Viime torstaina tapahtui jotain todella harmillista treeneissä. Ohjelmassa oli Muscle Uppeja, joita olen saanut tehtyä jonkin aikaa.
Tein toista sarjaa, väänsin koko voimalla, jotta pääsisin voimistelurenkaissa ylös ja yht’äkkiä kuului kova pamaus kuin joku olisi pudottanut isot painot alas. Tulen alas renkailta ja huomaan, että oikea käteni roikkuu todella oudossa kulmassa ja tajuan, että pamaus kuului kädestäni.
Menin paniikkiin, ystävät ympärillä tuli rauhoittelemaan ja paikalle soitettiin ambulanssi. Tässä kohtaa oli aika selvää, että kädestä meni jotain rikki. Se, mitä kaikkea tapahtui oli epäselvää. Sitten odotettiin tuskalliset 25 minuuttia ambulanssia. Paniikki kasvoi ja päässäni pyöri lähinnä ajatus, että miksi minä? Miksi minulle aina tapahtuu? Mitä tein väärin? Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Juuri kun jalat on kunnossa, miksi näin tapahtuu?
Ambulanssi vei minut sitten Töölön sairaalaan, jossa käsi reponoitiin eli luu yritettiin saada paikalleen. Tässä kohtaa lääkäri totesi, että olkaluu on katki. Olin siis vääntänyt olkaluuni itse katki, ilman minkäänlaista ulkoista voimaa.
Käsi kuvattiin vielä ct-kuvassa, jotta nähtiin, että luun tiheydessä ei ole ongelmia eikä minulla ole luukystaa, joka olisi voinut aiheuttaa luun heikkouden. Ei ollut ja vamma on syntynyt puhtaasti vääränlaisella kiertovoimalla, jota luu ei kestänyt. Käsi on kuvassa jo reponoitu ja kipsattu väliaikaisesti.
Sitten alkoi odottelu, mentiin torstaina illalla päivystysosastolle odottamaan leikkausta. Selvää oli, että käsi täytyy leikata ja luu kiinnittää kunnolla. Sain hyvin lääkettä, ja todella kovista kivuista oli mahdollista selvitä lääkkeiden avulla. Päivystyosastolla oli myös todella mukavat hoitajat, jotka lohduttivat kun minua harmitti ja auttoivat saamaan käden hyvään asentoon.
Perjantai meni odotellessa, minulla kävi vieraita ja aika meni aika huuruissa, koska koko ajan sain kovia kipulääkkeitä, jotta minun ei tarvitse kärvistellä kivuissa.
Perjantaina sitten selvisi, että käsi leikataan lauantaina aamulla. Tapasin leikkaavan lääkärin, joka oli super mukava ja keskustelimme, mitä käteen tullaan tekemään. Levyt ja ruuveja, jotta käsi saadaan oikeaan asentoon. Leikkauksessa jouduttiin koskemaan värtinähermoon, joka saattaisi aiheuttaa ohi menevää hermokipua. Kaikki tulisi menemään ohi.
Lauantaina aamulla sitten mentiin, yhdeksältä pääsin leikkaussaliin ja alkuillasta pääsin heräämön kautta osastolle. Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja heräämössä käsi vielä puudutettiin. Puudutus tehtiin sen takia, että kivut eivät olisi niin pahoja. Käsi oli puutunut sitten sunnuntaihin asti ja puudutus oli hyvä idea, sillä käsi on ollut kipeä siitäkin huolimatta.
Sunnuntaina sitten sain vieraita, oikeastaan koko päivän aikana minua kävi moikkaamassa salin porukka ja Mikko. Kivut on ollut koko ajan inhottavia, mutta olen saanut hyviä kipulääkkeitä ja pärjännyt.
Eilen pääsin sitten harkinnan jälkeen kotiin, sairaalan porukka olisi halunnut vielä pitää minut, mutta halusin kotiin. Tiesin, että saan nukuttua paremmin kotona ja viime yönä sainkin. Nyt paraneminen voi oikeasti alkaa.
Mitä vuorille sitten tapahtuu? Torstaina olin varaamassa retkikuntapaikkaa Nepaliin. Haaveet ovat edelleen voimassa, mutta varaaminen siirtyy. Lääkärit näkivät, ettei tämä ole mikään ongelma. Nyt kaksi viikkoa menee ilman hikoilua ja 25cm pitkän ojentajassa olevan haavan hoitamisessa ja sitten saa alkaa kuntouttamaan kättä ja urheilemaan muuten. Koutseilla salilla on jo suunnitelmat, mitä kaikkea voin ruveta tekemään.
Käsi ei ole kipsissä, onneksi. Nyt kuuteen viikkoon en saa nostaa vesilasia painavampia asioita. Kättä saa ja pitää liikuttaa ja kolmen viikon päästä pääsen jo töihin. Kolme kuukautta kädessä menee, ennen kuin se on täysin luutunut. Kuuden viikon jälkeen saan alkaa nostamaan 1 kilon viikossa painoja ja kolmen kuukauden kohdalla saan nostaa ”normaaleja” painoja. Harmittaa, että kovat yläkropan voimatyö menee nyt hukkaan. Palataan lähtöruutuun yksi.
Minua harmittaa, itkettää ja hävettää. Miksi minulle kävi näin? Tapahtumat tulivat videolle ja olemme koutsien kanssa katsoneet videon. Mitään virhettä ei tapahtumissa käy, mutta huonoa tuuria oli sitäkin enemmän matkassa. Harva pystyy vääntämään olkaluutaan katki, mutta minulla oli tuossa kohtaa riittävästi voimaa. Videossa käsi vain katkeaa tietyn pisteen jälkeen. Mitään säätämistä, riuhtomista tai muuta sellaista ei ole. Ben salilta sanoi, että en tehnyt mitään väärin. Mietin sanoiko hän tämän helpottamaan mieltä, mutta yritän parhaani mukaan nyt uskoa sitä.
Tapahtumat hoidettiin myös todella hienosti, sillä sain apua nopeasti. Salilla porukka on ollut tosi tukevia, ystävät on ollut mahtavia ja Mikko on jaksanut juosta taas sairaalassa perässäni monta päivää. Olen todella kiitollinen kaikille tsemppiviesteistä, niitä vähän tarvitaan tällä hetkellä. On jotenkin tosi murheellinen olo, mutta täältä kuopasta noustaan vielä uudestaan. Nyt kerään muutaman päivän taistelutahtoa ja sitten täältä tullaan.
Kiitos, että olette olemassa.
