Artikkelit

Denalin matkaohjelma

Denalille lähtöön alle kolme viikkoa ja lähtövalmistelut ovat edenneet seuraavalla tavalla: tällä viikolla olen hoitanut kaikki paperihommat kuten kansallispuistomaksut ja ESTA-hakemuksen kuntoon, tarkistanut varusteita että listalla on kaikki tarvittava, tilannut eväitä ja ollut yhteydessä retkikunnan jäsenten kanssa.

Näiden järjestelyjen lomassa monet ihmiset ovat kyselleet, miten reissu etenee ja milloin lähden matkalle. Tässäpä teille tiedoksi hieman lisätietoa tulevan matkan sisällöstä.

Lähden reissuun 7.6. ja lennon Islannin kautta Anchorageen Alaskaan. Anchoragessa olen yhden yön ja tapaa myös Steven, joka tulee Englannista telttakaverikseni reissulle. Seuraavana päivänä otamme sitten kuljetuksen Talkeetnaan.

Matkalla kohti seuraava vuorta Denalia

9.6. Tapaamme Talkeetnassa retkikunnan ja meillä on varusteiden läpikäynti. Retkikunnassa on yhteensä yhdeksän henkilöä: neljä naista ja viisi miestä. Suurin osa on yhdysvaltalaisia ja Steve englantilainen ja minä suomalainen. Käymme siis kaikki tavarat läpi ja voimme tehdä viime hetken säätöjä tavaroihin.

Seuraavana päivänä 10.6. lennämme jäätikölle ja lähdemme liikkeelle kohti ensimmäistä leiriä kaikkien tavaroiden kanssa. Tavarat kannetaan siis isossa rinkassa ja perässä vedetään ahkiota. Jalkaan laitetaan suksien sijaan lumikengät.

Kuva Dingbochesta 4400 metriä – Nepali

11.6-20.6. Liikumme jäätiköllä kohti viimeistä yläleiriä ennen huippua. Toivottavasti sää suosii meitä, että pääsemme tuossa aikataulussa jo odottamaan huiputusikkunaa. Matkaan on toki varattu varapäiviä, jotka mahdollistavat odottamisen huonon sään sattuessa kohdalle.

Varapäiviä on yhteensä varattu kuusi, joten aikaa on odotella sopivaa sääikkunaa. Todennäköisyys, että jokunen päivä joudutaan käyttämään on melko todennäköistä, mutta jos kaikki menisi todella putkeen, niin ensimmäinen mahdollinen huiputuspäivä voisi olla 21.6. ja siitä eteenpäin viikko riippuen säistä on siis päiviä, jolloin kotona jännitetään. Alas palaamme kesäkuun viimeinen päivä ja lennän takaisin Suomeen 2.7.

Tämä on siis hyvin alustava matkaohjelma ja se, miten todellisuudessa etenemme ja menemme selviää tietenkin vasta vuorilla. Eniten epävarmuutta tällä reissulla tulee säätilojen muutoksesta ja siitä, kuinka hyvin akklimatisoituminen tällä kertaa etenee.

Kuva Everestin perusleiristä 5300 metriä – Nepali

Kun olemme jäätiköllä, niin yhteyksiä ei tule olemaan ja Alpine Ascents lähettää päivittäin cybercastiä eli eräänlaista podcastiä vuorilta. Jaan linkin podcastiin lähempänä reissua vielä teille seuraajille, jos haluatte seurata missä etenemme. Muuten raportoin reissusta teille toki sitten matkan jälkeen ja ensifiilikset tulevat aina Instagramiin ensimmäisenä.

Huomaan, että reissu alkaa jännittämään koko ajan enemmän ja enemmän. En ole varsinaisesti aloittanut pakkaamista, mutta olen käynyt tavaroitani jo valmiiksi läpi. Tällä kertaa päivitykset tavaroihin tuli untuvatakkiin ja isompaan rinkkaan. Muuten kaikki tavarat löytyvät jo omasta varastosta.

