin yläleireissä. Koko vaellus nukutaan siis teltoissa ja yöllä on täydellisen säkkipimeää. Yläleireissä voi olla hengenvaarallista lähteä seikkailemaan keskellä yötä pissalle. Voi olla tuulta, lumisadetta, myrskyä tai muuten vain epävakaa sää, jolloin ilman köysiä yksin kipuaminen teltasta voi koitua turhan vaaralliseksi. Todennäköisyys myös sille, että yöllä pissattaa on erittäin suuri. Vuoristossa yksi vuoristotaudin ehkäisemiskeino on juoda vettä, todella paljon. Olen parhaimmillani juonut 7 litraa erilaisia nesteitä päivässä, joka tarkoittaa myös jatkuvaa vessahätää. Tähän pissaongelmaan ratkaisuksi on siis keksitty pissapullo. Niitä on naisten ja miesten malleja ja ne mahdollistavat pissaamisen teltassa. Ja kyllä, olen myös joutunut tätä pulloa testaamaan kaikesta kiusallisuudesta ja noloudestaan huolimatta, en kuitenkaan halua sotkea koko telttaa, makuupussiani, vaatteita ja olla siinä kaiken lomassa loistavaa telttaseuraa pissaamalla ympäri ämpäri. Pakko sanoa, että vaikka ujostuttaa, niin kyllä on muuten toimiva systeemi!

Muovinen pissapullo, jonka sisällä on lateksinen pussi

Noniin, nyt on vaikein ja kiusallisin testituote ohitettu. Sitten vähän helpompiin. Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, kuinka yritän korvata proteiinipitoisen ruuan puutetta proteiinipatukoilla. En lähtökohtaisesti ole patukoiden suuri ystävä, sillä usein ne ovat jauhoisia ja jäävät pyörimään suuhun. Olen kuitenkin nyt aloittanut päivittäisen patukkatestauksen, jossa tarkoituksenani on löytää sellainen merkki ja maku, mitä minun tekisi mieli myös hieman huonovointisena syödä vuoristossa. Tässä ovat ensimmäisen viikon ehdokkaat:

Testatut proteiinipatukat

Questbareja olen jonkin verran maistellut ja ne pitävätkin ennakkosuosikin paikkaa. Nyt on vain hakusessa, että mikä on paras maku tai onko näille Questbareille haastajia.

Proteiinipatukoiden lisäksi olen testaillut eri varusteita tositoimissa. Ylävuoristokenkiä, kuorivaatteita, rinkkaa, juomapulloja, vaelluskenkiä ja eri vaatteita. Ostin kesällä pitkään himoitsemani Haglöfsin vaellushousut ihan vain sen takia, että ne olivat törkeän makeet! Pinkki on lempivärini, joten se saa myös näkyä vaellusvaatteissa. Nämä housut on todella jämäkät, mukavat ja kestävän oloiset. Todellinen löytö Ruotsista, sillä olin katsonut housuja Haglöfsin nettikaupasta viikkoa aikaisemmin ja sen jälkeen ne tulivat vastaani kuin tarjottimella Haglöfsin kaupassa.

Tuotteita siis pitkältikin testissä. Tänään olin myös Crossfit-salin testitreeneissä. Olipa mukavaa ja tunti meni todella sukkelaan. Kivaa itsensä haastamista ja pitkästä aikaan päivä, jolloin treenasin kaksi kertaa. Myös uusi inhokkiliike on löytynyt: burpee. Huhhu! Siinä liikkeessä kyllä löytyy kehityttävää ja tavoitteita.

Testimerkeissä on siispä lähtenyt tämä treeniviikko käyntiin. Se on jo 9/10! Aika on mennyt niin nopeaa ja nyt on viimeinen kova tsemppi päällä. Määrät nousee, eikä ohjelma anna armoa. Ei sillä, että sitä tässä vaiheessa kaivattaisiinkaan.