Tänään koitti sitten se jännittävä päivä, kun treeniohjelmassani oli ensimmäisen kerran treeni rinkan kanssa. Tavoitteena oli ladata 15 kg rinkkaan ja kiivetä 500 kertaa 60cm korkealle boksille.
Kuinka kävi? Boksi oli 45cm ja rinkassa 15kg ja 500 kerran tavoite täyttyi. Tähän päälle vielä juoksua 8km. Nyt tuntee ja tietää tehneensä.
Rinkan kanssa treenaaminen on erittäin tärkeää tulevaa matkaani ajatellen. Kannamme omia sekä retkikuntamme tavaroita Aconcagualla 4910 metrin korkeudessa ja 6000 metrin korkeudessa. Tämän lisäksi omat henkilökohtaiset päivätavarat siirtyvät retkikunnan aikana omassa kannossa ylöspäin. Haasteellista tästä tavaroiden kantamisesta tekee juuri tuo korkeus. Käytössämme on noin 5000 metrin korkeudesta enää 50 % happea siitä määrästä, mitä täällä merenpinnan tasalla talsiessa on ja määrä vähenee mitä korkeammaksi mennään siten, että 8800 metrissä on enään 30 % happea.
Mitä haasteita hapen määrän väheneminen tuo? Riski sairastua akuuttiin vuoristotautiin kasvaa huomattavasti. Tämä tauti tarkoittaa sitä, että kiipeilijä kokee pahaa oloa, päänsärkyä, ruokahaluttomuutta, univaikeuksia ja jopa oksentelua. Paras keino välttää akuutti vuoristotauti on edetä tarpeeksi hitaasti korkeusmetreissä, jotta elimistö kerkeää tottumaan eli aklimatisoitumaan ohueen ilma-alaan. Jos oireet eivät helpota, ainoa keino on tulla alas. Pahimmillaan akuutti vuoristotauti voi hoitamattomana kehittyä aivo- tai keuhkoödeemaksi. Silloin kiire alas on jo kova, sillä nuo taudit voivat olla kohtalokkaita.
Olen aikaisemmilla vuoristomatkoillani onnistunut aklimatisoitumisessa, eikä minulla ole ollut ongelmia. Olen jopa nukkunut paremmin kuin kotona ja ruokahalu on pysynyt sellaisena, että lempieväitäni Snickersejä on kulunut parhaimmillaan kolme päivässä. Vuoristotauti on kuitenkin siinä mielessä viheliäinen tauti, että aikaisemmat kokemukset eivät sulje pois sitä, etteikö vuoristotauti voisi minulle tulla. Kaikkein oleellista taudin tunnistamiseksi onkin oman olon ja kehon kuunteleminen ja niiden viestien tulkitseminen.