Eniten jännittää se, että millaiset olosuhteet tulevat olemaan. Oma kunto tuntuu olevan tällä hetkellä niin hyvällä mallilla kuin olin toivonutkin ja sen suhteen valmistautuminen on sujunut erinomaisesti. Tottakai jännitystä aiheuttaa myös se, että millainen retkikunta tulee olemaan. Steven tunnen ja Donin, joka lähtee oppaana mukaan. Loput jäsenet ovat tuntemattomia, mutta toisaalta kokemus aiemmilta reissuilta antaa odottaa tälle reissulle myös hyvää porukkaa.

Onneksi jännitys on positiivista ja hassua olisi jos miltään ei tässä kohtaa tuntuisi. Odottavin fiiliksin siis seuraaviin viikkoihin ja nyt hoittevana on lähinnä viimeiset työprojektit maaliin ja sitten pääsee nauttimaan Alaskan vuoristosta.

 

Kuukausi Denalille – ehtiikö vielä tehdä jotain?

Tasan kuukausi lähtöön Alaskaan kiipeilemään Pohjois-Amerikan korkeinta huippua eli Denalia. Palautuminen Nepalin reissusta on ollut hyvin jo käynnissä ja ajatukset ovat siirtynyt jo Denalin kiipeilyyn ja kaikkiin asioihin, jotka liittyvät sen kiipeämiseen.

Ensimmäiset ajatukset lähtivät liikenteeseen jo Nepalissa, sillä päätös lähteä Denalille syntyi jo viime syksynä Nepalissa kävellessämme alas Baruntselta. Juttelin päivän Donin kanssa ja kyselin eri juttuja liittyen Denaliin ja haaveet Alaskasta alkoi kasvamaan. Siinä ennen Namche Bazaariin saavuttaessa olin päättänyt tämän vuoden kohteeni ja soitin kotiin, että lähden kesällä Alaskaan.

Nyt samoilla poluilla kävellessä Lobuche Eastiltä alas tuli hyvin nuo fiilikset mieleen ja innostus tulevaa reissua kohtaa vain kasvoi. Laitoin valmentaja Jussille viestiä, että kun palaan, niin meidän täytyy miettiä tarkkaan treenejä ja laitoin omia ajatuksiani ylös jo tuossa vaiheessa.

Mt. Rainier – kuukausi Denalille

Olen nyt siis toukokuun Suomessa ja 7. kesäkuuta lennän Anchorageen Alaskaan. Tapaan Steven jo samana iltana ja seuraavana aamuna siirrymme Talketnaan, jossa tapaamme loput retkikunnasta. Siitä yhdeksäs kesäkuuta lennämme sitten jäätikölle ja matka kohti Denalin huippu alkaa. Palaamme vuorilta 28.6. ja lennän kotiin heinäkuun ensimmäinen päivä.

Treenien puolesta ehtii tekemään vielä paljonkin ja riski totaaliseen asioiden mokaamiseen on olemassa. Lähinnä mokaamiseen siten, että ylitreenaisi ja pistäisi hyvin menneen talven treenit ja onnistuneen Nepalin kiipeilyn ihan plörinäksi. Minulla on kuitenkin kokemuksia myös siitä, miltä tuntuu olla alipalautunut ja miten esimerkiksi juoksukisa voi mennä täysin pieleen huonolla valmistautumisella.

Lähestymistapa on siis nyt tulevalle kuukaudelle seuraavanlainen:

  • peruskuntoharjoittelua suurin osa ajasta
  • paljon kehonhuoltoa, joka on ohjelmoitua ja aikataulutettua
  • rentoutusharjoituksia palautumista edistämään
  • intervalliharjoitus terävöittämään kuntoa
  • vaeltamista rinkan kanssa mahdollisimman mäkisessä maastossa simuloimaan Denalin päiviä.

