Nyt on pari päivää vedetty happea vuorilta saapumisen jälkeen. Olen ollut pari viimeistä päivää todella väsynyt ja huomaa, että univajetta on syntynyt. Olen onneksi päässyt Suomen aikaan hyvin kiinni ja univelat hupenee nukkumalla.
Sää on aina yksi mielenkiintoisimpia, muuttuvampia ja riskialttiimpia tekijöitä vuorilla. Trekkasimme aivan upeassa, lähes tuulettomassa säässä Camp 1:een asti 4900 metrin korkeuteen. Tämän jälkeen vuori alkoi näyttää meille huonomman sään puolensa, tuulta, lunta, kylmyyttä ja myrskyä. Puhuimmekin, että meitä todella hellittiin ensimmäiset trekkipäivät ja yllä olevan kuvan asustus on kuulemma harvinaista Aconcagulla. Yleensä ihmisillä on aina vähintäänkin yhdet pitkät vaatteet päällä.
Leiripaikoilla palvelu toimi aina todella hyvin. Confluenciassa 3400 metrin korkeudessa ja Plaza de Mulazissa 4300 metrin korkeudessa meillä oli retkikunnan oma ruokateltta omien telttojemme lisäksi. Näissä teltoissa vietimme aikaa, söimme ja hengailimme. Palvelu ja ruoka oli erinomaista ja tietysti ihmisiä kiinnostaa myös, millaiset vessat meillä oli. Confluenciassa vessassa oli vielä juokseva vesi (ties minne se vesi sitten menikään, todennäköisesti en halua tietää) ja Plaza de Mulazissa eli perusleirissä vessat olivat suomalaista huussia muistuttavat. Erittäin siistejä molemmat ja olen nähnyt Nepalissa sata kertaa kuvottavampia vessoja.
Näin jälkeen päin mietittynä yleisfiilis Aconcaguasta on todella hyvä. Puisto on siisti, palvelut ovat korkeaa luokkaa ja ruokaa saa syödäkseen niin paljon kuin napa vetää. Vuorikiipeilyn huonoihin puoliin kuuluu tietysti säiden epävakaus. Kerron tästä vielä myöhemmin lisää.
Mukavaa alkanutta talvista viikkoa kamut!
