Baruntsen reissun lähestyessä alkaa myös valmistautuminen varusterintamalla. Minulla alkaa olemaan aika hyvin kasassa kaikenlaisia vaatteita ja kiitos yhteistyökumppanini The North Facen -vaatepuoli on kunnossa.
Kiipeilyvarusteista on myös käytännössä kaikki kasassa. Ylävuoristokengät löytyvät ja kaikki kiinteillä köysillä kiipeämiseen tarvittavat varusteet löytyvät varastosta.
Aconcanguan reissulla vuoden 2015 alussa varpaita palelsi ikävästi ja mustat varpaankynnet huiputusyrityksen jälkeen pelästyttivät siihen, että mitäs jos ne olisivatkin oikeasti paleltunut ja siitä olisi tullut jotain ikäviä jatkotoimia.
Silloin Acolla huiputuspäivän aamuna satoi siis lunta aika sakeasti ja tuulta oli arviolta noin 20 metriä sekunnissa. Pakkasta arvioisin olleen parinkymmenen pintaan. Tuulen ja pakkasen yhteislukema tekee tietenkin sen, että pakkasen purevuus on paljon enemmän kuin mittarin näyttämä luku.
Tarvoimme huonossa kelissä muutaman tunnin siinä myrskyssä etsien reittiä ja pian päätimme, että käännytään takaisin. Tätä ennen minua oli jo sormia paleltanut ja varpaissa ei tuntunut juurikaan mitään. Kuulemma ensimmäisen vaaran merkki paleltumisessa on se, että ensin paleltaa ja sitten jossain kohtaa palelu loppuu ja silloin paikat voivat oikeasti paleltua.
No huiputusyrityksen jälkeen päästiin takaisin leiriin ja menimme telttaan. Otin ylävuoristokengät pois jalasta ja isovarpaan päät näyttivät tummuneilta ja kynsi mustuneelta. Juttelin oppaiden kanssa ja sovittiin, että käyn näyttämässä varpaita vielä perusleirin lääkärille. Perusleirissä kävin lääkärillä ja hänen arvio oli, että varpaat eivät ole pahasti paleltuneet ja tällä kertaa selvittiin säikähdykseltä.
Varpaat turposivat verisille vesikelloille ja molemmat isovarpaan kynnet lähtivät kokonaan irti. Aika pitkään kesti ennen kuin varpaat alkoivat taas näyttämään normaalilta ja kävin reissun jälkeen vielä Suomessakin näyttämässä varpaita. Hetken aikaa siinä varpaita paranneltiin ja nyt kaikki on kuten ennen.
Se, mikä tuosta reissusta jäi kuitenkin päällimäisenä mieleen on se, että en missään nimessä halua palelluttaa varpaitani ja kuinka salakavala vihollinen tuo paleltuminen oikeasti on. Sama asia on auringon kanssa, sillä palaminen tapahtuu niin puolivarkain ja vahingossa.
Aconcaguan jälkeen olen myös huomannut sen, että jos varpaita paleltaa, niin aina paleltaminen alkaa noista isovarpaista. Sanotaan, että kerran paleltunut paleltuu myöhemmin herkemmin ja sen kyllä todella uskon.
Noista muistoista viisastuneena ostoslistalla Baruntsea varten on ollut lämpöpohjalliset, jotka laitetaan ylävuoristokenkään lämmittämään jalkoja. Näitä samoja pohjallisia voisi käyttää esimerkiksi laskettelumonossa, vaelluskengässä, luistimissa tai miksei vaikka hiihtomonossakin.
Kyseessä on siis pohjallinen, joka laitetaan kenkään ja pohjalliseen liitetään molempiin akut, joilla pohjalliset sitten lämpenevät. Pelkillä pohjallisilla siis ei tee mitään, vaan yhtä tärkeä varuste pohjallisten lisäksi on nuo akut.
Pohjalliset ja akut ovat Therm-ic -merkkiset. Akkujen kestoksi luvataan maksimissaan 17 tuntia ja lämpöä pystyy säätelemään kolmelle eri tasolle. Akuissa on myös hieno ominaisuus, sillä lämmön tasoa voidaan säädellä myös puhelimeen asennettavan appsin kautta ja akut saa yhdistettyä tähän appsiin. Vuorilla ei ehkä paras ominaisuus, mutta muissa aktiviteeteissa ehkä.
Näiden pohjallisten ja akkujen tarkoitus on siis suojata varpaita paleltumasta. Tiedän, että hollantilainen ystäväni, joka on kiivennyt Everestille, käytti näitä samoja pohjallisia Everestillä. Itseäni ainakin arveluttaa, miten hyvin akut oikeasti kestävät kylmyyttä ja korkeutta. Googlen syöverit antavat kuitenkin positiivisia merkkejä siitä, että akkujen pitäisi toimia erittäin hyvin.
Näin on saatu käyntiin varusteiden hankkiminen Baruntselle. Suuria tarpeita ei tällä hetkellä ole, mutta pikku hiljaa tulee aina pieniä juttuja, mitä tarvitsee reissuun mukaan. Niistä lisää aina kun varusteiden hankkiminen on ajankohtaista.