Eli käytännössä kuukaudessa yritetään hiukan terävöittää kuntoa, mutta pitää järki kädessä ja pyrkiä rentoutumaan ja huoltamaan kehoa mahdollisimman hyvin.

Tämän lisäksi olen täydentänyt puuttuvasta varustelistasta muutamia asioita ja hoitanut juoksevia asioita, kuten kansallispuistomaksua ja ESTA-hakemusta, joka tarvitaan Yhdysvaltoihin matkustettaessa. Arki on tullut töissä rymistellen vastaan ja kalenteri täyttyi nopeasti erilaisilla menoilla.

Juoksevien asioiden ja varusteiden lisäksi pitää päivittää eväät mukaan, mahdollisesti ostaa apteekista täydennyksiä lääkkeisiin ja lopulta tietenkin pakata. Tällä kertaa mukaan lähtee erittäin minimaalinen määrä tavaraa, sillä jokainen gramma täytyy kantaa itse ja minulla on lähdössä lentokoneeseen vain 23 kiloa ja käsimatkatavarat mukaan.

Mt. Rainier Wahingtonissa – seuraavaksi Denalille

Fiilikset on todella odottavaiset Denalin suhteen ja mitä useamman ihmisen kanssa on puhunut, sen useammat ovat kehuneet Alaskaa yhdeksi kauneimmaksi paikaksi, jossa ovat ikinä käyneet. Tämäkin lisää omalta osaltaan odotusta ja tietenkin myös toiveita tulevaa reissua kohtaan.

Aika tuntuu menevän ihan siivillä ja lähtö lähenee kovaa vauhtia. Tämä on myös uusi tilanne siinäkin mielessä, että olen ollut yleensä lähdössä kiipeilemään joko keväällä tai syksyllä. Nyt olen elämäni ensimmäistä kertaa kesällä juhannuksen reissussa enkä mökillä järven rannassa. Uusia kokemuksia myös siinäkin mielessä tiedossa!

Nyt tavoitteena on siis treenata järkevästi, nukkua, syödä ja valmistautua niin, että kaikki menisi näiden asioiden osalta mahdollisimman mallikkaasti Alaskassa.

 

Mikä on parasta vuorikiipeilyssä?

Minua haastateltiin erääseen lehtijuttuun tällä viikolla ja haastattelija kysyi, mikä on mielestäni parasta vuorikiipeilyssä. Tämä kysymys on yksi yleisempiä kysyttyjä kysymyksiä ja sen vuoksi haluan vielä myös teille lukijoille avata, miksi vuorikiipeily on mielestäni maailman paras harrastus sekä intohimon kohde. Mitkä asiat sytyttävät minua vuorikiipeilijänä?

Läsnäolon voima vuorilla

Läsnäolon voima on yksi tärkeimpiä syitä, miksi pidän vuorikiipeilystä. Pääsen vuorilla nopeasti flow-tilaan, jossa päivässä saattaa monta tuntia mennä vain kävellessä kohti seuraavaa leiriä. Läsnäolon taito nykyajan hektisessä ja välillä aika stressaavassakin maailmassa on yksi hienoimpia asioita, joissa vuorilla pääsee kehittymään.

Vuorilla ei ole notifikaatioita tai sähköposteja tai muistutuksia kalenterissa. Päivä täyttyy omasta ajasta, omista ajatuksista, keskusteluista ihmisten kanssa ja maisemien ihmettelystä. Tärkeintä on vain olla läsnä siinä hetkessä ja nauttia ilman ajatuksista seuraavasta sähköpostista tai keskeytyksestä työpöydän ääressä.

Parasta vuorikiipeilyssä: inspiroivat maisemat

Parasta vuorikiipeilyssä: inspiroivat maisemat

Olen joutunut myös opettelemaan olemaan läsnä sekä arjessa että vuorilla. Ensimmäiset hetket reissussa tuntuu stressaavalta ja ajatukset viesteistä ja Instagram-postauksista käy vähän väliä mielessä. Jossain kohti kuitenkin mieli alkaa rentoutumaan ja notifikaatioiden poissaoloa ei edes huomaa tai puhelimen olemassaololla ei ole enää oikeastaan mitään muuta kuin kameran virka Jokainen keskustelu käydään retkikuntakavereiden kanssa hetkessä ja kiirettä oikeastaan ei juuri ole. Lähinnä vain aikaa ja aikaa nauttia.

