Asia, joka saa minut suuttumaan…

Viimeisten muutaman kuukauden on saanut eri lehdistä ja lööpeistä lukea kaikenlaisia artikkeleita ensinnäkin lääkäreiden palkoista ja sitten hoitovirheistä ja niin edelleen.

Vaikken ole hoitoalalla töissä, niin nämä artikkelit saa minut suuttumaan. Mielestäni on todella järkyttävää, kuinka terveydenhuoltoamme ja sen ammattilaisia haukutaan mediassa tuolla tavalla.

Pakko kertoa tähän pohjustuksena myös omista ennakkoluuloistani, kun käden tapaturma sattui. Ensimmäinen ajatus oli, että apua, joudunko julkiselle puolelle hoitoon. Minua on polvien osalta kuitenkin hoidettu yksityisellä ja jotenkin käsitykseni oli todella vääristynyt siitä, että vain yksityisellä puolella saa hyvää hoitoa. Nämä on typeriä ennakkoluuloja ja hävettää hieman jopa myöntää ne ääneen, mutta todella ajatukseni oli, että apua älkää antako ”kenen vaan hoitaa minua”!

Minut vietiin julkiselle puolelle hoitoon ja pakko sanoa, että sain elämäni parasta hoitoa ollessani sairaalassa. Kipua ei vähätelty, hoitajat olivat ystävällisiä sekä minulle että omaisille, koko ajan olin ajan tasalla siitä, mitä tapahtuu ja sain apua pyydettäessä. Sain myös tsemppejä hoitajilta ja esimerkiksi eräs hoitaja letitti hiukseni suihkun jälkeen. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta tuossa kohtaa se tuntui erityisen luksukselta.

Juttelin erään hoitajan kanssa käydessäni suihkussa ja kysyin, että saatteko usein kiitosta. Olin ihan järkyttynyt, sillä hoitaja vastasi, että he saavat hyvin harvoin hyvää palautetta. Siis mitä? Tästä hyvästä hoidosta saa vain huonoa palautetta. Ymmärrän, että omaiset ovat läheisistään huolissaan ja niin edelleen, mutta vain huonoa palautetta? Kaikki ei ehkä koe asioita samalla tavalla, mutta olin vähän harmissani hoitajien puolesta.

Jatkettiin sitten jutustelua ja kysyin, että mitä hoitajat yleensä haluaisivat kiitokseksi hyvästä hoidosta. Hoitaja vastasi, että karkki on aika kiva yllätys.

Perjantaina kun hakaset poistettiin kädestä, niin kävelin osastojen kautta viemässä hoitajille karkkia. Eikä tästä kuulu yhden ainoatakaan pistettä minulle, vaan kaikki pisteet kuuluu hoitajille ja lääkäreille, jotka hoitivat minua mielestäni todella hyvin.

Olen iloinen, että huonot ennakkoluuloni julkisen puolen hoidosta on nyt kumottu ja voin käsi sydämellä sanoa, että sain elämäni parasta hoitoa ollessani sairaalassa. Valitettavan paljon on viimeisen vuoden ajalta myös kokemuksia kaikenlaisista paikoista, joten ainakin vertailukohtaa löytyy. Enkä nyt tarkoita, että olisin saanut missään huonoa hoitoa vaan sitä, että jotenkin tuolla se oli vain erityisen hyvää.

Tämän vuoksi minua todella suututtaa nuo kaikki ikävät uutiset hoitohenkilökunnan virheistä. Hehän ovat ihmisiä siinä, missä me muutkin. Kukaan, ei edes ikävin asiakas tule minulle markkinointialalla tekemään yhtä kovia syytöksiä, vaikka olisinkin tehnyt virheitä. Toki virheillämme on erilaiset seuraukset, mutta jotenkin jaksaisin silti uskoa, että me kaikki pyrimme tekemään parhaamme.

2 Responses

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.