Terveisiä Nepalista!

Moikka moi!

Pitkästä aikaan hyvät blogin lukijat. Saavuin lauantaina aamulla Nepalista pienien mutkien jälkeen. Kathmandussa oli huono keli ja koneet eivät päässyt nousemaan, jonka vuoksi olimme Dohassa odotettua pidempää ja saavuimme perjantain sijaan vasta lauantaina Suomeen.

Lähdin suoraan lentokentältä Suomen kiipeilyliiton köysitoiminnanohjaajan kurssille ja saavuin kaksipäiväisen kurssin jälkeen eilen kuuden aikaan illalla kotiin melko väsyneenä. Tämän vuoksi päivittely tänne blogin puolelle onkin kestänyt hetken aikaa.

Lobuche East

Lobuche Eastin huipulla 19.4.2019

Matka oli onnistunut ja olin vetämässä siis Matkatoimisto Aventuran ryhmää matkanjohtajana. Kävimme ensin Everestin perusleirissä trekkaamalla ja sitten kiipesimme 6119 metriä korkean Lobuche East -nimisen vuoren huipulle, josta aukesi kirkkaana ja tuulettomana päivänä upea näkymä vuoristoon sekä esimerkiksi Everestille.

Matkalla oli omat haasteensa ja paljon paljon uusia oppeja tulevaisuutta varten. Erityisesti roolinvaihto asiakkaasta matkanjohtajaksi oli täysin uutta ja erityisen opettavaista. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja olen todella innoissani tulevaisuuden suunnitelmista.

Kirjoitan lisää matkasta vielä tällä viikolla ja sen eri vaiheista, nyt ensin pitää ottaa pari päivää rennosti ja nauttia Suomen keväisestä säästä. Matkalaukku on jo purettu ja ajatukset kohti tulevaa Denalin reissua on alkanut kertymään.

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.