Madrid

Lennot löytyivät, olen nyt Madridin kentällä odottamassa seuraavaa lentoani Santiagoon.

Lähtö oli aika jännittävä ja sisälsi aikamoista stressihikeä ja paniikkia. Iso laukkuni painoi 24,5kg ja virkailija halusi punnita myös käsimatkatavarani, jotka olivat 9,4kg ja sekin liikaa. No, seuraavaksi sitten seuraavaksi nappasin vaelluskengät rinkasta jalkaan ja sain repun alle 8kg painoiseksi. Virkailija aloitti kuitenkin katsomaan rinkkaani ja sanoi sen olevan liian suuri käsimatkatavaraksi.

Rinkan olin kotona mitannut ja muuten se meni mittoihin, paitsi että pituus oli 2cm pitempi kuin ”sallittu” pituus oli. En ollut käsimatkatavaraani laittanut kuin erittäin vähän tavaraa, jolla olin saanut rinkan pienen näköiseksi.

Virkailija alkoi uhkailemaan minulle, että portilla työntekijät voivat vielä ottaa rinkan pois ja siinä vaiheessa sille ei voi tehdä mitään. Tässä vaiheessa asialle ei enää ollut tehtävissä mitään vaan rinkka tulisi mukanani koneeseen.

Lähtöportilla seisoin erittäin jännittyneenä ja erityisesti kuulutuksen: ” liian suuret käsimatkatavarat toimitetaan ruumaan” jälkeen olin täysin varma, että rinkka otetaan ruumaan. Läpäisin kuitenkin testin ja pääsin kuin pääsin koneeseen tavaroideni kanssa ja rinkka mahtui juuri sopivasti koneen ylälokeroon asiaankuuluvasti.

Minulla on lennot, paikka koneessa, matkatavarat mukana, rinkka käsimatkatavaroissa ja mieli jo asteen rauhallisempi. On todella hassua, että vuorokauden päästä olen maailman toisella puolella täysin kirjaimellisesti.

Kirjoittelen iPadillä, joten pahoittelen mahdollisists virheitä! Nyt vatsa on täynnä ja odottelen kahden tunnin päästä lähtevää jatkolentoani Chileen.

Lievämuotoinen paniikki ja jännitys

Tänään olen juossut pää kolmantena jalkana koko aamun kaupungilla hoitamassa viimeisiä asioita.

Nyt voin VIHDOIN sanoa, että kaikki tavarat on hankittu. On niitä muuten hankittu ja kaikkea ihan pientä on ollut hankittavana vielä viime hetkille asti… Kuten esimerkiksi varapatterit, kädenlämmittimiä, HYVÄÄ kinesioteippiä ja urheiluteippiä, jolla teipata mahdollisia rakkoja. Nyt kaikki on valmiina.

Pakkaan nyt viimeisen kerran ja viimeiset tavarat kassiin ja sen jälkeen kassi on valmis. Olen tänään huomannut olevani ylivirittyneessä stressitilassa ja paniikki on silloin tällöin hiipinyt ja nostanut päätään. Kaikkein eniten olen panikoinut eniten lentojeni suhteen.

En saanut tehtyä check-inniä kuin Madridiin ja soitin Lan Airlinesille ja tarkistin, että minulla on tosiaan jatkolento olemassa. Sitten soitin Finnairille ja he neuvoivat peruuttamaan check-innin ja tekemään sen vasta kentällä, jolloin kenttävirkailijat pystyvät auttamaan kaikkien lentolipulla olevien lentojen boarding passin tulostamisessa. Tämä ohje rauhoitti mieltäni.

On hassua, että vaikka olen matkustellut mielestäni jo melko paljon, niin ennen tälläistä lentostressiä ei ole ollut. Olen luottanut, että maksetut lennot ovat olleet olemassa ja piste. Nyt kuitenkin on sen verran tärkeä matka tiedossa, että minua on jo etukäteen (huvittavaa ja todennäköisesti turhaan) pelottanut, että menen kentälle ja minulle sanotaan ettei lentoja ole olemassa.

Noh, nyt kahdesta mielestäni luotettavasta lähteestä on vahvistettu, että minulla tosiaan on lennot. Jännittää, paniikki hiipii ja silti yritän perustella täydellä järjellä, että ne lennot on olemassa ja tämän kaltainen höperö panikoiminen on täydellisen turhaa.