Itsensä haastaminen kokonaisvaltaisesti

Vuorikiipeily on vahvasti itsensä haastamista. Kyse on pitkälti ensinnäkin projektinhallinnasta, sillä reissut alkavat usein suunnittelulla, sen jälkeen seuraa pitkiäkin selvittelyajanjaksoja ja lopulta päätös reissuun lähtemisestä. Sitten alkaa pähkäily varusteista, eväistä, rokotuksista, lääkkeistä ja muista käytännönasioista kuten viisumista.

Täytyy hallita haastavaakin projektia ja haasteet jatkuvat sitten itse matkalla. Täytyy osata ja oppia sietämään tiettyä epämukavuutta ja etenkin hyväksymään, että tilanteet saattavat muuttua nopeallakin aikataululla. Kiipeily ja erityisesti vuorikiipeily opettaa sietämään myös epävarmuutta.

Parasta vuorikiipeilyssä: uuden opettelu

Parasta vuorikiipeilyssä: uuden opettelu

Mielestäni parasta kiipeilyssä on myös se, kuinka harrastus haastaa sekä henkisesti että fyysisesti usealla eri tasolla ja tavalla. Henkisesti pitkät reissut haastavat monella tapaa: täytyy selviytyä koti-ikävästä, erilaisista haasteista omien fiilisten kanssa ja jaksaa tsempata myös erittäin vaikeinakin hetkinä. Toisaalta fyysisesti reissut haastavat, sillä pitkään korkealla oleminen on jo itsessään raskasta, ajattelemattakaan sitten pitkiä huiputuspäiviä.

Arvostan entistä enemmän luontoa

Vuorikiipeily on tuonut elämääni arvostamisen tunteen monelle eri osa-alueelle, mutta luontoa olen oppinut arvostamaan entistä enemmän kiipeilyharrastuksen avulla. Olen oppinut, että olkoon minulla minkälainen suunnitelma tahansa, voi luontoäiti päättää aivan toista ja siinä kohtaa minun tärkein tehtävä on ymmärtää luonnon realiteetit ja hyväksyä sääolosuhteet.

Myrsky, sateet, tuuli, kova auringonpaiste, helle, hiekkapöly ja viiman kaikki eri muodot on koettu vuorilla ja ainoa vaihtoehto on ollut vain sopeutua vallitseviin oloihin. Olen oppinut arvostamaan myös sitä, mitä keli tarjoaa. Vaikka välillä on vuorilla huonot sääolosuhteet harmittanut ja ärsyttänyt, niin silti arvostus kaikkia sateen olomuotoja ja tuulensuuntia kohtaan on kasvanut.

Parasta vuorikiipeilyssä - itsensä haastaminen henkisesti

Parasta vuorikiipeilyssä – itsensä haastaminen henkisesti

Eniten olen fiilistellyt erilaisia auringonnousuja ja -laskuja vuorilla. Ne ovat olleet niin kauniita, että on useasti itkettänyt luonnon kauneus. Kilimanjarolla on ollut upein auringonnousu, mitä olen tähänastisen elämäni aikana nähnyt. Coloradossa kanjonin reunalla auringonlasku on ollut yksi kauneimmista asioita, jonka olen kokenut. Monen monta muutakin niin upeaa hetkeä, joista on jäänyt muistoja kiikkustuoliin saakka.

Inspiroiva ympäristö

Sanotaan, että luovuus kasvaa inspiroivassa ympäristössä. Vuoristo ja vuoret ovat minulle yksi elämäni suurin inspiraation lähde. Olette ehkä lukijat huomanneet, mutta minun on todella helppo kertoa vuorista, sillä olen täysin hullaantunut niihin ja ihan humaltunut vuorimatkailusta.

