Kun asiat alkavat menemään pieleen, lumipalloefekti on usein väistämätön ja pysäyttämätön. Näin tuntuu käyneen ainakin omalla kohdallani.
Tasan kuusi viikkoa olkaluun murtumasta, viime torstaina juoksin salilla ja oikea polveni, joka on jo neljästi leikattu, meni lukkoon. Sama lukkiutuminen tapahtui jo pääsiäisenä, jolloin sain metsälenkillä lukon itse auki ja pystyin kävelemään lenkin loppuun. Soitin heti ortopedi Tulikouralle, kävin magneetissa ja vastaanotolla. Kuvan perusteella kaikki näytti olevan kunnossa ja etekin kaikki jo aiemmin korjatut vammat olivat kunnossa. Sovimme, että nostamme sormen liipasimelta ja palaan, jos polvi vielä lukkiutuu.
No viime torstaina polvi sitten meni lukkoon juostessa. Tunsin, että jotain ikäänkuin luiskahti polven väliin sen mennessä lukkoon. Siinä käytävällä oli sitten ihmettelemistä. Jalka ei auennutkaan lukosta samalla tavalla kuin pääsiäisenä. Istuin käytävällä ja mietin, että mitähän hittoa teen kun en pysty edes astumaan jalalla.
Kuin kreivin aikaa, koutsi ja ystävä saapui käytävälle ja yritimmekin seuraavan puoli tuntia aukaista lukkoa omin keinoin. Jalka alkoi kuitenkin kipeytyä niin paljon ja pian myös reisilihas ja käytännössä melkein kaikki lihakset alkoivat kramppaamaan. Tästä tuli siis taas ambulanssikeikka. Ambulanssi tuli ja vei minut Töölön sairaalaan tapaturma-asemalle.
Töölössä otettiin röntgen ja selitin pitkän historiani polven kanssa. Pääsin kotiin jo samana iltana, sillä lääkäri paikallispuudutti polven ja sen turvin pystyin kävelemään asemalta omin jaloin ulos. Perjantaina aamulla soitin sitten heti Tilkkaan ja sain ajan Tulikouralle. Kävin hakemassa pyörätuolin ja kainalosauvat, sillä kyynärsauvoilla kävely ei ole tällä hetkellä mahdollista käden murtuman takia.
Tulikoura oli sitä mieltä, että koska kuvassa ei ole näkynyt mitään ja, koska polvi oli edelleen lukossa, täytyisi se tähystää ja katsoa, missä ongelma on. Väkisin jalkaa ei kannattaisi runnoa auki enkä olisi sitä kivunkaan takia varmastikaan kestänyt. Sain myös lauantaille magneettikuvan Haartmannin sairaalaan ja sovimme, että kuva toimitetaan Tilkkaan maanantaina ja he soittavat, näkyykö kuvassa mitään.
Maanantaina sain heti aamulla puhelun ja huonot uutiset. Kierukka oli taas hajalla. Uusi vamma, sillä toinen kierukoista hajonnut kahteen palaan ja toinen pala sujahtanut nivelen väliin ja aiheuttanut lukon. Vaihtoehdot ovat joko poistaa kierukka tai kiinnittää se. Poistaminen olisi nopea operaatio, mutta ei suositeltava nuorelle, koska kierukan poisto altistaa nivelrikolle. Kierukka päätettiin kiinnittää ja kiinnitys tehtiin sitten eilen.
Neljäs leikkaus vuoden sisään. Olin murtua, kun kuulin, mitä taas on tapahtunut. Miksi? Miksi? Miksi? Mitä olen tehnyt väärin? Kaikki meni polven kanssa niin hyvin, kunnes pääsiäisenä polvi meni lukkoon. Sen jälkeen vielä elin muutaman viikon siinä pilvilinnassa, että kaikki olisi hyvin. Eihän pääsiäisen jälkeen otetussa magneetissa näkynyt mitään.
Yhden vuoden ja ihmisen loukkaantumisten sarjaan tämä tuntuu aivan käsittämättömältä jutulta. Taas makaan pesässä hoitaen kipeää leikkauskohtaa ja syön kovia särkylääkkeitä. Miksi kysymys on tietysti myös esitetty lääkäreille, ja selitys on: vamma on uusi, vammaa ei välttämättä olisi voinut välttää ja vamma on mahdollisesti syntynyt nopeassa kyykistymisessä. Kierukat eivät kuulemma tunne, joten siksi tapaturman ajankohta on hiukan epäselvä. Hyviä spekulaatioita ja arvailuja kyllä löytyy.
Mitä nyt? Miten Baruntsen käy? En oikeasti tiedä. Yritän nyt elää päivä kerrallaan ja selvitä ensin hengissä näistä kivuista, kaikesta siitä häpeän tunteesta ja murheesta, joka koko tähän viimeiseen vuoteen on liittynyt. Äitini tuli nyt muutamaksi päiväksi auttamaan minua arkisissa askareissa ja samalla tiedossa on koiraterapiaa äidin kahden koiran kanssa.
Liikkuminen on nyt hankalaa, sillä en saa neljään viikkoon astua jalalla. Kävelen kainalosauvoilla ja nyt lepään kunnolla hetken aikaa. Taistelu käden ja nyt myös jalan kanssa jatkukoon. Päätöksiä tulevista reissuista ja muista tekemisistä tulee sitten tehdä, kun niiden aika tulee.
Kysynpähän vaan, kuinka paljon yhden ihmisen tulee kestää?