Onneksi kaikkeen lievään paniikkiin helpotusta minulle tuo se ajatus, että olen pian vuorimaisemissa ja kun istun koneessani Madridista Santiagoon ja näen laukkuni Mendozassassa olen todella onnellinen.

Tulen päivittämään blogiani reissusta sen verran kuin kykenen. Kirjaan tietysti fiiliksiä paperille ylös matkapäiväkirjaani ja tulen niitä tekstejä vielä reissun jälkeen täällä julkaisemaan. Mielenkiintoista tulee olemaan varmasti se, millaisia fiiliksiä tulee käymään läpi vuorilla.

Olen valmis Aconcagualle

140 litrainen kassi painaa kaikkien tavaroiden kera 22,7kg ja se on todella täynnä. Painoraja ei siis ylittynyt vaikka olin siitä kovin huolissani.

Olen valmis lähtöön ja huomenna teen heti aamusta check-innin, joka käytännössä tarkoittaa matkan alkua minulle. Viimeiset päivät Helsingissä on mennyt todella nopeasti, sillä olen vielä nähnyt kavereita, hoitanut viimeisiä asioita ja tuntuu kuin olisin kolme päivää juossut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.

Tänään onneksi sain tilaisuuden vielä hautautua torkkupeiton alle ja nukkua päiväunet. Tekipä hyvää ja nyt makoilen loppuillan kotona tankkaillen sekä vettä että ruokaa.

Viimeisten päivien fiilikset ovat olleet yllättävän rauhalliset, sillä tiedän tehneeni kaikkeni ja luotan itseeni sekä varusteisiini, jotka ovat mielestäni parhaimmat mahdolliset tälle matkalle. Olen kuitenkin tietysti käynyt paljon läpi myös sitä mahdollisuutta, että entä jos en pääse huipulle. Tulen olemaan pettynyt, todella pettynyt ja varmasti tulen tulemaan itkien alas jos jokin syy estää huipulle pääsemisen.

Riski huipun saavuttamatta jäämiseen kuuluu vuorikiipeilyyn ja se on osa tätä lajia. Jos lajia haluaa harrastaa on myös ymmärrettävä reaaliteetit ja punnittava riskien sekä mahdollisuuksien välistä suhdetta. Näen huipulle pääsemättä jäämisen riskistä huolimatta, että tällä hetkellä vaakakupin toinen puoli eli Aconcaguan huippu on silti paljon vahvempi ja tavoittelemisen arvoinen. Vuoren huippuhan ei minulle noin vain eteen tupsahda vaan sen eteen on todella kovasti tehtävä töitä.

Olen valmis vuorille ja ottamaan tämän riskin saavuttaakseni huipun.

Retkikunta

Eilen saimme viimein vahvistuksen retkikuntamme jäsenistä. Retkikunnan merkitys tulee korostumaan Aconcagualla, sillä vietämme yhdessä melkein kolme viikkoa aikaa ja ryhmä tulee toivottavasti erittäin läheiseksi.

Kaikilla aikaisemmilla retkillä retkikunta/ryhmäni ovat olleet super loistavia ja uskon, että tämä tulevakin retkikunta tulee olemaan. Ihmisillä ovat samat tavoitteet eli vuoren huippu ja usein kaikilla on hyvin samankaltaiset mielenkiinnon kohteet.

Aconcaguan retkikuntaamme kuuluvat:
Minä, 22 vuotta, Suomi
Matka-Mikko, Suomi
Kanadalainen mies, 43 vuotta
Turkkilainen mies, 39 vuotta
Hollantilainen nainen, 53 vuotta
Amerikkalainen nainen, 22 vuotta
Kiinalainen mies, 23 vuotta

Heidän kiipeilytaustastaan tiedän sen verran, että hollantilainen nainen on 2013 huiputtanut Everestin. Olen iloinen ja melkein poksahtamaisillaan oleva ilmapallo, sillä aivan mahtavaa päästä kuulemaan hänen kokemuksiaan Everestiltä! Kokemusta varmasti löytyy, mikä on myös plussaa ja kovaa päätä, kerran kun on Everestin huipulle kiivetty.

Mielestäni retkikunta vaikuttaa todella hyvältä, olin myös yllättynyt, että mukana on näin monta ”nuorta” aikuista mukana. Ryhmästä tulee aivan varmasti mahtava!