Minulla tapahtuu usein niin, että vuorilla aivot pääsevät lepäämään työstä ja luovuus alkaa pulppuamaan. Ideoita omasta tulevaisuudesta ja omaan tulevaisuuteen alkaa syntyä ja suuntaviivoja, miten voisin kehittää tätä blogin liiketoimintaa ja kehittyä omassa työssäni entisestään.

parasta vuorikiipeilyssä

Parasta vuorikiipeilyssä: itsensä haastaminen fyysisesti

Olen aina niin innoissani matkoista ja niin tälläkin kertaa: odotan Nepaliin pääsyä ja sitten tämän vuoden päätavoitetta kohti Alaskaan Denalille. Tulevaa reissukevättä siis odotellessa, sillä vuorikiipeilyssä parasta on myös sen kokonaisvaltaisuus ja millaisia lämpimiä fiiliksiä se minussa aiheuttaa.

 

Vuoden 2019 päätavoite

Erittäin hyvää uutta vuotta 2019 ystävät hyvät! Toivottavasti vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Täällä ainakin on suunnitelmat ensi vuotta varten ollut jo Nepalista paluun jälkeen kovassa vauhdissa ja ajattelinkin nyt kertoa hieman tarkemmin tämän vuoden päätavoitteestani.

Minne lähden kiipeilemään?

Suuntaan kesäkuussa Pohjois-Amerikkaan, tarkemmin sanottuna Alaskaan ja tavoittelemaan mantereen korkeinta vuorta eli Denalin 6190 metrin huippua. Denali kuuluu yhtenä huippuna Seven Summits -vuoriin eli jokaisen mantereen korkeimpaan huippuun.

Denali valikoitui tämän vuoden vuoreksi hiukan sattumalta. Olin ajatellut ennen Nepalin matkaa, että panostan treenaamiseen 2019 ja käyn ehkä kiipeilemässä Perussa ja Norjassa. Tavoitteena olisi edelleen hankkia uusia tietoja, taitoja ja kokemusta, joista toivottavasti tarvitsen 2020 Everestillä.

Nepalissa kuitenkin retkikunnan johtaja Don, joka on Jenkki ja pääasiassa Alpine Ascents -nimisen retkikuntaoperaattorin opas, puhui reissun alusta asti Denalista ja kuinka upea se on ja kaikkien ihmisten pitäisi kokea se ja kuinka Alaska on hänen mielestään yksi maailman kauneimpia vuoria.

Denalille kiipeäminen

Olen jossain kohti sanonut, että haluan mahdollisesti kiivetä Seven Summits -huiput, mutta päätavoite on kuitenkin seuraavien vuosien aikana Everest. Täksi vuodeksi olin päättänyt, että haluan lähteä reissuun kesällä, koska Nepalin matka muistutti hyvin sen, kuinka rankkaa matkalla voi olla. 8000 metristen vuorien kiipeilykausi Nepalissa on pääosin keväällä, joka tulisi aivan liian nopeasti ja toisaalta syksyn kiipeilykausi venyisi taas liian pitkälle ensi vuotta ajatellen. Kasitonnisilla pystyn kiipeämään vielä tulevaisuudessa monen monta vuotta.

Pakistan oli myös yksi vaihtoehto kesän reissupaikaksi ja ensimmäisen 8000 metrin kiipeäminen siellä. Tätä olin miettinyt ihan ajatuksen tasolla ja makustellut, onko vielä tämä vuosi edes kasitonniselle sopiva vuosi. Haluan kuitenkin antaa kaikkeni ja olla elämäni kunnossa keväällä 2020, jolloin toivottavasti suuntaan Everestille.

Matka kohti Denalia on alkanut – kuva Baruntselta

Miksi lopulta päädyin Denalin matkaan?

