Artikkelit

Luottovarusteet – merinovilla aluskerrasto

Luottovarusteiden kolmas osa kertoo merinovilla alusasuista. Luottovarusteistani vuorille olen kirjoittanut tällä viikolla aiemmin Gore Tex -kuorivaatteiden ja untuvavaatteiden osalta. Kolmas tärkeä varuste on merinovillaiset varusteet ja olen saanut uuden yhteistyökumppanin Mons Royale -nimisen firman, joka tekee ehkä universumin upeimpia merinovillavaatteita.

Merinovilla aluskerraston paita

Mons Royale -merinovilla aluskerrasto

Merinovilla

Merinovilla on peräisin merinolampaista, joita löytyy pääasiassa Uudesta-Seelannista ja Ausseista. Normaaliin villaan verrattuna merinovilla on kevyttä, lämmintä, tehokkaasti kosteuttavaa siirtävää ja merinovilla ei ala käytön myötä haisemaan esimerkiksi hieltä. Tykkään itse käyttää merinovillaa ulkoillessa, retkillä ja vuorilla merinovillaa on lähes koko ajan päällä.

Merinovillan parhaimpia ominaisuuksia on sen lämmittävyys, sillä yksittäiset merinovillan kuidut ovat tavallista villaa ohuempia ja sen vuoksi villaan tulee mikroskooppisen pieniä ilmataskuja, jotka taas keräävät iholta lämpöä. Merinovilla on samaan aikaan myös hengittävää, joten merinovilla sopii sekä lämpimälle kelille t-paitojen muodossa tai kylmälle kelille aluskerraston muodossa.

Merinovillavaatteet ovat myös siinä mielessä ihania, että ne eivät kutita iholla. Aika monet villaiset vaatteet saattavat kutittaa, mutta merinovillaiset buff-kaulaliinat, paidat ja alusvaatteet eivät tee kutiavaa fiilistä iholle. Mons Royalen merinovillakerrastot ovat pehmeitä ja iholla todella miellyttävän tuntuisia.

Mons Royale merinovilla aluskerraston housut

Raitahousut

Koska kyse on villasta eikä esimerkiksi untuvasta, niin merinovilla lämmittää vaikka se kastuisi. Tämä on erityisen tärkeä ominaisuus vuorilla, sillä ylämäkeen kiivetessä saattaa tulla todella kuuma ja ainakin itse hikoilen herkästi. Tällöin esimerkiksi selän kohdalta paita useimmiten kastuu. Iho alkaa nopeasti kylmettymään kastuessa, mutta merinovillakerrasto päällä kosteus siirtyy keholta pois ja iho pysyy lämpimänä. Näin ei tarvitse olla huolissaan vaikka kiipeilyn aikana hieman hikoilisikin.

Tiedätte varmasti kaikki tilanteen, jossa hikiset vaatteet alkavat haisemaan. Jepjep, kuvittele tilanne kuuden viikon reissuun, jossa pidät samoja vaatteita koko ajan päällä. Haju alkaa olemaan melkoinen siinä kohtaa, mutta merinovilla ominaisuuksiltaan sopii myös tähän tilanteeseen. Merinovilla on luonnostaan antibakteerinen materiaali, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että villa tarjoaa huonon kasvualustan bakteereille. Tämä johtaa siihen, että merinovillaista aluskerrasto ei tarvitse pestä niin usein kuin tavallista keinokuituista kerrastoa. Sanotaankin, että hyvä tuuletus merinovilla aluskerrastolle ja vuorilla vaatteen pitäminen ulkona pesee kerrastot kuin itsestään.

Merinovilla alusasu - paita

Mon Royale -merinovilla paita

Merinovillan ainut huono puoli on se, että villavaatteisiin tulee herkemmin reikiä kuin keinokuituiseen kerrastoon. Olen kuitenkin muutaman vuoden aikana todennut sen, että reiät eivät todellisuudessa ole ongelma, sillä niitä ei kovin helposti synny ja vaatteet kestävät hyvin kuluttamista.

Merinovilla alusasu

Vuorilla käytän ainoastaan merinovillaisia alusasuja. Käytän aina yöllä makuupussissa merinovilla alusasua nukkuessa, päivällä puen toisen kerraston päällä ja näin pelaan käytännössä kahdella eri kerrastolla.

Tykkään, että merinovilla alusasun paidassa on vetoketju ja korkea kaulus. Näin saan suojattua kaulan ja tarvittaessa avattua vetoketjua auki, jos päivällä on kuuma ja hikoilen. Mons Royalen merinovilla alusasun paidoissa on myös hihansuussa peukaloreiät, joihin saa näppärästi pujotettua peukalot.

Merinovilla aluskerrasto aluspaita

Mons Royale -aluskerraston hihansuut

Alusasun housuissa on tärkeää, että lahkeet ovat tarpeeksi pitkät ja vyötäröllä on napakka resori, joka pitää housut kunnolla päällä. Mons Royalen kerraston housut ovat kaiken lisäksi ihan maailman söpöimmät raitoineen ja tykkään tulevan syksyn malliston värimaailmasta todella paljon.