Fiilikset on aivan katossa ja kolme yötä lähtöön!

Nöyrä kiitos

Kiitos. Olen todella kiitollinen jo nyt läpi käydystä projektistani Aconcagua, vaikken ole vielä lähelläkään vuorta. Ajattelin vielä kertoa myös teille, mistä kaikesta olen super kiitollinen. Ilman näitä asioita ja ihmisiä tämän projektin toteuttaminen olisi ollut todella paljon rankempaa ja olen todella onnellinen omasta turvaverkostani.

Kiitos – sain treenata terveenä, hyvävoimaisena, ilman suurempia ongelmia koko syksyn. Yksikään treeni ei jäänyt väliin esimerkiksi flunssan tai kiireen vuoksi ja motivaatio pysyi koko syksyn huippuhyvänä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa olevani tyytyväinen ja tehneeni kaikkeni tämän projektin eteen.

Kiitos – kuuluu mun-Mikolle, joka on uskonut minuun niinäkin hetkinä kun en ole sitä itse tehnyt. Hän on tehnyt kotihommia, tukenut blogin kirjoittamisessa, ollut kiinnostunut jokaisesta jauhetusta treenijutusta, kokeillut ties mitä ruokavalioitani ja silti koko ajan uskonut täysin mahdollisuuksiini huiputtaa Aco. Hän myös kirjoitti minulle myös kauniin kirjeen, millaista on elää vuorikiipeilijän kanssa.

Kiitos – äidille, joka on joulupaostani huolimatta pyrkinyt tukemaan tätä projektia. Hän on hankkinut proteiinipatukoita, keräsi kolehtia kiipeilyrahastooni ja selkeästi ollut myös ylpeä, että tavoitteeet ovat korkealla.

Kiitos – ystäväni, jotka ovat tukeneet, kuunnelleet väsymiseen asti ja uskoneet minuun. Olen varmasti useaan otteeseen huomaamattani höpöttänyt vuorista kyllästymiseen asti, mutta silti minulla on parhaimmat ystävät, jotka ovat jaksaneet kuunnella. Myös tämä blogiprojekti on saanut tukea ja on ollut todella kannustavaa, kuinka ystäväni on tukeneet blogiprojektissanikin.

Kiitos hierojalle ja fysioterapeutille, joka on kuunnellut murheeni kipeytyneistä paikoista ja opastanut kaikin mahdollisin keinoin, millä kasvatan mahdollisuuksiani huippuun.

Kiitos – teille kaikilla tuntemattomille ihmisille, olette tsempanneet minua ja uskoneet mahdollisuuksiini täysin. En ole pyytänyt, mutta olen saanut valtavasti kannustusta salilla, koululla ja erilaisissa yllättävissä tilanteissa. Olen joka kerta ollut yhtä otettu ja kiitollinen jokaisesta tsempistä, jonka olen saanut. Te, jotka olette blogiini löytänyt, olette myös kannustaneet tämän blogin toteuttamisessa. Kiitos, että olette olleet tässä projektissa mukana ja toivon teidän pysyvän myös tulevissa projekteissa mukana.

Kiitos – että vuori on vasta edessä päin, olen valmis. Olen valmis kestämään kurjuutta, taistelemaan tieni huipulle ja turvallisesti alas enkä näe, miksikö tämä ei olisi hyvien kelien ja sopivan tähtien asennosta mahdollista. Kiitollisuutta on päästä vuorille, rentoutumaan ja nauttimaan. Teen sen kiitollisena siitä, että minulla on mahdollisuus toteuttaa tämä projekti. Kiitos.

KIITOS!

Herkkuja koko mahan täydeltä

Vapautta oli valita eväät. Eväät on tärkeä osa vuorilla oloa, sillä niiden merkitys korostuu, mitä korkeammalle mennään. Ensimmäisiä korkeudesta tulevia oireita on ruokahalun menettäminen ja jos perinteiset riisihässäkät eivät maistu on hyvä varautua omin eväin ja herkuin.

Minulla on ollut tapana ottaa aika paljon eväitä mukaan ja olen syönyt herkkuja aina vuorilla todella huoletta ja lätrännyt hunajalla ja sokerilla joka tilanteessa, jossa se on ollut mahdollista. Sitä huolta ei ikinä ole ollut, että pääseekö paino nousemaan. Herkuista huolimatta paino on aina laskenut vuorimatkojen aikana ja nyt tavoitteena olisi, ettei se enää yhtään laskisi.

