Terveisiä Ylläkseltä! Tulimme sunnuntaina aamulla ruskaretkelle Ylläkselle. Vaikka olemme kuulleet nyt usean kerran, että ruskakausi on ohi, niin värikkäältä täällä silti näyttää. Tänä vuonna ruskakausi oli ilmeisesti hiukan myöhässä ja näin syyskuun lopussakin riittää vielä ihailtavaa vaikka kausi on paikallisten mielestä täysin ohi ja talven odotus on alkanut.
Otimme yöjunan Helsingistä ja auton mukaan junaan. Oli todella mukava tapa matkustaa ja yön aikana saimme nukuttua, vaikkakin hiukan huonosti, mutta aamulla olimme Kolarissa ja kymmenen aikaa jo mökillä Ylläsjärvellä.
Aikaa reissuun on varattu kokonainen viikko ja mukana oleva ystäväni menee vaeltamaan Hetta-Pallas-vaelluksen ja minä jään Ylläkselle tekemään päiväretkiä. Polven kuntoutuminen on vielä siinä mielessä kesken, että pitkä vaellus painavan repun kanssa ei ole tässä kohtaa vielä järkevää. Panostan siis päiväretkiin.
Tavoitteena on testata, miten jalka jaksaa ja toisaalta pitää kuormaa järkevänä, jotta se ei nouse liian nopeasti liian korkeaksi. Tämä on vaikeaa, sillä mieli tekisi vaeltaa enemmän ja olla ulkona koko ajan. Olemme nyt pari päivää retkeillyt ja mukavaa on ollut.
Kesänkitunturin kierros
Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Kesänkijärvelle ja lähdimme latupohjia pitkin kiertämään Kesänkijärven vierustaa. Jatkoimme maastopyöräilypolkuja pitkin Latvamajan kodalle, jossa keitimme retkikeittimellä lounasta.
Latvamajalta jatkoimme kohti Kesänkitunturin huippua ja tulimme Pirunkurua alas. Matka ylös tunturille oli melko helppoa maastoa, mutta koko ajan täytyi olla tarkkana, mihin astuu. Pirunkuru on nimensä mukaisesti melko pirullinen paikka, sillä kuru on pientä vierivää kiveä ja ajoittain pelotti tulla alas vasta leikatulla polvella.
Kierroksesta tuli yhteensä 17 kilometriä ja meillä meni siihen reilu neljä tuntia aikaa. Alkumatka oli nopeakulkuista tamppaantunutta polkua, mutta Latvamajalla mennyt polku sekä Pirunkuru oli jo selkeästi haastavampaa maastoa. Reissu meni kuitenkin hyvin ja polvessa ei tuntunut mitään ihmeempiä tuntemuksia, tästä oli hyvä jatkaa ruskaretkeä eteenpäin.
Aakenustunturi
Eilen olimme puolestaan Aakenustunturin kupeessa ja lähdimme Totovaaran pirtiltä kohti Pyhäjärveä. Onnistuimme matkalla poikkeamaan alkuperäisestä reitistä niin, että oikasimme lähes puolet suunnitellusta reitistä ja päädyimme lounaalle Porokämpälle, joka oli pieni sympaattinen autiotupa.
Porokämpältä jatkoimme kohti Aakenustunturia ja sen korkeinta kohtaa Pallilakea kohti. Kävelimme sinne ja sieltä lähdimme takaisin kohti Totovaaran pirttiä, jossa auto oli parkissa. Tunturin päällä meinasi uskoa ajoittain loppua, sillä loputon rakkakivellä käveleminen oli ennen kaikkea henkisesti raskasta, mutta myös oikean jalan etureisi alkoi väsymään yllättävän nopeasti. Pääsimme kuitenkin Moloslaen päälle ja pidimme pidemmän kahvitauon pian sen jälkeen, jonka jälkeen oli taas paremmin energiaa jatkaa kohti autoa.
Päivän reitin ehdottomasti kauneimpia kohtia oli reitti Porokämpälle pitkospuita pitkin, Aakenustunturin päältä maisemat sekä Ylläkselle että Leville kohti sekä sympaattinen Porokämppä. Reitti ei ollut mikään virallinen vaellus vaan teimme reitin itse ja lopulta kävelimme 17 kilometriä ja viisi tuntia.
Illalla oli ihana päästä takaisin mökkiin, tehdä lihapullapastaa ja saunoa kunnolla. Pitkä päivä ulkona melko viileässä tuulessa tuntui kasvoilla ja uni tuli viime yönä todella nopeasti. Jalka voi edelleen hyvin ja tämän päivän kevyempi päivä tekee varmasti myös hyvää.
Ruska on kaunista ja aurinkoinen sää ihan mahtavaa. Kyllä täällä kelpaa nauttia, vaikka kyse on vain päiväretkistä eikä todella pitkistä vaelluspäivistä. Luonnossa oleminen ja ulkona oleminen on se juttu ja niin hyvää vaihtelua pelkälle kuntoutumisprosessille.