Hinnaltaan merinovillaiset alusasut ovat kalliimpia kuin keinokuituiset, mutta suosittelen panostamaan merinovillaan. Tulet todennäköisesti yllättymään, kuinka käteviä ne ovat ja miten hyvin todella kerraston osat kestävät hikoilua ja silti pitävät vuorilla lämpimänä. En itse vaihtaisi missään nimessä takaisin keinokuituisiin kerrastoihin.

Merinovilla alusvaatteet

Merinovillaisten aluskerrastojen lisäksi käytän ihan merinovillaisia alusvaatteita. Rintisikat ja alushousut ovat myös merinovillaisia. Suurin syy siihen on se, että esimerkiksi tulevalle Baruntsen reissulla ei ole mahdollsta ottaa kuin tietty määrä vaatteita ja todennäköisesti reissun lopussa tulen pitämään useamman päivän samoja alusvaatteita.

Merinovillan hyödyt tulevat tällöin esille, sillä ne eivät rupea haisemaan tai tuntumaan erityisen likaisilta päältä. Alusvaatteet ovat myös lämpimät ja toisaalta hikoilun aikana ne siirtävät kosteuden iholta pois. Olen huomannut tämän olevan todella tärkeä ominaisuus myös merinovillaisissa alusvaatteissa.

Merinovilla alusalusasu - housut ja resori

Mons Royale

Baruntsen reissulle lähtee siis myös Mons Royalen alusvaatteet urheiluliiveistä alushousuihin ja niitä olen testannut Suomessa retkeillessä. Hyvin ovat toimineet enkä ole huomannut mitään ongelmia. Pesu onnistuu helposti tuulettamalla ja vaatteet eivät ala haisemaan.

Suosittelen lämpimästi hankkimaan merinovillaisia kerrastoja ja alusasuja, en ole kuullut ikinä, että kukaan olisi ollut pettynyt niiden hankintaan. Markkinoilla löytyy paljon eri vaihtoehtoja ja mallistoja, joista pääsee valitsemaan. Itse käytän tästä syksystä eteenpäin Mons Royale -kerrastoja.

 

Ensimmäinen välinehankinta Baruntselle

Eilen varasin retkikuntapaikan Baruntselle. Sen kunniaksi tein myös pienen uuden välinehankinnan reissua varten. Pieni sen vuoksi, että tämä hankinta lisää reissun mukavuutta, mutta ei ollut kovinkaan kallis. Reissu tulee kestämään reilun kuukauden ja sen aikana vuorilla vietetään runsaasti aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suihkussa käydään harvakseltaan ja samat vaatteet ovat päällä suurimman osan ajasta. Tietysti joitain vaatteita on mahdollista pyykätä, mutta eihän niistä täysin puhtaita tietenkään tule vuorilla tehtävällä nyrkkipyykillä.

Yksi tärkeä naisten varuste on urheiluliivit. Kävely, kiipeily ja kaikki toiminta on hyvin paljon mukavampaa kunnon liivit päällä. Erilaiset urheiluvalmistajien materiaalit ovat hyviä, mutta päätin ostaa Mons Royalen merinovillaiset urheiluliivit.

No miksi merinovillaiset? Olen ylistänyt blogissani jo aiemmin merinovillaa ja sama suitsutus jatkukoon. Merinovilla on mukavaa, se ei kutita ja oikeastaan paras ominaisuus on, ettei merinovilla ala haisemaan. Hikoillessa iho pysyy kuivana ja kosteus siirtyy seuraavaan kerrokseen liiveistä. Kun liivejä käytetään pitkään yhteen putkeen ja ne päällä liikutaan, hikoillaan ja nukutaan, niin on erittäin iso mukavuustekijä etteivät liivit haise ensimmäisten muutaman päivän jälkeen ihan kuolemalta.

Liivit on ollut nyt testikäytössä muutaman kerran päällä ja piru, ne on muuten myös todella mukavat päällä. Olkaimet ovat pehmeät ja resori on sopivan tiukka ja samalla pehmeä. Kiva bonus on myös se, että liivit ovat topatut. Miinuksina mielestäni liiveissä on se, että toppaukset menevät pesussa miten sattuu ruttuun liivien sisällä ja liivien pehmoisuus ja mukavuus aiheuttavat sen, että liivit eivät ole tarkoitettu kovaan intensiiviseen harjoitteluun kuten esimerkiksi juoksuun. Liivien tuki ei siis ole tarpeeksi iso juoksuun, mutta vaeltamiseen, kiipeilyyn ja ulkoiluun nämä ovat todella hyvät.

Liivit eivät ole 100 % merinovillaa, koska merinovillan huonoihin puoliin kuuluu se, että villa kuluu helposti puhki. Nyloni ja elastaani lisäävät liivien kestävyyttä ja arjessa suuri plussa on se, että liivit saa pestyä 40 asteessa.