Miten olen sitten painon laskua ja erityisen tärkeää, hyvää mieltä tuottaviin eväisiin varautunut?


Mukaani Suomesta lähtee 9 erilaista proteiini- ja energiapatukkaa, kaksi karkkipussia: erityisen tärkeät ovat merkkarit ja muut salmiakit. Tämän lisäksi hain kunnon herkkusäkit Punnitse ja Säästästä; valkosuklaalakuja, pähkinöitä, salmiakkimanteleita, tummaa suklaata ja jogurttipähkinöitä. Evääni painoivat yhteensä reilut pari kiloa ja niiden lisäksi tulen ostamaan vielä Argentiinasta Snickersejä ja ehkä sipsejä. Mies kassalla katsoi säkkejä oudoksuen ja antoi jopa ylimääräisen leiman keräilypassiin… Ilmeisesti ostokset herättivät sen verran huomiota.

Olen pitkään ajatellut myös selfietikun ostamista, mutta en ole sen hankkimiseen sen enempään paneutunut. Eilen kuitenkin törmäsin 10e bluetooth selfietikkuun, niin olihan se pakko ostaa! Kestääkin sitten päivän tai kaksi, niin luulen, että sillä saa ihan hienoja vuorikuvia myös reissusta.

Näillä eväin ja herkuin minä lähden reissuun.

Laukut ovat siirtyneet

Ensimmäiseen välietappiin ennen Mendozaa. Olen laukkujeni kanssa Lahdessa äitini luona.

Eilen vietimme jouluateriaa etukäteen ja herkkuina oli joulupöydän tärkeimmät ja parhaimmat eli imelletty perunalaatikko, kinkku ja savustettu lohi. Tänä aamuna aamu taas aloitettiin perinteisellä riisipuurolla. Näin olen viettänyt tämän vuoden jouluperinteeni. Huomenna leivon vielä perinteeksi muodostunutta saaristolaisleipää ja taatelikakkua.

Eilen sain myös ensimmäisen joululahjani:


Osui ja upposi matkaan lähtijälle. Saatoin jopa tästä tsemppitaulusta muutaman kyyneleenkin tirauttaa, tuntui se niin osuvan oikeaan ja henkilö, jolta sen sain, tuntuu ymmärtävän mistä on kyse. Sain tauluni siis isosiskoltani, joka on ollut aikaisemmilla Nepalin matkoilla kanssani ja hän todella ymmärtää, mistä vuorilla on kyse. Matkaan lähdin toivotuksilla: ”hyvää matkaa ja varovaisuutta”.

Laukuissa tavaraa tuntuu olevan todella paljon, vaikka mielestäni tavaroita on vain kaikki tarvittavat mukana. Kaiken kaikkiaan laukkurumba, jossa oli myös tavarat tänne Lahteen ja Helsinkiin, painoi lähes 40kg. Näistä tavaroista siis alle puolet tulevat jäämään Suomeen, sillä laukkuni saa lentokoneeseen painaa 23kg.

 Viime maanantaina fiilistelin, kuinka pystyin sanomaan lähteväni ensi viikolla. Nyt voin sanoa lähteväni tällä viikolla. Aivan mahtavaa, hullua, jännittävää, mutta kuitenkin odottavan aika on pitkä!  Onneksi minulla on paljon ohjelmaa tiedossa, joten aika ei tule tylsäksi.

Laukkuni ovat siirtyneet ensimmäisen etapin eteenpäin – viikon päästä ne ovat Mendozassa!!

Sään armoilla

Aconcagua on tunnettu kovista sääolosuhteistaan. Monet Everestille suuntaavat kiipeilijät käyvät harjoittelemassa Acolla, sillä sääolosuhteiden on kuvattu olevan yllättävän samanlaiset kuin Everestillä. Sää on myös tekijä, joka on yksi epävarmin ja huiputtamista uhkaavin tekijä. Huonon sään sattuessa kellään ei ole asiaa huipulle.

