Tasapainotuoli – pysy aktiivisena työpäivän aikana

*Tuotteet saatu lainaan Suomen Satulatuolikeskukselta

Teen töitä digitaalisen markkinoinnin parissa ja olen erikoistunut Google-mainonnan tekemiseen asiakkailleni. Kyseessä on siis toimistotyötä 8-16 välillä ja työn luonne on pääasiassa istumatyötä ja askeleita työpäivän aikana ei juuri tule. Tämän lisäksi istun päivässä muitakin aikoja ja olen katsonut, että päivän aikana istun keskimäärin 10 tuntia. Se on ihan valtava aika jos miettii, että olen päivän 24 tunnista vielä keskimäärin 8 tuntia pelkästään nukkumassa. Suuren istumismäärän vuoksi olen halunnut keskittyä siihen, että työergonomia on kunnossa ja pysyn niin aktiivisena kuin mahdollista.

Työn vastapainona tulee seikkailtua aktiivisesti ja treenimäärät ovat kunnossa. Olen kuitenkin etsinyt ratkaisuja siihen, miten saisin myös työpäivistä aktiivisempia ja vähennettyä erilaisia istumisesta aiheutuvia ongelmia kuten niska- ja hartiakipuja. Meillä kävi aiemmin tämän kevään aikana toimistolla työfysioterapeutti puhumassa työergonomiasta ja säätämässä työpisteet optimaaliseen asentoon.

Jumbba-tasapainotuoli Suomen Satulatuolikeskukselta

Tasapainotuoli Jumbba

Työpisteen säätämisen lisäksi juttelimme paljon aktiivisuudesta työpäivän aikana. Työergonomian lisäksi olen etsinyt erilaisia vaihtoehtoja siihen, miten pysyä aktiivisena toimistossa, vaikka päivästä suurin osa ajasta menisi istuessa. Tähän Suomen Satulatuolikeskus tarjosi apuaan ja ehdotti, jos testaisin Jumbba-tasapainotuolia. Satulatuolikeskukselta on mahdollista pyytää satulatuoleja koekäyttöön, joten voit huoletta testata sinulle sopivaa tuolia ja tehdä ostopäätökset vasta ollessasi tyytyväinen.

Työergonomia

Työergonomia on yksi isoimpia asioita meille toimistotyöläisille, jonka avulla voimme ehkäistä erilaisia istumisesta johtuvia selkä- ja niskavaivoja. Ergonominen työasento ehkäisee erilaisia vaivoja ja yleensä kehnosta työergonomiasta johtuvat ongelmat alkavat näkyä ajan kanssa erilaisia ikävinä kiputiloina kehossa.

Oikeanlaisen työtuolin ja pöydän löytäminen ovat oleellisessa osassa, kun mietin miten hyvin ergonomia onnistuu omalla kohdallani. Satulatuolikeskus on suomalainen yritys, joka on erikoistunut satulatuolien myymiseen. Yrityksen erityispiirteisiin kuuluu henkilökohtainen palvelu ja esimerkiksi minulle valittiin sopiva tasapainotuoli juuri niihin tarpeisiin, joita olin toivonut. He pyrkivät aidosti löytämään asiakkaan tarpeisiin parhaan mahdollisen ratkaisun ja he myös neuvovat, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon satulatuolia, tasapainotuolia tai vaikka sähköpöytää valittaessa. Verkkokaupasta löytyy satulatuolien lisäksi erilaisia tasapainotuoleja, tasapainolautoja, seisontamattoja ja jalkatukia.

Työergonomiaan vaikuttaa myös paljon se, millaisessa istuma-asennossa toimistotyöläinen istuu ja istuma-asentoon vaikuttaa taas, millaisella tuolilla ihminen istuu. Olen 60 kiloinen melko lyhyt nainen, mutta kollegani voisivat olla 100 kiloisia ja kaksi metriä pitkiä miehiä. Tuskin kehollemme edes sopii samanlainen tuoli, vaan jokaisella työntekijälle pitäisi löytää ratkaisu, joka tukee omaa työergonomiaa parhaiten. Näihin ongelmiin sain apua Satulatuolikeskukselta.

Tasapainotuoli

Sain reilut kaksi viikkoa sitten tasapainotuolin koekäyttöön ja olen sen jälkeen istunut tuolilla päivittäin vähintään puolet työajasta. Minulle tutuin versio tasapainotuoleista oli jumppapallo, joita on näkynyt erilaisissa toimistoissa jo vuosia. Jumppapallon sijaan säädettävät tasapainotuolit ovat kasvattaneet suosiotaan varsinkin viimeisten vuosien aikana.

Tasapainotuoli mahdollistaa sen, että istuma-asento ei ole staattinen, vaan istuessa on koko ajan kannateltava kroppaa ja pidettävä syvät keskivartalon lihakset aktiivisena. Minulla on ollut keskivartalon hallinnan kanssa ongelmia ja tasapainotuoli mahdollistaa minulle keskivartalon aktivoitumisen myös työpäivän aikana. Erinomaista oheisharjoittelua, joka tukee sitten vapaa-ajan urheilua.

 

Tasapainotuoli toimistoon

Jumbba-tasapainotuoli

Tasapainotuolia voidaan käyttää sekä normaalin että säädettävän sähköpöydän kanssa. Minulla itselläni on sähköpöytä työpisteellä ja olen testannut tasapainotuolia sähköpöydän ja tavallisen pöydän kanssa neuvottelutiloissa. Jumbba-tasapainotuoli sopii molempien pöytämallien kanssa ja suurin syy siihen on se, että tasapainotuolin korkeutta saa säädettyä portaattomasti käyttäjälle oikealle korkeudelle.

Jumbba-tasapainotuolissa on irroitettava päällinen, joka on myös mahdollista pestä aika ajoin. Tämä on muuten ominaisuus, joka suurimmasta osasta työtuoleja puuttuu kokonaan ja olen joskus saanut vanhan työtuolin käyttöön, jolle istuminen on lähinnä ällöttänyt. Jumbba taipuu siis monen käyttäjän tuoliksi ja toimistollamme muutkin konsultit ovat kokeilleet aktiivituolia.

tasapainotuoli työpisteelle toimistoon

Tasapainotuoli Jumbba

Jumbballa istuminen on kuin ei istuisi, sillä istuma-asento tuntuu puolipallon muotoisen istuimen ansiosta todella napakalta ja ryhdikkäältä. Tuolilla on vaikea istua huonossa asennossa aktiivisen pohjan vuoksi ja sen vuoksi selkä pysyy suorassa koko ajan. Eniten tykkään tasapainotuolissa siitä, että myös minun täytyy aktiivisesti tehdä töitä hyvän istuma-asennon eteen, enkä vain voi röhnöttää huonossa asennossa useita tunteja päivän aikana. Tapainotuolin vuoksi olen jatkuvasti pienessä liikkeessä ja veri kiertää koko kroppaan, jolloin myös keskittymistä vaativat työt onnistuu huomattavasti jouhevammin.

Voin suositella lämpimästi aktiivituolia ja tasapainotuolia ihan kaikille istumatyötä tekevillä ihmisille, sillä jo pelkkä tuolin vaihtaminen on tuonut työpäiviin lisää kaivattua aktiivisuutta. Työtuoli on vähentänyt kovia päänsärkyjä päivän aikana ja olen samalla päässyt harjoittelemaan syviä keskivartalon lihaksia, joiden aktivoinnissa on ollut omia haasteitaan.

 

Tags: No tags

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.