Välinehankintana liivit ovat pieni, mutta yllättävän paljon mukavuutta lisäävä tekijä. Tärkeää on, että alusvaatteetkin ovat mukavat ja ne päällä viitsii olla monta päivää putkeen käymättä suihkussa. Muutaman testikerran jälkeen uskoisin, että nämä liivit ovat juuri sellaiset. Pieni mukavuustekijä saattaa muuttua vuorilla hyvinkin merkittäväksi.

Näin on saatu välinehankinnat käyntiin Baruntsea varten.

Onko materiaalilla väliä?

Toipuminen kesällä oli hiukan erilaista kun nyt syksyllä. Kesällä riitti toppi ja shortsit, nyt päälle on laitettava paljon mukavaa, mutta ei kuitenkaan kiristävää vaatetta.

Ensimmäiset askeleet ulkonakin on ollut hiukan erilaisia. Kesällä minua lykittiin ensimmäinen kuukausi pyörätuolissa ympäri ämpäri jaksamisen mukaan ja joka päivä melkein käyntiin jossakin ulkoilemassa. Nyt tavoitteet on samat, mutta ulkoilu on heti alkuunsa omin jaloin ja ulkona lähteminen on oma operaationsa, sillä täytyy pukeutua hiukan lämpimämmin kuin shortseihin.

Tykkään syksystä ja siitä, että ensimmäisen kerran saa vetää päälleen untuvatakin ja kunnon pipon. Pieni kirpeys naamalla ja helottavat posket sisälle tullessa on vaan jotain tosi kivaa, mikä kuuluun syksyyn ja talveen. Sen olen jo aikoja sitten päättänyt, että palelemaan en rupea. Tämän takia yritän aina pukeutua olosuhteisiin mahdollisimman järkevällä tavalla ja riittävän lämpimästi. Junnuna tuli kirmailtua ilman pipoa ja hanskoja, mutta nykyään se ei tulisi kuuloonkaan.

Tänään mittari näytti +1 astetta, kun olimme astelemassa ulos. Koska olen investoinut pitkän rahapennin hyviin vuorilla käytettäviin varusteisiin, niin pyrin aina kun mahdollista, käyttämään niitä myös täällä merenpinnan tasolla. Vaatteet on kuitenkin tarkoitettu nimenomaan ulkona olemiseen, joten niitähän kannattaa hyödyntää.

No millaisia materiaaleja sitten valitsen nyt ja myöhemmin talvella? Lähdetäänpä vaikka alhaalta ylös.

– Jos vähänkin sataa: vedenpitävät kengät = vaelluskengät. Muuten lenkkarit.
– Kunnon sukat! Merinovillaiset alussukat ja paksumpi vaellussukka päälle
– Merinovilla on pop! Kerrasto toimii lämmikkeenä, mutta ei haise vaikka hikoilisi. Vinkki: kuumeisena merinovillakerrasto toimii myös, sillä se lämmittää, mutta ei ole kuuma kun kuume laskee.
– Yleensä tekninen paita, olkoonkin t-paita, pitkähihainen yms. kerraston päälle.
– Vaellushousut, ulkoiluhousut, Gorehousut. Riippuen kelistä.
– Takkina untuvaa, kuorta tai jopa nämä päällekkäin jos vaarana että untuva kastuu.
– Pipo!!! 
– Kunnon hanskat, ettei sormia palella. Nyt käytän sormikkaita, jotka on merinovillaa tai teknistä materiaalia. Kylmemmällä sitten paksuja sormikkaita, rukkasia ja sateella hanskoja, jotka kestää vettä.

Tähän asiaan on yhtä monta mielipidettä kuin on ulkoilijaa, mutta ennen kaikkea valitsen ensin materiaalin ja sitten toimivuus. Mukavuus on myös iso plussa.

Kuten sanottu, merinovilla on ihan yksi mun lempimateriaaleista. Törmäsin viime viikolla mielenkiintoiseen suomalaiseen yritykseen nimeltä Vai-kø. Yritys tekee 100%:ia merinovillapipoja, jotka tuotetaan luontoa säästäen ja muutenkin ekologisella tavalla luontoa kunnioittaen. Näiden arvojen lisäksi pipot, lapaset ja kaulahuivit näyttää törkeä hyvältä!

Lisäksi tuotteilla on hauskoja nimiä, kuten Kiva 2.0 ja Urban Fisherman Beanie. Itse sain valita mieleisen pipon testiin ja valitsin valkoisen Timberjack Beanien. Sopii näihin keleihin aika kivasti ja ulkoilu on taas pikkusen kivempaa. Ja, mikä plussaa! Tämän pipon saa kiipeilykypärän alle, sillä siinä ei ole tupsua.

 

 

Toimii ja tykkään! Tästä piposta tulee yksi meikäläisen vakiosyksyvaruste.