Olen seurannut Aconcagua säätä nyt päivittäin noin kuukauden ajan. Kyseessä on siis karkeita ennusteita ja vuorilla sää voi muuttua todella nopeasti, ollen jotain aivan muuta, mitä ennusteet ovat luvanneet. Sään kehityksen on kuitenkin pystynyt hyvin viimeisen kuukauden aikana näkemään.

Melko paljon pakkasta huipulla ja KYLLÄ, kovaa tuulta! Kova tuuli on myös tekijä, johon olen pyrkinyt mahdollisimman hyvin varustautumaan. Hyvät varusteet ovat kaiken A ja O. Tuulelta suojautumisessa tärkeää on mielestäni tietenkin Core-Tex takki ja housut, kurkun suojaaminen tuulelta, laadukkaat aurinkolasit ja hanskat. Takin ominaisuuksista erityisesti mielestäni korostuu hyvä huppu, joka suojaa päätä tuulelta. Tämän lisäksi tietty hyvät hanskat ja pipo kruunaa tuuliverustuksen.

Olen syksyn aikana pyrkinyt myös ulkoilemaan sellaisilla säillä, jolloin ei oikeastaan tekisi mieli edes mennä ulos. Mitä huonompi sää on ollut, sen parempi se on ollut ajatellen Aconcaguaa. Näin varusteet ovat päässeet testiin sekä hyvillä että huonoilla keleillä.

Viikonlopun aikana Suomessa oli myrsky, syysmyrskystä ei kai enää voi puhua kun joulukuuta eletään. Vesisadetta ja kovaa tuulta, siis loistavat olosuhteet testailla tavaroita ja etenkin tuo tuulessa liikkuminen on ollut tärkeää. Vielä maanantaina nautin kovasta tuulesta salille kävellessäni.

Tänään on kuitenkin ollut niin ihana auringonpaiste, että siitäkin on tullut nautittua! Ai että, millaista energiaa muutamasta tunnista auringossa teki. Ihana aurinko, näyttäydy meille useammin! Jännä, että vaikka eletään joulukuuta, niin tuntuu kuin olisi lokakuu, sillä metsät ovat täynnä vihreän ja keltaisen eri sävyjä. Rivitalojen pihoilla ruohokin taitaa olla vihreämpää kuin keskikesällä.
Päässäni soiva pätkä: ”myrskyn jälkeen on poutasää” – sopii ainakin tähän tilanteeseen!

Matkailijan yksi merkkipaalu saavutettu

Valmistautuminen tulevaa Aconcaguan matkaani varten aloitin tosissani toukokuun lopussa kun saavuin vaihdostani Suomeen. Tiesin siinä vaiheessa, että kovasti töitä on edessä ja kovasti töitä onkin tehty. Nyt matkaan ollessa muutama viikko aikaa on hyvä ehkä kerrata tämän puolivuotista matkaa, mitä on tullut tehtyä ja mitä ehkä on jätetty tekemättä.

Toukokuun lopussa treenit alkoivat siten, että käytännössä päätavoitteeni oli parantaa kuntoa. Kestävyyttä sekä kasvattaa paremmat voimatasot salitreenin myötä. Käytännössä tämä tapahtui seuraavalla tavalla: treenasin koko kesän ajan Elokuun loppuun asti 4-7 kertaa viikossa, koostin treenini vähintään yhdestä juoksulenkistä, Malminkartanon porrastreenistä ja salitreenistä. Salin  lisäksi treenasin siten, että jokainen treeni sisälsi enemmän tai vähemmän myös aerobista kuntoa kasvattavaa osuutta eli pyöräilyä/juoksua/crossailua.

Syyskuussa oli muutto edessä takaisin Lappeenrantaan ja elokuun viimeisen viikon höntsäilin eri jumpissa, totesin että nyt tarvitaan uutta haastatte ja päätin ottaa harjoitusohjelman. Tämä päätös oli erittäin hyvä ja sen etenemisestä tänne olen monessa otteessa kirjoitellutkin sekä sen lopputuloksista.

Tällä hetkellä vietän treenien suhteen ”one more time – viikkoani” eli inhokki/mieleen jäänneiden treenien uusimista. Eilen mietin salilla boksille nousuja tehdessäni, että one more time, eiku one more time, no vielä one more time. Mutta kolmen viikon päästä nämä one more time – ajatukset ovat historiaa, sillä matka on jo alkanut ja ajatukset eivät ole enää valmistautumisessa. Matkalla ajatukset tulevat olemaan täysin fokusoituneena itse matkalla olemiseen, ja nauttimiseen. Olenhan kuitenkin lähdössä myös lomalle ja nauttimaan; maisemista, raittiista ilmasta ja vuorifiiliksistä.