Jo kävellessämme alas Baruntselta alkoi ajatus Denalista kypsymään. Juttelin Donin kanssa pari päivää Denalista ja hän vastasi kaikkiin kysymyksiin, joista minulla tuli vain mieleen. Suurin huolen aiheeni oli, että riittäisikö taitoni ja kuntoni Denalille. Don oli vakuuttunut, että hän on nyt nähnyt, miten toimin vuorilla ja hän on aivan varma, että selviän.

Taisin sanoa päivä ennen Luklaan saapumista, että olen päättänyt lähteä Denalille. Soitin kotiin ensimmäistä kertaa ja kerroin, että ensi vuoden vuori on päätetty. Vastaus tähän oli, että se arvattiin kyllä.

Vuoritavoitteeni 2019 Denali – kuva Nepalista

Pidän ajatuksesta, että matkaan lähtee tuttu opas ja tiedän, millainen Don on vuorilla. On ihanaa, että tuntee oppaan ja tietää, mitä edessä on sen suhteen. Don oli avulias, opettavainen, tietyissä turvallisuuteen liittyvissä asioissa tiukka ja toisaalta huomioonottava Nepalissa, joten uskon hänen olevan aivan elementissään Denalilla.

Keitä muita lähtee reissuun?

No saavuttuani kotiin vaihdoimme yhteystietoja ja pian englantilainen Steve laittoi minulle viestiä. Hän onnitteli Baruntsen huipusta ja harmitteli, kuinka hän lähti kotiin jo Mera Peakin jälkeen. Hän ei ollut tajunnut, että reissulla voisi kiivetä kaksi vuorta ja sama porukka olisi se, joka on Mera Peakillä ja Baruntsella.

Hän myös kysyi, mitä ajattelin kiivetä seuraavaksi ja kerroin Denalista. Muutaman päivän jälkeen sain viestin, että haittaisiko jos hän tulisi samaan retkikuntaan mukaan. Olin tietenkin ilahtunut ja sanoin, että todellakin. Olihan meillä ollut hauskaa Mera Peakilläkin (vaikka Steve oli minua paljon vahvempi ja nopeampi kiipeäjä).

Minä ja Don Nepalissa

Näin sitten tapahtui, että varasimme Denalin retkikuntapaikat ja tapaamme Steven, Donin ja loppuretkikunnan kanssa kesäkuussa Alaskassa. Ihan mahtavaa, sillä tiedän telttakaverini ja oppaan. Voisiko tilanne olla parempi? Enpä usko.

Miten Denali eroaa Baruntsesta?

Denalia sanotaan kovemmaksi vuoreksi kuin Everestiä ja monet kiipeilijät harjoittelevat Denalilla ennen Everestin kiipeilyä. Mistä rankkuus sitten johtuu? No, Denalilla kannetaan kaikki tavarat koko ajan itse. Ei ole siis retkikunnan kantajia perusleiriin, vaan rinkassa ja ahkiossa kulkee kaikki tarvittavat tavarat alusta loppuun.

Denali on myös siinä mielessä tekninen, että reissussa ollaan paljon jäätiköllä ja köysistössä, joka meinaa tietysti jäätikköliikkumisen taitoja tarvittavan ja esimerkiksi railopelastautuminen täytyy olla hyvin hallussa. Tämän lisäksi sääolosuhteet voivat olla korkeuteensa nähden erittäin kylmät ja tähän lisättynä fyysiset haasteet ja korkeus tekevät reissusta varmasti haastavan.

Denali 2019

Denalilla tullaan liikkumaan paljon jäätiköllä

Alkuvuosi tuleekin sisältämään erittäin paljon hyvää, laadukasta ja hyvin mietittyä treenaamista, jolla lähdetään tavoittelemaan Denalin huippua. Olen joka päivä innoissani tulevasta reissusta, mutta samalla tietenkin jännittää tulevat haasteet. Erityisesti valmistautumisesta tulen kirjoittamaan täällä blogin puolella erittäin ahkerasti.

 

Millaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2019?