Matkakuume

Uskokaa tai älkää, minulla on kova matkakuume. Ja voi vitsit, että se vaivaa kovasti. Tekee mieli seikkailla, käydä omalla epämukavuusalueella ja saada taas kerran se upea onnistumisen tunne, että selvisinhän minä tästäkin.

Matkakuume sopii myös hyvin tämän viikon teemaan, sillä tämän viikonlopun aikana on käynnissä Matkamessut 2018. Matkamessuilta iltseasiasissa aikoinaan bongasin ensimmäiset esitteet Nepaliin järjestettävistä aktiivimatkoista. Siitähän hommat ovat sitten muutaman reissun jälkeen kääntyneet tähän pisteeseen. Matkakuume ei sinällään ole hävinnyt mihinkään, vaan pelkästään vahvistunut.

Acooncagua 2016

Matkailu on minulle myös väylä päästä upeisiin maisemiin ja vuorille. Vaikka Suomen luonto on upeaa, meiltä silti puuttuu korkeat ja lumiset vuoret. Matkakuumeeni on viimeisen muutaman vuoden aikana kohdistunut lähinnä matkakohteisiin, joissa pääsee haastamaan itseään niin fyysisesti kuin henkisesti.

Matkailun paras puoli on se, että matkojen aikana oppii elämästä. Oppii omista epämukavuusalueista, jokainen haaste on mahdollisuus voittaa itsensä, matkailu opettaa luovaa ongelmanratkaisukykyä ja ennen kaikkea matkailu tuottaa sellaisia elämyksiä, joita en ainakaan toistaiseksi ole kotisohvalta löytänyt.

Sansibar 2017

Miksi veri vetää ulkomaille? Tämä onkin hyvä kysymys, mutta luulen, että tällä hetkellä yksi iso syy on se, että viimeisen pari vuotta lähinnä olen vain haaveillut matkailusta. Reissu toisensa jälkeen jouduin perumaan matkoja ja tuska kotona olemisen kanssa on ollut välillä ihan sietämätöntä. On tuntunut, etten ole mitään, ellen pääse reissuun ja toisaalta en ole ollut täysin tyytyväinen siihen, että elämässäni on ollut iso aukko seikkailuiden puutteesta.

Nyt kaikki on kunnossa ja eilen näin fysioterapeuttiani Aleksia, joka myös valmensi minua tässä syksyllä, jonka kanssa juteltiin pitkään siitä, mistä viime maaliskuussa lähdimme hommaa rakentamaan. Olimme molemmat sitä mieltä, että nyt melkein vuosi myöhemmin, olemme onnistuneet. Paikat ovat siinä kunnossa, että pystyn toteuttamaan haaveitani ja loukkaantumiset eivät tällä hetkellä rajoita unelmien toteuttamista.

Kilimanjaro 2017

Seikkailukuume ja matkakuume on siitä jännittävä juttu, että minua kutkuttaa tutkia uusia matkakohteita ja suunnitella tulevia reissuja. Olen aivan liekeissä ja pakahdun onnea jo pelkästä suunnittelusta. Sitten ihan aina, tulee vaihe jolloin yritän järkeillä asiaa. Rahaa kuluu, tarvitaan lomaa ja resursseja muutenkin. Alan empimään ja lopulta olen aina päätynyt siihen, että varaan lennot. Tämän jälkeen alan sitten suunnittelu, mitä reissussa oikeasti tehdään.

Matkakuumeen myötä olen oppinut myös paljon suunnitelmallisuutta, sillä jokainen reissu on oma projekti ja suunnitelma, jonka toteuttaminen vaatii monenlaisia taitoja. Pitää osata budjetoida, googlettaa halpoja vaihtoehtoja, pitää osata säästää oman arjen kuluista ja lopulta kaikista tärkein taito on minun mielestäni myös nauttia tästä suunnittelusta ja valmistautumisesta ennen matkaa.

Sansibar 2017

Me ollaan itse lomalla lopulta aika vähän aikaa vuodesta ja suurin osa ajasta menee reissujen odottamiseen. Sen takia olen pyrkinyt panostamaan myös aikaan, jolloin suunnittelen reissuja ja olen joutunut tekemään useita erilaisia päätöksiä, jotka tekevät myös matkan suunnittelusta ja odottamisesta mielenkiintoista ja ennen kaikkea mieleistä.

Matkakuume on todellista totta ja se on ihanaa. Matkakuume on myös taito unelmoida ja haaveilla.

Ihanaa matkakuumeilua!

 

Add a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.