Yksi merkittävä vaihe, joka tuntui seitsemän kuukautta sitten todella kaukaiselta, on aloitettu – pakkaaminen. Olen aloittanut sisustamaan olohuonettamme uudella tavalla, keräämään tarvittavia varusteita pikku hiljaa kasaan. Näin on helpompi hahmottaa, mitä tavaroita vielä puuttuu ja käydä pakkauslistaa läpi.


Miksi pakkaaminen on sitten niin merkittävää? Tietysti sen lisäksi, että kaikki tavarat tulevat mukaan, on pakkaaminen tietynlainen viimeinen silaus koko valmistautumiseen. Kassien ja reppujen kanssa sitten matkaan kohti lentokenttää ja todellinen matka alkaa. Pakkaamisessa on aina myös tietynlainen jännitys ilmassa, olkookin se vain pieni matka. Sehän tietää seikkailun alkua.

Pakkaaminen on myös tietyllä tavalla stressaavaa, mahtuvatko kaikki tavarat, onko painoa liian paljon, mitä voin hankkia Mandozasta, mitkä tavarat laitan käsimatkatavaraan, kumpi reppu lentokoneeseen… Mietittäviä asioita on paljon, mutta järkeilemällä asiat tuntuvat selkeytyvän päivä päivältä, ja tuo tällä hetkellä epämääräiseltä näyttävä kasa siirtyy kassiin.

Pakkaamisen aloittamisen myötä on mielestäni lähtöön enää todella vähän aikaa. Uskon, että 16 päivän päästä Helsinki-Vantaalla on mieleni jo rauhoittunut, tehtävät asiat on tehty ja todellinen matkasta nauttiminen voi alkaa.

Matkailija merkkipaalu on siis saavutettu: pakkaaminen on aloitettu.

Aalef

Sain kunnian osallistua Lappeenrannan teknillisen Yliopiston ylioppilaskunnan lehden tekemiseen.
Aalef on lehden nimi – lehti meistä. Meistä Lutin opiskelijoista, vaihtuvilla aiheilla, teemoilla ja henkilöillä. Tässä lehden yksi teema oli henkilöt harrastustensa takana. Minun lisäkseni jutussa oli kaksi muuta todella mielenkiintoista tarinaa – toinen muusikosta ja toinen jääkiekkopelien tuomarista.

Jutun tekeminen oli todella mielenkiintoista, sillä vaikka haastattelija oli minulle hyvä ystävä, niin esille tuli vieläkin uusia puolia tulevasta matkastani. Minulle itsestäänselvät asiat eivät ollutkaan niin itsestäänselviä asiaa eri näkökulmasta katsovalle… Toki eihän tämä yllätys ole, mutta silti huomasin itse ajattelevani asiaa uudestaan eri tavalla ja siten, ettei kaikki minulle selvät asiat välttämättä ole selvää muille.

Lehden päätoimittaja luuli, että samalla tavalla kuin Nepalin matkoillamme (Annapurna Circuit, Everest Base Camp), emme kiipeä vuoren huipulle vaan käymme tietyssä pisteessä ja tulemme takaisin. Minullehan vuoren huippu on ollut selvä asia alusta lähtien, huipulla ovat tavoitteet ja sinne matka on huipentumassa.

Kuva: Jari Muinonen

Oli myös mielenkiintoista lukea näistä kahdesta muusta henkilöstä. Vaikka lajimme ovat todella erilaiset, niin kuitenkin tiettyjä piirteitä tuntui kaikilta löytyvän. Kunnianhimoa ja erityistä rakkautta omaan lajiin, kovaa työtä ja tavoitteita. Mielestäni yksi hauska huomio, joka pisti jutuista silmään oli myös se, että kaikki olimme tosissamme innostuneet nykyisestä harrastuksesta lukioikäisenä.

Lehden löytää täältä ja Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Ylioppilastalon aulasta, Sodexon ruokalasta, ja tietenkin Aalef päivittelee myös omaa Facebookiaan ja Instagramia.

Kiitos Aalef upeasta lopputuloksesta!