UNADJUSTEDNONRAW_thumb_7582

Kauhea tapaturma

Viime torstaina tapahtui jotain todella harmillista treeneissä. Ohjelmassa oli Muscle Uppeja, joita olen saanut tehtyä jonkin aikaa. Tein toista sarjaa, väänsin koko voimalla, jotta pääsisin voimistelurenkaissa ylös ja yht'äkkiä kuului kova pamaus kuin joku olisi pudottanut isot painot alas. Tulen alas renkailta ja huomaan, että oikea käteni roikkuu todella oudossa kulmassa ja tajuan, että pamaus kuului kädestäni. Menin paniikkiin, ystävät ympärillä tuli rauhoittelemaan ja paikalle soitettiin ...

IMG_8151

Ylpeä tuloksista

Saako omista tuloksista olla ylpeä? No päätin, että tällä kertaa saa. Tulokset on kuitenkin hankittu kovalla, pitkäjänteisellä työllä. Kun lähdin polven korjausoperaatioon mukaan, sanoin että tulen entistä vahvempana takaisin. Sisäsoudun sm-kisat oli hyvä koitos, sillä päästiin testaamaan, millä tasolla mennään. Kisat meni todella hyvin. Pudotin muutaman kilon painoa viimeisen viikon aikana, jotta pääsin alle 61.5 kiloisten eli kevyiden sarjaan. Tämä sen vuoksi, että tavoitteena oli soutaa kova ...

20160917_007_Fotor

Voinko nyt kutsua itseäni urheilijaksi?

Aktiivisen uintiuran jälkeen päätin, etten enää ikinä kilpaile missään urheilulajissa. Meni vuosi ja kaksi, jonka jälkeen rupesin taas kaipaamaan kilpailuja. Crossfit-harrastus on tarjonnut kilpailuvietille paljon, sillä jokaisessa treenissä on mahdollisuus kilpailla itseään vastaan. Karu totuus on se, että 23-vuotiaana olen liian vanha jo moneen lajiin ja etenkin jos homma aloitetaan täysin nollasta. Uinnin masters-sarjaankaan en vielä pääse, eikä minulla toisaalta ole minkäänlaista intoa sinn ...

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_7555

Mrs Mutha Hubba – uusi välinehankinta

Pitkään on ollut ajatuksissa ostaa teltta. Sellainen teltta, jolla on hyvä retkeillä pieniä reissuja ja joka on kevyt sekä kestää kuitenkin Suomen olosuhteita ja etenkin vesisadetta. Toukokuussa on tiedossa pyöräilyreissu Ahvenanmaalle, jossa tarkoituksena on yöpyä sitten teltassa. Tätä ennen pääsiäisenä on tarkoituksena tehdä muutaman päivän retkeilyreissu. Näiden juttujen lisäksi teltalle tulee käyttöä myös pienillä viikonloppureissuilla. Teltan ostaminen on tietynlainen taiteen laji, kuten ...

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_754b

Kiipeilylupa saatu

Viime huhtikuussa oikea polveni jäi lukkoon salilla. Tästä alkoikin sitten tapahtumaketju, joka on hallinnut toimintaani viimeiset 10 kuukautta. Selvisi, että polvesta molemmat kierukat ovat revenneet ja eturistiside, joka on leikattu jo kahdesti aiemmin oli käytännössä lähes olematon ja väärin ruuvattu. Toukokuun viimeisenä päivänä polvi leikattiin ensimmäisen kerran. Toukokuussa korjattiin kolme repeämää kierukoista ja eturistiside otettiin pois ja ruuvien reiät täytettiin biomassalla kutsut ...

P1040657

Seuraavan projektin odottamista

"Millainen olo sulla on nyt kun gradu on palautettu?", kysyi salikaveri tällä viikolla. Olohan on ollut todella outo viime päivät. Koko syksy on tullut suoritettua laput silmillä ja välillä on ollut niin kiire, että ei ole edes huomannut hengähtää. Nyt aikaa on ollut sitten myös hengähtää. On ruvennut väsyttämään ja uni on maistunut öisin, olen myös katsonut monena iltana telkkua ja Netflixistä on juuri nyt etsinnässä uusia sarjoja, joita voisi katsoa. Muuten arki rullaa aikalailla samalla tav ...

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_4daf

Vuorimatkan suunnittelu

Olen jo pitkään puhunut suunnitelmista seuraavaan reissuun liittyen. Luvassa hieman paljastuksia, mitä tulevaisuus toivottavasti tuo tullessaan. Viime toukokuusta lähtien olen suunnitellut seuraavaa matkaani, vaikka polviprojekti vaikutti suunnitelmiin hyvinkin negatiivisesti ja lähinnä ajatukset on ollut viimeiset kuukaudet kuntoutusprojektissa. Suurin motivaationi kuitenkin kuntoutukseen on ollut se, että pyrin kuntoutumaan tämän vuoden syksyksi takaisin vuorille. Olen luvannut, että odotan ...

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_74f7

Viisi vinkkiä kiireiselle ihmisille

Huh, nyt on pari päivää vedettyä happea gradun palautuksen jälkeen. Olo on aika helpottunut juuri nyt ja onneksi tulevaisuudessa on tiedossa myös kivoja projekteja. Nyt on taas aikaa keskittyä uusiin haasteisiin. Mietin viime viikolla gradun viimeistelyssä, välillä hyvinkin ahdistuneena, kuinka olen selvinnyt tästä kaikesta. Syksy on ollut kiireinen. Kiire on ollut osittain valinta, joten olen yrittänyt olla valittamatta siitä mahdollisimman paljon. Välillä on myös tullut marmatettua sananen tä ...

UNADJUSTEDNONRAW_thumb_74eb

Ruokapäiväkirja

Kirjoittelin jokin aika sitten lihasmassan kasvatuksesta ja siitä, kuinka olen vuodessa saanut kasvatettua massaa ja voimaa. Suurin täsmävinkki lihasmassan kasvattamiseen ja voiman kasvattamiseen on kova treeni sekä riittävä syöminen. Oppaita oikeaan syömiseen onkin sitten aika paljon. Itse olen löytänyt tietynlaisen rentouden syömisen suhteen. Pyrin syömään viikolla järkevästi ja herkkuttelemaan sitten viikonloppuisin ja mahdollisesti myös lepopäivänä. Pidin maanantaina ja tiistaina ruokapäiv ...