Vuoden 2019 päätavoite

Erittäin hyvää uutta vuotta 2019 ystävät hyvät! Toivottavasti vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Täällä ainakin on suunnitelmat ensi vuotta varten ollut jo Nepalista paluun jälkeen kovassa vauhdissa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman tarkemmin tämän vuoden päätavoitteestani.

Minne lähden kiipeilemään?

Suuntaan kesäkuussa Pohjois-Amerikkaan, tarkemmin sanottuna Alaskaan ja tavoittelemaan mantereen korkeinta vuorta eli Denalin 6190 metrin huippua. Denali kuuluu yhtenä huippuna Seven Summits -vuoriin eli jokaisen mantereen korkeimpaan huippuun.

Denali valikoitui tämän vuoden vuoreksi hiukan sattumalta. Olin ajatellut ennen Nepalin matkaa, että panostan treenaamiseen 2019 ja käyn ehkä kiipeilemässä Perussa ja Norjassa. Tavoitteena olisi edelleen hankkia uusia tietoja, taitoja ja kokemusta, joista toivottavasti tarvitsen 2020 Everestillä.

Nepalissa kuitenkin retkikunnan johtaja Don, joka on Jenkki ja pääasiassa Alpine Ascents -nimisen retkikuntaoperaattorin opas, puhui reissun alusta asti Denalista ja kuinka upea se on ja kaikkien ihmisten pitäisi kokea se ja kuinka Alaska on hänen mielestään yksi maailman kauneimpia vuoria.

Olen jossain kohti sanonut, että haluan mahdollisesti kiivetä Seven Summits -huiput, mutta päätavoite on kuitenkin seuraavien vuosien aikana Everest. Täksi vuodeksi olin päättänyt, että haluan lähteä reissuun kesällä, koska Nepalin matka muistutti hyvin sen, kuinka rankkaa matkalla voi olla. 8000 metristen vuorien kiipeilykausi Nepalissa on pääosin keväällä, joka tulisi aivan liian nopeasti ja toisaalta syksyn kiipeilykausi venyisi taas liian pitkälle ensi vuotta ajatellen. Kasitonnisilla pystyn kiipeämään vielä tulevaisuudessa monen monta vuotta.

Pakistan oli myös yksi vaihtoehto kesän reissupaikaksi ja ensimmäisen 8000 metrin kiipeäminen siellä. Tätä olin miettinyt ihan ajatuksen tasolla ja makustellut, onko vielä tämä vuosi edes kasitonniselle sopiva vuosi. Haluan kuitenkin antaa kaikkeni ja olla elämäni kunnossa keväällä 2020, jolloin toivottavasti suuntaan Everestille.

Miksi lopulta päädyin Denalin matkaan?

Jo kävellessämme alas Baruntselta alkoi ajatus Denalista kypsymään. Juttelin Donin kanssa pari päivää Denalista ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin, joista minulla tuli vain mieleen. Suurin huolen aiheeni oli, että riittäisikö taitoni ja kuntoni Denalille. Don oli vakuuttunut, että hän on nyt nähnyt, miten toimin vuorilla ja hän on aivan varma, että selviän.

Taisin sanoa päivä ennen Luklaan saapumista, että olen päättänyt lähteä Denalille. Soitin kotiin ensimmäistä kertaa ja kerroin, että ensi vuoden vuori on päätetty. Vastaus tähän oli, että se arvattiin kyllä.

Pidän ajatuksesta, että matkaan lähtee tuttu opas ja tiedän, millainen Don on vuorilla. On ihanaa, että tuntee oppaan ja tietää, mitä edessä on sen suhteen. Don oli avulias, opettavainen, tietyissä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tiukka ja toisaalta huomioonottava Nepalissa, joten uskon hänen olevan aivan elementissään Denalilla.

Keitä muita lähtee reissuun?

No saavuttuani kotiin vaihdoimme yhteystietoja ja pian englantilainen Steve laittoi minulle viestiä. Hän onnitteli Baruntsen huipusta ja harmitteli, kuinka hän lähti kotiin jo Mera Peakin jälkeen. Hän ei ollut tajunnut, että reissulla voisi kiivetä kaksi vuorta ja sama porukka olisi se, joka on Mera Peakillä ja Baruntsella.

Hän myös kysyi, mitä ajattelin kiivetä seuraavaksi ja kerroin Denalista. Muutaman päivän jälkeen sain viestin, että haittaisiko jos hän tulisi samaan retkikuntaan mukaan. Olin tietenkin ilahtunut ja sanoin, että todellakin. Olihan meillä ollut hauskaa Mera Peakilläkin (vaikka Steve oli minua paljon vahvempi ja nopeampi kiipeäjä).

Näin sitten tapahtui, että varasimme Denalin retkikuntapaikat ja tapaamme Steven, Donin ja loppuretkikunnan kanssa kesäkuussa Alaskassa. Ihan mahtavaa, sillä tiedän telttakaverini ja oppaan. Voisiko tilanne olla parempi? Enpä usko.

Miten Denali eroaa Baruntsesta?

Denalia sanotaan kovemmaksi vuoreksi kuin Everestiä ja monet kiipeilijät harjoittelevat Denalilla ennen Everestin kiipeilyä. Mistä rankkuus sitten johtuu? No, Denalilla kannetaan kaikki tavarat koko ajan itse. Ei ole siis retkikunnan kantajia perusleiriin, vaan rinkassa ja ahkiossa kulkee kaikki tarvittavat tavarat alusta loppuun.

Denali on myös siinä mielessä tekninen, että reissussa ollaan paljon jäätiköllä ja köysistössä, joka meinaa tietysti jäätikköliikkumisen taitoja tarvittavan ja esimerkiksi railopelastautuminen täytyy olla hyvin hallussa. Tämän lisäksi sääolosuhteet voivat olla korkeuteensa nähden erittäin kylmät ja tähän lisättynä fyysiset haasteet ja korkeus tekevät reissusta varmasti haastavan.

Alkuvuosi tuleekin sisältämään erittäin paljon hyvää, laadukasta ja hyvin mietittyä treenaamista, jolla lähdetään tavoittelemaan Denalin huippua. Olen joka päivä innoissani tulevasta reissusta, mutta samalla tietenkin jännittää tulevat haasteet. Erityisesti valmistautumisesta tulen kirjoittamaan täällä blogin puolella erittäin ahkerasti.

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2019?